Esikoisen päiväkoti meni  viime viikolla Instagrammiin. Päiväkodissa oli tultu siihen lopputulokseen, että päiväkotiryhmän arjesta kertovie...

Instagram - tuo kätevä päiväkotisovellus

30.9.15 Satu Kommentteja: 13

Esikoisen päiväkoti meni  viime viikolla Instagrammiin. Päiväkodissa oli tultu siihen lopputulokseen, että päiväkotiryhmän arjesta kertovien kuvien jakaminen vanhemmille nettisivujen salasanallisen mediapankin kautta on hanurista. Kuvien lataaminen koneelle vie aikaa, kuvien pienentäminen vie aikaa, salasanojen lähettely vanhemmille vie aikaa ja kaiken lisäksi nuo salasanat ja käyttäjätunnukset leviävät helposti vanhemmilta isovanhemmille, serkuille, ystäville ja lopulta puolella kaupunkia on pääsy päiväkotilasten kuviin. Kuvia tallennetaan kotikoneille ja ne lähtevät leviämään ympäri feisbookkeja.
Niinpä päiväkodissa päätettiin, että perustetaan kullekin päiväkotiryhmälle oma suljettu Instagram-ryhmä, johon hyväksytään seuraajiksi vain kyseisen ryhmän lapsien vanhemmat, ei muita. Kun lapsi lopettaa ryhmässä, vanhemmat poistetaan Insta-ryhmästä. Päiväkotiryhmän opettajat ja ohjaajat postaavat kuvia ryhmän touhuista pari kertaa päivässä.

Tänään päivällä katselin kuvia kersan ryhmän liikuntatunnilta. Eilen kuvavirta kertoi ambulanssikuskeista, jotka kävivät päiväkotivierailulla kertomassa työstään ja näyttämässä lapsille, miltä ambulanssissa näyttää sisältä. Instan kautta tuli myös kaivattu muistutus perjantaisesta lelupäivästä.

Instan suurkäyttäjä tykkää! Hirveän kätevää, että nämä omassa arjessa tärkeät sidosryhmät tulevat sinne kanaviin, missä itsekin jo on. Koska kyllähän siinä vaan niin kävi, että olin yksi niistä tyypeistä, jotka eivät koskaan käyneet vilkaisemassa päiväkodin nettisivuilla ollutta kuvagalleriaa. Koska salasana oli aina hukassa. Instaa taas on nopeä käyttää ja päiväkodin on helppo rajata käyttäjäoikeuksia.

En osaa yhtään sanoa, onko tällainen some-sovellusten käyttö päiväkotiviestinnässä yleistä muualla. Miten on?

13 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Suhtautumiseni rintapumppuun on ollut epäileväinen. Syy on ollut aika lapsellinen: se tuo liikaa mieleen lehmän lypsykoneessa. Olen nyt kor...

Tasa-arvopumppu ja havaintoja imetyksestä

29.9.15 Satu Kommentteja: 42

Suhtautumiseni rintapumppuun on ollut epäileväinen. Syy on ollut aika lapsellinen: se tuo liikaa mieleen lehmän lypsykoneessa. Olen nyt korjannut ja vaihtanut kantaani. Rintapumppu on itse asiassa ihan hemmetin kätevä väline. Sen merkittävyys sujuvaan arkeen ja tasapuoliseen lapsenhoitamiseen on lähes samaa luokkaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden ja iseille korvamerkatun vanhempainvapaan kanssa.

Kun on rintapumppu - ja jos lapsi suostuu syömään tuttipullosta -, voi nimittäin tehdä upean kompromissin: saada rintaruokinnassa olevan lapsen ilman, että äiti aikatauluttaa vuoden ajan elämänsä vauvan ruokailujen tahtiin. Sitä paitsi kiitos rintapumpun isäkin pääsee osallistumaan ruokkimiseen.

Kirjoitan kirjapalstaa asumista käsittelevään 3h+K-lehteen ja saan siksi lehden kannettuna kotiin. Uusimmassa numerossa oli todella inspiroiva juttu Lundian toimitusjohtajasta, joka kertoi avoimesti omasta elämästään ja siitä, kuinka on mahdollista saada molemmat: menestyksekäs työura (toimarina alle kolmevitosena!) ja lapsiperhe. Luin juttua pari päivää mörssärin syntymän jälkeen. Kun haastattelussa kerrottiin pakkaseen laitetusta rintamaidosta ja rintapumpun mahdollistamista äidin sunnuntaityöpäivistä, minullakin syttyi lamppu. Nyt todella tarvitaan rintapumppu meillekin!

Mies lähti ostoksille vertailemaan näiden puhelinluuria muistuttavien laitteiden teknisiä ominaisuuksia ja palasi kotiin NUK-merkkisen sähköisen rintapumpun kanssa. Hinta rapeat 150 euroa, mutta povaan sille kohtalaista jälleenmyyntihintaa.

Mörssäri syö hyvin tuttipullosta, eli silloin tällöin kun pitää itse kipaista hoitamassa yli tunnin mittainen asia, laitan pumpun surisemaan ja siirrän pullossa puoli desiä maitoa jääkaappiin. Hyvin on kelvannut.

Pakastepusseja en ole hankkinut, koska mölöä ei tässä meijerissä riitä desikaupalla lypsettäväksi ja rintaruokintaan. Kun jossain kohtaa kotisohvalta tulee tulee yli neljän tunnin mittainen pakollinen poissaolo, turvaudumme mitä luultavimmin korvikkeeseen. Mörssäri sai sitä jo toisena päivänään - se huusi nälkäänsä eikä oma tuotanto ollut vielä käynnistynyt. Päättelin aika nopeasti, että kun kahdesta pitää valita, nälkää parempi vaihtoehto on purkkimaito. Käytännössä siis rikoin WHO:n täysimetysmääritelmää heti. En aio ottaa tästä paineita.

Ruokin lasta niin kauan rintamaidolla kuin sitä riittää ja kun sitä ei riitä, tulee oheen korvikemaito. "Täysimetin" esikoista (annoimme esikoisellekin korviketta ensimmäisinä päivinä) neljä kuukautta, jonka jälkeen jatkoin imetystä korvikkeen rinnalla muutaman kuukauden. 8 kuukauden iässä lopetin imetyksen kokonaan, ja ihan terve tuosta näyttää tulleen.

No arvatkaas mihin ensimmäisen rintapumppuvapaan käytin? Lähdin esikoisen kanssa jo perinteeksi käyneelle yhteiselle seikkailuretkellemme keräämään pusikosta löytyviä aarteita muoviämpäriin ja syömään lettuja lähibaariin. Ja kyllä vaan: iltapäivävapaa viisi- ja puolivuotiaan kanssa Islannin syksyisessä tuulessa ja sateessa oli järkyttävän rentouttava ja virkstävä kokemus. Palasimme molemmat kotiin paljon hyväntuulisempina kuin mitä sieltä lähdimme. Hyvin ruokittu Mörssäri kuorsasi tulomme jälkeen vielä pitkälle toista tuntia. Siinä ajassa ehti tehdä neljä Frozen-palapeliä.




42 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Elämää nelihenkisenä perheenä on takana kaksi viikkoa. Mikä on arjen dynamiikassa on muuttunut? Pidätän oikeuden mielipiteenmuutokseen tule...

Kahden lapsen mutsina - Mikä on toisin?

27.9.15 Satu Kommentteja: 21

Elämää nelihenkisenä perheenä on takana kaksi viikkoa. Mikä on arjen dynamiikassa on muuttunut? Pidätän oikeuden mielipiteenmuutokseen tulevaisuudessa, mutta näin kahden viikon kokemuksella perstuntumalta heitetty vastaus kuuluu, että isossa mittakaavassa ei kauheasti mikään. Ainakin muutos verrattuna viiden ja puolen vuoden takaiseen muutokseen on todella pieni. Syy siihen on yksinkertainen: vapaus meni jo.
Kotiin jääminen ei tullut samanlaisena sokkina kuin viimeksi, koska täällä on vietetty suurin osa vapaa-aikaa ja välillä tehty töitäkin viimeiset vuodet. Spontaanit käväisyt baarissa tai leffassa eivät ole olleet osa elämääni enää vuosiin, ja siihen on tottunut. Leffassakäynti tai parit kaljat lähibaarissa ovat nykyään luksusta, eivät osa arkea.

Vaipanvaihtofrekvenssi, imetysmaraton ja yökitinät eivät tulleet puskasta. Fyysinen ulkomuoto ja palautumisen kestäminen olivat nekin jo tiedossa. Vaikka iso osa käytännön jutuista on päässyt ruostumaan ja unohtumaan, ne eivät tulleet täytenä yllätyksenä. Sopeutumisessa on auttanut se, että nyt todella tiedän tekeväni kaiken tämän viimeistä kertaa. (Joo, niinhän sanoin viimeksikin ja olin vielä kaksi vuotta sitten ihan varma, että ei koskaan enää. Mutta kerta kiellon päälle jne. vai miten sitä sanotaan.)
Onhan tässä kahden viikon aikana tapahtunut silti monenlaista. 

