ykkään julmetusti kookoksesta. Suosikkisuklaani on Bounty. Kookoshuulirasva kulkee takintaskussa aina talvisin mukana. Rakastan kookosjääte...

Kuinka saisin rikki kookospähkinän?

31.3.14 Satu Kommentteja: 26

Tykkään julmetusti kookoksesta. Suosikkisuklaani on Bounty. Kookoshuulirasva kulkee takintaskussa aina talvisin mukana. Rakastan kookosjäätelöä – tai ihan vaan tavallista vaniljajäätelöä, johon on sekoitettu kookoshiutaleita. Ainut koskaan hankkimani hajuvesi on ollut Bodyshopin kookosöljy. Kookos vaan on ihan parasta! Täällä Samoalla kookosfanilla on hyvät oltavat.

Irtoa, perkele!

Kookoksia tulee vastaan joka puolella jopa siinä määrin, että rannoille on pystytetty kylttejä, joissa matkailijoita varoitetaan palmuista putoavista kookospähkinöistä. Ja kyllä niitä saa varoakin. Olen pariin otteeseen herännyt keskellä yötä siihen, kun rantamajan ulkopuolella ammuskellaan. Mutta ne olivatkin vain majan peltikattoon kolahtaneita kookospähkinöitä!

Kookospalmuun.
Eilen olin kärppänä paikalla kun pari paikallista poikaa lähikylästä opetti meille kookoksen käsittelyä. Koska kukaan meistä ei kehdannut yrittää ison viidakkoveitsen kanssa puuhun kiipeämistä, pojat hoitivat pähkinöiden ja kookospalmun lehtien pudottamisen maahan. Sen jälkeen me pääsimme hommiin.

Samoalaiset ovat mestareita kookoksen hyödyntämisessä. Lehdistä punotaan koreja ja falen seiniä. Kookoksen uloin kuori on oivallista polttomateriaalia. Kookospähkinän päällä olevista jouhia muistuttavista karvoista tehdään nuotion sytykkeitä tai ne rullataan pesusieniksi (kuorivat kuulemma tosin hyvin). Itse kookospähkinän kuorista tehdään säilytysastioita tai hiiliä bbq-iloja varten.

Kookosraastetta tulossa.
Sitten itse sisuksen kimppuun. Nuori kookospähkinä on pinnalta heleän vaaleanruskea Sen vesi on ihanan makeaa ja kookoksen liha pehmeää, jonka voi kaivertaa syötäväksi lusikalla. Hyvin kypsä kookos (samoaksi popo) taas on väriltään tummanruskea. Popon kookosvesi on aavistuksen karvaampaa ja liha veitsellä leikattavan kovaa. Kookoskerma tehdään raastamalla kypsän kookoksen kovasta lihasta raastetta, josta kerma puristetaan käsivoimin ulos. Jäljelle jää kuivaa kookoshöttöä, jota voi hyödyntää ruoanlaitossa.
Tämä shotti päätyi pina coladaan.
Tadaa: puolituntisen askartelun jälkeen koko kookospähkinä on käytetty: mehu, liha, kuoret ja kookospalmun lehdet. Mitään ei ole pakko heittää tarpeettomana roskiin.




Iäkkäämmän kookoksen kookosvettä.
Kookoksen parissa pusertamisen jälkeen valmistutin hostellin baarissa kookoskermasta itselleni piña coladan. Miten ihanaa, että baarimikolla oli jääkaapissa myös tuoreita ananaksia!  Siemailin pari ihan sairaan hyvää drinkkiä ja luin loppuun Mario Puzon mafia-bestsellerin. Näin nämä päivät täällä pikkusaarella menevät. Edistämme maallista läsnäoloamme pullistumalla ja ruskettumalla kuin kookokset auringossa.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson



26 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kuluneella viikolla on tullut otettua läjä Instagram-kuvia, mutta olen päässyt julkaisemaan niitä harmittavan harvakseltaan harvassa olevie...

Instagram Travel Thursday: Näin majoitut Samoalla

27.3.14 Satu Kommentteja: 20

Kuluneella viikolla on tullut otettua läjä Instagram-kuvia, mutta olen päässyt julkaisemaan niitä harmittavan harvakseltaan harvassa olevien nettiyhteyksien takia. Läjäytän usein kerralla parikymmentä kuvaa julki, kun jostain löytyy langaton verkko. Tällä viikolla olen kuvannut majoituspaikkojamme täällä Samoalla.

Ei huonommat nuo lukemispuitteet!
Samoalla voi majoittua kahdella tavalla. Hienoja hotellikomplekseja löytyy muutama. Ne ovat aivan samanlaisia kuin hienot hotellit missä tahansa päin maailmaa: kiva uima-allas, hotellihuoneissa kivilattiat, työntekijöillä kestohymy ja rypyttömät kauluspaidat ja aamiaisella saa länkkärimuroja ja munakokkelia. Vuorokausi 2 hengen huoneessa maksaa 100–300 euroa ja aterioista veloitetaan usein erikseen.

Kersa antaa moskiittoverkolle kyytiä.
Sitten ovat ne vähän enemmän persoonallisemmat ja huomattavasti edullisemmat vaihtoehdot eli falet. Fale on useimmiten rannalla sijaitseva maja, jossa on sateelta ja auringonpaisteelta suojaava katto. Lattialla on patjat lakanoineen ja sängyn päällä hyttysverkko. Seinät eivät itse asiassa ole seiniä vaan paksut verhot, jotka vedetään eteen, jos haluaa yksityisyyttä tai suojaa tuulelta. Simppeleimmissä faleissa ei ole edes sähköjä, vaan tila valaistaan öljylampulla. Joissakin faleissa on sängyt ja jopa ohuet lautaseinät pienine terasseineen. Yksinkertaisimmat falet veloittavat noin 20 euroa henkilöltä vuorokaudesta, ja tähän hintaan kuuluu aamiainen ja illallinen.
Vähän hienompi fale: siinä on seinät!
Me olemme viihtyneet fale-majoituspaikoissa kahdesta syystä. Ensinnäkin ne sijaitsevat yleensä aivan meren ääressä. Ihanaa, kun voi nukahtaa ja herätä aaltojen ääniin! Lapsi pääsee kirmaamaan rannalle heti herättyään. Koska tila ei vaadi ilmastointia (tuuli hoitaa sen puolen), sisäilma ei ole kosteannihkeä tai haise homeelle. Toinen syy falejen suosioon on se, että majapaikan omistava perhe asuu usein samassa pihapiirissä ja laittaa vierailleen ateriat. Falessa pääsee ihan eri tavalla näkemään tavalllisen samoalaisen perheen arkea kuin hotellien seinien suojassa.

Lähemmäksi rantaa on hankala päästä.
Ja onhan tässä nyt ihan oma tunnelmansa kun sängystä voi katsella tähtiä ja kuunnella meren pauhua. Mutta hyttysverkossa ei saa olla yhtäkään reikää. Ensimmäisestä fale-yöstä viisastuneena ja aikuisten jalat rakkuloilla (lapsi oli onneksi mahtunut kokonaan piiloon lakanan alle) teemme nykyään tuplatsekkauksen joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Eräänlaista telttailua tämäkin.

Tykkään tavasta, jolla täällä käytetään värejä: paljon kirkkaita sävyjä ja kaikkia värejä vaan ronskisti sekaisin.
--
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta, jonka tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation levittämiskanavana. Suomessa tapahtuman taustalla ovatDestination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu täällä ohjeisiin. Lisää maailmanympärimatkamme kuvia löytyy Instagrammista satu_reykjavik.

20 kommenttia:

Mitä tuumaat?

iikko Samoalla on sujunut leppoisaan tahtiin. Kirjoitin juuri laiskanpulskeasta meiningistämme Mondon blogiin . Täällä on paratiisipuolen...

Varjoja paratiisissa

26.3.14 Satu Kommentteja: 8

V iikko Samoalla on sujunut leppoisaan tahtiin. Kirjoitin juuri laiskanpulskeasta meiningistämme Mondon blogiin. Täällä on paratiisipuolensa. Mutta tiedättekö mitä? Eihän tämä mikään todellinen paratiisi ole. Ei sellaisia paratiiseja taida maailmassa edes olla, jotka vastaisivat googlen kuvahaun ja matkaesitteiden luomaa kuvaa.

No näyttäähän se aika paratiisilta!
En tarkoita, ettäkö täällä ei olisi ollut hienoa. Päinvastoin. Samoalla on ollut upeaa.  Koska turismi on vielä alkutekijöissään, on paikalliseen arkeen tutustuminen hyvin helppoa. Kaikkea ei ole kiillotettu turisteja varten. Kylissä tehdään vielä ruokaa kuumien kivien päällä paistaen ja kaasu on luksushyödyke. Kanat ja possut juoksevat vapaina kotien pihoilla, ja samoalaiset äijät istuvat ilman paitaa pihoilla paikallista Vailima-kaljaa kittaamassa.

Näillä niin sanotuilla paratiisisaarilla(kin) on kuitenkin omat ongelmansa, jotka laittavat asioita perspektiiviin. Samoalla ei ole isoja tuloeroja esimerkiksi Intian tyyliin. En ole nähnyt kenenkään näkevän nälkää. Ongelmia kuitenkin on.

Samoa Observer. Näin pienessä maassa ilmestyy harvinaisen hyvä sanomalehti!
Yritän aina lukea paikallisia sanomalehtiä maassa ollessani, jos vain kielitaito riittää.
Asukaslukuun nähden (noin 200 000) Samoalla ilmestyy todella laadukas englanninkielinen sanomalehti, joka ruotii myös yhteiskunnan nurjia puolia ja pitää huolta siitä, että maan hallituksen toimia kritisoidaan. Olen lukenut tätä lehteä ahkerasti ja saanut sitä kautta vähän särmää postikorttimielikuvaan. Eilisessä numerossa oli muutama mehevä juttu:

Ministeriöt ja parlamentti hassaavat avustusrahoja jonnekin ihan muualle kuin avustushankkeisiin. UNDP rahoitti 1,5 miljoonalla dollarilla valtion päätöksenteon läpinäkyvyyttä lisääviä toimia. Lopputulos: nettiin on saatu vaadituista useista kymmenistä tilinpäätöksistä muutama hassu tiedosto.

Perheväkivalta on todella yleistä. Lehden siteeraaman UNICEFin tekemän tutkimuksen mukaan 46 % samoalaisista miehistä ja 61 % naisista hyväksyy naisiin kohdistuvan perheväkivallan, jos nainen polttaa ruoan pohjaan, ei suostu seksiin tai on eri mieltä aviomiehensä kanssa.

Palmuja jne.
Yhdestä asiasta lehdissä ei kirjoiteta: siitä, että Samoalla homoseksuaalisuus on edelleen rikos. ”Ei siitä käydä keskusteluja edes lehdissä, koska homous ei ole täällä mikään kiistanaihe. Me olemme todella kristillinen maa, ei täällä suvaita homoja”, sanoi yksi keski-ikäinen mies kysellessäni asiasta. ”Jos joku on homo, niin se tekee mitä tekee ollessaan nuori, mutta menee lopulta naimisiin naisen kanssa. Tai sitten se muuttaa täältä ulkomaille. Meidän uskonnolliset yhteisöt eivät hyväksy homoja.”

Niin. Että kyllä matkailu avartaa, mutta se edellyttää sitä, että pistää nenänsä reissun aikana myös hotellialueen ulkopuolelle. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että paratiisikohteeseen tarvitaan vähän muutakin kuin palmuja, lämmin meri, hassuja kansansatuja ja rivi värikkäitä taloja.

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tolafa! Viikko sitten pitkäaikainen haaveeni toteutui: pääsin Polynesiaan. Eteläisen Tyynenmeren pikkusaaret ovat olleet haave, joka on aiv...

Ajatuksia Samoalta

22.3.14 Satu Kommentteja: 10

Tolafa! Viikko sitten pitkäaikainen haaveeni toteutui: pääsin Polynesiaan. Eteläisen Tyynenmeren pikkusaaret ovat olleet haave, joka on aivan liian kaukana viikon hiihtolomakohteeksi. Noin esimerkkinä: Thaimaahan lensimme Euroopasta kymmenisen tuntia. Thaimaasta Uuteen-Seelantiin toiset kymmenen tuntia. Aucklandista lento Samoalle kesti neljä tuntia. Ei tätä reissua viikon tai edes kahden takia jaksaisi tehdä. Koska tämän kertainen matkamme kulkee maailman ympäri, pysähdys Polynesiassa oli mahdollinen.

Kaikista saarista juuri Samoa valikoitui kohteeksemme ihan sattumalta. Kirjoitin muistaakseni Googlen kuvahakuun ”south pasific islands” ja makeimman näköinen kuva oli otettu Samoalta. Bingo!

Samoalta.
 Polynesia on kulttuuriltaan ja elämänmenoltaan todella kaukana eurooppalaisesta. Saaren trooppisuus tuli pienenä yllätyksenä. Jopa etanat ovat trooppista kokoa: olin ensimmäisenä aamuna astua hotellin eteen parkkeeranneen nyrkin kokoisen etanan päälle. Hups, se ei ollutkaan kivi! Ulkona on lisäksi to-del-la kuuma. Lämpötilat ovat samaa kolmenkympin luokkaa kuin Thaimaassakin, mutta täällä lämpö on paljon raskaampaa kosteuden takia. Kaksi minuuttia ulkona ja läkähdyn.

Yksi rantamajoistamme, fale.
Koko päivä onkin pakko viettää varjossa, ja vasta viiden jälkeen voi harkita ensimmäisen kerran ulkona kävelyä. Hengaamme siis perhee kanssa koko päivän majoitusmestassamme eli falessa, avoimessa rantamajassa. Katto pitää paahteen poissa ja puuttuvat seinät hoitavat luonnollisen ilmastoinnin. Yöllä vedetään sängyn yli moskiittoverkko suojaksi. Öisin olen muutaman kerran herännyt kovaan meteliin: meren pauhuun. Mitään muuta ääntä täällä ei juuri kuule: junia, pitkälle yöhön jatkuvia bileitä tai jatkuvaa lentoliikennettä ei ole.

Ranta-faleja Samoan suurimmalla saarella Savai'illa.

Mutta ei tämä silti lapsiperheen näkökulmasta helpoin mahdollinen kaukolomakohde ole. Kuumuus on todella uuvuttavaa. Thaimaassakin oli kuuma ja ötököitä, mutta kehittyneempi turisti-infrastruktuuri takasi vaivattomuuden ja palveluita. Samoalla ei tavallisesta kylästä löydy ravintolaa, saati hippityyliin puunattua baaria, josta saisi eurolla hedelmäsmoothieita. Hyvin usein turistit syövätkin ateriat yöpymispaikoissaan. Hienoista hotelleista voi tilata ceasar-salaattia, mutta aitoon samoalaismättöön saa parhaimman tatsin yöpymällä budjettipaikoissa eli faleissa. Niissä vuorokausimaksuun sisältyy usein sekä aamiainen että illallinen. Illallisena on (yli)kypsäksi paistettua kalaa, keitettyjä paikallisia juureksia ja kookosmaidossa haudutettuja kasvinlehtiä. Kersa on innostunut syömään lähinnä lisukkeena tarjoiltua keitettyä riisiä tai makaronia. Aamupalalla paahtoleivän kanssa tarjoillaan mm. coco riceä eli kookosmaidossa ja paikallisessa kaakaossa keitettyä riisiä.

Ipana diggaa rantamajoituksesta; pääsee nopeasti ulos.
Ehkä juuri se, että tämä ei ole Thaimaan kaltainen helppo kaukokohde, jossa netti pelaa ja ravintolat ovat auki aamusta iltaan, tekee tästä mielenkiintoisen kaukokohteen. Isoja ja länkkärihinnoissa pyöriviä hotelleja lukuunottamatta turistit elävät täällä samassa menossa kuin paikallisetkin. Ruoka on samaa, bussit ovat samat, ajankulku on samaa.

Nämä kehtaavat käyttää värejä!
Samoalla vanha kulttuuri koodeineen on pääkaupunki Apiaa lukuun ottamatta edelleen voimissaan. Yhteiskunta pyörii perheiden ja kylien päällikköinstituuttiin nojaten. Kukaan ei tee mitään itselleen, vaan kaikki tehdään perheen (eli suvun) hyväksi. Kukaan ei tienaa itselleen, vaan perheelleen. Suvun tai kylän päälliköksi kelpuutetaan se, joka on parhaiten palvellut yhteisöään tarjoamalla ruokaa, hyvinvointia ja työtä.

Eräs rantabaari.
Kyläpäällikkövalinnassa kukaan ei puhu oman valintansa puolesta – mitään tyhjänpuhujakilpailuja ei käydä eikä flaijereita jaella, vaan kylän vanhimmat päättävät, kenessä olisi päällikköainesta. Kuvitelkaas, kuinka järkevää se on yhteisen hyvinvoinnin maksimoinnin kannalta: mitä enemmän annat yhteisölle, sitä enemmän saat valtaa. Ei mielestäni lainkaan hassumpi periaate, jolla valtaa ja vastuuta jaetaan. Ai niin. Ja kaikki, joilla on valtaa, ovat lihavia. Lihavuutta arvostetaan. Meidän lapsemme on aika ruipelo, ja sille hymyillään sillä tavalla säälivän hyväntahtoisesti. "Jääkää tänne vähän pidemmäksi aikaa, niin kyllä se siitä lihoo."

Ostimme Thaimaasta riippumaton. Vihdoinkin se saatiin käyttöön! 
Kiipeilijä on ottanut täältä vielä paljon näitä omia otoksiani hienompia kuvia. Laitan niitä tänne blogin puolelle heti kun ehdimme (siis hikoilemiselta pystymme) purkaa niitä muistikortilta koneelle!

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

erveisiä Samoalta! Olen sekaisin tästä lämmöstä ja kosteudesta ja siitä ajatuksesta, että olen keskellä Tyyntä valtamerta pikkuruisella saa...

Vaellusrinkka, paras lastentavarahankinta

19.3.14 Satu Kommentteja: 11

Terveisiä Samoalta! Olen sekaisin tästä lämmöstä ja kosteudesta ja siitä ajatuksesta, että olen keskellä Tyyntä valtamerta pikkuruisella saarella. Trooppisessa paratiisissa. Vihdoin! Paratiisista en tosin vielä tiedä, lähinnä olen päässyt kosketuksiin tuon trooppisuuden kanssa, kun olin aamiaiselle mennessäni astua littanaksi nyrkin kokoisen etanan. Kerron Samoan-kuulumisia hieman myöhemmin lisää, kun olemme päässeet asettumaan ja oppineet sietämän tätä kuumutta hieman paremmin.

Rinkka Uudessa-Seelannissa. Rinkasta voi vetää läpän sade-/auringonsuojaksi lapselle.
Minun on sen sijaan jo pidemmän aikaa pitänyt kirjoittaa siitä ainoasta lapsi-etuliitteisestä tavarasta, josta olen ollut innoissani jo useamman vuoden. Nimittäin lapsen kantorinkasta! Sattuma ajoitti kersanhankintamme taloudellisesti oivalliseen ajankohtaan. Kiipeilijän lähisukulaiset olivat saaneet lapsensa pari vuotta aikaisemmin. Saimme kaiken vauvakrääsän käytettynä vaatteista turvaistuimiin. Myös sitä muovipussiin käärittyä hassunnäköistä puhelinluuria (joka paljastui myöhemmin rintapumpuksi) tarjottiin lainaan.


Rinkka Islannissa. Lapsella ikää reilu vuosi.
Rinkka Suomessa. Lapsi kolmevuotias.
Koska saimme niin paljon vauvanhoitotuotteita ilmaiseksi tai lainaan, jouduimme tekemään vain yhden isomman hankinnan. Ostimme Deuterin Kid Comfort -kantorinkan lapsen ollessa yksivuotias. Se on ollut meillä kovassa käytössä jo yli kolme vuotta. Hankimme rinkan vähän käytettynä paikallisesta huutonetistä noin 150 eurolla. Uutena rinkka on lähemmäs kolmesataa euroa, mutta kun vähän käytettynä sai, niin aina parempi. Olen tosin kyllä sitä mieltä, että kolmekaansataa ei olisi ollut tästä vimpaimesta ollenkaan paha hinta.

Käytimme reippua  ensimmäisen kerran ennen kuin lapsi oppi kävelemään. Pätkä istui mukana vaellusreissuilla ja otti matkan edetessä päikkärit. Toki tuolloin emme kävelleet lapsen kanssa kovin pitkiä matkoja, koska rinkassa ei voi istua yhtä soittoa kovin kauaa ilman taukoja, ja pitkien taukojen pitäminen vaelluksella on hieman hankalaa, koska tulee kylmä ja kävelyrytmi häviää. Ensimmäiset vaellusreissut lapsen kanssa olivat noin viiden kilsan mittaisia.

Lapsen kasvaessa vaellusreissut pitenivät. Nyt lapsi jo kävelee itse puolisen tuntia kerrallaan, jonka jälkeen se ilmoittaa olevansa väsynyt ja haluavansa rinkkaan. Puolen tunnin kuluttua maisemamatkustaminen alkaa kyllästyttää (kantaja huomaa kyllä, kun pätkä alkaa koputella päätä ja heilua puolelta toiselle)  ja on taas kiva päästä kävelemään. Pisin lapsen kanssa tekemämme päivävaellus on vajaa 20 kilometriä Uudessa-Seelannissa. 
Rinkka Thaimaassa. 

Perheen yhteisillä retkillä olemme jakaneet kantamukset niin, että kiipeilijä kantaa lapsen ja eväät rinkassa ja minä vastaan kameravarusteista (joka ei muuten ole ihan kevyt). Tuossa Deuterin rinkassa on juuri sopivasti vetoketjullisia taskuja päivävaelluskamoille eli eväille, muutamalle vesilitralle ja varavaatteille. Avaimille, lompsalle ja muulle pikkuroinalle on omat paikkansa.

Reppuun saa laittaa lastia korkeintaan 22 kiloa. Vaellusreissuilla ruoka, varavaatteet ja juomat vievät yleensä noin viisi kiloa. Piakkoin lapsemme paino menee yli 18 kilon, eli ensi kesä näyttäisi olevan viimeinen kantorinkkakesämme. Siitä eteenpäin se on sitten omin jaloin hitaalla vauhdilla. Enää ei tarvitse minunkaan harppoa kieli vyön alla sherpan perässä, koska jalkaväessä on mukana joku minuakin hitaampi tyyppi. Jess!





11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Huomenna maailmanympärimatkamme kääntyy kotia kohti. Uudesta-Seelannista on Islantiin matkaa 16 700 kilometriä. Samoalta etäisyys on enää 1...

Matkailuautoarkea Uudessa-Seelannissa

17.3.14 Satu Kommentteja: 2

Huomenna maailmanympärimatkamme kääntyy kotia kohti. Uudesta-Seelannista on Islantiin matkaa 16 700 kilometriä. Samoalta etäisyys on enää 13 400 kilometriä. Eli olemme käytännössä jo kotimatkalla! Kysyin lapselta tänään, tuleeko hänelle ikävä viimeisen kuukauden ajan kodin virkaa toimittanutta asuntoautoamme: "No ei!! Mulla on ikävä vain mummia, ammaa (Islannin mummia) ja lättyjä."

Hei sitten, Kea. Sisälläsi oli kiva asua! Kuva: Björgvin Hilmarsson.
Olemme viimeisen kuukauden aikana ajaneet noin kolme tuhatta kilometriä maan pohjois- ja eteläsaaria ristiin rastiin. Päiväohjelma on noudattanut suurin piirtein edellämainittua. Olemme ehtineet tehdä vaikka mitä, mutta silti yllättävän suuri osa arjen säädöstä pyörii paikasta A paikkaan B siirtymisiin, nukkumisen, syömisen ja siivoamisen ympärillä.
Uuden-Selannin maisematiet ovat upeita mutkaisia. Takapenkiltä on lentänyt yrjöt niskaan kuitenkin vain kahdesti.
Matkalla leirintäalueille nähdään usein sellaisia pikkukyliä, joihin ei tulisi muuten hakeuduttua. Näillä reiteillä ei näy matkatoimistoja, trendikkäitä kahviloita tai isoja mainoskylttejä. Taloista on maali rapissut, lyhtypylväät ovat pikkuisen vinossa ja kaupungin ainoasta julkisesta kahvienjakelupaikasta saa mustaa kahvia kylmällä maidolla. Lyhyet pysähdykset arkisissa paikoissa ovat itse asiassa aika mukavia. Kaikki uusiseelantilaiset eivät harrasta benji-hyppyjä. Olen myös tavannut monia eteläsaarelaisia, jotka eivät ole koskaan käyneet pohjoissaarella - ja toisinpäin.

Kello 16 maanantaina, pikkukaupunki Uuden-Seelannin pohjoissaarella.
Leirintäalueelle saavuttuamme ruokavastaavana (koska mies ajaa) tarkastan keittiöt: keittiövarustuksen mukaan päätän, käristetäänkö suosiolla asuntovaunussa vai käytetäänkö yhteisiä tiloja. Hyvän leirintäalueen tunnistaa siististä keittiöstä. Täällä Cambridge Motor Parkissa on jopa teline tiskatuille astioille. Luksusta!

Ihanaa! Astiankuivauasteline!
Ennen reissuun lähtöä stressasin lapsen syömisestä. Matkailuauto on tehnyt Uudesta-Seelannista lapsen (ja matkabudjetin) kannalta todella helpon matkakohteen. Teemme joka päivä ihan tavallista ruokaa kuten pastoja, salaatteja, puuroja ja lampaankyljyksiä. Päälle syödään kilokaupalla matkan varrelta tienvarsimyymälöistä ostettuja paikallisia hedelmiä.

Jos leirintäalue tarjoaa puitteet, niin tietty reissussa myös rillataan!
Ruoan jälkeen jompi kumpi leikkii pätkän kanssa ulkona ja toinen pesee ja kuivaa pyykkiä. Leirintäalueiden pyykkikoneet ja kuivurit toimivat dollarinkolikoilla. Pikkurahaa vaihtaessa tulee Thaimaan Puhtaat pyykit käteen -pesulapalveluita ikävä.

Yhden koneellisen pesu ja kuivaus syö noin kymmenen dollarin kolikkoa.
Asuntoautossamme on kaksi sänkyä. Yksi parisänky parvella kuljettajan yläpuolella sijaitsevassa tilassa ja yksi auton perällä. Mies saa paremmin nukuttua ylhäällä, minä taas alhaalla. Koska autossa on kaksi sänkyä, ei ollut järkevää kaikkien ahtautua samaan tilaan. Niinpä minä olen nukkunut takakontissa ja mies ja lapsi kaksistaan parvella. Samoalla ängetään taas kaikki samaan sänkyyn...

Terkkuja! Huomisesta eteenpäin virnistelemme Samoalla.
Kirjoitin Mondon maailmanympäriblogiin juuri listan Uuden-Seelannin-reissumme parhaista hetkistä. Matkaltamme on myöhemmin tulossa myös juttua itse lehteen. Jos et vielä tilaa Mondoa, niin asian voi korjata tästä linkistä *.

*) affiliate-linkki (jos tilaat, saan euron)

2 kommenttia:

Mitä tuumaat?

oi miten se on kasvanut! On ollut todella hämmentävää huomata, kuinka lyhyessä ajassa pätkästä on tullut melko iso tyttö. Sen kolmen kulune...

Matkan aikana siitä kasvoi iso, hauska lapsi

15.3.14 Satu Kommentteja: 14

Voi miten se on kasvanut! On ollut todella hämmentävää huomata, kuinka lyhyessä ajassa pätkästä on tullut melko iso tyttö. Sen kolmen kuluneen kuukauden aikana, jotka olemme viettäneet poissa kotoa, olen huomannut jälkikasvussa monia isoja muutoksia. En ole ihan varma, onko kyse pelkästään kersan kasvupyrähdyksestä vai siitä, että minulla on matkan aikana ihan eri tavalla aikaa seurata lapsen kehitystä kuin kotona Islannissa. Tavalliseen arkeen kuuluu yhdessäolon lisäksi kaikkea muuta pakollista, kuten työssäkäyntiä ja päiväkotia. Tämän reissun aikana olemme samoissa tiloissa ja tilanteissa 24/7, joten pienimmätkin kehitysaskeleet huomaa heti.

Kiinnipitäjä tarpeeton.
M niin kuin mummi.
Yhden matkailuautossa nukutun yön jälkeen lapsi ilmoitti, että hän haluaa tästä edespäin käydä pissalla yksin ja vetäisi ohuen muovioven perässään kiinni. Koska olen rohkea tyttö.

Iltojen lempipuuha muumien katsominen on vaihtunut numeroiden ja kirjaimien opetteluun. Joka ilta ennen nukkumaanmenoa lapsi haluaa, että minä olen vähän aikaa opettaja ja hän oppilas. Oma-alotteisesti hän keksi, että haluaa oppia kirjoittamaan kaikkien tarhakavereiden nimet ennen kotiin paluuta. Miten hienoa sen täytyykään olla, kun eteen aukeaa maailma, jossa voi kirjoittaa ja lukea! Otin tietty vahaliidut käteen ja aloin piirtää aakkosia ruutuvihkoon lapselle malliksi. I niin kuin Ilmari. U niin kuin Tuhkimo.

Kaikkein upeinta on ollut huomata, että kersa on alkanut viihdyttää itseään ja muita tilannekomiikallaan.

Eräänä iltana söimme ravintolassa. Lapsi pieraisi äänekkäästi ja ilmoitti sitten kuuluvalla äänellä kaikille (suomeksi) pieraisseensa, jotta mahaan mahtuisi lisää ruokaa. Tämän jälkeen se hohotti ääneen viisi minuuttia.

Tänään aamulla tulin kiireellä vessasta ehtiäkseni ottaa kiehuvan puuron pois liedeltä. Lapsi istui sohvalla ja katseli ikkunasta ulos. Tyynesti se ilmoitti, että äiti ei pessyt käsiään vessassakäynnin jälkeen ja nyt kaikkien puuroon menee kakkaa.

Hän on kalassa.
Yhdellä luonnonpuistoreissulla kävelimme kauniin lammen rantaan. Lapsi löysi maasta kuivan oksan ja alkoi demonstroida onkimista. Se sai saaliiksi monta kalaa ja roikotti niitä ilmassa kävellessämme takaisin autolle. Kysyin, että kai kalat  ovat jo kuolleet. Ai miksi? No kun eivät kalat pysty hengittämään veden pinnan yläpuolella samalla tavalla kuin ihmiset, selitin. Lapsi katsoi minua kuin kylähullua: Äitii, eivät nämä kalat voi kuolla, koska ne eivät ole oikeita kaloja. Mä olen kuvitellut ne!

Äiti stressaa taas, tiiätkö.


Jos netti alkaa takkuilla hoitaessani jotain asiaa - kuten seuravan leirintäalueen varaamista - lapsi ennakoi tilanten ja ilmoittaa isälleen, että äiti on taas stressaantunut, voisitko tehdä sille jotain.

Niin. Että kohta varmaankin ulkoistan tämän blogin kirjoittamisen jälkikasvulle. Tässähän alkaa tuntea itsensä tarpeettomaksi.


14 kommenttia:

Mitä tuumaat?

eissussa saa käsiinsä kirjoja, joiden olemassaoloa ei ole aikaisemmin tiedostanut. Paras väylä löytää tällaisia löytöjä on katsella sill...

Jose Luis Correa: Kuolema Las Palmasissa

12.3.14 Satu Kommentteja: 5

Reissussa saa käsiinsä kirjoja, joiden olemassaoloa ei ole aikaisemmin tiedostanut. Paras väylä löytää tällaisia löytöjä on katsella sillä silmällä hostellien vastaanottoauloja ja suosittujen turistikahviloiden nurkkauksia. Pokkarivaihtohyllyistä löytyy vaikka mitä: huonojen vaihdokkaiden väleissä saattaa piileskellä todellisia yllättäjiä.

Minua onnisti Thaimaassa, kun suomalainen bungalow-naapuri jätti minulle läjän jo lukemiaan kirjoja. Yksi pinon pokkareista osoittautui täyskympiksi. Espanjalaisen Jose Luis Correan Kuolema Las Palmasissa on epätavallinen rikoromaani, jonka hyvin ainutlaatuinen loppuratkaisu yllättää, hihityttää ja jää hymyilyttämään pitkäksi aikaa. 

Päräyttävän loppuratkaisun lisäksi tarina on täynnä vallattomia käänteitä. Juoni ei ole timanttinen tai edes jännä, mutta ei sen tällaisessa kirjassa tarvitsekaan olla. Mutkaton ja vähän hassu päähenkilö, yksityisetsivä Ricardo Blanco seuralaisineen kirvoittaa useat naurut, kun hän ryhtyy selvittämään Las Palmasin suihkuseurapiireissä tapahtunutta kuolemantapausta kurvikkaan lesken toimeksiannosta. Dekkaritarina on tyyliltään kovin samankaltainen aikaisemmin hehkuttamani veijarikirjailija Pablo Tussetin tuotannon kanssa. Ollaankohan tässä espanjalaisdekkareiden humoristikoulukunnan äärellä?

Paljon huumoria, vähän väkivaltaa. Täydellistä luettavaa lomahetkiin. Suosittelen!

Nopea vilkaisu verkkokirjakauppoihin paljasti, että kirja on loppuunmyyty, eikä uutta painosta ole otettu. Toivottavasti kirjastoista löytyy. Tai divareista! Hitsi, edellisestä divarikäynnistäni on ainakin viisi vuotta... Täytyy seuraavalla Suomen-vierailulla korjata tämä vaje.

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

atkapostauksista ja lomakuvista voi helposti saada kuvan, että lomalla on aina täydellistä ja mukavaa, viini viileää ja ilma lämmintä. Hal...

Lomalla ei ole aina kivaa

9.3.14 Satu Kommentteja: 12

Matkapostauksista ja lomakuvista voi helposti saada kuvan, että lomalla on aina täydellistä ja mukavaa, viini viileää ja ilma lämmintä. Haluan oikaista tämän väärinkäsityksen. Reissun päällä tulee koettua hetkiä, jolloin kaikki on hanurista ja arjen pienet vastoinkäymiset alkavat hiertää päänahkaa. Tälläkin reissulla on ehtinyt tapahtua vaikka mitä.

Kyllä näissäkin maisemissa riidan aikaiseksi saa.
Eräänä iltana reilu viikko sitten totesin pelkääjän paikalta, että kannattaisi nyt ottaa sitä dieseliä, koska tankki on jo puolillaan. Kuskin mielestä ei kannattanut, koska tankkihan oli vielä puoliksi täynnä. Ajoimme 150 kilometriä, eikä bensa-asemaa näkynyt. Ulkona alkoi järjettömän kova myrsky ja rantatielle huuhtoutui aaltoja Tyynestämerestä. Kova vastatuuli lisäsi dieselin kulutusta ja tie oli mutkikas. Tottakai se diesel loppui! Mies lähti kävelemään lähimmälle bensikselle vesisateeseen, minä jäin kylmään ja pimeään asuntoautoon rauhoittelemaan kersaa, että ei tässä mitään hätää. Vaikka oli kaikki hätä. Kylmä, pimeä, keskellä rajua myrskyä kuka tietää missä päin Uuden-Seelannin maaseutua. Auto heilui tuulessa niin, että olin varma sen kaatuavan kohta kyljelleen. Onneksi yksi ystävällinen kiwi poimi miehen kyytiin tien vierestä ja tarjosi kyydin pumpulle ja takaisin. Miehen palatessa tunnin kuluttua punaisen öljykanisterin kanssa teki mieli sanoa ääneen mähän sanoin. Katsoin kuitenkin paremmaksi olla hiljaa.


Muutama päivä sitten lapsi sairastui ummetukseen ja sitä sitten hoidettiin matkailuauton ahtaissa tiloissa keskellä vilkasta leirintäaluetta. Tätä kokemusta rikkaampana voin kyllä todeta, että oksu- ja ripulitaudin poteminen, sen hoitaminen ja siitä toipuminen on puistokävelyä.

Viime viikolla ajoimme viisi tuntia maan korkeimmalle vuorelle, jonka piti olla todella unohtumaton vierailukohde. Peruimme sen takia aikataulusyistä käynnin kaverin luona läheisessä kaupungissa.  Kahvitreffien sijaan vaelsimme kolme tuntia jääkylmässä (+3 c) viimassa päästäksemme mahdollisimman lähelle sitä samperin vuorta vain nähdäksemme, että lohkareen eteen oli kasaanutunt läjä pilviä. Odotimme samoilla hoodeilla vielä aamuun, mutta vuoresta ei edelleenkään näkynyt mitään. Lopulta olin niin jäässä, että vaadin, että nyt joko lähdetään helvettiin täältä tai sytytetään keittötilaan nuotio.

Melkein pakkasta eikä meillä ollut mukana hanskoja. Mutta villasukat oli! 
Arki asuntovaunun viidessä neliömetrissä synnyttää jännitteitä. Kinaamme miehen kanssa reissussa kahdesta asiasta: joko toinen on aina toisen tiellä, tai jompikumpi on unohtanut vessassa käynnin jälkeen sulkea matkailuauton vessan vimeäriventtiilin, jolloin koko kämppä haisee p*skalle.

Tällä viikolla matkailuauton vessasäiliötä tyhjentäessämme onnistuin jotenkiin tyrimään ja sain nilkoilleni litran säiliön sisältöä.

Pari päivää sitten kuivailin itsenäni erään leirintäalueen ahtaassa suihkussa. Tottakai päähäni tipahti katsossa roikkunut viiden sentin mittainen ruma hyönteinen. Sain sätkyn ja primitiivisenä reaktiona tilanteeseen ryntäsin suihkutiloista suorinta tietä ulos. Enkä tietenkään ollut ehtinyt pukea päälleni kuin rintsikat. Hei vaan!

Vaikka lomailu noin keskimäärin onkin kivempaa kuin arki kotona, lomailun hienous on vaihtelussa. Lomaa ei ole, jos ei ole arkea. Juuri siksi ei ole käynyt kertaakaan mielessä, että jatkuisipa tämä loma ikuisesti. Jotkut ehkä viihtyvät nomandeina, mutta minun on jo nyt vähän ikävä omaa vessaa. Koska se ei läikytä varpaille.

12 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Tiedättekö, miltä tuntuu olla nynnynä maailman adrenaliinipääkaupungiksi nimetyssä paikassa? Uuden-Seelannin Queenstown on lempinimensä ans...

Instagram Travel Thursday: Nynny Queenstownissa

7.3.14 Satu Kommentteja: 6

Tiedättekö, miltä tuntuu olla nynnynä maailman adrenaliinipääkaupungiksi nimetyssä paikassa? Uuden-Seelannin Queenstown on lempinimensä ansainnut. Täältä löytyy kahjoja harrastuksia enemmän kuin pystyn edes muistamaan: benji-hyppyjä, laskuvarjoliitelyä, bungy-hyppyjä (joo en tiedä vielä, mitä se edes on, koska en uskaltanut kävellä toimistolle asti), jokikaahailua moottoriveneellä kapeissa rotkoissa ja maastopyöräilyä jossain julmetun korkealla. Jos tämä ei vielä riitä, niin ainahan voi mennä vapaakiipeilemään tai hypätä järveen tekohain (!) jahdattavaksi.

Queenstown on käsittämättömän hieno paikka - nyhveröillekin.
Kreisin siistiä, sanoi mieheni. Kreisiä, sanon minä.

Kiipeilijää ei olekaan viime päivinä näkynyt. Se on kolunnut maastopyörällä läheisiä metsiä, kokeillut kiipeilyreittejä ja juossut kameran kanssa ympäri järvensivua.

Minä olen sen sijaan hengannut lapsen kanssa liukumäessä ja syönyt onnellisena donitseja. Kun lapsi sai kinuttua isästään kaverin ralliautoradalle (no ei kauheasti tarvinnut suostutella), kannoin retkituolin ulos asuntoauton eteen ja luin kolme tuntia kirjaa yhdellä keskeytyksellä: hain jääkaapista kylmän oluen. On mahtavaa olla nynny Queenstownissa.

--
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta, jonka tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation levittämiskanavana. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu täällä ohjeisiin. Lisää maailmanympärimatkamme kuvia löytyy Instagrammista satu_reykjavik.

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

eissun aikana ja ulkomailla asuessa on tullut laitettua merkille, kuinka eri maissa suhtaudutaan lapsiin. Eroja nimittäin on. Asuinmaassani...

Havaintoja maailmalta: lapsen asema arjessa

5.3.14 Satu Kommentteja: 27

Reissun aikana ja ulkomailla asuessa on tullut laitettua merkille, kuinka eri maissa suhtaudutaan lapsiin. Eroja nimittäin on. Asuinmaassani Islannissa ei ole lainkaan lapsiystävällisiä paikkoja, koska lapset otetaan automaattisesti mukaan joka paikkaan. Pätkiä ei erikseen toivoteta minnekään tervetulleeksi, koska he ovat asiakaskuntaa uimahalleissa, ravintoloissa, kahviloissa ja museoissa siinä missä pidemmätkin tyypit. Ei tulisi kuuloonkaan, että tavallisessa uimahallissa olisi alue, jonne lapset eivät saisi mennä.

Islannissa: iällä on väliä vain baarissa, ja sielläkin vasta myöhäisillasta.
Thaimaassa lapsi sai aikaan positiivista pöhinää kaikkialla. Löysimme kuukauden reissaamisen aikana vain yhden hotellin, joka oli tarkoitettu ainoastaan täysi-ikäisille vieraille. Hotellibaarin belgialaisten oluiden lista oli kuitenkin sen verran sykähdyttävä, että menimme kysymään respasta, saisimmeko käydä baarissa yhdellä, vaikka hotelliin ei periaatteessa päästetäkään lapsia. Tottakai se sopi! Ehdotukseni siitä, että istuisimme hiljaa taaimmaisessa pöydässä, ohitettiin hihittämällä. Saimme kivan paikan hyvillä näköaloilla ja lapsen eteen kannettiin ilmainen jätski sillä välin kun vanhemmat joivat omat Leffensä.

Barcelona; lapsen kanssa cava-kekkereillä.
Barcelonassa asuessamme olimme lapsettomia, mutta olemme käyneet kaupungissa lomalla lapsen kanssa. Isoksi kaupungiksi siellä on leikkipuistoja joka nurkalla, emmekä me ole ainakaan omilla reissuillamme koskaan törmänneet lapsilta erikseen kiellettyihin alueisiin.

Kuala Lumpur oli mainio lapsiperheenkin näkökulmasta. Hienoimpia ravintoloita emme tosin kokeilleet, vaan keskitymme puisto- ja ostarihengaamiseen. Kaikkialla saimme hyvän vastaanoton.

Suomessa meno ei ole ollut ihan niin aneemista, kuin mitä aluksi pelkäsin. Sanna Ukkolan legendaarinen lapsiaiheinen kolumni ei todella ole koko totuus. Meillä on Suomen-reissuilla ollut lapsi mukana ravintoloissa, hotelleissa, museoissa ja kahviloissa, eikä kukaan ole koskaan nyrpistellyt nenäänsä tai pyytänyt poistuimaan.

Uudessa-Seelannissa olen sen sijaan törmännyt useisiiin lapsi-aiheisiin sääntöihin. Kaikissa tähän asti käymissämme suuremmissa uimahalleissa on ollut vähintään yksi allas, johon lapset eivät saa mennä häiritsemään aikuisia (hah, ei todellakaan toimisi Islannissa). Leirintäalueiden sääntötauluissa neuvotaan vanhempia katsomaan lastensa perään, jotta nämä eivät rikkoisi mitään tai häiritsisi ketään. Sisäänpääsylippujonoissa olen nähnyt lappusia, joissa ohjeistetaan, että lapset eivät saa koskea jonoja ohjailevia nauhoja, jotta ne eivät menisi rikki. (Niin, lapsethan yleensä kaatuilevat julkisilla paikoilla asioiden päälle hajoittaen niitä.)

Yksi Uuden-Seelannin kylpylöistä, Tekapo Springs. Kolmannes altaista on vain aikuisten käytössä.
En väitä, että Uusi-Selanti olisi lapsivihamielinen paikka. Täällä on helppoa ja huippua matkustaa lapsen kanssa. Lapsiaiheisia rajoituksia ja ohjeita - ohjeita, joiden luulisi olevan kaikille itsestään selviä - vain kirjoitetaan todella hanakasti näkyville, enkä ole aikaisemmin törmännyt vastaavaan.

Thaimaassa lapsen kanssa matkustaminen on todella helppoa.
Lisättäköön vielä se, että minusta on ihan okei, että vaikkapa jotkut hotellit haluvat profiloitua vain aikuisten paikkoina. Menisin itsekin sellaiseen, jos haluaisin reissultani rauhaa ja hiljaisuutta. Toisaalta arvostaisin myös rehellisesti idiootti- ja ördäysvapaata hotellia, jossa kukaan täysi-ikäinenkään ei (kännissä ja housut kintuissa) metelöisi. Ja ehkä "Ei vanhuksille" -designhotellillekin voisi olla kävijänsä? Ehkäpä jotkut haluavat lomallaan katsella vain nuoria ja vetreitä tyyppejä! Kukakohan kehtaisi perustaa tällaisen mestan?

Vanhemmat, älkää antako lastenne ärsyttää!
Olisi kiinnostavaa kuulla, millaisia kokemuksia teillä on asuinmaastanne tai lomamatkoilta. Ovatko lapset paikallisesta näkökulmata oma, kylttiohjeistusta vaativa erityisasiakasryhmänsä vai solahtavatko he muiden ihmisten joukkoon siinä missä muutkin erikokoiset, -näköiset tai vähän kovemmalla äänellä jäätelöä änisevät tyypit?

27 kommenttia:

Mitä tuumaat?