Hanna lähetti herkullista postia. Safkaa Skideille ja jauhelihakirjan 400g. Olen aina rakastanut hyviä - eli pinnalta rapsakoita ja sisäl...

Pulla teki superlihapullan!

31.8.15 Satu Kommentteja: 10

Hanna lähetti herkullista postia. Safkaa Skideille ja jauhelihakirjan 400g. Olen aina rakastanut hyviä - eli pinnalta rapsakoita ja sisältä pehmeitä - lihapullia, mutta vielä kertaakaan en ole onnistunut tekemään niitä itse. Uunissa niistä on tullut vetisiä, pannulla pulla on hajonnut epämääräisiksi klönteiksi. Entäs se kastike sitten. Voi luoja... Vaaleanharmaata epätasaista soosia, jota olen yrittänyt pelastaa (siis värjätä ruskeaksi) soijakastikkeen ja ketsupin yhdistelmällä.

Eilen iski järjetön lihapullakuume. Tartuin nelisataseen ja päätin, että noudatan näitä ohjeita nyt ihan prikulleen enkä sävellä yhtään ja katson, mitä pullamaha saisi aikaiseksi... Samalla pääsin ajamaan sisään Kouvolan kirppikseltä viime kesänä kymmenellä eurolla löytyneen käytetyn valurautapannun, jonka tulin sattumalta ostaneeksi. Kohtalo!
seuraavaksi hankin sen puisen leikkuulaudan
Ja mitäpä tuli: sairaan hyviä lihapullia, lähes täydellinen kermainen kastike ja perunamuusi, joka oli melkein yhtä hyvää kuin mutsin tekemä.
tämä pannu on niin super!
Ohjeita seuraamalla sain muutaman ahaa-elämyksen. Mitä aikaisemmin tein väärin:

- laitoin jauhelihataikinaan aivan liikaa korppujauhoja
- yritin paistaa lihapullat koko ajan samalla lämpötilalla
- hätiköin voin kanssa; sen pitää antaa kiehua ennen kuin pulla lentää pannuun
- tungin liikaa pullia yhdelle pannulle
- hätäilin paistamisen jälkilöylyissä ja putsasin pannun ennen kastikkeen aloittamista
- laitoin perunamuuusiin aivan liian vähän voita

Jauhelihakirjan ohjeet ovat ihanan yksinkertaisia ja raaka-aineet löytyvät pienemmästäkin lähikaupasta. Ohjeiden seassa on hyviä vinkkejä, jotka kannattaa malttaa lukea. Minulle oli aivan oleellista tietoa se, että lihapullat kannattaa ensin paistaa pinnalta kiinni kovalla lämmöllä ja sen jälkeen laskea lämpötilaa ja kypsyttää pullat kypsiksi. Ei pala eikä hajoa.
ylpeät pullat

Seuraavaksi ajattelin tehdä lihapiirakan. Ja huomenna leivotaan tuosta toisesta kirjasta skidin kanssa mokkapaloja.

Kiitos Hanna, tee seuraavaksi korvapuustikirja, pliide!

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Raskausviikko 38 ja viimeinen kotoa pois vievä työmatka ohi. Sehän meni nappiin! Ryhmämme ei nähnyt tällä kertaa ratsastusreissujen aikana ...

Raskausviikko 38

29.8.15 Satu Kommentteja: 17

Raskausviikko 38 ja viimeinen kotoa pois vievä työmatka ohi. Sehän meni nappiin! Ryhmämme ei nähnyt tällä kertaa ratsastusreissujen aikana valaita lähivuonossa, mutta onneksi tilanne korjaantui päiväreissullamme islantilaiseen Jardbödin-kylpylään.
Raskausoireiden listalle voi vetää kaksi uutta ranskalaista viivaa. Sukkapuikolla kohdunseinämään! Tämä uusi, mielenkiintoinen ja äärimmäisen vittumainen tunne yllättää, kun istuu kovalla tuolilla. Autonpenkistä ei niin väliä, eikä sohvasta tai seisoma-asennosta.  Ne eivät ainakaan vielä tunnu missään. Mutta pehmustamattomalle tuolille en kyllä istahda ennen synnytystä. Niin; enkä kyllä varmaan ihan heti sen jälkeenkään (ah, ne tikit!).

Pistely tuntuu viiltelevänä kipuna, jonka terävin kärki menee nopeasti ohi, mutta josta jää pieni jälkijomotus. Koska en löytänyt housuistani neulaa tai edes kuivaa heinänkortta, menin googleen. Selvisi, että kyse ei ole supistuksista, vaan jostain kohdussa tapahtuvista muutoksista jotka ovat normaaleja loppuraskauden aikaan. Luojan kiitos vain loppuraskauden.
Vedessä olo on ihanan kevyt - melkein riemukas ;-)
Se toinen oire pääsee suosikkilistalla lähes yhtä korkealle: nimittäin kramppaava pakaralihas. Pehva puutuu, ellen vaihda nukkumisasentoa montaa kertaa yössä. Pakaralihasjumiin auttaa kääntymisen lisäksi golfpallon tai dödöpurkin korkin tunkeminen patjan ja pakaralihaksen väliin.

Ei se kääntyminenkään kyllä enää pelkkää pyörähtämistä kyljeltä toiselle ole, vaan tarkkaan koordinoitu fyysinen suoritus.  Samaan aikaan kun kääntää kylkeään, pitää mahan paikkaa vaihtaa kaksin käsin. Jos yrittää kääntyä pitämättä mahasta kiinni, tuntuu, kuin se irtoaisi. T'ässä hommassa ei tahdo yksi käsipari riittää, sillä samaan aikaan kun kääntää kylkeä ja vatsaa, pitää koordinoida dödöpurkin korkkia, ettei se solahda mihinkään kuulumattomaan ja lekurien keskuudessa taatusti hilpeyttä herättävään paikkaan.

Raskausviikko 36
Raskausviikko 37

17 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Reilut viisi kuukautta raskausvatsani pysyi melko pienenä. Se pullahti esiin pari kuukautta sitten eikä kasvukäyrä ole ainakaan hidastumaan...

Operaatio tahdon vyötäröni takaisin

27.8.15 Satu Kommentteja: 25

Reilut viisi kuukautta raskausvatsani pysyi melko pienenä. Se pullahti esiin pari kuukautta sitten eikä kasvukäyrä ole ainakaan hidastumaan päin. Mahani raskausviikolla 37 on jo melko mehevän kokoinen. Ei se nyt ihan astianpesukone ole, mutta ihan pätevä säkki kuitenkin.
Syyskuu 2014. // Elokuu 2015.
Onnistuin treenaamaan itseni omalla mittapuullani superhyvään kondikseen viime vuonna. Sain lisää voimaa, kestävyyttä ja jäntevyyttä. Piristyin ja jaksoin tehdä kaikkea enemmän kuin aikaisemmin. Sain jumaleissön vatsalihakset ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Ryhti suoristui, minua kovasti vaivanneet hartiakivut vähenivät ja olo oli jatkuvasti pirteä ja energinen.

Nyt ei ole.

Haluan takaisin tuohon vuoden takaiseen olotilaan ja vartaloon niin pian kuin mahdollista. Haluan nukkua mahallaan, vetää jalkaan tutut housut ja istua pöydän ääressä enkä metrin päässä. Tiedostan kyllä, että treenausta ei voi heti synnytyksen jälkeen aloittaa uudestaan. Ensin on ihan vaan levättävä ja tehtävä pieniä kävelylenkkejä matkaa vähitellen pidentäen. Sitten uintia, venyttelyä ja superkevyitä treenejä. Jos synnytys sujuu niin hyvin kuin se nyt voi sujua eikä pahempia komplikaatioita tule, saatan päästä takaisin urheiluharrastukseni pariin lokakuun loppupuolella. Kaikki tämä riippuu ihan siitä, miten keskivartalo palautuu, sisäelimet lumpsahtavat takaisin oikeille paikoilleen ja suorien vatsalihasten välinen erkauma kuroutuu kiinni.

Totuushan on, että raskauden aikana ja synnytyksessä äiti menee aina vähän rikki - joskus ihan vähän, mutta välillä vähän enemmän. Jos käteen osuu huono kortti, keho ei välttämättä palaudu tästä mankelista ikinä, jos vain jää odottelemaan, että "luontoäiti hoitaa". Palautusprosessia voi joutua vähän avittamaan. Ja nyt aion kokeilla yhtä pientä apuvälinettä: 15 metriä pitkää korsettia.

Muistan viime vuonna - siis silloin kun koko nykyistä raskautta ei oltu vielä edes suunniteltu - mielenkiinnolla kukeneeni Lähiömutsin Hannen ja Kempparin Nooran testaamista synnytyksen jälkeisistä Belly Bind -tukiliinoista, jotka on suunniteltu jeesaamaan raskauden ja synnyttämisen rasittaman äidin keskivartalon toipumista. Ajattelin Hannen ja Nooran juttuja lukiessani, että miksi en ollut älynnyt itse käyttää jotain vastaavaa esikoisen syntymän jälkeen. Ei se vatsa nimittäin tosiaankaan palautunut entisiin mittoihinsa ihan vain itsekseen...

Kun pissatestiin alkuvuodesta tipahti kaksi viivaa ja raskaus alkoi konkretisoitua, muistin heti liinan. Nyt aikoisin testata sen! Niinpä otin yhteyttä Baby Joyn Tara Langeen, joka tuo maahan keskivartaloa tukevia Belly Bind -liinoja ja opastaa niiden käytössä. Hoitopöydän laatikossamme odottaa nyt viisitoistametriä mustaa puuvillaliinaa, jonka aion sitoa rintakehän alta lantion alapuolelle heti kun mahdollista, aikaisintaan viiden päivän kuluttua synnytyksestä.
Paitsi että liina tukee ryhtiä ja auttaa keskivartaloa palautumaan raskauden ja synnyttämisen aiheuttamasta rasituksesta, on minulla tässä myös ihan selvä ulkonäkökeskeinen missio. En halua etureppua. Haluan viimesyksyisen vyötäröni takaisin, ja mielummin aika nopeasti.

Kun sidonta tulee ajankohtaiseksi, raportoin käyttökokemuksista - ja aikanaan tuloksistakin. Odotukset ovat korkealla; toivotaan, että tämä toimii!

PS. Belly Bindistä voi lukea lisää täällä.

Belly Bind -tukiliina saatu maksutta testaukseen.

25 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Vanha kotikaupunkini on tällä viikolla joutunut uutiskeskiöön: kaupunginhallitus päätti äänin 5-6, että kaupunkiin ei avata SPR:n pyörittäm...

Tervehdys Forssasta

26.8.15 Satu Kommentteja: 47

Vanha kotikaupunkini on tällä viikolla joutunut uutiskeskiöön: kaupunginhallitus päätti äänin 5-6, että kaupunkiin ei avata SPR:n pyörittämää hätämajoituskeskusta 250 turvapaikanhakijalle.
Forssasta. Kuva: Flickr/CC 2.0
Erehdyin kaverien fb-sivuilla käytyjen keskustelujen kautta seuraamaan keskusta vastustanutta fb-sivustoa ja siellä pääosin paikkakunnalla asuvien käymää keskustelua. Kovaäänisimmät uhkasivat ajavansa tummaihoisen (n-sana) päältä, jos tulee mutkassa vastaan. Että emme ainakaan hidasta. Sanokaa ei *n-sana*:lle. Kymmeniä tykkäyksiä. Vastaanottokeskusta nimiteltiin näppärästi raiskauskeskukseksi. 

Yök. Sairasta.

Trolleja ja hulluja on joka puolella, se ei yllätä tai ihmetytä ja yritän olla välittämättä. Se mikä minua entisenä forssalaisena eniten ihmetyttää, on kaupungin johdossa istuvien ihmisten perustelut sille, miksi hätämajoituskeskusta ei voitu Forssaan ottaa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja - siviiliammatissa poliisi - vastusti vastaanottokeskusta, koska "Turvapaikanhakijat työllistävät poliisia. Rutiinihommat eli rekisteröinnit ja ensimmäiset kuulustelut, kun aletaan henkilöllisyyksiä selvittää – se on aika aikaa vievä prosessi poliisihallinnossa."

Pitäisiköhän kaupungista saman tien poistaa kaikki narkkarit, perheitään pahoinpitelevät, rattijuopot, ylinopeutta ajavat, talousrikolliset, lasten hyväksikäyttäjät jne.? Kun nekin tuppaavat työllistämään poliisia.

Kaupunginhallituksen jäsen ja sivariammatissa sairaanhoitaja taas on huolestunut siitä, että keskukseen olisi tullut ihmisiä mm. Somaliasta:

"Kulttuuritausta on niin erilainen kuin meillä täällä länsimaassa, että siinä olisi ollut aikamoiset haasteet. Esimerkkinä naisen asema Somalian ja meidän länsimaiden välillä – siellähän ei naisilla ole juuri sellaista arvoa, mitä me tällä länsimaissa käsitetään, nainen on toisen luokan kansalainen ja esimerkiksi naisten ympärileikkaukset kuuluvat kyseiseen kulttuuriin."

Ollaan siis huolissaan naisten oikeuksista ja argumentoidaan sillä hätämajoituskeskuksen vastustamista. Kaupunginhallituksen jäseneltä on unohtunut esimerkiksi sellainen fakta, että usein maahanmuuttajat vastustavat kotimaansa perinteitä. Esimerkiksi Ihmisoikeusliiton mukaan Suomessa asuvat maahanmuuttajat onnistuvat ehkäisemään tyttöjen ympärileikkauksia myös synnyinmaissaan jakamalla tietoa perinteen haitallisuudesta.

Sama haastateltava vetää hihasta esiin myös nopean aikataulun. Ei vastaanottokeskusta voi kuulemma saada toimimaan viikossa:

"Rekrytointi olisi tapahtunut viikossa eli ensimmäiset asiakkaat olisivat tulleet jo viikon päästä tänne, olisiko tässä ajassa pystytty pätevää henkilökuntaa rekrytoimaan ja perehdyttämään tähän tehtävään?"

Tiedän kyllä, että Forssa sijaitsee Hämeessä, mutta ei kai siellä nyt noin hitaita voida olla? Jos tuo pikkukaupunki joskus haluaa nousta ankeuden leimastaan ja työttömyydestä, olisi ehkä aika tehdä jotain innovatiivista, herätä horroksesta ja unohtaa teollisuustyöpaikkojen perään itkeminen. Jos kymmenen työntekijän rekrytointi viikossa nähdään kaupunginhallinnossa mahdottomuutena, ei tulevaisuus kovin energiseltä näytä.

Muistan, kuinka lukioaikainen äidinkielenopettajani Forssassa sanoi oppilailleen meidän viimeisenä keväänämme, että jos haluatte tehdä elämässänne jotain järkevää viihtyisässä ilmapiirissä, niin muuttakaa mahdollisimman pian ja mahdollisimman kauas täältä. Se ei tainnut sittenkään olla vitsi.

Olen onnellinen, että tuli nostaneeksi kytkintä heti kun se oli mahdollista. Samalla harmittaa niiden fiksujen ihmisten puolesta, jotka kaupungissa edelleen asuvat. Ilmapiiri on varmasti aika pirun ahdistava.

--

Olen muuten parhaani mukaan yrittänyt välttää maahanmuutto- ja pakolaisaiheisia keskusteluja, koska niistä ei yleensä lähtökohtaisesti saa kuin todella huonon olon. Tuntuu että puoli Suomea on joutunut raivokkaaseen paniikkiin ja näkee suurimpana uhkanaan sotaa pakenevat ulkomaalaiset. Idiotismi kukoistaa hallituspuolueita myöten.

Jos tässä sairaan ulkomaalaisvastaisuuden, pelon ja disinformaation ruokkimassa "maahanmuuttokeskustelussa" on ajautua oksennuksen partaalle, suosittelen vaihtamaan some-kanavaa.

Suosituksia on kaksi. Toimittaja Rauli Virtasen Facebookissa ja Saku Timosen blogi Imagen saitilla ovat tällä hetkellä parhaat sosiaalisen median kanavat, joissa maahanmuutosta, pakolaisuudesta ja turvapaikanhakijoista käydään analyyttista ja järkevää keskustelua. Klikatkaa sinne.

Trollien ja hullujen juttuja ei kannata lukea, koska: Don't argue with idiots. They'll drag you down to their level then beat you with experience.

47 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Lauma ratsukkoja karautti tänään aamulla Polar Hestarin ihanien oppaiden kanssa kohti Atlanttin rantaa. Minä jäin pitämään tallille omaa ty...

Muumin työvuoro

25.8.15 Satu Kommentteja: 9

Lauma ratsukkoja karautti tänään aamulla Polar Hestarin ihanien oppaiden kanssa kohti Atlanttin rantaa. Minä jäin pitämään tallille omaa työvuoroa. Siis tarkkailemaan muiden päivät tallinpihassa hengailevien nisäkkäiden elämää.
Korvani kertovat: haluan rokulipäivän!
Kissa nukkui pihakeinussa kolme tuntia. Tilan kotilammas yritti pyrkiä kanssani keittiöön kahvinhakureissulle. Kaksi nuorempaa koiraa vahtivat vaakatasosta ulos katetun kahvipöydän antimia. Perheen vanhin koira ei jaksanut sinne asti. Se nukahti nurmikolle ja heilautti kerran häntäänsä, kun tarjosin rapsutusta.



Katselin vuorotelen vuonoon ja vuorille. Join kahvia. Vanha koira heräsi päiväunilta ja istahti viereeni. Sekin katseli vuoroin vuonoon, vuoroin vuorille. Join lisää kahvia. Yritin päättää, mikä lapselle nimeksi. Kissa hyppäsi pihakeinusta. Mietin, että mikäs tässä, istuskellessa. Kohta ryhmä palaa ratsastamasta ja saadaan kakkua. Juuri nyt on aika hyvä.

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kampa alkaa käydä vähiin. Taas käydään kätilön luona ja setti sama kuin ennenkin: visiitti kestää vähän alle vartin. Odotushuoneen veskissä...

Raskausviikko 37

23.8.15 Satu Kommentteja: 7

Kampa alkaa käydä vähiin. Taas käydään kätilön luona ja setti sama kuin ennenkin: visiitti kestää vähän alle vartin. Odotushuoneen veskissä tehdään itse pissatesti, ja katsotaan minkäväriseksi tikku muuttuu. Kätilölle tikkua ei tarvitse näyttää. Riittää kun kertoo, oliko tulos normaali vai ei. Sitten mitataan verenpaine, mitataan kohdunpohjan korkeus, kuunnellaan sydänäänet, kysytään kuulumiset ja  pyynnöstä pääsen käymään vaa'alla. Lopuksi kätilö antaa tietopaketin synnytyksestä. Jaiks.
Sikiö ei ole vielä kiinnittynyt ja voi kuulemma olla, että se ei kiinnitykään kuin vasta synnytyksessä. Yleensä kuulemma ensimmäistä lasta odottavilla kiinnittyminen voi tapahtua jopa pari kuukautta ennen syntymää, mutta toisen tai kolmannen lapsen kanssa sitä ei välttämättä tapahdu ollenkaan ja sikiö mellastaa kohdussa vapaana loppuun asti. Jos lapsivesi menee eikä sikiö ei ole kiinnittinyt, pitäisi kuulemma  käydä konttausasentoon ja soittaa ambulanssi.  Toisaalta kätilön mukaan lapsivesien meno käynnistää synnytyksen vain puolella raskaana olevista.

Okei. Sitten saan seuraavan tapaamisajan kahden viikon päähän. On kuulemma melko todennäköistä, että tämäkin lapsi syntyisi laskettuna aikana, koska esikoinenkin teki niin, eli vielä me varmaankin tapaamme, kätilö sanoo ja toivottaa hyvät viikonloput.

Tänään alkaa syksyn viimeinen isompi työprojekti, hevosreissu Pohjois-Islantiin.  Samalla kun pakkaamme miehen kanssa makuupusseja, sadevaatteita ja valluskenkiä rinkkaan, Deuterin laukun vieressä on toinen ja huomattavasti pienempi kangaskassi, jonne laitetaan vastasyntyneelle oma vaatekerta. Vaipat pitäisi vielä muistaa ostaa matkalta mukaan.

Tuntuu, kuin olisin työn ja perheen yhdistämisen ytimessä. Tässä on ihan hauska olla, vointi on freesimpi kuin viime viikolla.

Raskausviikko 36

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Nyt se odotettu treenausta raskausaikana -postaus! Tai ainakin minä olen sitä odottanut, sillä näillä viimeisillä viikoilla olen joutunut l...

Raskaana treenaaminen - crossfit

21.8.15 Satu Kommentteja: 14

Nyt se odotettu treenausta raskausaikana -postaus! Tai ainakin minä olen sitä odottanut, sillä näillä viimeisillä viikoilla olen joutunut lähinnä mielikuvaharjoittelemaan. Ihan pelkkä urheilusta kirjoittaminen jo vähän helpottaa turhautumisen tunnetta, joka on syntynyt siitä, että en ole päässyt hengästymään urheilusta (istumisesta kylläkin) enää muutamaan viikkoon.

Treenaus raskausaikana on tosi yksilöllistä. Se riippuu omasta voinnista, omasta liikuntahistoriasta ja raskauden etenemisestä. En siis suosittele ketään tekemään juuri niin kuin itse olen tehnyt - tärkeintä on tsiigailla, mitä omassa kropassa tapahtuu ja minne ei satu ja edetä sen mukaan.

Oma liikuntahistoriani on aika rikkinäinen. Vihasin (koulu)liikuntaa lukioikään asti. Ala- ja yläasteella ratsastin muutaman kerran viikossa ja kävin talvisin luistelemassa lähikoulun jäällä. Lukiossa aloin lenkkeillä ja eksyin punttisalille. Hurahdin siihen punttisaliin ja huomasin, että olen oikeastaan aika vahva. Jotenkin siinä kävin niin, että päädyin treenaamaan viisi kertaa viikossa monta vuotta ja kävin parikymppisenä muutamissa fitness-kilpailussa. Näistä ajoista ei onneksi löydy kuvamateriaalia netistä - luojan kiitos, että silloin ei ollut digikameroita. Jos jollain tutuilla niitä kuvia on, niin please, älkää postailko niitä mihinkään. :)
Alle kaksvitosena kyllästyin proteiinilisiin, punttisaliin, treenikassiin ja punttisalin karjuihin. Tuli monen vuoden tauko säännölliseen liikuntaan. Lenkkeilin silloin tällöin ja kävin joogassa. Islantiin muutettuani innostuin vaeltamisesta ja löysin ratsastuksen uudestaan. Kun ikä alkoi hilautua kohti kolmeakymppiä, huomasin, että ellen halua painon nousevan 2 kiloa joka vuosi ja hartiasäryn lisääntyvän, on pakko alkaa taas liikkua. Kävin spinningissä, pumpissa ja sään salliessa lenkillä. Mutta treeneihin lähteminen tuntui joka kerta vähän tylsältä.

Vuoden mutsi -kirjan tiimoilta pistimme Katjan kanssa kasaan Vuoden mutsien juoksukoulun keväällä 2013. Säännöllinen juoksutreeni vähensi inhoa lenkkeilyä kohtaan ja Naisten kymppi meni reiluun tuntiin. Juoksu ei kuitenkaan jäänyt vakkariharrastukseksi. Jotenkin se vain, noh, ei loppujen lopuksi ole minun laji. Tylsää. Huono sää. Jne.
Reilu vuosi sitten, toukokuussa 2014, löysin miehen siskon kautta crossfitin. Ja olin ihan liekeissä! Tulokset ovat olleet huimia. Joka kerta jaksoin vähän enemmän. Olotila joka vie muijan treenien jälkeen lattiaan on jotain niin siistiä, että treenejä ei voinut jättää väliin edes lomilla. 
Tai työmatkoilla. Juhlapyhinä olen raahannut salille mukaan koko perheen. Ensimmäistä kertaa elämässäni löysin liikuntaharrastuksen, jonka treenejä odotan kuin kuuta nousevaa.

Jatkoin crossfit-treenejä läpi raskausajan viikolle 35 asti. Kuukauden liikuntakiellon aikaan (alkaen raskausviikosta 14) en tietenkään tehnyt mitään, siis kantanut edes ruokakassia.

Reykjavikin Crossfit -salilla treenaa paljon raskaanaolevia naisia. Valmentajat ovat tottuneet siihen, että ryhmässä on mukana ainakin yksi möhömaha. Niinpä valmentajilla on aina takataskussa vinkit helpotettuihin ja raskaana oleville soveltuviin liikkeisiin. Lähtökohta on tietysti aina se, että mitään mikä sattuu väärällä tavalla ei saa tehdä. Muutamat liikkeet kannattaa jättää vähemmälle heti kättelyssä. Esimerikiksi kyykkyjä ei kannata tehdä kauhean syvään, jotta lantion alueelle ei synny liikaa painetta.

Jotkut pystyvät tekemään laatikkohyppyjä 55 cm korkeiden laatikoiden päälle vielä viimeisellä raskauskolmanneksella, osa joutuu jättämään kaikki hypyt heti pois. Itselläni se meni kutakuinkin näin:

Ensimmäinen kolmannes. Treenasin aivan kuten ennenkin. Sain jopa ensimmäistä kertaa nostettua varpaat leuanvetotankoon. Luultavasti viimeistä kertaa vuoteen. Raskausviikolla 12 tein sen hiihtovaelluksen.
Toinen kolmannes. Jätin pois tuplanaruhypyt ja laatikkohypyt. Tavallinen naruhyppely sen sijaan sujui hyvin ja laatikolle askeltamalla nouseminen ja lattialle laskeutuminen sai hien pintaan. Aloin vähentää painoja painonnostoharjoituksissa. Leuanvedot tein samoilla kuminauha-avusteilla kuin aikaisemminkin, eikä kahvakuulaa tarvinnut keventää. Aloin helpottaa liikkeitä, joissa vatsa osuu lattiaan. Burbeet tein hyppäämällä vain jalkojen ja käsien varaan, en käynyt enää lattian kautta. Punnerruksissa siirsin polvet takaisin lattiaan, jotta mahalaskeutumisen vaaraa ei olisi. Lopetin lattialla tehtävät vatsalihakset, mutta tangossa roikkuen pystyin ilman omituisia tuntemuksia nostelemaan jalkoja (koukussa). Se ei tosin paljoa vatsalihaksissa tuntunut, lähinnä tuntui hyvältä kun sai nivusiin liikettä.
Kolmas komannes. Seitsemännen kuukauden kohdalla en pystynyt enää ottamaan pieniä juoksupyrähdyhdyksiä. Korvasin juoksuspurtit soutulaitteella. Koska voimat alkoivat ehtyä ja paino nousta, siirryin leuanvedoissa tukevimpiin kuminauhoihin. Vauhti hidastui ja painot vähenivät. Lopussa tein kyykkyjä enää 30 kilolla, olkapääpunnerruksia 20 kilolla ja maastavetoja 40 kilolla. Tempauksissa tangossa oli ehkä juuri ja juuri 16 kiloa.
Treeniseurana Annie <3
Viikolla 35 lopetin treenaamisen ja laitoin crossfit-kortin hyllylle. Remontti piti huolta päivittäisestä liikkumisesta ja aloin käydä pari kertaa viikossa uimassa. Näillä raskausviikoilla se painottomuuden tunne, jonka uima-altaassa saavuttaa, on taivaallinen. Superköykäisiä puolen kilsan mittaisia rintauintitreenejä jatkan luultavasti ihan raskauden loppuun asti.
Tällä hetkellä raskaanaolemisessa vaikeinta on huonon nukkumisasennon ja jatkuvan kusihädän lisäksi se, että en pääse purkamaan energiaa liikkumalla. Hengästyn istuessa, mutta kehossa pyörii energiaa, jonka haluaisin päästää urheilemalla pois. Se sisäänpäin patoutuva energia tuntuu turhauttavalta ja lyhentää pinnaa. Vatsallaan nukkumisen lisäksi siis odotan jo kovasti, että pääsisin takaisin urheilemaan, hiplaamaan kahvakuulia ja yrittämään punnertamista.

En ole ihan varma, kuinka monta viikkoa synnyttämisen jälkeen pitää odottaa, ennen kuin liikunnan voi varovasti aloittaa uudestaan. Jos synnytys sujuu ilman suurempia komplikaatioita, luulisin että odottelen ainakin kuukauden päivät ennen kuin käyn aktivoimassa cf-kortin. Aloitus pitää tietysti tehdä rauhallisesti. Onneksi kotisalillani Reykajvik Corssfitissä onneksi järjestetään kaikkina arkiaamupäivinä mom-WOD, joka on suunnattu vähän aikaa sitten synnyttäneille mutseille. Liikkeet ovat helpotettuja eikä näissä treeneissä soiteta musiikkia, koska useimmilla on päiväunia kiskovat vauvat mukana rattaissa tai kuljetuskopassa.

Jos teissä lukijoissa on muita crossfitiä tai muita lajeja harrastavia paksuilijoita tai vastasynnyttäneitä, olisi upeaa jos jaksaisit kertoa omista kokemuksistasi. Vertaistukea tarvitaan...

Kuvat on otettu raskausviikolla 31.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

14 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olen päivä päivältä vakuuttuneempi siitä, että viisi vuotta on meidän perheessämme aivan täydellinen ikäero lasten välillä. Esikoinen on jo...

Paluu tavallisuuteen

19.8.15 Satu Kommentteja: 18

Olen päivä päivältä vakuuttuneempi siitä, että viisi vuotta on meidän perheessämme aivan täydellinen ikäero lasten välillä. Esikoinen on jo tarpeeksi vanha osatakseen olla empaattinen, kärsivällinen ja syyseuraus-suhteet käsittävä nuori ihminen.
Hän esittelee innoissaan kaikille kylään tuleville vauvan hoitopöytää, vauvan vaatteita ja vauvan leluja. Hän kysyy aamuisin herätessäni, että mitä pikkuvauvalle tänään kuuluu. Hän osaa varoa mahaani, ei törmäile eikä tee syöksyjä syliin vaan lähetyy varovasti sivulta. Nostaa lattialle tippuneet tavarat ja hyväksyy ilman kiukuttelua, että juuri nyt en pysty lähtemään pyöräilyseuraksi kirkon pihalle.

Tuleva isosisko piirtelee kuvia vauvalle ja vauvasta. Tänään päiväkodissa oli syntynyt yksityiskohtainen, vihreällä tussilla täyteen piirretty aanelonen. Siinä oli havainnekuva vauvasta äidin mahassa, napanuorasta, jota pitkin menee ruokaa ja juomaa, kuvia äidin syömästä ruoasta (salaattia pitäisi kuulemma syödä enemmän, näin minulle kerrottiin) ja rivissä neljä tinasotilaan näköistä tyyppiä, jotka ovat kuulemma isäsoluja, jotka jäivät mahan ulkopuolelle. Koska vain yksi pääsi läpi! Kuin varmistuksena tästä mahaan oli piirretty ovi ja sen päälle lukko. (Tähän on selitys: Olipa kerran Elämä -televisiosarja on ollut ahkerassa katsonnassa joulusta lähtien).

Viime viikolla jäätelökioskilla olimme kersan kanssa todistamassa edessämme jonottaneen alle kouluikäisen huutokilareita, jotka saivat ilmeisesti alkunsa siitä, että hän sai pienemmän jäätelön kuin äitinsä mutta samankokoisen kuin pikkusiskonsa, vaikka on tätä paljon vanhempi.

Jäätelökioskikäynnin jälkeen muksu totesi, että hän olisi kyllä valmis antamaan omastaan pikkuvauvalle, jos sen tekisi mieli lisää jäätelöä. Hetken mietittyään hän lisäsi vielä, että parasta ehkä olisi ostaa samankokoinen jäätelö hänelle ja pikkuvauvalle. Että hän kyllä mielellään syö sitten sen, mikä jää pikkusiskolta tai -veljeltä yli.

Hän on useaan otteeseen ilmoittanut haluavansa hoitaa ja auttaa ja ymmärtävänsä kyllä, että vauvan kanssa ei ihan vähään aikaan voi leikkiä mitään. "Mä voin antaa sille vaikka tuttia." Se, että pieni lapsi ei vähään aikaan tajua mistään mitään, herättää esikoisessa lähinnä myötätuntoa: "Jos se haluaa jonkun lelun joka on just mun kädessä, mä voin kyllä antaa sen sille."

Mikäli ennakkomerkkejä on  uskominen, meillä on luvassa erittäin ahkera ja tunnollinen lastenhoitoapulainen.

Mutta. Ihmisiähän me olemme kaikki, esikoinenkin. Viimeisten raskausviikkojen aikana olen ollut huomaavinani pientä turhautumista äidin valasmaiseen notkeuteen, siilimäiseen nopeuteen ja kummalliseen hetkittäiseen henkiseen vajoamiseen. Torkahtelen arki-iltaisin sohvalle mehulasi kädessä. Valmistan iltaruuaksi nakkeja ja kananmunia. Unohdan iltapalajukurttikulhot pöydälle yön yli. Käsistä tippuu kaikenlaista ja pinna on vähän tiukalla.

Kun tänään totesin, että en voi enää kiivetä sinne kerrossängyn yläpedille lukemaan iltasatua, kersa veti syvään henkeä ja totesi hieman pettyneellä äänellä. Äiti milloin susta tulee taas sellainen tavallinen? 

No niinpä. Sitähän tässä odottaa yksi jos toinenkin...

18 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Viimeinen raskauskuukausi kännistyy. Se on juuri niin hirveän epämukava, kuin pelkäsinkin sen olevan. Ei olisi pitänyt silloin viikolla 33 ...

Raskausviikko 36

17.8.15 Satu Kommentteja: 22

Viimeinen raskauskuukausi kännistyy. Se on juuri niin hirveän epämukava, kuin pelkäsinkin sen olevan. Ei olisi pitänyt silloin viikolla 33 valittaa, kun vähän piti pikkuisen kävellessä nojata eteenpäin.
Ei paljon naurata. (Se on aurinko, joka paistaa silmään.). Tämä Mamalilan takki onneksi mahtuu vielä päälle. 
Tällä viikolla en nimittäin pääse enää edes sängystä ylös kuin kierimällä. Pystyn nukkumaan tasan yhdessä asennossa eli oikealla kyljellä tyynyvuoren keskellä sängyn molemmat päädyt koholla. Törmäilen joka paikkaan, astun asioiden päälle enkä todellakaan poimi lattialle tippunutta tavaraa kuin äärimmäisen pakon edessä.

Muutaman päivän takainen remontoiminen on pitänyt kroppaa ja päätä kutakuinkin kuosissa, mutta heti kun istahdan työtuolille vaikkapa vain tunniksi, tule tunne, että taju lähtee. Koska en saa henkeä. Miksi voi hengästyä paikallaan istumisesta mutta ei laudan hiomisesta? Luultavasti syynä on se, että istuessa sikiö ja kohtu painavat rintakehää ylöspäin entistä enemmän eikä tilaa hengittää juuri jää. Tunne on vähän samanlainen kuin kärsisi paniikkikohtauksesta aina laittaessaan perseensä penkkiin. On siis pakko kirjoittaa seisaallaan, tukisukat tukevasti jalassa.

Viimeisen raskauskuukauden alussa on ollut havaittavissa myös kaikenkattavaa vitutusta, joka ei kohdistu mihinkään tai kehenkään muuhun paitsi ihan vaan tähän omaan veemäiseen olotilaan.

