Raskausviikot 1-40

Tätä postausta olette joutuneet vähän odottelemaan. Pahoittelut siitä. Tarkoitus oli tehdä se heti synnytyksen jälkeen, mutta sehän sitten jäi. Varmaankin siksi, että näitä raskausaikoja ei juuri ole ikävä. Tähän blogiin tullaa kuitenkin aika paljon raskauteen liittyvillä hakusanoilla, joten tällainen kokoamateos on paikallaan. Disclaimerina uusille lukijoille: Tämä raskaussarja on pientä säätöä alusta asti ja päätyi jälleen kerran aivan kaameaan ja kivuliaaseen kokemukseen, siis synnytykseen. Näistä raskausjutuista ei löydy äitiyden hehkua tai juttuja seesteisen upeasta raskausajasta tai voimaannuttavasta synnyttämisestä, joka tuntui maailman luonnollisimmalta asialta. Sellaisiakin raskausjuttuja on netti pullollaan, eli kannattaa jatkaa googleatamista.

Synnytystä kammoaville tiedoksi kuitenkin vielä tämä: vaikka synnyttäminen oli minulle ihan järkyttävän kivuliasta, se ei välttämättä aina ole niin. Se on ihan tuurista kiinni. Ja ei: oikeaoppinen hengitys tai joogapallo eivät kaikkea pelasta.
Kas vielä jaksaa naurattaa.
Raskauden noin ensimmäinen kolmannes. Eli se kohta kun kukaan ei välttämättä vielä huomaa mitään. (Jos käytät isoa tunikaa)

1. Raskausviikko. Eli kun en ole raskaana ollenkaan. Mieskin työmatkalla.
2. Raskausviikko. Eli kun en ole raskaana ollenkaan. Tai vähän epäilyttäväähän se on, sillä mies on edelleen työmatkalla. 
3. Raskausviikko. Edellisestä sekoilusta johtuen pidin tätä ensimmäisenä raskausviikkona. Se aiheutti vähän editointitarpeita tähän blogiin. Hittolainen, mitä sekoilua!!
4. Raskausviikko. Tämän kolmanneksen hassuin osuus: tein raskaustestin, mutta se oli negatiivinen. Korkkasin jouluskumpat.
5. Raskausviikko. Lisää loogisia tapahtumia: menkat!
6. Raskausviikko. Ja kas, meikäläinen ei vieläkään tiedä olevansa raskaana. Juhlin omia syntymäpäiviäni.
7. Raskausviikko. Ta-daa! Raskaustesti näyttää viimein positiivista. Varaan ajan ensimmäiseen äitiysneuvolaan. Luulen olevani raskausviikolla kaksi tai jotain.
8. Raskausviikko. Työmatka Helsinkiin - eli epämääräistä raskausuutisen salailua.
9. Raskausviikko. Kaikki raskausoireet yhtä aikaa: yrjöttää, pierettää, univaikeuksia. Great.
10. Raskausviikko. Työmatka Saksaan. Eli lisää epämääräistä salailua.
11. Raskausviikko. Yöheräily jatkuu. Miten ihmeessä en muistanut, että tässä saa kukkua hereillä, vaikka ei ole vielä edes sitä vauvaa!
12. Raskausviikko. Siis raskaana ollessaanhan voi tehdä ihan mitä vaan. Kuten vaikka kiivetä lipsuvilla suksilla jäistä vuorenrinnettä. Voi pyhä eläin tätä menoa, näin jälkeenpäin ajateltuna. Mutta toisaalta, kunto oli hyvä, fiilis erinomainen ja olihan se hauskaa päästä vähän ulos riehumaan, sillä pianhan siihen tulee vauvanmittainen tauko.
Pallo ja rengas. En kokeillut, mahtuuko.
Raskauden noin toinen kolmannes. Eli se kohta kun jengi alkaa huomata (jos et vielä ole muistanut kertoa). Meillä tämä toinen kolmannes alkoi vähän surullisissa merkeissä. Luultiin jo, että tämä raskaus loppui sitten tähän.

13. Raskausviikko. Eli se hetki, kun tankkaat sanakirjasta lekurille soittoa varten sanoja keskenmeno, sikiö ja verivuoto. Kätilö toteaa puhelimessa keskenmenon ja neuvoo soittamaan yksityiselle lekuriasemalle tsekkausta varten.
14. Raskausviikko. Saan ajan yksityiseltä. Haluan heti saada tietää, onhan kaikki tullut vuodon mukana ulos vai pitääkö mennä kaavintaan. Toivon toivon toivon, että sinne ei olisi jäänyt mitään. En jaksaisi nyt kävellä sen Islannin Landspitalin pihalla päivystävän abortinvastustajaidiottikuoron ohi. Mutta lekuripa pudottaa todellisen pommin. Hän kertoo, että sikiö on vielä paikallaan ja sydän lyö. Samalla selviää, että raskaus on kuukautta luultua pidemmällä. Tässä kohtaa alan olla jo aika sekaisin.
15. Raskausviikko. Ensimmäinen äitiysneuvolakäynti ja liikunta- ja nostamiskielto.
16. Raskausviikko. Kerromme uutiset esikoiselle ja muillekin.
17. Raskausviikko. Kerron uutiset Islannin suurlähettiläälle. Kärsin hartiajumista. En tiedä onko näillä yhteyttä.
18. Raskausviikko. Yrtin tilata baarissa tonicin, sain viskin jäillä. Maha ei siis vielä näy mihinkään.
19. Raskausviikko. Liikuntakielto päättyy.
20. Raskauviikko. Huhheijaa, enää puolet jäljellä! Superhektinen työviikko, vähän kiirettä pukkaa.
21. Raskausviikko. Olisimme voineet tiedustella ultrassa sukupuolta. Vaan eipä haluttu tietää.
22. Raskausviikko. Vielä pystyy ihan kivasti urheilemaan. Olen sata kertaa paremmassa kunnossa kuin nyt, neljä kuukautta synnytyksen jälkeen.
23. Raskausviikko. Vielä pystyy näköjään matkustamaankin! Tulee päristeltyä vähän varastoon: Helsinki, Tokio, Toscana, Jyväskylä... Unohdan tukisukat kotiin ja sitten pöljänä ihmettelen, että miksi hitossa tuli suonikohjuja.
24. Raskausviikko. Työmatka Toscanaan on muuten ajoitettu tosi hyvin: kieltolistalla niin viinit (käytin suussa kuitenkin, ihan ammatillisista syistä), kuivatut kinkut kuin haisujuustotkin.
Ei tiedetty, tuleeko tyttö vai poika, mutta molemmille vaihtoehdoille oli varattu S-alkukirjaimella alkava nimi.
Raskauden viimeinen kolmannes. Eli kun kaikki kyllä jo tietävät. Painopiste on jo reilusti edessä.

25. Raskausviikko. Seesteinen kotiviikko. Ihan kivaa, noin vaihteeksi.
26. Raskausviikko. Vyölaukku alkaa venyä.
27. Raskausviikko. Pötsi kasvaa, mutta sinne ei mahdu ruokaa.
28. Raskausviikko. Hevosmatkalla. Itsehän en päässyt selkään, ja se harmittaa vieläkin.
29. Raskausviikko. Vauvakaman hankinta. Ostin kaverilta tuotepaketin, joka sisälsi vauvaa ajatellen AIVAN KAIKEN.
30. Raskausviikko. Hyvästi, vyötäröni. Ehkä tapaamme taas joskus.
31. Raskausviikko. Esikoinen alkaa pitää huolta äitinsä ruokailusta.
32. Raskausviikko. Maha kasvaa, suonikohjut kasvaa, perse leviää, maailmankaikkeus leviää.
33. Raskausviikko. Tuntuu jo siltä, kuin kävellessä istuisi.
34. Raskausviikko. Parempi viikko. Pystyn kävelemään melkein suorassa.
35. Raskausviikko. Alkaa järjetön ruuanhimo. Perhepitsa on ihan alkupala.
36. Raskausviikko. Ryömin pöydällä keskellä yötä ja muistan taas, kuinka se viimeinen kuukausi onkin sitä raskaanaoloa. Muu oli itselle ihan silkkaa alkuvenyttelyä.
37. Raskausviikko. Työmatkalle taas!
38. Raskausviikko. Nyt puutuu pehva. Auauau.
39. Raskausviikko. "Siis ihan mieletön maha!!!" Nää mun suosikkikomentit jaksaa ilostuttaa. Not.
40. Raskausviikko. Olo on kuin vatsassani olisi kymmenen vapaana hölskyvää vesimelonia. Toiveeni: TULE JO.

Tämä oli viimeinen raskausaiheinen postaus. Lisää ei ole luvassa.

Tunnisteet: , ,