Paras matka on sellainen, jota on kihelmöivää suunnitella, jolla on hauskaa ja rentouttavaa olla ja jolta palaa iloisena kotiin. Meidän kol...

Hyvä äiti tykkää lapsistaan eikä lakkaa elämästä

30.11.15 Satu Kommentteja: 157

Paras matka on sellainen, jota on kihelmöivää suunnitella, jolla on hauskaa ja rentouttavaa olla ja jolta palaa iloisena kotiin. Meidän kolmen päivän mittainen Lontoon-matkamme oli juuri sellainen!
Lapsen kanssa matkustaessa vanhemman roolina on päättää mitä tehdään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettäkö lapsen toiveita ja erityisiä tarpeita ei kuuluisi ottaa huomioon. Totta kai ne kuuluu ottaa huomioon. Kävimme Disney-kaupassa, kotieläintarhassa, monessa leikkipuistossa ja söimme helpoissa kerjuravintoloissa (Jamie's Italian, Giraffe...). Se ei ollut ohjelma minun oman unelmalomani malliin, mutta tämä reissu ei ollutkaan minun oma loma vaan minun ja esikoisen yhteinen. Esikoisen erikoisetu aikana, jolloin kotona on huomiota vaativa pieni vauva ja aikaisemmin ainoan lapsen rooliin tottuneelle lapselle melkoinen muutoksen paikka arjessa.

En väitä, että hotelliloma eurooppalaisessä pääkaupungissa on millään mittapuulla välttämätöntä. Se on luksusta, johon minullakaan ei aina ole ollut pienintäkään mahdollisuutta. Mutta nyt kun on, haluan tarjota sitä myös lapselleni. Halusin hemmotella esikoista, siksi tämä reissu ja siksi juuri nyt.

Parin edellisen postauksen (täällä ja täällä) kommenteissa on kummasteltu päätöstämme jättää pikkuvauva pariksi päiväksi ilman rintaruokkijaa. Muutamassa kommentissa on ihan taivastelu itsekkyyttäni lähteä tälle matkalle.

Tuollainen kommentointi alkaa ensin harmittaa. Voi ei, näytän huonolta äidiltä! Mutta hetken aikaa mietittyäni alkaa lähinnä vain naurattaa, että miten joku viitsii ottaa asiakseen nimettömänä huudella syyllistystämisyrityksiä. Yrityksiksi ne tosiaankin jäävät. Ne eivät tehoa, koska niillä ei ole minkäänlaista pohjaa, jolla ne tukevasti seisoisivat. Sorry :) Mä olen ihan tarpeeksi hyvä äiti ja satunnaisissa hemmottelujutuissa loistan, siinä hommassa olen keskivertoa parempi ja täysin super.

Tottakai matkallelähtöä mietittiin ja sen eri puolia punnittiin tarkasti. Mutta koska mörssäri on osoittautunut sikeäksi nukkujaksi, ahkeraksi syöjäksi ja myös tuttipullon ystäväksi heti toisesta elinpäivästään lähtien, päätimme puolison kanssa, että pari vuorokautta spesiaalia hemmotteluaikaa esikoisen kanssa on tämän pienen tuttipullosäädön ja rintapumpun ahkeran käytön arvoista. Pumppasin maitoa pakkkaseen parin viikon ajan ja ostinme täydennykseksi Nan-purkkimaitoa. Jotta kannut eivät reissussa räjähtäisi, otin pumpun mukaan matkalaukkuun ja surisutin sitä 6-9 tunnin välein - hotellissa, lentokoneessa, ravintolan vessassa ja niin edelleen

Ja kyllä; reissu tosiaan oli kaiken sen "vaivan" arvoista.

Palasimme kotiin eilen illalla myöhään mörssärin vetäessä jo sikeitä. Peittelin esikoisen sänkyyn, palasin makuuhuoneeseen ja kuuntelin vähän aikaa vauvansängystä kuuluvaa tuhinaa. Silitin poskea. Pätkä heräsi tuttuun tapaansa aamuviiden aikoihin, näytti iloiselta löytäessään yön pimeydessä The Tissin, taputti sitä pulleilla käsillään pari kertaa ja alkoi syödä.

Se kaikki - siis matka, vauvanhoito, esikoisen elämykset ja oma rentoutuminen - menivät juuri niin hyvin kuin arvelinkin sen menevän.  Itse asiassa jopa paremmin: kotona oli nimittäin palatessa siistimpää kuin sieltä lähtiessä. Olohuoneeseen oli ilmestynyt (taas) uusi lipasto, vauva oli oppinut kannattelemaan päätään taas vähän kauemmin ja sen kynnetkin oli leikattu. Tiedoksi tämä siis teillekin, jotka edellisten kirjoitusten kommenttiosuuksissa pohditte ääneen, että kannattaisiko minunkin joskus pohtia lapseni parasta.

Peace.

157 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Voi Lontoo, olet taas ollut samaan aikaan niin ihanan virkistävä, jalkapohjat rakoille ajava, rauhallinen ja ruuhkainen! Äiti-tytärreiss...

Lontoo, lapsi ja marraskuu

29.11.15 Satu Kommentteja: 37

Voi Lontoo, olet taas ollut samaan aikaan niin ihanan virkistävä, jalkapohjat rakoille ajava, rauhallinen ja ruuhkainen!
Äiti-tytärreissu Lontooseen on noudatellut samoja kaavoja kuin viime vuonna: yhdessäoloa perheen tyttöjen kesken, vain pari "toimitettavaa asiaa" per päivä, pitkiä yöunia ja vaivatonta ruokailua mukavissa ketjuravintoloissa. Emme kuitenkaan toistaneet matkaa täysin samanlaisena.

Valitsimme tällä kertaa hotellimajoituksen ja kriteerillä isot huoneet, iso aamiainen ja hotellilta yhdellä kulkupelillä lentokentälle. Koska lensimme Gatwickiin, halusin hotellin Victorian liepeiltä. Gatwick Express tuo Victorian asemalle puolessa tunnissa ilman vaihtoja. Se on iso plussa kun matkustaa lapsen kanssa ja siirtyminen paikasta toiseen vaatii paljon aikaa ja riittävästi etukäteissuunnittelua.

Lontoossa melkein kaikki hotellit ovat kalliita eikä hintalaatusuhde päätä huimaa. Park Plaza -hotellimme ei ollut edullisimmasta päästä, mutta koska yöpymisöitä oli vain kaksi, majoitukseen pystyi satsaamaan tavallista enemmän rahaa. Sitä paitsi sain varauksesta hieman alennusta. Koska matkustamme aika paljon, olen alkanut keskittää varaukseni vain yhteen hotellinvarauspalveluun. Netti on täynnä jos jonkinlaisia hotellinvaraussaitteja, joista olen itse valinnut Hotels.com:in*. Varsinkin isoista kaupungeista saa hyviä tarjouksia ja jokaisen kymmenen yövytyn yön jälkeen saa yhden ilmaisvuorokauden. Ennen Lontooseen lähtöämme minulla oli käyttämättä Hotels.com-öitä 180 euron edestä, ja se laski muutoin melko hintavan Park Plazan hinnan siedettävälle tasolle.

Viime vuonna olimme Lontoossa lokakuussa, silloin oli vielä vihreää eli Islannin mittapuulla täysi kesä. Näin marraskuussa ruoho kyllä vieläkin vihertää, mutta puista ovat lehdet jo alkaneet tippua. Lämpötila pyörii noin kahdessassa asteesssa mutta ilman kosteus saa hytisemään. Luulin ensin, että mukaani valitsemat toppatakit ovat silkkaa liioittelua, mutta ne ovatkin tulleet tositarpeeseen.

Marraskuun lopussa koko kaupunki oli jo pukeutunut joulunaamariinsa. Keskustan upeat jouluvalot, joulukoristemyymälät ja jouluaiheiset tapahtumat houkuttelivat meidätkin pysymään perinteisessä turistikeskustassa. Eli kyllä: ajelimme Oxford Streetillä bussin kyydissä jouluvaloja katsellen, pysähdyimme Disney-kaupassa ja kävimme Hyde Parkin joulumarkkinoilla. Olemme toteuttaneet turistimenoa pahimmillaan, mutta mitäpä siitä. Meillä ja etenkin lapsella on ollut hauskaa.

Lapsi tykkäsi joulumarkkinoiden jääpatsaspuistosta, jääliukumäestä ja karuselleista. Minun makuuni joulumarkkinat olivat liian äänekäs huvipuisto liian täynnä lapsiperheitä. Mutta kun sain eteeni glögiä ja tötsän suklaapopcorneja, tulin yhtä tyytyväiseksi kuin esikoinen karusellihevosen seurassa.

Keskustahengailun lisäksi kävimme parissa leikkipuistossa. Se on muuten oiva tapa lapsiperhematkailijoille kurkata paikalliseen arkeen. Viisivuotiaan kanssa kun ei pysty loputtomasti koluamaan pieniä kulttuurikahviloita tai istumaan kaljalla paikallisessa pubissa kulmakunnan elämään ja ihmisiin tutustuen. Leikkipuistoissa näkee sen saman mutta vain vähän eri segmentin näkökulmasta. On kiinnostavaa seurata, miten lapset käyttäytyvät, miten ihmiset pukeutuvat, onko äitikerhoja, minkäikäisiä vanhempia alueella asuu, minkälaisia vaatteita lapsilla on ja toteuttavatko pätkät keskenään jotain suosikkileikkiä, onko tosilleen tuntemattomilla tapana puhua toisilleen ja miten aikuiset ja lapset kommunikoivat keskenään. Vinkkinä siis: kurkkaa paikalliseen arkeen lähteämällä leikkipuistoon! Ilman lapsia sinne ei kannata mennä kyttäämään. Yksinäinen aikuinen puistonpenkillä lapsia väijymässä herättää ymmärrettävästi epäilyksiä. Mutta jos kersat ovat mukana, niin sekaan vaan!

Huomenna eli sunnuntaina lentomme Reykjavikiin lähtee vasta iltayhdeksältä, eli ehdimme viettää kaupungissa vielä kokonaisen päivän. Tarkoituksemme on mennä Hackneyn kotieläinpuistoon. Jos sataa, varasuunnitelmana on pysyä keskustassa ja piipahtaa tiedemuseossa. Sen naapurissa olevassa luonnonhistoriamuseossa ehdimme käydä jo edelliskerralla.

Pubiin emme tällä reissulla sitten ehtineetkään, vaikka siitä haaveilin, mutta marketista ostettu Magners ja hotellin käytävän jääpalakone toimivat itse asiassa paremmin. Saimme ihanan rauhallisen illan. Lapsi makoili sängyllä ja katseli netin kautta Pikku Kakkosta. Minä röhnötin siinä vieressä ja siemailin juomaani. Loppuilta leikittiin hotellihuoneessa piilosta (piilopaikkojahan oli tasan neljä: verhon takana, sängyn alla, kylpyhuoneessa ja vaatekomerossa) ja keskusteltiin aiheesta, miksi kaikkien ihmisten kanssa ei tarvitse pysähtyä juttelemaan (eli siistitty versio kusipäistä namusedistä). Yhdessäolomme on ollut kaikin puolin hauskaa, avartavaa ja rentouttavaa. On ollut superihanaa huomata, että isosisko alkoi kysellä jo ensimmäisen reissupäivän iltana pikkusiskonsa perään; mitä sille kuuluu, onkohan se syönyt hyvin isin tuttipullosta ja milloin me taas nähdään. Puolison kanssa ollaan vaihdettu tekstareita ja viesti on ollut, että erinomaista kuuluu ja meno on jatkunut samanlaisena kuin tavallisesti: mörssäri on nukkunut hyvin, herännyt yöllä vain kerran juomaan tuttipullollisen ja nukahtanut taas ja tuhissut yöunilla aamukymmeneen.

Vaikka tavallisesti matkustamme koko perhe, eli tulevaisuudessa kahden lapsen kanssa, olisi mahtavaa, jos nämä lyhyet Lontoon-reissut säilyisivät esikoisen kanssa toteutettavana perinteenä. Sellaisena perinteenä, joka toistuisi joka syksy. Olisihan sekin varmasti upeaa,  jos tekisimme tämän matkan ensi syksynä koko porukka eli mukaan lähtisivät puoliso ja kuopuskin. Mutta kyllä minä silti taidan haluta pitää  tämän reissukonseptin meidän kahden välisenä, spesiaalina juttuna. Mörssärin kasvettua hieman isommaksi haluaisin tietysti tasapuolisuuden nimissä kehittää hänen kanssa ihan oman vuosilomaviikonloppujutun (onhan minulla ja puolisollakin omat, kahdenkeskiset strategiapäivämme). Miten olisi vaikkapa Berliini?

Miten ihanaa, jos me voisimme tehdä näitä äiti-tytärreissuja yhdessä vielä parinkymmenen vuodenkin päästä! Kuinka iloinen olisinkaan, kun esikoinen kertoisi kavereilleen, että ei voi nyt osallistua syyslomamökkireissulle, koska on lähdössä mutsinsa kanssa perinnelomalle Lontooseen. Ja miten kivaa olisi kuulla, kun kuopus kieltäytyisi lähtemästä vuoden suurimpiin bileisiin, koska äiti-tytärreissu Berliiniin osuu samalle viikonlopulle.

Noh, toivossa on hyvä elää.

*) affi-linkki

37 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Lontoo on ollut minulle aina erityinen matkakohde. Kun lähdin ensimmäistä kertaa yksin ja omilla rahoilla ulkomaille, menin Lontooseen. S...

Matkatarina Lontooseen

26.11.15 Satu Kommentteja: 15

Lontoo on ollut minulle aina erityinen matkakohde. Kun lähdin ensimmäistä kertaa yksin ja omilla rahoilla ulkomaille, menin Lontooseen. Sinne pääsi siihen aikaan halpisyhtiö Buzzilla. Tai ei se nyt omalla kohdallani niin halvaksi tullut... Buzzin lippuja myytiin vain netissä, eikä juuri ja juuri parikymppisellä opiskelijalla ollut mitään tsäänssejä saada siihen maailmanaikaan luottokorttia. Niinpä otin lähtöaamuna bussin 615 Helsinki-Vantaan lentokentälle ja ostin lipun Buzzin lipputoimistosta Electron-kortilla. Hintahan oli melkein kaksinkertainen nettitarjouksiin verrattuna. Mutta ei se haitannut! Pääsin matkaan, yksin, ensimmäistä kertaa. Asuin kesätöihin Lontooseen tulleen opiskelukaverini sohvalla Docklandissa ja suhasin Lontoota edes takaisin pennibudjetilla viisi kokonaista päivää: Covent Garden, Picasilly, Camden, South Bank, Oxford Street, Big Ben ja muut turistinähtävyydet.
Vuosikymmen sitten - kun vielä kuvasin filmikameralla. 
Sen jälkeen kävin Lontoossa siskon kanssa (joka nykyään asuu siellä), ystävän kanssa, jonka kanssa tehtiin yksi kesä Euroopan tournee halpislentoyhtiöillä (hänkin asuu nykyään perheineen siellä), työmatkalla, treffimatkalla yhden islantilaismiehen kanssa (tuon saman jonka kanssa olen nykyään naikkareissa). Lontoossa on biletetty Hackneyssä, syöty hodaria Brick Lanella, ostettu Disney-krääsää, käyty leikkipuistossa, hengattu hämärillä jatkoilla. Juotu skumppaa, tilattu kaakaota.
Cava-picnic Hyde Parkissa salaperäisessä miesseurassa...
Viime syksynä kylvin Lontoo-siemenen jälkikasvuun, kun kävimme Lontoossa yhdessä viikonloppumatkalla. Reissu meni yli odotusten ja Lontooseen paluusta on kyselty siitä asti. Nyt kun perheessä on aikaa ja huolta vaativa vauva, on hyvä keskittyä tekemään jotain spessua esikoisen kanssa. Joten niinpä lähdemme sinne nyt toistamiseen, Lontoon-tätiä tapaamaan.

Lontoon-reissujen sisältö on 15 vuoden aikana muuttunut aika rutkasti, mutta ei huonoon suuntaan. Juuri nyt tärkeintä on viettää aikaa yhdessä läheisten kanssa - ja nukkua pitkään. Suunnitelmissa on tällä kertaa ainakin Disney-kauppa (perjantai-iltana, varmaan olemme ainoat asiakkat, ehheh), Hyde Parkin joulumarkkinoiden jääveistosmaailma jäälinnoineen (Frozeeeeen), Hackneyn kotieläintarha ja joku kiva leikkipuisto. Eikä pidä unohtaa vietnamilaisravintolaa, pubissa juotua siideriä ja kahta pitkää ja keskeytyksetöntä yötä ihanan hotellin ihanassa sängyssä. Kahdestaan.

Kun me huomenna vanhemman lapsen kanssa aamulla aikaisin lähdemme taksilla bussiasemalle perhoslaukun kanssa ja turvaranneke lapsen ranteessa, kuopus jää miehen kanssa kotiin nukkumaan. Pakkasessa on pumpattua maitoa ja korviketölkeissä vähän lisää. Ah, pikkuvauvaton miniseikkailu, täältä tullaan!
Viime vuonna Lontoossa.
Esikoisen kanssa on muuten aivan ihanaa matkustaa. Taksit, lentokone, keinuvat lautat, metrot, ratikat ja jopa Samoan täydet ruuhkabussit - ja kersa ei valita juuri koskaan. Saattaa ehkä muutaman kerran kysyä, milloin ollaan perillä. Ei naputusta että väsyttää, ei raivokohtauksia ruuhkassa eikä täyskilareita ravintolassa.

Aikanaan esikoiselle nimeä valitessamme en tullut ajatelleeksikaan miten hauskasti sitä voi käyttää tyyppiä kuvaamaan. Esikoinen on niin innostunutta, kärsivällistä ja esimerkillistä matkaseuraa, että olemme jo antaneet hänelle puolisoni kanssa lempinimen - Ferðasaga eli Matkatarina. Matkatarinan kanssa siis aamulla suunta Lontooseen. Matkatarinasta ja -tarinoista lisää blogissa viikonlopun aikana, jos vain hotellin wifi pelittää. Ihanaa viikonloppua!
Ferðasaga.

15 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Meidän perheessä on yksi, jonka mielestä on upeaa kiertää tavarakirpputoreja. Mun mies! Mä katselen mieluummin katalogeja netistä ja luen s...

Vaaleanpunainen kaappi

25.11.15 Satu Kommentteja: 15

Meidän perheessä on yksi, jonka mielestä on upeaa kiertää tavarakirpputoreja. Mun mies! Mä katselen mieluummin katalogeja netistä ja luen sisustusblogeja, kun taas ukko myllää käytettyjen tavaroiden markkinoilla, kääntelee kirjahyllyjä ja koputtelee hyllyjen kansia. Se on kyllä kieltämättä tehnyt meille kotiin monta hienoa hankintaa, joita ei olisi kaupoista löytynyt. Kiitos sen kirppisnenän ja viitsimisen, meillä on keittiössä täydellinen vihreä astia-/kuivaruokakaappi, olohuoneessa ruskea puuarkku elektroniikkaroinan säilytykseen ja vaippapöydän vieressä mosaiikkikoristeinen pikkupöytä minityötasona.

Nyt tässä kirppishulluudessa on kuitenkin otettu yksi merkittävä askel eteenpäin. Se on nimittäin ruvennut tuunaamaan!

Esikoinen tarvitsi kipeästi huoneeseensa vaatekaappia, koska edellinen vaatesäilö, vaaleapuinen lipasto meni mörssärille hoitopöydäksi. Ensimmäinen idea oli lähteä kirppikselle. Ja sieltä kaikuvan ja pölyisän hallin kauimmaisesta nurkasta löytyi kamalan värinen kapea hyllykkö, ilmeisesti alunperin kirjahyllyksi tarkoitettu kaappi. Puoliso kantoi kaapin autoon ja sieltä meidän autotalliin rempattavaksi.

Muutama hylly lähti yläosasta pois, tilalle laitettiin putki henkareille, sitten vähän hiekkapaperia ja maalikauppaan.

Ihan pätevä vaatekaappi siitä tuli! Laatikoissa on paljon tilaa ja matsku on niin painavaa, että kaappi pysyy pystyssä ilman seinään kiinnittämistä. Sinne mahtuvat kaikki viisivuotiaan vaatteet, harrastuskamat ja osa leluistakin.

Värivalintahan ei tullut yllätyksenä. Esikoinen kun sai lähteä itse mukaan maaliostoksille. Ja saihan siinä mutsikin yhden vapaan illan, kun nuo päättivät maalata kaapin kahdestaan. On tämä sistaminen sitten kivaa!




15 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Marraskuu lähenee loppuaan (selvisimme hengissä, huh) ja joulu lähenee (hurraa!). Omia suosikkilahjojani ovat aina olleet kirjat: printatut...

Anna joululahjaksi seikkailu

23.11.15 Satu Kommentteja: 14

Marraskuu lähenee loppuaan (selvisimme hengissä, huh) ja joulu lähenee (hurraa!). Omia suosikkilahjojani ovat aina olleet kirjat: printatut, sähköiset ja äänikirjat kaikki samalla viivalla. Dekkaria, syvällisempiä tarinoita, oivaltavaa mutta viihdyttävää asiaproosaa mistä tahansa aiheesta ja ehkä joku hc-tietokirjojakin, jos aihe vain kiinnostaa. Hyvät lastenkirjatkin ovat enemmän kuin tervetulleita - niitä on hauskaa lukea esikoiselle.
Tästäpä oiva aasinsilta pieneen mainokseen! Vuoden 2015 matkakirjaksi valittu kirjoittamani Islantilainen voittaa aina on nyt mahdollista tilata kauttani joululahjakirjaksi hintaan 29 €. Tavallisesti myyn itse kirjaa vain ulkomaille ja annan kivijalka- ja verkkokirjakauppojen hoitaa myynnin Suomessa. Näin joulun lähestyessä haluan kuitenkin tarjota kirjaa omistuskirjoituksella myös suomalaisille ostajille.

Mitä? Oiva joululahja matkakirjoista, Islannista, tarinoista tai arjen seikkailusta kiinnostuneelle kirjojenystävälle: Islantilainen voittaa aina - omistuskirjotuksella, tietysti. Halutessasi kirja tulee valmiiksi lahjapakettiin käärittynä.

Mitä maksaa? 29 € sisältäen postikulut, paketoinnin, omistuskirjoituksen ja pienen islantilaisen yllätyksen.

Miten voi ostaa? Tilauksen voi laittaa sähköpostilla: satu (ät) suomi (piste) is. Tilaus on jätettävä postin aikataulujen takia ennen 12.12.

PS. Kirjaa saa tilattua Suomeen 19 euron hintaan Adlibriksestä*, mutta siihen ei siis sisälly omistuskirjoitusta tai sitä pientä islantilaisylläriä ;-)

*) Affiliate-linkki

14 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Minä en ollut koskaan aikaisemmin kuullut psoaksesta ennen kuin hierojani ystävällisesti kertoi minulle, että oma yksilöni on ihan viturall...

Salainen ja vaikutusvaltainen keskivartalolihas - psoas

21.11.15 Satu Kommentteja: 25

Minä en ollut koskaan aikaisemmin kuullut psoaksesta ennen kuin hierojani ystävällisesti kertoi minulle, että oma yksilöni on ihan viturallaan sekä vasemmalta että oikealta.
Keskikroppaa etsimässä.
Psoas on ihmisen ainoa lihas, joka liittää toisiinsa ylä- ja alakropan. Sen toinen pää on kiinni selkärangassa ja toinen reisiluussa. Psoas eli kotoisammin lannesuoliluulihas vaikuttaa kaikkeen kehon perustoimintaan: seisomiseen, kävelemiseen ja ylipäätään lihastasapainoon. Kuosissa oleva psoas pitää ryhdin suorana ja saa kävelyn tuntumaan kevyeltä.

Jäykkä psoas voi ilmetä esimerkiksi polvi- ja selkäkipuina. Ulospäin se näkyy huonona ryhtinä, notkoselkänä tai pömppövatsana. Olo voi tuntua nuhjaantuneelta, vaikka fyysinen kunto olisi muuten erinomainen. Vatsa pullistuu ulospäin vaikka miten treenaisi vatsalihaksia. Se on se pieni mutta vaikutusvaltainen takapiru, joka vaikuttaa kaikkeen, mutta joka ei paljon julkisuudessa näyttäydy.

Psoas-lihakseen on vaikea päästä itse käsiksi, koska se sijaitsee ihmisen keskellä, siellä suoliston takana. Sen jäykkyyttä ei huomaa samalla tavalla kuin vaikkapa jäykkää yläselkää tai jäykkiä niskoja. Onneksi hierojani keksi pari viikkoa sitten kokeilla psoas-lihakseni kuntoa. Se muuten ei sattunut ihan vähää. Lihas ei ole kovin iso, mutta jösses se voi olla kivulias! Siinä selälläni maatessani, jalkoja käskystä koukistellessani ja hierojan sormet vatsanaluetta painellessani sain tuomion, joka oli varsin suorasanainen: tämä sun psoas on ihan viturallaan ja tälle pitäisi nyt pikimmiten tehdä jotain.
Haavekuva. Tässä yritän pitää hyvää ryhtiä.
Todellisuus. Luonnollinen ryhtini, kun en yritä mitään paitsi pysyä pystyssä.
Hieroja epäili, että lannesuoliluulihakseni jäykkyys olisi yhteistulosta raskaudesta ja sitä edeltäneestä intensiivisestä istumatyöstä. Treenauksestani ei olisi kuulemma juuri mitään hyötyä, ellen samaan aikaan hoitaisi psoastani kuntoon. Psoas-treenit eivät ole mitään hikijumppia eikä niitä saisi kuulemma yliharjoitella. Kymmenisen minuuttia päivässä parina päivänä viikossa riittää kuulemma mainiosti. Harjoitusliikkeitä tehdessä ei saa tulla hiki. Tärkeintä on yrittää tehdä harjoitukset mahdollisimman rentona ja yrittää tehdä ne "tekemättä juuri mitään".

