Crossfit-treenien erot Suomessa ja Islannissa

Takana on viikon työmatka Suomeen ja parit CrossFit-treenit entisessä kotimaassa. Kuten on käynyt ilmi, aloin harrastaa CrossFitiä Reykjavíkissa kesäkuussa ja käyn treeneissä 3–5 kertaa viikossa (ja koska huomaan kirjoittavani aiheesta yhä enemmän, tägäsin kaikki aiheen jutut crossfit-tunnisteella, ja jutut löytyvät myös tuolta ylävalikosta.)
Toissapäiväiset treenit.
Olen treenannut nyt seitsemän kuukautta ja hullummaksi vaan menee. Tiukalla aikataululla ja kovalla kurilla vedetyt intensiiviset tunnit ovat saaneet aikaan niin kreisin motivaation, että en aina kehtaa edes sanoa meneväni treeneihin, jotta en vaikuta liian hullulta. Käyn siellä välillä salaa muilta. Muahhaa.

Yksiäkään treenejä ei tee mieli jättää väliin ja työmatkoillakin on pakko keksiä keino päästä hakemaan rakkoja kämmeniin. Onneksi suurin osa crossfit-saleista ottaa vastaan vierailijoita muilta saleilta, eli rutiinin ylläpitäminen on helppoa. Suomeen suuntautuvilla työmatkoilla olen ehtinyt käydä testaamassa neljä eri mestaa. Nyt tekee mieli tehdä hieman vertailua.

Viime viikkoisella Suomen-työmatkalla ehdin käydä vierastreeneissä Herttoniemi Crossfitissä ja Kampissa Crossfit Basementissa. Näistä jälkimmäinen sijaitsee entisellä Dommalla. Herramunjee! Kaikki Etu-Töölössä 2000-luvun alussa opiskelleet muistavat uunikalan käryn ja ankeiden lukusalien töhnäiset seinät, joiden suojissa pistetiin derivaattaa mutkalle tai jotain. Paikka on kokenut melkoisen päivityksen sitten viimenäkemän! Dommalla humanistit eivät tärise enää kylmästä vaan kyykkysarjan jälkeen.

Viime syksynä kävin Kirkkonummi Crossfitissä ja kesällä Kouvolassa lomaillessa löysin lähimmät treenit Lahden Foreveristä.

Eri saleilla vierailu on tehty helpoksi, koska crossfit on periaatteessa samanlaista kaikkialla. Yhden peruskurssin käytyään voi treenata missä vain, sillä perusliikkeet ovat samoja: punnerruksia, burbee-perusliikkeitä, lankutusta, vatsalihaksia, leuanvetoja, käsilläseisontaa ja painonnostoliikkeitä kuten erilaisia kyykkyjä, olkapääpunnerruksia, tempauksia jne. Näitä liikkeitä yhdistellään päivän harjoituksessa (wod, workout of the day). Osa wodeista nostaa sykkeet tsiljoonaan, kun taas joillain treenikerroilla keskitytään voimaliikkeisiin. Yhtenäkään päivänä treenit eivät ole samanlaiset, joten kyllästymään ei pääse edes kaltaiseni kärsimätön tyyppi.
Crossfit Herttoniemi ja Crossfit Basement - hyvä meno molemmissa!
Suomalaisia cf-salivierailujen jälkeen tajusin, että Reykjavíkin Crossfit-sali on aivan järjettömän suuri ja suosittu. Meillä on arkisin on 21 treenit eli yhteensä 21 tuntia crossfit-treenausta joka päivä. Ensimmäiset lämmittelyt alkavat kello 6, viimeiset kello 18.40. Jokaisella tunnilla on 8–40 harrastajaa. Joka lauantai on paritreenit, sunnuntaisin tekniikkatreenit. Ei ihme, että islantilaiset punttisalit ovat helisemässä, sillä kaikki islantilaiset kuntoilijat ovat karanneet crossfittiin. Näillä kävijämäärillä minusta tuntuu, että nykyään koko Islanti harrastaa wodeja.

Vaikka nuo testaamani suomalaiset salit olivat kotipaikkaa pienempiä, varustetasoltaan ne olivat samanlaisia. On kahvakuulat, levypainot, renkaat, leuanvetotangot, soutulaitteet ja seinäpallot. Valmentajat ovat olleet joka salilla hyviä ja potkineet tarvittaessa myös perseelle. Crossfit Basementin tunnilla opin pari hyvää kikkaa varpaat tankoon -liikkeeseen. Hertsikan salilla pääsin yhden askeleen lähemmäs oikeaoppista split jerkiä. (Tästä videosta voi katsoa, mistä ihmeestä horisen.)

Treenit alkavat kymmenen minuutin lämmittelyllä. Sitten harjoitellaan päivän liikkeiden tekniikkaa, jonka jälkeen tulee itse treeni, joka kestää ohjelmasta riippuen 10–30 minuuttia. Valmentaja vetää koko tunnin ja katsoo, että liikkeet tehdään oikein ja kannustaa puhisijoita parempiin suorituksiin. Yksi treenikerta kestää tasan 60 minuuttia.

Ja nyt tulee se merkittävin ero: omalla kotisalilla tähän tuntiin sisältyy noin vartti ohjattua venyttelyä ja lihasten hierontaa palloilla ja putkenpätkillä. Tunti loppuu siihen, kun kaikki ovat ohjatusti venytelleet ja hieroneet oikeat lihasryhmät. Suomessa treenit ovat loppuneet siihen, kun wod on loppunut.

Olen lajissa täysi noviisi ja ihan hammastikkusarjaa, mutta ihmettelen silti näitä erilaisia lihashuollon käytäntöjä. Reykjavíkissa valmentajat ovat sitä mieltä, että tulokset tehdää nimenomaan siellä venyttelysalissa.  Ja onhan se ihan totta näin maalaisjärjelläkin kelattuna: jos treenaa itsensä jäykäksi pökkelöksi, liikkuvuus vähenee ja riski tehdä liikkeet väärin kasvaa. Eikä sellaiseksi jäykäksi makkaraksi kai kukaan tosissaan halua. Jos lihakset ovat kipeäitä kuin piru, ei niitä tee mieli edes treenata.

Mutta nytpä olisi kiva kuulla muiltakin cf-harrastajilta lisää tästä venyttelystä. Venytelläänkö teidän treeneissä ohjatusti? Onko siihen joku syy, että treenien jälkeen ei näin tehdä? Vai onko meitsillä käynyt vain huono tuuri ja olen osunut tunneille, joissa aikaa yhteiselle venyttelylle ei ole jäänyt?
Oikealla pohjehierontaa.
PS. Vedän nyt törkeästi kotiinpäin, mutta Reykjavíkille on kyllä annettava vielä yksi plussa. Meillä voi mennä treenien jälkeen lötköttelemään kuumaan vesialtaaseen (kylmäkin on tarjolla) tai parantaa kudosten verenkiertoa infrapunasaunassa. Melko luksusta.

Tunnisteet: