Lippu pusuloungeen

Mitä sitä kursailemaan, meillä on erinomainen parisuhde. Syitä siihen on useita, mutta näin äkkiseltään tulee muutama asia mieleen. Ensinnäkin meillä on yhteensä takana niin monta niin huonoa suhdetta, että molemmat tiesivät alusta asti, mitä ainakaan emme parisuhteelta halua. Toisekseen, olemme tehneet alusta asti asioita yhteisestä sopimuksesta oman pään mukaan. Onneksi suunta, jonne tykkäämme mennä, on useimmiten sama. Kolmanneksi; olemme hylänneet niin sanotut totutut pakettiratkaisut, jos ne eivät tunnu meistä hyviltä.
Yksi tällaisia juttuja on häämatka: teimme sen erikseen. Kun tuore aviomies lähti häiden jälkeen kiipeilemään kaverinsa kanssa Pohjois-Norjaan, minä jäin kotiin pienen lapsen kanssa. Siis häämatkalle (tästä on saatu niin monet naurut...). Vaikka häämatkamme nyt ei ollut sieltä kaikkein perinteisimmästä päästä, kirjoitin silti honeymoon-kohteista jutun Imagen matkapalstalle:
Melkein puolet suomalaisista avioliitosta solmitaan kesällä. Mutta minne heinäkuun helteillä lähdetään häämatkalle? Onneksi romanttisia pusulomia voi viettää muuallakin kuin Balilla ja Malediiveilla.

Kuten vaikka jurtassa Hollannin rannoilla! Retkeilyromantiikka huokuva Texelin saari löytyy Hollannin pohjoispuolelta vartin lauttamatkan päässä mantereelta. Saaren jurttakylän hämyisiin majoihin tunnelmaa tuovat puulämmitteiset kamiinat ja lampaantaljat. Maalliset tarpeet tyydyttyvät viereisessä pikkukaupungissa.

Perinteiselle rantalomalle kannattaa mennä Länsi-Kreetan pikkukyliin. Sieltä löytyvät Kreikan ja luultavasti koko Euroopan upeimmat hiekkarannat. Falasarnan, Baloksen ja Elafonissin pitkillä biitseillä hiekka on valkoista ja meri turkoosinsininen kuin Tyynellämerellä konsanaan. Yövy merenrantakylä Kissamoksessa tai Elafonissin simppeleissä rantahotelleissa.
Pusumaja Ruotsissa. Maan vanhin vuoristohotelli Fjällnes sijaitsee lähellä Norjan rajaa Tänndalen kylässä. Täällä Ruotsin hiljaisella ylängöllä luksushotellin suojissa voitte keskittyä tuijottelemaan vain toisianne.

Unohda Rooma ja Venetsia ja mene Toscanan Sienaan. Pikkukaupungin kapeilta kaduilta ja keskiaikaisten sisäpihojen suojista löytyy erinomaisia pussailunurkkauksia. Sienasta voi tehdä retkiä Toscanan viinitiloille tai pyrähtää Cinque Terren merenrantakyliin.

Kaukomatkasta haaveilevien vaihtoehto on Colorado. Keskellä sykähdyttäviä vuoristomaisemia sijaitseva Dunton Hot Springs on erikoistunut korkeatasoiseen erämaamatkailuun. Vaeltamisen, maastopyöräilyn ja perhokalastuksen lisäksi rentoudu spa-hoidossa tai pulahda alueen lukuisiin lämpimiin luonnonlähteisiin.

Viimeisenä oma suosikkini: Skotlannin Ylämaat. Ottaisin tukikohdaksi turvekattoiset talotInvernessin kaupungin kupeesta. Päivät kuluisivat nummilla käyskennellen, illaksi voisi sulkeutua hirsimökkiin, jossa odottaisi etukäteen tilattu ateria jälkiruokineen ja viinipulloineen.
Listatkaahan omat romanttisimmat lomakohteenne. Naimisiinmenostamme on nimittäin nyt viisi vuotta, joten voisimme kohta puoliin varata sen yhteisen häämatkan. (Mutta vasta sitten kun saan nauttia enemmän kuin suullisen jäähdytettyä skumppaa, kun lapset voi jättää anopin luo hoitoon ja kun olemme tehneet sen roadtripin. Vuonna 2017, ehkäpä?) 

--
Pidän Imagessa matkapalstaa. Tämä juttu on osittain julkaistu aikaisemmin numerossa 4/2015. Kaikki Imagessa julkaistut matkajuttuni tulevat myös tänne blogin puolelle. Tägään ne tunnisteella Imagen matkajutut.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

Tunnisteet: ,