Ensinnäkin meidän kämppä näyttää taas ihan kunnon lapsiperheasunnolta. Huoneet ovat täynnä kehtoa, sitteriä, vaipanvaihtopöytää, vaippoja, auton turvaistuinta ja puklurättejä. Meitä on kotona kaksi aikuista ja silti täällä kolmiossa riittää siivottavaa ja järjestettävää ihan joka minuutille.
Olen pitkästä aikaa taas katsonut ihan urakalla televisiosarjoja dvd:ltä. Olin varautunut imetysmaratoniin hyvissä ajoin ja hautonut kirjahyllyssä Breaking Badin tuotantokausia 1–4 sekä Orange Is the New Blackin ensimmäistä tuotantokautta. Jälkimmäinen sarja vei niin mukaansa, että pistin jo tilauksen kakkostuotantokaudesta vetämään. Loistavan Silta-sarjan kolmas tuotantokausikin on varmasti kohta tilattavissa. Ja onhan tuolla hyllyssä kaiken varalta Sopranosin kaikki tuotantokaudet - se sarja kestää lukemattomia katselukertoja. Ja kulman takana on videovuokraamo, jonka valikoima on mykistävä. Sohva-aika tuntuu pitkästä aikaa hyvälle.

Yökukkumisessa ei ole tapahtunut juuri muutosta lähikuukausiin, sillä viimeiset raskauskuukaudet häräsin vähintään kerran, joskus jopa kaksi yössä vessaan, juomaan tai syömään. Mörssäri on nukkunut ensimmäiset kaksi viikkoaan neljän tunnin erissä eli yöheräämisiä napsahtaa vain yksi. Upeaa.

Pyykkikone käy nykyään vähintään kerran päivässä. Vielä kuukausi sitten riitti, että perheemme pyykit pestiin kerran viikossa. Talouspaperin kulutus on triplaantunut, samoin teen ja kahvin. 
Isoin muutos koskee suhtautumista esikoiseen. Yhteisestä ajastamme on tullut suunnitellumpaa, koska se on kortilla. Kun olemme kaikki yhtä aikaa kotona, minä istun yleensä passiivisena sohvalla ruokkimassa mörssäriä. Niinpä olen yrittänyt joka päivä järjestää esikoiselle ja minulle yhteistä aikaa. Tehdään palapeliä, käydään kävelyllä, lakataan varpaankynnet tai suunnitellaan uutta kahdenkeskeistä matkaa Lontooseen tätiä katsomaan. Puolison kanssa meillä on tällä hetkellä enemmän kahdenkeskeistä aikaa kuin tavallisesti, koska olemme molemmat vanhempainvapaalla. Se on tosi hienoa.

Yhtä asiaa toivon. Että ne yökitinät eivät tästä lisääntyisi. Lupaan imuroida vaikka joka viikko, lahjoittaa tuplasti rahaa hyväntekeväisyyteen, täyttää astianpesukoneen järjestelmällisemmin ja leipoa kerran viikossa itse leipää, jos öistä selvittäisiin yhdellä heräämisellä. Toivoahan aina voi.

21 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Terveisiä imetyshuuruista! Tänään tuossa sohvalla kolmatta tuntia istuessani tulin siihen lopputulokseen, että sanan söpö kohdalla pitäisi ...

Junasukat

24.9.15 Satu Kommentteja: 7

Terveisiä imetyshuuruista! Tänään tuossa sohvalla kolmatta tuntia istuessani tulin siihen lopputulokseen, että sanan söpö kohdalla pitäisi sanakirjassa olla kuva vauvasta villasukissa. 
Mörssäri sai ensimmäisen lahjansa kolme viikkoa ennen syntymää. Kesän viimeisellä hevosreissulla mukana ollut Katju ojensi yhtenä aamuna pienen rapisevan paperipussin, josta löytyi pari sammaleenvihreitä villasukkia. Hän oli neulonut ne hevostilalla ollessamme. Miten ihanat! Sukat ovat kuulemma junasukat. Sitten kuulin tarinan.
Kaksikuukautisen vauvansa kanssa talvisodan pommituksia paennut äiti istui junassa. Vauva istui äidin sylissä. Lähtö oli tullut niin nopeasti, että vauvalle ei oltu ehditty pakata mukaan lämpimiä tossuja. Äitiä vastapäätä istui vanha käsityönopettaja, jonka kävi sääli pientä vauvaa kylmine varpaineen. Käsityönopettajalla oli kuitenkin ratkaisu, jonka hän kirjaimellisesti ravisti hihastaan. Hän purki päällään olevan neuletakin hihoista lankaa ja neuloi niistä vauvalle lämpimät sukat. 
Nyt meidänkin taloudessa on pari suomalaisia junasukkia. Lämpimät kiitokset siitä Katjulle, jonka käsityöblogi muuten löytyy täältä.

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Synnytyksestä on kulunut reilu viikko. Kaksi päivää synnytyksen jälkeen näytin tismalleen samalta kuin ennen synnytystä. Viisi päivää puser...

Äiti toipuu

23.9.15 Satu Kommentteja: 29

Synnytyksestä on kulunut reilu viikko. Kaksi päivää synnytyksen jälkeen näytin tismalleen samalta kuin ennen synnytystä. Viisi päivää puserruksen jälkeen kuula oli jo huomattavasti pienempi ja kengätkin sain itse jalkaan. Eivät ne ihan kiroilematta menneet, mutta ihan itse sain solmittua nauhat näteille rusetille. Saman päivän iltana huokaisin (kirjaimellisesti) helpotuksesta, kun sekä äiti että lapsi olivat onnistuneesti käyneet pienellä ja isolla hädällä. Sen tarkemmin yksityiskohtia erittelemättä voin kuitenkin kertoa, että mörssäri oli tässä asiassa mutsiaan nopeampi.
Jep, ei ihan näytä siltä, että lapsi on jo syntynyt. 
Viisi päivää synnytyksestä.
Sunnuntaina - viikko synnytyksestä - aloitin belly bindin käytön (kirjoitin tukiliinasta tarkemmin täällä). Liinaa on suositeltu käytettäväksi jopa 40 päivää ja sitä voi pitää myös öisin.

Olen lusinut kakusta viisi prosenttia. Takana on kaksi vuorokautta vyö keskivartalon ympäri kieputettuna eikä olo ole yhtään hassumpi. Muutama huomio:
Suosittelen liinan alle toppia tai liinan mukana tulluta kangaspalaa.
- Yksin tätä on vaikea laittaa. Puoliso tai kaveri on ainakin aluksi tärkeä apuri. Sitomiseen menee alle viisi minuuttia, kun tekniikka on hallussa. Sen saa haltuun parilla sitomiskerralla.
- Vaikeinta on saada liina pysymään tiukkana alaosasta. Pitää olla tarkkana, että sitomisen aloittaa tarpeeksi tiukasti. Muutoin vyö löystyy alaosasta ja suurin tuki jää vain rintalastan alle ja vatsalaukun kohdalle.
- Kokeilin liinaa ensin paidan päällä ja sen jälkeen ihoa vasten. Pito on parempi, jos ihon ja liinan välissä on esimerkiksi hihaton toppi tai liinan mukana tuleva kangastuubi, joka sidotaan vyön alle.
- Tämän kanssa on ihan iisi nukkua, ei painanut ainakaan minua.
- Synnytyksen jälkeen ulos tulee kaikennäköistä rämmälettä ainakin muutaman viikon ajan. Vyön laiton jälkeen vuoto lisääntyi - siis ulosvirtaus nopeutui. Mikä toivottavasti tarkoittaa pienempää määräää näitä hiton maxisidepäiviä!
- Vyö tuntuu päivisin todella miellyttävältä. Selkä pysyy suorassa eikä ryhti lysähdä niin helposti imettäessäkään. Ihan kuin tajuttomat synnytyksen ja ensimmäisten imetyspäivien jälkeiset hartiakivut olisivat jo hieman helpottaneet.
- Tuloksia ei tietenkään näy heti. Mutta toivottavasti muutaman viikon päästä? Ajatus 38 jäljellä olevasta käyttöpäivästä ei tunnu mahdottomalta.

EDIT/LISÄYS 26.9.:

Sain Belly Bindin myyjältä Taralta viestiä; nähtyään tämän postauksen (ja tuon ylläolevan kuvan) hän kehotti sitomaan vyön hieman tiukemmalle ja pitämään huolta siitä, että solmut ovat tiukasti toisissaan kiinni - eli ei saisi jäädä tuollaisia ylemmän kuvan mukaisia hajurakoja. Näin vyö pysyy paremmin paikallaan. Sitosmishetkellä täytyy pitää hyvä ryhti, mutta ei saa vetää vatsaa sisään.

Niinpä yritimme sitomista uudestaan ja lopputuloksesta tuli tosiaan paljon parempi. Vyö on pysynyt nyt yli vuorokauden paikallaan yhtään löystymättä. Me like!
Kas näin on parempi!

Belly Bind -tukiliina saatu maksutta testaukseen.

29 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Syyskuussa toistuu joka vuosi sama traditio: alan lukea uudestaan Reko Lundanin tuotantoa. Tähän liittyy yksi sentimentaalinen muisto yli k...

Kuivattuja yrttejä

21.9.15 Satu Kommentteja: 2

Syyskuussa toistuu joka vuosi sama traditio: alan lukea uudestaan Reko Lundanin tuotantoa. Tähän liittyy yksi sentimentaalinen muisto yli kymmenen vuoden takaa. Asuin yliopisto-opiskelijana Helsingissä ja kävin silloin tällöin vanhempieni luona viikonloppuvisiitillä Forssassa. Express-busseissa jaettiin tuohon aikaan muuten melko tyhjänpäiväistä ilmaisjakelulehteä, paitsi että siinä julkaisitin Reko Lundanin kolumneja.
Oli syksy, muistaakseni tenttiviikko. Olin menossa maalle pitkäksi viikonlopuksi. Jossain Karkkilan kohdalla avasin lehden ja luin Lundanin kolumnin, jossa ei oikestaan tapahtunut mitään kovin merkittävää. Hän kertoi tarinaa siitä, kuinka aina syksyllä mielen valtaa rajat tunnistava ja rauhallinen olo, koska silloin kuivataan puutarhan yrttejä. Kirjailja kertoi, kuinka hänellä on tapana aina syksyisin paahtaa oman kasvimaan satoa. Basilikat ja timjampit kuivuivat pellillä uunin alatasossa alle sadassa asteessa muutaman tunnin. Kun yrtit olivat kuivuneet, hän kertoi laittavansa ne pieniin lasisiin purkkeihin ja merkitsevänsä purkkien kanteen tussilla ja teipillä sadonkorjuuajan. Sen jälkeen hän haisteli pitkään omia sormiaan, joihin on tarttunut kuivuneiden yrttien tuoksu.

Joka syksy kun teen samaa - siis kuivaan ennen lyhenevien talvipäivien saapumista sen, mitä ikkunalaudan tai kasvimaan kasveista on jäljellä (mikä ei yleensä ole kovin paljon). Maustelehtiä purkittaessa olen joka kerta purskahtaa vähän itkuun. Luultavasti epäreiluuden takia. Reko Lundan kuoli aivan liian nuorena.

Purkitin eilen yrttejä ja pohdin rajalisuutta ja siten, miten kaikki voi olla ohi yhdessä silmänräpäyksessä ja aivan yllättäen. Tänään palasin Lundanin tuotantoon. Kirjoitin Viikkoja, kuukausia -teoksesta tänne blogiin muutama vuosi sitten, aloitinkin tänään siitä. Pidän paljon myös hänen kahdesta ensimmäisestä romaanistaan Ilman suuria suruja ja Rinnakkain. Niitä minulla ei ole omassa hyllyssä, mutta luulenpa että Reykjavíkin Pohjolan talon kirjastosta saattaisi löytyä. Näytelmistä olen nähnyt kaikki vuoden 1999 - Helsinkiin muuttovuoteni - jälkeen esitetyt eli Teillä ei ollut nimiä, Tarpeettomia ihmisiä, Ihmisiä hyvinvointivaltiossa ja Kutsumattomia vieraita. Ne olivat kaikki järkyttävän hyviä. Suurimman muistijäljen jätti perheväkivaltaa käsitellyt Tarpeettomia ihmisiä, jonka huikeat näyttelijäsuoritukset yhdistettynä yhteiskunnallisesti kantaaottavaan tapaan käsitellä perheväkivaltaa saivat ihon kananlihalle.

Huh. Paljon sitä näköjään löytyy asiaa kuivatusta lehtipersilijasta.

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Snapchat on kuulemma ensisijaisesti teinien kansoittamaa tonttia, jossa alle kaksikymppiset lähettelevät toisilleen rakeisia videopätkiä ja...

Mummo meni Snapchatiin

21.9.15 Satu Kommentteja: 4

Snapchat on kuulemma ensisijaisesti teinien kansoittamaa tonttia, jossa alle kaksikymppiset lähettelevät toisilleen rakeisia videopätkiä ja sutaisten otettuja hassuja kuvia. Kolmevitosena edustan palvelun mummokerhoa ja olen ihan pihalla siitä, mitä siellä kuuluu tehdä. Yhtä pihalla kuin puutavarakaupan itsepalveluosastolla, missä pitäisi tietää, mitä eroa on hiotulla rimalla ja lakatulla lankulla. Ja juuri siksi päätin mennä Snapchatiin hortoilemaan - yhtä haahuilua nämä lähikuukaudet sohvan, jääkaapin ja kylpyhuoneen parissa ovat joka tapauksessa.

Sekalaista perhe-elämää Reykjavíkissa löytyy siis nyt myös Snapchatista. Tunnukseni on sama kuin Instassakin eli satu_reykjavik.

Jos arjen sekoilu kotisohvalta kuulostaa sisällöltä, joka kiinnostaa, tervetuloa sinne. Ajattelin viihdyttää itseäni pölöttämällä palveluun editoimatonta videokuvavirtaa ja niitä tärähtäneitä bad hair day -otoksia, joita ei kehtaa Instagramiin laittaa. Sen lupaan, etten laita lähiotoksia kakkavaippojen sisällöstä.  Tai järkytä alastonkuvilla.

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Jos eilen hämmästelin mörssärin kokoa , tänään olen ollut puunuijasta saaneena siitä, kuinka isoksi esikoinen on kasvanut viimeisen viiden ...

Isosisko ja sen mitali

19.9.15 Satu Kommentteja: 12

Jos eilen hämmästelin mörssärin kokoa, tänään olen ollut puunuijasta saaneena siitä, kuinka isoksi esikoinen on kasvanut viimeisen viiden päivän aikana. Sen päähän on kohta samankokoinen kun omani ja kun se nukkuu siitä lähtee samanlainen ääni kuin isästään. Suhteetonta! Koska ihan juurihan hän oli avuton rimpula vaipoissa.
Esikoisella on kehittynyt muukin kuin pituus. Nimittäin muisti. Se muistaa joka juuttaan asian yksityiskohtaisesti ja pitkään. Eilen alahuuli alkoi väpättää kesken hampaidenpesun. Jouduin tivaamaan useampaan kertaan, mikä ongelman nimi on. Lopulta sain vastaukseksi jotain sekavaa mitalista. Ööh...mitalista? Ei ollut aavistustakaan, miltä raiteelta juna on lähdössä.

"....se siskomitali"

Mietin kuumeisesti, mistä ihmeestä on kyse. Sitten hoksasin! Askartelin viime kesänä lapselle kirjan Saara saa sisaruksen. Sen kirjan lopussa Saara saa mitalin, koska on niin hyvä isosisko. Olin ilmeisesti jonain kesäiltana kirjaa lukiessa tullut luvanneeksi, että me voidaan tehdä sullekin sellainen.

Tyyppi oli odottanut sitä mitalia siitä asti ja oli luonnollisesti alkanut ottaa pattiin, kun pikkusisko syntyi mutta mitalia ei näy missään.

No minä askartelin sellaisen eilen. Vastaanotto oli vilpittömän ilahtunut.

Melko nätti suoritus tällaiselta askarteluvirtuoosilta, eikö vaan?

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Neljännen päivän iltana olen yhtä hämmästynyt kuin kolmena aikaisempana ennen sitä: Tuliko tuo puolimetrinen todella ulos minusta? Miten ih...

Neljännen päivän iltana

17.9.15 Satu Kommentteja: 33

Neljännen päivän iltana olen yhtä hämmästynyt kuin kolmena aikaisempana ennen sitä: Tuliko tuo puolimetrinen todella ulos minusta? Miten ihmeessä se mahtui? Miten on edes mahdollista, että keskikropastani löytyi tälle tilaa?
Ensimmäiset päivät ovat sujuneet öitä lukuunottamatta rauhallisesti. Mörssäri - luulenpa, että se on vakiintumassa tyypin bloginimeksi - syö sairaan hyvin. Syntymästään asti se tiesi, mitä pitää tehdä. Ja nyt se ei mitään muuta hereillä ollessaan teekään kuin syö. Istun sohvalla ja luen e-kirjaa kännykän näytöltä, juon teetä ja syön. Ihanan helppoa!

Aivan luksusta on se, että ei tarvitse olla kotona yksin. Vanhempainvapaan aloittanut mies hoitaa vaipanvaihdon, kaupassakäynnin, siivouksen, pyykinpesun ja kuskaa esikoista päiväkotiin ja harrastuksiin ja hakee leipomosta pullaa, kun tulee vieraita. Minä pidän mörssärin ruuissa ja toivun synnytyksestä.

Öisin mörssäri tykkää valvoa kahdesta viiteen. Siihen aikaikkunaan mahtuu ruokailua, vaipanvaihtoa ja öisiä kävelyjä olohuoneen päästä päähän. Olemme sopineet työnjaon tähänkin hommaan. Koska minä olen kärvistellyt surkeilla ja pätkittäisillä yöunilla viime kuukaudet, teimme synnytyksen jälkeen läpsystä vaihdot. Nyt on miehen yövuoron aika. Hoidan ruokinnan, mutta puoliso tekee muut yöjutut. Sen kolmisen tuntia kun nuo kaksi seilaavat olohuonetta edestakaisin makaan puolihorroksessa sängyssä. Aamulla meistä kahdesta minä olen huomattavasti freesimpi, eli hoidan muonituksen ja esikoisen päiväkotivalmiiksi. Luonnollisesti kiukuttelen yöheräämisiä ja luonnollisesti myös mörssäri kiukuttelee yöllä. Onneksi miehellä on rautaiset hermot ja hyvä huumori. Sen mielestä öiset hetket kahden kiukuttelevan naisen kanssa tuovat jo vähän tasaiseksi käyneeseen keski-ikäistymiseen kivaa vaihtelua.
Nämä ensimmäiset viikot ovat muuten aika erilaisia nyt kun lapsia on kaksi. Ensimmäisen lapsen kanssa naamalle iskenyt olo yksin kotiin jämähtämisestä ja oman maailman pysähtymisestä on pysynyt poissa. Vaikka juuri mitään kotona oloa erikoisempaa ei päivän aikana tapahdu, tuntuu, että päivä on silti täynnä ohjelmaa. Kahdeksasta yhdeksään ohjelmoitua ohjelmaa, vapaata sekoilua päiväkodin sulkemiseen asti ja viidestä eteenpäin koitetaan elää kuten ennenkin, jotta muutos ei olisi esikoiselle liian iso.

Päivää ysin ja viiden välillä rytmittävät kätilökäynnit. Islannissa synnytyksen jälkeen maksuttomaan kotipalveluun kuuluu viisi kätilökäyntiä. Olen kokenut nämä visiitit älyttömän hyödyllisiksi. Eihän sitä kaikkea tule kysyneeksi siellä synnytysosastolla: miten napa putsataan, milloin voi lähteä ulos ensimmäistä kertaa, milloin kylvetetään ensimmäistä kertaa, paljonko sen pitikään syödä ja onko tällainen ja tällainen vaippaan tipahtava tavara ihan normaalia.

Mutta tänään on edessä varsin - köh - erityinen ilta. Jään näiden kahden kanssa ensi kertaa kahden. Varauduin lataamalla iPadin ja kattilallisella jauhelihakeittoa. Jännittää jo!

33 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Sunnuntaina iltapäivällä syntyi neljäkiloinen mörssäri. Paksukaulainen nätti tyttö, tummat hiukset, isot posket ja HK:n sinisiä muistuttava...

Syntymä on ihmiselämän vaarallisinta aikaa

16.9.15 Satu Kommentteja: 79

Sunnuntaina iltapäivällä syntyi neljäkiloinen mörssäri. Paksukaulainen nätti tyttö, tummat hiukset, isot posket ja HK:n sinisiä muistuttavat käsivarret. Vähän toista kokoluokkaa kuin juuri ja juuri kolmekiloinen esikoinen. Onneksi ei ollut synnytyssuunnitelmaa, koska mikään ei olisi mennyt sen mukaan. Yksi viime viikolla esittämistäni toiveista toteutui: molemmat jäivät henkiin, mutta ei se(kään) mikään ihan itsestäänselvyys ollut.

Sitten sama vähän seikkaperäisemmin:

Puoliso lähti lauantai-iltana käymään paikallisen alppiseuran syyskauden avajaisissa lunastamassa jonkun voittamansa valokuvauskilpailun palkintoa ja päätti jäädä katsomaan kuvaesitystä. Minä olin luvannut esikoiselle että käydään kaksin hakemassa leffa ja popcornia kulman takana olevasta leffavuokraamosta ja pidetään kotona "kósý-kvöld" eli kiva koti-ilta.

Katsoimme jonkun hassun version Ihmemaa Ozista ja söimme popcorneja. Leffan jälkeen tytär ehdotti, että jos voisi kuunnella Tuhkimo-sadun vinyyliä, jonka isi oli löytänyt kesällä kirppikseltä. Ajattelin, että mainio idea. Ehtisin sillä välin laittaa meille ruokaa.

Mutta jostain syystä sitä vanhempaa vinyylisoitinta, jolla tätä old skool -levyä piti soittaa, oli hankala saada toimimaan. En muistanut, miten vahvistin piti leffankatselun jälkeen säätää, että vinyylisoittimesta saa ääntä ulos. Istuskelin pienellä villajakkaralla ja ähisin neulan, vinyylisoittimen nappuloiden ja vahvistimen parissa. Pieni kumarrus eteenpäin ja MOLSKIS.

Kas, ne lapsivedet. Mikä ajoitus.

Ätiii!!! Miksi susta tippuu noin paljon vettä!!

Päässä kävi tasan kaksi ajatusta. Pitäisi nyt mennä siihen noloon asentoon pyllistelemään ja yrittää pitää omituisessa tilanteessa rauhallisuus ja säästää lapsi paniikilta. Siinä pyllistellessä aloin sitten muistutella lasta niistä kirjoista joita olemme lapsen syntymisestä lukeneet (ja tehneet), että miten se lapsi kelluu siellä vedessä ja nyt se varmaan haluaa kohta tulla ulos koska kylpyvedet tuli jo. Että ei tässä niinkun mitään hätää ole, mutta olisi kaksi vaihtoehtoa. Että voit mennä joko tuohon sohvalle istumaan ja odottamaan että isi tulee kotiin tai voit auttaa tuomalla vaatekaapista kuivia vaatteita. Tottakai hän halusi auttaa.

Vaatepuusta löytyi hetkessä juuri oikea harmaa, napitettava neule ja sukkalaatikosta sukat. Mä tuon sulle hienoimmat sukat, jotka löydän. Arvostan. Sain siinä lattialla nelinkontin vetää jalkoihini punaiset, Tokiosta ostetut pitsisukat. Täydelliset synnytyssukat.

Sillä välin kun kersa juoksi asioillani, ehdin soittaa ambulanssin, hälyttää miehen kotiin ja pyytää anopin tulemaan meille asap, koska tässä pitäisi tehdä sairaalaanlähtöä.

Ensimmäisenä paikalle ehti mies. Sen jälkeen tulivat ambulanssimiehet, jotka pakkasivat muorin paareihin ja kantoivat ulos sairasautoon. Ulkorappusilla tuli vastaan anoppi, joka vähän hämmentyneenä mutta selkeästi tilanteen tasalla toivotti kovasti tsemppiä jatkoon ja lupasi ottaa lapsen hoitoon niin pitkään kuin tarvis, siivota jäljet ja lukita ovet.

Ambulanssista soittelin miehelle ohjeita, mitä sinne sairaalakassiin pitäisi vielä pakata. Hammasharjaa, dödö ja sen sellaista. Ilmeisesti hänellä oli kaasujalka herkkänä, koska kaikesta pakkaussekoilusta huolimatta hän ehti sairaalan pihaan ennen ambulanssia ja oli siellä ovien auetessa vastassa. Sitten paketti kärrättiin synnytysosaston vastaanottohuoneeseen tsekkaamaan tilanne miehen harppoessa perässä. Kello oli tässä vaiheessa puoli yhdeksän illalla.

Lapsivedet olivat menneet, mutta supistuksista ei ollut tietoakaan. Synnytyskanava oli yhtä kiinni kuin televisio ukkosella. Koska sikiö ei vieläkään ollut kiinnittynyt, piti jäädä osastolle ja pysyä makuuasennossa. Ei mahdollisuutta vessakäyntiin, istumiseen tai kylkiasentoon. Imin pillillä vettä mukista ja toivoin, että tässä ei ihan kauhean kauaa tarvitse odotella.

Yhdeltätoista alkoivat supistukset. Ihan pientä vatsasärkyä vain. Sikiö kiinnittyi ja minä pääsin vessaan. Voi iloa.
Supistuksia alkoi tulla vähän lisää - neljän minuutin välein - ja ne alkoivat olla jo aika kivuliaita. Pyysin epiduralia, kätilö ehdotti ilokaasua. Sanoin, että siitä ei ollut viimeksi mitään apua. Hän kertoi kokeneensa esikoisen kanssa saman, mutta toisen lapsen synnytyksen oli pystynyt vetäisemään ihan pelkällä ilokaasulla. Siitä oli ollut valtavasti apua.

No päätin kokeilla. Kiskoin kaasua naamarista pari tuntia putkeen ja supistusten kipu tosiaan hävisi. Tai ei se minnekään hävinnyt, mutta huomasin tuntevani, että ei vois paljoo kiinnostaa joku vatsasärky nyt kun on pää niin ihanasti sekaisin! Näissä hetkissä päivittelin myös jotain varsin epämääräistä Instagrammiin ja facebookiin. (Puolison mielestä älypuhelointini oli mennyt vähän liian pitkälle, mutta koska se piti mieleni keskittyneenä johonkin muuhun kuin supistuksiin, se antoi luurin olla. Yritin kuulemma ottaa kuvia siitäkin ja tyrkyttää kaasumaskia, mutta hän onnistui aina väistämään. Tästähän mulla ei ole mitään muistikuvia.)

Kolmen aikaan yöllä kävi kuten kaikissa loistavimmissakin bileissä aina käy: alkaa väsyttää ja huone pyöriä silmissä. Iskin kaasunaamarin naulaan ja pyysin jos kätilö voisi katsoa aukeamista.

Kolme ja puoli senttiä. 35 millimetriä neljän tunnin mittaisten supistusten jälkeen. Väittäisin, että aika epäreilua.

Kysäisin, jos sen epiduraalin voisi nyt jo laittaaa. Oli kuulemma vielä turhan aikaista, että jos se vaikka pysäyttää avautumisen tai jos se lähteekin tosi nopeasti avautumaan neljän sentin jälkeen - niin kuulemma usein käy että alku sujuu hitaasti ja sitten kaikki hulahtaakin pienellä tuskalla auki.

Jotenkin epäilytti tämä, mutta ajattein että olkoon. Kyllä tässä nyt vielä tunnin tai pari jaksan kärvistellä hartiahieronnan ja appelsiinilimun voimalla.

