Lapsen kehitys 3 kk - ja äidin

Kuopus täytti viime viikolla kolme kuukautta. Kehitys on ollut tänä kolmantena kuukautena aivan huimaa. Mörssäri tykkää viettää pitkiäkin aikoja leikkimatolla roikkuvia härpäkkeitä ihaillen, omia käsiään katsellen ja värikkäiden kuvakirjojen kuvia tuijottaen. Se on alkanut vastata nauruun ja jokeltelee vastaukseksi, kun sille puhuu. Saadessaan jostain kiinni se vetää ja lujaa. Esikoinenkin on tajunnut, että kyllä pikkusiskosta vielä ihan ihminen tulee, ja osoittaa siksi nyt ensimmäistä kertaa vauvalle enemmän huomiota. Olen mielissäni seurannut, kuinka se pitää vauvaa kädestä, laulelee lauluja ja kertoo juttuja joulukengästään.
Sitteri on jo niin last season. Kolmen kuukauden ikään ehtinyt mörssäri viihtyy parhaiten leikkimatolla.
Vime viikonloppuna vauva kääntyi ensimmäistä kertaa selältä vatsalleen. Olimme laittaneet vauvan nukkumaan iltakymmenen jälkeen, mutta homma meni showksi. Väninä, käninä ja huutaminen jatkuivat toista tuntia. Annoimme lopulta periksi, jotta esikoinen ei heräisi ja otimme vauvan takaisin makuuhuoneesta olohuoneeseen, jossa meillä oli menossa iltatyövuoro. Istuimme siis molemmat läppärien ääressä. Minä vastailemassa sähköposteihin, puoliso laskemassa ensi kesän Grönlannin matkan hintoja. Vauvan itku loppui leikkimatolla heti. Se ähisi siinä yksinään muutaman minuutin, heilutteli käsiään ja kääntyi ympäri vatsalleen. Kuului iloista naurunsekaista hihkumista. Takapuoli heilui ja kädet iskivät tahtia.

Se on mutsiinsa tullut: ei voi mennä nukkumaan, jos joku tärkeä homma on kesken. Tuona iltana se halusi kääntyä vatsalleen eikä sitä voinut jättää seuraavaan vuorokauteen. Heti kun pätkä oli saanut projektinsa valmiiksi, se alkoi haukotella. Siirsimme tytön sänkyyn ja uni tuli kuin taikaiskusta.

Ilmeisesti mörssäri on näistä kaikista kehitysaskeleista vähän väsynyt, sillä unen määrä on kasvanut kahteen ensimmäiseen kuukauteen verrattuna. Tätä kirjoittaessani (ja nyt koputan puuta äänekkäästi, niin että rystysiin sattuu) se nukkuu jo kokonaisia öitä. On nukkunut nyt kolme peräkkäin. Kyllä!! Bebe nukahtaa yleensä viimeistään yhdeltätoista ja herää yhdeksän jälkeen. Päiväunia se nukkuu vaihdellen kerran tai pari, puolesta tunnista neljään tuntiin päiväohjelmasta riippuen. Päivisin ei voi laskea mitään sen varaan, että saa asioita tehtyä vauvan nukkuessa, koska päiväunet kuin kelpaavat vain liikkuvassa autossa vai vaunukävelyllä. Onneksi yöunet ovat pitkiä ja rauhallisia.
Yksi Islannin kansanedustajista sai kaksoset ja palasi töihin kolmen kuukauden äitiysloman jälkeen. 
Oma vointini on erinomainen. Noin keskimäärin saan nukuttua öisin todella hyvin ja usein herään ennen vauvaa. Treeneissä ehdin käydä muutaman kerran viikossa. Koitan käydä säännöllisesti, vaikka harjoittelenkin vielä aika rauhallisesti. Talvihousut eivät kyllä mahdu kiinni vielä vähään aikaan, mutta ulkotakki ei enää kiristä. Paljoo. Vyötöröoperaatio etenee mutta hitaasti.

Mitä tähän nyt sanoisi. Jotenkin kaikki alkaa taas tuntua ihan tavalliselta. Palasin joulukuun alussa sorvin ääreen osa-aikaisesti. Samaan aikaan mies jatkaa osa-aikaista vanhempainvapaataan. Mörssäri on viettänyt muutamia aamu- ja iltapäiviä Islannin-mumminsa luona hoidossa, jos meidän molempien on pitänyt olla samaan kellonlyömään töissä. Ehdittiin viettää yksi ilta kaksistaankin miehen kanssa, mikäpä sen kivempaa.

Luotto rutiinien tärkeyteen on kova: kun kone nimeltä arki pyörii joka päivä samalla aikataululla, se ei ala yskiä. Viikonloppuisin voi sitten ottaa vähän löysemmin.

Aikaisemmat jutut:
Vauva 1 kk
Vauva 2 kk

Tunnisteet: