Tämä on se kesä, kun opetellaan ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä. Tämän päätti pätkä itse. Seuraavaksi piti hankkia uusi pyörä. Sitä v...

Menopeli 1970-luvulta

25.5.15 Satu Kommentteja: 7

Tämä on se kesä, kun opetellaan ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä. Tämän päätti pätkä itse. Seuraavaksi piti hankkia uusi pyörä. Sitä viimekesäistä polkiessa polvet nimittäin osuivat leukaan. Vaikka Islannissa asuu aika vähän suomalaisia, yllättävän moni heistä on samassa elämäntilanteessa: mittarissa +30 ja lapset menossa pian kouluun. Niinpä aloin kysellä lähipiiriltä ostettavaksi käytettyä lastenpyörää.
En ehtinyt projektissa kovinkaan pitkälle, kun puoliso jo sai idean: me mitään uutta käytettyä pyörää osteta. Hänen mutsinsa kellarista löytyisi huippuhyvä polkypyörä 1970-luvulta. Hän on kuulemma säilyttänyt sitä pienessä kellarikopissa kolmekymmentäviisi vuotta, koska halusi tulevaisuudessa antaa pyörän omalle lapselleen.
Tarina oli sen verran hyvä, että lupauduin lähteä vilkaisemaan tätä muinaisjäännettä. Suoraan sanottuna olin satavarma, että nyt kyllä aika kultaa muistot pyörän ylivertaisuudesta. Kolmen vuosikymmenen jälkeen pyörä hyvin todennäköisesti on aika paljon heikommassa hapessa kuin kesällä 1979.
Haimme pyörän autolla kotiin. Sitä käänneltiin vähän aikaa pihalla, säädettiin satulaa ja räplättiin ketjuja. Järjetöntä mutta totta: ei tarvinnut kuin pumpata renkaisiin ilmaa. 

Onhan se pirun hieno. Katsokaa tuota ohjaustankoa, en kestä! Ja pelletarraa, joka on edelleen rungossa kiinni. 

Kersakin innoistui pyörästä (vaikka se ei ole vaaleanpunainen eikä siinä ole Frozen-kuvia), ja on nyt joka päivä vaatinut pyöräreissua. Sen mielestä on sairaan siistiä, että se voi kertoa vastaantulijoille ajavansa samaa pyörää kuin faijansa.
Pyöräilykoulutuksessa jäin sivustakatsojaksi. Omalla pötsillä en pysty enää juoksemaan rinnalla, mutta eipä minun olisi annetukaan. Tämä on nyt ihan selkeästi sellainen isä-tytär-juttu. Ensin ne harjoittelivat takapihan nurmikolla. Seuraavana päivänä pienellä tienpätkällä talon edessä ja eilen siirryttiin viereisen päiväkodin pihalle, jonka kova mutta kuitenkin joustava pohja osoittautui mainoksi harjoituskentäksi. Tunnin äheltämisen jälkeen ei tarvinnut enää pitää kiinni. 

Tänään pitää kuulemma pyöräillä sinne vähän kauempana olevalle leikkikentälle.

7 kommenttia:

  1. Söpöä, että tuolla pyörällä on tunnearvoa! Minäkin haluan meidän lapselle daddyn vanhan pyörän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varastoja kaivelemaan! Mulla ei ollut aavistustakaan, että meillä olisi jossain kätköissä tällainen yksilö....

      Poista
  2. Meidän poika sai isän vanhan Tuntsan - sellaisen chopperin - tuunasivat yhdessä monta viikkoa, että saivat kiiltämään ja skulaamaan. Vitsit oli (ja on magee). Ja parasta oli kertoa kavereille että isän vanha ja yhdessä fixattu. Nyt, vaikka jäänyt pieneksi, sitä ei saa hävittää, poika säästää sen kuulemma omille lapsilleen :)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi upea huomata, kuinka vanha tavara kestää ja kestää. Nyt kun ostaa marketpyörän, se pysyy kasassa just sen kaksi vuotta ja hajoaa sitten käsiin. Parikin prisma-pyörää kokenut tämän kohtalon...

      Poista
  3. Mahtava nostalgiapyörä, kyllä tuolla kelpaa ajella :)

    Minä ulkoistin vaivihkaa pyöräilyopetuksen miehelle. Minun fysiikka ja kärsivällisyys ei kestänyt sitä kaksinkerroin juoksemista mitä tuo ilman apurattaita ajamisen opettelu opettajalta vaati. Huokaisen helpotuksesta kun molemmat lapset ajavat nykyään täyttä päätä itsenäisesti :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?