Olen päivä päivältä vakuuttuneempi siitä, että viisi vuotta on meidän perheessämme aivan täydellinen ikäero lasten välillä. Esikoinen on jo...

Paluu tavallisuuteen

19.8.15 Satu Kommentteja: 18

Olen päivä päivältä vakuuttuneempi siitä, että viisi vuotta on meidän perheessämme aivan täydellinen ikäero lasten välillä. Esikoinen on jo tarpeeksi vanha osatakseen olla empaattinen, kärsivällinen ja syyseuraus-suhteet käsittävä nuori ihminen.
Hän esittelee innoissaan kaikille kylään tuleville vauvan hoitopöytää, vauvan vaatteita ja vauvan leluja. Hän kysyy aamuisin herätessäni, että mitä pikkuvauvalle tänään kuuluu. Hän osaa varoa mahaani, ei törmäile eikä tee syöksyjä syliin vaan lähetyy varovasti sivulta. Nostaa lattialle tippuneet tavarat ja hyväksyy ilman kiukuttelua, että juuri nyt en pysty lähtemään pyöräilyseuraksi kirkon pihalle.

Tuleva isosisko piirtelee kuvia vauvalle ja vauvasta. Tänään päiväkodissa oli syntynyt yksityiskohtainen, vihreällä tussilla täyteen piirretty aanelonen. Siinä oli havainnekuva vauvasta äidin mahassa, napanuorasta, jota pitkin menee ruokaa ja juomaa, kuvia äidin syömästä ruoasta (salaattia pitäisi kuulemma syödä enemmän, näin minulle kerrottiin) ja rivissä neljä tinasotilaan näköistä tyyppiä, jotka ovat kuulemma isäsoluja, jotka jäivät mahan ulkopuolelle. Koska vain yksi pääsi läpi! Kuin varmistuksena tästä mahaan oli piirretty ovi ja sen päälle lukko. (Tähän on selitys: Olipa kerran Elämä -televisiosarja on ollut ahkerassa katsonnassa joulusta lähtien).

Viime viikolla jäätelökioskilla olimme kersan kanssa todistamassa edessämme jonottaneen alle kouluikäisen huutokilareita, jotka saivat ilmeisesti alkunsa siitä, että hän sai pienemmän jäätelön kuin äitinsä mutta samankokoisen kuin pikkusiskonsa, vaikka on tätä paljon vanhempi.

Jäätelökioskikäynnin jälkeen muksu totesi, että hän olisi kyllä valmis antamaan omastaan pikkuvauvalle, jos sen tekisi mieli lisää jäätelöä. Hetken mietittyään hän lisäsi vielä, että parasta ehkä olisi ostaa samankokoinen jäätelö hänelle ja pikkuvauvalle. Että hän kyllä mielellään syö sitten sen, mikä jää pikkusiskolta tai -veljeltä yli.

Hän on useaan otteeseen ilmoittanut haluavansa hoitaa ja auttaa ja ymmärtävänsä kyllä, että vauvan kanssa ei ihan vähään aikaan voi leikkiä mitään. "Mä voin antaa sille vaikka tuttia." Se, että pieni lapsi ei vähään aikaan tajua mistään mitään, herättää esikoisessa lähinnä myötätuntoa: "Jos se haluaa jonkun lelun joka on just mun kädessä, mä voin kyllä antaa sen sille."

Mikäli ennakkomerkkejä on  uskominen, meillä on luvassa erittäin ahkera ja tunnollinen lastenhoitoapulainen.

Mutta. Ihmisiähän me olemme kaikki, esikoinenkin. Viimeisten raskausviikkojen aikana olen ollut huomaavinani pientä turhautumista äidin valasmaiseen notkeuteen, siilimäiseen nopeuteen ja kummalliseen hetkittäiseen henkiseen vajoamiseen. Torkahtelen arki-iltaisin sohvalle mehulasi kädessä. Valmistan iltaruuaksi nakkeja ja kananmunia. Unohdan iltapalajukurttikulhot pöydälle yön yli. Käsistä tippuu kaikenlaista ja pinna on vähän tiukalla.

Kun tänään totesin, että en voi enää kiivetä sinne kerrossängyn yläpedille lukemaan iltasatua, kersa veti syvään henkeä ja totesi hieman pettyneellä äänellä. Äiti milloin susta tulee taas sellainen tavallinen? 

No niinpä. Sitähän tässä odottaa yksi jos toinenkin...

18 kommenttia:

  1. Valloittava postaus! tsemppiä loppurutistukseen...

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihanalta, saa jopa meikäläisen miettimään, että olisiko sitten parin vuoden päästä meilläkin sittenkin jotain uudelleenarvioitavissa. Olisi tosi mukava kuulla sitten tilanteen konkretisoiduttua, toteutuiko korulauseet myös vai tekikö saadun huomiomäärän merkittävä väheneminen tehtävänsä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu päivityspostaus on varmasti tulossa!

      Poista
  3. Voi ihana, siitä tulee aivan loistava isosisko! Ja sitten jos tuntuu että se rooli alkaa vähän pänniä jossain vaiheessa (kun äiti ei ehkä muutukaan synnytyksen jälkeen heti ihan normaaliksi) niin Skidi on luvannut olla henkisenä tukena ja jakaa empatiaa siitä millaista on olla isosisko. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Skype-palaveri saattaa jossain kohtaa tulla tarpeelliseksi :)

      Poista
  4. Isollasiskolla on rautainen logiikka! Miten on, kestääkö mahasi nauramista vai oletko ongelmissa? Ei sillä että lapsille naurettaisiin, mutta ihan in case...
    Mirja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kestää - jos vaan tietää että vessa on lähellä :D

      Poista
  5. Vähän isommat isosiskot on kyllä mahtavia - meillä ikäeroa on 4 vuotta, ja kiitin siitä kyllä päivittäin kaksosten ollessa pieniä. Tosin, tekisi melkein mielil sanoa myös, että odottakaapa vain kun se pikkuvauva rupeaa liikkumaan, kiipeilemään ja repimään... Mutta mitä iloa siitä nyt kenellekään olisi. ;)

    Meillä vähän ylitunnolliselle isosiskolle tuli kylllä tarpeeseen se, että vauvojen synnyttyä käytiin sellainen klassinen "ei niistä tarvitse aina tykätä vaikka niitä rakastaakin" -keskustelu, paineet hyvänä isosiskona olemisesta kun tuntui välilä olevan liiankin kovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin pitää tuo keskustelu mielessä. Tämä oli mahtava vinkki ja tulee tapreeseen, esikoinen kun on välillä vähän liikaakin tunnollisuuteen taipuva tyyppi - kiitos!

      Poista
  6. Ah minäkin, ihan vieras ihminen täällä ruudun ja Itämeren toisella puolen, odotan innolla että koska susta tulee taas ihan tavallinen ja voit esitellä meille pientä kurttunaamaa.. Toivottavasti sen aika koittaa pian, alkaa kohta kyllästyttää tää ajan mataminen. Vauvat kun on niin hirmu ihania vaikkei ne ookaan omia.

    VastaaPoista
  7. Voih, ihana isosisko siellä jo odottaa. Aivan mahtavaa! Tsemppiä loppumetreille isosiskolle, äitille ja isällekin!

    Anni

    VastaaPoista
  8. Viiden vuoden ikäerossa ei ole mitään vikaa, päinvastoin! Olosuhteiden pakosta lapsillani on samansuuruinen ikäero, ja surin sitä jossain vaiheessa ennen vauvan syntymää. Nyt kun on vauvavuosi puolessavälissä, niin voin sanoa, ettei haittaa yhtään. Olisin varmaan ollut ihan sekopäinen jos ikäero olisi ollut alle kolme vuotta kuten aluksi toivoin. Viisivuotiaat ovat jo niin järkeviä ja niistä on iso apu. Toivottavasti teillä sujuu myös yhtä hyvin kun vauva-arki alkaa.

    VastaaPoista
  9. Pieni ikäero vaikuttaisi olevan aika rankka. Monella sukulaisella ja kaverilla on n. 1,5 v ikäerolla lapsia ja näin ulkopuolisen silmin aikamoista kaaosta on elämä. Lapset tappelee paljon ja vanhemmat on kireitä. Moni tunnustaa jälkeenpäin, että parista ekasta vuodesta ei pahemmin muista. Meillä ikäeroksi tuli 3,5 v ja esikoinen hoisi vauvaa pieniä hetkiä. Ei myöskään tarvinnut pelätä, että hän olisi vahingoittanut vauvaa. Helpommalla pääsee, kun ei ole samaan aikaan kahta vaippaikäistä uhmailijaa.
    Jaksamista loppuajan odotukseen!

    VastaaPoista
  10. Minä olen isosisko, viisi vuotta veljeäni vanhempi. En ollut ennen omaa aikuisuuttani edes kuulla että olisi olemassa "hyviä" ja "huonoja" ikäeroja. Meille tämä ikäero on ollut täydellinen. Ihastuin veljeeni heti ensinäkemältä ja olen aina halunnut hänen kanssaan viettää aikaa. Hän oli tavallaan tarpeeksi pieni, että kavereideni kanssa hän pääsi aina leikkeihin mukaan, kun taas parhaan ystäväni kaksi vuotta nuorempi sisko ei koskaan. Luulen, että yksi suhdettamme lujittanut asia on ollut, että saimme kokea lapsuuden ja nuoruuden elämänvaiheet itsenäisesti kodin ulkopuolella, emme esim. olleet samaan aikaan yläasteella tai lukiossa. Nyt aikuisenahan tuo ikäero ei tunnu missään, olemme molemmat parikymppisiä (no minä en enää kauaa :D). Olemme todella läheisiä ja juttelemme joka päivä toistemme kanssa, vaikka olemme molemmat asuneet omillamme jo vuosikaudet. Itse ainakin haluan lapseni juuri viiden vuoden ikäerolla! :)

    VastaaPoista
  11. Olisin halunnut lasten ikäeroksi 3-4 vuotta. Mutta toinen raskaus saatiin käyntiin vasta lääkkeiden avulla, joten ikäeroksi tuli 4v7kk. Ihan hyvä tämäkin. Isoveli tykkää pikkusiskosta ja pikkusisko jumaloi isoveljeä. :) Nyt kun pikkusisko täyttää kaksi vuotta, on ihana seurata miten leikkivät keskenään. Isoveli tahtoo ohjata välillä liikaa, mutta pienemmällä alkaa olla omaa tahtoa jo sen verran, että ihan kaikki ei mene isoveljen tahtomalla tavalla. :)

    Kavereilla on lapsia 1-2 vuoden ikäerolla ja ovat myöntäneet, että kuopuksen vauvavuodesta ei ole mitään muistikuvia. Tiedän, että en olisi itse jaksanut lapsia niin pienellä ikäerolla, joten meille tämä lähemmäs 5 vuoden ikäero on juuri sopiva. On se vauvavuosi tarpeeksi rankka yhdenkin vauvan kanssa. Ja meidän lapsilla ei ollut edes koliikkia...

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?