Juuri nyt kun kaikki mahdolliset kanavat ovat täynnä onnellisen uuden vuoden toivotuksia, ajattelin tuoda näihin tämän vuoden viimeisiin h...

Huomenna on taas ihana tavallinen päivä

31.12.15 Satu Kommentteja: 12

Juuri nyt kun kaikki mahdolliset kanavat ovat täynnä onnellisen uuden vuoden toivotuksia, ajattelin tuoda näihin tämän vuoden viimeisiin hetkiin vähän toisenlaisen tulokulman. Uudenvuodenaatto on tuntunut minusta aina kaikista vaikeimmalta juhlalta. 
Lapsena en tykännyt uudesta vuodesta, koska silloin sen tajusi, että joulu on taas vuodeksi ohi. Teinivuodet ja osin opiskeluaikakin oli henkisesti aika raskasta aikaa. Oikein mikään ei tuntunut kovin hyvältä, en osannut omasta mielestäni tehdä oikein mitään oikein ja olo oli jotenkin vajaa. Vuoden vaihtuminen alleviivasi tätä tunnetta. Muut juhlivat ja itsekin "juhlin" mukana, mutta sisimmässä kaikki tuntui melko lailla paskalta. Ei tuntunut hyvältä toivottaa hyvää uutta vuotta, kun ei ollut nykytilanteeseen mitenkään äärettömän tyytyväinen. Vuoden vaihduttua ja ihmisten halaillessa toisiaan minä lähinnä nieleskelin kyyneleitäni.

Vuosien saatossa asiat alkoivat luistaa ja nuoruudenangstiksi diagnosoimani synkeät vuodet helpottivat. Mutta uudenvuodenjuhlinta ei silti alkanut tuntua omalta. Uudenvuoden bileet olivat aina jotenkin vähän väkinäisiä ja iloni tuntui puoliteeskennellyltä. Ja kuten arvata saattaa, morkkis oli aina tavallista isomman kivenmurikan kokoinen, kun joutui aloittamaan uuden vuoden väsyneenä ja pienessä krapulassa.

Viime vuodet olen alkanut ottaa tämän homman vähän toisin. Kun viimein tajusin ja hyväksyin, että uutta vuotta ei tosiaan ole pakko juhlia tai sen enempää hehkuttaa, vuodenvaihteen kone on alkanut kulkea paremmin. Vuoden viimeinen päivä ei tunnu enää virstanpylväältä, jolloin katsotaan viimeisen vuoden saavutukset ja mitataan oma olo onnellisuusasteikolla. Jos uudenvuodenaattona ei ole maailman kivointa, mitä siitä sitten. Ei se tarkoita mitään. Tämä tuntuu ihan tavalliselta päivältä ja hyvä niin, sillä arki on nykyään ainakin useimmiten aika ihanaa.

En siis aio mennä tänäkään vuonna uudenvuodenbilesiin enkä laittaudu mekkoon. Teen jotain tavallista. Tänään olimme lapsen kanssa pari tuntia hiihtämässä ja teimme lumilyhdyn. Paistoin takassa yhden makkaran. Hoidin vauvaa. Olen vieläkin villakalsareissa. Illalla valamme ehkä tinaa, luen ehkä vähän kirjaa ja esikoinen pääsee pihalle heiluttelemaan pitkiä tähtisädetikkuja. Otan ehkä lasin hyvää viiniä tai kuivan siiderin - teenhän niin ihan tavallisinakin iltoina. Katsomme ehkä yhden leffan dvd:ltä, syömme kääretorttua ja käymme saunassa. Illan leikkimielinen kohokohta on se, kun pikkusisko katsoo kaikille seuraavan vuoden Tarot-korteista. Tässä on aika monta ehkää, koska voihan olla että vauva kitisee koko illan ja vietämme vuoden viimeiset tunnin sängyssä vaakatasossa unta etsien.

Ehkä nukahdan ennen puoltayötä, ehkä en. Huomenna on kuitenkin ihan yhtä hyvä, arvokas ja tavallinen päivä. Ajatus siitä tuntuu tosi hyvältä.
No mitä viime vuonna sitten tapahtui? Jos luetuimpiin blogipostauksiin on uskominen, se oli jotain tämäntyylistä. Ja kyllähän se jotain tämäntyylistä oli:

Tammikuu
Mintun äiti. Kaikkien aikojen paras lastenkirjasankari on minunkin - ja kaikkien muiden keskinkertaisten mutsien - esikuva.

Helmikuu
Ruokakauppahaaste - Reykjavík. Kurkkaus tavallistakin tavallisempaan arkeeni. Kerroin paikallisista ruokakaupoista ja pyysin kokemuksia myös muilta ulkosuomalaisilta. Juttu poiki loistavia linkkejä!

Maaliskuu
Vauvauutiset. Booh! "Yllätys"vauvauutiset. Nyt meni arki uusiksi.

Huhtikuu
Ajatuksia toisesta lapsesta. Eli tarkemmin siitä, kuinka yhden lapsen äiti pyörsi mielipiteensä.

Toukokuu
Raskausviikko 13. Raskausviikko, jolloin kaikki oli mennä pieleen (mutta ei mennyt, tuurilukemat olivat tällä kertaa puolellani).

Kesäkuu
Saara saa sisaruksen. Kaikkien aikojen luetuin yhteistyöpostaus: siis omatekoinen lastenkirja lisääntymisestä. Juttua pippeleistä ja muista tärkeistä jutuista elämässä.

Heinäkuu
Uusi Finnska Budin -myymälä Reykjavíkiin. Ajatuksia design-busineksestä ja siitä, miten toteutimme vähän erilaisen markkinointikampanjan.

Elokuu
Lapsiperheen neljän tunnin illallinen. Otimme ipanan mukaan hienoon ravintolaan ja se oli kaikkien mielestä mukavaa. En tiedä, voisiko tämä onnistua kahden lapsen kanssa. Testataan sitä sitten parin vuoden kuluttua.

Syyskuu
Syntymä on ihmiselämän vaarallisinta aikaa. Eli tuo suuri synnytyskertomus.

Lokakuu
Islantilainen voittaa aina. Myös Vuoden Matkakirjapalkinnon. Tämä oli vuoden kivoimpia työsaavutuksia! (Sen uuden design-myymälän ohella, tietysti.)

Marraskuu
Hyvä äiti tykkää lapsistaan eikä lakkaa elämästä. Blogihistoriani kummallisin kommentointiketju. Ota popcornit esiin ja varaa aikaa, jos et ole vielä tutustunut tähän.

Joulukuu
Islantilainen ostaa vaikka keskellä yötä. Taas ollaan ruokakaupassa. Eli puheenaiheena kauppojen vapautuvat aukioloajat.

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Maailmassa on monta asiaa, jotka tekevät minut onnelliseksi. Kuten esimerkiksi karvapohjasukset. Sukset pihalla, hiihtäjä munkilla. ...

Karvaiset mummosukset

30.12.15 Satu Kommentteja: 18

Maailmassa on monta asiaa, jotka tekevät minut onnelliseksi. Kuten esimerkiksi karvapohjasukset.
Sukset pihalla, hiihtäjä munkilla.
Hiihtomaajoukkueemme.
Myönnän ihan alkuun, että en tajua suksista mitään. On pitovoidetta, luistovoidetta,  eri mittaisia suksia, erilaista suksen jäykkyyttä (wtf?!), kaikennäköistä pinnoitetta, siteitä ynnä muuta härpäkettä. Laduilla on niitä tyyppejä, jotka neonvaaleanpunaisissa hiihtopuvuissaan pyyhältävät tuhatta ja sataa niin ylä- kuin alamäessä ja jättävät jälkeensä vain vienon hienajun ja tuulenpuuskan. Sitten laduilla on näitä meikäläisiä, mummohiihtäjiä, jotka diggaavat hiihtää mutta eivät oikein osaa ja vielä vähemmän uskalla. Kuulun itse heihin, jotka arvostavat enemmän hidasta vauhtia kuin vauhdin hurmaa. Siis pitoa luiston kustannuksella.

Tällä tämänvuotisella hiihtolomalla päädyimme vetäisemään vuokravarusteilla. Syitä oli kolme: Halusin matkustaa kevyesti. En osaa ostaa sopivia suksia saati voidella niitä. Enkä halua että hiihtopäivät menevät pilalle epäsopivien varusteiden takia.
Pätkällekin löytyi Sportshopista hiihtokamat.
Menimme koko porukalla Äkäslompolon Sportshoppiin* suksia vuokraamaan (sinne menimme viime kerrallakin). Ennen kuin ennätin kengänkokoani kertoa, mainitsin, että en tajua tästä hiihtämisestä edelleenkään oikein mitään paitsi sen, että en halua mennä liian kovaa ja pelkään alamäkiä. Sitä paitsi synnytyksestä on kolme kuukautta eikä keskivartalolihaksista ole oikein tietoakaan. Tasapainonkin kanssa on vähän niin ja näin. Menen siis mielelläni oikein tooooooosi hitaasti.
Isä-tytärjuttuja.
Sportshopin pojat olivat taas ihanan avuliaita. Ehdottivat, että kannattaisi kokeilla karvapohjasuksia. Olen käyttänyt tarralla kiinnitettäviä karvoja suksien alla Islannissa maastohiihtovaelluksella, mutta enpä tiennyt, että niitä on ihan tavallisellekin murtsikkaladulle. Perinteiseen murtsikkahiihtoon soveltuvia karvapohjasuksia eli skin-suksia ostetaan kuulemma nykyään aika paljon. Etuna on, että toimivat kuulemma joka säällä. Mitään voiteita ei tarvita milloinkaan. Idea myyty! Päätin kokeilla.
Skin-suksien pohjissa on noin 20 cm pitkä karva.
Kysyivät vielä painoakin. Kun kerroin, että noin 68 kiloa, sain käyttööni 60 kilon painoiselle henkilölle suunnatut sukset. Syynä se, että jos haluan oikein kovasti sitä pitoa, kannattaa käyttää kevyemmälle henkilölle tarkoitettuja suksia. Isomman painolastini alla ne pitävät entistä paremmin.

Niinhän siinä kävi, että sain melkoiset muumosukset. Ja ne ovat kuulkaa ihan loistavat. Pito on ollut täydellinen. Olen päässyt helposti hiihtämään ylämäet ja ne kaksi kolmen kilometrin mittaista alamäkeä Kotamajalta takaisin Äkäslompoloon valahtivat ohi hitaasti kuin suojalumeen jumahtanut potkukelkka. Sain juuri sen mitä hain. Ei pelottanut alamäissä, eikä tarvinnut ihan joka ylämäessä askeltaa ankka-asennossa keskipolkua pitkin.
Onnea on.
Kovassa pakkasessa vaihdoin sormikkaat Marmotin superlämpimiin kuorihanskoihin (sain ne lainaksi puolisolta, joka käyttää niitä jäätikkövaelluksillaan), jotka pistin tavallisten talvihanskojen päälle. Yhden villapaidan ja yhden tuulitakin lisäksi vetäisin ylleni ylimääräisen villakalsarikerroksen - mutta sain silti pakkasenpuremat etureisiini (on ihan pro-olo). Suksiin sen sijaan ei tarvinnut tehdä mitään muutoksia. Ne toimivat ihan yhtä hyvin jäätävässä kylmyydessä kuin tänään, kun lämpömittari laskeutui enää vain viiteen pakkasasteeseen.
Kun katsoo kuvasanakirjaa kohdasta "kaunis", siellä kyllä pitäisi olla tämä kuva. Kotamajan piha vuoden toiseksi viimeisenä päivänä.
Myönnän olevani ainakin näin loma-aikaan vähän hassu ihminen. Tulen tavattoman onnelliseksi karvaisista mummosuksista. Suu on nauramisesta melkein kipeä.

*) Sain välineet maksutta lainaan viikoksi, koska halusin kirjoittaa suksivuokraamisesta blogiini.

Kuvat: 3, 4 ja 6 Björgvin Hilmarsson, loput omia.

18 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Hrrr. Hui, mutta täällä onkin kylmä! Ihanan kylmä. Siis kerrassaan huikaisevan jäätävää. Äärimmäistä. Upeaa! En ole kokenut tällaisia pakka...

Pakkashuuruiset terveiset Äkäslompolosta

29.12.15 Satu Kommentteja: 10

Hrrr. Hui, mutta täällä onkin kylmä! Ihanan kylmä. Siis kerrassaan huikaisevan jäätävää. Äärimmäistä. Upeaa! En ole kokenut tällaisia pakkasia vuosikymmeniin. Viimeksi kun kävin Lapissa - ja siis ensimmäistä kertaa elämässäni - lämpötila huiteli nollassa ja silloinkin elettiin joulu-tammikuun vaihdetta.
Aamuisin mittarin on valahtanut lähemmäs kolmeakymmentä miinusastetta. Aamu siis tapahtuu meillä lomalla noin kymmenen aikaan, jolloin kaikki ovat kömpineet sängyistään ylös aamiaispöydän ääreen. Näillä pakkasilla perheen pienimmät ovat pysyneet sisällä, mutta me isommat emme ole malttaneet. Puolenpäivän aikaan, kun olemme suksilla päässeet ensimmäiset kilometrit, pakkasta on ollut jopa alle kaksikymmentä astetta. Siinä on vähän hengitys höyrynnyt.
Liikkeellä ollessa kovaa pakkasta ei juuri huomaa. Kylmyys iskee heti pysähtyessä. Taukopaikoilla on riittänyt naurua, kun olemme tajunneet näyttävämme jeesuksilta, lumikuningattarilta ja lumenpeitossa olevilta männyiltä. Hengityshöyry, hiki ja pakkasherran puhallus ovat luoneet naamoille mahtavan maskin.


Ulkona on kylmä, mutta latukahvilat ovat lämpimiä, mökki on lämmin ja hetivalmiilla kiukaalla varustetun saunan saa minuutissa kuumaksi. Yhden oluen, 20 kilometrin ja 100 lämpötilaeron jälkeen ramaisee ihanasti. Puolenyön jälkeen sängyistä kuuluu kuorsaus, kuivauskaappi hurisee, takka on sammunut ja sukset valmisautuvat lämmitetyssä varastohuoneessa seuraavan päivän kylmiin koitoiksiin.



Kova pakkanen on vaatinut vähän viime kerrasta erilaiset hiihtovarusteet ja vaatteet. Kirjoitan niistä vähän myöhemmin, sillä nyt on pakko mennä. Nimittäin ladulle! Pakkasta on "vain" viisitoista astetta, eli tänään pääsemme lähtemään lapsiystävälliselle lyhyelle murtsikkalenkille, viisivuotiaan ensimmäiselle.

Kuvat: Björgvin "Kuuraparta" Hilmarsson

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Piti sitten melkein ehtiä täyttämään 36 vuotta, ennen kuin vietin ensimmäisen yöni junassa. Siihen meni aika pitkä aika kun ottaa huomioon,...

Kokemuksia yöjunasta

26.12.15 Satu Kommentteja: 22

Piti sitten melkein ehtiä täyttämään 36 vuotta, ennen kuin vietin ensimmäisen yöni junassa. Siihen meni aika pitkä aika kun ottaa huomioon, että rakastan junamatkailua. Matka kuin matka, junassa on aina mukava matkustaa. 
Työmatkalla juna on paras väine, koska siellä on tilaa tehdä töitä, ladata laitteet, syödä lounasta eikä tule maha kipeäksi liiasta heilumisesta. Kaupungin sisällä reissatessa junilla pääsee nopeasti paikasta toiseen. Etenkin isoissa kaupungeissa, joissa olen ensimmäistä kertaa ja on ehkä kiire jonnekin, suosin aina raideliikennettä, koska sporista, junista ja metroista pääsee helpoimmin jyvälle. Raiteet on merkitty karttoihin yleensä selvästi, eikä juna voi tehdä yllätyskäännöstä vasempaan ja viedä sinua keskelle ei mitään hajua missä olen eikä löydy kartalta.  
Pitkien välimatkojen reissuissa suosin myös junaa: kun matkanteko käy tarpeeksi hitaasti, myös pää ehtii mukaan. Matkan etenemisen näkee konkreettisesti ikkunasta ja sen tuntee vieläkin konkreettisemmin persauksissa. Perille ei pääse liian nopeasti, mutta mukavasti kuitenkin. Pitkillä laivamatkoilla minulle tulee usein huono olo (kuten sen erään kerran kun matkustin Islannista Färsaarten kautta Norjaan ja matkaan meni kolme päivää ja paljon oksennuspusseja), mutta junassa ei koskaan.
Junarakkaudessa ei ole yhtäkään ryppyä edes Suomessa, sillä VR:n myöhästymiset tai muut aikataulu-/lippuautomaatti-/asiakaspalvelukaaokset eivät ole jostain ihme tuurista koskaan osuneet omalle kohdalleni. 
Lasten kanssa juna on julkisista ehdottomasti paras. Islannissa ei ole raideliikennettä, mutta Suomessa käytämme junia ahkerasti. Monenkin tunnin matkan saa täyteen tekemistä, kun junassa on leikkivaunua, ravintolavaunua, tilavat vessat ja pitkiä käytäviä. Bussi on aivan toivoton ja lentäen ei viitsi tehdä kuin pisimmät välttämättömämmät matkat.
Tänä vuonna lähdimme edellisvuoden Suomi-joulun tapaan pidentämään joululomaa Lappiin. Suuntasimme viime kerralla erinomaiseksi koettuun Äkäslompoloon. Kolmen kuukauden ikäisen lapsen ja autossa välillä pahoinvoivan viisivuotiaan kanssa en olisi jaksanut tällä kertaa lähteä kokeilemaan autoilua. Lentoaikataulut olivat meille hankalat ja lentolippujen hinnat kalliit. Ja koska junalla on ihana matkustaa, päätimme kokeilla yöjunaa. Minulla ei ollut etukäteen mitään käsitystä siitä, millaista meno VR:n yöjunissa on. VR:n nettisivuja selaamalla ei tule tässä asiassa yhtään viisaammaksi enkä oikein löytänyt netistä mitään järkevää keskusteluakaan aiheesta. Niinpä laitan viime yön kokemukseni tähän alle. Ehkä teitä yöjunakokemattomia on muitakin?
1. Älä pakkaa ylimääräistä. Ainakin Kolariin menevä, 1970-luvun lopulta peräisin oleva yöjuna on kotoisan ahdas. Eli sinne kolmen hengen hyttiin ei todellakaan mahdu sekä lastenrattaita, autoistuinta että kolmea matkalaukkua. Tyhjää lattiatilaa on yhteensä noin neliö. Meidän onneksemme puolet Lapin reissuseurueestamme tulee autolla perässä, eli pakkaisimme junamatkalle mukaan vain ensimmäisen päivän vaatteet, vähän kosmetiikkaa ja eväät. Jätimme lastenvaunut kokonaan kotiin ja samoin autoistuimen. Ajattelimme, että kätivimmin pääsee kun mies kuljettaa mörssäriä ne tarvittavat matkat kantorepussa. 
2. Ota eväät. Ravintolavaunu on kyllä myöhään auki, mutta se on todella kallis (kaksi kahvia, kaksi täytettyä mutta aneemista sämpylää ja pieni lasipullo appelsiinimehua maksoivat yli 20 euroa). Olin pakannut eväät esikoiselle, mutta en aikuisille. Olisi pitänyt. Vettä ei tarvitse tuoda mukana. Junanvessojen käsienpesuvettä ei voi juoda, mutta hytissä on valmiina vesipullo per matkustaja. Se oli iloinen yllätys!
3. Et tarvitse lakanoita tai pyyhkeitä. Ne kuuluvat makuuvaunulipun hintaan.

4. Varaa liput ajoissa, sillä pian niitä ei enää ole. Yritän aina ajoittaa vapaa-ajan matkustamisen virallisten lomakausien ulkopuolelle. Silloin liput ovat usein halvempia ja kohteessa vähemmän ruuhkaa. Nyt jouduimme kuitenkin muutamista syistä tekemään hiihtomatkan joulun ja  ja uudenvuoden välisellä viikolla. Koska kyseessä on hiihtolomien jälkeen kiireisin lomakausi Lapissa, ostin junaliput jo syyskuussa. Kolmen hengen perhehytti maksoi 299 euroa yhteen suuntaan. 

5. Matkapahoinvointilääke. Jos olet herkästi laattaavaa sorttia, kannattaa ennen junamatkan alkua ottaa matkapahoinvointilääke. Etenkin, jos nukut yläsängyssä, jossa junan liikkeet tuntuvat enemmän.
Ensimmäinen yöjunakokemus sujui erinomaisesti. Starttasimme Turusta iltayhdeksältä ja olimme Tampereen-junan ainoat asiakkaat leikkivaunussa. Hiphei!  Tampereella hyppäsimme Helsingistä lähteneen Kolarin-junan kyytiin puoliltaöin. Juna saapui Kolariin yhdeltätoista aamulla, josta bussi vei meidät puolessa tunnissa Äkäslompoloon. 

Esikoinen kuorsasi koko junamatkan keskeytyksettä. Hänen mielestään olisi voinut jäädä toiseksikin yöksi. Mies valitteli liian lyhyttä patjaa mutta sanoi muuten nukkuneensa hyvin. Itse tein reissujärjestelyissä vain yhden mutta sitäkin isomman mokan: unohdin tutin. Eikä mörssäri oikein nukahda ilman sitä. Niinpä toimin ihmistuttina 12 tunnin junamatkan ajan heräten kerran tunnissa korjaamaan "tutin" asentoa. Saatans kun sattui ja sattuu vieläkin, mutta en voi syyttää kuin itseäni. Onneksi kirkkaalla taivaalla paistoi melkein koko matkan ajan kuu, joka valaisi ympäristöä. Vedin verhot sivuun ja katselin sängyssä makaessa maisemia. Kun näitä unettomia öitä mörssärin kanssa nyt kuitenkin välillä tulee, oli kivaa, että se tuli juuri junassa.
Huomenna laduille. Oujee!

Lisää Lapin-juttuja:

22 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Islantilainen joulu on ihmeitä täynnä. Tänä vuonna vältymme lapsia syövältä joulukissalta ja suurimmilta osin myös appelsiinilimun ja koti...

Islannin joulusta Suomeen

23.12.15 Satu Kommentteja: 13

Islantilainen joulu on ihmeitä täynnä. Tänä vuonna vältymme lapsia syövältä joulukissalta ja suurimmilta osin myös appelsiinilimun ja kotikaljan sekoitukselta (anoppi tosin järjesti jo pikkujoulut, jossa tätäkin herkkua oli tarjolla). Koska Icelandair lentää tänä vuonna Islannista Suomeen myös jouluaattoaamuna, pääsemme sittenkin viettämään Suomi-joulua.
Teemme sellaisen Hollywood-saapumisen. Saavumme lentokentälle, hyppäämme vuokra-autoon (junat eivät kulje puolenpäivän jälkeen) ja suuntaamme matkalaukut lahjoja pullistellen ja takapenkki täynnä pilkulapsia Turkuun perheen luokse - valmiiseen joulupöytään ja koristellun kuusen ympärille. Paketit paketoituina ja lapset hyväntuulisina. Tämä elokuvallinen tuleminen ei luultavasi tapahdu lumisateessa eikä joululaulujen saattelemana, eivätkä lapset ole reissupäivän jälkeen välttämättä yhtään hyväntuulisia, mutta kuitenkin. 
Vietämme kiireettömän aattoillan ja joulupäivän. Sitten mennään taas. Joulupäivän iltana otamme Turusta Tampereen kautta yöjunan Kolariin. Äkäslompolon hiihtoladut odottavat. En ole ihan varma, kumpaa esikoinen odottaa tulevassa lomassa enemmän: junan kerrossängyssä nukkumista vai joulupukkia.
Tästä tulee upea joulu. Ja talviloma ja pääsiäisloma. Ja vähän vanhempainvapaakin. Ennen kuin se kaikki ihana kahden viikon loma alkaa, pitää myydä vielä joku sata muumimukia ja muu varasto, hakata kassakonetta puolilleöin, juoda parit perinteiset jouluoluet kassan takana ja istua siitä neljän tunnin kuluttua auton etupenkille ja sulkea silmät. Perillä.

Hyviä ja rentouttavia joululomapäiviä teille kaikille! Jos olette töissä, tsemppiä työpaikalle. Te lepäätte sitten arkena, kun me muut olemme palanneet muutaman kilon paksumpana takaisin sorvin ääreen. 

13 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kun joulutyökiireitä on jäljellä vielä 38 tuntia ja talvilomaan 43 tuntia, on aikaa bloginkin puolella vielä yhdelle (kivalle) työjutulle. ...

Hevosmatkauutisia

22.12.15 Satu Kommentteja: 3

Kun joulutyökiireitä on jäljellä vielä 38 tuntia ja talvilomaan 43 tuntia, on aikaa bloginkin puolella vielä yhdelle (kivalle) työjutulle. Olen nimittäin saanut ihan valtavan määrän meiliä ja facebook-viestejä blogia lukevilta islanninhevosystäviltä, jotka jäivät ilman paikkaa ensi kesän islanninhevosreissuilta, joista kaksi jälkimmäistä on jo myyty loppuun.
Olivat laittaneet kuvan minusta ensi kesän hevosmatkaesitteeseen. Woop woop!
Monet - myös reissujen myynnistä vastaava matkatoimisto - ovat kyselleet lisäreissua loppukesään, mutta emme valitettavasti pysty sellaista järjestämään. Puolisoni on koko elokuun Grönlannissa ja esikoinen aloittaa koulun. On vähän muita kiireitä siis silloin luvassa...

Yritin kuitenkin kovasti miettiä, miten tämän kysynnän ja tarjonnan epäsuhdan voisi ratkaista. Noh - kehitin seuraavan idean. Kesäkuun ensimmäisellä matkalla, joka on suunnattu aloittelijoille, on vielä 7 paikkaa jäljellä. Kysyin hevostallilta pystyisivätkö he järjestämään meille lisämaksutta yhden ylimääräisen ratsastusoppaan, joka veisi kokeneemmat omille ratsastuslenkeilleen sillä välin kun me hitaammat teemme omia rauhallisia ratsastusretkiä. Ja se onnistui - ihanaa! Þetta reddast, niin kuin islantilainen sanoisi. Tämä järjestyy.

Eli kesäkuun ensimmäisellä matkalla (6.–13. kesäkuuta) on nyt kaksi tasoryhmää: se ohjelmassa mainittu aloittelijaryhmä ja vauhdikkaampi ryhmä kokeneille. Yhteensä kuitenkin vain 12 osallistujaa.

Tämä reissu on muuten tosi hauska etenkin Islantiin ensimmäistä kertaa tuleville, sillä ehdimme nähdä ja kokea parhaat palat molemmista: upeita luontoelämyksiä maaseudulla ja kolme päivää Reykjavikin keskustan sykkeessä (kaupunkipäivät osuvat tietysti viikonlopulle, eli baariinkin pääsee, hehe). Tämän reissun hintaan kuuluu siis kolme parituntista ratsastusvaellusta. Innokkaimmat heppatytöt ja -pojat voivat toki ratsastaa enemmänkin. Maatilalta voi nimittäin ostaa hyvään sopuhintaan ylimääräisiä ratsastusreissuja ja Reykjavikissa ollessamme on ihan mahdollista mennä päiväksi pääkaupunkiseudun talleille joko maastovaellukselle tai vaikka perinteisemmälle ratsastuskoululle kokeilemaan issikoita ratsastuksenopettajan ohella.

Juu nou, tällä Islannissa kun kaikki on aikalailla mahdollista :)

Lisätiedot ensin kesän Islanti-matkoistani löydät siis täältä.

3 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Melkein kaikki Islannissa käyvät kaverini kysyvät samaa: Onko täällä muuminlaaksossa rikollisuutta? Kun ei täällä näy edes poliisiautoja ka...

Islanti - kaksi murhaa vuodessa

20.12.15 Satu Kommentteja: 8

Melkein kaikki Islannissa käyvät kaverini kysyvät samaa: Onko täällä muuminlaaksossa rikollisuutta? Kun ei täällä näy edes poliisiautoja katukuvassa. Ja hämmästys on aina yhtä suuri kun kerron, että poliisit eivät kanna edes käsiaseita.

No toki rikoksia tehdään täällä siinä missä muuallakin, mutta jääpalan koosta ja sijainnista johtuen rikollisuus on aika pientä näpertelyä verrattuna muihin paikkoihin.

Mieheni pikkusisko johtaa pääkaupunkiseudun huumepoliisia*. Jututin häntä Islantilainen voittaa aina -kirjaani varten. Haastattelu julkaistiin myös Poliisi & Oikeus -lehdessä. Julkaisen nyt sen saman artikkelin täällä blogissa, sillä juttua aiheesta on kyselty muutamaan otteeseen.
Reykjavík 101.
Sisäänkäynti Reykjavíkin huumepoliisin tiloihin on vaatimaton. Sisään astutaan lounaskahvilan viereisestä ulko-ovesta ja noustaan rämisevällä hissillä neljänteen kerrokseen.

Lasiovessa ilmoitetaan, että toimisto on auki arkipäivisin kahdeksasta neljään, mutta ei sen tarkemmin kerrota, mikä toimisto on kyseessä.

”Ei kenenkään ulkopuolisen tarvitsekaan tietää, minkä nimisiä ihmisiä täällä on töissä”, sanoo apulaispoliisipäällikkö Aldís Hilmarsdóttir, joka parhaillaan allekirjoittaa paperipinoa kolmen tietokoneruudun täyttämän työpöytänsä takana.

Aldís – kaikkia islantilaisia puhutellaan pelkällä etunimellä – johtaa Islannin pääkaupunkiseudun huumausainerikoksia ja järjestäytynyttä rikollisuutta tutkivaa osastoa.

”Valvon ja vastaan peitetoiminnasta, tiedottajatoiminnasta ja meneillään olevista tutkimuksista. Esimiestyötähän tämä pääasiassa on.”

Huume- ja seksuaalirikokset yleistyneet


Islanti on noin kolmanneksen Suomen pinta-alasta ja maassa asuu 320 000 asukasta. Tavalliset poliisit eivät edes kanna käsiaseita. Jos aseen tarvitsee käyttöönsä, se pitää luvan saamisen jälkeen hakea lukollisista kaapeista poliisin tiloista. Islannin poliisilla on aseistettu erikoisjoukko, mutta heidät kutsutaan paikalle vain uhkaavissa tilanteissa.

Murhia Islannissa tapahtuu vuodessa yksi tai kaksi. Se on asukaslukuun verrattuna vähemmän kuin Suomessa, jossa murhia tehdään vuosittain keskimäärin 40.

Viime vuonna maassa tilastoitiin yhteensä 52 000 rikosta, joista yli puolet oli liikennerikoksia. Tilastojen mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana huumausaine- ja seksuaalirikokset ovat kasvaneet jopa kymmeniä prosentteja. Seksuaalirikosten kohonneet luvut johtuvat pitkälti siitä, että uhrit ilmoittavat rikoksesta herkemmin poliisille. Huumausainerikollisuus sen sijaan on selkeässä kasvussa.

”Huumeet tulevat Islantiin kansainvälisen lentokentän, Tanskasta tulevan matkustajalautan tai konttiliikenteen mukana. Kaikki kaduilla pyörivä kannabis on kasvatettu Islannissa.”

Huumekauppaa pyörittävät pääasiassa kansainvälisesti verkostoituneet islantilaisrikolliset. Islantilaisissa vankiloissa istuu huumetuomioista myös monia Islantiin muuttaneita latvialaisia ja puolalaisia, joilla on yhteyksiä omien kotimaidensa rikollisliigoihin.

Jengitunnuksia kantavia ei päästetä maahan 

Aldíksen johtamalla osastolla tutkitaan pääkaupunkiseudun huumausainerikosten lisäksi myös järjestäytynyttä rikollisuutta, mikä on ainakin toistaiseksi ollut Islannissa melko pientä.

”Jos kantaa liivejä tai muita jengitunnuksia, Rajavartiolaitos käännyttää rajalta pois. Islannilla on ollut tämä periaate jo pitkään”, Aldís sanoo.

Islantilaisten lisäksi liikkeellä on jonkin verran ulkomaalaisia liigoja, jotka tulevat maahan vain suorittamaan rikoksen – esimerkiksi kellokaupan ryöstön – ja yrittävät heti sen jälkeen ulos maasta.

”Viime vuosina etenkin organisoidut luottokorttivarkaudet ovat yleistyneet. Ammattimaisesti toimivat ryhmittymät muun muassa Romaniasta ovat asentaneet pankkiautomaatteihin korttitietoja kopioivia laitteita.”

Aldíksen johtamalla huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden osastolla on parikymmentä työntekijää. Työtahti on kova.

”Koko Islannin poliisi kärsii resurssipulasta”, Aldís sanoo ja kertoo, kuinka poliisin budjettia on leikattu jatkuvasti viimeisen kymmenen vuoden aikana ja myös silloin, kun taloudessa meni poikkeuksellisen hyvin.

Islannin poliisikunnassa työskentelee 680 henkilöä. Vuonna 2003 heitä oli yli 800. Viime vuonna poliiseilla kertyi ajokilometrejä 3,5 miljoonaa. Kymmenen vuotta sitten määrä oli lähes kaksinkertainen.

”Kehitys on todella surkea. Säästöt tulevat esiin kustannuksina myöhemmin jossain muualla.”

Erityisen hankala tilanne on haja-asutusalueilla, jossa pieni määrä poliiseja työskentelee isolla alueella. Esimerkiksi Pohjois-Islannissa Húsavíkin poliisipiirissä työskentelee 12 henkilöä, joista kentällä on neljä ja tutkinnassa kolme. Alueella asuu tuhansia ihmisiä satojen kilometrien päässä toisistaan.

”Poliiseilla ei ole esimerkiksi resursseja valvoa liikennettä samalla tavalla kuin aikaisemmin. Niinpä liikennerikoksien raportoitu määrä on viime vuosien aikana laskenut huimasti. Eikä se johdu siitä, että ihmiset rikkoisivat vähemmän liikennesääntöjä.”

Poliisivoimasta 12 % naisia

Islannissa poliisilla on hyvä maine. Erityistä hilpeyttä herättää Reykjavíkin poliisin Instagram-tili, jonne poliisit lähettävät kuvia tien päältä, treeneistä ja kahvitauolta. Instagram-tilillä on yli satatuhatta seuraajaa.
Aldís on työskennellyt poliisina kymmenen vuotta.

”Opiskelin yliopistossa liiketoimintaa, kun tajusin, että haluan poliisiksi. Suoritin kesken jääneen kandintutkinnon loppuun poliisikoulusta valmistuttuani.”

Poliisinura alkoi järjestyspoliisina pienessä Keflavíkin kaupungissa. Sitten Aldís siirtyi talousrikospuolelle. Ennen apulaispoliisipäälliköksi nimittämistä hän työskenteli vuosia erityissyyttäjän toimistossa, jossa hän tutki Islannin pankkikriisin aikaan tehtyjä talousrikoksia.

Poliisiuransa aikana Aldís vietti vuoden konsulttiyhtiö Deloitten palveluksessa.

”Vaihdoin nopeasti takaisin poliisiin. Haluan, että työlläni on isompi merkitys kuin yhden yrityksen voiton kasvattaminen. Poliisina pystyn antamaan yhteiskunnalle enemmän, ja juuri se minua tässä työssä motivoi.”

Aldís on ensimmäinen nainen pääkaupunkiseudun apulaispoliisipäällikkönä. Vain alle 12 prosenttia poliisin henkilöstöstä on naisia.

“Olisihan se mukavampaa, jos jakauma olisi tasaisempi. Mutta en ole antanut tämän miesvaltaisuuden haitata.”

PS. Paitsi että Aldís on työssään ihan päällikkö, hän on myös henkilö näiden supersuosittujen näkkileipien takana.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

*) EDIT tammikuu 2017: Aldís on tällä hetkellä muissa hommissa.

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Eräs Snapchat-kaverini toivoi, että kirjoittaisin joskus blogiini kauppojen aukioloajoista Islannissa. Nyt kun säännöt Suomessa muuttuvat, ...

Islantilainen ostaa vaikka keskellä yötä

20.12.15 Satu Kommentteja: 47

Eräs Snapchat-kaverini toivoi, että kirjoittaisin joskus blogiini kauppojen aukioloajoista Islannissa. Nyt kun säännöt Suomessa muuttuvat, asia on ajankohtainen.
Kringlanin myymälän sovituskopit, á la Marimekko ja &Bros. (kuva: Björgvin Hilmarsson)
Se oli erinomainen pyyntö. En nimittäin ole itse miettinyt koko aukioloasiaa ollenkaan. Täällä Islannin pääkaupungissa asuttujen vuosien jälkeen ajatus kauppojen aukioloaikojen säännöstelystä tuntuu niin absurdilta. Täällähän mennään ostoksille silloin, kun halutaan! Lähikauppamme on muutaman kymmenen neliön kokoinen ruokakauppa, jonka mainiosslogan on: Opnum snemma, lokum seint. Avaamme aikaisin, suljemme myöhään. Parin kilsan päässä kotoa on iso ruokamarket (vastaa Suomen Prismaa), joka on auki 24/7.

