Kävimme ukon kanssa Reykjavíkin yössä edellisviikonloppuna, kun kylässä ollut äitini vahti jälkikasvun unta kotona. Koska kumpikin tiesimme...

Reykjavíkurnætur - ja pari asukuvaa

8.3.16 Satu Kommentteja: 6

Kävimme ukon kanssa Reykjavíkin yössä edellisviikonloppuna, kun kylässä ollut äitini vahti jälkikasvun unta kotona. Koska kumpikin tiesimme, että seuraavana aamuna pitää joka tapauksessa herätä yhdeksän maissa, aloitimme illan etukenossa ja kävelimme kotiin jo vähän puolenyön jälkeen. 
Emme lähteneet viettämään romanttista parisuhdeiltaa tyylillä "äiti ja isukki ulkona ekaa kertaa vuoteen", vaan halusimme lähteä ihan vaan tavallisesti kaksin ravintolaan syömään ja parille drinkille, ja ehkä tapaisimme kavereitakin, jos sattuisimme osumaan samaan paikkaan. Ihan tavallisesti vaan ja vailla isompia suunnitelmia. Kuten ennen vanhaan, siis aikaan ennen lapsia. 

Suuntasimme Grandiin eli Reykajvíkin keskustan "uudelle alueelle". Siis kalastusteollisuuden aikaisemmin valtaamalle vanhalle alueelle, josta on viime vuosina muodostunut trendikäs keskustanjatke. Kalastusmiljardöörien omistamien kalateollisuusfirmojen lisäksi se on paikka, jossa on hauskoja baareja, ravintoloita ja paljon urbaania (ja tuulista!) merimaisemaa. 
Hei täältä Grandista!
Kävimme kiskaisemassa aperitiivit jo ennen kuutta vanhassa satamassa sijaitsevassa hotelli Marinassa, jonka aulabaarista saa minun mielestäni kaupungin parhaat cocktailit. Otan joka kerta eri drinkin, koska aina tietää saavansa hyvää. Nyt kokeilin Judas Hoboa, jossa oli hyvän vodkan lisäksi mansikkaa, limeä ja basilikaa. 

Illalliselle suuntasimme siihen tien toiselle puolelle Forréttabarinniin, joka sopii täydellisesti vähän rennompaan ja äänekkäämpään illanviettoon. Ravintola on siitä kiva, että vaikka se sijaitsee lähellä hotellia ja valssafarifirmoja, sen asiakkaina käy ainakin viikonloppuiltaisin myös paikallisia. Diggaan paikan ruokalistasta: siitä kuuluu valita oman nälän mukaan 2-4 pienehköä ruoka-annosta, jotka maksavat kympistä ylöspäin. Täydellinen konsepti kaltaiselleni ravintolajahkailijalle, joka ei meinaa osata päättää, mitä tilata. Forréttabarinn on siitä hauska paikka, että siellä voi tilata useamman (pienen) annoksen hankkimatta silti itselleen ähkyä. Nyt söin vaatimattomasti lautasellisen hummerikeittoa, puolikkaan leipäkorin sisällön, pulled pork -hampurilaisen ja saavillisen simpukoita...

Ennen kotiin lähtöä käväisimme vielä yksillä oluilla miehen kaverin avaamassa panimoravintolassa Bryggan Brugghúsissa siinä satamassa, meren ääressä. Kotimatkalla mies vilautteli kameraa ja päätin tehdä jotain villiä. Tämän blogin ensimmäiset asukuvat!
Muutama kyseli Instassa tämän villaviitan perään. Se on siis joululahja puolisolta. Mutta näitä saa edelleen vaatekauppa Geysiristä tästä Reykjavíkin keskustasta. Huivi on islantilaisen snoukkamerkki Nikitan, pipo Marita Huurinaisen ja laukku Marimekosta.
Hirvennahkahanskat Marita Huurinaiselta, nahkapuputennarit Minna Parikalta ja muikea hymy hauskasta illasta - ehkäpä aterian kanssa nautitulla rieslingillä on myös osuutta asiaan.
Kuvat: Björgvin Hilmarsson

6 kommenttia:

  1. Kivat kuvat ja tyylikäs leidi. :)
    Tässä on hoidettavana muuttoa ja remonttia, sekä suoriuduttava käytännössä 2kk yksinhuoltajana kolmen mukulan kanssa. Mut jospa sen jälkeen päästäis mekin parille ja käppäilemään pääkaupungin katuja. Itepähän läksin. ;) Olsin kiinnostunut myös kysymään sun mielipidettä siihen, että kannattaako, jos maksukykyä on (ts.osin pankin lainaa) "aina" maksaa oma osuutensa taloyhtiön lainasta. Oma laina tietty paremmilla ehdoilla ja ns. omissa hyppysissä sitten, mutta lietin mahdollista jälleenmyyntiä. Asuntoon kun pääsisi joku muu silloin pienemmällä omalla lainaosuudella. En osaa tällaisia juttuja.
    Mielenkiinnolla odotan teikäläisten remonttijuttuja ja uuden liikkeen kuulumisia kuvineen.

    Sylvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Noita asunnonostokuvioita on tullut tässä viime aikoina pyöriteltyä aika paljon, niin vastaan tuohon asunnon myyntiin sen verran mitä osaan.

      Tavallaisen ostajan kannalta ei pitäisi olla hirveästi merkitystä sillä onko talonyhtiön velka maksettu pois vai maksetaanko se rahoitusvastikkeena, sillä ostaja neuvottelee pankkinsa kanssa asuntolainan aina velattomasta hinnasta. Ostajaa voi toki harmittaa se, jos myyjä on jo maksanut talonyhtiön velan pois ja rahoitusvastikkeen korko olisi ollut edullisempi kuin millä ostaja saa nostettua asuntolainaa. Yleensä talonyhtiöt saavat neuvoteltua korot suht mataliksi. En tosin usko, että moni asunnon ostaja miettii noin pitkälle. Toki jättämällä talonyhtiön lainan rahoitusvastikkeena maksettavaksi jätät tulevalle ostajalle valinnan mahdollisuuden, sillä hänhän voi sitten halutessaan myös maksaa koko potin kerralla.

      Toinen kuvio missä ostajaa voi kiinnostaa tuo talonyhtiön laina on jos ostajana on sijoittaja. Siinä tuo lainanmaksutapa (talonyhtiön velkaa vai sijoituslaina) vaikuttaa hieman verotukseen.

      Tärkein kysymys kuitenkin lienee kumpi on sinulle edullisempaa lainaa, eli kummassa on matalampi korko.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta sulle! :) Meillä siirtyi nyt vanha laina (joka "pienillä" koroilla ja marginaalilla) sellaisenaan uuteen asuntoon. Eli maksetaan siis oma osa yhtiölainasta pois. En osannut pyöritellä asiaa nyt enempää. Sopii tällaiselle putkiaivolle hyvin, kun velkaa on vaan yhteen suuntaan. Tulee kyllä fiilis että olisi kiva tajuta näistä finanssiasioista enemmänkin.

      Sylvia

      Poista
    3. Kuulostaa fiksulta.

      Kannattaa rohkeasti alkaa ottaa selvää talousasioista. Ne ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä ja tulee kiva tunne kun oppii ymmärtämään noita kuvioita. Eikä tartte aloittaa mistään hienoista maailmantaloutta koskevista teorioista vaan yksinkertaisista omaa taloutta koskevista asioista. Pysyy mielenkiinto yllä kun asiat ovat konkreettisia. Tuolta blogini blogilistasta löytyy monta mielenkiintoista omaa taloutta koskevaa blogia (suurin osa suomenkielisiä), niistä voi vaikka aloittaa :)

      Poista
  2. Tiedätkö, Satu, toi sun pipo on just sellainen, mitä olen koko talven etsinyt. Onkohan tässä vaiheessa vähän tyhmää hankkia se... toisaalta sitten olis ensi talvena heti valmiina käyttöön! :) -eira

    VastaaPoista
  3. Kävin jo vilkuilemassa viittaa Geysir kaupan sivuilta. On kyllä kaunis ja varmasti myös lämmin. Pakko käydä katsomassa se toukokuussa livenä.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?