Vietimme vuoden viimeiset päivät mökillä. Pakkasimme joulun juhlimisen jälkeen ruoat, viinit ja uikkarit kasseihin ja suuntasimme kohti Lou...

Islantilainen mökki

31.12.14 Satu Kommentteja: 2

Vietimme vuoden viimeiset päivät mökillä. Pakkasimme joulun juhlimisen jälkeen ruoat, viinit ja uikkarit kasseihin ja suuntasimme kohti Lounais-Islantia kesämökille keskellä talvea. Ei ole saunaa eikä takkaa, mutta kuumavesiallas löytyy! Islannissa mökkeily eroaa aika paljon suomalaisesta.Vapaa-ajankäytössä ei ole lainkaan suomalaistyylisiä Lapin erämaatupia tai vaatimattomia kesämökkejä, joihin ei tule juoksevaa vettä. Kaikki mökit muistuttavat enemmänkin tavallista asuntoa. On taulutelkkarit, mikrot, kunnon kylppärit ja usein jopa tiskikoneet. Saunojen sijasta lähes jokaisella islantilaisella kesämökillä eli sumarbústaðurilla on ulkona oma, noin 39-asteinen kuumavesiallas, jossa rentoudutaan iltaisin ja joskus päivisinkin.

Suomessa lähes jokaisella perheellä on oma mökki, tai ainakin jollakin sukulaisella on mökki, joka on jonkin sortin yhteiskäytössä. Islantilaisilla on toki omia mökkejä, mutta täällä on paljon yleisempää vuokrata mökki esimerkiksi viikoksi tai viikonlopuksi. Islantilaiset ammattiliitot omistavat kesäasuntoja ympäri Islantia, joita liittojen jäsenet saavat vuokrata edullisesti omaan käyttöön. Tällä kertaa me olimme luonnontieteilijöiden liiton mökillä.
Viikonloppu kahden makuuhuoneen mökissä maksoi vaivaiset 70 euroa. Täällä tundralla kannattaa siis kuulua ammattiliittoon vaikka pelkän mökkiedun takia. Jos mökillä viettää vuodessa yhteensä vain muutaman viikon, en näe omaan mökkiin investoimisessa ainakaan taloudellista järkeä. Sitä paitsi vuokraamisessa on etunsa. Jos vesiputket jäätyvät, voi soittaa huoltoyhtiöön. Jos mökin telkkari ei toimi, voi soittaa huoltoyhtiöön. Loppuajan voi nauttia mökkeilystä ilman omistamisen tuomaa vastuuta ja huolta.
Kotimatkalla pysähdyimme Geysirillä. Kuvassa Strokkur ja japanilainen oikea käsi.

Ajomatka Geysirin alueen (siis se kuuluisa vesisuihku, jonka mukaan geysirit ovat saanut nimensä) lähellä sijaitsevalle mökille oli mahtava. Kymmenen asteen pakkasessa ja kirpeässä talvisäässä valoa toivat taivaalla leiskuivat sinipunaiset revontulet. Perillä lilluimme lämpimässä vesialtaassa revontulien alla, laitoimme hyvää ruokaa ja pelasimme siskojen ja äidin kanssa maailman ehkäpä hauskinta ja simppeleintä seurapeliä eli hattupeliä. Palaan siihen hattupeliin oman postauksessa pian, sillä minä, joka en juuri koskaan innostu minkään sortin seurapeleistä, olin hattupelistä ihan täpinöissä. Järjettömän hauska ryhmäpeli.

Tähän hirmu jännittävään cliffhangeriin on hyvä lopettaa tämä tuotantokausi. Kiitos lukijat. Ensi vuonna jatkuu!

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Huhheijaa, mikä joulu! Keskuspankin ex-pääjohtaja, ex-puoluejohtaja, ex-kaupunginjohtaja, ex-pääministeri ja päätoimittaja (kyllä vaan, ky...

Joulun välitilinpäätös

27.12.14 Satu Kommentteja: 3

Huhheijaa, mikä joulu! Keskuspankin ex-pääjohtaja, ex-puoluejohtaja, ex-kaupunginjohtaja, ex-pääministeri ja päätoimittaja (kyllä vaan, kyse on yhdestä ja samasta tyypistä) kävi ostamassa meiltä vaimolleen Marimekon yöpaidan. Mutta oli se joulu muutenkin varsin erityinen.
Instagram-tunnelmiani jouluviikolta.
Erityisen hyvä joulutunnelma valtasi Reykjavíkin keskustan jo alkuviikosta. Upea talvisää teki ekstranannaa muutenkin hyvin sujuneelle joulumyynnille. Huonolla säällä ihmiset asioivat mieluiten kauppakeskuksissa, joissa voi kävellä autosta suoraan sisätiloihin ostoksille. Tämän joulun erinomainen joulusää oli keskustakauppiaiden puolella. Sopivan kirpeä pakkanen, luminen kaupunkimaisema ja tyyni ilma auringonpaisteineen sai massat rynnimään Reykjavíkin keskustaan.

Kun ihmisiä on määrällisesti vähän, kriittistä massaa ei riitä samana iltana useampaan paikkaan. Tärkein myyntipäivä on aatonaatto, jolloin kaupat ovat auki vähintään iltakymmeneen ja puoli Islantia tuntuu tekevän kaikki joululahjaostoksensa yhden illan aikana. Niinpä keskustan tunnelmallisten pikkukatujen pullistellessa pienessä jouluhiprakassa ostoksia tekevistä islantilaisista, läheisissä ostoskeskuksissa kärsittiin jonkin sortin asiakaskadosta.  Yksi kaverini kertoi käyneensä ostoskeskuksessa aatonaattona iltayhdeksän jälkeen. Käytävät olivat kuulemma tyhjillään ja tunnelma aavemainen.

Samaan aikaan keskustassa ihmiset jonottivat kauppoihin ja joka puolella oli tungosta. Edes ovipumppumme ei käynyt, koska ovi pysyi jatkuvassa ihmisvirrassa auki. Me suljimme kaupan väsyneinä mutta onnellisina aatonaattona vasta puoliltaöin. Harmittaa tietysti kauppakeskuskauppiaiden puolesta, mutta tällaista tämä meno täällä nyt vain on. Sääsattuma oli tänä jouluna meidän ja muiden Reykjavik 101:n alueen putiikkien puolella. Keskustaihmiselle tämä joulu oli voitto.

Aattoaamuna avasin kaupan vielä kolmeksi tunniksi viime hetken lahjanostajia varten. Onneksi avasin! Muuten olisi jäänyt yksi jos toinenkin lahja mattimyöhäisiltä hankkimatta. Eräskin punasilmäinen nuorimies pyyhälsi paikalle hädissään, koska eilinen ilta oli venähtänyt kaverien kotibileissä liian pitkäksi, eikä suunnitelmissa ollut saapasputiikki ollut aattoaamuna auki. Onneksi kauppamme hyllystä löytyi vaimolle juuri se lahjaksi pyydetty ja oikeankokoinen saapaspari pakettiin laitettavaksi. Onnellinen aviomies maksoi lahjan ja antoi joulufiiliksissään minulle halauksen. Tuli ihan jouluolo.


3 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Hyvää joulua! Kauppiaan joulu muistuttaa hyviä treenejä. Hengästyttää pirukseen ja tuntuu että taju lähtee, mutta treenien jälkeen olo on r...

Kuusi suorassa, kädet ruvella, mieli kevyenä

23.12.14 Satu Kommentteja: 11

Hyvää joulua! Kauppiaan joulu muistuttaa hyviä treenejä. Hengästyttää pirukseen ja tuntuu että taju lähtee, mutta treenien jälkeen olo on raukea ja ihana. Käteni ovat ruvella muumimukien pakkaamisesta ja seteleiden käsittelystä, ääni puhumisesta ja joulujentoivottelusta käheä ja jalkapohjia väsyttää. Mieli on silti virkeä, tsemppi erinomainen ja aina on aikaa lisätä vähän huulipunaa.
Kuusi leijuu.
Sillä välin kun minä olen uurastanut kaupalla ja työjuttujen parissa, tänne saapunut Suomen-perheeni on rakentanut kotona joulua. Ne leipovat, kokkaavat, siivoavat ja laittavat lahjoja pakettiin. Ihanat ne!

Mies hankki omien joulutyökiireidensä ohella kuusen ja pystytti sen. Kertoo jotain hänen out of the box -ajattelustaan, että meillä kuusta ei edes harkittu pystytettäväksi lattialle. Se laitettiin roikkumaan katosta. "Koska eihän sitä muuten saa mitenkään suoraan."
Kiipeilijän solmut.
Totta mooses! Nyt on kuusi suorassa odottamassa loppuja koristeita oksilleen. Bonuspisteet siitä, että tämä kuusi ei kaadu. Mistään.

Hyvää joulua teille kaikille. Pitäkää kuuset pystyssä ja nauttikaa tekemättömyydestä. Tapaamme pian!
Kevyin askelin kohti joululomaa!

11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Vuodet eivät totta vie ole keskenään samanlaisia. On vuosia, jotka eivät juuri jää mieleen. Sitten on vuosia, joista ei soisi muistavansa j...

Se oli erinomainen vuosi

20.12.14 Satu Kommentteja: 14

Vuodet eivät totta vie ole keskenään samanlaisia. On vuosia, jotka eivät juuri jää mieleen. Sitten on vuosia, joista ei soisi muistavansa jälkeenpäin kovinkaan paljoa. Ja sitten on näitä tämän kuluneen vuoden kaltaisia vuosia, ajanjaksoja, jolloin kaikki menee täydellisesti putkeen. Vuosi 2014 oli minulle erinomainen vuosi. Näinhän se siskonikin ennusti Tarot-korteillaan. Ennustus oli tietysti leikkimielinen, mutta hämmästyttävän oikeaan se kolahti. 
Kulunut vuosi on ollut ihmeellinen niin siviilissä kuin töissäkin. Perheen lisäksi aika on kulunut matkoilla, kiinnostavien työprojektien parissa - sekaan mahtuu kyllä monta tasaisen tylsääkin työpäivää -, hyviä kirjoja lukiessa ja uudessa sporttiharrastuksessa, joka palautti paitsi vyörärön, antoi mielettömän lihaskunnon. Rahaa on tilillä vähemmän kuin vuosi sitten, mutta en ole antanut tämän tosiseikan vaivata päätä.

Mitään en kadu tai jättäisi tekemättä. Mitään ei myöskään jäänyt tekemättä. Ainoa kuluneen vuoden vastoinkäyminen tapahtui kesäkuussa, kun puoliso jäi hevosen alle. Kuudesta kohdasta murtunut lantio parani kuin ihmeen kaupalla parissa kuukaudessa. Keskivartalonlihakset kannattaa näköjään pitää kunnossa. Nyt tyyppi jo jääkiipeilee ja vetää extreme-vuoristokursseja. Itse en ole pahemmin sairastellut (paitsi vatsahaava, mutta siihen on hyvät lääkkeet). Lapsi on ollut kuluneen vuoden aikana kipeänä tasan yhden ainoan vuorokauden. Älytön tuuri.

Aloitimme vuoden 2014 hiihtämällä Äkäslompolossa. Loma oli onnistunut, ja toivon, että voisimme palata samoilla hangille ensi keväänä. Pakko päästä vielä murtomaahiihtämään! Sekä tietysti munkkikahville latukahviloihin.
Hiihtoloman jälkeen palasimme perheen kanssa takaisin Etelä-Suomeen. Juhlimme Katjan kanssa kirjoittamamme Vuoden mutsi 2 -kirjan julkkareita. Siis siitä on vasta vuosi! Tuntuu että ainakin viisi.
Kun kirja oli saatu julkaistua, lähdimme perheen kanssa pitkään suunnitellulle once-in-a-lifetime-maailmanympärimatkalle. Ensin kolmen päivän kaupunkiloma Kuala Lumpurissa. (Huomaa tyylikkäät legginsit. Oh no. Mistäköhän olen nuo löytänyt?!)

Kuala Lumpurista lensimme kuukaudeksi Thaimaahan Ko Lantan saarelle. Asuimme kuukauden samassa kylässä samassa bungalowissa. Se oli täydellisen tekemisvapaata rantalomailua, ruokaa ja loikoilua. Siellä rannalla tytär täytti neljä.


Ennen kuin lensimme Thaimaasta Uuteen-Seelantiin, vietimme kolme päivää Krabilla. Nuo maisemat vetävät vieläkin hymyn korviin ja jalat veteliksi.

Sitten kiersimme upeaa Uutta-Seelantia matkailuautolla neljä viikkoa. Olisi pitänyt olla ainakin kaksi kuukautta. Näkemistä ja tekemistä oli niin julmetun paljon. Siellähän voisi vaeltaa vaikka pari vuotta putkeen astumatta kahta kertaa samalle polulle.

Tunnustanpa nyt tässä, että minulle on muodostunut hatara haave, tai ihan ajatuksen alku se vasta on, että pääsisimme joskus vielä tuohon maahan uudestaan, vaikka kokonaiseksi vuodeksi. Mieheni voisi mennä sinne jäätikköoppaaksi, minä voisin kirjoittaa vaikka kirjan. Täytyykin hieman tunnustella kotijoukkojen fiiliksiä ideastani...
Kun takana oli reissusta puolet, jatkui matka Samoalle. Vaikka aikanaan kritisoin muutamia asioita maan menosta (lähinnä amerikkalaisista lähetyssaarnaajista), Samoaan jäi kaikista käymistämme paikoista erityisin suhde. Vaikka emme fyysisesti tehneet siellä juuri mitään, minusta tuntui, että siitä paikasta opin kaikkein eniten. Koska turismi oli pienimuotoista, paikallinen elämä ja kulttuuri olivat läsnä turistinkin arjessa joka puolella. Kolme viikkoa Samoalla tarjosi mielettömän määrän kokemuksia ja ajateltavaa. Seuraavassa Mondo-lehdessä (1/2015) ilmestyy muuten matkarepparimme tästä reppureissaajien Tyynenmeren-kohteesta. Suosittelen!

Samoalta lensimme parin tunnin päähän Fidzin paratiisisaarille. Reilu viikko resortti-lomailua oli mukavaa, mutta pirullisen kallista. Se oli luksushengähdys muuten varsin matalan budjetin reissussamme. Fidzi oli se viiden tähden hotelli, Samoa tunnelmallinen rantamaja. Kyllä minä vaan tykkäsin jälkimmäisestä enemmän.
Reissun viimeinen etappi oli roadtrip Los Angelesista Seattleen. Vietimme ihanan viikon ystäviemme luona Los Angelesissa ja yhden ikimuistoisen surffihenkisen viikonlopun ystäviemme luona Santa Cruzin rannoilla. Roadtripin yllätys oli Portland: kaupunki, josta emme tienneet mitään etukäteen, osoittatui hurmaavan liberaaliksi kaupungiksi, josta sai hyvää jäätelöä, erinomaisen tukanleikkuun ja tietysti donitseja. En pistäisi uusintavierailua lainkaan pahitteeksi. Onneksi Portlandiin pääsee nykyään Islannista suorilla lennoilla.

Toukokuussa palasimme matkalta kotiin. Menimme takaisin töihin ja lapsi tarhaan. Opastin hevosreissun kesäkuussa Islannissa ja heinäkuun olin lapsen kanssa Suomessa. Kesä oli työntäyteinen, mutta akut olivat lomailun jälkeen niin täynnä, että virtaa riitti, vaikka varsinaista kesälomaa ei tänä(kään) vuonna vietetty.

Koko kesän, syksyn ja alkutalven olen kirjoittanut kirjaa, joka ilmestyy maaliskuussa. Käsis on melkein valmis, hurraa! Kirja-asiasta luvassa postauksia vielä myöhemmin.
Kirjoittamisen ohella arkeeni toi draivia uusi urheiluharrastus. Kesällä aloittamani crossfit osoittautui kohtalokkaaksi: minusta tuli säännöllinen hikijumpaaja. Syytän lisääntynyttä urheilua siitä, että elämä tuntuu nyt paremmalta. Hartiani eivät ole enää entiseen tapaan jumissa, pinnani on pidentynyt enkä enää äyski vanhaan malliin pikkuasioista. Sitä paitsi olkapäihini on tullut ihan oikeita lihaksia. Huikeaa.
Myöhäissyksyllä lähdimme taas matkaan. Vuokrasimme auton, otimme anopin mukaan ja kiersimme Islannin. Kävimme paikoissa, joissa meistä kukaan ei vielä ollut käynyt. Sellaisiakin vuonoja ja pikkukyliä Islannista siis vielä löytyi! Kuten meillä niin usein tapana on, nytkin vapaa-aika ja työ menivät onnellisesti sekaisin. Mies kuvasi paria lehtijuttua varten ja otti tulevaan kirjaani valokuvia. Minä tein paikoista muistiinpanoja ja kirjoitin. Olimme tavallaan töissä, mutta tavallaan kuitenkin lomalla.

Islannin-matkan jälkeen onnistuin saamaan superhalvat lennot Lontooseen, joten lähdimme lapsen kanssa moikkaamaan tätejä Dalstoniin. Ensimmäinen meidän kahden yhteinen kaupunkilomamme sujui mainioisti. Lapsi sai Disney-kaupasta prinsessamekkoja ("ja meillehän ei sitten koskaan osteta mitään glitteriskeidaa" -> juu ei päde enää) ja paluumatkalla vain minä sairastuin flunssaan.

Alkusyksystä myimme auton pois pois ja päätimme satsata pyöräilemiseen. Kilometrejä kertyi molemmille yhteensä viikon aikana reilusti yli toistasataa. Heti kun nuo metrinkorkuiset kinokset vähän sulavat, kaivamme taas talvirenkailla kulkevat pyörämme esiin.

Syksy kului ja kääntyi talveksi. Aloimme juonia kaupan työkuvioihin päivityksiä. Loppuvuodesta saimme Suomi-kauppaamme kolmannen omistajan. Täydensimme tiimin osaamista ja jaoimme työtaakkaa. Joulumyynti käy juuri nyt kovilla kierroksilla ja kaikki me siellä kassan takana vuorotellen hoemme, että jaksaa jaksaa, pakkaa, pakkaa, rahastaa, rahastaa. Kohta saa levätä, kohta on loma. Kello 13 jouluaattona vedän luukut kiinni, korkkaan jonkun hyvän vinkun ja alamme perheen kanssa laittaa ruokaa. Tämän vuoden viimeisen viikon omistan pelkästään rentoutumiselle.
Tätä postausta varten pläräsin läpi ison nipun digikuvia ja kaivelin muistini perukoita. Mehustelin muistoilla ja syvennyin miettimään kaikkea koettua. Ei sitä kaikkea osaa oikein edes sanoiksi  pukea. Nämä kaksi viimeistä kuvaa kertovatkin tämän vuoden meiningistä paremmin kuin mikään muu. 
Jää pian hyvästi, tapahtumarikas vuosi 2014. Toivottavasti et jää täysin ainutlaatuiseksi! Jos ensi vuosi on edes puoliksi niin hyvä kuin tämä vuosi, olisin ihan helvetin tyytyväinen.

Kuvat: Kaikki hyvät kuvat Björgvin Hilmarsson. Huonolaatuiset ja tärähtäneet kuvat omia otoksia. Kaksi viimeistä muotokuvaa Guðný Hilmarsdóttir.

14 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tämän vuoden lukemistani tietokirjoista paras on ehdottomasti Sami Sillanpään Kiinalainen rakkaustarina (WSOY, 2013). En ole pitkään aika...

Sami Sillanpää: Kiinalainen rakkaustarina

17.12.14 Satu Kommentteja: 9

Tämän vuoden lukemistani tietokirjoista paras on ehdottomasti Sami Sillanpään Kiinalainen rakkaustarina (WSOY, 2013). En ole pitkään aikaan - jos koskaan - lukenut yhtä pysäyttävää, hengästyttävää ja tärkeää kirjaa. Silti viihdyin joka minuutti, ja nauroinkin ääneen.
Mieti hetki Kiinaa. Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen? Olympialaiset? Talous? Hikipajat? Itse luen paljon talousuutisia, joissa Kiinasta puhutaan uutena talousmahtina, maailman merkittävimpänä taloutena ja Yhdysvaltojenkin talouden ylläpitäjänä. Varmasti totta kaikki tämä, mutta vain pieni osa totuutta.

Kiinalainen rakkaustarina on mieletön kertomus kiinalaisen kansalaisaktivistipariskunnan Hu Jian ja Zeng Jinyan elämästä.  Pariskunnan väsymätön taistelu epäoikeudenmukaisuutta kohtaan ja sananvapauden puolesta saa kaltaiseni länkkärilukijan ihon kananlihalle. Nämä ihmiset tekevät ja ovat tehneet käsittämättömiä uhrauksia sen eteen, että Kiinassa asuvat kiinalaiset voisivat jonain päivänä kokoontua mielenosoitukseen, muistaa Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn uhreja tai kirjoittaa sosiaaliseen mediaan politiikkoja kritsoivia tekstejä ilman, että joutuu vankilaan tai salaisen poliisin piestäväksi.

Kirja on vielä enemmän kuin "vain" katsaus Kiinaa julmasti hallitsevan kommunistihallinnon tekemiin vääryyksiin ja sitä vastaan taisteleviin kansalaisaktivisteihin. Jo kirjan ensi sivuilta lukijaa alkaa mietityttää, miksi meistä joistakin tulee äänekkäämpiä kuin toisista. Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajana Kiinassa työskennelleen Sillanpään kirja käsittelee epäsuorasti myös tätä kysymystä.

Mistä tulee palo taistella vääryyksiä vastaan, vaikka vastassa on maailman vahvin ja suurin salaisen poliisin organisaatio? Kun aktivistipariskunta saa lapsen, heidät lukitaan kotiarestiin. Silti he eivät lopeta taisteluaan. Miksi nämä kaksi ihmistä ovat valmiita uhraamaan oman onnensa, yksityisyytensä ja mahdollisuuden materiaaliseen hyvinvointiin jonkin niinkin epäkonkreettisen asian kuin ihmisoikeuksien takia?

Vastaus on perin yksinkertainen: Koska oikeasti mitään sen konkreettisempaa ei ole.

Jos et tiedä, mitä ostaa lahjaksi yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneelle kaverille, rakkaustarinoiden parissa viihtyvälle ystävälle, lukemisesta pitäville vanhemmille tai vaikka sille intohimoiselle kapitalistiystävälle, jonka mielestä vapaa markkinatalous ratkaisee kaikki maailman ongelmat, hanki tämä kirja. Tarina on vetävästi ja selkeästi kirjoitettu: ei siis vaadi tutkintoa poliittisesta historiasta, että kokee tämän mielenkiintoiseksi. Kirjassa on paljon ennen julkaisematonta materiaalia, jonka Sillanpää on saanut mm. pariskunnan kanssa käymistään keskusteluista.

Jos tilaat Suomalainen.comista tänään (17.12.), paketti ehtii jouluksi perille.* 32 kahta euroa ei voisi parempaan kuluttaa.

*) affiliate-linkki

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tämä on jouluaskartelusarjani viimeinen eikä kenenkään kaipaama jatko-osa. Muumipiparkakkutalo sai nimittäin päällensä sokerikuorrutuksen....

Jouluaskartelua, viimeinen osa

15.12.14 Satu Kommentteja: 38

Tämä on jouluaskartelusarjani viimeinen eikä kenenkään kaipaama jatko-osa. Muumipiparkakkutalo sai nimittäin päällensä sokerikuorrutuksen. Siitä tuli kepeän värikäs ja tunnelma on muutenkin kohdallaan. Niiskuneidin otsalla roikkuu oksennus ja Pikku Myy on unohtanut menkkakupin kotiin. Tai sitten joku on murhannut sen. Käy Muumilaaksoon!

38 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Islannissa on jännä joulukalenteriperinne. Joulukuun 12. päivä ikkunalaudalle laitetaan kenkä, jonne yksi joulupukeista, nimeltään Aidantol...

Kenkä ikkunalla kohti joulua

13.12.14 Satu Kommentteja: 13

Islannissa on jännä joulukalenteriperinne. Joulukuun 12. päivä ikkunalaudalle laitetaan kenkä, jonne yksi joulupukeista, nimeltään Aidantolppakamu, jonka lempipuuhaa on kiusata lampaita, tuo yön aikana pienen lahjan. Joulupukkeja on kolmetoista, eli viimeinen lahja löytyy kengästä jouluaattoaamuna.
Seuraavana päivänä seuraa Rotkojätkä, jolla on tapana on pölliä perheen maidot. Veljesparveen kuuluu myös esimerkiksi Ovenpaiskija, joka herättelee ihmisiä yöuniltaan, Lihakoukku, joka vie kaapista kaikki paistit, ja ikkunoiden takana viihtyvä Tirkistelijä. Pukeista viimeinen, Kynttilänruinaaja saapuu jouluaattona ja nokittaa veljiensä kolttoset varastamalla lapsilta kynttilät.

Pimeässä vietetyn jouluaaton jälkeen pukit häipyvät yksi kerrallaan takaisin kotivuorelleen. Rauha laskeutuu 6. tammikuuta, kun viimeinenkin pukki on sanonut ihmisille hyvästit. Varastettuja kynttilöitä ei tosin lähtiessä palauteta.
Nämä hassut pukit jättävät siis joka päivä yhden pienen lahjan kenkään, jos kengän omistaja on ollut kiltti. Tuhmat lapset saavat lahjan sijasta perunan. Perijättäreni päiväkodissa on joulukahviperinne. Joulukuun alussa vanhemmat kutsutaan syömään lasten leipomia keksejä ja askartelemaan yhdessä lasten kanssa sen joulun joulukenkä. Olen osallistunut joka vuosi. Kolmen vuoden harjoittelu kannatti, sillä tämän vuoden pahvilenkkarista tuli jo ihan hieno. Kersa suunnitteli blingblingit, minä liimasin ja niittasin. 

Eilen kengästä löytyi minikokoinen diskopallo (menestys). Tänään kimalteleva tonttulakki. Huomista lahjaa en ole vielä päättänyt, mutta onneksi läheiset krääsä- ja kirjakaupat ovat iltakymmeneen auki.

--

Noiden joulupukkien lisäksi islantilaisiin jouluperinteisiin kuuluu myös rupinaamainen "joulumuori" eli huonosti käyttäytyviä ja lapsia syövä Grýla-jättiläinen. Tämän joulupukkien äidin kannoilla liikkuu isokokoinen musta Joulukissa, joka herkuttelee jouluna likaisiin ja risaisiin vaatteisiin pukeutuneilla ihmisillä. Niinpä ennen joulua islantilaiset ostavat itselleen uudet jouluvaatteet.


Niin että hyvää, rauhallista ja antimaterialistista adventtia teillekin!

13 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tänään olen omasta mielestäni ollut todella paljon myöhässä. Olen edelleen, melkein vuosikymmenen Suomesta pois asuneena, suomalaisen sänti...

Islantilainen odotuttaa aina

12.12.14 Satu Kommentteja: 24

Tänään olen omasta mielestäni ollut todella paljon myöhässä. Olen edelleen, melkein vuosikymmenen Suomesta pois asuneena, suomalaisen säntillinen, jolle tulee huono omatunto, jos on vartinkin sovitusta aikataulusta jäljessä. Islantilaisiahan myöhästely ei haittaa ollenkaan, he tulevat milloin sattuvat. Aikataulut joustavat. Kaikki järjestyy.
Onnea ja pakokauhua.
Jos kutsun illalliselle suomalaisia ja islantilaisia ja ilmoitan, että dinneri alkaa kello seitsemän, suomalaiset koputtavat oveen viittä vaille sovitun, mutta islantilaisista ensimmäiset tulevat vasta puoli kahdeksan aikaan. Lukeudun edelleen näihin suomalaisiin: jos olen myöhässä pyydetystä kymmenenkin minuuttia, soitan tai tekstaan, että olen juuri tulossa ja anteeksi nyt kamalasti kun näin myöhästyn.

Tässä ympäristössä satunnainen myöhästymiseni haittaa eniten itseäni. Tulee semmoinen olo, että ei hallitse itseään ja tekemisiään, aikuinen ihminen sentään. Kun myöhästymisen väistämättömyyden tajuaa, alkaa myös äksyily ja säätäminen. Se taas aiheuttaa lisämyöhästymisen ja sitten otsaan kasvaakin iso sarvi eikä kenenkään kannata tiedustella vähään aikaan mitään.

No tänään olisi ollut syy vetää kilarit. Olin myöhässä sovitusta iltatapaamisesta puolitoista tuntia.

Vein ennen viittä lapsen illaksi hoitoon anopille. Anoppilan ulko-ovella minulla oli ihan helvetinmoinen kiire, mutta silti tarjottiin kahvia. En millään olisi ehtinyt ja olin jo kahdesti kieltäytynyt, mutta vastaustani ei noteerattu. "Kun olisi tätä vastaleivottua taatelikakkuakin."

Damnit. Uunista tullutta taatelikakkua. Siitä ei voi missään olosuhteissa kieltäytyä. Riisuin takin ja kengät, otin kahvia ja kakkua ja jäin seuraksi. Istuin pöydän ääressä puolituntisen. Koska olisihan se nyt kamalan epäkohteliasta juoda kaksi kuppia kahvia ja syödä puolikas kakku viiteen minuuttiin. Ja anopille nyt vain pitää olla mukava ja kohtelias.

Kun vihdoin sain siirrettyä itseni takaisin autoon, lähdin kohti postia. Sinne minun piti toimittaa yksi pakettiin kääritty Marimekon lastenyöpaita, jonka ostaja ei huonojalkaisena pystynyt tulemaan hakemaan sitä kaupalta. Olin luvannut toimittaa sen hänelle pakettina. Soitin ostajalle postin ovelta varmistaakseni, että osoite on kirjoitettu kirjeen päälle oikein. "Tuleehan se sitten varmasti huomenna, kun minun lapsenlapsenlapsella on ne syntymäpäivät?"

No -- ööh -- ei se ikävä kyllä täydellä varmuudella tule, jos postinjakelussa tulee häiriöitä. Illaksi kun on luvattu kova lumimyrsky.

"No voi sentään, kun on ne syntymäpäivät ja kaikki ja minä olen tämmöinen huonokuntoinen isoisoäiti että en päääse siellä kaupassa oikein käymään."

Kun liikuntaesteinen isoisoäiti ostaa lapsenlapsenlapselleen Marimekon pyjaman kokoa 92, sen pitää olla ajoissa perillä. Koin kauppiasvelvollisuudekseni viedä paketin itse perille reykjavikilaiseen lähiöön. Ajelin pitkin kaupungin jäisiä katuja pienellä henkilöautolla ja yritin olla liukastelematta isojen jättijeeppien alle. Renkaat sutivat ja minä ajoin kahtakymppiä. Löysin lopulta muorin talon, parkkeerasin ja pistin paketin postiluukusta. Isoisoäiti kun oli kertonut puhelimessa olevansa jo menossa nukkumaan eikä pääsisi avaamaan ovea. Onneksi postiluukku oli tarpeeksi iso.

Sitten ajoin kotiin. Aikaa oli kulunut tunti ja vartti yli aiotun. Vielä piti ehtiä suihkuun, vaihtaa vaatteet ja etsiä lompakko. Kaahasin ravintolaan puolihölkkää kadulla liukastellen erittäin tietoisena siitä, että olin jo puolitoistatuntia myöhässä. Astuin sisään ravintolaan.

Olin jengistämme paikalla ensimmäisenä.

Tilasin odotellessani bissen. Huolimatta siitä, että olin juossut paikalle hiki otsalla ja silti ensimmäisenä, ei harmittanut yhtään. Olut maistui tosi hyvältä ja olin tehnyt kaiken juuri niinkuin pitää.


24 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Koska ei tarvitse! Miehen putkimiesveli kävi meillä viime viikolla kylässä ja kurkkasi kellariin. Selvisi, että talomme edustalle - kuten k...

Minä en luo enää koskaan lunta

9.12.14 Satu Kommentteja: 13

Koska ei tarvitse! Miehen putkimiesveli kävi meillä viime viikolla kylässä ja kurkkasi kellariin. Selvisi, että talomme edustalle - kuten koko kotikadullemme - on edellisen katuremontin aikaan asennettu kadunlämmitysputkisto.
Kävelen Bjarnarstíguria, joka ei ole lämmitetty -> paljon lunta. Astun Skólavördustígurille, joka on lämmitetty -> kesäkelit joulukuussa.
Menimme porukalla kellariin. Ja sieltä kellarin pimeimmästä nurkasta ne löytyivät: katukivetyksen alle asennetun putkiston päät. Hurraa! Taskulampun valossa kiinteistön lämmitysvesiputket kytkettiin kiinni tähän mysteeriseen katulämmitysputkeen ja tadaa: katulämmitys oli valmis. Tästä edespäin lämmin vesi pitää talonedustan lumettomana ja jäättömänä myös kunnon pakkasilla. Jää taas enemmän aikaa olennaiseen (kuten kirjojen lukemiseen).
Tällä kadulla osa taloista on ottanut katulämmityksen käyttöön, osa ei. 
Nerokkainta tässä systeemissä on se, että se ei nosta lämmityskustannuksia kruunullakaan. Talomme lämmitysveden määrä ei muutu, nyt se vain kiertää pattereiden kautta kadun alle ennen kuin jatkaa matkaansa viemäriin.

Reykjavíkin taloista yli 90 % lämpiää geotermisellä energialla. Tämän magmasäiliön päällä asumisessa on kyllä puolensa.

13 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Meillä on kersan kanssa yhteinen kirjastoperinne. Joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai menemme yhdessä Reykjavíkissa Pohjolan talolle, jost...

Kirjastoperinne

8.12.14 Satu Kommentteja: 13

Meillä on kersan kanssa yhteinen kirjastoperinne. Joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai menemme yhdessä Reykjavíkissa Pohjolan talolle, josta löytyy mm. yhteispohjoismainen kirjasto. Kirjaston valikoimissa on suomalaista, islantilaista, ruotsalaista, tanskalaista ja norjalaista kirjallisuutta, leffoja, aikakauslehtiä ja suurimmat sanomalehdet.
Joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina Pohjolan talon kirjaston lastenosastolla kokoontuu myös muita islanninsuomalaisia lapsia vanhempineen kuuntelemaan suomeksi luettuja satuja. Lukemisen jälkeen lapset leikkivät keskenään ja vanhemmat juovat kahvia ja pääsevät juoruamaan - ah, suomeksi!
Pohjolan talo löytyy läheltä Islannin yliopistoa.
Oma pää kestää paremmin, kun saa välillä jaadata asioista, vaikka sitten ihan tyhjänpäiväisistäkin, omalla äidinkielellään. Juoruaminen kun on paljon helpompaa kotimaisella kielellä. Minusta on myös erittäin tärkeää, että suomalaisislantilaiset lapset huomaavat myös muiden Islannissa asuvien ihmisten puhuvan suomea. Että se ei ole vain erikoisen äidin tai isän etuoikeus. Nämä epäviralliset kirjojenlukuhetket edistävät siis vanhempien henkistä hyvinvointia, lasten kielen kehitystä ja ah sitä ihanaa juoruilun tarvetta.
Muitakin tuli kinoksia pitkin.
Suomenkielistä satutuntia on pidetty nyt jo parin vuoden ajan. Muut pohjoismaalaiset ottivat meistä mallia, ja nyt kirjastolla kokoontyy myös ruotsalainen, tanskalainen ja norjalainen tarinaryhmä.

Klassikot rules. Eilen lapset saivat kuunnella satua Piparkakkupojasta. Siis tyypistä, joka syntyy uunissa ja joutuu ketun vatsaan. Edelliskerralla luettiin Kultakutri. Pohjolan talolle oli tullut hyllyyn myös paljon uusia suomenkielisiä lastenkirjoja - kiitos siitä kuuluu lasten kirjahyllyä hartiavoimin uudistaneelle Katjalle, joka työskenteli Pohjolan talon kirjastossa muutaman kuukauden. Kiitos :)
Kersa poimi suosikkinsa: Mauri Kunnaksen Joulupukin (tämä taisi tosin olla ei-uutuus, mutta hieno kirja silti), Pienen tontun ihmeellinen joulu (Hannu Taina & Inkeri Karvonen) ja Reetta Niemelän ja Salla Savolaisen ponikirja Tikkumäen talli. Perijätär innoistui poneista kuultuaan, että äidillä oli aikanaan monta omaa ponia, joilla oli ihania nimiä kuten Sabrina ja Lilli. Ponitallikirjaa onkin luettu tarkasti eilen ja tänään. Olen saanut vastata moniin hevosaiheisiin kysymyksiin. "Äiti mitkä on suitset?" "Miten selkään mennään?" "Miksi tuon korvat on noin?" Huippua!
Lunta jes.
Kotimatkalla lumi narskui kenkien alla ja pulkka luisti. Kävelimme upeassa talvisäässä kotiin ja linnoittauduimme sohvalle lukemaan kirjoja. Lapsi selaili Mauri Kunnasta ja minä Martti Ahtisaaren mainiota elämänkertaa (josta lisää ihan pian). Ihanaa, että kävelymatkan päässä kotoa löytyy kirjasto, josta saa lainaan myös suomalaisia kirjoja. Arvostan!
Yritin ottaa meistä yhteisen ulkoiluselfien.

13 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kauppiaspäivitys, kauppiaspäivitys! Reykjavíkin keskustan Suomi-designia myyvälle kaupallemme Suomi PRKL! Designille kuuluu uutta ja mahtav...

Suomi-designia Islannissa, raitarouvat asialla

6.12.14 Satu Kommentteja: 15

Kauppiaspäivitys, kauppiaspäivitys! Reykjavíkin keskustan Suomi-designia myyvälle kaupallemme Suomi PRKL! Designille kuuluu uutta ja mahtavaa. Saimme remmiin mukaan kolmannen omistajan! Hän on Islannissa asuva suomalainen Piia, taidehistorian asiantuntija, armoton remontoija, kahden lapsen äiti, islantilaisen miehen vaimo ja Kahden vaiheilla -blogista tuttu.
Satu, Piia, Maarit. Päällä Marimekkoa ja Marita Huurinaisen turkiksia (wild, ei tarhattu).
Meitä kauppiaita on nyt siis kolme. Raitarouvatiimimme on loistava, sillä täydennämme toistemme osaamista. Piia on supertuunaaja, jolla on erinomainen visuaalinen vaisto (toisin kuin eräillä ja viittaan tässä taas siihen piparkakkutaloon ja joulukalenteritoteutukseen). Maarit on maailman kreisein tinkijä-neuvottelija-myyntitykki - nuo ovat taitoja, jotka ovat kannattavassa kaupanpidossa todella tärkeitä. Omia vahvuuksiani ovat projektinhallinta, innostuminen ja innostaminen sekä viestintä&markkinointi. Olen semihyvä myyjä, mutta onneton paketoija. Jos haluatte kauniisti paketoidun muumimukin, pakkaan teille mielelläni lahjapaperia ja narua mukaan.
Raitamuijat tietää:  Kauppa se on, joka kannattaa!
Piia tuli mukaan kauppiasjengimme loistavaan aikaan. Kauppa käy hyvin (islantilainen sanoisi, että erinomaisesti ja parasta maailmassa, mutta mihinkäs suomalainen vaatimattomuudestaan pääsee) ja myynti kehittyy. Jouluruljanssi kiihtyy ja muumikuppeja pakataan paperiin taas sellaisella vauhdilla, että jännetuppitulehdus ei tule yllätyksenä. Joulusesonki on kauppiaiden maraton, jossa menestyy, jos valmistelut on tehty juuri eikä melkein.
No hei! Tässä olisi näistä Lapuan Kankureiden vilttejä.
Pitää osata tilata tarpeeksi, että on myytävää. Varastoa ei kuitenkaan saisi jäädä joulun jälkeen liikaa, koska se sitoo rahaa. Täytyy mainostaa oikeaan aikaan ja oikeissa medioissa. Ostaminen pitää tehdä asiakkaille mahdollisimman helpoksi. Hinnat esillä ja hyllyt siistinä. Muutama viikko ennen joulua pistimme koko myyntitilan palasiksi ja uuteen uskoon. Saimme rakennettua toisen sovituskopin ja muutettua kaiken mahdollisen hukkatilan myyntitilaksi. Hyllytilan määrällä on nimittäin ihan hitosti väliä.
Ah, Unikkoa!
Kun valmistelut on tehty, pitää kriittiset viikot painaa ihan hulluna kaasua. Joulukuun pitkät päivät myydään, siivotaan ja täytetään hyllyjä. Jotta tunnelma pysyy katossa ja kassakone jaksaa laulaa, vaaditaan hauska pöhinä, litroittain kahvia ja hiton hyvä valokynä.
Marimekkoa, Marimekkoa.
Jouluhurmoksen helpottaessa vuoden vaihteen jälkeen jää aikaa hautoa uusia suunnitelmia. Etsimme lisää liiketilaa ja kehittelemme uusia jekkuja tänne Islannin-markkinoille. Mutta juuri nyt kaikki panokset ovat joulussa. Menestyminen mitataan excelissä joulukuun 31. päivä. Jo jännittää. Uskon, että tällä jengillä - mukaanlukien meidän ihanat työntekijät - joulusta tulee varmasti menestys! Hyvä Suomi!!
Itse tehtiin!
Kuvat otti ukkoseni.

15 kommenttia:

Mitä tuumaat?