On uskomatonta, kuinka iso vaikutus mahdollisimman hiettömällä treenaamisella on lopputulokseen. Harjoitusten jälkeen lantiossa on oudon ilmava mutta ihana olo. Sitä tunnetta on hankala kuvailla; en ole kokenut sitä koskaan ennen. Tuntuu siltä kuin joku olisi puhaltanut ilmaa lantioon ja öljynnyt kaikki keskivartalon liikkuvat osat. Olo tuntui ihanan kevyeltä. Hyvän olon lisäksi psoas-harkat vaikuttavat myös omaan fysiikkaan ja ulkonäköön. En saisi sitä vyötäröä hierojan mukaan koskaan takaisin, jos jättäisin psoas-harjoitukset välistä. Siispä treenaamaan!
Tämäkin liike venyttää psoasta kivasti, mutta juuri synnyttäneiden kannattaa kuulemma välttää tätä liikettä mahdollisen löysän lantion takia.
Tässä muutama harjoitus, joita itse teen kahdesti viikossa. Harjoitusliikkeitä löytyy helposti lisää googlaamalla esimerkiksi "stretching psoas".

Omat psoas-harjoitusliikkeeni:

1. Makaa selällään lattialla. Nosta toinen jalka suorana ylös jalkapohja kohti kattoa ja ota toinen jalka koukussa "syliin" rinnan päälle. Laske suorana oleva jalka hitaasti alas kohti lattiaa (laske mielessäsi hitaasti viiteen). Kun jalka lähestyy lattiaa, lantiossa tuntuu jännä periksiantava tunne, ainakin itselläni. Kun jalka on osumassa lattiaan, koukista se ja anna isovarpaan koskea lattiaan. Vedä isovarvas lattiassa jalkapohja lähelle pakaraa, jonka jälkeen nosta jalka taas ylös kantapää kohti taivasta ja toista liike. Tee liike noin kymmenen kertaa molemmilla jaloilla.
Harjoitus 1, aloitusasento.
Harjoitus 1, jalka laskee...
Harjoitus 1, jalka lähenee lattiaa.
Harjoitus 1, varvas lattiaan.
Harjoitus 1, loppuasento.
2. Makaa selällään lattialla. Käytä villasukkia tai muita "liukkaita" sukkia. Laita jalat koukkuun ja kantapäät lattiaan. Ojenna vasen jalka hitaasti suoraksi ja vedä se takaisin lähtöasentoon. Tee liike hitaasti ja mahdollisimman vähän voimaa käyttäen. Jalan pitäisi liukua lattiaa pitkin vaivattomasti (siksi suosi sukkia!). Tee suoristusliike kymmenen kertaa ja vaihda sen jälkeen jalkaa.
Harjoitus 2, liikkeen alkuasento (unohdin sukat, älkää te unohtako).
Harjoitus 2, loppuasento.
3. Nouse lattialla pystyasentoon siten, että oikea jalka on edessä polvi 90 asteen kulmassa. Vasemman jalan sääri ja polvi ovat lattiassa. Pidä yläkroppa suorana ja käännä (työnnä) lantio yläkropan alle. Tämä lantion "kääntäminen" on tärkeää, jotta psoas venyy. Kumarru hitaasti eteenpäin polvea kohti ja pidä koko ajan lantio käännettynä yläkropan alle ja palaa hitaasti takaisin pystyasentoon. Vasen psoas venyy. Toista kymmenen kertaa. Kymmenennellä kerralla nosta kumarassa ollessasi oikeanpuoleinen käsi yläviistoon vasemmalle ja laske viiteen. Tämä syventää venytystä. Toista sama laittamalla vasen jalka eteen ja oikea jalka taakse; oikea psoas venyy.
Harjoitus 3, alkuasento.
Harjoitus 3, loppuasento.
Harjoitus 3, viimeisen toiston pitkä venytys.
Kuvat: Björgvin Hilmarsson (noissa Pohjois-Islannin mökkimaisemissa kelpasi kyllä treenata!)

25 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tuli Into Kustannukselta postia. Pahvikuoresta paljastui Adam Mansbachin kirjoittamien hittikirjoken suomennokset Nyt v•ttu nukkumaan ja N...

Nyt v•ttu nukkumaan!

20.11.15 Satu Kommentteja: 4

Tuli Into Kustannukselta postia. Pahvikuoresta paljastui Adam Mansbachin kirjoittamien hittikirjoken suomennokset Nyt v•ttu nukkumaan ja Nyt v•ttu syö (suom. Kaj Lipponen). Tulivat kyllä ihan oikeaan osoitteiseen. Nämä jutut uppoavat, vaikka meillä ei tällä hetkellä - kiitos kaikki maailman jeesukset ja toteemieläimet - aivan älyttömästi taistella nukkumaanmenoon tai ruokailuun liittyvistä jutuista. Mutta kyllä sekin aika vielä varmasti tulee. Ja kun se tulee, kaivan nämä kirjat hyllystä oloa helpottamaan.

Näiden kirjojen huumori lämmittää. Lyhyet kirjaset eivät ole tarinankerronnan ilotulitusta tai nautinnollisen pitkiä lukuelämyksiä. Ehei, ne lukee läpi muutamassa minuutissa. Kirjojen suosiosta (Go the Fuck to Sleep on myynyt yli 1,5 miljoonaa kappaletta) voi kuitenkin pääätellä että ne toimivat tarkoituksessaan: lyhyinä vitseinä epätoivoisiin hetkiin, jolloin mihinkään minuuttia pidempään on mahdoton keskittyä. Hetkiin, jolloin omaa oloa helpottaa ainoastaan nauraminen (tai lapsen nukahtaminen). Näitähän voi lukea vaikka kännykännäytön valossa, kun lastensängyn reuna painaa kivasti kylkeen ja pätkä on nukahtamaisillaan. Mutta huom! Vaikka se voi olla vaikeaa, älä missään nimessä naura ääneen tai joudut aloittamaan koko v*tun shown alusta.

Kuvitus on ällön söpö. Kiltinnäköiset eläimet ja lastenkirjamaiset fantasiatyyliset maisemakuvat tuovat kivan kontrastin teksteihin, joissa loruillaan "vittu viskistä".

Nyt vittu syö ja Nyt vittu nukkumaan ovat hyviä lahjakirjoja pienten lasten vanhemmille - sellaisille, joilla huumori riittää. Nämä eivät sovi kaikille eivätkä varsinkaan lapsille.

Parhaiten kirjojen skitsoon tunnelmaan pääsee ääneen lukemalla. Siispä tähän loppuun pieni videopätkä:



4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Aloitin eilen treenaamisen, melko tarkalleen 8 viikkoa synnyttämisen jälkeen. Juuri nyt olen yhtä aikaa todella väsynyt ja törkeän energine...

Haaveissa crossfit-loma (ja keskivartalo)

17.11.15 Satu Kommentteja: 39

Aloitin eilen treenaamisen, melko tarkalleen 8 viikkoa synnyttämisen jälkeen. Juuri nyt olen yhtä aikaa todella väsynyt ja törkeän energinen. Kaikki isot lihakset ovat ihanasti kipeät, mutta hartioita ei särje yhtään. Ehkä en huomaa jomotusta koska reisilihakset, tai siis se mikä niistä vielä on jäljellä, tuntuvat vieläkin rasittuneemmilta. Oli miten oli, tämä tunne on mah-ta-va!
Ne ensimmäiset treenit alkoivat eeppisellä tavalla. Lämmittelyssä piti tehdä muutama burbee eli perusliike: seisoma-asennosta lankkuun, punnerrus ja hypäten takaisin seisoma-asentoon. Nooh. Hyppäsin kyllä omasta mielestäni varsin kevyesti lankkuasentoon, mutta samassa sekunnissa läsähdin mahalleni lattiaan. Siinä turpa, kannut ja etureppu kiinni lattiassa kiitin itseäni siitä, että olin ottanut alleni pehmeän maton. Keskivartalolihasten paluuta pitää siis vielä jonkin aikaa odotella.

Tein kaikki nostoharjoitukset pelkällä tangolla, leuanvedot salin paksuimmalla kuminauhalla ja kahvakuulasta valitsin kaikista pienimmän, sen kuusikiloisen vaaleanpuanisen pienen pallukan, johon ei mahdu edes aikuisen ihmisen kaksi kämmentä vierekkäin. Pidin siitä kiinni kummankin käden kolmella ensimmäisellä sormella.
Hophop...
Tässä täytyy nyt vain olla kärsivällinen. Oikoteitä ei ole, eikä kiirehtiä saa. Juttelin treenien jälkeen valmentajan kanssa, jolla itselläänkin on pieniä lapsia. Hän kehotti tekemään ahkerasti keskivartalonlihaksia mutta treenaamaan muuten varsin kevyesti. Ei mitään takakyykkyennätysyrityksiä seuraavaan puoleen vuoteen.Yleensä raskautta edeltävään fyysiseen kuntoon pääsemisessä kestää noin vuosi, jos treenaa useammin kuin kahdesti viikossa. Aluksi ihan vain pari treeniä viikossa ja pitkiä kävelylenkkejä. Muutaman viikon kuluttua, joskus vuodenvaihteen jälkeen treenikerrat voisi nostaa kolmeen tai neljään omia fiiliksiä kuunnellen. Tärkeintä on juoda himopaljon vettä joka päivä, jotta treenaus ei vaikuta imetykseen.

Huomasin tässä taannoin yhtä lehtijuttua tehdessäni, että suomalainen, urheilumatkoihin erikoistunut PWT Urheilumatkat -matkatoimisto järjestää ensi maaliskuussa crossfit-loman Teneriffalle. Vielä pari vuotta sitten olisin nauranut pitkästi moiselle lomakonseptille, mutta nytpä on tässä kellossa ääni hieman muuttunut. Kahden lapsen hoitamisen, kuopuksen imetyksen, esikoisen päiväkoti- ja tanssiharrastusaikojen, kauppojenpyörityksen, kirjoitushommien ja miehen työaikataulujen manageerausviidakossa on hemmetin hankalaa löytää aikaa omalle urheiluharrastukselle, vaikka kyse onkin vain yhteensä noin kuudesta tunnista viikossa. Aion säätää viimeiseen asti, että saan ne tunnit itselleni, mutta ei se helppoa ole.

Juuri siksi ajatus seitsemästä päivästä YKSIN vain treenaten, aurinkoa ottaen ja syöden kuulostaa juuri sellaiselta luksukselta, jota nyt kaipaan. Illan luppoajan voisin käyttää vaikka kirjoittamiseen ilman keskeytyksiä. Yöt saisin nukkua kokonaan ilman herätyksiä ensimmäistä kertaa vuoteen. Minusta tämä kuulostaa jokseenkin täydelliseltä talvilomalta.

Ongelma vain on se, että en ollut varma pärjäisinkö eturepun kanssa reissussa, onko kuntoni liian surkea. Koska ajatus auringosta, urheilusta ilman aikataulupaineita ja omasta vapaa-ajasta ei jättänyt rauhaan, päätin ottaa selveää. Laitoin reissutreenien vetäjälle, Crossfit Herttoniemen perustajalle Antti Akonniemelle viestiä. Olen kerran yhdellä Suomen-visiitillä osallistunut Antin vetämiin treeneihin, joten kaveri oli ennestään tuttu. Laitan tähän alle minun ja Antin välisen kirjeenvaihdon, jos teistä jota kuta sattuisi aihe kiinnostamaan. Huomasin nimittäin matkanjärjestäjän sivuilta, että reissu järjestetään jos mukaan saadaan vähintään 10 osallistujaa. Toivon, että se tulee täyteen, sillä minähän olen jo varannut oman paikkani :)
1. Millaisella kunnolla tuollaiselle reissulle uskaltaa lähteä? Saattaa nimittäin olla että en saa tehtyä edes yhtä leukaa ilman maailman vahvinta kuminauhaa.
Crossfitin peruskurssi pitäisi olla suoritettuna, mutta muita vaatimuksia ei ole. Treenejä pystytään skaalaamaan tarvittaessa helpommiksi ja sopivat kaikille lähtötasosta riippumatta.
2. Missä me treenataan?
Treenejä on paikallisella crossfit-salilla ja rannalla. Teemme myös aamulenkkejä ulkona. Mahdollisuuksien mukaan myös salin treeneistä osa tehdään pihalla. Lämpötilan takia nesteytyksestä huolehtiminen on erittäin tärkeää, joten siihen kannattaa päivien aikana kiinnittää huomiota. Lämmössä on myös hyviä puolia, koska se laskee loukkaantumisriskiä venähdysten ja revähdysten osalta.
3. Kuinka monta tuntia päivässä on treenejä?Päivän aikana on mahdollisuus osallistua aamulenkille, kahteen treeniin (joista toinen muutamana päivänä joogaa, pelailua tai visiitti toiseen treenipaikkaan) ja kehonhuoltoa on joka päivä. Kaikki treenit ovat valinnaisia, eli jokainen voi itse päättää kuinka paljon haluaa treenata.
4. Millaiset tyypit lähtevät crossfit-lomalle?
Erittäin hyvä kysymys :D Uskon, että matkalle lähtijoita on laidasta laitaan. Monelle matkan pointtina on se ettei tarvitse itse miettiä tai suunnitella reissussa mitään. Käy treenaamassa sen verran kun tuntuu mukavalta ja nauttii auringosta sekä hotellin palveluista. Lomalla palautuminen on myös nopeampaa, kun keskimäärin unta ja lepoa saa enemmän kuin arjessa.
Jos joku kiinnostui, niin speksit kyseiseen reissuun löytyvät täältä. Minä käyn nyt vähän venyttelemässä tuolla olohuoneen lattialla, että pääsen huomenaamulla sängystä ylös omin jaloin. Mutta täytyy kyllä vielä erikseen korostaa, että voi taivas miten tämä tekemisestä aiheutunut lihaskipu on ihanaa! 

Kuvat: Björgvin Hilmarsson (istumakuvat otettiin taannoisella viikonloppureissullamme Pohjois-Islannissa, pullistelukuva on viime kesältä). 

39 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kuvitelkaa tilanne. Äiti ja lapsi kahvilassa. Molemmat ovat odottaneet kahvilakäyntiä koko iltapäivän ja lapsi on kahdenkeskisestä erityish...

Lapsen kasvatusta á la suklaacrêpe

17.11.15 Satu Kommentteja: 33

Kuvitelkaa tilanne. Äiti ja lapsi kahvilassa. Molemmat ovat odottaneet kahvilakäyntiä koko iltapäivän ja lapsi on kahdenkeskisestä erityishetkestä innoissaan. Kahvilan tiskillä äiti tilaa kupin kahvia ja palan törkän hyväksi tietämäänsä juustokakkua (Babalún kellertävä ja samettisen pehmeä New York -juustokakku muuten on parasta mitä Reykjavikin kahviloista saa). Äiti kysyy lapselta, mitä tämä haluaa. No kaakaon tietysti, kuten aina. Tekisi mieli lettuja, mutta niitä ei ole. Eikä toista lapsen herkkua, mokkapaloja muistuttavaa skúffukakaa

Äiti ehdottaa listalta crêpejä ja kertoo niiden olevan vähn kuin lettuja. Lapsi innostuu ja haluaa niitä. Tarjoiija kysyy, mitä sen kanssa laitettaisiin: kermavaahtoa, banaania, hunajaa, suklaata...

Lapsi tietää heti: suklaata, tietysti!

Äiti on syönyt omasta kakkupalastaan jo puolet kun lapsen crêpe tuodaan pöytään. Lapsi raottaa puoliksi taiteltua lettua ja alkaa itkeä. Hän huomaa, että ei siellä olekaan suklaapaloja kuten hän on kuvitellut, vaan lusikkakaupalla sulaa suklaata joka tekee letusta kummallisen ja ihan erilaisen, mitä hän oli odottanut.

Tässä tilanteessa, mitä äidin pitäisi sinun mielestäsi tehdä?
Minä toimin impulsiivisesti. Ehdotin, että haetaan tiskiltä se muffinssi, mitä aikaisemmin katsottin. Tämä crêpe taisi olla vähän liian eksoottinen kokeilu. Lupasin syödä kakkupalan lisäksi letun ruskeine mössöineen.

Olisin voinut hoitaa tilanteen myös toisin. Todeta vaikka, että syöt kun tilasit ja jos et syö, niin päiväkotireissulla ei poiketa kahvilaan enää koskaan toiste. Se olisi ollut tavallaan ihan oikein: pitäisi näet ottaa vastuu tekemistään päätöksistä. Uskon kuitenkin, että tein oikein. Viisivuotias on vielä aika pieni. Eihän se voi tajuta, että kuuman crêpen päällä tarjoiltu suklaa on tietysti sulaa eikä kyse siis ole tutusta letusta ja sen kanssa tarjottavista suklaanpalasista.

Muistin siinä tilanteessa itse, kuinka pahalta tuntui lapsena kun pilasi kivan ja harvinaisen ravintolakäynnin sillä, että tilasi itselleen väärän annoksen. Kun tarkoitin Mikki Hiiren lihapullia mutta aikuiset ymmärsivät väärin ja tilasivatkin Pluton jauhelihakebakoita. Tai sen kerran kun menin itse ostamaan taskurahoilla kioskilta jäätelöä ja otin jossain puuskassa hauskalta näyttävän tiikerijäätelön (vaikka suklaajäätelö oli suosikkini), joka sitten osoittautuikin pahanmakuiseksi. Mutta se oli pakko syödä, koska palauttaa ei voinut eikä toista saanut. Jäätelö maistui pettymykseltä ja alkoi kiertää vatsassa. Vaikka se oli vain yksi pirun pieni jäätelö, pettymys oli jättiläismäinen. 

Kun odottaa jotain mahtavaa ja saakin kokea oman vihreensä takia karvaan pettymyksen, alkaa vähemmästäkin ottaa päähän, aikuisenakin. Tilanteesta tekee vielä kamalamman se, että olet itse suuren pettymyksen äärellä, mutta kukaan ympärillä olevista ei ymmärrä sitä tai ota huonoa oloa vakavissaan.  Lapsen maailmassa virhelettu voi olla iso asia. Ison harmin kohteena aikusella on harvemmin lettu, mutta ymmärtänette pointin: kyllä vaan tulee puseroon, kun itse mokaa hyvästä pelipaikasta.

Vanhemman tehtävä on opettaa lapsi kokemaan pettymyksiä, mutta olen ilmeisesti sen verran nössö mutsi, että tuo suklaapäällysteinen pettymyscrepe oli minulle enemmän kuin pelkkä lettu. Siihen kulminoitui muitakin asioita: väärinymmärrys, pettymys oman itsensä tekemään päätökseen ja vilpitön kupliva odotus, joka lässähti viestintävirheeseen.

Kahvilaepisodi päättyi kuitenkin hyvin. Emme joutuneet poistumaan kakkulautasten äärestä itku kurkussa, vaan iloisin mielin. Sitä paitsi heti kahvilasta kotiin kävellessämme lapsi otti itse puheeksi, että pitääkin ensi kerralla miettiä tarkemmin, mitä haluaa. Mieli säilyi hyvänä, mutta opetus meni perille.

Hanne kirjoitti juuri hienosti blogissaan oikeastaan vähän samasta aiheesta; tilannetajusta ja siitä, miten tunteiden sanoiksi pukemisella on väliä. On väliä, että lapselle tulee tunne, että häntä kuunnellaan ja ymmärretään. Kyse oli siis totta vie muustakin kuin siitä crêpestä - joka maistui kyllä minulle erinomaisesti, jos joku jäi sitä miettimään. Söin muuten myös ne muffinssista sormilla pois poimitut rusinat, vaikka en itsekään pidä löllöistä, kuivista viinirypäleistä.

