Meillä on takana oikea vanhojen muistojen ja tulevien haaveiden perjantaiyö. Havahduin kovalla patjalla valvoessani siihen tosiasiaan, että ...

Ihmisen vuosikymmenet

5.12.15 Satu Kommentteja: 4

Meillä on takana oikea vanhojen muistojen ja tulevien haaveiden perjantaiyö.
Havahduin kovalla patjalla valvoessani siihen tosiasiaan, että ihan kuin olisin taas kaksikymmentä. Olosuhteet ovat melkein samat. Yksi tyyppi oksentaa viereisessä huoneessa äänekkäästi ja toistaa puolihorroksessa jotain laulua, jonka kuuli aikaisemmin illalla. 

Itse puolestani nuokun liian kovassa sängyssä tyypin kanssa, joka katselee kolmatta tuntia käsiään, puhuu niille, kuolaa satunnaisesti ja käy silloin tällöin tisseihini kiinni.

Kun olen neljäkymmentä, voin vihdoin nukkua yöni. Mutta siihen se sitten jää. Sitten viisikymppisenä valvon taas, koska olen hereillä odottamassa, että omat lapset eivät jäisi tuojottelemaan tuntikausiksi käsiään vaan että ulko-ovi kolahtaisi jo! Kuusikymppisenä valvon, koska olen lupautunut hoitamaan sairastuneita lapsenlapsia, jotta vanhempansa voivat mennä aamulla töihin. Yöt menevät taas siinä, kun pätkät oksentavat, tuijottavat käsiään ja puhuvat niille. 

Seitsenkymppisenä toivon hartaasti, että se kova sänky olisi vielä oma. Kasikymppisenä valvon yöt, katselen käsiäni ja puhun niille. Joku varmaan taas yrjöää naapurihuoneessa. 

Ysikymppisenä on sitten niiden tosi pitkien yöunien aika. Bileet ovat ohi. Siihen asti: koitetaan pärjäillä.

4 kommenttia:

  1. Tähän ei voi sanoa muuta kuin tsemppiä ja toivottavasti pian helpottaa!

    Sain tänään käsiini Islantilainen voittaa aina -kirjan ja vaikuttaa vahvasti koukuttavalta.

    VastaaPoista
  2. ... ja jossain vaiheessa alkavat vaihdevuodet ja unen laatu muuttuu surkeaksi ... toivottavasti vältyt tältä ... minä en!

    VastaaPoista
  3. Hahaa, osuva kuvaus :) Nukkuminen on kyllä yksi parhaista asioista. Varsinkin, jos saa nukkua omassa sängyssä, joka on maailman paras ja mukavin *kiitollinen*.

    Sain juuri luettua kirjasi Islantilainen voittaa aina ja meinasi sen takia illat venyä, kun piti vaan lukea ja lukea. SInulla on kyllä sana hallussa, seuraavaa kirjaa odotellessa siis :)

    VastaaPoista
  4. Hahaa, sinäpä sen sanoit :) Itse olen just siinä 40+ vaiheessa, kun pitää kytätä noita 16 ja 18 v poikien kotiintuloja viikonloppuna... Varsinkin kun täysikäinen on baarissa ja nuorempi kruisailemassa eilen kortin saaneen kaverin kyydissä o_O Luulin oikeesti että sitten kun pikkulapsivaihe on ohi niin sitä sais nukkua mutta näköjään ei :/ Ja kohta alkaa nekin vaihdevuodet ja aamuyöllä heräily, argh...

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?