Pässit unelmat

Muistan hyvin sen vaivaantuneen hiljaisuuden, joka lopulta purkautui epäuskoiseen nauruun - minun omaan hihitykseeni. Ai että haluaisit tehdä elokuvan Islannin syrjäisellä maaseudulla asuvista miehistä, jotka rakastavat lampaita? Öh, aika omituinen idea.
En voi vastustaa kiusausta, kun kohdalle osuu pahvireikä.
Näin minä sanoin muutama vuosi sitten Grímurille, meille kylään tulleelle mieheni serkulle - tai no, eivät he varsinaisesti virallisia serkkuja ole, mutta viettivät lapsuuden kesät samalla maaseudulla eli ovat siis paikalliseen tapaan käytännössä katsoen sukulaisia.

Istuimme olohuoneemme sohvalla ja jauhoimme kaikesta mahdollisestai. Elokuvaohjausta ja käsikirjoittamista opiskellut Grímur oli tullut meille juomaan kaljaa kuten aika monena viikonloppuna sitä aikaisemminkin.

Grímurin edelliset lyhytelokuvat olivat niittäneet islantilaiskriitikoilta kiitosta, mutta ei niistä mitään yleisömenestyksiä tullut. Lyhytelokuvista harvemmin tulee. Islannin elokuvasäätiön kassa oli laman jäljiltä tyhjä, eli mistään ei tippunut rahaa. Hommat olivat niin sanotusti umpikujassa. Rahat olivat loppu, elokuvajaohjaaja muuttanut omasta kämpästään takaisin vanhempiensa luokse ja romutuskunnossa oleva farmariauto (jonka hän oli ostanut erittäin käytettynä puolisoltani vuonna 2005 muutamalla eurolla) yski viimeisiään. Pyöritin bissetölkkiä kädessäni ja mutisin jotain siitä, että voisihan sitä aina muitakin hommia tehdä. Mutta ei Grímur: periksi ei kuulemma voinut antaa.
Pässileffan ensi-ilta Reykjavíkissa.
Kaljaa kiskoessa ohjaaja-käsikirjoittaja alkoi tarkemmin puhua uudesta ideastaan, joka olisi ihan pakko toteuttaa. Draamaelokuva kahdesta veljeksestä, jotka asuvat samassa laaksossa naapuritaloissa, mutta eivät ole puhuneet keskenään vuosikymmeniin. Heillä on kuitenkin yksi yhteinen tekijä: rakkaus lampaisiin.

Ei millään pahalla, mutta tuo kuulostaa kyllä aika epäilyttävältä, sanoin jatkaen kriittisellä linjallani.

Kului muutama vuosi ja huomasin, että olin täydellisen väärässä.

Toukokuussa Cannesin elokuvajuhlilla islantilainen elokuva nimeltä Hrútar (suom. Pässit) sai Un Certain Regard -palkinnon.
Grímur päästi mukaan pässileffan Islannin ensi-iltaan. (En kuulemma ollut epäilijöistä ainoa.)
Viime kuukausien aikana elokuva on voittanut älyttömän määrän palkintoja ympäri maailmaa. Tänään se nimettiin ehdokkaaksi Euroopan elokuva-akatemian jakamalle Vuoden elokuva -palkinnolle. Pian selviää, pääseekö se kilpailemaan Oscareista.

Ja minusta elokuvan idea oli ihan järjetön. Daa!


Hrútar, yleisö määkii ensi-illassa.

Olinpa pässi. Koska niinhän se vaan on, että ei kannata luopua unelmistaan, jos unelmat ovat tarpeeksi hyviä. Huone vanhempien nurkissa ja romu auto eivät haittaa, jos on tärkeämpää tekemistä. Kuten tehdä sairaan hyviä elokuvia. Ja leffan nähtyäni voin sanoa, että elokuva on ihan killerihyvä. Jos tulee mahdollisuus mennä katsomaan se, niin menkää.

Tunnisteet: ,