Lapselle nimi

No niin, aika puhua mörssärin nimestä. Islannissa ei nimittäin nimien kanssa ole ihan helppoa. Ensinnäkään nimeä ei ole tapana kertoa kenellekään ennen ristiäisiä tai nimenantojuhlia. Me teimme molempien lasten kohdalla poikkeuksen ja päätimme lasten nimet jo synnytyssairaalassa ja paljastimme sen heti.
Koska perheemme on puoliksi ei-islantilainen, meidän piti tehdä päätös etunimen lisäksi myös "sukunimestä". Sukunimi on lainausmerkeissä, koska Islannissa ei käytännössä ole sukunimiä lainkaan. Täällä lapset ovat jonkun poikia tai tyttäriä. Jón nimisen isän tyttölapset ovat Jónsdóttireita ja poikalapset Jónssoneja. Patronyymin sijasta voi käyttää myös matronyymiä. Anna-nimisen äidin tyttölapset ovat Annantyttäriä eli Önnudóttireita ja pojat Annanpoikia eli Önnusoneja. (Annan genetiivimuoto islanniksi on Önnu.)

Jos islantilaisella on ulkomaalainen puoliso, voi lapselle antaa sukunimen. Eli meidän lasten sukunimi voisi käytännössä olla Rämö. Mutta ei sitä kuitenkaan ole, koska päätimme mennä tässä asiassa islantilaisittain. Björgvinsdóttireita pyörii siis jaloissa kaksin kappalein.

Olisi lasten etunimien perään voinut Satusdóttirinkin laittaa, mutta se kuulostaa mielestäni vähän hassulta, koska Satu ei ole islanninkielinen nimi mutta dóttir on islanninkielinen sana. Yhtä lailla Graigintytär tai Brookenpoika kuulostavat omaan korvaani vähän omituisilta.
Siskovoimaa.
Talomme ulko-oven nimikyltissä on siis kolme eri "sukunimeä": Hilmarsson, Björgvinsdóttir*2 ja Rämö.

Etunimien kanssa on kinkkisempää. Halusimme molemmille tytöille nimet, jotka toimisivat sekä islanniksi että suomeksi. Ja niitähän ei ole kauhean montaa. Anna ja Hanna ovat suosittuja naistennimiä Islannissakin - niinpä miehen eksistäkin yksi on Anna ja toinen Hanna. Ei ihan sopinut. Mariaakin mietimme ja Eevaa, mutta ne ovat meidän makuumme liian suoraa Raamatusta. Lisäksi miehen naishistoriasta löytyy myös yksi Eva. Lienee paikallaan tarkentaa, että parisuhdehistorialla oli väliä miehen nimimieltymyksiin, ei minun. Enhän minä näitä naikkosia tuntenut :D

Sitä paitsi halusimme nimen liittyvän minuun - olimmehan päättäneet antaa lapsille patronyymien muodossa isän nimet, joten olisi ihan reilua, että etunimi olisi minun heiniä. Esikoisen kanssa oli helppoa: otettin minun nimi Satu ja käännettiin se islanniksi. Halusimme, että mörssärinkin nimi alkaisi S-kirjaimella, siina olisi neljä kirjainta - ja etta se sopisi sekä Suomeen että Islantiin.

Mietimme ja mietimme. Sara? Siri? Hmm. Yhtenä iltana mieheni keksi sen: islanninkielinnen sana, joka tarkoittaa euforiaa ja onnellisuutta, on nelikirjaiminen ja se alkaa S:llä. Kuinka sattuikaan: sama nimi on käytössä myös Suomessa. Se lausutaan lähes samalla tavalla, mutta kirjoitetaan viidellä kirjaimella: Saila.

Ongelmana oli vaan, että tätä euforiaa tarkoittavaa sæla-sanaa ei oltu hyväksytty Islannin nimirekisteriin. Olisimme voineet antaa lapsen nimeksi suomalaisen version, koska minä toisena vanhempana olen ulkomaalainen. Mutta halusimme nimenomaan nimen, joka on tunnistettava nimi molemmissa maissa. Niinpä haimme lapselle oikeutta keksimäämme nimeen. Lähetimme pyynnön nimirekisteriä ylläpitävälle viranomaiselle.

Rekisteriä ylläpitävä viranomainen päättää muutaman kerran vuodessa pitämissään kokouksissa uusista nimistä, joita se hakemuksesta hyväksyy islantilaiseksi etunimeksi. Perusteet pitää olla kunnossa: nimen pitää taipua islantilaisittain esimerkiksi genetiivissä, se ei saa rikkoa islantilaisia kielioppisääntöjä ja tytöille pitää antaa tyttönimi ja pojille poikanimi.

Parin viikon odotuksen jälkeen hakemuksemme hyväksyttiin. Niinpä perheessämme kasvaa nyt Islannin ensimmäinen "euforia". Asiaan toki kuuluu, että tämän myötä neidistä tehtiin uutinen ennen kuin hän oli ehtinyt täyttää kuukauttakaan. Hyvin vedetty :)

Tunnisteet: , ,