Olette puhuneet: tein lastenkirjan. Joten tässä se nyt on: omin käsin satuiltu, rytmitetty ja kuvitettu lastenkirja. Kirja liittyy Novelle...

SAARA saa sisaruksen

30.6.15 Satu Kommentteja: 12

Olette puhuneet: tein lastenkirjan. Joten tässä se nyt on: omin käsin satuiltu, rytmitetty ja kuvitettu lastenkirja. Kirja liittyy Novelle Elämän janoon -haasteeseen, josta kirjoitin aikaisemmin.
                                                                                          Yhteistyössä Suomen Blogimedia ja Novelle.

Draaman kaaren voimakkuudesta en menisi takuuseen enkä visuaalisen puolen taiteellisesta ilmaisusta. En ole lainkaan varma myöskään siitä, kannattiko siittiöstä tehdä jääpuikkoa. 

Mutta voi jumbe, miten hauska tätä kirjaa oli tehdä! Ilolla suosittelen muitakin kokeilemaan. Itse tehty kirja on hauskaa tekemistä sadepäiviin ja virkistystä lukurutiineihin. Lapsi kuunteli häntä varten itse tekemääni kirjaa keskeytyksettä ja halusi toistoa toiston perään. – Äiti lue lisää!

Aloitin projektin menemällä kirjakauppaan. Ostin sieltä kovakantisen 28-sivuisen kirjan, joka oli täynnä tyhjiä sivua. Kirjanen oli varta vasten suunniteltu alustaksi omalle, käsin tehtävälle kirjalle. ”Draw your own book”, mainosti kirjan etukannen päälle liimattu mainostarra. 

Aihe oli alusta asti selvä. Pikkuvauvan päätyminen äidin vatsaan ja isosiskoksi tuleminen ovat meillä juuri nyt hoteimpia keskustelunaiheita. 

Kun aihe oli selvä, piti seuraavaksi päättää, mistä kaikesta lisääntymiseen liittyvästä haluaisin kirjoittaa. Parhaat juttuni syntyvät yhdistelemällä omaa elämää ja fiktiota, joten päätin jatkaa samalla linjalla.

Mietin lapsen kanssa käytyjä keskusteluja lisääntymisestä. Kirjoitin tavallisimmat kysymykset ylös, lisäsin sekaan muutaman jutun omasta päästä ja keksin kysymyksille vastaukset. Sekaan ripaus yhteiskunnallista kantaaottavuutta, pari täysin epäloogista häntää ja lopetukseen jotain ainutlaatuista ja omakohtaista.

Sisällön selvittyä jaoin ruutupaperin 28 osaan ja aloin pistää kohtauksia sivuille. Mietin, mitä mihinkin sivulle yrittäisin piirtää ja paljonko tekstiä niihin mahtuisi. Kun kohtausluettelo oli selvä, piirsin päähenkilöstä Saarasta muutaman testitikku-ukon malliksi.

Löin suunnitelman lukkoon, teroitin puuvärit ja aloin väsätä. Tällainen siitä sitten tuli:


Nyt vaan kaikki kirjoista ja lukemisesta kiinnostuneet vanhemmat: kynä käteen ja kokeilemaan. Suosittelen! Aihehan voi olla mikä tahansa. Eikä sillä ole mitään väliä, että ei osaa piirtää kolmiulotteista naamaa tai että niin kutsutut vitsit eivät naurata edes keksijäänsä. Itse asiassa kun olin lukenut kirjan muutaman kerran läpi iltasatuna, huomasin heti monta paranneltavaa kohtaa. Ensinnäkin olisi pitänyt käyttää läpi koko tarinan kirjakieltä. Muutamissa kohdissa siirtymät aiheesta toiseen tapahtuvat liian nopeasti; täydentäviä huomautuksia olisi tarvittu sinne ja tänne. Parissa virkkeessä se-pronomini ilmestyy aivan liian usein. Mutta oman lastenkirjan väsäämisessä onkin se hyvä puoli, että lukiessa voi juttua aina muuttaa lennosta. Ei ole mikään tarve pysyä käsikirjoituksessa.

Lapsi on joka tapauksessa hänelle tehdystä omaan elämään liittyvästä kirjasta tohkeissaan ja haluaa lukea sen uudestaan, uudestaan ja uudestaan.

Minä en ainakaan aio jättää tätä tähän yhteen kirjaan. Yleisönikin on nimittäin jo toivonut SAARAlle jatko-osaa.

Lisää Elämän janoon -haasteita löytyy Novellen uusilta nettisivuilta.

Piirrokset ja tarina by me, paitsi viimeinen kuva, jonka taiteellisesta ilmaisusta vastasi lapsi.

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tällä viikolla kaikki raskauteen ja perhekoon kasvamiseen liittyvä konkretisoituu. Vyölaukku on nimittäin alkanut venyä. Tätä vatsaa ei voi...

Raskausviikko 26

29.6.15 Satu Kommentteja: 0

Tällä viikolla kaikki raskauteen ja perhekoon kasvamiseen liittyvä konkretisoituu. Vyölaukku on nimittäin alkanut venyä. Tätä vatsaa ei voi enää vetää sisään eikä sitä voi laittaa tukevan illallisen piikkiin. Tuntemattomammatkin alkavat huomata. Yläkerrassamme asuva naapurinmummo pistää ensimmäistä kertaa merkille, että olen raskaana, ja tietysti onnittelee. Päiväkodin eteisessä lapsen tarhakaverin äiti epäillen kuiskaa, että kehtaakohan hän kysyä, mutta olenkohan raskaana. Alakerrassamme asuva espanjalainen opiskelijatyttö tulee kauppareissulla vastaan ja kiinnittää riemastuen huomion mahaani: "Sulla on niin ihana mies, että mahtavaa että saatte toisen lapsen!" Kiitän kommentista.
Pakki paisuu. Vasemmallta ylärivistä: rv22, rv24, rv25,  rv26 
Jos vauva syntyisi nyt, se voisi jo selvitä. Se on tasapainottava tieto.


0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Nyt eivät tahdo sanat venyä kuvailemaan kulunutta työviikkoa. Aktiivimatkailijoiden lomaviikko Pohjois-Islantiin oli täyttä riemua, myös nä...

Eräs ihana Islanti-viikko

28.6.15 Satu Kommentteja: 24

Nyt eivät tahdo sanat venyä kuvailemaan kulunutta työviikkoa. Aktiivimatkailijoiden lomaviikko Pohjois-Islantiin oli täyttä riemua, myös näin työntekijän näkökulmasta. Hevoset tölttäsivät, hiekka pöllysi ja säät suosivat: joka ikinen päivä paistoi aurinko. Koirat paneskelivat kesästä riemastuneena tallin pihamaalla ja karitsat kasvoivat silmissä.
Hänen majesteettinsa katsoi asiakseen anastaa villapaitani päiväunipaikaksi. En tohtinut häiritä. 
Viikon aikana syntyi yksi issikkavarsa ja parit onnekkaat pääsivät katsomaan sitä muutaman metrin lähietäisyydeltä. Kaikilla ruskettui naama ja ainakin omat korvanlehteni paloivat. Juhlittiin yksiä 40-vuotissynttäreitä, syötiin aivan sairaasti kakkuja, väijyttiin Tinderissä lähistöllä asuvia islantilaisia miehiä ja käytiin joka päivä uimassa. Koimme ensimmäisen vesisateen paluumatkalla, noin 30 kilometriä ennen lentokenttää. Voi onnea. Ainut huonompi tuuri kävi valaiden kanssa: tällä viikolla eivät pirulaiset suostuneet näyttäytymään meille, vaikka merenpinta oli peilityyni ja useampikin ratsastusreissu kulki rannikkoa pitkin. Mutta muuten oli täydellistä, jälleen kerran! Kuvat kertokoot enemmän.
Takana tunti ylämäkinousua, edessä pohjoinen Atlantti ja Islannin suurin vuono Eyjafjördur.
Taukopaikka huipulla.
Minä, minä, minä! Valitse minut!
Viiden tunnin ratsastusvaelluksen jälkeen: kakkkuja, kakkuja, kakkuja ja tietysti skyriäkin.
Kesä.
Vedimme ylle mätsäävät asut.
Kokki leipoi taivaallisen suklaakakun, kun kuuli, että yksi ryhmästämme täytti vuosia.
Kyytiä odotellessa.
Näitä kuvia katsellessa ei voi kuin todeta, että onneksi tänä vuonna on edessä vielä yksi reissu, elokuun lopussa. Ensi vuoden matkatkin ovat jo suunnittelussa ja tulevat myyntiin loppuvuodesta. Parin vaellusratsastuspainotteisen matkan lisäksi olen kaavaillut islantilaista maaseutulomaa, johon voisivat osallistua myös he, joille ratsastaminen ei ole reissun keskeisin sisältö.
Myvatnin kuumien lähteiden alueella höyryää ja porisee vuoden jokaisena päivänä.
Reissun konsepti olisi muutoin sama: viisi päivää mutkatonta lomailua samalla maatilalla, kaukana turistibussiruuhkasta. Maukasta islantilaista kotiruokaa, vaatimaton maatilamajoitus ja mahdollisuus kurkistaa aitoon islantilaiseen maatilan elämään. Eläinten rapsuttelua, pari tunnin tai kahden mittaista ratsastuslenkkiä rauhallisesti kävellen, pari vuoristovaellusta, tutustumista vesiputouksiin, kuumiin lähteisiin, tulivuoriin ja islantilaisiin uimaloihin, valassafari Atlanttilla ja kenties loman lopuksi pari hotelliyötä Reykjavíkissa... Mitenköhän on, löytyisiköhän tällaiselle reissuvaihtoehdolle kiinnostusta?

24 kommenttia:

Mitä tuumaat?

En ikinä unohda sitä iltaa Uuden-Seelannin eteläsaarella. Olimme laittaneet asuntoautomme yöparkkiin pienen kinttupolun päähän järven ranta...

Roadtrip! Vinkkejä autonvuokraamiseen

25.6.15 Satu Kommentteja: 13

En ikinä unohda sitä iltaa Uuden-Seelannin eteläsaarella. Olimme laittaneet asuntoautomme yöparkkiin pienen kinttupolun päähän järven rantaan. Illallisen jälkeisellä kävelyllä meitä odotti uskomaton näky. Taivaalla loisti Linnunrata kirkkaampana kuin koskaan. Tähtivyö erottui jopa tyynen järven pinnasta. Jossain kaukana kurnutti eksoottinen lintu. Sinne ei olisi bussilla päässyt.

Automatkailu on sietämättömän vapauttavaa. Arki jää kauas taakse, kun aikataulut, reitit ja yöpymispaikat voi valita oman pään mukaan.

Islantilaisia tiemaisemia.
Viime vuosina on tullut harrastettua aika paljon automatkailua. Olen kiertänyt autolla Islannin lukemattomia kertoja (liftaten, vuokra-autolla ja omalla), kerran ajoimme puolison kanssa muuttokuorman kanssa Bergenistä Pohjois-Ruotsin läpi Suomeen, Suomesta lautalla Ruotsiin ja Tanskaan ja Tanskasta Keski-Euroopan läpi Barcelonaan.