Asun maailman pohjoisimmassa pääkaupungissa, jossa asuu 200 000 ihmistä ja pääsen isoon ruokakauppaan tekemään ruokaostoksia vaikka aamuyöllä kello 03. Minusta se on ihanaa! Harvoinhan käyn ostoskärryjä lykkimässä aamuyöllä, mutta joskus oikein pitkäksi venähtäneen työpäivän tai tosi varhaisen aamun tai jonkun random-kellonaikaan tapahtuvan matkalle lähdön tai matkalta paluun tienoilla elämää helpottaa kummasti, kun voi mennä ruokakauppaan silloin kun on tarve. Elämä kun ei välttämättä tapahdu kello aamukymmenen ja iltakahdeksan välillä.

Täällä Islannin pääkaupunkiseudulla yleistyi ruokakauppojen ympärivuorokautinen aukioloaika vuoden 2008 pankkikriisin jälkeen, eikä se ollut sattumaa. Kuulin nimittäin muutamilta ruokakaupoissa töissä olevilta kavereiltani, että öisin kävi yllättävän paljon hyvätuloisia asiakkaita tekemässä ihan tavallisia ruokaostoksia. Kansan vihaamat rahamiehet ja -naiset kun eivät halunneet näyttäytyä pankkien kaatumisen jälkeen julkisilla paikoilla. Heidän autojaan kuulemma naarmutettiin parkkipaikoilla ja tyypeille ladeltiin kassajonossa törkeyksiä. Niinpä he alkoivat ostaa kalansa ja perunansa keskellä yötä.
Kauppiastytöt, Laugavegurin myymälän edustalla (kuva: Björgvin Hilmarsson)
Islannissa kauppojen aukioloaikoja ei siis säännellä mitenkään. Baareilla, ravintoloilla ja viinakaupoilla (joista pitää ostaa myös olut, sitä ei saa ruokakaupoista) on omat lain säätelemät aukioloaikansa, mutta tavallisilla kaupoilla näin ei ole. Ei ole ollut enää hyvin pitkään aikaan. Ennen toista maailmansotaa täällä päätettiin, että kauppojen aukioloaikoja säännöstelee kunkin alueen paikallisviranomainen. Muutama kymmenen vuotta sen jälkeen, muistaakseni 1970-luvulla, aukioloajat vapautettiin.

Pysähdyin hetkeksi miettimään tätä aukioloaikaa. En ole Islannissa asuvan asiakkaan, työntekijän tai kaupanomistajan näkökulmasta keksinyt yhtäkään syytä vastustaa vapaita aukioloaikoja.

Islannissa työntekijöille maksetaan työehtosopimusten mukaan kello 18 jälkeen tehdyistä tunneista korkeampaa palkkaa. Sama koskee lauantain ja sunnuntain työtunteja. Vähittäiskaupan alalla - muista aloista en tiedä - maksetaan lauantailta ja sunnuntailta yhtä suuri tuntilisä, mutta se ei ole kaksinkertainen. Meidän Finnska Budin -myymälöissämme on useita osa-aikaisia työntekijöitä, jotka nimenomaan haluavat tehdä ilta- ja viikonloppuvuoroja, koska niistä maksetaan enemmän. Emmekä me kauppiaat itse pienten lasten vanhempina voi olla tarhojen sulkemisen ja koulun jälkeen tai viikonloppuisin töissä joka päivä. Jos sunnuntailta pitäisi maksaa tuplapalkka, kysymys aukiolosta olisi kinkkisempi. Meillä tai monella muullakaan kaupalla ei välttämättä olisi siihen varaa ihan joka viikonloppu.

Asiakkaille vapaa aukioloaika näkyy valinnanvaran lisääntymisenä. Arvostan itse sitä, että pääsen kauppaan silloin kun haluan. Tottakai 24/7-kaupoissa on ruoalla kalliimmat hinnat kuin vain päiväaikaan auki olevissa ruokakaupoissa, mutta siinäkin on kyse valinnasta. Jos haluaa tehdä ostokset epätavalliseen ja kalliseen työaikaan, siitä pitää tietysti olla valmis maksamaan vähän enemmän.
Marimekkoa yötä myöten.
Kauppiaille vapaat aukioloajat tarjoavat mahdollisuuden tehdä aukioloajoista kilpailuetu. Suomessa on ainakin tähän asti ihan anaalista ollut se, että vain tietynkokoiset kaupat saavat olla auki myöhään, ja vähän isompien kauppojen on täytynyt sulkea tiettyyn kellonaikaan. Eli ei siis kannata pyörittää isoa kauppaa vaan montaa pientä. Ja kuka siinä kärsii? No asiakas tietysti. Pienemmissä myymälöissä on pienempi volyymi eli tuotteita myydään vähemmän kuin isoissa kaupoissa. Siksi pienessä kaupassa katteet on vedettävä korkeammaksi, jotta kaupanpito kannattaa. Asiakkaalle päin se näkyy kovempina hintoina.

Aukioloaika on siis kilpailutekijä ja tapa erottua. Otanpa hyväksi esimerkiksi nämä meidän omat myymälät. Pyrimme pitämään keskustan myymälän auki aina kun asiakkaita on liikkeellä. Näin joulun alla, vuoden tärkeimpään myyntiaikaan, olemme auki iltakymmeneen joka päivä. Niin tänäänkin. Viime viikolla kauppamme oli yksi keskustan ainoita, joka oli auki kello 18 jälkeen. Ja arvatkaa vaan, minne ne eräänä poikkeuksellisen kauniina talvi-iltana kaupungilla hortoilleet islantilaiset tulivat tekemään jouluostoksia? No meille tietysti. Myymäläämme astuttuaan he tosin ensin valittivat, että kaikki muut kaupat naapurustossa ovat kiinni. Pahoittelimme asiaa omasta puolestamme mutta saimme hyvän tilaisuuden tyrkyttää omia tuotteitamme. Ei varmaan yllätä, että tuona iltana kauppa kävi varsinaisen hyvin.

Oikein kiireisinä iltoina saatamme pitää keskustan myymäläämme auki puolilleöin ja jopa yli. Jos taas on kuolemanhiljaista vaikka huonon sään takia, saatamme sulkea tavallista aikaisemmin.

Ostoskeskuksessa sijaitsevan myymälämme aukioloaikoja emme voi itse päättää. Avaamista ja sulkemista ei sanele viranomainen vaan kauppakeskus, joka on määrännyt kaikki vuokralaisensa noudattamaan tiettyjä aukioloaikoja. Jos ostoskeskuksessa sijaitseva kauppamme menisi kiinni liian aikaisin tai aukeaisi liian myöhään, kauppakeskuksen vartiointiliikkeestä soitettaisiin heti.

Mutta ei täälläkään ostaminen tai kaupanpitäminen täydellisen ihanaa ole. Itse vaihtaisin islantilaisessa kaupankäynnissä kolme juttua ihan heti. Ensinnäkin haluaisin oluen ja siiderit ruokakauppoihin. Toisekseen haluaisin Reykjavikin pääkatu Laugavegurin kävelykaduksi eli että se suljettaisiin autoliikenteeltä. Kolmanneksi haluaisin, että Islannin ja muun maailman väliin kehitettäisiin joku matotunneli, jota pitkin voisi kuljettaa tavaraa valonnopeudella ja ilmaiseksi. Rahtikulut pienelle saarelle nostavat turkasesti hintoja ja se ottaa päähän.
Reykjavikin kauppiasskenessä ei tällä hetkellä kiistellä aukioloajoista vaan esimerkiksi siitä, pitäisikö kaupungin pääkadun olla kävelykatu vai ei. (No TODELLAKIN pitäisi!)
Minua kiinnostaa kovasti etenkin vapaita aukioloaikoja vastustavien mielipiteet. Mitä haittaa siitä on ja kenelle, jos kaupat saavat Suomessa itse päättää aukioloajoistaan? Kysyn ihan vilpittömästi, koska en tunne kovin hyvin tätä asiaa etenkään suomalaisen työantajan ja työntekijän näkökulmista. Avautukaahan kommenttiboksissa, aihe on minusta hurjan kiinnostava!