Vitutuskäyrä oli jyrkimmillään tässä pari yötä taaksepäin. Olin yksin kotona: mies oli työmatkalla ja lapsi anopilla hoidossa. Tulin töistä kotiin myöhään, kello oli pitkälle yli puolenyön. Suunnitelmissa oli nukkua aamulla niin pitkään kuin nukuttaa. Painoin pääni tyynyyn ja nukahdin heti.

Kunnes kello kolme heräsin kummalliseen ääneen. Piip. Sitten hetken aikaa hiljaista. Ja taas uudestaan  piip. Piip. Piip. PIIP.

Jumaleissön, palohälytin ilmoittaa pattereiden loppumisesta! (By the f*cking way, se oli pari vuotta sitten taloon hankittu Jalon palohälytin, jonka ensimmäisten pattereiden piti kestää viisi vuotta - no näemmä ei ihan kestänyt).

Kolmen metrin huonekorkeus yhdistettynä yhteen 160-senttiseen valaan notkeudella liikkuvaan naiseen ja siihen faktaan, että talossamme ei ole tukevia sisätikkaita ei juuri nostanut mielialaa.

Mitä jos laittaisin korvatulpat? No eivät auttaneet.
Mitä jos piippaus lakkaisi? Eh, no ei ihan lakannut.
Mitä jos vain ignooraisin palohälyttimen? Yeah right.
Entä jos kiipeäisin tuolille ja löisin hälyttimen lattiaharjalla mäsäksi? Yritin kyllä, mutta isolla mahalla on vaikea täsmähuitoa. Siinä pesäpallopelissä hajosi ensimmäisenä maila: käsipidike irtosi ja lensi suoraan pöytämäkin näyttöön. (Joka ei onneksi uskaltanut mennä rikki.)

Etsin katseellani pimeästä kämpästä kotitalouden korkeinta siirrettävää tavaraa. Baarijakkaroihin tämänhetkinen tasapainoni ei riittäisi. Sohva on liian matala. Nojatuoli samoin. Keittiön pöytä on kiinni lattiassa. Menin lastenhuoneeseen ja näin vaipanvaihtopöydän. Siinä se on, korkeutta reilusti yli metri!

Työnsin hyllyn asunnon läpi palohälyttimen alle (onneksi meillä ei ole kynnyksiä), nousin tuolille, josta jollain ihmeellisellä nelinkontin tekniikalla pääsin könyämään hoitopöydälle, punnersin itseni seisomaan (jaa, tottakai siinä punnertaessa tuli taas vessahätä), pistin palohälyttimen mäsäksi, laskeuduin alas, löin varpaani ja kompuroin vessaan.  Siinä pyntyllä polvet ruvella istuessani mietin, että jos joku tulisi nyt sanomaan että raskaus on naisen elämän parasta aikaa ja yhteys omaan kehoon paranee ja kaikin puolin muutenkin on hiton kokonainen olo, olisin ilman harkinta-aikaa reippaan omakätisesti ollut valmis tervaamaan ja höyhentämään kyseisen tyypin ja antanut sille läksiäislahjaksi yhden kappaleen rikkinäisiä palovaroittimia. Onneksi olin sen yön yksin kotona.

22 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Wo-hoo! Valmista tuli! En voi uskoa!! Islantiin kipattiin isolla kauhalla lisää Suomea, kun saimme toisen FINNSKA BÚDIN -kauppamme auki per...

Lisää Suomea Islantiin: ensimmäisen päivän tunnelmia

15.8.15 Satu Kommentteja: 46

Wo-hoo! Valmista tuli! En voi uskoa!! Islantiin kipattiin isolla kauhalla lisää Suomea, kun saimme toisen FINNSKA BÚDIN -kauppamme auki perjantaina 14.8. kello 10.

Piia, Maarit, Satu ja kassakone.
Yhtään liioittelematta on sanottava, että työtä on tehty helvetillinen määrä viime joulusta alkaen. Ensin tehtiin raffit budjetit ja hahmotelmat. Niitä seurasivat yksityiskohtaisemmat excelit ja kirjalliset suunnitelmat. Rahoitusneuvottelut, remonttiaikataulun suunnittelu ja valikoimapäätökset. Sitten tilaukset, vuokrasopimuksen allekirjoittaminen, työvoiman etsiminen ja kassasysteemien kilpailutus. Sen jälkeen se itse suuri rutistus eli remontti, johon tämä möhömaha ei päässyt osallistumaan ihan täysillä ja sehän harmitti. Yritin sitten paikkailla muilla osa-alueilla. Muutamat ihanat sukulaiset, ystävät ja perheenjäsenet uurastivat remonttileirillämme sitten senkin edestä koko kesän tehden asioita, joita me itse emme osanneet, ehtineet tai pystyneet suorittamaan. (FYI: Neljä viikkoa sitten tilanne oli tämä.)
Maarit.
Satu.
Piia ja ihana luottotyöntekijämme Jóna.
Kyllä me kutakuinkin tiesimme, mihin lähdimme. Kyse ei olisi mistään pikkuremontista ja sisustushifistelystä. Tiesimme, että hommaa on edessä paljon, seinien repimisestä lattian rakentamiseen. Siihen näkyvään lopputulokseen eli sisustamiseen, somistamiseen ja hyllyttämiseen liikenisi hyvällä tsägällä muutama päivä. Ja niinhän siinä kävikin.

Ainahan se silti tulee yllätyksenä, että sitä hommaa onkin sitten ihan helvetisti. Rakennusjätettä syntyy, lasiseppä naarmuttaa pöytälevyn ja ruuveja pitää ostaa miljardi enemmän kuin mitä aluksi suunniteltiin. Täällä Islannissa on tottunut myös siihen, että asioita tehdessä tulee joka ikinen kerta eteen se hetki, jolloin on jo melkein varma, että tätä hommaa ei saada ikinä valmiiksi. Täkäläisten aikataulut eivät todellakaan pidä kuten suomalaisten ja sunnitelmat ovat ärsyttävän suurpiirteisiä, jos niitä ylipäätään edes on.

Kauppakeskuksen kerrosta on remontitu kesästä asti, ja sen piti olla täysin valmis elokuun puolivälissä. No eihän se tietenkään ollut - ei edes siitä meidän kauppamme alueelta. Yksi meistä tytöistä (mutta en paljasta, kuka) uhkasi käydä kakalla rakennusurakkaa valvovan projektipäällikön toimistolla, jos ostoskesuksen remontti ei ala valmistua. Suomalaisnaisten kanssa ei todellakaan kannata alkaa selitellä... Tirsk.

Taisi hajupommilla uhkaaminen auttaa, koska lopulta kaikki valmistui kuin valmistuikin. Kauppakeskuksessa urakoineet rakennusliikkeet saivat raahattua rakennustelineensä kauppamme edustalta seuraavaan kohteeseen puolitoista päivää ennen avajaisia.

Avajaispäivänä me tytöt tapasimme viiden tunnin yöunien jälkeen valmiin myymälän ulkopuolella. Tuntui epätodelliselta rullata verkkoportti ylös ja kävellä sisään tilaan, jossa ei enää pyörinyt muttereita lattialla, haissut maali, leijunut puupöly ja kuulunut sahan kirskuva ääni. Olimme pukeutuneet puhtaisiin vaatteisiin eikä enää voinut piereskellä kovin äänekkäästi. Toivoimmehan hartaasti, että tilaan tulisi lisäksemme tänään myös muita ihmisiä.
Meidän upeat, itse tehdyt vaaterekit!
Avajaispäivän mediaseurantaa :)
Ja kyllähän heitä tuli. Kauppa aukesi kello kymmenen. Ensimmäinen Marimekon villapusero myytiin ennen yhtätoista. Sitten muutama saapaspari ja siitä se lähti. Asentamani kassajärjestelmä toimi ja printteri sylki kuittia menemättä jumiin. Kävin ostamassa kauppakeskuksen viinakaupasta jääkaappikylmää Proseccoa ja Tigerin krääsäkaupasta meille lasit. Raskaana tai ei, mutta ei sitä nyt joka päivä avata kauppaketjua. Ei ainakaan ilman kuplivaa.
Paksumahan annos vasemmalla.
Marimekko laittoi kukkalähetin kautta nätin puskan kaupan ensimmäisenä aukiolopäivänä. Mainokset, käyntikortit, kauppakassit ja kyltit suunnitellut AD:mme kävi tuomassa kukkia, samoin se projektipäällikkö, joka sai pitkin loppukesää kuunnella myöhästymisiin kyllästyneiden suomalaisnaisten uhkailuja.
Nyt on todella hyvä, mutta todella väsynyt olo. Seuraavat pari päivää nukun kyljelläni, käyn uimassa, syön ja toivon että se bebe pysyisi nahan toisella puolella vielä kolmisen viikkoa. Haluaisin nimittäin hieman omaa aikaa.

Näkyykö muuten kuvissa yhtäkään suomalaista design-tuotetta, jota ette tunnista?
(Kuvat: Björgvin Hilmarsson, paitsi kuvat 2, 8 ja 9)

46 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Voi sitä epäonnen tunnetta kun rautakaupassa asiakaspalvelijaksi osuu se täysmulkku, joka huohottaa elämäänsä kyllästyneenä, kun yrität ost...

36 tuntia ennen avajaisia

12.8.15 Satu Kommentteja: 21

Voi sitä epäonnen tunnetta kun rautakaupassa asiakaspalvelijaksi osuu se täysmulkku, joka huohottaa elämäänsä kyllästyneenä, kun yrität ostaa betoniseinään sopivia ruuveja. Voi teitä nuoria naisia ruuviostoksilla. Voi sitä onnistumisen tunnetta, kun tajuaa rakentaneensa vaaterekin pohjia ja ylijäämämateriaalia jää kymmenen viinirypäleen verran. Jei!
Näkymä kassapöydälle.
Remontti, ah. Kun viimeinen lauta on lakattu, maalitahra pesty, vessapaperirulla pöllitty kahvilan vessasta (koska ruokakauppa on jo mennyt kiinni jo aikoja sitten mutta on pakko päästä vessaan koska edessä on vielä ainakin neljä tuntia koukkujen kiinnitystä). Puu tuoksuu ja kassapöytä räsymattoineen näyttää helvetin hyvältä.

Maha estää ruuvien noukkimisen lattialta, mutta lattialla istuenkin pystyy tekemään kaikenlaista. Pehvassa on luultavasti aika monta mustelmaa.

Sitten se ihana tunne, kun kauppakeskuksen omistajien edustaja tulee paikalle kehumaan, miten hieno siitä tulee ja hämmästelee, miten paljon tästä kaupasta (ja kauppakeskuksesta siinä sivussa) onkaan kirjoitettu islantilaislehdissä lähipäivinä. Että niin hauskoja mainoksiakin. Tekisi mieli sanoa sille, että Ihamuotilakin twiittasi meidän kaupasta. Tai kertoa siitä, että meidän avajaismainoksemme näki Facebookissa melkein 40 000 ihmistä – siis noin joka kahdeksan islantilainen. Ihan pätevä ROI.

Tässä kuvasatoa viimeiseltä kahdelta päivältä. Nytpä taidan kaatua sänkyyn (selkä edellä), että jaksamme huomenna tuoda tuotteet paikoilleen ja tehdä ylihuomenna sen tosi tärkeä: avata kassakone.
Kun Maarit, puoliso ja Piia kyykkivät....
...minä päivitän tuollaisella tilavalla tuolilla istuen kassajärjestelmää.

Lattiaa, kenkähyllyä, moppia.
Iittalan syksyllä markkinoille tulevat lasiset seinäkoukut laitetaan esille huomenna.
Näyteikkuna. Merkki siitä, että kaikkia väsyttää: yksi sanoo pippeli, muut nauravat puoli tuntia.
Rekin pohjat. ITSE SAHASIN!!
Ja lakkasin.
Ikkunapaperit.
Tarkasti sahattu, sanoisin.
Hei vaan!


21 kommenttia:

Mitä tuumaat?