Tihrustin viime yönä viimeiset korjaukset seuraavan kirjani vedoksiin. Viimeinen korjaus, jonka tein, koski islanninkielisen sanan pippeli ...

Pian on Islanti-bileet!

27.2.15 Satu Kommentteja: 42

Tihrustin viime yönä viimeiset korjaukset seuraavan kirjani vedoksiin. Viimeinen korjaus, jonka tein, koski islanninkielisen sanan pippeli oikeinkirjoitusmuotoa. Musta tuntuu, että tästä Islantilainen voittaa aina -kirjasta on tulossa varsin onnistunut - varsinkin kun se pippelikin on nyt oikein kirjoitettu! Kirja ilmestyy maaliskuun lopussa.
Heippa! (Kirjan kuvat otti Björgvin Hilmarsson; tämä oli yksi kuvista joka lopulta ei päätynyt kirjaan.)
Päätin hylätä idean perinteisistä kirjajulkkareista. Eihän niihin kukaan nykyään pääse tai ehdi. Sen sijaan ehdotin Islannin suurlähetystölle Suomessa, että mitä jos järjestettäisiin kirjan ilmestyessä yhdessä kivat juhlat. Ne suostuivat!

Tila ja viini ovat rajallisia hyödykkeitä. Haluaisin silti, että toimittajien, bloggaajien ja Islanti-kontaktien lisäksi näihin islantilaisiin bileisiin pääsisi mukaan myös muutama blogini lukija. Koska tuskin olisi tämäkään kirja ilmestynyt ilman tätä blogia.

Siispä! Jos haluaisit mukaan Islanti-bileisiin maaliskuun lopussa (Helsingissä), jätä kommenttikenttään puumerkkisi ja sähköposti, josta sinut saa kiinni. Kerro vaikka, minkä kirjan luit viimeksi. Vastanneiden kesken arvon viisi kutsua. Aikaa vastata sunnuntai-iltaan 1.3. asti - laitan maanantaina tiedon arvotuista kommenttikenttään ja blogin FB-ryhmään ja voittajille sähköpostiviestit, joissa kysyn kotiosoitteitanne.

Mä luin muuten viimeksi Robert Galbraithin (eli J.K. Rowlingin) Käen kutsun. Plussaa kiinnostavista päähenkilöistä, miinusta pitkäveteisestä juonesta.


42 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Asunnostamme alkaa loppua varastotila kesken. Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen avasin pakon edessä aarrekaapin oven raivatakseni lisää hy...

Entäs tämä askartelujäte?

26.2.15 Satu Kommentteja: 21

Asunnostamme alkaa loppua varastotila kesken. Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen avasin pakon edessä aarrekaapin oven raivatakseni lisää hyllytilaa. Kutsun lastenhuoneessa olevaa kapeaa kaapinpuolikasta aarrekaapiksi, koska siellä säilytetään postikorttien lisäksi muun muassa pölynimuria, lattiamoppia, leegoja, muovihelmiä, silitysrautaa – ja julmettu määrä askartelujätettä. 
Näiden paperien sisältä syntyy pian uutta paperia.
Olen hädissäni survonut kaikki lapsen väkertämät piirustukset, paperisilpun, paperikruunut ja muut sekatekniikkateokset muovikasseihin ja aarrekaappiin. Viiden vuoden kohdalla tuli kapasiteetti vastaan. Kun aarrekaapin oven avaa, sieltä saa niskaansa kuivattuja koivunlehtiä ja glitteripölyä.

Vaihtoehtoja oli tasan yksi: priorisointi. Istutin lapsen iPadin ääreen olohuoneeseen katsomaan Kaapoa ja aloitin hiljaisen, valikoivan työn. Jaoin kaman kahteen pinoon: säilytettävät ja keräsypaperin. Jälkimmäiseen päätyi noin 80 prosenttia.

Heitin pois kaikki epämääräiset ja hätäisesti tehdyt tuherrukset sekä kaiken, mistä varisee asioita. Säilytin vesiväritöitä, itse askarreltuja leijoja, kruunuja ja muutaman puuvärityön. Raffisti katsoin, että jokaiselta ikävuodelta jäisi talteen jotain. Kaikkea ei voi säästää ja säilöä (tai antaa kehystettynä lahjaksi lähisukulaisille), mutta on kiva ajatus, että edes jotain siirtyy mukana tuleviin vuosikymmeniin.
Arkistoon.
Arkistoja kaivellessani löysin muuten sangen kiinnostavan vahavärityön perheestämme, merkinnän mukaan piirretty päivähoidossa syksyllä 2014. Ensin oli paperille päätynyt isä, äiti ja lapsi. Sitten isän päälle oli vedetty iso ruksi ja viereen piirretty korvaavaksi tyypiksi prinsessa. Sen laitoin säästöön.

Katja kirjoitti taannoin lastenvaatemanageroinnista. Mutta entäs nämä askartelut, yritättekö säilöä vai siirtyvätkö ne vaivihkaa paperinkeräysastiaan?

21 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olen tässä pari päivää hengitellyt ja keräillyt itseäni viimeviikkoisen murtomaahiihtoretken jälkeen. Sana retki on ehkä omalla kohdallani ...

Henkilökohtainen totuus eräästä hiihtovaelluksesta Islannin erämaahan

25.2.15 Satu Kommentteja: 45

Olen tässä pari päivää hengitellyt ja keräillyt itseäni viimeviikkoisen murtomaahiihtoretken jälkeen. Sana retki on ehkä omalla kohdallani hiemaan harhaanjohtava. Puhuisin mieluummin fyysisestä puserruksesta, joka vei naisen hermoromahduksen partaalle ja takaisin.
Matkamme keskus eli Landmannalaugarin vuoristomaja. Kesäisin täällä käy satoja turisteja päivässä, talvella hiljaisuus on taattu.
Sama auringon laskettua.
Tästä hiihtomatkasta on työn alla reippailuhenkinen laaja matkajuttu, jossa kerron tarkemmin reissun sisällöstä, mutta tämä seuraava sisätäköön nyt sen ah niin ihanan henkilökohtaisen tilitysosuuden.

Jumalauta. Lähdin kuuden päivän murtomaahiihtoretkelle, jonka matkanjärjestäjä oli luokitellut helpoksi. Voin kertoa, että se oli helposta yhtä kaukana kuin islantilainen umpihanki on suomalaisesta valaistusta hiihtoladusta.
Ylös vuoristoon. Oppamme ääteisverenkierto herätti kiinnostukseni - hän hiihti melkein koko reissun paljain käsin. 
Ylitämme järven jään...
Viime vuonna hiihdin Lapissa Äkäslompolossa parhaina päivinä jopa 30 kilometriä. Olin lenkkien jälkeen väsynyt, mutta koin pärjääväni hyvin.

Islannin erämaassa tipahdin suksieni kanssa maan pinnalle jo ihan ensimmäisenä päivänä. Hiihdimme päivässä keskimäärin 12 kilometriä, mutta fyysisesti olin joka ilta aivan nauris. Eihän siellä maastossa tietenkään mitään hiihtolatuja ollut. Opas aurasi lunta ensimmäisenä ja seuraava tamppasi reittiä vähän lisää ja niin edelleen. Vaikka tulin melkein aina viimeisenä, eteneminen ei ollut helppoa.
Nämä maisemat...
Välillä lunta oli reisiin asti. Kun edessä oli 300 metrin nousu vuoren rinnettä pitkin metrin lumihangessa, ei paljon auttanut vaikka päässä soi Aaro Hellaakosken lyömätön runonpätkä: Tietä käyden tien on vanki, Vapaa on vain umpihanki. 

Punnersin mäet käsivoimilla ylös. Kun tultiin samaa reittiä alas, kaatuilin käännöksissä, sillä astuin koko ajan omien suksieni päälle - en tosin tiedä, miksi. Ensimmäisessä jyrkässä alamäessä vedin mutkan suoraksi syöksylaskulla lumikinokseen. Märkä naama 20 m/s-tuulessa ei ollut miellyttävä kokemus. Viisaannuin ensimmäisestä kerrasta ja vedin naaman peitoksi pipon ja suojalasit. Villaisen kommandopipon hellä ihon pintaverenkiertoa aktivoiva hieronta selittänee osaltaan myös sen hyvän reissuihon.
Kokovartalotoppapukumuoti.
Tämän reissun tärkein varuste: suojalasit. Ne suojasivat tuulelta ja sateelta ja auttoivat erottamaan syvyyksiä muuten kovin valkoisessa maisemassa.
Lumiolosuhteet vaihtelivat hurjasti. Välillä lunta oli pari metriä, välillä tuuli oli puhaltanut rinteen jäänliukkaaksi. En käsittänyt oppaan kehotusta käyttää suksia liukkaissa paikoissa kuin luistimien teriä. Miten niin muka suksilla voi luistella? Tajusin vasta majalla suksia kuivatessani, että ne miehen synttärilahjaksi ostamat murtsikkasukset eivät olleetkaan mitkään ihan tavalliset oksat vaan reunoista teräsvahvistetut. Niitä tosiaan pystyi käyttämään luistimina.
Yksi reiteistämme kulki kuuman joen vieressä
Ensimmäinen hiihtopäivän loppuhuipennus kohosi eeppisiin sfääreihin. Edessä oli pitkän nousun viimeinen sadan metrin osuus suhteellisen liukasta mäenrinnettä ylös. Iskin sauvat kiinni jäähän ja koitin kiskoa itseäni ylös. Jalkani lipsuivat kuin lentämään opettelevan linnun siivet, vaikka suksieni pohjassa oli pitoteipit. Yritin sitä luistelutekniikkaa, mutta käsivoimat eivät riittäneet ruhon ylös hinaamiseen. Yritin pitää suksen pohjat kiinni jään pinnassa, mutta ei siitäkään mitään tullut. Kun sain puserrettua itseni kymmenen senttiä ylöspäin, luisuin metrin alaspäin. Alhaalla odotti muutaman sadan metrin mittainen alamäki, vasemmalla laaksossa sihisi kuuma lähde ja oikealla puolella jää oli entistä liukkaampaa. Eteenpäin oli ainoa vaihtoehto, mutta eteneminen ei näyttänyt mahdolliselta. Muu ryhmä meni jo kaukana edellä, ja minä kiroilin.

Takana tullut puoliso kehotti luottamaan pitoteippeihin ja käyttämään kolmen pisteen tekniikkaa. Siinä kohtaa pimahti. Mitä kolmen **tun pisteen tekniikkaa?! Heitin sauvat mäkeen, otin sukset pois jalasta ja istuin vuorenrinteeseen vollottamaan, etttä reissu on paska, kaikki menee päin helvettiä ja varmasti kuolen kun tästä kohta kaadun taaksepäin. Mies yritti rohkaista, että ei tässä nyt ole oikein mitään muuta mahdollisuutta kuin kiivetä ylös. Jatkoin raivoamistani ja vedin pitkästä aikaa ihan kunnon kilarit. VMPVMPVMP. Ei ole tullut huudettua niin kovaa ihan lähivuosina. Kyllä virkisti, kun sai sillä tavalla puhdistaa sielunsa kuonasta tyhjään vuoristoilmaan.

Mies ensin vähän hämmentyi, mutta kasasi itsensä nopeasti, keräsi mäestä sukset ja sauvan kainaloonsa ja talutti, tai siis oikeastaan kantoi, minut repun niskalenkistä huipulle. Pyysin myöhemmin typerää raivoamistani anteeksi, mutta ei siinä kuulemma ollut mitään anteeksi pyydettävää... Onneksi muu ryhmä oli jo kaukana edellä, etteivät joutuneet todistamaan tätä tunteenpurkausta ja repusta kantoa. Siinä olisi mielikuva suomalaisesta omatoimisesta naisesta saanut vähän päivitystä. Haha.
Hetki ennen kuin sauvat lensivät.
Alle kymmenen hengen reissuryhmämme oli ihana. Opas oli erinomainen paitsi suksilla myös kauhan varressa keittiössä. Reissulla oli mukana viisi amerikkalaista, jotka olivat kaikki kokeneita hiihtäjiä, laskettelijoita ja vaeltajia. Lisäkseni se toinen eurooppalainen oli 70-vuotias ranskalainen herrasmies, joka kertoili suksimisen lomassa muun muassa kuusi viikkoa kestäneestä "retkestään" Himalajalle seitsemän tuhannen metrin korkeuteen ja vaelluksista läpi Espanjan. Ei oltu papan kanssa ihan samoilla lähtöviivoilla, mutta juttua riitti.
Arviolta pari metriä lunta suksien alla.
Crossfitissä olen saanut itselleni viimeisen 10 kuukauden aikana melko hyvän peruskunnon. Jaksan tehdä 20 punnerrusta putkeen, mikä oli viime kesänä täysi mahdottomuus. Leuanvedot menevät jo ohuimmalla kuminauhalla ja 30 burbeesia ei tunnu kuolemalta. Fyysinen kunto ei siis ollut este. Jaksoin joka päivä suksia hangessa loppuun asti enkä ollut ylämäkinousuissa aina edes hitain. Homma kosahti muutamassa kohdassa tekniikan puutteeseen. Murtomaahiihto ja murtomaahiihto voivat näköjään olla kaksi aivan eri asiaa. Lapin hoidetuilla laduilla voi keskittyä eteenpäin menemiseen ja haaveilla parin kilsan päässä odottavasta latukahvilasta. Tuolla erämaan murtomaahiihtomaastoissa mennään vuoria ylös ja alas ja avataan latu itse.
Jäinen vuorenrinne ja tonni lunta, siinä vieressä kuuma lähde.
Landmannalaugar on maailman kolmanneksi isoin geotermisesti aktiivinen alue. Hiihdon lomassa pysähdyimme kuumilla lähteillä ottamassa kuvia - ja lämmittelemässä.
Islantilainen avanto: veden lämpötila noin 40 c.
Varmuus lisääntyi vasta viimeisenä päivänä. Opin liikkumaan suksien reunoilla luistellen ja nousemaan jäiset mäennyppylät ilman paniikkia mahanpohjassa. Laskin alamäet ilman kuperkeikkoja.

Reissulla tuli opittua maastohiihdon alkeet ja päällimmäisenä olona mieleen jäi ilo omasta onnistumisesta. Maisemat olivat upeat. Lumisissa laaksoissa nousi siellä täällä suuria höyrypatsaita kuumista lähteistä. Massiiviset laavamudostelmat näyttivät lumipeitteessään harvinaien kauniilta. Mökin pihassa oli luonnon kuumavesiallas, jossa istuimme ennen iltaruokaa muiden reissulaisten kanssa joka ilta ainakin tunnin ja juttelimme kaikesta mahdollisesta: yhdysvaltalaisesta politiikasta, Lapin sodasta ja pyöräretkestä Bhutaniin.
Erinomainen oppaamme oli myös loistava kokki!
Olin ryhmämme kuopus.
Kun viimeisenä päivänä meitä noutamaan tullut jeeppi ilmestyi näkyviin mutkan takaa, olin helpottunut ja iloinen. Reissu oli kokonaisuudessaan onnistunut, mutta kyllä oli mahtavaa päästä suihkuun ja sisävessaan. Erityisen nautinnollista oli nostaa sukset hetkeksi varastoon.
Kuvassa ei ole katastrofi lähelläkään. Meidät vietiin vuoristomajalle tällaisella superjeepillä. Välillä se jäi kiinni lumisohjoon, mutta nytkähti sitten taas ketterästi liikkeelle. Perussettiä.
Suosittelen tätä reissua kaikille, jotka tykkäävät rämpiä ulkona, kiinnostuvat kuumasta lähteestä keskellä lumihankea eivätkä pelkää kylmää tai saa paskahalvausta alamäissä. Reissu on murtomaahiihtoa, mutta vaatimustasoltaan kaukana Lapin laduista. Islannin erämaassa kun ei ole latukoneita eikä valaistuja reittejä. Latukahviloiden tuoreita korvapuusteja korvasi omassa repussa - tai eräillä puolison repussa - kulkeva termari ja eväsleivät. Eksoottisissa maisemissa Islanti kuitenkin vetää pidemmän korren. Lapissa ei ole tulivuoria, kuumia lähteitä eikä lumipeitteisiä laavapeltoja. Ei sitä kovin usein tule suksittua lumikinoksessa kuumista lähteistä nousevan höyryn lämmittäessä kasvoja.
Eipä uskoisi, että hiihtoreitin varrelta voi löytää näin hienoja kiviä!
Tämän kevään murtomaahiihdot olivat sitten siinä.  Minä kiitän.


Kuvat, kantamukset ja henkinen tsemppi: Björgvin Hilmarsson

45 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tiedättekö sen tunteen onnistuneiden bileiden jälkeisenä aamuna? Kun keittiö lainehtii tyhjiä pulloja, astioita ja myttyyn rypistettyjä lau...

Lasten synttärijuhlaskeptikko piti bileet

23.2.15 Satu Kommentteja: 24

Tiedättekö sen tunteen onnistuneiden bileiden jälkeisenä aamuna? Kun keittiö lainehtii tyhjiä pulloja, astioita ja myttyyn rypistettyjä lautasliinoja. Heräät myöhään, mutta pikkuseikat - kuten pöydälle tuoksahtamaan jäänyt juustolautanen ja lattialta löytyvä epämääräisen tahmea lieju - eivät haittaa, koska takana olivat onnistuneet bileet, jotka naurattavat vieläkin. Juhlien isännällä on hyvä mieli, kun kemut onnistuivat, kaikki vieraat tulivat iloisina ja lähtivät kiitellen kotiin.
Tuunasimme olohuoneen lattialle piknikpöydän.
No minulla oli vähän tällainen tunne viime sunnuntaiaamuna lastenjuhlien jälkeen. Tosin ilman tyhjiä viinipulloja ja krapulaa. Keittiöstä löytyi aamusella lähinnä puolityhjiä mehutetroja, Elsa-servettejä ja sohvan takaa litistynyt pala täytekakkua.

Kersa heräsi juhlia seuraavana aamuna muikeana ja totesi, että eilen oli hänen elämänsä hauskin päivä.

Ne juhlat, joita mietin viikkoja etukäteen ja joista sain vatsasäryn vielä juhlia edeltävänä iltana, menivät ihan nappiin. Eli siis näin:

Päätimme pitää juhlat kotona. Kutsuimme kaikki lapsen tarharyhmän tytöt. Emme voineet pyytää tilanpuutteen takia koko ryhmää, mutta emme halunneet alkaa valita lapsen suoskkikavereita, koska ryhmän kaikki lapset leikkivät paljon keskenään. Koin myös epäreiluksi sen, että osa tyypeistä kutsuttaisiin ja osaa ei. Ei ole kivaa olla se, joka ei saa kutsua. Niinpä feministiminäni oli pakko väistyä ja pidimme tyttöjen juhlat. Kahdestatoista kutsutusta neljä oli sairaana, eli paikalle pääsi kahdeksan lasta. Se oli hyvä lukumäärä. Talo oli täynnä, mutta kaikki mahtuivat olemaan.
Ei irtokarkkitarjoilua, kakku riittää.
Hulabaloo alkoi kolmelta, ja ensin syötiin hodarit. Sen jälkeen ohjelmassa oli seinäkiipeilykilpailu, jossa jokainen voitti kertakäyttötatuointeja ja ilmapallon. Hitti!

Kun olimme miehen kanssa puhaltaneet päät punaisena ilmapalloja ja pitäneet märkää rättiä tarratatuointien päällä, oli aika avata lahjat. Olimme etukäteen painottanut juhlakalulle, että kaikista lahjoista pitää kiittää ja niistä pitää sanoa jotain kivaa, vaikka se ei olisikaan mieleinen. Kersa hoiti roolinsa esimerkillisesti. Se halasi kaikki lahjanantajat ja totesi paketin sisällön olevan sairaan ihana.

Ripsraps. Kuulen, kuinka kasvattajapisteitä ropisee :)

Järjestimme lahjanavauksen pullonpyöritysleikkinä. Se, keneen pullo osui, antoi lahjan ja avasi sen yhdessä lahjan saajan kanssa. Leikki jatkui niin kauan, kunnes jokainen lahja oli avattu ja yhdessä ihasteltu. Minäkin sain yhden paketin! Yksi tytöistä oli maalannut vesiväreillä auringon ja laittanut sen kehyksiin. Melko liikkistä.
Kuvassa kiipeilykilpailu ja yksi jännittynyt nainen. 

Tässä kohtaa juhlat olivat kestäneet puolitoistatuntia. Aika leikata kakku.

Tilasin yhdestä paikallisesta leipomosta Frozen-kakun, joka maksoi ihan kätevän summan (80 euroa), mutta eipä tarvinnut leipoa ja siitä riitti vielä sunnuntain sukulaiskahvitukseenkin. Kun kynttilät oli puhallettu ja kakut syöty, järjestettiin disco. Mies oli udellut edellisellä viikolla lastentarhanopettajalta ryhmän lempimusiikkia ja rakensi suositusten perusteella Spotify-soittolistan. Vedimme verhot ikkunoiden eteen ja laitoimme Tigerista jouluna ostetun pienen discopallon ikkunalaudalle pyörimään.

Vartin hytkymisen jälkeen rauhoitimme tyypit elokuvan ääreen. Laitoimme Frozenin telttakankaalle ja iskimme leffasnäkseiksi kulhollisen pilkottuja omenoita. Kun leffa oli ohi, bileet olivat kestäneet kolme tuntia ja vanhemmat tulivat hakemaan.

Juhlakalu veti roolinsa esimerkillisesti loppuun saakka. Se tervehti jokaisen kylään tulleen ja hyvästeli lähtiessä. Kiitti lahjasta ja piti ujointa tyttöä, sitä ryhmän uusinta tulokasta, kädestä noin puolet aikaa.

Kun viimeinen vieras oli lähtenyt, söimme miehen kanssa isot palat puistattavan makeaa Frozen-kakkua ja mietimme, miten asiat muuttuvat. Pari vuotta sitten emme voineet kestää prinsessakrääsää saati osata tilata vaaleansinistä Frozen-syntymäpäiväkakkua. Tässä sitä nyt ollaan. Keski-ikäistyvinä mutta suhteellisen onnellisina ja puoli naamaa sinisenä karamelliväristä.

Mitä tekisin toisin?

Frozen-kakku.
Jos järjestäisin samat viisivuotissynttärit nyt uudestaan, tekisin näin:

- Ei ruokaa heti alkuun, hodarit vasta loppumetreillä tai ennen kakkua. Lapset haluavat yleensä ensin leikkiä keskenään ja alkavat kysellä ruoan perään vasta vähän ennen kotiin lähtöä.
- Tatuoinnit ja ilmapallot jakoon vasta juhlien lopussa. Nyt sain noin miljardi kertaa vastata kysymykseen, missä mun tatuoinnit on ja miksi en löydä mun ilmapalloa mistään. Onneksi olin ostanut varastoon tätä krääsää tuplamäärän.
- Viisivuotiaalle kaveriporukalle puolitoistatuntisen leffan katsominen - olkoonkin että se on suosikkileffa - on liikaa. Keskenään leikkiminen kiinnostaa keskenään tuijottamista enemmän. Ensi kerralla ei elokuvaa ja juhlat kaksituntisiksi.
- En stressaisi yhtään. Vaikka kaikki vastaavan kokeneet olivat kyllä etukäteen sanoneet, että lapset alkavat leikkiä keskenään, kun tulevat samaan tilaan, en tietenkään uskonut sitä, ennen kuin näin omin silmin. Muksut tosiaan alkoivat puuhata heti kaikkea mahdollista. Ne halusivat piirtää, katsella kirjoja, leikata saksilla sanomalehdistä kuvia ja pelata ilmapallolla lentopalloa. Lopulta tehtäväni oli varsin helppo: pyyhin pyllyjä ja tiskasin astioita.

24 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Vastoin ennakko-odotuksia täällä Landmannalaugarin erämaamajassa on kuin onkin nettiyhteys, joten pakko jakaa yksi huomio, jonka tein tänään...

Erämaailma - hyvän ihon salaisuus?

19.2.15 Satu Kommentteja: 41

Vastoin ennakko-odotuksia täällä Landmannalaugarin erämaamajassa on kuin onkin nettiyhteys, joten pakko jakaa yksi huomio, jonka tein tänään. 
Tyytyväisenä huomasin että tänne tulee nykyään talvisin myös juomavesi sisään - ja kuuma vesi, joka lämmitetään läheisen lämpimän lähteen kuumalla vedellä (uimapaikan pohjassa kulkee vesilämmityssysteemi, aikamoista!). Suihkua täällä ei kuitenkaan ole, joten en ole kolmeen päivään peseytynyt. Siis pessyt edes naamaani.

Oudointa on se, että kasvojeni iho ei ole ikinä talvella voinut yhtä hyvin kuin nyt. Täällä on koettu muutamassa päivässä pakkaset, loskasade, 25m/s tuuli ja auringonpaiste. Siis säätilat, jotka yleensä kuivattavat ihoani. Nyt ei ole mitään oireita. Ei kiristä, kutise tai tunnu miltään muultakaan. Naamassa on ihan tavallinen olo. Kaupungissa joudun joka ilta laittamaan kuivalle iholle tarkoitettua rasvaa. Myös aamuisin. Täällä en ole käyttänyt naamalla mitään kosmetiikkaa ja olo on täydellinen.

Jotkut ehkä muistavat, että suhteeni ihonhoitopalveluita kohtaan on hieman hankala (blogin kaikkien aikojen luetuin juttu on avoin kirjeeni kosmetologeille, joka löytyy tammikuun 2014 arkistosta - päivitän nyt blogia kännykällä, joten en pääse hakemaan linkkiä mutta arkistosta löytyy). Ainakaan tämä kolmen päivän täydellinen kosmetiikattomuus ei vähennä epäilyjäni ihonhoitosuosituksia kohtaan. Voisiko olla niin, että iholle olisi parasta olla laittamatta yhtään mitään?
Olen välillä huvittuneena seurannut mieheni suihkupussin sisältöä. Siellä on yksi shampoo, joka toimii samalla suihkusaippuana. Mies ei ole 40 vuoteen laittanut naamaansa aurinkorasvaa kummempaa. Huulirasvaa se ei käytä koskaan, koska sen mielestä voide sotkee huulten luonnollisen kosteustasapainon. Ukko ei kuori tai käytä naamanpuhdistusaineita, ja sen iho voi kertakaikkisen hyvin. Iho ei ole mennyt kurttuun tai harmaantunut. Enää se suihkupussin sisältö ei herätä minussa kummastusta. 

Ehkä se vaan on niin, että mitä vähemmän tunkee tököttiä iholle, sitä vähemmän iho niitä tarvitsee. Pitäisi siis kai heittäytyä täysin au naturel -linjalle ja lopettaa suihkussakäynti ja naamanpesu. Lähipiirini aivan varmasti arvostaisi valintaani kaupunkiolosuhteissa...

Toinen vaihtoehto on purkittaa tätä maagista erämaailmaa ja suihkauttaa sitä naamalle pari kertaa päivässä. Ei rasvoja, ei seerumeita. Pari puhallusta ilmaa riittää! Kun kultahippujen ja vasikansikiöstä erotettujen entsyymien kyllästämät  ihmerasvat ovat tulleet tiensä päähän, olen varma, että meille aletaan myydä ilmaa pumppupullossa.


41 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kahdeksan tunnin kuluttua lähtee jeeppikuljetus Islannin erämaahan Landmannalaugariin. Vuoristomies oli tietysti jo ajat sitten tänään paka...

Matkalla sinne, missä syödään sulaa lunta

16.2.15 Satu Kommentteja: 8

Kahdeksan tunnin kuluttua lähtee jeeppikuljetus Islannin erämaahan Landmannalaugariin. Vuoristomies oli tietysti jo ajat sitten tänään pakannut kaikki yhteiset kamppeemme, sukset, monot, jotkut suksien alle laitettavat hommelit, omat vaatteensa ja päiväreput. Kun kaikki oli valmista, se heilutteli vaativannäköisenä pakkauslistaa ilmassa. Rouva voisi vähitellen nousta siitä työkoneelta ja laittaa itsensä valmiiksi! Juu juu, tiedetään, tiedetään. Olen viimetingan lähtijä, kiireessä pakkaajista pahinta laatua.

Miten tämän kanssa syödään?
Heitin megaisoon retkikassiin untuvatakin, lämpimiä kalsareita ja pitkähihaisia aluspaitoja. Mukana on nyt myös sadetakki, suhteellisen vedenkestävät talviulkoiluhousut ja viillasukkia. Viikatessani pikkareita kassiin mies kysyi, että onhan mulla hiihtohanskat mukana ja aurinkolasit. Näytin sille sormikkaita ja Versacen aurinkolasikoteloa. Se meinasi saada sätkyn. Onneksi meidän autotallista löytyy kaikenlaista vaellusroinaa. Mies riensi sinne penkomaan ja palasi ison muovikassillisen kanssa. Luotan siihen, että kaikki tarvittava on nyt mukana. Myös ne Versacen kaupunkikakkulat.

Olemme lähdössä murtomaahiihtovaellukselle muutaman sadan kilometrin päähän Reykajvikista. Siellä on kuulemma paljon lunta ja vuoristomökin vieressä luonnonvarainen kuuma lähde, jossa voi ottaa kylpyjä maastohiihtoretkien jälkeen. Ihanaa! Sitten ne haasteelliset uutiset. Olemme siis menossa paikkaan, jonne ei tule tietä, talvisin sähköä eikä nettiä. Äsken minua informoitiin, että sinne ei tule myöskään juoksevaa vettä. Sulatamme kuulemma juomaveden lumesta. Lumesta! Eihän näillä leveysasteilla tähän aikaan vuodesta liiku pihoillapissaajia tai hämähäkkejä, mutta silti. Kuinka hitosti vettä pitää sulattaa, että saa aikaan litran vettä? Missä se lumi sulatetaan? Miten?

Sitähän voisi tietysti ajatella, että viikonmittainen yhdistelmä lomaa ja jutuntekomatkaa voisi suuntautua vaikka jonnekin viininkasvatusalueelle tai jonnekin kivaan lämpimään rantakaupunkiin. Nyt pääsen sähköttömään mökkiin syömään pussipastaa, joka on keitetty sulaan lumeen.

Onneksi maisemat ovat kohdallaan ja hiihtäminen superkivaa. Koska paikassa ei ole sähköä, siellä tuskin on myöskään nettiä. Palaan linjoille ensi viikonloppuna kuvien kera ja kerron, kuinka naisen kävi.

Niin, ja hiihtoreissun lisäksi on pakko kertoa ainakin niistä lapsen syntymäpäiväjuhlista, jotka järjestimme tänä viikonloppuna. Ne menivät niin hyvin, että ihan heikottaa.

Kivaa viikkoa, palaamme linjoille pian!

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kalenterin mukaan olemme huomenna ohittaneet helmikuun puolivälin. Jihuu! Aurinko paistaa, kevät tulee ja kauppamme talviale on loppunut. K...

Design-löytö: Ivana Helsingin mekko

13.2.15 Satu Kommentteja: 2

Kalenterin mukaan olemme huomenna ohittaneet helmikuun puolivälin. Jihuu! Aurinko paistaa, kevät tulee ja kauppamme talviale on loppunut. Kävin tekemässä eilen loppuyhteenvetoa menekistä; alerekki oli melkein tyhjä. Hurraa! Bongasin sieltä kuitenkin vielä yhden Ivana Helsingin mekon, joka oli syystä tai toisesta jäänyt vaille ostajaa. Tässäpä siis olisi mustavalkoinen pitkähihainen ja polven yläpuolelle ulottuva mekko Ivana Helsingin talven 2014 mallistosta. Koko 38 sopii kokoiselleni (163 cm / 60 kg) tai muutaman sentin pidemmälle / muutaman kilon painavammalle. Hinta on 75 € postikuluineen (noin 50 %:n alennus).  Jos kiinnostuit, katso tarkemmat tiedot ja osto-ohjeet design-alesta ja jätä ilmoituksesi ostohalukkuudestasi sinne. Kiitoksia - ja nyt viikonlopun viettoon!
Nadja-mekko, koko 38, hinta 75 €. Kuva: Ivana Helsinki

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Helsingin matkamessujen jälkeen sain viestiä Saga-Matkoilta, että molemmat ensi kesän Islannin aktiivilomat ovat loppuunmyyty. Tammikuun lo...

Seikkailumatkat Islantiin loppuunmyyty

12.2.15 Satu Kommentteja: 7

Helsingin matkamessujen jälkeen sain viestiä Saga-Matkoilta, että molemmat ensi kesän Islannin aktiivilomat ovat loppuunmyyty. Tammikuun lopussa! Olin aika hiukan äimänä. Kesään on aikaa puoli vuotta, mutta nyt jo pitää myydä ei-oota. Ilmeisesti Islanti kiehtoo ja pienryhmille räätälöidyt, tarkasti konseptoidut pakettimatkat kiinnostavat. Matkanvetäjänä olen tietysti riemuissani: loistavaa, että itse kehittämäni tuote myy!
KESÄ!! Voin melkein tuntea nahan ja kuivuneen hevosenhien tuoksun... 
Pienen hengähdystauon paikka.
Harmittaa kuitenkin, että kaikki halukkaat eivät mahtuneet tälläkään kertaa mukaan. Olen saanut paljon yhteydenottoja ja pyyntöjä järjestää lisää samanlaisia matkoja ensi kesänä. Niin kivaa kuin se olisikin, se ei ikävä kyllä ole mahdollista.
Suurin osa reissua vietetään Grenivíkin kalastajakylän maisemissa. Tässä kylän keskusta.
Kyllähän lisämatkat olisivat mahdollisia, mutta eivät samalla konseptilla. Reissujen määrän kasvaessa koko matkan luonne muuttuisi väkisinkin. Kahden reipashenkisen reissun vetäminen kahdentoista hengen ryhmälle on oikeasti todella inspiroivaa ja mukavaa. Vaikka olenkin töissä, se tuntuu melkein lomalta.
Päiväretkellä Myvatn-järvelle kiivetään tulivuorelle, katsellaan kuumia lähteitä ja syödään eväät laavamuodostelmien päällä. 
Näkymä Myvatn-järvelle.
Jos matkoja olisi vuoden aikana enemmän, tunnelma muuttuisi. Reissujen vetämisestä tulisi arkisia työsuorituksia ja inspiraatio häviäisi työarjen alle. Se taas ei olisi reilua maksavia asiakkaita kohtaan, jotka ovat lähteneet tälle matkalle kokeakseen jotain vähän erilaista, seikkailullisempaa ja henkilökohtaisempaa. En halua olla puheautomaatti mikin päässä, ja siksi kieltäydyn lähes aina isojen matkanjärjestäjien pyynnöistä tulla opastamaan suomalaisia ryhmiä perusnähtävyyskierroksille. En osaa olla sellainen opas.
Hevostilan nelijalkainen isäntä, Óskar. Sitä lampaatkin tottelevat. 
Islannissa matkailusta on kaiken lisäksi tullut vuosien saatossa todella iso bisnes, hyvässä ja pahassa. Hyvässä siinä mielessä, että toki on kestävämpää kasvattaa maan bruttokansantuotetta matkailun kuin vaikkapa raskasteollisuuden kautta. Toisaalta matkailijamäärien kasvaessa suosituimmissa paikoissa alkaa olla keskikesällä jo aika ruuhkaista. Koska Islanti on minusta parhaillaan hiljaisella maaseudulla luonnon keskellä, olen halunnut järjestää nämä aktiivilomat turistikauden huippusesongin ulkopuolella mutta kuitenkin sää huomioiden. Yksi reissu kesän alussa ja yksi sen lopussa on toiminut ainakin viime vuosina mainiosti. Koska Islannissa ollaan, lumimyrskyhän voi periaatteessa iskeä vaikka heinäkuussa, vaikka se ei onneksi ole kovin yleistä.
Hevostilan isäntä Stefán ja hänen mainio kaikennähnyt minibussinsa, joka meitäkin uskollisesti jaksaa vielä kuljettaa.
Siispä pahoitteluni kaikille heille, jotka eivät tällä kertaa mahtuneet mukaan reissuun. Peruutuspaikkoja kannattaa kuitenkin kysellä, koska muutoksiahan voi aina tulla. Suurkiitos teille kaikille, jotka ovat tulossa. Luulen viestin tavoittavan, sillä aika moni on kertonut löytäneensä reissut blogini kautta. Se on mahtavaa, mutta nostaa silti hien otsalle. Tämän blogin kirjoitusten kautta on luultavsti ainakin aktiivilukijoile syntynyt minusta jonkunlainen kuva. Ja se, vastaako kuva todelisuutta, onkin sitten se jännittävä osuus. Vielä ei ole kukaan kääntynyt lentokentällä takaisin :)
Hevosten välisestä ystävyydestä.

Kuvat: Otoksia kesältä 2013 / Björgvin Hilmarsson

7 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Hesari kirjoitti tänään kiinnostavan ja tärkeän jutun Suomen sukupuolittuneesta työelämästä.  EU-maista vain Virossa, Slovakiassa ja Latvia...

Eräs näkökulma sukupuolittuneeseen työelämään

9.2.15 Satu Kommentteja: 47

Hesari kirjoitti tänään kiinnostavan ja tärkeän jutun Suomen sukupuolittuneesta työelämästä. EU-maista vain Virossa, Slovakiassa ja Latviassa työmarkkinat ovat selkeämmin jakautuneet ns. naisten töihin ja miestein töihin kuin Suomessa. Miten noloa. Onhan Suomi kuitenkin osa Pohjoismaita, joissa tasa-arvoasioita on totuttu pitämään tärkeinä.

Mistä jyrkkä jako miesten ja naisten töihin Suomessa johtuu? Yhtä tyhjentävää selitystä tähän ei varmasti ole. Väitän kuitenkin, että yksi isoista syistä on vanhempainvapaiden epätasa-arvoinen jakautuminen. Hoitovapaalla olevista vanhemmista on miehiä 2 prosenttia. Kyllä, luit oikein: kaksi säälittävää prosenttia.

Usein vanhemmat perustelevat valintaa miehen paremmalla palkalla. Naisen palkalla ei kuulemma pystyisi elättämään perhettä. Koska miehellä on kovapalkkainen työ, mies käy töissä. Nainen on matalapalkka-alalla ja nainen jää kotiin. Ja näin se työelämä sukupuolittuu!

Alkuvuodesta kotihoidontuen tasaisempi jakaminen perheiden sisällä ja subjektiivinen päivähoito-oikeus olivat taas tapetilla. Vedin herneet nenään aika monestakin kommentista. Päivi Räsäsen erityisesti (miten yllättävää). Hän vannoi KD:n lähtevät hallituksesta, jos vanhempien omaan valinnanvapauteen kajotaan.

Kyllä vanhemmat olisivat saaneet edelleen ihan itse valita, kuka sinne kotiin jää - ei tätä oikeutta keneltäkään oltu viemässä. Valtion ei vain kannata verorahoilla tukea ihan mitä sattuu. Poliittisilla päätöksillä ei tehdä pelkästään tulonsiirtoja vaan ohjataan ihmisten päätöksentekoa järkeväksi katsottuun suuntaan. Jos naisille ja miehille haluttaisiin tasa-arvoisempi asema työmarkkinoilla, kannattaisi aloittaa vaikkapa sieltä perhevapaiden tasa-arvoisemmasta jakamisesta. Lisääntymisikäisestä naisesta ja miehestä pitäisi tehdä työnantajalle yhtä riskialtis rekrytointi. Ero miesten ja naisten ammattien välillä vähentyisi, kun olisi normi, että miehetkin yhtä lailla kuin naisetkin jäisivät kuukausiksi tai jopa vuosiksi kotiin lapsia hoitamaan. Samalla lastenhoidosta ja hoitotyöstä ylipäätään tulisi myös miesten työtä.

Olen mesonnut tasaisemmin jaetuista perhevapaista siitä asti kun itse tulin äidiksi ja tutustuin Islannin 3+3+3-malliin. Vanhempainvapaahan on täällä todella lyhyt, mutta ainakin siitä on yritetty tehdä tasa-arvoinen, ja siitä respektiä.  Tasaisesti jaetun vanhempainvapaan vaikutus näkyy myös siellä työmarkkinoilla.

Lapsemme on ollut päiväkodin iloinen asiakas vuodesta 2011. Hän on ollut yhteensä neljässä eri ikäryhmässä. Jokaisessa ryhmässä on ollut 3–5 työntekijää, joista vähintään kaksi on aina ollut miehiä, siis sekä lasetntarhanopettajina että lastenhoitajina.

Naisia on paljon yrityselämässä toimitusjohtajina ja hallitusten jäseninä, samoin tärkeissä valtionhallinnon tehtävissä kuten Islannin poliisihallinnon korkeimmissa viroissa. Sama jatkuu kirkon puolella: Islannin papeista neljännes on naisia. Islannin piispa on nainen. Kirkolliskokouksessa on naisenemmistö. Samoin teologisessa tiedekunnassa, josta valmistuu tulevaisuudessa mm. pappeja.

Yhtä salaisuutta tähän islantilaisen työelämän "sukupuolineutraaliin" tilanteeseen tuskin on. Mutta väitän, että yhdellä faktalla on erittäin paljon tekemistä asian kanssa: islantilaisista miehistä yli 70 % käyttää tällä hetkellä oikeutensa vanhempainvapaaseen. Ennen lamaa ja vanhempainvapaaetuuksien leikkauksia luku pyöri 90 prosentissa. Luku ei varmasti olisi noin korkea, jos poliittista päätöstä tasa-arvoisesta vanhempainvapaiden jakamisesta ei olisi tehty.

Kuvat: Satunnaisia otoksia perhearjesta vuosien varrelta.

47 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Osallistuin tänään ISPO-messuilla todella  kiinnostavaan paneeliin, jossa skeittaavat, surffaavat ja laskettelevat naiset ja markkinoinni...

Tytöt ja urheilu - Don't be such a girl!

7.2.15 Satu Kommentteja: 15

Osallistuin tänään ISPO-messuilla todella kiinnostavaan paneeliin, jossa skeittaavat, surffaavat ja laskettelevat naiset ja markkinoinnin ammattilaiset keskustelivat urheilumarkkinoinnista feministi-näkökulmalla. Aihetta keskusteluun on.

Mainoskuvasto on usein ikävän yksipuolista. Mainoksessa jäbät surffaavat ja tytöt poseeraavat mikrosortseissa laudan kanssa rannalla. Sama kuvasto on toistunut ihan täällä messuillakin: monilla osastoilla on piukeisiin "urheiluvaatteisiin" pukeutuneita tyttöjä, mutta tuotteita mainostavat miehet ovat ihan täysissä pukeissa ja pipot päässä heittelemässä nimmareita flaijereihin.

Urheilu-uutisissa naisurheilijat saavat kovin erilaista julkisuutta kuin miehet: uutisoidaan useammin ulkonäöstä, ei tuloksista. Sama ilmiö näkyy myös ihan tavallisessa puheessa: "Don't be such a girl" on alentava heitto.

Urheilupanelistien mielestä tilanne on kuitenkin vähitellen muuttumassa. Markkinoilla saavat pikku hiljaa tilaa uudet urheiluvaate- ja varustevalmistajat, joiden toiminta-ajatus on tehdä tuotteita aktiivisille tytöille - ei näteille tytöille. Hyvänä esimerkkinä alunperin islantilainen lautailuvaatemerkki Nikita, jonka motto oli tehdä vaatteita "for girls who ride". Isot brändit seuraavat toivottavasti perässä ja alkavat pikku hiljaa tajuta, että seksismi on viime vuosisadan juttu.

Tilanne ei muutu, ellei siitä muuta, ja joskus pienilläkin teoilla voi olla iso vaikutus. Hyvänä esimerkkinä: paneelia vetänyt pr-tyyppi Hannah Bailey teki viime kesänä hauskan videon, jossa ironisesti kysytään What does it look like to skate like a girl? Video on mahtava, suosittelen!
Yleisössä vieressäni istunut urheilumarkkinoija näytti minulle lounastauolla samaan aiheeseen liittyvän toisen videon. Olkoonkin mainos (Always), mutta se on pirun hyvä. Video laittaa todella miettimään, mitä murrosiässä oikein tapahtuu, kun tytöt alkavat kokea itsensä epätäydellisiksi sen tähden, että he ovat tyttöjä. Tyttönä oleminen koetaan niin noloksi, että siitä selviää vain aliarvioimalla omia suorituksiaan.

Toivon, että osaisin vahempana auttaa lastani kasvamaan sellaiseksi, ettei hän kokisi itseään vajaaksi edes 15-vuotiaana. Kunpa hän vielä kymmenenkin vuoden päästä uskoisi yhtä paljon kuin nyt 5-vuotiaana, että hän voi tehdä mitä haluaa, ja tulla siinä pirun hyväksi. 

15 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ulkomailla syödessä sen vasta oikeastaan huomaa, kuinka pieni maa Islanti onkaan. Ei meillä edes pääkaupungissa Reykjavikissa juuri ole etni...

Hyvä ruoka, parempi matka

4.2.15 Satu Kommentteja: 4

Ulkomailla syödessä sen vasta oikeastaan huomaa, kuinka pieni maa Islanti onkaan. Ei meillä edes pääkaupungissa Reykjavikissa juuri ole etnisiä ravintoloita. Pari kiinalaista, yksi nepalilainen, pari intialaista ja hyvällä tsägällä yksi hyvä thai-ravintola.
Islantilaisessa ruoassa ei ole mitään vikaa. Päinvastoin; lampaanliha on ensiluokkaista ja kalaravintoloista parhaimmat todella hyviä. Mutta kaipaisin vaihtelua - edes paria edullista eri maiden keittiöitä edustavaa ravintolaa. Mutta minkäs tekee, kun meitä on niin vähän ja sekin vähä tykkää mieluummin Dominosin pitsasta kuin take away -nepalilaisesta.
Toista se on täällä Euroopan mantereella! Olemme olleet Münchenissä nyt noin 30 tuntia ja ehtineet käydä edullisella illallisella itäturkkilaisessa ja vietnamilaisessa. Aamiainen haettiin leipomosta ja kahvit juotiin sisha-baarissa. Yömyssynä testattiin saksalainen rose-viini. Huomenna Samaya-projektin kanssa mennään syömään perinteiseen baijerilaiseen ja perjantaina ehkäpä kämppämme vieressä olevaan kutsuvannäköiseen tapas-paikkaan. 
Onneksi mulla on periaate, että matkoilla kuuluu aina kasvattaa vatsaa ja varsinkin jos asuu kaukaisella ja harvaan asutulla saarella. Sitä paitsi reissukilot ovat erittäin tervetulleita, saapahan taas lisää vastusta ensi viikon leuanvetoihin, haha.


4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Blogi- ja työtutuista moni tuntuu juuri nyt olevan auringossa tai ainakin matkalla sine: Thaimaassa, Kanarialla, Dubaissa, Indonesiassa. Me...

Meren yli Müncheniin

2.2.15 Satu Kommentteja: 6

Blogi- ja työtutuista moni tuntuu juuri nyt olevan auringossa tai ainakin matkalla sine: Thaimaassa, Kanarialla, Dubaissa, Indonesiassa. Mekin lähdemme aamulla matkalle, tosin kyseessä on työmatka ja suuntaamme niinkin seksikkääseen ja auringonpolttamaan kohteeseen kuin München. Eikä ole edes Oktoberfest. Niin, ja pitäähän sekin kertoa, että Etelä-Saksassa on juuri nyt kylmempi kuin Islannissa.


Mutta mitäpä pikkuseikoista. Viisi päivää uudessa ympäristössä ja kahden hengen Airbnb-asunnossa tuntuu hauskalta vaihtelulta työarkeen. Huomenaamulla lennämme kahdestaan meren yli Müncheniin. Kentältä olemme ensimmäisenä menossa lumilautakauppaan ja sieltä sitten ISPO-urheilumessuille esittelemään Samaya-projektia ja skauttaamaan jäätikköopasvarusteita sekä tietenkin sovittelemaan untuvatakkeja. Ihanan romanttista ;)

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Lapsi sairasti viime viikon vesirokkoa ja mies sai flunssan. Meikä osteli purkkilihapullia ja koitti pitää pakkaa joten kuten kasassa. Onni...

Ikkunalaudasta lapselle työtaso

2.2.15 Satu Kommentteja: 10

Lapsi sairasti viime viikon vesirokkoa ja mies sai flunssan. Meikä osteli purkkilihapullia ja koitti pitää pakkaa joten kuten kasassa. Onnistuin näemmä hyvin, sillä selvisimme ilman sen suurempaa hermoilua maanantaihin ja tänään aamulla kello 8 kaikki olivat herätessään terveinä.
Blogikollega Helena kirjoitti juuri ihanan jutun siitä, mistä hänen puolisonsa tulee onnelliseksi. Surffauksesta tietenkin.