47 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kuopus täytti viime viikolla kolme kuukautta. Kehitys on ollut tänä kolmantena kuukautena aivan huimaa. Mörssäri tykkää viettää pitkiäkin a...

Lapsen kehitys 3 kk - ja äidin

17.12.15 Satu Kommentteja: 16

Kuopus täytti viime viikolla kolme kuukautta. Kehitys on ollut tänä kolmantena kuukautena aivan huimaa. Mörssäri tykkää viettää pitkiäkin aikoja leikkimatolla roikkuvia härpäkkeitä ihaillen, omia käsiään katsellen ja värikkäiden kuvakirjojen kuvia tuijottaen. Se on alkanut vastata nauruun ja jokeltelee vastaukseksi, kun sille puhuu. Saadessaan jostain kiinni se vetää ja lujaa. Esikoinenkin on tajunnut, että kyllä pikkusiskosta vielä ihan ihminen tulee, ja osoittaa siksi nyt ensimmäistä kertaa vauvalle enemmän huomiota. Olen mielissäni seurannut, kuinka se pitää vauvaa kädestä, laulelee lauluja ja kertoo juttuja joulukengästään.
Sitteri on jo niin last season. Kolmen kuukauden ikään ehtinyt mörssäri viihtyy parhaiten leikkimatolla.
Vime viikonloppuna vauva kääntyi ensimmäistä kertaa selältä vatsalleen. Olimme laittaneet vauvan nukkumaan iltakymmenen jälkeen, mutta homma meni showksi. Väninä, käninä ja huutaminen jatkuivat toista tuntia. Annoimme lopulta periksi, jotta esikoinen ei heräisi ja otimme vauvan takaisin makuuhuoneesta olohuoneeseen, jossa meillä oli menossa iltatyövuoro. Istuimme siis molemmat läppärien ääressä. Minä vastailemassa sähköposteihin, puoliso laskemassa ensi kesän Grönlannin matkan hintoja. Vauvan itku loppui leikkimatolla heti. Se ähisi siinä yksinään muutaman minuutin, heilutteli käsiään ja kääntyi ympäri vatsalleen. Kuului iloista naurunsekaista hihkumista. Takapuoli heilui ja kädet iskivät tahtia.

Se on mutsiinsa tullut: ei voi mennä nukkumaan, jos joku tärkeä homma on kesken. Tuona iltana se halusi kääntyä vatsalleen eikä sitä voinut jättää seuraavaan vuorokauteen. Heti kun pätkä oli saanut projektinsa valmiiksi, se alkoi haukotella. Siirsimme tytön sänkyyn ja uni tuli kuin taikaiskusta.

Ilmeisesti mörssäri on näistä kaikista kehitysaskeleista vähän väsynyt, sillä unen määrä on kasvanut kahteen ensimmäiseen kuukauteen verrattuna. Tätä kirjoittaessani (ja nyt koputan puuta äänekkäästi, niin että rystysiin sattuu) se nukkuu jo kokonaisia öitä. On nukkunut nyt kolme peräkkäin. Kyllä!! Bebe nukahtaa yleensä viimeistään yhdeltätoista ja herää yhdeksän jälkeen. Päiväunia se nukkuu vaihdellen kerran tai pari, puolesta tunnista neljään tuntiin päiväohjelmasta riippuen. Päivisin ei voi laskea mitään sen varaan, että saa asioita tehtyä vauvan nukkuessa, koska päiväunet kuin kelpaavat vain liikkuvassa autossa vai vaunukävelyllä. Onneksi yöunet ovat pitkiä ja rauhallisia.
Yksi Islannin kansanedustajista sai kaksoset ja palasi töihin kolmen kuukauden äitiysloman jälkeen. 
Oma vointini on erinomainen. Noin keskimäärin saan nukuttua öisin todella hyvin ja usein herään ennen vauvaa. Treeneissä ehdin käydä muutaman kerran viikossa. Koitan käydä säännöllisesti, vaikka harjoittelenkin vielä aika rauhallisesti. Talvihousut eivät kyllä mahdu kiinni vielä vähään aikaan, mutta ulkotakki ei enää kiristä. Paljoo. Vyötöröoperaatio etenee mutta hitaasti.

Mitä tähän nyt sanoisi. Jotenkin kaikki alkaa taas tuntua ihan tavalliselta. Palasin joulukuun alussa sorvin ääreen osa-aikaisesti. Samaan aikaan mies jatkaa osa-aikaista vanhempainvapaataan. Mörssäri on viettänyt muutamia aamu- ja iltapäiviä Islannin-mumminsa luona hoidossa, jos meidän molempien on pitänyt olla samaan kellonlyömään töissä. Ehdittiin viettää yksi ilta kaksistaankin miehen kanssa, mikäpä sen kivempaa.

Luotto rutiinien tärkeyteen on kova: kun kone nimeltä arki pyörii joka päivä samalla aikataululla, se ei ala yskiä. Viikonloppuisin voi sitten ottaa vähän löysemmin.

Aikaisemmat jutut:
Vauva 1 kk
Vauva 2 kk

16 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Suosittelin joulukuun alussa oman lukuvuoteni parhaita kirjoja pukinkonttiin . Sieltä jäi yksi suosikki pois tarkoituksella. Halusin kirjoi...

Varo minua - Vuoden parasta feministidekkaria

16.12.15 Satu Kommentteja: 11

Suosittelin joulukuun alussa oman lukuvuoteni parhaita kirjoja pukinkonttiin. Sieltä jäi yksi suosikki pois tarkoituksella. Halusin kirjoittaa siitä ihan oman postauksen. Mutta aloitetaan Millennium-trilogiasta.
Stieg Larssonin kolme tiiliskiven paksuista jännityskirjaa on mielestäni parasta, mitä pohjoismainen rikoskirjallisuus on antanut maailmalle viimeisen vuosikymmenen aikana. Upeat henkilöhahmot, käsittämättömän taidokkaasti rakennettu pääjuoni ja sille potkua antavat sivujuonet, hyvä kerronta ja feministisävytteinen, maailmaa parantava sisäistekijä. Huiputukset, hakkerit, veijarit. Lopussa paha saa palkkansa ja hyvikset hyvää. Täydellinen pläjäys, jonka takia lähdin jopa kavereiden illanistujaisista pari kertaa tavallista aikaisemmin kotiin ihan vain siksi, että pääsisi aloittamaan seuraavan luvun (nyt tämän kehtaa jo sanoa, koska kukaan ei enää muista niin vanhoja juttuja).

Trilogian verovoimaa lisäsi tietysti se fakta, että kuolleen kirjailijan takia enempää ei tipu.

No sitten tuli tänä syksynä David Lagercrantzin Se mikä ei tapa. Muka jatkoa Millenniumille, Stieg Larssonin henkeen. Pöh, pettymyshän se oli. Minun mielestäni se oli paperinohut esitys "edeltäjiinsä" verrattuna.

Mutta minullapa on vaihtoehto mielessä ja vielä kotimaista tuotantoa. Jos haluat olla se, joka lähtee bileistä, joulupöydästä, treeneistä tai ihan mistä tahansa ensimmäisenä päästäkseen taas lukemaan, kannattaa valita tämä kirja.  Siinä on erinomainen ja yllättävä juoni, voimakkaat naissankarihahmot, joissa on jo melkein jotain sarjakuvamaista, maailmanparantamismeininki, nopea tempo ja tapahtumien kulissina Lontoo. Pekka Hiltusen Studio-sarjan uusin osa Varo minua on ihan mahtava rikosromaani. 

Kirja kertoo vaarallisesta vallanhimosta, joka purkautuu jengi- ja lähisuhdeväkivaltana. Lontoon suomalaisnaiset Mari ja Lia päätyvät keskelle mutkikkaita tapahtumia, joutuvat kirjaimellisesti selkä seinää vasten, mutta pistävät lopulta asiat järjestykseen niin kuin vain suomalainen nainen voi. Tarinan edetessä myös Marin ja Lian menneisyydestä paljastuu lisää asioita, mikä on ihanaa, koska olen varsin tykästynyt näihin päähenkilöihin. Sellainen pieni kehu vielä, että juonenkäänteissä on ratkaisevina elementteinä käytetty edistynyttä tekniikkaa, mutta lukija ei silti nukahda yksityiskohtaisiin teknisiin tuoteluetteloihin. Tähän kun oma lukukokemukseni nuupahtaa monen jännityskirjan kanssa - kun ei voisi vähempää kiinnostaa, miten joku ase on rakennettu, kuinka puhelin toimii tai miten vaikea matemaattinen yhtälö ratkaistaan.

Kirjan nimen toimintaohje kannattaa ottaa vakavasti, jos aamulla on kertakaikkisen pakko herätä aikaisin. Varo minua ei nimittäin päästä irti ennen loppu. Siksi se sopiikin hyvin joululomalukemiseksi, kun ei toivottavasti ole kiire yhtään mihinkään.

Varo minua kolahti yhtä paljon kuin sarjan aloitusoaa Vilpittömästi sinun. Sarjan toinen, Sysipimeä, ei saanut aikaan ihan samanlaista innostusta - olkoonkin että se sai Hesarissa esikoista paremmat arvostelut.

Jos tilaat Varo minua (19,90 €)*  tai Vilpittömästi sinun (7,50 €)*  ennen 18.12. eli ennen perjantai-iltaa, kirja ehtii perille ennen joulua, lupaa Adlibris.

*) affiliate-linkkejä

11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Lähdimme miehen kanssa sunnuntaina hiihtoretkelle. Islannissa murtsikkahiihto ei ole läheskään yhtä suosittua kuin Suomessa, mutta lumen tu...

Parisuhdehetki lumisella laavapellolla

15.12.15 Satu Kommentteja: 22

Lähdimme miehen kanssa sunnuntaina hiihtoretkelle. Islannissa murtsikkahiihto ei ole läheskään yhtä suosittua kuin Suomessa, mutta lumen tultua täällä Reykjavíkinkin seudulla on muutamia paikkoja, missä pääsee sutimaan perinteistä ja katkomaan sauvoja. Puolen tunnin ajomatkan päässä keskustasta on Bláfjöll, maan suurin laskettelukeskus. Ei se nyt kyllä valtavan suuri ole - hissejä on kymmenkunta. Rinteiden vierestä lähtee kuitenkin myös muutamia hiihtolatulenkkejä, jotka lanataan auki aina kun lunta riittää.
 
Viime viikonloppuna auki oli yksi valaistu 2,9 kilometrin mittainen lenkki. Se oli niin pieni, että näin suomalaisena melkein liikutuin. Suloisimpia olivat ne kaksi vierekkäistä tiukkaa mutkaa ylös ja alas, jotka oli tehty lenkin pituutta nostamaan. Hiihtolatujen vieressä seisoi pieni mökki, josta löytyi sympaattinen "välinevuokraamo" (seinälle oli nostettu suksia muutama pari) ja vieläkin pikkuisempi "kahvio" (pöydällä yksi vedenkeitin). Noin seitsemän euron latumaksu hoidetaan itsepalveluperiaatteella. Vedenkeittimien viereen oli nostettu maksupääte ja sen viereen laavakentän ohjeet: "Käytä maksupäätettä. Printtaa itsellesi asiakkaan kuitti ja pidä sitä mukanasi. Joku alueen työntekijöistä saattaa kysyä sitä laduilla kulkiessasi." Sydän ihan rusentuu kun on niin suloista.

Murtomaahiihto Islannin täysparturoidussa maisemassa on metsässä hiihtämään tottuneelle todella erikoinen kokemus. Taivas on suuri ja auki. Jos olisi valoisaa, näkisi 50 kilometrin päähän ja kauemmaskin. Ihan se kaikista pieninkin tuulenvire kerää aukealla voimia kohdistaakseen sen sitten kaikella energialla hiihtäjään. Jos suojaa haluaa, sitä pitää hakea omista kämmenistään.


Nämä olivat pikatreffit. Sudimme 2,9 kilometrin lenkin vain kahteen kertaan, koska lapset piti päästä hakemaan hoidosta ennen puoli seitsemää. Kyllä siinäkin ajassa sai vähän hikeä pintaan ja sauvan rikki.

Minä pukersin edellä ja mies tuli perässä. Hän pääsi oikein näköalapaikalle; talvitoppahousuni kun eivät vieläkään mene raskauden jälkeen kiinni. Vajaa kuusi kilometria hujahti alle kolmeen varttiin, vaikka vauhti oli rauhallinen. Pintaan nousi ihana, pieni hiki. Lopussa nauratti ja vatsanpohjaa kipristi ihanasti tieto siitä, että kahden viikon päästä hiihdämme taas Lapissa, Äkäslompolon laduilla. Islanti on ihana monessa, mutta Suomi on kyllä se murtsikkahiihtäjän paratiisi.

Vähän ennen kuutta heitimme sukset auton takakonttiin ja kömmimme takaisin autoon.  Reppuni pohjalta löytyi mehutermari ja keksipaketti luisteluretken jäljiltä, jonka olin tehnyt esikoisen kanssa aikaisemmin päivällä. Mehu oli vielä kuumaa ja keksejäkin oli jäljellä muovirasiassa kolme kappaletta. Niinpä me siinä sitten minimittaisen urheilusuorituksen jälkeen istuimme autossa toppavaatteet päällä, söimme eväitä ja katselimme ikkunasta ulos pimeyteen. Kahden lyhtypylvään valopilkut olivat kuin reikiä säkissä. Jossain mittaamattoman matkan päässä, ehkä kymmenen metrin, parin kilometrin tai ehkä kymmenen kilometrin  päässä nousi tummaa maisemaa vasten vieläkin tummempi möhkäle, jonka päällä liikkui edes takaisin valkoinen massa. Vulkaaninen, röpelöinen uloke ja siihen tarttunut pilvenhaituva.

Kun keksit oli pistetty puoliksi ja mehu juotu, lähdimme ajelemaan kotia kohti. Kuuntelimme matkalla Islannin yleisradion uutislähetystä ja sääennustetta. Uutislähetyksen loputtua kaivoin kalenterin repusta ja aloin kännykän valossa käydä läpi seuraavan viikon ideoita. Kuka vie ja hakee päiväkodista, milloin minä ehtisin treeneihin, kumpi on töissä maanantain, kumpi tiistain, milloin mies pääsisi jääkiipeilemään, olisikohan mahdollisuutta päästä yhdessä leffaan, milloin se anopin järjestämä Islanti-joulu olikaan ja kumpi ottaa tiistain aamuhierontavuoron. Köröteltiin sysipimeässä varhaisillassa kohti Reykjavikin valomerta. Matkalla vilisi silmien ohi tummat vuoret, jotka näyttivät alkuillan pimeydessä ihan suklaakakuilta, joiden päälle olisi joku pusertanut kunnolla kermavaahtoa.

Ihan täydelliset treffit.

22 kommenttia:

Mitä tuumaat?