Kuka omistaa talouspolitiikan?

Pari sanaa politiikasta. Pian pitäisi nimittäin äänestää Suomen eduskuntavaaleissa. Islannissa asuvilla suomalaisilla on mahdollisuus pistää äänestyslappu kuoreen Suomen suurlähetystössä Reykjavíkissa ensi viikolla muutaman päivän ajan. Olen tehnyt useampiakin vaalikoneita ja selaillut ehdokkaiden nettisivuja, mutta päätöstä ei ole kovin helppo tehdä. Varsinkaan kun joudun äänestämään Hämeen vaalipiirissä, jonka ehdokkaista en tunne ennalta juuri ketään.
Valintoja.
Vaikka Suomen taloustilanne ja tehdyt päätökset eivät juuri omaa arkeani, terveyttäni tai tulotasoani liikauta, on niillä silti minulle paljonkin väliä. Koen nimittäin edelleen itseni ennen kaikkea suomalaiseksi, ja politiikka kiinnostaa - ja etenkin talouspolitiikka.

Yksi asia mikä minua kaikkein eniten poliittisessa keskustelussa tällä hetkellä sytyttää, on oikeiston itselleen omima "talousasiantuntijuus". Olen itse vasemmistolainen ja feministi, ja siksi erittäin tottunut kuulemaan talousaiheista keskusteltaessa seuraavia kommentteja:

- Näytä mulle yksikin vasuri, joka tajuaa jotain talouspolitiikasta. 
- Just sunlaiset luulee, että raha kasvaa puissa ja sitä voidaan sieltä jaella kenelle tahansa.
- Lässynlssynlää.

Kun vasemmistolaiseen maailmankatsomukseen lisää vielä feminismin, niin kyllä on kuulkaa puska kukkia hatussa.

- Tuommoiset puunhalailijat kuluttavat aikaansa jauhamalla jostain kiintiöpaikoista ja naisten kokemasta syrjinnästä. Lopettakaa ininä ja tehkää jotain tuottavaa.
 Rantojen sooloahertaja. 
Otsasuoneni alkaa tässä kohtaa aina tykyttää. Mikä ihmeen yksinoikeus oikeistolla on talouspolitiikkaan? Ja mistä ihmeestä sellainen harhakuva on tullut, että oikeistolaiset tekeävät järkeviä taloutta koskevia päätöksiä, kun vasurit lähinnä tuhlaavat yhteisiä varoja ja räkivät flegmaattisina kattoon?

Olen feministi ja vasemmistolainen, mutta ei se tee minusta laiskaa haihattelijaa, joka ei tajua todellisuudesta mitään. Olen yrittäjä, itse asiassa minulla on kaksikin yritystä. Työllistän muita ihmisiä suoraan ja epäsuoraan. Sijoitan mielestäni ihan fiksusti osakkeisiin ja rahastoihin, mutta olen kehno pankkiasiakas, koska en suosi rahastoja, joissa järjettömät hallinnointikulut syövät vuosituotot. Teen ihan helvetisti töitä, mutta maksan kakomatta tuloistani 40 pinnaa veroja ja firman työntekijöiden sivukulut ja viikonloppukorvaukset pennilleen.

Olen ahkera ja ymmärrän rahan päälle ja minusta on erityisen kivaa, kun on rahaa. Vasurin minusta tekee se, että en halua yhteiskuntaa, jossa jokainen on vastuussa vain itsestään ja valtion rooli kutistettu minimiin. On helppo lässyttää kultalusikka perseessä lämpimän omistusasunnon suojissa siitä, kuinka kaikki on oikeasti vain omasta ahkeruudesta kiinni. Kun ei vaan ole.

Jos meillä olisi sellainen yhteiskunta, jossa jokainen todella vastaisi vain itsestään ja ostaisi kaiken tarvitsemansa yksityisiltä markkinoilta, aika moni ihminen ei olisi siinä asemassa, missä nyt on eli tekemässä tuottavaa työtä. Tiedostan kuuluvani itsekin tähän sakkiin. Jos ei olisi ollut suomalaista opintorahasysteemiä, ilmaista koulutusta ja asumistukijärjestelmää, en olisi nyt tässä vaan luultavasti opinnot keskeyttäneenä jossain hanttihommaduunarina ja asuisin asuntovaunussa. Ei olisi sitä ostovoimaa, mikä nyt on. En olisi tarjoamassa kenellekään työpaikkaa tai ostamassa keneltäkään tavaraa sisään.
Työpäivä pulkassa.
Haluan, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet menestyä. Haluan, että syystä tai toisesta alamäkeen ajautunut jeesattaisiin sieltä ylös. Haluan, että jos minä tai läheiseni sairastumme vakavasti, meillä on mahdollisuus selvitä ilman kallista vakuutusta. Haluan varallisuusveron takaisin jo ihan senkin takia, että varallisuuden jakautumista voitaisiin paremmin tilastoida ja tutkia. Olisin hitto soikoon valmis maksamaan sitä varallisuusveroa itsekin, vaikka olen kaukana rikkaasta.

En väitä, että olen kovin terävä talouspolitiikan asiantuntija. Mutta ei sitä ole kovin moni muukaan. Eikä oikeistolainen tee keskimäärin yhtään sen järkevämpiä talouspoliittisia päätöksiä kuin vasemmistolainenkaan. Kun vähän avaa silmiään ja katsoo maailmalle niin huomaa kyllä, että yllättävän monet lähihistorian surkeat ja talouden kuralle ajaneet päätökset ovat itse asiassa oikeiston käsialaa (Sixten Korkman kirjoitti Hesarissa pari päivää sitten aiheesta, suosittelen). Olen kokenut saman täällä nykyisessä kotimaassani: Islannissa oikeistopuolue loi maahan järkyttävän julkisen talouden vajeen, jonka vasemmistohallitus sitten korjasi IMF:n kanssa säästökuurilla, ja jonka jälkeen oikeisto äänestettiin taas takaisin valtaan, koska vasureiden säästökuuriin ei oltu tyytyväisiä (no ei kai kukaan ole innoissaan verojen nostosta ja julkisten palveluiden heikkenemisestä, mutta joskus vaihtoehtoja ei vain ole).

Ensi viikolla pitäisi siis äänestää. Yritän löytää itselleni sopivan ehdokkaan, joka on paitsi fiksu ja humaani tyyppi, hänellä on  talousosamista, sillä talouspoliittisilla päätöksillä on ihan helvetisti väliä. Jos rahaa ei ole, ei ole mistä jakaa.

Haluaisin kuulla, mitä ihmettä pitäisi tehdä Kreikalla, miksi velkarahalla muka ei juuri nyt kannata elvyttää, miksi ei keskitytä pienituloisten ostovoiman kohentamiseen (he kuitenkin kuluttavat tuloistaan suuremman osan kuin isotuloiset eli laittavat ylimääräisen käyttöön tulevan rahan kiertoon kansantalouteen eivätkä haudo sitä säästötileillä), voisiko työnantajan sivukuluja yrittää järkeistää ja kannattaisiko nuoret naiset saada paremmin messiin työmarkkinoille jakamalla niitä vanhemmuuden kustannuksia ja vanhempainvapaita vähän järkevämmällä tavalla?

Näillä kysymyksillä on vaalien alla aika helvetin paljon enemmän väliä kuin sillä, miten rasvaista makkarapastaa demareiden Antti Rinne syö. Silti aika moni oikeistolainenkin tuhlasi some-aikaansa pekoniin. Daa.

Tunnisteet: