On hetkiä, jolloin epäilet jopa omaa ystävääsi. Minulla tällainen hetki tuli eteen muutama vuosi sitten, kun kirjoitimme Katjan kanssa Vuo...

Toinen vuoden mutsi oli oikeassa - pikkulapsiaika menee ohi

3.6.15 Satu Kommentteja: 8

On hetkiä, jolloin epäilet jopa omaa ystävääsi. Minulla tällainen hetki tuli eteen muutama vuosi sitten, kun kirjoitimme Katjan kanssa Vuoden mutsi kakkosta. Hämmästelin tekstiä, jonka Katja kirjoitti vähän vanhemman - siis noin kuusivuotiaan  - lapsen mutsina. Että se helpottaa kyllä kun lapsi kasvaa - ja aika kuluu yllättävän nopeasti.
Kuva: Björgvin Hilmarsson
Joopajoo, ajattelin. Ihme lätinää. En kuitenkaan ottanut asiaa puheeksi. Ajattelin, että antaa luvun jäädä. Kai jotenkin tiedostin, että tässä puhutaan nyt jostain sellaisesta, josta minulla ei reilun parivuotiaan äitinä ole vielä hataraakaan käsitystä. Tässä tuo kyseinen teksti kokonaisuudessaan:

Vuoden mutsi 2:sta lainattua:

"Olen aina inhonnut kehotusta nauttia pikkulapsiajasta. "Kun ne ovat pieniä vain hetken!" Olen lähinnä kiittänyt luojaani, että ne ovat pieniä vain hetken. Ja sekin hetki on tuntunut noro-päivinä aivan liian pitkältä.

Tajusin oikeastaan vasta hiljattain, mitä sanonnalla oikeastaan tarkoitetaan. Sanonta liittyy toiseen klisheeseen: aika kuluu nopeasti.

Siinä missä kaksivuotias roikkuu puntissa ja huutaa uhmaansa, kuutta ikävuotta kolkutteleva lapsi tempoo jo talutushihnaa.  

Itsenäistymisyritykset alkoivat esikoisen tapauksessa jo nelivuotiaana. Kun tyttökaveri tuli kylään, molemmat ryntäsivät skidin huoneeseen ja ovi läimäistiin visusti kiinni. Kun koputin oveen, sitä raotettiin viisi senttiä ja hyvin nyreästi informoitiin, että jos en ole tarjoamassa mehua ja keksejä, niin asia tuskin on kovin tärkeä.

Sittemmin se on halunnut myös yökyläillä, viedä itse roskat ja lähteä kummisedän kanssa kalaan. Hypätä yksin Lintsin maisemajunaan, laittaa ruusutatuoinnin poskeen ja juosta edeltä kaupasta kotiin. Täyttää astianpesukoneen ja auttaa laittamaan aamiaista. Olen joutunut jo päästämään sen naapurin tytön kanssa ulos leikkimään, kahdestaan. Minua ei enää tarvita joka hetki.

Tunne on sekä vapauttava että hämmentynyt. Kuusi vuotta on todellakin kulunut yllättävän nopeasti, osittain juuri pikkulapsiajan aiheuttaman madonreiän takia. Ipanasta on kasvanut kaikessa tohinassa iso pieni. Persoonassa on jo paljon muitakin sävyjä kuin sattumanvaraiset kiukkukohtaukset. Kun non-stop hoivaamisvaiheesta pääsee eroon, löytyy jälkikasvusta hiljalleen ihminen, jolla on kiinnostavia huomioita, näkemyksiä ja tulkintoja maailmasta.

Ei, pikkulapsiaikaa en jää erityisemmin kaipaamaan. Lapsuutta riittää vielä pitkään - syliä ja rajoja tarvitaan edelleen - mutta perspektiiviä vain tulee lisää. Tässä vaiheessa täysimetyksen pituus alkaa tuntua todella mitättömältä detaljilta.
Kuva: Katja Lahti.
No mitäpä minä nyt sanon, kun oma lapsi täyttää seuraavaksi kuusi vuotta ja menee vuoden päästä kouluun? Että juuri noinhan se menee! Ystävä oli oikeassa. Aika meni yllättävän nopeasti. Meillä on käynyt lyhyitä tyyppejä yökylässä, hän pukeutuu itse enkä ole äitinä tervetullut enää ihan joka leikkiin.

