Nyt on painavaa asiaa. Nimittäin lasten kurittamisesta, luunapeista, lyömisestä ja tukkapöllystä. Lähiömutsi kirjoitti aiheesta vastikään j...

Väkivalta ei ole kasvatuskeino

4.5.15 Satu Kommentteja: 40

Nyt on painavaa asiaa. Nimittäin lasten kurittamisesta, luunapeista, lyömisestä ja tukkapöllystä. Lähiömutsi kirjoitti aiheesta vastikään ja juttua lukiessani nousi mieleen ystäväni kanssa käyty keskustelu.

Muutama viikko sitten kylässä ollut ystäväni kertoi kuulleensa, että enemmistö ranskalaisista ei kuulemma halua kriminalisoida lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Että mitä että, ihmettelin. Ikävä kyllä: totta se on. Euroopan neuvosto nimittäin antoi keväällä Ranskalle huomautuksen siitä, että maassa ei olla ryhdytty riittäviin toimenpiteisiin lapsiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi.

Ranska rikkoo Euroopan sosiaalista peruskirjaa, jonka mukaan allekirjoittajamaiden tulee suojella lapsia ja nuoria laiminlyönneiltä, väkivallalta ja hyväksikäytöltä. Ranskan valtio ei toimi näin: lapsen lyöminen ei ole rikos. Ranskan laki kyllä kieltää kaiken väkivallan, mutta se sallii vanhemmille oikeuden ns. ojentaa lasta eli antaa luunappeja ja läpsiä takamukselle. (Jännä huomio muuten: kaikenlainen eläinten lyönti on laitonta.) 

Tuon Helsingin Sanomien jutun siteeraamien lähteiden mukaan 80 prosenttia ranskalaisista vastustaa lasten ruumiillisen kurituksen kieltämistä. Peräti 40 prosenttia ranskalaisvanhemmista sanoo toisinaan rankaisevansa lapsiaan fyysisesti. "Kuinka bebe kasvatetaan" sai juuri uuden merkityksen.

Täysin käsittämätöntä, järjetöntä ja brutaalia. Lähiömutsin linkkaamien juttujen perusteella asenteet eivät ole kovin kaukana tästä Suomessakaan. Onneksi lainsäädäntö on yksiselitteinen: lasten lyöminen on laitonta.

Läpsiminen, ravistelu ja kaikenlainen kajoaminen eivät ole kasvatuskeinoja vaan pelkkää väkivaltaa, jonka seuraukset eivät koskaan ole hyvät. Lyömällä lasta antaa mallin väkivallasta. Ja kierre jatkuu. Monethan niitä luunappeja puolustelevatkin sillä, että "kyllä minuakin lapsena". Lyöminen ei kuitenkaan lopu koskaan, jos se saa kenenkään puuttumatta siirtyä toimintamallina sukupolvelta seuraavalle. 

Lyöminen on nimittäin pirun helppoa. Kenen tahansa meistä voi tehdä hankalassa kohdassa mieli käydä käsiksi, itseni mukaan lukien. Korvissa suhisee, päässä kiehuu ja tekisi ravistaa. Aikomuksesta tekoon pitäisi kuitenkin pystyä pitämään sen verran pitkä välimatka, että siinä ehtii takomaan perheenjäsenen sijasta vaikka vessan seinää tai tyynyä. Suosittelen lukemaan Lähiömutsin jutun lisäksi myös Valeäidin pohdinnat aiheesta. Allekirjoitan kaiken.
Ja sitten ne omat kokemukset. Meitä ei koskaan lapsena lyöty. Isäni kuvitteli kai olevansa jollain sairaalla tavalla hauska ripustaessaan vitsan ovenkarmin yläpuolelle "pelotteeksi". Tuskin hän olisi vitsaa koskaan käyttänyt, mutta äitini sen kävi sieltä aina vihaisena viskaamassa pihalle. Jossain vaiheessa se risu ei enää palannut.

Muistan vain yhden kerran lapsuudesta, että joku olisi käynyt kiinni.

Isäni isä tukisti kerran, kun kokeilin hänen autossa istuessaan jotain sellaista nappulaa, johon ei olisi saanut koskea. Se hämmensi, kauhistutti - ja suututti. Minä en oikeastaan koskaan unohtanut sitä tai antanut anteeksi. Sen päivän jälkeen katsoin vaariani eri tavalla. Aloin hiljaa mielessäni ja salassa muilta jopa vähän inhota häntä. Aikaa kului, eivätkä välimme koskaan muodostuneet läheisiksi. Kun hän kuoli, minua ei itkettänyt. En mennyt edes hautajaisiin. 

Joku voisi ehkä kutsua ylireagoinniksi, mutta minusta se oli ihan loogista. Yksikin kerta on liikaa, eikä kenenkään tarvitse sietää väkivaltaa ja pelottavaa käytöstä. Kuria voi kyllä pitää muutenkin kuin hiuksista vetämällä.

40 kommenttia:

  1. Onhan se juuri noin. Pitääkin lukea Lähiömutsin kirjoitus aiheesta.
    Myös henkinen väkivalta on väärin, haluan sen tässä tuoda vielä erikseen esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti on, ja yhtä vahingollista (vähintään).

      Poista
  2. Ranskalaisten lastenkasvatus yllätti minutkin, kun luin joitakin kuukausia sitten Ranskassa asuvan suomalaisnaisen kirjoituksen samasta aiheesta. Lasten fyysinen kurittaminen pitäisi kieltää kaikkialla, ei siitä mitään hyvää synny. Minua on pienenä tukistettu ja annettu luunappeja, eikä se tietenkään kivalta tuntunut. Omia lapsia olisi kieltämättä tehnyt mieli joskus läpsäistä kun iski itkupotkuraivarit, mutta onneksi oli niissä tilanteissa sen verran älyä päässä, että jätin tenavan kiljumaan eteiseen ja häivyin itse toiseen huoneeseen rauhoittumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon toiminut just noin, välillä vaan poistunut paikalta. Onhan sekin harmittanut itseä jälkikäteen että on jättänyt toisen vähäksi aikaa kiljumaan ihan yksinään, mutta kun on saanut itsensä kasattua, on pystynyt taas jatkamaan normaalisti.

      Poista
  3. Au-pairina Ranskassa olleena se todellisuus kymmenisen vuotta sitten löi kyllä silmille. Lapsia läpsittiin takamukselle kotona ja julkisesti. Oli vähän haastetta handlata itse lapsia tiukassa tilanteessa kun ne olivat oppineet siihen että tottelevat vasta kun läimäistään. Ei tullut mieleenkään että olisi voinut läpsiä lapsia. En kyllä tiedä mitä vanhemmat olisivat siitä edes ajatelleet. Olisiko sekin ollut heidän silmissään hyväksyttyä? Ranskassa se on mun mielestä joku ihme normi se fyysinen kurittaminen. En tiedä mistä se tulee. Ei kai Suomessakaan samanlaista oo ollut edes 50-luvulla vaikka silloin sitten kai herkemmin tuli piiskaa lapsille sellaisista tosi kolttosista. Ranskassa kun mun mielestä läpsittiin takamukselle tositosi pienistäkin jutuista. Silleen joka päivä ja monta kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin kuvottavaa... Tapa, josta ehdottomasti pitäisi päästä eroon.
      Hankala sanoa, millaista Suomessa lasten kuritus oli 1950-luvulla, siis esimerkiksi mun omien vanhempien ikäluokalla, varmasti aika perhekohtaista. Mutta varmasti sitä oli enemmän kuin nykyään.

      Poista
    2. Mulla on sama mielikuva, että 50-luvulla tosiaan annettiin vielä ruumiillisia rangaistuksia, mutta todella pahoista jutuista. Samaan mielikuvaan nimittäin liittyy, että sen ajan kolttoset olisi olleet jotain ihan järjettömiä ittensä vaarantamisia tyyliin "joen sulavesien jääpalojen päällä matkustamista". Vähän puhuisi sen puolesta, että ei ruumiilliset rangaistukset ainakaan hillinneet, ehkä ennemmin että jos rangaistus tiedetään niin tehdään sitten typeryyksiä oikein kunnolla...

      Pilamin kertomus Ranskan kurittamistavoista vei pohjan mun ekasta ajatuksesta, mutta kerron sen kuitenkin. Aattelin ensin, että jos ne tuliset ranskalaiset on niin kimpaantuvia ja fyysisiä, että käyvät aikuistenkin päälle ihan erilailla. Mutta ei tämä tainnut sitten selittääkään.

      Poista
  4. En tiennytkään Ranskan uppiniskailevan asian kanssa. On tosiaan totaalisen nurinkurista, että noin muuten väkivalta on paheksuttavaa, mutta puollustuskyvytön lapsi tekee poikkeuksen. Väkivallalla kasvatetaan vain pelkoa, sanoilla järkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin.
      Mullekin tämä käsittämätön puute lainsäädännössä tuli todella yllätyksenä.

      Poista
  5. Ps. Pystytkö tekemään mitään tolle en ole robotti -toiminnolle? Se on muuttunut valitse kuviksi ja kännykällä tosi hankala kun ainakaan mun ei scrollaa niitä kunnolla näkyviin vaan näyttö palautuu aina kuvien ylälaitaan automaattisesti. Pitää siis scrollata alas, hirveällä vauhdilla yrittää ehtiä täpätä kuvaa ennenkuin se katoaa näytöltä ja sit taas uudelleen ja uudelleen... Välillä jää kommentoimatta kun en vaan saa varmennusta lävitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voisin itse asiassa kokeilla ottaa sen pois päältä. Oli pakko ottaa se käyttöön kun meili ja kommenttiboksi alkoi täyttyä kaikesta viagra-skeidasta. Testaan, tulevatko roskapommittajat takaisin... Laitan sen sitten taas päälle jos meno menee liian villiksi.

      Poista
    2. ok. kiitos. Voisko se olla esim. sanavahvistus, jos se pitää olla käytössä. Tuo "valitse samanlaiset kuvat" ei siis vain kännykän näytöllä oikein pelitä.

      Poista
  6. Olen itse ollut au-pairina Briteissä. Perheessä pienimpiä lapsia läpsästiin takamukselle, jos kielloista huolimatta käyttäytyivät huonosti.

    Nyt on pakko todeta, että lapset eivät tästä olleet moksiskaan. He kyllä tiesivät tekevänsä väärin. En myöskään itse kokenut, että vanhemmat olisivat olleet jotenkin "väkivaltaisia", vaikka läpsyttely oli itsellekin vierasta. En usko että britit sen enempää kuin ranskalaisetkaan hyväksyvät väkivaltaa, missä vanhempi yrittää vahingoittaa lasta tai kanavoi omia aggressioitaan lapseen. Oma havaintoni on, että näissä kulttuureissa läpsäys on jokseenkin harmiton tapa viestittää lapselle, että huonoa käytöstä ei siedetä ja tähän asetetaan raja. Läpsäys ei siis heidän näkökulmastaan ole väkivaltaa.

    Ja todetaan nyt vielä, että en tietenkään tarkoita että olisin samaa mieltä. Kulttuurisidonnaisuus on vaan aika vahva tekijä näissä asioissa. Meidän totuutemme ei ole heidän totuutensa, ja päinvastoin. Vähän samaan tapaan, kuin että saako raskaana ottaa lasin kuohuviiniä (lähipiirin välitön tuomio Suomessa, Keski-Euroopassa ei mitään väliä).

    VastaaPoista
  7. Mä en ole ikinä ymmärtänyt sitä logiikkaa, jonka mukaan pienempiä saisi lyödä. Enhän mä lyö miestänikään tai anna työkavereille luunappeja, vaikka ne joskus käyttäytyisivät idioottimaisesti. Miksi ihmeessä sitten mätkisin jotain, joka on pienempi, avuttomampi, puolustuskyvytön ja täysin riippuvainen minusta? Ja miten ihmeessä sille lapselle voi opettaa, että toisia ei saa lyödä, jos kuitenkin itse läpsii ja tukistaa pienempiään?

    Muistaakseni Astrid Lindgren kertoi joskus tarinaa lapsesta, jonka vanhemmat olivat lähettäneet etsimään metsästä vitsaa. Lapsi tuli takaisin ison kivenmurikan kanssa ja sanoi, ettei löytänyt vitsaa, mutta voitte lyödä tällä. Lapselle kipu on kipua ja nöyryyttäminen nöyryyttämistä, ei sitä erotella sen mukaan, että mikä on "kasvatuksellista" väkivaltaa ja mikä jotain muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Mä en ole ikinä ymmärtänyt sitä logiikkaa, jonka mukaan pienempiä saisi lyödä. Enhän mä lyö miestänikään tai anna työkavereille luunappeja, vaikka ne joskus käyttäytyisivät idioottimaisesti."

      Hyvä, klassinen, joskus aiemminkin käytetty mutta aina yhtä osuva perustelu. Olen täysin samaa mieltä.

      Lisäksi lapsia kuritetaan - mitä olen nyt blogeista lukenut - ihan eri luokan asioista kuin mistä aikuisille suututaan. Vahingoista, unohduksista, kaikesta tahattomasta suloisesta höperyydestä.

      -Kaislakerttu

      Poista
    2. Olen samaa mieltä kannsanne.
      Ja kyllä: lasten ja aikuisten virheet ja pahakäytöksisyys ovat kuin eri planeetoilta, ei niitä voi verrata. Paitsi että ruumiillinen ja henkinen kuritus on väärin, siinä ei myöskään ole mitään järkeä. Ei yhtäkään järkevää argumenttia joka sitä tukisi.

      Tuo Astrid Lindgrenin tarina on niin kouraiseva ja viisas..

      Poista
    3. Mun taas on pakko olla tuosta "enhän lyö miestäkään" -argumentista taas päinvastaista mieltä. Disclaimeriksi: en todellakaan hyväksy lapsen fyysistä kuritusta, ja vastineeni koskee ainoastaan argumentin heikkouksia, ei itse asiaa, jota argumentoitiin.

      Mua nimittäin nyppii aina kun näen tämän argumentin, että eihän muissakaan ihmissuhteissa. Juu lapsen ja vanhemman suhde on ihmissuhde siinä missä muutkin suhteet, mutta kun ei se nyt vaan ole silti samanlainen. On lukuisia hyviä ja tarpeellisia asioita, joita teette suhteessanne lapseen, mutta joiden tekeminen suhteessa omaan puolisoon olisi vähintäänkin kyseenalaista. Päätätte, milloin lapsi menee nukkumaan ja mitä se syö. Rajoitatte sen ulkona liikkumista. Otatte kantaa ja viime kädessä päätätte, kenen seurassa se liikkuu. Rankaisette, kun se tekee väärin. Jne jne. Kasvatusratkaisuja (jollainen fyysinen väkivalta ei edelleenkään ole) ei siis voi perustella sillä, että et tekisi niin aikuistenkaan kanssa / muissakaan ihmissuhteissa.

      Poista
    4. Mä tarkoitan sillä sitä, että koska en koe oikeaksi lyödä aikuista, joka voi puolustautua tai lähteä tilanteesta pois, niin miten ihmeessä voisin lyödä lasta, joka on minuun monin verroin alisteisemmassa asemassa kuin puoliso tai työkaverit? Nimenomaan siksi, että voin päättää niin monesta muusta asiasta lapsen elämässä, minun täytyy olla todella tarkka siitä miten sitä valtaani käytän.

      Ja totta kai kaikki ihmissuhteet ovat erilaisia. En tietenkään kohtele esim. työkavereita niin kuin miestäni. Mutta esimerkissä ei ole kyse siitä, että kaikkia kohdellaan täsmälleen samalla tavalla, vaan siitä, että kaikkia kohdellaan samalla asenteella ja samoista lähtökohdista. Tapaan sitten ihmisen kuin ihmisen (aikuisen tai lapsen), niin yritän kaikkien kohdalla lähteä siitä, että en halua nöyryyttää tai vahingoittaa sitä toista. Eri ihmisiä voi vahingoittaa eri tavoilla, mutta fyysinen väkivalta vahingoittaa aina kaikkia, tosin lapsia uskoakseni vielä enemmän kuin aikuisia.

      On paljon ihmisiä, jotka kohtelevat lapsia töykeämmin kuin aikuisia, mutta itse en ole koskaan ymmärtänyt sitäkään. Itse muistan kuinka aikuistuessani ihmisten asenne yhtäkkiä muuttui. Vaikka itse olin suunnilleen sama ihminen, niin silti minua kohdeltiin parikymppisenä aivan eri tavalla kuin teininä. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä kohteliaammin minuun suhtaudutaan. Se surettaa ja ärsyttää. Kyllä kaikkia pitää kohdella samalla asenteella: kunnioittavasti ja ystävällisesti. Ei se silti tarkoita, että kaikille on aina samat säännöt.

      Poista
    5. Hyvä selvennys, nyt olen samaa mieltä (kuten toki asiasisällöstä jo aiemmin)!

      Poista
  8. Olen lukenut nuo muidenkin kirjoitukset aiheesta, ja aina nyökkäillyt. Vaikkei lapsia olekaan vielä, olen tulisena sieluna jo parina pimeänä hetkinä kokenut tuota samanlaista raivoa. Että nyt jumalauta heitän lautasen lattiaan tai nipistän tuota puolisoa niin lujaa, että se tajuaa, mistä puhun. Mutta, kuten sanot, ajatuksesta tekoon on pitkä matka, eikä kenellekään ole mahdottomuus pitää näppejään kurissa. Voin kyllä kuvitella, että väsyneenä se voi lasten kanssa joskus olla hyvin vaikeaa. Mutta ei mahdotonta.

    Voin kommentoida tätä myös siitä näkökulmasta, että oma puolisoni on kokenut väkivaltaisen kasvatuksen. Väkivallalla uhkailija ja "kasvattaja" oli toinen vanhemmista, johon miehelläni on nykyään todella huonot välit. Hän olisi usein onnellisempi, jos eivät olisi tekemisissä ollenkaan. Muistoja lapsuuden väkivallan kokemuksista on sydäntä raastavaa kuunnella. Riippuen siitä, missä iässä tilanne on tapahtunut, värittävät muistoja häpeä, viha, nöyryytetyksi tulemisen tunne, pelko ja uhma eri suhteissa. Väkivaltainen vanhempi ei todellakaan ole synnyttänyt teoillaan kunnioitusta, vaan entisestään murentanut oman auktoriteettinsa ja päätynyt oman lapsensa silmissä säälittäväksi. Puolisoni itse on joutunut tekemään paljon töitä omien agressiontunteidensa rakentavan ilmaisun kanssa, eikä aina vieläkään ole helppoa.

    Tämä on toki ääriesimerkki. Näissä tukistushommissa puhutaan useimmiten vähän pienempimuotoisesta väkivallasta, kuin mitä mieheni on kokenut, tai ainakin sellaisesta, joka ei jatku aina lapsen teini-ikään saakka. Mutta oli väkivalta mitä kaliiperia tahansa, uskon lopputuloksen olevan sama: auktoriteettiaan väkivallalla vahvistava menettää uhrinsa kunnioituksen isku kerrallaan, pahimmassa tapauksessa jäljelle jää vain pettymys ja viha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolisosi on joutunut kamalia, hirveää. Tässä on kuitenkin se upea juttu, että puolisosi on pystynyt katkaisemaan oman perheen pahat perinteet ja pystyy toimimaan toisin, vaikka lähtökohdat ovat olleet tosi vaikeat.

      Poista
    2. Järkyttävintä ja surullisinta on oikeastaan vielä se, että puolisoni oli lähemmäs kolmikymppinen, ennen kuin tajusi, miten pielessä tämän vanhemman kasvatusmetodit ovat olleet. Kun ei kyse ole siitä, että hän yksiselitteisesti olisi saanut jatkuvasti turpiinsa, vaan jatkuvasta väkivallan uhasta ja sen aika ajoin purkeutumisesta pinnalle äkkiarvaamatta. Hän tajusi lopullisesti asian sanojensa mukaan vasta, kun aikuisena näki, millaiset suhteet hänen parilla läheisellä ystävällään, ja minulla, on vanhempiimme. Siihen asti hän oli jotenkin ajatellut, että he eivät tule tämän vanhempansa kanssa lainkaan toimeen ja tämä on vittumainen tyranni. Mutta hänelle ei ollut selvää, että kun henkisesti hyvinvoiva kuusikymppinen ei saa tahtoaan läpi, tämä ei heitä kolmikymppistä poikaansa kengällä päin näköä. Aivan ihme touhua.

      Onneksi tosiaan kyseessä on vahvasti omilla aivoillaan ajatteleva ihminen, joka on halunnut toimia toisin. Fyysisesti puolisoni ei ole koskaan satuttanut ketään sisaruskahinoista ohi kasvettuaan. Sanan säilällä hän oikein heikoille joutuessaan osaa hyökätä vastaan viiltävästi, mutta tästäkin liipasinherkkyydestä yrittää päästä eroon - ja on jo hyvin edennytkin.

      Mielestäni mahtavaa, että tuotte asiaa esille!

      Poista
  9. Olen saanut selkäsaunaa eli paljaalle pyllylle risulla tai kämmenellä. On annettu pitkin korvia, luunappeja ja tukkapöllyjä. Joskus (olisinko ollut ehkä 5 tai 6) jopa pakotettiin hakemaan itse pihalta se risu, jolla selkäänsä sai - ja sitä pelon ja nöyryytyksen määrää. Muistan edelleen joka ikisen kerran, kun minuun on kajottu. Ihan jokaisen. Eikä todellakaan päde mitkään "ihan hyvää miustakin tuli". Nyt itse 1,5-vee uhmiksen äitinä joudun taistelemaan rankasti noita miun mieleen väkipakolla (vai pitäisikö sanoa vallalla) juurutettuja kasvatusmalleja vastaan. Tekisi välillä mieli lyödä - niin kuvottavaa kun sitä on myöntää - ja tiedän sen johtuvan kokemastani väkivallasta. Mutta en lyö, koska miulla on järki päässä, koska väkivalta on väärin - niin väärin - enkä ikinä antaisi itselleni anteeksi, jos samat kauhukokemukset siirtäisin rakkaimmalleni. Mutta vaikeaa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydäntäraastavaa lukea näitä kokemuksia - aivan kamalaa, hirveää ja ahdistavaa. Mikä ihme on ajanut / ajaa vanhempia tähän ja tekemään tällaista lapsilleen. En pysty ymmärtämään.

      Kumpa kenenkään ei tarvitsisi enää kokea samaa. Toivottavasti asenteet ja käytösmallit muuttuisivat (ja kyllähän ne muuttuvat, kun mekin niitä näin yhdessä muutetaan puhumalla asioista). On todella hienoa, että olet voitolla tuossa taistelussa menneisyyden kummituksia vastaan.

      Onko tuollaisista kokemuksista mahdollista selvitä itsekseen, vai haitko apua ulkopuolisilta? Voisin uskoa, että monelle samoista traumoista kärsiville terapiasta voisi olla iso tuki ja apu - siis jos vain onnistuu löytämään sopivan terapeutin ja ylipäätään on mahdollisuus sellaiseen suhteeseen.

      Poista
    2. Ulkopuolistakin apua olen saanut, mutta paljon joutuu silti työstämään itsekseen. Aika oleellinen oivallus aikanaan oli se, että kyseessä tosiaan oli pahoinpiteleminen, eikä mikään viaton kasvatusmetodi. Ja että vika ei ollutkaan miussa.

      Luulen, että yksi syy lasten kaltoinkohteluun, on opitun mallin siirtäminen eteenpäin. Omat vanhemmat käyttäneet kuritusta kasvatuskeinona, niin se tapa äkkiä siirtyy omiin lapsiin. Kierteen katkaiseminen on vaikeaa, mutta aion omalta osaltani todistaa, ettei mahdotonta.

      Poista
  10. Kyllä, kyllä ja kyllä. Mutta on se vaan niin helvetin vaikeaa. Mä haluaisin jotenkin, että se laittomuus liittyisi sellaiseen tahallisuuteen, jos niin voi sanoa. Yritän sanoa sitä, että rikoksella ja vankilalla uhkaaminen ei ainakaan helpota kenenkään rajan yli livahtaneen vanhemman avun hakemista. Miten voitaisiin samaan aikaan kitkeä pois mutta toisaalta olla tuomitsematta, tukien niitä joilla se hirviö ei pysynyt hiljaa? Mietin, koska en pysty lupaamaan olevani aina lainkuuliainen tässä(kään) asiassa vaikka tiedän sen olevan vääristä väärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosi hyvää pohdintaa. Tärkeintähän niiden lasten hyvinvoinnin kannalta on se, että lyöminen ja kurittaminen loppuisi - ei se, että äiti tai isä joutuvat oikeuteen ja saavat tuomiot lain rikkomisesta.

      Poista
  11. Itse asiasta ehdottomasti samaa mieltä! meidänkin perheessä vaikka kuinka aikuisilla hermo kiristyisi, tilanteet selvitetään muuten, kuin kajoamalla lapseen. Silti tekstissä särähti korvaan rehvastelu koko elämän jatkuneella vihanpidolla. Omat isovanhempani ovat molemmilta puolilta jo kuolleet ennen syntymääni, joten tuntuu suurelta haaskaukselta sulkea elämästään isovanhempia pois. Eikö tilannetta olisi voinut myöhemmin keskustella auki ja kertoa episodin aiheuttamista pelon ja vihan tunteista? Anteeksiantamattomuus taas ei syö ja katkeroita ketään muuta kuin itseä, puhun kokemuksesta. Anteeksi antaminen ja unohtaminen kun ovat eri asioita. Toivottavasti en omien lasteni tai mahdollisten lastenlasteni kanssa tee koskaan mitään noin peruuttamatonta virhettä, jonka seurauksena he eivät tule edes hautajaisiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, että joku on sukua, ei tarkoita että mun pitäisi hyväksyä heiltä erilaista käyttäytymistä kuin vaikka ystäviltä. Sukulaisiaan ei voi valita, mutta se voi valita, kenen kanssa viettää aikaansa. :)

      Sitä paitsi mä olin tuon tapauksen aikaan alle 7-vuotias, eikä siinä tilanteessa osaa ottaa tuollaista asiaa puheeksi. Mä en kertonut siitä edes äidilleni, jolle kerron yleensä avoimesti vaikka mitä. Jos olisin ollut vähän vanhempi, asia olisi varmaankin ollut eri, sitä olisi osannut antaa verbaalisestikin takaisin. Ei se tukistus muistaakseni edes sattunut, mutta siitä jäi tosi epämukava olo pitkäksi aikaa, jonka muistan vieläkin. Asianhan voisi miettiä niinkin, että tekijä olisi ottanut asian puheeksi ja pyytänyt anteeksi....

      Pääosin mun Suomen suku, vaikka pieni onkin, on ihan mahtava.

      Poista
  12. Mua on myös kuritettu lapsena molempien vanhempien toimesta, tosin enemmän isän. Tukkapöllyjä ja läväreitä. Muistan niistä lähinnä sen raivon tunteen: tappelin takaisin niin kovaa kuin pystyin ja halusin vaan olla isompi, että voisin satuttaa kunnolla. Tosi hieno juttu. Viimeisellä kerralla olin juoksemassa isää pakoon, kun käännyin kannoillani, seisoin isän edessä ja sanoin: "Lyö sitten!" ei lyönyt. Kysyi, olinko nyt ylpeä. Olin, ja taidan olla edelleen.

    Mun korviin ne vanhempien kertomukset omista selkäsaunoistaan 50-luvulla kuulostaa erilaisilta. Niihin littyi se rituaali ja harkinta, vitsan haut ja muut. Enemmän nöyryyttävää ja alistavaa kuin niinkään pelottavaa. Omat selkäsaunani sain niiden ollessa jo krimilalisoituja. Meillä se lyönti tai tukkapölly tuli hetkessä, kun vanhempi oli menettänyt täysin malttinsa ja käytännössä hyökkäsi päälle.

    Olen ihan hyvissä väleissä vanhempiini, kasvattajina heissä oli hyviä ja huonoja puolia, mutta he yrittivät kyllä parhaansa. Silti onhan tuo nyt ihan käsittämätöntä. Sen takia olisi tärkeää, että asenneilmapiiri muuttuisi lopullisesti, että jokainen tajuaisi itsekin kauhistua itseään ja hakea apua, jos karkaa aikuisena ihmisenä lapsen päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamalia kokemuksia, huh. Oon tosi pahoillani, että olet joutunut kokemaan tuollaista.

      Teon älyttömyydestä kertoo muuten jotain sekin, että kun uhri pysähtyy ja pyytää sitä päälle tulijaa lyömään, tekijä havahtuu oman aikomuksen älyttömyyteen. Usein lyömistä selitellään just kasvattamisella ja kurinpidolla, mutta pohjimmiltaan siinä taitaa kuitenkin olla kyse pelkästään tekijän omasta huonosta itsetunnosta, huonosta itsehallinnasta ja omasta huonosta olosta. Sitten se purkautuu räjähdyksenomaisena vaikka lapseen tai johonkin muuhun lähellä olevaan ihmiseen, joka muka tekee jotain väärää, seisoo väärässä paikassa tai mitä ikinä.

      Poista
    2. Niin, ehkä se silloin aikoinaan, vitsan ollessa normi, olikin monelle kasvatusta ja kurinpitoa, joskin todella huonoa sellaista. Nyt, kun se on laitonta, niin lapsiaan pahoinpitelevät enää ne, joilla väkivalta on tuolla "kasvatuksella" sisäänrakennettu toimintamalli tai joilla muuten vaan on surkea impulssikontrolli.

      Jännä muuten, että ensireaktio siihen, kun joku kauhistelee kertomaani, on vähättely. Että ei mulle koskaan mitään jälkiä jäänyt jne. Ja tosiasia on, että moni muu asia kasvatuksessani meni vielä paljon pahemmin pieleen, vaikka ne ovat sellaisia, joista ei ulkopuolinen, mt-asioista tietämätön henkilö edes tajua, mitä oikein valitan. Tästä saan aina kauheasti sympatiaa, vaikka en loppupeleissä tunne elämäni kärsineen siitä niin kamalasti. Ehkä eniten tuossa suututtaa näin jälkikäteen se, että väkivallasta tuli mulle silloin jotenkin triviaali asia. Tappelin poikien kanssa, ja kun fyysiset voimat ei riittäneet niin kiskoin hiuksista yms. Ja olin tuosta vielä jotenkin ylpeä. Kasvoin siitä kuitenkin ulos ihan itsekseni enkä ole varhaisteini-iän jälkeen tehnyt mitään väkivaltaista. Jotain impulsseja on joskus, mutta kai niitä on joskus useimmilla. Ihan hyvin olen toistaiseksi saanut hillittyä. Sen tiedän, että en ikinä voisi perustella oman lapsen kuritusta millään kasvatussyillä. Se punainen raivo on liian vahvasti muistissa.

      Poista
  13. Tata samaa tapahtuu varmaan muuallakin kuin Ranskassa, taalla Turkissakin varsinkin vanhemmilla ihmisilla huomaa olevan lapsenlapsia kohtaan joskus naita lapsays ja luunappi tapoja. Ihmisilla on kahdenlaista suhtautumista, toiset kaantavat paan pois silla sehan ei kuulu muille kun taas toiset menevat sanomaan. Tulin eraana aamuna tarhasta ja edella lapsenlapsen itkuun ja kiukutteluun hermostunut mummo lapsi ja ravisteli lasta, olisi tehnyt mieli lyöda mummoa. Onneksi apuun tulivat kauppaa avaamassa ollut mies ja toinen nainen, jotka antoivat mummon kuulla kunniansa, olin itse aika lamaantunut. Luulen etta osa vanhemmista ei tieda tai jaksa työkiireidensa takia miettia, onko isovanhemmista enaa hoitajiksi lapsille. Tata kurittamista olen havainnut myös Venajalla ja monissa venajankielisissa valtioissa. Tasta on aika vaikea sanoa, olen kerran yrittanyt ystavalleni ja ei ottanut asiaa mitenkaan rakentavana kritiikkina vaan loukkauksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aivan varmasti tapahtuu, ja paljonkin. Tuo Ranskan lainsäädäntö vaan särähti pahasti korvaan, kun se on kuitenkin EU-maa ja on jotenkin tottunut siihen ajatukseen, että Ranska on sivistysmaa ja sillä on ollut historiassa merkittävä rooli länsimainen ihmisoikeuskäsityksen muotoutumisessa.

      Poista
  14. Jep, toki on lyöty lapsena, ja tietenkään en ole antanut ikinä anteeksi. Enkä ole myöskään tehnyt omia lapsia, joita hakata. Ketju poikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveää. Oletko sä päässyt asiasta yli vai tunnetko, että se vaikuttaa sun elämääsi vieläkin?

      Poista
    2. On vaikuttanut tietenkin elämänvalintoihin ja arvoihin (esim. mieluummin suojelen kuin lyön pienempiäni) mutta en sentään muistele mun idiootteja vanhempia joka päivä. On tässä elämäkin elettävänä.

      Poista
  15. Mä erehdyin lukemaan Lähiömutsin linkkaamaa iltasanomien/-lehden keskustelua ja olen vieläkin aivan järkyttynyt. Ihmisiä kymmenittäin siellä ihan omalla naamalla ja nimellä toitottaa että kyllä vaan pieni kurittaminen kuuluu lastenkasvatukseen, ja että jollei ole rajoja (joita he siis kokevat voivansa asettaa vain fyysisillä rangaistuksilla) niin kohta meillä on sellainen mummonhakkaajien sukupolvi täällä että kukkahattutätejäkin (joita siis ovat ne joiden mielestä nykylainsäädäntö on oikein) alkaa kauhistuttaa. Siis apua! Elän selvästi jossain kuplassa koska en tunne ketään joka pitäisi fyysistä kurittamista hyväksyttävänä. Yleisin kommentti tuntui olevan että "muakin on piskattu ja ihan hyvä tuli joten piiskaan itsekin". Herää vaan kysymys että tulikohan sittenkään niin hyvä, jos noin kommentoi...

    VastaaPoista
  16. Minua on kuritettu pienenä, sekä luunappeja ja tukistusta äidiltä että remmillä lyömistä takapuolelle isältä. Jälkimmäinen tuntui aina kaameammalta, kun se ei ollut enää hetken raivosta johtuvaa kuten äidiltäni, vaan harkittua "nyt saat selkääsi". Joskus äiti uhkasi sillä, että kun isä tulee kotiin, saat selkäsaunan. Odota siinä sitten! Ikinä en muista tunteneeni, että olisin jotenkin ansainnut rangaistuksen. Se tuli jostain älyttömästä, kuten maitomukin kaatamisesta tai maljakon rikkomisesta leikkiessä. Minusta tuli niin ujo ja sisäänpäinkääntynyt lapsi, että ihmettelen, mitä mahdoin edes tehdä selkäsaunan eteen? Kun mitään ei uskaltanut tehdä. Ei olisi tullut mieleenkään tapella vastaan.
    Omista vanhemmistani isääni kuritettiin lapsena tosi rankasti ja Raamatun mukaan "joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa". Tätä pelkoa ja kauhua sisäistin lopun ikääni, Todella aika katkaista tämä ketju! Omia lapsiani olen äärimmäisessä väsymyksessä joskus läpsinyt, mutta heti pyytänyt anteeksi, ikinä se ei ole tuntunut oikealta. Vanhempi sukupolvi näyttää edelleen hyväksyvän kurittamisen - ihme on, jos nuoremmatkin yhä niin ajattelevat!

    Muissa kulttuureissa se on edelleen hyväksyttävää, ja sitä tehdään jopa kouluissa opettajien toimesta. Irlannissa se taidettiin kieltää vasta pari vuosikymmentä sitten - sitä ennen kouluissa oli omat nahkakeppinsä lasten lyömiseen siinä kuin liidut ja kirjat. Hulluutta!

    VastaaPoista
  17. Tukistaminen ja piiskan antaminen olivat jotenkin "normaalia" vielä silloin kuin olin lapsi, mutta ihan käsittämättömän huonoja kasvatuksellisia konsteja. Muistan piiskasta vain sen että koin kyseisissä tilanteissa olleeni syytön, ja sen pelon että sitä piiskaa voi tulla tekemättä mitään. Että jos vaikka yritettäisiin keskustella asioista jos on jotain tehty väärin, niinhän me aikuisetkin keskenämme teemme (toivottavasti)...

    Olen miettinyt paljon että missä menee minulla raja mikä on sallittua (näitä olen joutunut pohtimaan tositilanteissa vaikka itsellä ei ole omia lapsia), ja olen tullut siihen tulokseen että jos lapsi toistuvasti yrittää pistää kätensä kuumaan hellanlevyyn tai kiukaaseen tai johonkin teräaseeseen, luunappi sormille on sallittu. Luunapista ei ole traumoja jäänyt itsellekään, ja olen kokeillut jopa että miltä se tuntuu omille sormille, eikä se satuta, lähinnä vaan "säikäyttää" tilanteessa jossa olisi suurempi vaara kun lasta ei saa puhumalla olemaan satuttamatta itseään vaan sama yritys toistuu ja toistuu. Jonkinlainen ehdollistuminen varmaan, että muistaa jos sinne hellaan puskee sormia että sillon sormiin sattuu. Sattuisi enemmän jos osuisi sinne levyihin... Onneksi on fiksumpiakin lapsia joilla ei ole tarvetta testata itseään. Tähän liittyen hirvittää myös vanhemmat joilla ei ole mitään rajoja lapsilleen, ja jatkuvasti on samat sankarit paikattavana poliklinikalla palovammojen tai haavojen jne takia. :/ Että siinä voitaisiin miettiä onko se että annetaan tehdä mitä tahansa myös jossain määrin lapsen pahoinpitelyä.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?