Pyysin lisää ilokaasua ja esitin toiveen jos saisi vähän vahvemman blandiksen. Se ei kuulemma olisi mahdollista - säädös oli jo ns. laillisessa maksimissa.

Viiden aikaan aamuyöllä aloin olla jo niin poikki ja supistukset alkoivat tuoda mieleen olotilan, että joku sahaa kroppaa sisältä kahtia. Olin kahden tunnin lisäkärvistelyn jälkeen avautunut viisi millimetriä lisää. Okei, NYT se epiduraali tai mä kuolen.

Jostain syystä kätilö varmisti vielä kahteen kertaan, että haluanko sen tosissaan nyt. En olisi jaksanut enää edes vastata.

Vaihdoin sänkyä tavallisesta parisängystä korkeampaan sairaalasänkyyn ja jäimme odottelemaan anestesialääkäriä. Kun huoneen ovi aukesi, muistan ensimmäisen ajatukseni: voi pettymys. Sieltä tuli alle kolmekymppinen nuori poika, joka näytti eksyneeltä kuin lammas susilaumassa. Supistukset sattuivat jo niin perkeleesti ja ajatuskykyni oli sumentunut, mutta aavistin, että tästä ei välttämättä hyvää seuraa. Älä ole harjoittelija, älä ole harjoittelija vaan joku sairaan hyvin säilynyt nelikymppinen. 

Mutta kyllä se taisi olla harjoittelija. Lekuri paineli alaselkää minuutteja, mittaili, puudutti, mittaili ja paineli taas vähän lisää. Kehoa sahaavat supistukset kahden minuutin välein yhdistettynä helläsormiseen tunnustelijaan ja siihen faktaan, että liikahtaakaan ei saa. Taisin purra kieleni verille ja puristaa puolison reidet mustelmille. Kahdenkymmenen minuutin räpeltämisen jälkeen piti käydä selinmakuulle, että puudute leviää tasaisesti molemmille puolille. Vartin kuluttua supistuskipujen pitäisi hävitä. Vaan eivät hävinneet.

Nuori anestesialääkäri rapsutteli partaansa ja totesi että se ei varmaankaan mennyt oikeaan paikkaan. Että hän hakee nyt spesialistin.  Huoh.


Kun spesialisti käveli huoneeseen, tunsin suurta helpotusta. Pyylevä kuusikymppinen nainen tokaisi, että ei tarvitse mitään istumaan mennä hän laittaa neulan tässä kylkiasennossa vaan, että jos vähän pyöristät selkää. Siihen meni korkeintaan kaksi minuuttia. Uudestaan selinmakuulle ja odottelemaan. Yhtäkään kivuliasta supistusta ei sen jälkeen tullut. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Mutta hommahan ei ollut vielä lähellekään ohi. Seuraavat tunnit kuluivat aika nopeasti. Pystyin syömään, juomaan ja käymään vessassa. Jalat kantoivat eikä kropasta lähtenyt kokonaan tunto. Jokainen supistus tuntui paineena alavatsassa, mutta enää ei tuntunut siltä, että teen kuolemaa kahden minuutin välein.

Aamukahdeksalta vaihtui kätiön työvuoro. Synnytys oli hänenkin mielestään edennyt kokonaisuudessaan todella hitaasti ja kivuliaasti. Toivotti tsempit ja esitteli minulle seuraajansa, kuusikymppisen rouvan joka hoitaisi synnytyksen loppuun.

Kymmeneltä aamulla synnytyskanava oli avautunut pari senttiä lisää. Yhdeltätoista olo alkoi olla jo aika tukala, vaikka epiduraalia laitettiin lisää tunnin välein. Paine supistusten yhteydessä kasvoi koko ajan, mutta synnytyskanava aukesi tuskallisen hitaasti. Lopulta itse pyysin, että eikö sitä voisi käynnistää, kuten esikoisenkin kohdalla tehtiin. Koska ihan kohta en enää jaksaisi enempää. Jos tätä mankelointia kestäisi vielä useammin tunnin, en olisi lainkana varma, että jaksaisin ponnistaa vauvaa ulos. Kätilö oli kanssani samaa mieltä ja annosteli lääkkeen.

Supistusten väli lyheni heti minuuttiin ja niiden voimakkuus kasvoi. Puoli kahden aikaan iltapäivällä sain luvan alkaa ponnistaa.

Voi saakeli, mutta kyllä sekin sattui. Kipu oli ihan erilaista kuin supistuskipu. Ei tuntunut pitäisi päästä vessaan -hädältä vaan tuntui siltä kuin koko Kreikan saariston vesimeloonisato haluaa tulla haarovälistäni ulos.

Sikiön sydänäänet olivat koko ajan voimakkaat, joten kaiken piti sujua hyvin loppuun asti. Viidennen ponnistuskerran jälkeen pää oli kuulemma jo puoliksi ulkona. Paitsi että se viimeinen supistus jätti tulematta. Kesti minuutin, toisen ja kolmannen eikä mitään tapahtunut. Ei kuulemma saisi ponnistaa ilman supistusta, koska se tuo kätilön mukaan yli puolet ponnistusvoimasta. Aloin vängätä vastaan että ei kai sitä vauvaa pää puoliksi uloskaan voi jättää odottelemaan. Viimein hän antoi luvan ponnistaa ilman supistusta. Pistin kaikki voimani peliin, purin kielen toiseltakin reunalta rikki, huusin niin että nielurisat olisivat irronneet (jos niitä ei olisi aikanaan leikattu veke) ja vauva solahti ulos. Pahoittelen näin etukäteen vulgaaria mielikuvaa, mutta sillä hetkellä minusta tuntui siltä kuin joku olisi vetänyt puolet sisäelimistäni ulos. Ihanan kevyt olo.

Mutta ei se vieläkään ollu ohi. Vauvan synnyttyä huoneessa alkoi yhtäkkiä ihan erilainen härdelli. Kysyin, kumpi se on, mutta kukaan ei vastannut mitään. Kuulin sängynpohjalta ainoastaan, kuinka kätilö huusi että hälyttäkää heti lääkäri. Vaikka sydänäänet olivat pysyneet vahvoilla koko synnytyksen ajan, vauva syntyi elottomana. Epämääräisen vaaleana möykkynä, joka ei reagoinut taputteluihin. Kätikö hieroi vatsani päälle laitettua vauvaa vimmatusti siihen asti kunnes lääkäri juoksi huoneeseen. Lekuri otti vauvan, alkoi antaa lisähappea ja teki hoitotoimenpiteitä.

Reilun minuutin kuluttua vauva parkaisi ja huoneeseen palasi jälleen normaali tunnelma. Kun vauva oli saatu hoidettua, meidän kysymyksiimme alettiin vastata. Kaikki oli kuulemma erittäin todennäköisesti ihan hyvin, koska hapettomuutta oli kestänyt vain vähän yli minuutin. Kolmen minuutin jälkeen tilanne olisi ollut jo toinen. Viiden minuutin jälkeen aivovaurion riski olisi ollut jo huomattava.

Vartin kuluttua syntymästä älysin vasta kysyä uudestaan sukupuolta. Tyttö se oli. Kilon isosiskaan isompi syntyessään, paksut kintut ja vauvanmakkaraselkä. Sellainen suloinen mörssäri, kuulantyöntäjän paras treenikaveri.

Jäimme tarkkailuun seuraavaksi yöksi ja aamulla lastenlääkäri tuli tekemään tarkastuksen. Kaikki oli dramaattisesta alusta huolimatta kohdallaan ja saimme luvan lähteä kotiin. Lääkäri kätteli meidät ja totesi vielä kuivalla huumorillaan:

"Loppuelämän pitäisi tällä tyypillä sujua kaikkien todennäköisyyksien valossa hyvin. Suurimmalla osalla meistä ihmisistä oman elämän vaarallisin aika on nimittäin oma syntymä. Tämähän on tietysti fakta, jota kätilöt harvemmin siinä synnytysitilanteessa kertovat."


Tämän vuorokauden sähellys vahvisti entisestään kahta mielipidettäni.

Suunniteltu kotisynnytys on asia, jota en ymmärrä. Jos joku menee pieleen, se menee todennäköisemmin pieleen kotona kuin sairaalassa, jossa erikoislääkäri pääsee paikalle heti. Jos tarjolla on sairaala, niin menkää nyt hyvät ihmiset sinne synnyttämään.

Kunnon puudutus ei ole pelkästään äidin omaksi iloksi. Se on myös ihan turvallisuustekijä. Jos en olisi ottanut epiduraalia, en usko että olisin jaksanut 17 tunnin mankeloinnin jälkeen puskea vauvaa ulos yhtä nopeasti.

Kuvat Björgvin Hilmarsson  (paitsi kuvat 2 ja 5)

79 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Sain  Mádaralta  postia. Paketista paljastui tämän syksyn uutuustuotteita: Mádaran ja Noora Shinglerin yhdessä suunnittelemia, pohjoismaise...

Nokkosta naamaan

14.9.15 Satu Kommentteja: 12

Sain Mádaralta postia. Paketista paljastui tämän syksyn uutuustuotteita: Mádaran ja Noora Shinglerin yhdessä suunnittelemia, pohjoismaisesta nokkosesta valmistettuja ihonhoitotuotteita. Nokkosesta! Siitä saa hyviä lettuja, teetä ja olenpa syönyt sitä pestonkin terästeenä. Muistan, kuinka mummo aikanaan käytti nokkosta terveysjuomissaan. Mutta että kasvorasvassa? Kyllä vaan! Nokkonen kuulemma rauhoittaa erilaisia ihoärsytyksiä ja pehmentää ihoa. Otin tuotteet testaukseen.

                                                                                       Yhteistyössä: Madara ja Suomen Blogimedia
Moisturising Mist DD -nokkossuihkeen kyljessä luvataan tuote, joka on ihoa hoitava, kosteuttava ja rauhoittava hoitosuihke vaativiin olosuhteisiin ja päivittäiseen ihonhoitoon. Aluksi en ollut lainkaan varma, mihin tarkoitukseen tätä nokkosspraytä kuuluu käyttää. Kosteusvoiteen sijasta vai kasvovetenä? Rasvan päälle vai alle vai ilman muita tuotteita? Dödönä? Vai ihan mihin vain?

Aloin kokeilla umpimähkään. Huomasin pian, että kaltaiselleni tyypille, joka käyttää yövoidetta päivävoiteena, nokkossuihkeen kosteutustehot kasvoille eivät olleet tarpeeksi järeät. Mutta pirukseen tämä virkistää ja kirkastaa ihoa. En ole viime viikkoina nukkunut kovin hyvin ja kuuden tunnin yöunien jäljeltä naama näyttää vähän nuutuneelta ja harmahtavalta.  Olen aamuisin suihkauttanut hampaat pestyäni nokkossuihketta naamaan ja katsonut peiliin. Ja kas: ilme kirkastui.

Toimii tämä vartalonkosteuttajanakin. Olosuhteiden takia en paljoa taivu ihoa rasvailemaan. Kuivan vatsanahan ja aina yhtä koppuraiset jalkapohjat rasvaan ydymmällä tavaralla (saman sarjan DD-voiteella), mutta muualle kroppaan olen suihkautellut tätä nokkossuihketta. Kuutisen suihkausta riittää koko keholle ja spray imeytyy minuutissa.

Yleisfiilis: kätevä yleiskosteuttaja ja virkistäjä, kulkee kätevästi mukana, nopea käyttää milloin vain ja kuivuu nopeasti. Kivan mieto tuoksu, joka muistuttaa hieman jonkin sortin tuoretta raikasta heinää. Ei haise "neutraalille" eli tunkkaiselle tuoksuttomalle pesuaineelle, mutta toisaalta ei vahvasti millekään tietylle yritille.

Toinen uutussnokkostuotteista oli tutumpi: Aikaisemminkin testaamani DD Pihlajavoide goes nokkonen, eli pihlaja on korvattu nokkosella. DD Nokkonen sopii kuulemma Pihlajavoidetta paremmin erittäin herkkäihoisille ja tuoksu on miedompoi. Tuotteen hellyydestä en osaa sanoa mitään, koska oma ihoni ei ole herkkä. DD Nokkosvoide on kuitenkin ihan yhtä hyvä kostetuttaja kuin edeltäjänsäkin. Niinpä olen pari viime viikkoa käyttänyt nokkossuihkeen ohella nokkosvoidetta kasvovoiteena, vatsa- ja jalkavoiteena. Hyvin toimii! Ja tuoksu on minusta miellyttävämpi kuin Pihlajavoiteessa.

PS. Kirjoitin tämän postauksen valmiiksi ennen synnytystä, mutta kerronpa tässä nyt näin jälkikäteen, että synnärille lähtö tuli vähän nopeasti ambulanssikyydillä (tarkempaa raporttia seuraa, mutta kaikki voivat nyt hyvin), enkä ehtinyt siinä hässäkässä pakata mukaan mitään kylppäristä. Omalla autolla perässä tullutta miestä neuvoin puhelimessa ottamaan mukaan hammastahnat, harjat ja sen suihkeen jota kuvattiin edellispäivänä.

Synnytys kesti melkein vuorokauden ja niihin tunteihin mahtui järkyttävä määrä ilokaasua, paljon kaikennäköisiä puudutteita, aivan julmetusti kiroilua ja suoraa huutoa. Onneksi tuli se nokkossuihke mukaan. Sitä oli kätevä ja nopea suihkutella ilokaasunaamarista ja kiljumisesta kuivunutta naamaa kosteuttamaan. Synnytyksen jälkeen suihkuttelin sillä kokolailla hieltä ja ties miltä tuoksahtavan kroppani läpi synnytyshuoneen kylppärissä ennen vaatteiden vaihtoa. Virksti mukavasti. Että voin kyllä allekirjoittaa markkinointiesitteen lupauksen: "...ihonhoito voi olla vaativaa. Mádaran ja Noora Shinglerin yhteistyötuotteet suunnitellaan aina nimenomaan pohjoisiin olosuhteisiin sopiviksi."
Testausta ääriolosuhteissa.

PPS. Mádaralla on promootioviikko Helsingin Stockmannin kosmetiikkaosastolla tällä viikolla (14.-20.9), jolloin Mádaran tuotteet ovat –10 % ja yli 25 € ostoksisiin saa lahjaksi Mádara kasvosaippuan. Noora on tavattavissa osastolla keskiviikkona 16.9. kello 15–18.

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kiitos mukanaelämisestä facessa ja instassa! Täällä ollaan nyt jo ihan hyvissä tunnelmissa, mutta kyllä ei ollut helppoa tämä toinenkaan ker...

17 tuntia

13.9.15 Satu Kommentteja: 57

Kiitos mukanaelämisestä facessa ja instassa! Täällä ollaan nyt jo ihan hyvissä tunnelmissa, mutta kyllä ei ollut helppoa tämä toinenkaan kerta. Huh. 17 tuntia avautumista, yksi huti epiduraaliasennus, yksi onnistunut asennus ja muutaman tunnin ajan sellainen olo, että kehosta tulee ulos säkillinen vesimeloneita.

Olo on siihen nähden - köh - varsin erinomainen. Tarkempi raportti seuraa ihan lähipäivinä. Eli sukupuoli, mitat, repeämiset ja muut jännät yksityiskohdat seuraa sitten kun sukulaisille ja ystäville on ensin infottu. :)

PS. Meikäläisen panos maapallon väestön kasvattamisessa oli sitten tässä. Ugh. 


57 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Meillä ei ole kotona vaakaa. Kätilökäynneilläkin on ollut vain yksi pyydetty punnitus: ensimmäisellä kerralla. Ihan omasta mielenkiinnosta ...

Raskaus ja painon kehitys

12.9.15 Satu Kommentteja: 13

Meillä ei ole kotona vaakaa. Kätilökäynneilläkin on ollut vain yksi pyydetty punnitus: ensimmäisellä kerralla. Ihan omasta mielenkiinnosta olen kuitenkin neuvolakäynneillä katsonut, paljonko painoa on tullut lisää. Kokosin datasta iloksenne tällaisen excel-käppyrän.
Paino pysyi lähes samassa yli ensimmäisen raskauspuolikkaan. (Tilanne viikolla 17.) Mutta olokin oli kyllä erinomainen. Jatkoin liikkumista samaan malliin kuin ennenkin ja söin hyvin vähän enemmän kuin tavallisesti. Vatsa tuntui koko ajan täydeltä ja olo kylläiseltä. (Tilanne viikolla 24)

Viimeisen kolmanneksen alussa painoa alkoi tulla lisää ja tuli muutamassa viikossa melkein kymmenen kiloa. (Tilanne viikolla 33) Sikiö alkoi kasvaa ja oma liikkuminen kävi hankalammaksi, mutta syömistä jatkoin entiseen malliin. Ylämäissä alkoi hengästyttää ja suonikohjut kasvaa. Mitä vähemmän liikuin, sitä huonommalta olo tuntui. Tämä viikko on tuntunut tuskaisen pitkältä ja turvonneelta, koska en ole juuri poistunut kotoa. (Tilanne viikolla 40.)

Muistuttaa kovin viimekertaista kierrosta. Jos sama toistuu - ja eiköhän se toistu - painosta jää synnytysosastolle hulppeat 4,5 kiloa ja loppua saa pusertaa pois kiukulla koko seuraavan vuoden, että mahtuisi jälleen samat vaatteet päälle ja olo tuntuisi omalta.

Omalla kohdallani imetys ei laihduttanut. Päinvastoin: kotona olo lihottaa. Koska ei ole mitään muuta tekemistä kuin istua tai maata, lukea ja katsoa telkkaria ja seiniä ja ikkunasta ulos, tulee ahdettua turpaan liikaa ruokaa. Jos äitiyslomani olisi alkanut raskausviikolla 34 painaisin luultavasti nyt jo lähemmäs 80 kiloa. Ja juu, ostelen kyllä kaikenlaisia hedelmiä, juureksia ja vissyjä, mutta aina sieltä jääkaapain perältä löytyy paketti parmesania, jonka voi raastaa pastan päälle (kokonaan, tietysti) ja kuivaaapista jonkun salaperäisen tyypin kotiin kantama sipsipussiaarre dippeineen. Mumsmums.

13 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Periaatteessa sen pitäisi jo syntyä. Sikiö kuitenkin näyttää olevan eri mieltä, sillä se ei ole vielä edes kiinnittynyt. Viimeisimmällä käy...

Raskausviikko 40

11.9.15 Satu Kommentteja: 18

Periaatteessa sen pitäisi jo syntyä. Sikiö kuitenkin näyttää olevan eri mieltä, sillä se ei ole vielä edes kiinnittynyt. Viimeisimmällä käynnillä kätilö arvioi, että se ei välttämättä kiinnitykään kuin vasta synnytyksessä. Eli jos lapsivedet menevät, pitäisi soittaa heti ambulanssi ja käydä konttausasentoon, jotta napanuora ei pääse luiskahtamaan ensimmäisenä ulos. No enpä ollut tällaistakaan vaihtoehtoa tullut etukäteen ajatelleeksi.
Mikä maha!
Tämä tekee päivittäisen elämän vähän hankalaksi. Ei tee mieli yksinään lähteä kauppaan, kahville tai edes postiin, koska ajatus yksinään pyllistelystä kadulla sairaala-autoa odotellen on asia, jonka tahtoisin jättää väliin.

Toisaalta ei tee mieli maata kotona sohvalla sipsejä mussuttaen, koska se tuntuu vain pidentävän tilannetta. Kun kävelen, tulee supistuksia. Lapsivesien pelossa en uskalla lähteä kaupungille haikkaamaan. Kun makaan sohvalla, mitään ei tapahdu paitsi julmettumat jumit pakara- ja reisilihaksiin. Kun on kotona tekemättä mitään, ruoankulutus kolminkertaistuu, koska koko ajan tulee syötyä jotain. Eikä sekään nyt tätä oloa ainakaan kevennä.

Ensi viikolla on vielä yksi terveyskeskuskäynti. Jos sinne asti päästään, kätilö varaa ajan käynnistykseen. Täällä Reykjavíkissa on kuulemma tapana käynnistää synnytys raskausviikolla 41 – viimeistään 10 päivää lasketun ajan jälkeen riippuen vähän siitä, miten synnytysosastolla on tilaa. Uhh.

TULE JO.


18 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Mahaa särkee, hermoja särkee, vituttaa. Tänään tajusin, kuinka hyvin hyvin hyvin kyllästynyt olen olemaan raskaana. Että jos sinne synnyttä...

Mun synnytyssuunnitelma

9.9.15 Satu Kommentteja: 54

Mahaa särkee, hermoja särkee, vituttaa. Tänään tajusin, kuinka hyvin hyvin hyvin kyllästynyt olen olemaan raskaana. Että jos sinne synnyttämään kohta pääsisi?
Kohti rv40, kohti psykedeliaa.
Viime kerralla koko homma meni niin poskelleen, että odotukset eivät ole järin korkealla.  (Lue täältä ensisynnytyskertomukseni eli osa 1, osa 2 ja osa 3 sekä heti synnytyksen jälkeen kirjoitettu melko huuruinen kirjoitukseni epiduraalista) Viisi vuotta sitten kävin raskausjoogassa, raskausvalmennuksessa, tutustumassa synnytysosastoon, halusin kokeilla vesisynnytystä ja kivunlievityksenä kumista palloa ja akupunktiota.

Joku muuttui matkalla, koska tällä kertaa jätin kaiken valmistautumisen. Tai no, laitoinhan lahjaksi saadun ginin kylmään ja mietin, mitenköhän epiduraali reagoi pieneen annokseen alkoholia. Että voisikohan sitä ihan hyvällä omallatunnolla ottaa yhden geeteen  epiduraalilääkityksen jälkeen. Saamani palautteen mukaan estettä yhden drinkin nauttimiselle ei ole. (Kiitos ystävät avusta!)

Vertaan omaa luomusynnytyskokemustani kommunismiin: ajatuksena kaunis, mutta toteutus meni perseelleen.

Minut viime kerralla vähän ympäripuhuttiin luomusynnytykseen. Kätilöjen toimesta kehuttiin kivoja ja intiimejä synnytyshuoneita, leveää sänkyä ja sitä, että luomuosastolla isikin saa ilmaiset ateriat. "Sairaalaosastolla" saa epiduraalin, mutta tilat ovat kuulemma vähän kalseammat ja sairaalanomaiset. No jee. Sillä valaistuksella ei ihan oikeasti ole kamalasti väliä.

Viisi vuotta sitten olin tipahtaa  siellä hämärässä luomuilupesässä jumppapallon päältä. Sitten kaaduin synnytyshuoneen suihkuun. Menin lämminvesialtaaseen, mutta siellä istuminen pysäytti avautumisvaiheen ja synnytyksen etenemisen, eli tarvittiin käynnistys. Se tuntuikin sitten tosi mukavalta. Akupunktioneuloista ei ollut hyötyä ja siinä vaiheessa kun tuntuu että joku sahaa vartaloa kahteen osaan, unohtui aika moni raskausjoogan aikana opittu hengitystekniikka. Oikeastaan ne kaikki. Epiduraalia en enää saanut, koska käynnistys oli pistänyt avautumisvaiheeseen vauhtia. Lievästi sanottuna otti aika paljon molempiin päihin. Sattui niin saa*anasti, että en tuntenut muuta kuin kipua - en esimerkiksi erottanut tarvetta ponnistaa vaan kätilö joutui antamaan ohjeita.
Lähde: Vuoden mutsi.
Lähisairaalamme - eli Islannin keskussairaalan - synnytysosastolla on onneksi tehty muutoksia. Ei ole enää erikseen herkkää luomupuolta ja sairaalamaista sairaalapuolta vaan yksi ainoa synnytysosasto, jossa synnyttäjien toiveet otetaan mahdollisimman hyvin huomioon. Tiedostan kyllä, että tämä muutos johtui pelkästään kustannussyistä: kahden vierekkäisen mutta organisaatioiltaan täysin erillisen osaston pyörittäminen samassa kerroksessa 200 000 ihmisen kaupungissa oli löysää, joka piti laman jälkeen leikata. Uskon yhdistämisen tehneen kuitenkin hyvää: synnyttäjiä ei enää jaeta luomuilijoihin ja epiduraalin ottajiin vaan kaikki tuskaiset mutsit ovat siellä ihan samalla viivalla.

En tosiaan tiedä, miten kaikki tällä kertaa menee, enkä sitä pysty luultavasti paljoa ohjailemaan, mutta tämänhetkiset toiveeni ovat seuraavat:

Epiduraali ja välittömästi. (Ehkä myös blogin kommenteissa mainittu, ponnistusvaiheen alussa annettava pudendaalipuudutus olisi paikallaan.) Henkiin olisi hyvä jäädä molempien. Jos vähän ekstraa saisi pyytää, niin sen, että fyysiset vauriot jäisiviät pienemmiksi, kiitos. Olisi myös tosi mukavaa, jos synnytys sujuisi nopeasti  ja pyyhkiytyisi muistista äkkiä.

Jos niin ei kumminkaan käy ja kaikennäköistä tapahtuu, pitää luultavasti taas purkaa patoutumia kirjoittamalla. Ehkäpä Vuoden mutsiin kolmas osa? Suomen Tietokirjailijat ry:llä onkin sopivasti apurahahaku meneillään.

Palaan aiheeseen - toivottavasti aika pian.

54 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Pötkylän pitäisi syntyä minä hetkenä hyvänsä. Kätilö arveli tämänpäiväisellä käynnillä, että ehkä huomenna tai ylihuomenna. Mulla nyt vaan ...

Gin and Juice - kohta varpajaiset!

8.9.15 Satu Kommentteja: 21

Pötkylän pitäisi syntyä minä hetkenä hyvänsä. Kätilö arveli tämänpäiväisellä käynnillä, että ehkä huomenna tai ylihuomenna. Mulla nyt vaan on sellainen fiilis, hän perusteli, vaikka sikiö ei vieläkään ollut kiinnittynyt. Tervetuloa vaan, täällä on kaikki valmiina. Sairaalakassi - pakattu. Vauvanvaatteet - haettiin kesällä. Kehto, patja ja lakanat - anoppi toi viime viikolla. Turvaistuin - haettiin vakuutusyhtiöstä vuokralle eilen.

Myös varpajaistarpeet ovat valmiina. Kiitos ihanien asiakkaiden! Viime viikonloppu sujui upeiden työtehtävien parissa. Pieni suomalaisryhmä kiersi mieheni ja minun johdolla Etelä-Islannin nähtävyyksiä ja Reykjavíkin parhaita ravintoloita. Saimme ryhmältä aivan mielettömän kiitoslahjan.

Suomalaista Napue-mestaruusginiä! Isokyröläisen käsinpullotetun Napuen kylkiäiseksi tulivat ne muut tarpeet: karpalot, rosmariini ja muutama tonic-pullo.

Juhlistamme varpajaisia kaksin sekoittamalla näistä itsellemme täydelliset gin tonicit, kun jako kahteen on tapahtunut.

Iik! Jännitys tiivistyy.

21 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Aseelliset konfliktit ja vallanhimoisten sekopäiden terrorisointi mm. Syyriassa, Afganistanissa ja muualla Lähi-idässä on iso katastrofi. S...

Yksi voi tehdä paljon

7.9.15 Satu Kommentteja: 27

Aseelliset konfliktit ja vallanhimoisten sekopäiden terrorisointi mm. Syyriassa, Afganistanissa ja muualla Lähi-idässä on iso katastrofi. Sen aiheuttama pakolaiskriisi on ajanut miljoonia ihmisiä pakoon kotimaistaan. Kamaluuden todistaminen ajaa epätoivon partaalle.

Toisaalta olen saman aikaan raivoissani, kun huomaan suuren inhimillisen hädän keskellä idioottien huutavan rasistisia mielipiteitään ja Suomen ulkoministerin laittavan blogissaan (en vaivaannu linkkaamaan) hädän tärkeysjärjestykseen uskonnon perusteella.
Rauha on harvalle itsestäänselvyys.
Raivolle ja epätoivolle ei saa kuitenkaan antaa liikaa tilaa. Sillä energialla ei auteta ketään. Sen sijaan olen tässä viime päivinä yrittänyt muistuttaa itselleni, kuinka paljon hyvää yksi ihminen voi saada aikaan. Siihen kannattaa keskittyä.

Angela Merkel puhui turvapaikanhakijoiden puolesta ja totesi erittäin selvästi, että muiden ihmisarvoa kyseenalaistavia ei suvaita. Viimeisten päivien aikana onkin voinut lukea uutisista, kuinka saksalaiset ovat ottaneet vastaan maahan saapuvia turvapaikanhakijoita ja saksalaiset jalkapallojoukkueet lahjoittavat maahantulijoille miljoonia euroja.

Täällä Islannissa hallitus oli päättänyt, että maahan otetaan parin seuraavan vuoden sisällä 50 turvapaikanhakijaa. Suuri osa islantilaisista suivaantui: yksi maailman hyvinvoivimmista maista on valmis ottamaan vaivaiset viisikymmentä turvapaikanhakijaa! Tökeää. Niinpä kirjailija Bryndis Björgvinsdóttir perusti Facebook-ryhmän, jossa muutaman päivän aikana yli 10 000 islantilaista ilmoitti halustaan majoittaa turvapaikanhakijoita koteihinsa. Hallitus tietysti haistoi äänestäjien mielipiteen - ja pyörsi sanansa.

Brittiläinen Youtube-stara JaackMaate teki videon, jossa varsin ronskilla kielellä väännetään rautalangasta, miksi pakolaisia pitää auttaa ja miksi rasistinen vihapuhe on idiootin hommaa. Video on katsottu Facebookissa noin 15 miljoonaa kertaa.

Hukkuneen syyrialaispojan kohtalon ikuistanut turkkilainen valokuvaaja Nilüfer Demir antoi karmealle kriisille konkreettisen kuvan. Valokuva rantaveteen hukkuneesta pojasta ei tuo kriisin takia kuolleita takaisin, mutta se sai lukuisat ihmiset auttamaan.

Suomen pääministeri otti oikean askeleen kohti arvojohtajuutta ja sanoi antavansa oman kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön pääministerikautensa loppuun asti. Upea teko!

Seppo Härkönen Lapista lupasi antaa koko mökkikylänsä turvapaikanhakijoille väliaikaiseksi kodiksi. Erkki Liikanen kertoi lahjoittavansa kymppitonnin.

Tavalliset suomalaiset vievät vaatteita, leluja ja muita tarvikkeita vastaanottokeskuksiin ja lahjoittavat rahaa. Rasistiseen sisältöön on alettu puuttua koveimmin ottein. Esimerkiksi MTV3 ja Nyt.fi pistivät juttujen perässä olevat kommentointimahdollisuudet jäihin, koska mikä tahansa maahanmuuttoa sivunnut keskustelu alkoi täyttyä rasistisista mielipiteistä ja muusta diibadaabaasta, jolla ei ole sananvapauden kanssa mitään tekemistä.

Ulkomaantoimittaja Rauli Virtanen kehotti eilen Facebookissaan kaikkia elintasosurffari-juttuja jakavia maahanmuuttokriitikoita lopettamaan sivunsa seuraamisen ja kertoi poistavansa ei-asialliset kommentit seinältään.

Kaikille ei nimittäin tarvitse antaa puhetilaa. Kaikkien mahdollisten mielipiteiden hyväksyminen tasa-arvoisina keskustelua eteenpäin vievinä voimina mahdollistaa sen, että muutosta hyvään ei lopulta tapahdu. Kun äänekkäät mulkut saavat tilaa, he pääsevät näin muokkaamaan keskustelun suuntaa ja siinä sivussa todellisuutta.

Siinä kohtaa kun Vastustamme turvapaikanhakijoiden hätämajoitusta Forssaan Facebook-ryhmässä kehotettiin boikotoimaan SPR:ää, joka siis ylläpitää Suomessa vastaanottokeskuksia, irtisanoin Facebook-ystävyyteni irti kaikkien kyseistä ryhmää tykkäävien Facebook-tuttujeni kanssa.  (Aiheesta Forssa ja hätämajoitus kirjoitin elokuun lopussa.) Rasistista paskaa ei tarvitse hyväksyä ja sitä vastaan pitää asettua.

Hiljainen sivustakatsominen on melkein yhtä paha juttu kuin pahantekoon osallistuminen. Meillä on kaikilla mahdollisuus ja sitä kautta myös velvollisuus tehdä ongelman ratkaisemiseksi jotain.

Yksikin ihminen voi tehdä paljon. Miljonääri voi lahjoittaa enemmän kuin opiskelija ja pääministerin kädenojennus vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen enemmän kuin tavallisen työssäkäyvän. Mutta silti: yhdenkin ihmisen pieni teko voi johtaa isoihin asioihin. Jollekin se lahjoitettu kymmenen euroa, talvivaatekerta tai kännykän laturi voi tällä hetkellä olla yhtä paljon kuin kaikki.

Mitä sinä voit tehdä?
Vapaaehtoistyö ja tavaralahjoitukset:
Katja teki hyvän listan siitä, mitä ja miten Suomessa pk-seudulla vastaanottokeskuksia voi auttaa esim. tavaralahjoituksin tai ilmoittautumalla vapaaehtoiseksi. Facebookin Refugee Hospitality Club -ryhmästä saa vastaavia neuvoja ympäri Suomen.

Lahjoita rahaa ja levitä sanaa:
Täällä voit tehdä rahalahjoituksen. Jos sinulla on blogi, levitä sanaa ja lisää tämä keräyslipas omille sivuilla. Viidelläkin eurolla on merkitystä.

27 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Asioita, joita en tule raskausviikolta 39 kaipaamaan Oloa, joka valtaa mielen joka kerta vessaan mennessä: nyt se saletisti syntyy! (Ja s...

Raskausviikko 39

4.9.15 Satu Kommentteja: 47

Asioita, joita en tule raskausviikolta 39 kaipaamaan

Oloa, joka valtaa mielen joka kerta vessaan mennessä: nyt se saletisti syntyy! (Ja synnytyshän varmasti tapahtuu juurikin sillä tavalla huomaamatta.)

Tuntemattomien ihmisten kommentteja kadulla: "Hei oletko raskaana?" "Siis mieletön maha!" "Onko sulla siellä kaksi?" Argh.

Tuttujen ihmisten kommentteja toimistolla: "Shiit, sä olet kyllä tosi iso!" "Siis miten pystyt kävelemään tuon kanssa?" "Aivan tajuton maha!!"
Onko tää manaamista, kun pakkasin jo sairaalakassin?
Siis et kai sä enää käy töissä? -kyselyä. (Kyllä käyn, koska kotisohvalla tulisin vieläkin hullummaksi. Ja suoraan sanoen mä en ihan ymmärrä, että Suomessa voi halutessaan jäädä äitiyslomalle jo 50 arkipäivää ennen laskettua synnytysaikaa - ja viimeistään 30 arkipäivää ennen laskettua aikaa. Siis viisi viikkoa ennen laskettua aikaa on pakko jäädä pois töistä tai työnantaja (edit, lisäys: ja myös siis työntekijä) joutuu kuseen. Miksi? Mä ymmärrän, jos voi huonosti - silloin kuuluu hakea sairaslomaa. Mutta jos raskaus sujuu normaalisti ja etenkin jos työskentelyolosuhteita voi säädellä, miksi äitiysloman aloitusta ei voi lykätä niin pitkään kuin itsestä tuntuu hyvältä?)

Akrobatiaa, jota vaaditaan sängystä ylös nousemiseksi. Nimimerkki yöllä tunnin välein vessaan. Jukolauta.

Miestä, joka kiskoo oman unettomuuteni ohessa samassa sängyssä samaan aikaan ja varsin tyytyväisen oloisena seitsemän tunnin yöunet. Ja valittaa aamulla että on vähän väsynyt. Y-hyy.

Kiihtyvästi hikoilevaa takapuolta, joka saa aina istahtaessa epäilemään, että nytkö ne lapsivedet tuli.

Asioita, joita jään kaipaamaan raskausviikolta 39

Kätilöä, jolta saa aina ihanan suoraa palautetta. "Joo onhan noi suonikohjut tosi rumia, mutta toivotaan että ne häviää itsestään." "Joo, tiedän että tässä vaiheessa sattuu välillä pilluun, mutta tää on tilapäistä." "Ei sun ole pakko vaa'alla käydä, et näytä ihan kamalasti lihoneen."

Raskausviikko 36
Raskausviikko 37
Raskausviikko 38

47 kommenttia:

Mitä tuumaat?