Oma mies tulee hyvälle tuulelle, jos se voi tehdä jotain, missä tarvitaan sahaa ja vatupassia.

Meidän on jo jonkin aikaa pitänyt hankkia lapselle uusi kirjoituspöytä. Ikean lastenkalustesetti on jäänyt liian pieneksi ja keittiön pöydän ääressä baarituolilla on vähän hankala piirtää  ja ne puuvärit vierivät pitkin lattioita.

Koska meillä on aika vähän neliöitä, ne on pakko käyttää tarkasti. Niinpä mies ehdotti, että ei ostetakaan sitä pöytää, vaan rakennetaan sellainen ikkunalaudan jatkeeksi. Että on ikäänkuin 40 cm syvä kirjoituspöytä + 30 senttiä lisäsyvyyttä. Kaikki pikkukama kuten kynät, muovailuvahat, paperisilppu, sakset ja Frozen-tarrat eivät enää putolisi lattialle, vaan ne pysyisivät tukevasti siellä ikkunalaudalla. Nerokasta.

Vierashuoneeseen tehdystä keittörempasta jäi yli pala jonkunsortin puumateriaalia. Mies lähti sunnuntaina hakemaan levyä autotallista ja sahasi sen olohuoneessa oikeanmuotoiseksi, kiinnitti palasen kahteen seinään parilla tukirakenteella ja hioi yhden vapaaksi jääneen kulman pyöreäksi hiekkapaperilla. Nyt on lapsella on pätevä pöytä, jossa ei ole lattiatilaa vieviä pöydänjalkoja. Ihanaa, että on kotona tämmöinen remonttikeisari! Niin se miesflunssakin siinä sahatessa vaan parani.

PS. Pahoittelen kuvien onnetonta laatua. Roiskui sitä lihapullakastiketta kännykän päälle enkä pääse eroon rasvaläikästä linssissä. Joku yrittää nyt ihan selkeästi sanoa jotain niistä purkkilihapullista.

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Valokuvasin tänään kauppareissumme ihan tavalliseen ruokakauppaan. Siis en niihin hienoihin ruokamarketteihin, joista saa parhaat hedelmät ...

Ruokakauppahaaste - Reykjavík

1.2.15 Satu Kommentteja: 44

Valokuvasin tänään kauppareissumme ihan tavalliseen ruokakauppaan. Siis en niihin hienoihin ruokamarketteihin, joista saa parhaat hedelmät ja joissa on upeimmat lihatiskit vaan ihan rehelliseen lähikaupaan, josta haetaan jääkaapin täytettä työpaikan ja päiväkodin välissä.

Kotimme liepeillä Reykjavíkin keskustassa on kävelymatkan päässä vain kaksi varteenotettavaa ruokakauppaa, ja ne kuuluvat molemmat Islannin halpisruokakauppaketjuun Bónukseen. Sen tunnuksena on kirkkaankeltaisella taustalla virnuileva vaaleanpunainen possu. Gosh.
Ostoskärryt löytyvät tuulikaapista.
Bónus on edullinen perusruokakauppa. Vähän kuin Lidl mutta ilman olutosastoa.
Islantilaisista ruokakaupoista ei saa olutta, paitsi ykkösolutta.
Hedelmä- ja vihannesosasto on päivästä riippuen joko todella ankea tai keskiverto. Banaaneja on aina myynnissä, samoin omenoita, perunoita ja paria sitrushedelmää. Mangoja, kesäkurpitsaa, munakoisoja tai basilikaa löytyy ehkä. Kotimaisia tomaatteja, kurkkuja ja salaattia saa ympäri vuoden, kiitos Islannin lukuisten kasvihuoneiden.
Hedelmäosasto on haastavin: valikoimaa on vähän ja laatu etenkin kaukaa tuoduissa tuotteissa vaihtelee hurjasti.
Plussaa kotimaisista vihanneksista, joita löytyy näistä tyylikkäistä hyllyistä myös tammikuussa.
Leipäosasto on onneton. Muoviin pakattua paahtoleipää ja "juustosämpylöitä". Sille on ihan pätevä syynsä, että leivän ystävät ostavat leivän leipomoista, joita onneksi löytyykin joka kaupunginosasta. Omilta kotikulmiltamme löytyy kymmenen minuutin kävelymatkan päästä näiden kahden ruokakaupan lisäksi pari kioskia, neljä leipomoa ja kolme jäätelöbaaria.
Esillepano, esillepano, esillepano! Tämä mehuhylly ei varsinaisesti houkuttele tekemään heräteostoksia.
Leipähylly on no go. Mieluummin leipomoon.
Maitohyllyn tarjonta taas on erinomainen. On rasvatonta, vähärasvaista ja täysrasvaista maitoa. Löytyy mantelimaitoa, soijamaitoa ja kauramaitoa. Sitten on hapanmaitoa eri mauissa, jukurtteja ja joku 30 eri skyr-laatua lusikoitavina ja juotavina.
Tähän kuvaan mahtui noin neljäsosa maitotuotehyllystä.
Paikalliset erikoisuudet ovat hyvin edustettuina: kuivattu kala, pakastetut lampaanpäät, verimakkara ja pakastekala (tarjolla aina ainakin lohta, koljaa, taimenta ja turskaa) löytyvät aina omilta paikoiltaan.
Tässä islantilaisten "400 grammaa jauhelihaa": pakastekalaa.
Karkkihyllystä löytyy lähinnä erilaisia suklaa ja laktritsi -komboja patukkoina, rakeina ja paloina.
Lakritsia ja suklaata kaikissa olomuodoissaan.
Ruoka on Islannissa himpun verran edullisempaa kuin Suomessa, jos loppusumma lasketaan euroissa. Tänään ostin viinirypäleitä, kinkkupaketin, tomaatteja, skyriä, perunoita, säilykelihapullia, kuusi kaakaomaitotetraa, kiivejä, maitoa, hapanmaitoa, mantelimassaa, puoli kiloa kalapullia, melonin, kananmunia ja voipaketin. Ostokset maksoivat noin 30 euroa.
Nuo pakkausjätettä pursuavat ostoskärryt - Bónuksen käytävillä enemmän sääntö kuin poikkeus. 
Koska ruokakauppa kertoo enemmän paikallisesta elämästä kuin yksikään matkailunähtävyys, minua kiinnostaa kovasti nähdä, millaisia lähiruokakauppoja teillä on kotimaissanne? Haastan siis nyt kaikki kertomaan, millainen teidän lähiruokakauppa on? Mitä sieltä saa ja miten paljon ruoka maksaa? Toki saa dokumentoida suomalaisia Alepojakin, mutta enitsen kiinnostavat ulkomailla asuvien lähikaupat. Jos vaan kerkeätte, niin linkittäkää ihmeessä tähän alle omat juttunne. #ruokakauppahaaste
Parin päivän ruokaostokset. Kun kotona joku sairastaa, ensimmäinen arjestaselviämiskeino on turvautua eineksiin.

44 kommenttia:

Mitä tuumaat?