Realistisia ajatuksia unelmatyöstä

Aloitan nyt vähän nurjalta puolelta - realisti kun olen. Olen kirjoittamassa kirjaa unelmatyöstä, mutta en silti usko mielen jatkuvasti huumaavaan unelmatyöhön. Kuten en mihinkään muuhunkaan unelmahöttöön, jossa kaikki asiat muka loksahtelevat kohdalleen kunhan vain jaksaa hymyillä, kääntää naaman aurinkoon, ostaa tuoreita kukkia ikkunalaudalle ja naulata olohuoneen seinään positiivisia myötähäpeää aiheuttavia iskulausetauluja. En usko pelkkiin unelmiin ja positiivisuuteen. Nö-höy. Uskon suunnittelun voimaan, kärsivällisyyteen, ahkeruuteen, kymmensormijärjestelmään ja hyviin perslihaksiin. Ja siihen, että aina voi mennä vähän päin vittua, mutta ei se silti maailmanloppu ole, ja viivan alle jää silti enemmän plussaa kuin miinusta.
Sain joululahjaksi kalenterin, jossa on joka toisella sivulla motivointilause (en ole varma, miten suhtautua).
Kyllä minullakin tulee välillä arjessa eteen hetkiä, jolloin työnteko tuntuu totaalisen ärsyttävältä, vaikka minä niin kovasti tästä sekalaisesta työstäni tykkäänkin. Yksi päivä on totisesti erilainen kuin toinen: eli joka päivä voi siis ärsyyntyä vähän eri asiasta (onhan siinäkin puolensa, ei kyllästy). On kirjoitushommaa, some-suunnittelua, valokuvausten säätämistä, luennointia, opastusta, hotellientestausta - liian harvoin, varsinkin luksushotellien -, sisäänostoa, kaupanpitoa, lattianpesua, pahvienkierrätystä, tavaran roudaamista, postimerkkien ostoa... You name it, I do it.

Suurin osa ajasta töissä on kivaa. Minulla on niin kivaa, että mielelläni tekisin töitä vähän enemmänkin kuin mitä nykyinen elämäntilanne antaa myöten. En haaveile kasvavasta työmäärästä pelkästään mahdollisen lisätienestin toivossa, vaan ihan sen työntekemisen mukavuuden takia. Yhdeksän tuntia ei nimittäin tunnu yhtään pitkältä ajalta, kun tekee sitä, mistä pitää.

Ja nyt paluu sinne alkuun: unelmaduuninkin tekeminen voi välillä tuntua ikävältä. Se ei saa tulla yllätyksenä, joka aiheuttaa pettymyksiä vaan luonnollisena osana arkea. Työnteko, ihmissuhde, kasvislasagne, irtokarkit - suurimman osan aikaa ihan täydellistä, mutta välillä myös totaalisen tylsää ja mitäänsanomatonta. Niin on työntekokin. Mutta siinähän se elämän onnellisuus minun mielestä juuri piilee: pienen laskun jälkeen nousu tuntuu taas ihan törkeän hyvältä ja toisin päin. Välillä on karkkia syödessä pakko juoda vähän vettä, että maut erottuvat paremmin. Pienen päähänottamisen ei saa antaa häiritä upeaa kokonaiskuvaa.
Tässä mietelauseessa on ihan hyvä pointti kyllä.
Minulla on eräs keino, joka pitää ainakin tämän naisen perustyytyväisenä ja motivoituneena kaikessa tekemisessä.  Säädän odotukset sellaiselle tasolle, josta tiedän voivani ne ainakin teoriassa joku päivä saavuttaa. Työelämässä se tarkoittaa sitä, että en haaveile ison firman toimitusjohtajan tittelistä, edustusillallisista ja työsuhdemersusta, koska niitä ei tässä nykyisessä työpaletissa ole koskaan tulossa. (Kehtaan väittää, että tienaisin tällä kokemuksella ja näillä taidollani varmasti paljon enemmän jonkun ison korporaation palkkalistoilla, ehkä ihan helposti kaksi kertaa enemmän kuin nyt. Mutta kun en halua lähteä tavoittelemaan sitä. Tämä nykyinen lifestyleyrittäjän paletti tuntuu niin hyvältä.)

Sen sijaan haaveilen vielä muutaman kirjan kirjoittamisesta, sellaisenkin, josta tulee supermenestys ulkomailla, joka myy enemmän kuin Harry Potterit. Tai vähintään yhtä paljon. Okei, edes puolet siitä olisi erinomaista! Se on teoriassa mahdollista: osaanhan kirjoittaa, minulla on hyviä ideoita ja vähän vinksahtanut huumorintaju, jonka turvin uskallan sanoa välillä ääneen kaikenlaista noloakin. Toki siihen tarvitaan paljon muutakin kuin hyvä käsis: sitä että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, kontakteja ja ihan helvetin paljon hyvää tuuria. Nykytilanteessa minulla ei ole mitään mahdollisuutta Supercellin toimitusjohtajaksi, enkä siitä siksi viitsi päiväunissani edes haaveilla. Nykytilanteessa mahdollisuus besteseller-uraan on olemassa, vaikka se mahdollisuus onkin toooodella pieni. Siitä joskus haaveilen. Haavetta tavoitellessani teen kiitollisia ja järkeviä välitavoitteita: 1000 myytyä kirjaa, 3000 myytyä kirjaa, käännösoikeudet, uusi kannattava myymälä, twiitti jonka joku idolini retwiitta... Ja kun niistä välitavoitteistakin saavutan jonkun, saan lisää bensaa koneeseen ja taas mennään!
Siinä on jonkun unelmatyö: maatilallinen.
Loppunen lopuksi nämä kaikki unelmaduunitekemiset kiteytyvät ainakin seuraavaan kolmeen asiaan eli nämä on keskeistä ymmärtää: mitä itse haluaa tehdä, mitä pystyy tekemään ja miten sillä tekemisellä tehdään rahaa.