Myönnän, että äitinä on joskus vähän vaikeaa.

33 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olin jo unohtanut, kuinka pikkuvauvat villiintyvät visuaalisista kontrasteista ja isoista kuvioista. Pari päivää sitten laitoin mörssärin s...

Silmäkonvehteja

15.11.15 Satu Kommentteja: 14

Olin jo unohtanut, kuinka pikkuvauvat villiintyvät visuaalisista kontrasteista ja isoista kuvioista. Pari päivää sitten laitoin mörssärin sitteriin laittaessani ruokaa. Yhtäkkiä kuulin lattiantasosta innostunutta kalkatusta. Tyyppi potki ilmaa, viuhtoi käsillään ja päästeli suustaan naurunkaltaisia pyrskähdyksiä. Ihmetytti, mistä moinen purkaus. Katselin vähän aikaa ympärilleni ja  ymmärsin yskän. Syy oli niinkin yksinkertainen kuin mustavalkoinen keittiöpyyhe, jonka olin unohtunut patterille kuivumaan.
Eturivin paikka.
Tyyppi tuijotti keittiöpyyhettä keskittyneesti varttitunnin. Siinä ajassa ehdin paistaa jauhelihan ja sipulit, latoa lasagnen valmiiksi ja työntää vuoan uuniin.

Kokeilin lisää ärsykkeitä. Pienikuvioiset pyyhkeet eivät saaneet aikaan mitään reaktiota. Marimekon raidallinen yöpaitani kirvoitti muutamat ilmapotkut. Laupuan Kankureiden ruskeavalkoinen villapeitto nosti desibelit kattoon. Sohvan yli heitetty viltti nauratti kuin Pulttiboisin uusinnat. Tuo villainen viihdepläjäys toimi viihdyttäjänä melkein puoli tuntia.

Parin ensimmäisen kuukauden aikana vauvat näkevät todella vähän. Tarkimmin ne näkevät 20-40 senttimetrin päähän, mikä on suunnilleen matka tissiltä äidin naamaan. Pienet yksityiskohdat eivät vielä erotu. Isot graafiset kuviot ja selkeät muodot mustavalkoisena ovat 1-2 kuukauden ikäisen vauvan lempikamaa, ja yleensä vasta yli kahden kuukauden iässä ne alkavat erottaa värejä. Visuaalinen maailma avautuu vauvoille vähitellen.

Minä osaan aavistaa, miten mahtavalta se tuntuu. Sain nimittäin ekat rillini seiskaluokalla. Optikon tuolissa testikakkulat nenällä meinasi lähteä hämmästyksestä taju. Onko maailma oikeasti näin kirkas? Eivätkö ne kaksi alinta riviä näkötestitaulukossa olekaan vitsejä, vaan ihan oikeasti mahdollista nähdä? Kylläpä punainen näyttää, noh, punaiselta! Kas kummaa, mustan ja valkoisen välissä ei olekaan harmaata löllöä vaan rajahan on terävä. Erotan täältä parin metrin päästä jopa optikon silmärypyt. Ooh.

Vähän sama ahaa-elämys toistui kuopuksen kanssa yösyötöissä. Esikoisen ollessa vauva näköni oli huonontunut jo lähelle miinus kasia. Ilman silmälaseja en nähnyt edes ovea. Vauvan herätessä ensin piti etsiä jostain rillit. Väsymyksestä sekaisin ja täyspimeässä on aika vittumaista etsiä pieniä asioita. Niinpä imetin usein öisin ilman silmälaseja. Mielikuvat ovat ymmärrettävästi noilta hetkiltä todella hämäriä. Nyt on ihan toista.

Kävin pari vuotta sitten laserleikkauksessa, joka onnistui erittäin hyvin. Kun nyt avaan yöllä silmät, näen heti kaiken. On järjettömän ihana tunne huomata heti, missä olen, miten päin ja missä on vauva. Vauva, tissit ja puklurätti löytävät toisensa hämärässäkin ja kaikki on kirkasta - jopa yöllä. Ihanaa! Melkein tekisi mieli potkia itsekin ilmaa.
Prime-time.
Postauksen otsikkoa ei kannata ihmetellä. Kyse ei ole silmistä Pandan joulusuklaarasiassa, vaan kauniista, silmää miellyttävistä asioista. Islanniksi tälle on ihan oma sanansa: augnakonfekt. Eli silmäkonvehti.

14 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Blogiani pidempään lukeneet varmaankin muistavat viimevuotisen muumipiparkakkutaloviritelmäni . Myimme viime jouluna muumipiparkakkutalomuo...

Hattivatit uuniin

13.11.15 Satu Kommentteja: 11

Blogiani pidempään lukeneet varmaankin muistavat viimevuotisen muumipiparkakkutaloviritelmäni. Myimme viime jouluna muumipiparkakkutalomuottisettiä (oho, mikä yhdyssana) ja tarkoitukseni oli tehdä esimerkkitalo myynninedistämiseen. Tuo oma tekeleeni ei ehkä ihan ajanut sitä aiottua tarkoitusta, tirsk.
Joulukoristeita ja -tuoksua tarvittiin kauppoihin tänäkin vuonna. Otimme piparitalkoot uudestaan mutta tällä kertaa vähän jalostettuna versiona. Kokoonnuimme kaikki kauppatytöt yhteen, tilasimme pitsat, korkkasimme Lapin Kullat ja avasimme piparitaikinapaketit. 
Lopputulos oli upea! Keksimme, että ikkunaan laitetaan armeja hattivatteja. Niiskuneidit laitettiin Riviera-tunnelmaan. Haisuli-muottia ei löytynyt, mutta Pikky Myy luovutti pyllynsä ja siitähän se päätön ja haiseva karvamörkö syntyi. Nuuskamuikkuselta taittui pää ja torsosta tuli tietysti Ninni, näkymätön lapsi. Illan innovaatiopalkinto meni kuitenkin karjalanpiirakkapiparille. 
Yhteishengen rakentamiseen paras keino on yhdessä tekeminen. Ravintolaillallinen on aina hyvä idea, mutta kun syödään pitsaa yhdessä laatikoista ja tehdään yhdessä jotain käsin,  juttua syntyy kuin itsestään ja tyypit oppivat tuntemaan tosiaan. Siinä taikinaa vaivatessa ja muumeja näperrellessä ehdimme jutella pakanoista, ateisteista, hevosista, uskovaisista ja siitä miten tuli vahingossa tappaneensa tuoreen poikaystävän lemmikkipapukaijan. Naurettiin, kiroiltiin ja opittiin tuntemaan taas vähän paremmin työkavereita.

Eikä nämä piparitkaan hullummilta näytä. 

11 kommenttia:

Mitä tuumaat?