Sittemmin on päristelty reissuilla lapsenkin kanssa: kuukausi Uudessa-Seelannissa, muutama viikko Samoalla ja nelisen viikkoa pitkin USA:n länsirannikkoa Los Angelesista Seattleen. Automatkailu on ihanaa (paitsi mutkaisilla teillä, jossa lapselta lentää yrjö) ja joissakin matkakohteissa ainut järkevä vaihtoehto. Automatkailuun voi upota todella paljon rahaa, mutta roadtrippailua voi tehdä melko edullisestikin, kun tietää muutaman jipon.
Lappiin ajettiin talvella 2013.
Vertaile hintoja netissä. Vuokra-autofirmojen lisäksi katso myös hintavertailu- ja varauspalvelusivustot (orbitz.com, vroomvroomvroom.com). Säästät rahaa, kun varaat ajoissa. Jos auton vuokraa pitkäksi aikaa, lähesty vuokraamoa suoraan ja pyydä tarjousta. Netissä ilmoitetut hinnat etenkin yli kuukauden mittaisille vuokrausajoille ovat usein vain viitehintoja.

Parhaat diilit saa syrjäisistä toimipisteistä. Säästimme Kalifornian-matkallamme kolmen viikon autovuokrassa melkein 500 euroa, kun haimme maasturin Hertzin Long Beach -lähiön teollisuusalueen toimipisteestä Los Angelesin lentokentän sijaan.
Roadtrippailu Uudessa-Seelannissa oli yksi parhaista reissuistamme ikinä.

Pienistä paikallisista autovuokraamoista voi löytää edullisia tarjouksia. Kansainvälisissä ketjuissa on kuitenkin se etu, että auton voi vuokrata yhdeltä paikkakunnalta ja jättää toiselle.

Lensimme Los Angelesiin, vuokrasimme sieltä auton ja palautimme sen Seattleen, josta jatkoimme lentäen seuraavaan kohteeseen. Olisimme voineet jatkaa autolla Kanadaan asti, jos vain olisimme sopineet siitä vuokra-autoyhtiön kanssa etukäteen.

Täydellisen reissuvapauden saavuttaa, kun vuokra-autoon yhdistää majoitustilat. Asuntoauto on loistava vaihtoehto etenkin, jos majoituspaikkoja on matkakohteessa vähän ja ne ovat kalliita.
Maisemat autonikkunasta Kaliforniassa, Paso Roblesin viinialueella.
Yhdysvalloissa road tripin tekee edullisimmin yhdistelmällä vuokra-auto ja halpa motelliketju. Laajalle levinneestä Motel6-ketjusta saa 2 hengen huoneen jopa 30 eurolla. Uudessa-Seelannissa, Islannissa tai Australiassa kannattaa harkita asuntoautoa. Prameat satelliittitelevisioin varustellut yksilöt voivat maksaa yli 300 euroa vuorokausi. Edullisempiakin vaihtoehtoja on, kuten Mighty Campers Uudessa-Seelannissa ja Australiassa (mightycampers.com) ja Islannissa Kúkú Campers (kukucampers.is).

Eräilijä ja budjettimatkailija suosivat tietysti telttamajoitusta. Pilvettömän yötaivaan alla se onkin ainoa todellinen tuhannen tähden hotelli. Kunhan ei tuule, sada tai naapuriteltan makuupussissa nuku kovaääninen kuorsaaja.
Tuhansien tähtien leirintäalue, Tongariron kansallispuisto Uudessa-Seelannissa.
Perheemme suunnittelee jotain pienimuotoista (max 4 viikkoa) roadtrip-matkaa ensi vuoden loppupuolelle. Jos tiedät täydellisen roadtripin, vinkkaa ihmeessä!

--

Pidän Imagessa matkapalstaa. Tämä juttu on osittain julkaistu aikaisemmin numerossa 3/2015. Kaikki Imagessa julkaistut matkajuttuni tulevat myös tänne blogin puolelle. Tägään ne tunnisteella Imagen matkajutut.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

13 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Talomme takapiha on aika tilava, ja vaikka samassa omakotitalossa asuu kolme taloutta, on piha käytännössä meidän. Yläkerran naapurimme ei ...

Näin tehdään puutarha helposti

24.6.15 Satu Kommentteja: 12

Talomme takapiha on aika tilava, ja vaikka samassa omakotitalossa asuu kolme taloutta, on piha käytännössä meidän. Yläkerran naapurimme ei ikänsä puolesta enää jaksa pihalla kuokkia ja alakerran asuntomme vuokralaisella taas ei pahemmin ole kiinnostusta tai aikaa pörrätä puutarhahommissa. Minä tietysti unelmoin joka kesä ihanasta puutarhasta, jossa voisin kukkien keskellä siemailla kesähelteillä itsevalmistettua sitrunamehua ja auringon laskiessa poimia illallispöytään salaatit.
Orvokki ei petä.
No ei se tietenkään ihan noin mene. Tämän maan keskilämpötilassa (+4 astetta) ei kesällä oteta puutarhassa aurinkoa. Oma kärsivällisyyteni ei kestä puutarhanhoidon opettelua - eli salaatit ja porkkanat joko jäätyvät tai kuivuvat pystyyn. Sitruunamehua osaan kyllä valmistaa sekoittamalla vissyyn sitruspuristimella valmistettua sitruunamehua, mutta se puutarhapuoli on jäänyt vähän rempalleen.

Tänä kesänä päätimme ryhdistäytyä. Puolisolla oli  kesäkuun alussa yksi täysin vapaa viikonloppu - eli tietysti hänen piti keksiä itselleen jotain tekemistä. Niinpä hän pakkasi kersan autoon ja ajoi puutavarakauppaan. Yhdessä he kävivät valitsemassa lautaa isoa istutuskehikkoa varten ja porasivat sen kasaan sillä välin kuin minä katselin ikkunasta.
Tunkio kottikärryyn.
Hienohan siitä tuli. Ja mikä parasta: saimme vihdoinkin paikan, jonne tyhjentää kompostimme. Se on seissyt puutarhan seinustalla eksyneen näköisenä siitä asti kun tänne muutimme. Kompostoitut biojäte muhennettiin kehikkoon  ja  päälle haettiin paikallisesta kierrätyskeskuksesta kuutio multaa.
Tunkion sisältö kukkapurkkiin.
Tunkio sileäksi.
Se, mitä laatikkoon laitettaisiin, jäi minun vastuulleni.

Olosuhteet olivat nämä:

- Takapiha avautuu pohjoiseen, eli puutarha on varjoinen.
- En osaa viljellä esimerkiksi perunaa (kokeilin viisi vuotta sitten, mutta koska perunoista tuli kolmen kuukauden odottelun jälkeen kahden euron kolikon kokoisia palleroita, en motivoitunut yrittämään uudestaan.)
- En ole pedanttinen pitkien projektien ystävä: ostin esimerkiksi kukkasipulit yksi syksy, mutta ne unohtuivat autotalliin ja muistin istuttaa ne vasta joulukuussa. (Ihme, että tulppaanit kukkivat ja nyt jo toistamiseen.)
- Olemme välillä pitkiäkin aikoja poissa kotoa eli emme lannoita, kastele tai kitke säännöllisesti.

Näine faktoineni ajoin paikalliseen puutarhakauppaan. Ilmoitin tarvitsevani kasveja, jotka ovat helppoja ja kestävät kidutusta.
Näyttää kutsuvan pehmeältä... Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta kukkakaupassa minuun iskee aina selittämätön halu käydä kukkien päälle makaamaan.
Rupattelutuokion ja infolappujen tankkaamisen jälkeen päädyin ostamaan puutarhakaupanomistajalta viittä sorttia. Ihan ensiksi orvokkeja. Ne tuntuvat kestävän mitä vain. Näkeehän niitä paljon hautausmaakukkina ja kaupunkien kävelykatukoristeina. Orvokkien kavereiksi ostin pientä valkoista kukkaa puskevia kasveja, joiden nimeä en enää muista, mutta etiketissä niitä kehuttiin kovatekoisiksi.
Onneksi on tämä lava-auto...
Puutarhuri suositteli kokeilemaan parsakaalia, se kuulemma menestyisi varjossa eikä ole niin nuuka kastelun tai lämpötilan suhteen. Otin myös yhden riskin: kolme lehtipersilijakasvia - väittivät, että ne kestäisivät hyvin ulkona. Varmuuden vuoksi tein ensimmäisen kasvin lehdistä herkullisen pastakastikkeen jo ensimmäisenä iltana, että saisin rehuista edes jotain iloa.
Ööh, no kyllä niistä riveistä aika suoria tuli.
Juuri ennen kuin suuntasin kärryjen kanssa kassalle, näin lehtikaalit. Viime kesänä huomasin naapurustossamme asuvan Sígur Rósin laulajan pihalla rehevän lehtikaaliviljelmän. Lehdet olivat muhkeita ja kasvit reilusti yli puolimetrisiä. Päättelin, että jos jatkuvasti kiertueella olevan vinkurokkimegastaran puutarhaan kasvaa tuollaiset pusikot, ne voisivat menestyä meilläkin. Ostin niitä sitten kahta sorttia: vihreää ja punaista lehtikaalia.
Ajoin ostokset kotiin, irrotin taimet muovirasioista, googlasin lehtikaalin ja parsakaalin istutusvälin, kaivoin kasveille kuopat ja iskin kasvit multaan. Päälle heittelin vähän puutarhakauppiaan suosittelemaa veteen laimennettua Maxi Cropia.

Syksyllä olisi edessä sitten sadonkorjuu. Jään jännityksellä seuraamaan, kuinka tässä käy. Toivottavasti saadaan lehtikaalisipsejä.
Voila!

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tämä on ihan tavallinen viikko. Huomaan kyllä, että olen raskaana, mutta kehossa ei tapahdu mitään uutta. Kiroilen suonikohjuja ja vedän aa...

Raskausviikko 25

23.6.15 Satu Kommentteja: 3

Tämä on ihan tavallinen viikko. Huomaan kyllä, että olen raskaana, mutta kehossa ei tapahdu mitään uutta. Kiroilen suonikohjuja ja vedän aamuisin jalkaani lentosukat. Tällä viikolla käyn äitiysneuvolassa mittaamassa verenpaineet, kusaisemassa tikkuun ja antamassa verinäytteen. Lapsella on vapaapäivä päiväkodista, joten hän kulkee mukanamme. Kätilö kehottaa lasta tulemaan mukaan vastaanottohuoneeseen, että hänkin pääsee kuuntelemaan sikiön sydänääniä. 

Teknojytää muistuttavaa läpätystä kuunnellessa lapselle konkretisoituu, että mahassa todella on joku. "Eikö sitä satu tuossa metelissä korviin", hän ihmettelee. Hyvä kysymys!
Tällä viikolla pätkis oppi pyöräilemään. (Opetuksen hoiti puoliso, sillä itse en enää kyennyt juoksemaan rinnalla.)
Mikäs tässä muuten ollessa. Kevät tulee ja kukat kukkii.

3 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ensimmäinen äitiysvaatehankintani olivat aurinkolasit . Toisena hankintalistalle päätyi hyvä ulkoilutakki. Ja tälle on syynsä. Ulkoilemm...

Raskausajan vaatteet: ulkoilutakki

22.6.15 Satu Kommentteja: 7

Ensimmäinen äitiysvaatehankintani olivat aurinkolasit. Toisena hankintalistalle päätyi hyvä ulkoilutakki. Ja tälle on syynsä.
Ulkoilemme paljon. Teemme retkiä luontoon, vaellamme ja käymme aikataulujen aina salliessa seikkailemassa Islannin maaseudulla. Vuodenajasta riippumatta täällä sataa ja tuulee. Sadetakki on yhtä välttämätön varuste heinäkuussa kuin tammikuussakin. Kesällä puen sadevaatteiden alle ohuehkon ulkoilupaidan, talvisin ainakin kaksi kerrosta, joista toinen on paksua lampaanvillaa.

Koska tiesin, että mahani ei tule koko raskausaikaa mahtumaan tavalliseen ulkoilutakkiin enkä halua laittaa ulkoilua tauolle, aloin koluta ulkoiluvaatevaihtoehtoja raskaana oleville naisille. Joku takki oli pakko löytää ainakin ennen jokakesäisiä Islannin aktiivilomia.
Vetskaritaskuissa on tilaa.
Sattuma puuttui hyvin peliin, sillä törmäsin Münchenin ISPO-messuilla pienten lasten äideille ja iseille ulkoiluvaatteita valmistavaan saksalaiseen Mamalilaan. Kävin osastolla hiplaamassa takkivaihtoehtoja ja juttelimme takkityypeistä, Mamalilan kangasvalinnoista ja designista. Keskustelun päätteeksi he tarjosivat takkia testattavaksi. Otin valikoimasta pirteimmän värisen sateenkestävän takin.

Tuntuu oudolta sanoa tämä, mutta takki on ihana äitysvaate. Ensinnäkin se näyttää ihan normaalilta takilta eikä miltään säkiltä. Sitä voi käyttää ennen raskautta ja raskauden jälkeen, ja se istuu hyvin. Kun maha kasvaa, takkiin lisätään vetoketjulla välikappale, joka tuo lisää tilavuutta. Vauvan syntyessä takkiin voi vaihtaa hupullisen baby-insertin joko takin etu- tai takin takaosaan, eli kantorepussa kulkevan sylivauva saa myös päälleen sadetakin. Nerokasta!
Välikappale kiinnitetään kahdella vetskarilla.
Myös materiaalilla oli väliä. Mamalila käyttää sadetakeissaan ympäristöystävällistä Sympatex-kangasta. Se on vettähylkivä mutta täysin kierrätettävä kangas, jonka valmistuksessa ei käytetä esim. PTFE:tä (teflon) toisin kuin esimerkiksi Goretex.

Paitsi että Sympatex on sateen- ja tuulenpito-ominaisuuksiltaan vähintään yhtä hyvä kuin Goretex ja se on ympäristöystävällinen (Öko-Tex Standard 100-sertifikaatti), minua on alkanut vähän ärsyttää, kuinka Goretexistä on tullut sadevaatteiden synonyymi. Sehän on vain yksi kangasmerkki kymmenien muiden kangasmerkkien seassa. Isoilla markkinointiponnistuksilla, pitkällä historialla ja hyvällä näkyvyydellä se on onnistunut tekemään itsestään markkinajohtajan ulkoiluvaatemarkkinoiden kangasvaihtoehtona. Onhan se erinomainen kangas hylkimään vettä, mutta yhtä ympäristöystävällinen kuin esim. Sympatex se ei ole. Goretex-kankaassa käytettävä PTFE (teflon) ei maadu. Goretex puolustelee käyttämänsä PTFE:n "ympäristöystävällisyyttä" täällä, Greenpeacen näkemys PTFE:n haitallisuudesta löytyy mm. täältä.
Tsägällä tänne alle voisi mahtua kaksosetkin?
Mamalila myy muuten myös miestenkokoja sylivauvojen iseille. Pointsit siitä(kin). Ja nyt vaellukselle!

EDIT: Tarkennuksena edelliseen: Sympatex ei maadu. Tuo aikaisemmin linkkaamani suomenkielinen esiteteksti on väärin käännetty, vaihdoin linkin. Materiaali on siis kierrätettävää, mutta ei maatuvaa. Kiitos tarkkasilmäinen lukija, joka korjasit asian :)

Kuvat: Björgvin Hilmarssson

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?