Kelailimme näitä ja muitakin ajatuksia yhdessä Hannen kanssa pitkäperjantaina, kun istuimme Skype-palaverissa. Koska oli pyhäpäivä eikä kumpikaan ollut toimistolla, työskentelyolosuhteemme olivat omaperäiset: Hanne vanhempiensa firman takahuoneessa, minä esikoisen liian matalalla kirjoituspöydällä. Jos olisimme odottaneet hetkeä jolloin molemmat ovat saman pöydän ääressä palaveriviineri nenän alla, ehtisimme tavata ehkä joskus ensi syksynä. Siis silloin, kun käsiksen pitäisi olla jo valmis. Työteon muodot venyvät ja työntekopaikat joustavat. Unelmatyötä voi välillä joututa tekemään tavallista kekseliäämissä paikoissa. Mutta hei, aloittihan Steve Jobskin autotallista!! Me olimme sentään jo suunnitteluvaiheessa päässeet Hannen kanssa sisätiloihin: pitseriaan ja lastenhuoneeseen.
Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki (Hellaakoski)
Kävimme siinä pitsantuoksussa ja Pets Shop -leluja varpaiden välissä läpi tähän astista tekemistä eli sisällysluetteloa, aikatauluja ja ihmisiä, joita haastatella kirjaa varten. Sisältösuunnitelmaa ja unelmatyön tekemisen fiiliksiä pyöritellessä palasi molemmille mieleen kaksi kysymystä: Mitä tästä puuttuu? Mitä emme ole tulleet ajatelleeksi?

Yleensä 85 000 ihmisellä on enemmän ajatuksia kuin 2 ihmisellä. Siksi haluamme kysyä teiltä: Mitä sinä haluaisit tietää "unelmaduunin" tekemisestä? Siis hauskasta ja antoisasta työstä? 

Emme tietenkään odota, että ideoitte kirjan puolestamme, sisältö on jo kuta kuinkin naulattu kohdilleen. Mutta muutama aukko siellä vielä on ja niihin aukkoihin haluaisimme ottaa mukaan aiheet, joista on mahdollisimman monille mahdollismman paljon hyötyä ja iloa.

Vastaajien kesken arvon aiheeseen sopivan kirjan: Elä enemmän, stressaa vähemmän (WSOY, kääntänyt Tommi Uschanov):

"Jokainen meistä on joskus kokenut hetken, jolloin kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen; koemme muutaman silmänräpäyksen ajan tyyneyttä ja sisäistä rauhaa ja haluamme jäädä tuohon tilaan Tiedät epäilemättä mitä tarkoitamme - muutama sekunti täydellistä rakkauden ja ilon tunnetta yhdessä lastesi, kumppanisi tai lemmikkisi kanssa, tai vaikkapa yksin luonnossa kulkiessasi. Tuollaisena hetkenä olet saanut pienen maistiaisen tietoisesta läsnäolosta."

Kuva: Susan ja Mats Billmarkin FB-sivu "Lär dig Liva"
Ei varman yllätä, että en yleensä ole tällaisten elämäntapaoppaiden suuri ystävä. Syy, miksi kiinnoistuin juuri tästä kirjasta, löytyy sen tekijöistä. Kirjan kirjoittajat, Susan ja Mats Billmark, ovat ruotsalainen pariskunta, joka koki päivätyössään burnoutin. Kokemuksesta selvittyään he päättivät julkaista omilla säästöillään opaskirjan kaikille stressistä ja murehtimisesta kärsiville. Ja tadaa: omalla budjetilla tehdystä kirjasta tuli hitti, Ruotsin viime vuoden myydyin kirja. Sitä meni kaupaksi ensimmäisten kuukausien aikana yli 100 000 kappaletta. Nykyään tyypit työskentelevät vapaina kirjoittajina ja kouluttajina. Siis tekevät luultavasti juurikin sitä omaa unelmaduuniaan.

En ole kirjaa itse vielä lukenut, mutta lupaan jäädyttää itseni tästä arvonnasta ja hankkia sen toista kautta. Arvonta suoritetaan 6. huhtikuuta, ilmoitan voittajan täällä blogin puolella ja Facebook-sivuilla.

PS. Hannen tontilla on käynnissä samasta aiheesta arvonta. Siellä voi voittaa ihanan Astrid Lindgrenin juuri ilmestyneen elämänkerran (se on muuten ihan superrrrrhyvä, luin pääsiäislomalla).