Ensimmäiset neljä vuotta onnistuimme pitämään esikoista karkittomassa kuplassa. Itsehän tykkään toki välillä syödä irtokarkkeja, mutta laps...

Ei karkkipäivälle

21.10.15 Satu Kommentteja: 33

Ensimmäiset neljä vuotta onnistuimme pitämään esikoista karkittomassa kuplassa. Itsehän tykkään toki välillä syödä irtokarkkeja, mutta lapsen halusin pitää niistä erossa. Kun poskipiilo ei enää mennyt läpi, jätin satunnaisen karkinsyönnin lapsettomiin hetkiin.
Parivuotiaana esikoinen alkoi tajuta, että on olemassa muutakin ruokaa kuin se, mitä kotona syödään. Pätkän ollessa kolme kävimme katsomassa Islannin kansallisteatterissa tarinan Kariuksesta ja Baktuksesta (tästä Hammaspeikkosadusta kirjoitti aikanaan Les!Lue! -blogi), jotka elävät suussa ja saavat sokerista energiaa hampaiden rikkomiseen. Sitä lastennäytelmää on kiittäminen, että lapsi ei pitkään aikaan halunnut mitään, missä on sokeria. Tai jos halusi, hänen omana ehtona syömiselle oli se, että heti syömisen jälkeen pääsisi pesemään hampaat. Olen vastannut lukemattomia kertoja ruokakaupassa kysymyksiin siitä, kummassa on enemmän sokeria, muroissa vai myslissä, mansikanmakuisessa vai vaniljanmakuisessa hapanmaidossa, sinisessä maidossa vai keltaisessa maidossa, päärynässä vai omenassa ja niin edelleen.

Nuo teatteriliput olivat elämäni ehkäpä parhaiten sijoitetut kaksikymppiä. Muutamaan vuoteen lapsi ei halunnut karkkia ja pärähti kerran jopa itkemään, kun lastevaatekaupan myyjä yritti uusien talvikenkien kylkiäisenä tunkea tikkaria mukaan ostoskassiin.

Ajat kuitenkin muuttuvat. Yleisön paine on käymässä suuremmaksi ja kavereiden mielipiteellä alkaa olla yhä enemmän väliä. Kariuksesta ja baktuksesta puhutaan meillä edelleen, mutta ei yhtä ehdottomaan sävyyn. Tyypit ovat vaipumassa taka-alalle ja tilalle tulevat kaverit ja serkut karkkipusseineen. Minulta on alettu kysellä, miksi meillä ei vietetä karkkipäivää, koska silloin saisi oman nammipokin. Lapsi ei ole ihan varma, mikä nammipoki (karkkipussi) on, mutta on päätellyt tarhakavereiden puheista sen olevan jotain todella ihanaa.

Lapsi elää tällä hetkellä vielä suhteellisen karkintonta arkea. Esikoinen ei ole vielä kertaakaan kinunnut karkkia kaupassa. Saamme kävellä karkkihyllyn läheltä ilman minkäänlaista pyyntöä, vaatimusta tai ruinausta. Limut ovat edelleen aikuisten juomaa eikä videovuokraamon karkkihylly vedä ollenkaan puoleensa. Mutta kaverisynttäreillä on jo maistettu lakua ja nallekarkkeja ja eteisessä on lähtö"lahjana" lykätty mukaan tikkari tai pez-karkkilelu. Olemme sopineet, että juhlissa saa syödä sitä mitä on tarjolla, mutta lahjakarkkien osalta olen ehdottanut, että niitä kannattaisi säästää, että ne kestävät pidempään. Esikoinen onkin mestari kehittelemään kaikenlaisia sääntöjä. Muutama kuukausi sitten saatu pez-setti on edelleen vasta puoliksi syöty, koska hän päätti syövänsä yhden karkin joka kerta, kun roska-auto käy tyhjentämässä pihamme roskatynnyrit - eli kerran viikossa. Ihailtavaa pitkäjäntäisyyttä. (Ei ole ainakaan minulta tätä perinyt.)

Tuskin tilanne tulee tällaisena säilymään enää kovin pitkään. Ensi vuonna alkaa koulu ja kavereiden merkitys kasvaa entisestään. Karkista tulee väkisinkin arkipäiväisempää. Mutta en silti halua, että herkuista tulee mikään perusoletus. Siksi meillä ei vietetä minkäänsortin karkkipäivää nyt eikä tulevaisuudessa.

Kyllä meillä silti herkutellaan. Käymme silloin tällöin naapurin jäätelökioskilla illallisen jälkeen hakemassa jälkkärijäätelöt. Teemme joskus iltaisin popcornia. Leipomosta ostamme välillä pullaa ja kakkua, mokkapalojakin. Silloin tällöin kaapista löytyy suklaata. Irtokarkkeja en osta koskaan (lapselle, itse kyllä sorrun), en tikkareita, hattaroita tai vaahtokarkkeja. Limua ei ole tarjolla koskaan (paitsi minulle kevytkokista, jos ruokana on pitsaa). Sen sijaan vatkaan kermaa kaakaon päälle, ostan kermajäätelöä, teemme usein lettuja enkä säästele voin kanssa.

Ymmärrän kyllä karkkipäivän pointin: on helppo pitää herkut poissa ruokavaliosta viikon muina päivinä ja kävellä ilman sotatilaa kaupan karkkihyllyn ohi, kun hihasta voi vetäistä karkkipäiväkortin.

Olemme kuitenkin kokeneet meille paremmin sopivaksi tieksi karkkipäivättömän version. Meillä ei ahdeta muovipussia täyteen kilotavarana myytävää irtokarkkia vain sen takia, että on lauantai. Meillä ei vietetä perheen yhteistä karkkipäivää, vaan herkutellaan sitten, kun siltä tuntuu. Ei joka päivä eikä joka toinenkaan - mutta aika usein kuitenkin. Silloin kun meistä tuntuu siltä.

Sitäpaitsi loppujen lopuksi tässäkin logiikassa ojastä löytyy meidän vanhempien ihan oma lehmä. Karkkipäivättömässä arjessa on se hyvä puoli, että voimme poiketa sinne jäätelökioskille koska tahansa. Ei tarvitse odottaa lauantaihin :-)

33 kommenttia:

  1. Peukut tälle! Itse opin kotona valitettavasti vähän siihen että karkkia syödään siihen kun on nälkä ruokaa tehdessä, pahaan mieleen kun on kipeänä, aina karkkipäivänä, jne.. en nyt ihan pikkumukulasta, silloin oli vain karkkipäivä, mutta vaikuttaa se isommallakin lapsella ja vielä teini-ikäisellä miten kotona ruokaan suhtaudutaan. Ja äiti oli myös jatkuvassa jojolaihdutuskierteessä, itse muistan laihduttaneeni ensimmäisen kerran 9-vuotiaana. Itse sitten aikuisena vieläkin tappelen sen kanssa että "väärinkäytän" sokeria, suolaa ja rasvaa. Ei se nyt tosin pelkästään kotoa opitusta ole kiinni mutta jostain luin että jos aivan pienenä oppii rakastamaan makeaa se säilyy, ja tottakai ne mallit vaikuttavat mihin tarkoitukseen herkkuja syödään ja miten omaan kroppaan suhtautuu ym. Toisaalta olen lukenut myös että alkoholistivanhemman lapsella helposti kehittyisi alkoholiongelma tai toisaalta ruokariippuvuus, isäni on alkoholisti ja itselläni on ollut sekä alkoholiongelmaa teini-iässä ja varhaisaikuisuudessa että ruokaongelmaa, mikä kaikki sitten vaikuttaa.. Joka tapauksessa tervettä mallia näytät lapsille, hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sellainen kroppa että se kerää kaiken ravinnon mitö se saa eikä pääst irti (koska rakastan syömistä liikaa, en pysty olemaan salaattilinjoilla). Aktiivinen urheilu on ainut tapa estää se että vaatekoko ei kasva joka vuosi. Vahingossa on siis käynyt niin, että lapsi näkee siis urheilevan ja paljon syövän mutsin, se on ehkä ihan hyvä malli.

      Poista
  2. Mä oikeastaan kadun että menin lanseeraamaan karkkipäivän meidän lapsille. Siihen saakka herkut oli jotenkin luonnollisemmassa roolissa, vähän niin kuin teillä mutta ehkä astetta lepsummin (ne synttäreitä mukaan saadut herkut ei kauaa kaapissa ehtineet pölyttyä). Karkkia ei ostettu ja herkutteleminen oli tuollaista yhteistä jälkkärihetkeä, juhlaa jne. Nyt karkkipäiväkarkit on ihan ylimääräinen herkkuannos, ja niiden merkitys on lapsille jotenkin ihan suhteeton - karkkipäivää odotetaan koko viikko, karkeista puhutaan, ja tietysti ne syödään heti aamulla. Enkä silti näe järkeväksi kieltää tilannesidonnaista herkuttelua, vaan syömme ne samat jälkkärihetket kuin ennenkin, juhlissa ja kyläillessä saa syödä mitä tarjotaan jne. Ne synttäreitä kotiinviemisiksi saadut karkit sentään odottavat karkkipäivän.

    En siis voi suositella karkkipäivää, mutten nyt ole saanut sitä lopetettuakaan. Karkeiksi kyllä saa riittää pikkuaski tai irtokarkit. Jälkimmäiset on itseasiassa ihan parhaita, lapsi saa itse valita ja kotiin päädytään aina max 50 g pussin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saavutetuista eduista on pirun hankala luopua. Jos ehdottaisin nyt vaikkapa jäätelökioskikieltoa, siitä nousisi ihan järjetön poru. Mä oon niin kiitollinen karius ja baktus -näytelmälle - kun karkkidissaus lähti lapsesta itsestään eikä vanhemmalta, se jäi vahvemmin päälle.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Amen to that!

    Meillä on ihan sama rytmi, eli karkkeja ei syödä koskaan (pl. kavereiden synttärit tms.), pullaa/jätskiä/kakkuja silloin kun tuntuu siltä (ei edes joka viikko). Lapset kyllä syö herkkuja, mutta tosi hillittyjä määriä ja osaavat lopettaa, kun on pala kakkua tai keksi syöty.

    Toivottavasti jatkuu tällaisena, mutta olen kyllä henkisesti varautunut, että kavereiden myötä tämä muuttuu.
    Meillä nyt 5,5v ja 2,5v lapset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ostan leipimosta mokkapalapiirakan (täällä sitä kutsutaan laatikkokakuksi), niin kersa voisi vetää sen kerralla napaan. Onneksi sitä voi ostaa myös paloissa :D

      Poista
  5. Mielenkiintoinen näkökulma! Koska mä olen karkkipäiväkulttuurin lapsi ja pidin sitä tosi hyvänä systeeminä. Mulla ei ole minkäänlaista itsekuria herkkujen kanssa nyt aikuisena ja edelleen joskus mietin, että pitäisikö perustaa omaa sokerinkulutusta säännöstelemään jonkinlainen karkkipäiväsysteemi. Ei meillä toki ihan ehdottomia oltu lapsena karkkipäivästäkään, joskus arkena tai viikonloppuisin syötiin lisäksi vaikka juuri lettuja, mutta karkit pysyivät vain lauantaiherkkuina. Ja ne haettiin kaupasta vasta juurikin silloin lauantaina ja syödä sai vasta lounaan jälkeen.

    Hmm... Pistit nyt mut ajattelemaan, koska tuo teidän systeemi taas puolestaan opettaisi juuri sitä itsekuria ehkä paremmin. Tosin sitä luultavasti vaadittaisiin myös vanhemmilta silloin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä syön karkkia välillä salaa - katsoessani iltaisin leffaa tms. Mut mä en pysty lopettamaan aloitettuani eli yleensä on parempi että en edes aloita. Kaksi irtokarkkia on mulle mahdottomuus...

      Poista
  6. Meillä on kohta nelivuotias, joka ei pahemmin karkkia syö. Viimeisen vuoden aikana on höllätty, mutta karkkipäivään en usko meillä mentävän, jos voidaan välttää.

    Ekana vajaana kahtena elinvuonnaan tytär ei saanut lisättyä sokeria, ei niin yhtään, onnellisena se söi jälkkäriksi tyrnimarjoja irvistellen ja kun sai sit jossain vaiheessa maistaa pullaa, niin se vaihtoi sen pakastemansikoihin (no joo, me oltiin ehkä vähän (ts. paljon) ravitsemusnipoja). Sit lapsi aloitti päiväkodissa... ja ekalla viikolla se jo tutustui aiheeseen synttärikeksit :) Myös tumma suklaa pääsi lapsen herkkulistalle (tumma > 65% kaakaota, tyypillisesti 70-85%), seuraavana kesänä syötiin jo jäätelöä ja synttäreille ostettiin keksejä. Niin ja sesonkiherkut on myös tulleet kuvioihin, eli jouluna saa pipareita ja pääsiäisenä suklaamun(i)a. Aika lailla siirryttiin moodiin, lapsi saa halutessaan maistaa kaikkea mitä aikuiset syö (pl. alkoholi), mikä on hyvä periaate pitämään omatkin herkuttelut rajoissa.

    Herkut syödään meillä jälkkärinä, eli päivällisen jälkeen halutessaan jälkkärin (myös aikuiset). Usein se on pala hedelmää tai herkkulautanen pakastemarjoista, mutta saa myös valita palan tummaa suklaata tai pikkukeksin (juuri niitä mitä pk-lapset harrastaa) tai ehkä joskus jäätelöä tai piirasta tai pullaa. Se minkä suhteen nipotetaan vielä on että sokerikarkit ei todellakaan ole edes jokaviikkoisia, mutta toisaalta jos kebab-aterian kylkeen lapsi saa tikkarin, niin lapsi saa sit tikkarin jälkkäriksi. Ylipäänsä koitetaan pitää kohtuus mielessä, molempiin suuntiin. On puhuttu lapselle että esim. juuri tikkari ei oikein sisällä mitään ihmiselle hyvää tekevää (vaikkakin onkin hyvää), kun taas suklaa sisältää. Mutta tosiaan totaalikieltoja ei meillä (enää) harrasteta ja vaikka lapsi jotain karkista tietää, niin ostosreissut sujuvat ilman kinoja karkkihyllyn vieressä (no, meillä aikuisetkaan ei syö karkkia, niin siksi varsinaiselle karkkihyllylle eksytään lähinnä purkka/xylitolpastilliostoksille), enemmän meillä kriisejä saa aikaan se, ettei aina ole jogurttipäivä (eli äiti ei kovin usein osta lapselle sokerijogurttia, joka on myös yksi mahdollinen jälkkäriherkku).

    (Niin ja loppukommenttina vielä että vieläkin nyppii kun mies paljasti lapselle suklavanukkaan, siihen asti olin omat satunnaiset herkuttelut hoitanut ostamalla "aikuisten jogurtin" aka kaakao jacky makupalan, mutta nyt kun tytär tietää mitä se tarkoittaa, niin ei ole sit äidilläkään jogurttipäivä, jossei lapsella).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekurista pitää vielä jatkaa vähän. Siis itse olen karkkipäivä-kasvatti ja nuorempana aika karkkihiiri. Mies taas tulee kodista, jossa karkkia on ollut aina vapaasti kulhoissa saatavilla (ja on edelleen) eikä sillä ole mitään erityisiä karkkihimoja ikinä. Mun osalta karkki-karkin syönti loppui siksi, että saan niistä migreenikohtauksia, mutta suklaa, salmiakki ja laku on edelleen hyvää. Niiden suhteen musta helpottavinta on kun siirtyy laadukkaampiin karkkeihin (juurikin hyvä tumma suklaa) ja pistää annoskoot pieniksi. Jossain vaiheessa tein itseni kanssa sopimuksen, että "saan ostaa" itselleni vain jonkun tietyn suklaapatukan (esim. pätkis) tai tietyn lakupatukan. Näin ollen kun valinnanvaraa ei ollut, niin ei sit ollut niin paljon herkkuhimotuksiakaan, kun ei sitä samaa jaksa loputtomiin.