Hyvin selvisin! Mutta siltikin. Tuleva vauva-aika, yöheräilyt, imetykset ja vaipparalli kauhistuttavat yhä uudestaan. Mutta nyt se tunne on hieman erilainen. Minulla ei ole paniikinomainen olo, joka on seurausta siitä, että on hyppäämässä uima-altaaseen, jonka syvyydestä ja veden lämpötilasta ei ole mitään ennakkotietoa. Tällä hetkellä ensimmäinen vuosi tuntuu enemmänkin kummitusjunalta, jonka tietää loppuvan joskus. Sitäpaitsi nyt minulla on puolison lisäksi tiimissä yksi erinomainen apuri. Aamuisin hän kertoo, että olen kuuma nakupelle ja tarhaan lähtiessä huolehtii, että älä äiti kumarru, mä laitan kyllä itse kengät jalkaan.

Tulisikohan tästä seuraavasta vauvavuodesta edellistä helpompi? Ehkäpä. Ehkä siitä voi tulla jopa hauskaa? (No nyt luon kyllä aikamoisia odotuksia.) Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että yhtään aikaisemmin en olisi halunnut tähän vauvaralliin lähteä. Luulen, että tämä kuuden vuoden ikäero lasten välillä on omalla kohdallani aivan täydellinen.
Ehkä pitäisi vähän verestää omiakin muistoja ja kaivaa kirjahyllystä Vuoden mutsin ensimmäinen osa katsoakseni, mitä kaikkea sitä oikein silloin ensimmäisen vauvavuoden aikana oikein tapahtui - ja mitä siitä tulikaan kirjoitettua.

#muuten: Adlibriksestä yhdessä Katja Lahden kanssa kirjoittamani Vuoden mutsi (Opas vauvavuoteen) hintaan 15,70 euroa*  ja Vuoden mutsi 2 (Taaperopäivitys) hintaan 15,70 euroa*. Kotiinkuljetus kuuluu hintaan. Täältä voit lukea kirjoista ilmestyneitä arvosteluja.

*) affiliate-linkki

8 kommenttia:

  1. Mä uskon, että tämä tuleva vauvavuosi meni paljon edellistä helpommalla. Asiat ovat kuitenkin jo sinulla selkäytimessä eikä jokaista ripsahdusta pelästy. Yleensä sanotaan, että toinen lapsi on rauhallisempi kuin ensimmäinen ja teillä on esikoisesta hänelle jo oikeasti seuraa ja sinulle vähän apua. Tietysti mustasukkaisuus kuuluu kuvioon, sillä sehän on kuten joku viisas sanoi, sama juttu, lapselle sisaruksen tulo kuin että puoliso toisi kotiin toisen kumppanin ja kertoisi, että tällä kokoonpanolla jatketaan. Yhtä järkyttävää! Mukavaa odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mennessä kersa ei ole osoittanut mitään mustasukkaisuuden merkkejä, vaan on kiinnostunut ja innoissaan ja valmistelee tulevalle bebelle vaatteita ja nukkumapaikkaa (pahvilaatikkoon mahtuu kuulemma hyvin) ja kyselee munkin vointia - liikkistä. Kiinnostavaa nähdä, tuleeko asenne muuttumaan kun vauva on oikeasti täällä.

      Poista
  2. <3
    Toi useamman vuoden ikäero on ihana asia niin monella tapaa, vaikka se ei suomalaiskansallisesti olekaan normi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NIIN ON!! Valmistelen juuri postausta aiheesta :)

      Poista
  3. Minulla ja veljelläni on viiden vuoden ikäero ja olisin toivonut samaa omille lapsilleni ellei biologia olisi pakottanut kiirehtimään.

    Pikkulapsiaika on kyllä noin lyhyt juuri siksi, että sitä voi edes hiukan jäädä kaipaamaan. Yhtään pidempi, niin mukulat olisi lähetetty maata kiertävälle radalle....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tässä lapsensaantihommassa on just niin villiä, että mistään ei voi loppukädessä itse päättää. Paitsi siitä, että ei harrastele seksiä...

      Poista
  4. Itselläni on hieman alle parivuotias lapsi, ja minusta nämä pari vuotta ovat olleet ihan hauskoja. Okei, lapsi on ollut ns. helppo: on nukkunut hyvin, ollut terve, on pääosin hyväntuulinen. Työtä tietysti riittää, mutta on myös paljon iloa ja onnea. Mutta siis... halusin tuoda vaan esille, että ei lapsen ensimmäiset vuodet ole välttämättä ihan hirveitä äidille ja/tai isälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tietenkään. Puhuin omista fiiliksistä. Enkä mä nyt mitään kuolemaa ole täällä tehnyt - tai ainakaan en enää muista sitä :D

      Poista

Mitä tuumaat?