Turvapaikanhakijasta tuli kansalainen

Tulin joululomalla tosi surulliseksi Suomessa pyörivistä uutisista. Omassa arjessani täällä Islannissa olen onnistunut Facebookin suomenkielisestä uutisvirrasta blokkaamaan pois melkein kaiken Suomeen liittyvän rasisitiskeidan, mutta television, radion tai tekstiteeveen avatessaan tai kauppaan mennessä iltapäivälehtien mässäilyotsikot hyökyivät suorastaan päälle. Arveluttavat katupartiot, poliisijohdon kummalliset lausunnot, hähmäinen uutisointi Kölnin ja Helsingin rautatieaseman tunnelin kytköksistä. Huh.

Tänään, päivä kotiinpaluusta, istahdin lempikahvilassani Reykjavik Roastersissa kahvikupin ääreen lukemaan päivän lehteä. Silmiini osui taas yksi maahanmuuttouutinen. Mutta se oli noin niin kuin toiselta planeetalta.

Islantiin on tullut tänä vuonna tavallista enemmän turvapaikanhakijoita aivan kuten muuallekin Eurooppaan. Tänne ei pääse kumiveneellä, junalla, autolla eikä polkupyörällä, joten tulijoita on ollut huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa Saksassa, Ruotsissa tai edes Suomessa.

Turvapaikanhakijoiden määrä on kuitenkin lisääntynyt ja siitä on myös uutisoitu. Henki on ollut vain paljon positiivisempi kuin vaikkapa Suomessa. Muutamasta keissistä uutisoitiin täällä Islannissa viime syksyn aikana tavallista laajemmin.

Viime vuonna Islantiin saapui kaksi albaaniperhettä hakemaan turvapaikkaa. Pitkän vetkuttelun jälkeen maahanmuuttovirasto (kirjaimellisesti käännettynä Ulkomaalaisvirasto) hylkäsi turvapaikkahakemukset, koska Albaniaa ei katsottu paikaksi, jonne ei voisi turvallisesti palata. Perheet kertoivat monissa lehtihaastatteluissa kotimaassaan kokemastaan vainosta mutta myös siitä, että heillä on molemmilla erityisen sairas lapsi, joka tarvitsee sellaista hoitoa, jota Albaniassa heidän ei ole mahdollisuus saada. Lapset kuolevat, jos heitä ei hoideta. Islannissa heitä pystyttäisiin hoitamaan. Sairas lapsihan ei ole peruste saada turvapaikkaa, mutta ymmärrän, että turvapaikkaa on kuitenkin haettu. Eiköhän jokainen vanhempi tekisi aivan saman: siis kaikkensa parantaakseen vakavasti sairaan lapsensa.

Turvapaikkaa ei kuitenkaan myönnetty kummallekaan perheelle. Heidät käännytettiin pois Islannista loppuvuodesta 2015. Toimittajat seurasivat joulukuussa käännytystä. Lasten päiväkodin työntekijöitä haastateltiin lehtiin. Perheen isän työnantajaa haastateltiin. Kaikki perheet tuntevat olivat tyrmistyneitä siitä, että heidät käännytettiin yli vuoden maassa olon jälkeen. Perheellä oli jo työpaikat, lapsilla oli ystäviä ja he olivat kaikki alkaneet oppia kieltä. Miksi he eivät saisi jäädä?

Älämölö kasvoi käännytyksen jälkeen suuremmaksi joka päivä. Moni oli erityisen pahoillaan siitä, että sairaat lapset lähetettiin maasta pois, käytännössä kuolemaan. Maahanmuuttovirastoa kritisoitiin ja monet puhuivat inhimillisyyden puolesta. Lehtiin läheteltiin mielipidekirjoituksia ja netissä kiersi jos jonkinlaisia addresseja perheiden puolesta. (Ja joo, kommentoijien joukkoon mahtui myös elintasopakolaisjuttua heittäviä, joiden mielestä käännytys oli ihan oikein, mutta nämä äänet olivat vähemmistössä eivätkä saaneet paljoa palstatilaa.)

Massan ääni kuultiin. Joulukuun 19. päivä - siis muutama viikko sen jälkeen kun perheet oli käännytetty - Islanti myönsi näille kahdelle perheelle Islannin kansalaisuuden ja toivotti heidät tervetulleiksi takaisin. Tämä päätös luettiin molemmille perheille Skypen kautta. Ilon kyyneleitä vuodatettiin sekä Albaniassa että Islannissa. Perheet palaisivat takaisin.

Tämän päivän lehdessä sitten kerrottiin, että perheet tulevat Islantiin tiistaina. Auttaminen ei lakannut siihen. Toisen perheen miehen työnantaja, joka esiintyy tuossa kuvaamassani jutussa omalla nimellään, keräsi joulukuussa yli neljä miljoonaa kruunua rahaa perheiden paluuta varten (se on noin 30 000 euroa). Islantilainen lentoyhtiä WOW Air lupasi perheille maksuttomat lennot Lontoosta Islantiin.

Joku varmaan nyt miettii, että tulevatkohan tämän päätöksen jälkeen Islantiin apua hakemaan kaikki albaaniiperheet, joilla on sairaita lapsia. Minä en osaa tähän vastata. Eikä tällä asialla ole täällä hirveän paljoa märehditty muutenkaan. Ei ole puhuttu hallitsemattomasta maahanmuuttotulvasta vaan siitä, että nämä kaksi sairasta poikaa pitäisi hoitaa kuntoon ja antaa heidän perheillensä mahdollisuus muuttaa Islantiin, oppia kieltä ja tulla tänne töihin.

Olen moneen otteeseen puhunut siitä, kuinka islantilaisilta tuntuu mielestäni puuttuvan tietty järjestelmällisyys, asioiden pohtiminen ja pitkäaikainen suunnittelu. Järjestelmälliselle suomalaiselle se aiheuttaa välillä karvojen harmaantumista. Täällä eletään aika usein ihan hetkessä vaan ja tehdään päätöksiä hihoja ravisuttamalla. Mutta olen tässä kyllä ajan myötä tajunnut, että ei se ole aina pelkästään huono asia. Joskus on ihan hyvä juttu olla vaan ihminen ihmiselle ja elää hetkessä. Olla inhimillinen.

Eiväthän nämä kaksi albaanialaisperhettä - siis nyttemmin islantilaisperhettä - ole maailman mittakaavassa kuin pienen pieni asia. Eikä tämä pakolaisasiaa ratkaise. Mutta näille kahdelle perheelle ja heidän läheisilleen tämä päätös muutti koko loppuelämän. Minä uskon, että siitä sataa onnellisuutta myös ihan tavallisten islantilaisten laariin. Ja eiköhän se nyt ole itsestään selvää, kumpi suhtautumistapa tekee kansasta onnellisemman, eläväisemmän ja toimeliaamman: vellominen mustassa pelossa ja vihassa tietynlaiseksi kuviteltua yhteistä vihollista vastaan vai se, että yrittää yksittäisenä ihmisenä katsoa  yksittäistä ihmistä ja tarjota apuaan sen verran kuin pystyy?

Tunnisteet: ,