      Niin ja kun keski-iässä painonhallinta vaikeutuu, niin on tässä sekin että jos haluaa nauttia oluensa, niin ei voi vetää mahdottomasti muita herkkuja, eli siitäkin sitä motivaatiota itsehillintään löytyy :D

      Niin joo ja annoskoot on jännä juttu. Siis kun joku laittoi tuossa ylemmässä kommentissa että 50g karkkia riittää hyvin...niin onhan se aika iso kasa sokeria ja lisäaineita. Että jos ikinä lapselle karkkipäivä lanseerataan, niin kyllä se karkkipussi tulee sit olemaan enempi luokkaa saat valita 5 irtokarkkia. Siitä on aikaa kun viimeksi olen irtokarkkeja ostanut, mutta kyllä mun leffakarkkipussit tuppasi silloinkin olemaan 30-40g verran max (joo ja tiedän, ero niihin jättisäkkeihin joita kaupoissa myydään on huima). Lapsuuden ajan normi karkkiannos oli lauantaipussi ja ei sitäkään silloin kyllä yhdeltä istumalta syöty. Mutta joo, tosiaan yhdestäkin karkista seuraava migreeni pitää aika hyvin kurissa himotukset, että helppohan tässä on puhua hillinnästä ;)

      Poista
    2. Mä otan mieluummin sen illan geeteen, lasin valkkaria tai jonkun ihanan oluen kuin karkkia. Molempia ei voi ottaa koska housukoko :D

      Poista
    3. Aika tiukka meininki teillä Leela :) Lapselle viisi irtokarkkia karkkipäivänä tulkittais meillä kettuiluksi ;) Mutta hienoa, jos teillä toimii!

      Poista
    4. Niin ei meillä ole (ainakaan vielä) karkkipäivää tuolla vajaa 4v. lapsella. Mutta se ei tulkitse kettuiluksi, jos saa yhden suklaapalan, muumikeksin tai tikkarin. Iloitsee sit enempi niistä spesiaalikeisseistä kun saa vaikkapa suklaamunan :)

      Poista
  7. Huippuhomma ja hienoa, että toimii.
    Haluaisin entisenä karkkipäivän pitäjänä todeta, että karkkipäivä ei todellakaan välttämättä tarkoita järjetöntä mättöä kerran viikossa tai Karlin ihannointia! Meille se oli luonteva tapa pitää herkuttelu viikonlopussa. Lapsi oli ja on pihi, ja säästi aina vähistäkin puolet, joten herkkuvarastot kasautuivat aika isoiksi.... Mutta ei puhettakaan, että niitä muut olisivat saaneet syödä. Niinpä meillä on päädytty jopa heittämään vanhentunutta karkkia pois - ja tämä oli/on lapselle enemmän OK kuin syödä itse tai antaa muiden syödä itse....
    Eli monet tavat voivat toimia hyvin tuloksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei missään nimessä! Onneksi pieni karkkipussikoko on taas palannutkauppoihin ja karkkitiskilllä voi punnita itse pienenkin määrän. Täällä meilläpäin parissa supermarketissa on isot nammibarit ja mun tekee niin pahaa katsoa sinne viikonloppuisin kun kersat lappaa muovipussiin isolla lapiolla. Peruspussi täällä on just se puoli kiloa. Hrrr...

      Poista
  8. Ihan samaa mieltä olen kuin useat jo kommentoineet; mallisi on mielestäni parempi kuin karkkipäivä.

    Omaa herkkupeppu luonnettani olen analysoinut ja yksi asia on se, että karkkipäivä teki makeasta ihan erityisen herkun eikä luonnollista osaa arkipäivästä. Hyvälle ystävälleni tarjottiin aina aterian jälkeen kaksi karkkia äidin karkkilootasta ja hänellä ei todellakaan ole samaa suhdetta makeisiin kuin minulla. (Toki ymmärrän että siihen vaikuttavat muutkin asiat, mutta mainittakoon, että meillä on kummallakin yksi alkohlisti vanhempi).
    Meillä on oman lapsen kanssa menty samoilla linjoilla kuin te jo 13v. Koska poikamme ei saanut karkkeja ihan pienenä, vaan keksejä, hedelmiä, silloin tälloin jäätelöä jne, makunystyrät eivät edes tottuneet karkkiin. Eli kun niitä karkkeja ja tikkareita tuli synttäreiltä,niin ne jäivät suurelta osin syömättä, suklaata lukuunottamatta. Suklaata annoimme silloin tällöin ehkä 4-5v iästä ja sitä oli myös kakuissa...myös se "sokeriseinä" tulee vastaan paljon herkemmin kuin esim. mulla itsellä.

    Luulen että karkkipäivä keksittiin hammaslääkäreiden toimesta, mutta uudempi tieto itseasiassa ei ihan hirveästi tue tuota käytäntöä.

    VastaaPoista
  9. PS. Poikani vieläkin inhoaa kaikkia limuja...eli toivoa on!

    VastaaPoista
  10. Heh, toi Hammapeikko-postaus on muuten blogihistoriani ylivoimaisesti luetuin juttu! :-D

    Meiltä löytyy periaatteessa karkkipäivä, mutta me unohdetaan se aika usein. Usein tuntuu, että lapselle on huomattavasti tärkeämpää se karkkien valitseminen, kuin niiden syöminen ja joskus se saattaa kokonaan unohtaa syödä huolella valitut karkit. ;-) Limsaa lapsi ei suostu vieläkään maistamaan ja pizzaa se oppi syömään vasta vähän aikaa sitten. 5-vuotiaana lapsi oli kaverin synttäreillä, joilla tarjottiin pizzaa ja meidän tyttö oli pyytänyt kohteliaasti, että voisiko saada pizzan sijaan kaurapuuroa! :-D

    Toivon todella, että sen suhde herkkuihin pysyisi aina yhtä mutkattomana, joten yritän olla tekemättä herkuista kovin suurta numeroa. Silloin tällöin niitä syödään, mutta yritän olla liitämättä niihin minkäänlaista syyllisyyttä tai hehkutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla! Mä en oo tota korjaa itse lukenut mutta näytelmä "muutti elämän" :)

      Poista
  11. heh! meillä sai valita karkkipussin sijaan viikkorahan. ahneena halusin useammin rahaa. :D

    VastaaPoista
  12. Karkkiasenteenne vaikuttaa kerrassaan toimivalta. Varmaan hyvien tapojen muodostamista on suuresti auttanut tuo kauhistuttava sokerihirviönäytelmä, tuollainenhan pitäisi esittää joka päiväkodissa!

    Minusta on jännä, että itse olin lapsena todella pahasti sokerikoukussa, vaikka meillä ei ollut mitään tiukkaa karkkipäivää tai sääntöjä. Herkkuja saatiin vanhemmilta enimmäkseen juhlapäivinä tai vieraiden käydessä (tai vierailla käydessä), mutta omilla taskurahoilla ostimme karkkeja mielemme mukaan (annokset toki olivat pieniä silloin, kun taskurahaakaan ei kauheasti ollut). Pääsin karkkiaddiktion päälle oikeastaan kunnolla vasta sitten, kun aikuisena omassa kodissa opin a) syömään säännöllisesti, tarpeeksi ja terveellisesti kunnon ruokaa monta kertaa päivässä ja b) että omassa taloudessani voin pitää huolen, että keittiön laatikossa on aina enemmän kuin riittävästi makeaa. Kun edelliset toteutuvat, ei tee edes mieleni sokeriherkkuja joka päivä ja kun syön, pari palaa riittää. Jokin kielletyn hedelmän stigma siihen on siis kenties kuitenkin lapsuudessa liittynyt ja toisaalta olen ehkä vasta aikuisena oppinut mitä (ja miten yllättävän paljon) kunnon ravintoa kroppani tarvitsee, jotten nälkääni syö sokeria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja silloin kun me oltiin pieniä (tai no, mä ainakin, oon 1980-mallia), karkkipussit oli tosi pieniä ja irtokarkit piti ostaa tiskiltä myyjältä, markalla tota ja tota. Nyt se pussi on viisi kertaa isompi ja lusikan tilalla kauha...

      Poista
  13. Minun miehelläni ei ollut karkkipäivää ja hän ei muita herkkuja saanut lapsena kuin leivonnaisia, jälkiruokaa tai tummaa suklaata (kasvoi Ranskassa). Karkki oli hänen vanhemmilleen ehdoton ei. Minä taas sain ns. lauantai-pussin joka viikko, sekä jos oli tarjolla jälkiruokaa niin sitäkin. Nyt jos ostamme karkkia, hän syö koko pussin heti. Minulle taas ei ole ongelma säästää sitä koko viikoksi ja syödä siitä silloin tällöin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä jännä juttu miten eri tavalla itsehillintä tai mieltymys makeaan kasvaa. Mä oon sitä sun ukkosi koulukuntaa. Jos tekee kaupassa mieli suklaata, mä en voi ostaa sitä levyä varastoon koska söisin sen ihan heti.

      Poista
    2. Jännä juttu, että miehelle vain karkki on tälläinen ''pakko syödä heti''. Juuri nuo leivonnaiset, jälkkärit ja tumma suklaa, mitä sai lapsena syödä, eivät aiheuta vastaavaa reaktiota.

      Poista
  14. Kiitos, ihan loistava aihe taas!

    Mun vanhemmat oli tosi tiukkoja karkkien suhteen kun olin lapsi, taisin olla 5v kun eka kerran söin karkkia. Sitä ennen olin herkutellut rusinoilla ja jäätelöllä, marjoilla ja hedelmillä, hyvin harvoin sain pullaa tai keksiä, limsaakaan en saanut vaan itsetehtyä viinimarjamehua.

    Hyvästä alusta huolimatta minusta kasvoi ihan järjetön sokerihiiri, ala-asteiästä aina viime vuosiin saakka. Kaikki viikkorahatkin meni aina karkkiin. Vasta kolmikymppisenä olen pikkuhiljaa alkanut vähentää, osittain kiitos vihdoin alkaneen järjen käytön, osittain ei myöskään ole ollut samanlaista "sokerintuskaa" ja annokseni on pienentyneet. Varmaan joka päivä syön jotain herkkua silti, mutta eilenkin se oli vain pieni pala tummaa suklaata ruuan jälkeen.

    Omia lapsia ei vielä ole, mutta eiköhän sekin pohdinta tästä vielä ajankohtaistu, että mikä on sitten herkkukäytäntö lapsen kohdalla. Tavoitteena ja toiveena kuitenkin olisi että lapselle kasvaisi terve suhtautuminen sokeriin ja herkkuihin, että ne olisivat pieni ja luonnollinen osa elämää. En vain tiedä vielä mikä polku nyt sitten kannattaisi valita. Onneksi on vielä aikaa näitäkin pohtia :)

    -Emilii-

    VastaaPoista
  15. Meillä on aika onnistuneesti vietetty karkkipäivää jo vuosia (vanhin lapsi 22v, nuorin 2v). Meillä leivotaan ja jätskitellään kyllä muutenkin ,eikä siitä mitään numeroa tehdä, mutta karkkipäivän status perjantaissa on niin paljon muutakin. Se erottaa arjen ja viikonlopun, siinä katsellaan joku leffa niitä karkkeja napostellen kaikki yhdessä, tai nauretaan hauskoille kotivideoille. Kyllä meillä muulloinkin ollaan yhdessä mutta tuo on erityisen spesiaalia kaikkien mielestä. Jopa niin, että jos joku (vaikka minä) olen jossakin kurssilla tms juuri perjantaina, niin lapset saattavat päättää että karkit haetaan vasta lauantaina koska kaikkien pitää olla kotona :) Ja ihan ollaan kohtuudella niitä karkkeja hankittu, periaatteessa saavat itse valita, mutta eurolla itse punnittavia karkkeja pussiin ei vielä ole ketän ahmimishäiriöihin syöksenyt.

    VastaaPoista
  16. Esikoinen meilläkin onnistui välttämään makeat aika pitkään. Kaksosten kanssa oli jo hankalampaa. Yhdessä vaiheessa annoin aina ruoan jälkeen ksylitol-pastillin, kun eivät osanneet vielä syödä purkkaa. En tiedä onko syy karkeissa vai missä, mutta joka pojalla on melko huonot hampaat. Välillä toivon, että olisin ollut vielä tiukempi näissä asioissa. Muuten, sen kansijutun islanninkielinen nimi on Pressa.

    VastaaPoista
  17. Näin meilläkin meneteltiin. Meillä ei juuri ikinä ollut karkkia, joten siihen en lapsena tottunut. Suklaata kyllä oli ja muita herkkuja (jätskiä, mustikkapiirakkaa, keksejä), mutta niitäkin kohtuudella. Limsaa ei myöskään meillä kukaan juonut, ja edelleenkään kumpikaan meistä (minä tai sisko) emme sitä juo muulloin kun jos ei muuta ole tarjolla (en ymmärrä miksi porukka siitä tykkää, se hiilihappohan on tosi epämukavaa :D). Muistan kerran lapsena kysyneeni äidiltä, miksei meilläkin ole karkkipäivää. Äidin vastaus oli jotakuinkin samankuuloinen kuin sinun: "eikö ole paljon mukavampaa että saa syödä herkkuja (lähinnä suklaata) vähäsen silloin kun tekee mieli, kuin että vain kerran viikkoon hirveitä määriä?". Ja sillä hyvä, hyväksyin tämän vastauksen.

    Nykyisin ostan hirveän harvoin karkkia. Suklaata toki useammin ;) Samoin pikkusisko. Syön kyllä jos on tarjolla, mutta mieluummin keskityn kyllä suolaiseen (esim. sipsehin, niitäkään ei meillä ollut kun vasta joskus ala-asteeni loppupuolella varmaan ekaa kertaa ja tosi tosi harvoin). Mutta että mielestäni hyvä taktiikka, uskon että kantaa pitkälle ja sitten tulevaisuudessa ajattelin samaa omille lapsilleni. Ysärilapsia siis meidän perheessä (minä -91 ja sisko -95)

    VastaaPoista
  18. Meilläkään ei vietetän karkkipäivää, vaikka lapsuudenkodissani sellainen olikin. Omien lasten kanssa olemme päättäneet toimia toisin. Meillä ei ole myöskään viinapäivää aikuisille, jolloin poiketaan Alkoon ostamaan pullo leijonaa ja kumotaan kaikki yhtenä päivänä alas. Ja sitten taas odotellaan perjantaita.

    Uskomme siis kohtuuteen. Ja tuntuu, että sitä (ja tervettä itsesäätelyä) voi opettaa lapselle parhaiten vain esimerkillään. Lisäksi kokemukseni kertoo ihan omasta lapsuudesta, että säästeliäisyyttä en ainakaan tällä "kielletty hedelmä" metodilla oppinut. Kaikki rahat meni jättisäkkiin namuja heti kun viikkorahapäivä koitti.

    Herkkuja ja viiniä saa nauttia silloin kun se tuntuu sopivalta. Se voi olla mikä päivä vaan, mutta ei joka päivä. :)

    Mutta me ei kyllä saatu lapsia pysymään poissa herkkujen ääreltä kouluikään asti. Ehkä joku hammaspeikkonäytelmä olisi ollut paikallaan... :D

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?