Pari päivää sitten ajoimme matkailuautollamme Uuden-Seelannin pohjoissaarella pitkin Taupon järven itärantaa. Kiipeilijä halusi pysähtyä ot...

Instagram Travel Thursday: Uusi-Seelanti hetkeni

27.2.14 Satu Kommentteja: 8

Pari päivää sitten ajoimme matkailuautollamme Uuden-Seelannin pohjoissaarella pitkin Taupon järven itärantaa. Kiipeilijä halusi pysähtyä ottamaan valokuvia auringonlaskusta ja kurvasi auton pysähdyspaikalle. Lapsi nukkui takapenkillä pehmokissa kainalossa. Avasin oven raittiiseen ilmaan. Katsoessani ovesta ulos järvelle autoradiosta alkoi soida Beatlesin Imagine. Koin Uusi-Seelanti-hetkeni; sen joillakin matkoilla koetun viisiminuuttisen, jota ei ihan heti unohda. Täydellinen hetki, jossa hienoon matkakohteeseen yhdistyi minulle tärkeä asia: vapaus tehdä toisin.

Imagine there is no heaven...
Haluan elämässäni kaikista eniten (terveyden, perheen hyvinvoinnin ja muun itsestäänselvän ohella) juuri sitä: vapautta. Vapautta vältellä toimistotyöaikoja ja imurointia. Vapautta viettää työ- ja perhearkea vaihtelevissa paikoissa. En ehkä tienaa ekonomin keskipalkkaa, en ole koskaan käyttänyt SAPpia tai CRMää tai saanut ylennystä - tai herra paratkoon ollut edes kenenkään palkkalistoilla! Mutta olen onnistunut tekemään elämästäni melkolailla sellaista, kun olen halunnutkin. Teen paljon töitä, mutta sellaisia töitä, joita haluan tehdä, ja töitä, joita voi tehdä siellä, missä todella haluan olla. Aikanaan luin klassikkotarinan kalastajasta ja liikemiehestä ja se kolahti. Suosittelen lukemaan.

You may say,  I'm a dreamer...

PS. Lisää Uuden-Seelannin kuulumisia tuoreessa Mondo-lehden blogissani.

--
Tämä postaus on osa Instagram Travel Thursday:ta, jonka tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation levittämiskanavana. Suomessa tapahtuman taustalla ovat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running with Wild Horses. Järjestäjien blogeista löydät kokooman kullakin viikolla kirjoitetuista postauksista. Jos haluat osallistua omalla blogillasi, tutustu täällä ohjeisiin. Lisää maailmanympärimatkamme kuvia löytyy Instagrammista satu_reykjavik.

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Postikorttia lähettämässä. ähettääkö kukaan enää reissuiltaan postikortteja paitsi siskoni , jolta saan keskimäärin kerran kuukaudessa ...

Postikortteja kaukaa

25.2.14 Satu Kommentteja: 30

Postikorttia lähettämässä.
Lähettääkö kukaan enää reissuiltaan postikortteja paitsi siskoni, jolta saan keskimäärin kerran kuukaudessa kortin paikasta, joka joko sijaitsee sotaalueella tai  jonka nimeä en osaa ääntää? Olen ainakin itse toivottoman laiska korttien lähettelijä. Yritämme laittaa pidemmiltä reissuilta kortit omalle äidille ja kiipeilijän äidille ja elossa oleville mummoille. Alle viisi korttia ei ole paljon, mutta silti aina joku mättää. Mistä saa postimerkkejä? Onko tuo ruskea laatikko roskis vai postilaatikko? Ai tästä voi lähettää kortteja vain arkisin kello 10-16. Yleensä koko homma jää. Sitä paitsi suurin osa turistikaupoissa myytävistä postikorteista on tyylitöntä tusinatavaraa, joita ei tee edes mieli lähettää kenellekään. Auringonhaalistamia valokuvia paratiisirannoilta, jotka näyttävät ihan erilaisilta paikoilta kuvassa kuin tosielämässä. Jos kortin kuvaamaan paikkaan nyt tavisturisti voi edes löytää ilman että vaeltaa tiettömässä erämaassa kolme päivää.

Äidit ja mummot joille postikortteja täältä maailmalta lähetetään haluavat kuitenkin kaikista mieluiten nähdä oman lapsenlapsensa tai lapsenlapsenlapsensa - eli pätkän - naaman.

Koska kännykkäni pursuilee lomakuvia lapsesta, olen alkanut lähetellä itse ottamiani valokuvia lomapostikortteina. Käytän Appstoresta lataamaani ilmaista TouchNotea. Palvelu on järjettömän heppo käyttää. Valitaan kuva, jonka haluaa lähettää. Kirjoitetaan osoite, jonne kortti halutaan lähettää. Tilaa on myös lyhyelle viestille. Kortti maksetaan luottokortilla tai PayPalilla (yksi kortti maksaa reilun euron). Parin päivän kuluttua tilauksesta kortti printataan mahdollisimman lähellä vastaanottajaa ja postitetaan. Kortti kolahtaa luukusta noin viikon kuluttua lähettämisetä. Helppoa ja omaperäistä. Suosittelen!

30 kommenttia:

Mitä tuumaat?

ia Ora! Terveisiä Uudesta-Seelannista! Olemme viime päivät viettäneet trooppisessa Islannissa. Täällä on hyvin kotoista. Tutunoloisia mais...

Uusi-Seelanti ja vaikea alku

23.2.14 Satu Kommentteja: 10

K ia Ora! Terveisiä Uudesta-Seelannista! Olemme viime päivät viettäneet trooppisessa Islannissa. Täällä on hyvin kotoista. Tutunoloisia maisemia vilisee matkailuauton ikkunasta: jylhiä vuoria, tuhansia lampaita ja kuumia lähteitä. Ihmetys iskee autosta ulos astuessa. Täällähän on kuuma ja mainiot sortsi- ja t-paitakelit! Maa on upea, mutta ei tämän reissun alku ihan helppo ollut. Alkusäädöstämme tuli elävästi mieleen kaimabloggarini Uuden-Seelannin ekat ei-niin-hohdokkaat reissupäivät - olemme sattumalta täällä samaan aikaan, siistiä!)

Ekaksi kosahti netti - ja sehän on minulle matkan järjestely- ja muissa työasioissa kriittisempi asia arkipäivää kuin puhtaat alusvaatteet (koska ilman alkkareitakin pärjää päivän tai pari, jos pakko on). Ensimmäisenä päivänä otin käyttöön promolahjaksi saamani wi-fi-aseman (THL Mobile wi-fi), jonka aloituspaketti kesti ruhtinaalliset kolme tuntia. Uusintalataus (500 mb) maksoi yli 30 euroa. Meinasin saada hepulin. Ettäkö maksaisin netistä tunnissa enemmän kuin kahden Chardonnay-valkkaripullon verran? No onneksi se valkkari on edullista ja matkailuautossamme on tehokas jääkaappi, joten ajattelin, että pystyn ehkä elämään ilman päivittäistä nettiä muutaman viikon. No sitten tänään löysin toisen palveluntarjoajan: 30 päivän langaton netti ilman käyttörajoitusta 200 leirintäalueella ympäri maata maksoi 40 euroa (IAC).

Aucklandin leirintäalueen neljänneksi tärkein ohje tuli mieleeni, kun yöllä heräsin naapuripaikalta kantautuvaan känniseen älämölöön.
Netin takkuilua isompi kiusa oli lentomatka Thaimaasta Aucklandiin. Ei mennyt ihan putkeen. Tai no, kirjailmellisesti se meni juurikin sinne. Miehellä. Se sairastui lentomatkalla vatsatautiin ja vietti 10 tunnin yölennon hyppien keskipaikalta (meidät kolme oli plaseerattu keskirivin keskelle, maailman surkeimmat paikat ikinä) saudiarabialaisen sheikin näköisen herran sylin yli vessaan. Kohteliaana miehenä kiipeilijä vaihtoi välillä vessasta toiseen, että muutkin jonossa pääsevät.

Perillä meidän piti kiirehtiä autovuokraamoon noutamaan meille varattua matkailuautoa. Kuskin roolia vetävä kiipeilijä hoippui lentoaseman saapuvien terminaalissa naama valkoisena vessaa pälyillen. Tästä ei tule kyllä nyt mitään, ajattelin. Lapsi huusi väsymystä, oma vatsani nälkää ja mies oli kipeänä ja vittuuntunut omasta sairastumisestaan. Aivan aluksi sekoilimme lentokentällä pari tuntia. Mietimme, yrittäisimmekö löytää taksikyydin avulla huoneen jostain lentokenttähotellista, sairastaa yhden päivä siellä ja mennä autovuokraamoon vasta huomenna. Hylkäsimme idean (5 laukkua, 3 ihmistä, ei varauksia ja asuntoauto odotti naapurissa) ja lähdimme noutamaan sitä asuntoautoa.

Meidän motorhome - aika porvarimalli! Superhieno. Viinilasitkin ovat LASIA. Kiitos www.newzealand.com.
Yritin painaa päänsäryn kiusaamaan väsyneeseen kollaani, miten vessakasetti tyhjennetään, mistä kaasu menee päälle, mistä puhdas vesi tulee sisään ja likainen ulos. Auton avaimet saatuamme mies tsemppasi itsensä ajokuntoon, mutta meni jos mahdollista entistä valkoisemmaksi, kun muistimme, että ai helkkari, täällähän on vasemmanpuoleinen liikenne. "Väärinpäin" kulkevat liikenneympyrät, käännös oikealle t-risteyksessä ja muut hienoudet. Oh noh. Ajelimme niin hitaasti kuin Aucklandin iltapäiväruuhkassa kehtasimme läheisimmälle leirintäalueelle, jossa onneksi oli tilaa. Emme kolaroineet. Hyvä kuskin on hyvä kuski, vaikka väsyneenä vatsatautisena vasemanpuoleisessa liikenteessä. Pisteet miehelle.

Neljännen matkapäivän jälkeen reissuelämä alkaa taas maistua. Vatsatauti on ohi, aikaerorasitus melkein selätetty ja matkasuunnitelma seuraavalle kolmelle päivälle on valmis. Huomenna käymme Rotoruan kylpylöissä ja illalla ajamme Tongariron luonnonpuistoon. Ja jääkaapissa on sitä kylmää, edullista ja paikallista Chardonneyta. Tästä on mainio jatkaa.

10 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ne teistä, jotka seuraavat minua  Instagrammissa , olette varmaankin huomanneet, että homma on lähtenyt täällä reissussa lapasesta. Huomaan...

Instagram Travel Thursday: Buddhan kanssa mahakkain

20.2.14 Satu Kommentteja: 13

Ne teistä, jotka seuraavat minua Instagrammissa, olette varmaankin huomanneet, että homma on lähtenyt täällä reissussa lapasesta. Huomaan välillä lataavani yhden päivän aikana kymmeniä kuva hiekanjyvistä tai palmunlehdistä. Lievää maanisuutta ilmassa, sorry! Mutta onneksi meitä on muitakin. Olen viime aikoina seuraillut muutamaa matkablogia ja huomasin, että aina torstaisin tyypit julkaisevat Instagram Travel Thursday -aiheisen blogipostauksen, jonka tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation levittämiskanavana. Travel Thursdayn pistivät alulle Suomessa Destination UnknownKaukokaipuu ja Running with Wild Horses.

Päätin laittaa lusikkani soppaan, ja tästä eteenpäin julkaisen joka torstai edellisen reissuviikon mieleenpainuvimmasta kokemuksesta kuvasuoran myös täällä blogin puolella.

Vähän yli puolivläin. Yli 700 askelkyykkyä takana. Eikä noita ees väsytä!

Kävin viime viikolla kauneimmassa paikassa, mitä kuvitella saattaa. Puolen tunnin taksimatkan päässä Krabista sijaitseva buddhalainen temppeli Tiger Cave (Wat Tham Sua) vaati 1 200 askeleen kiipeämistä yli 30 asteen lämpötilassa. Lapsi kulki kiipelijän vaellusrepussa huipulle ja huhuili repusta viiden minuutin välein, että oletko äiti kunnossa, miksi olet niin hidas, älä vaan kaadu rappusiin ja voisitko tulla jo, koska me mentiin jo. Helppohan se on sherpan selästä huudella, hah! Kuudensadan metrin korkeudessa huipulla hiki häipyi tuulen mukana ja väsymys katosi upeisiin, huipulta avautuviin vuoristomaisemiin. Ja se temppeli! Ensimmäinen ajatukseni oli, kuinka joku on voinut tehdä jotain näin hienoa ja kaunista!

Temppeli.

Temppelissä.
Ajoitimme nousun auringonlaskun aikaan. Kauneinta koskaan!

13 kommenttia:

Mitä tuumaat?

uin äskettäin Juha Itkosen Hetken hohtava valo (2012). Aluksi ihastuin kirjaan. Sitten kyllästyin. Lopuksi kiinnyin. Monivaiheista lukukoke...

Juha Itkonen: Hetken hohtava valo

18.2.14 Satu Kommentteja: 8

Luin äskettäin Juha Itkosen Hetken hohtava valo (2012). Aluksi ihastuin kirjaan. Sitten kyllästyin. Lopuksi kiinnyin. Monivaiheista lukukokemusta selittää ainakin osittain se, että tämähän ei ole mikään yhden päivän mittainen lukuromaani. Mikissäkin sivuja oli melkein tuhat. Keskivaiheen kyllästyminen johtui siitä, että luin kirjaa juonivetoisella odotushorisontilla: venasin, että tarinassa tapahtuisi kohta jotain. Keskiosasta yli päästyäni tajusin olleeni vähän hölmö. Tarinahan ei ole juuri lainkaan juonivetoinen: tässä ei tule tapahtumaan yhtä tai kahta isoa asiaa, joita pohjustetaan ensimmäiset parisataa sivua. Perinteistä draaman kaarta ei ole. Mutta eihän elämässäkään ole, ja juuri siitä tämä kirja kertoo: yhden suomalaisperheen elämästä, 1960-luvulta tähän päivään. Tämän ymmärrettyäni kiinnyin tarinaan, mutta vielä silloin en oikein ymmärtänyt, miksi.

Sinä päivänä aurinko paistoi koko päivän.
Toki tarinassa oli paljon sellaista, johon vuonna 1980 syntyneen on helppo samastua tai joka muuten tuntuu tutulta: kapitalismin nousu, kasinovuodet, yrittäjäperhe, konkursseja, laman jälkeiset mielenterveysongelmat, perheen yhteiset rantalomat  ja ulkopaikkakunnille muuttaneet perheenjäsenet.

Hetken hohtavan valon synnyttämän kiintymyksen ymmärtämiseen tarvittiin vielä yksi asia: Parnasso-lehti. Olin sattumalta pakannut matkalaukkuun mukaan yhden viime vuoden lukematta jääneen Parnasson (6-7/2013). Eräänä hiljaisena iltana (mies ja lapsi nukkuivat, netti ei toiminut) lueskelin sieltä Tommi Melenderin kirjoitusta Sydämeltään runoilija. Kirjoituksessaan Melender pohtii, mitä annettavaa lyriikalla voisi olla proosalle:

"Paras kirjoittamisen koulu on lukea lyriikkaa, niin ahkerasti ja antaumuksella, että se painuu hengitykseen ja verenkiertoon. Siinä missä proosa on lineaarista, analyyttistä ja suoraviivaista, runous on asssosiatiivista, monivivahteista, äänteille, rytmeille ja nyansseille herkkää. Jotta proosa voisi olla muutakin kuin sujuvaa tai luettavaa, sen on lähestyttävä runouttua."

Silloin ymmärsin, että se, mikä Itkosen teoksessa minua eniten viehätti, oli ilmaus ja kieli. Tekstin upea rytmi ja monivivahteisuus. Toimivat lauseet tuntuivat kauniilta, vaikka niissä käsiteltiin niinkin tylsää aihetta kuin televisioiden toimintaa. Tässä muutama mielestäni erityisen kauniisti ja voimakkaasti kirjoitettu kohta:
"Siellä ne nyt ovat, kunniapaikoilla asiakkaiden olohuoneissa, kaikki hänen kevään ja kesän ja syksyn aikana myymänsä Salorat, Luxorit, Grundigit ja Asat. Yhtä aikaa ne napsahtavat päälle, samaan aikaan joka ilta, koko kisojen ajan, ja niiden kajo loistaa pientilojen ja rintamamiestalojen ja leskenasuntojen ja poikamiesboksien ikkunoista, sininen hohde lokakuun pimeässä."
"Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Yksikään tavoitteista ei tunnu mahdottomalta, päinvastoin. Tuntuu väistämättömältä että jokainen niistä toteutuu. Elämä avautuu hänen edessään suurena ja tuntemattomana ja tarjoaa avokätisesti suunnattomia lupauksiaan."
"Pelissä on niin paljon enemmän kuin yksittäinen ateria. Pelissä voi olla koko yhteinen, siihen asti eletty elämä ja sen mahdollinen jatko. Siksi aivan tavallisen illallispaikan valitseminen voi olla niin saatanallisen vaikeaa; ei sen takia, että oikeasti olisi mitään merkitystä sillä, syökö yhtenä keskiviikkoiltana Kreetalla kinkkupitsan vai kenties moussakan."

Melender päättää Parnasson kirjoituksensa lukukokemukseensa Tua Forsströmin Lumileopardi, Puistot -teoksesta: "Lävitseni kävi tuttu huumahdus, koko olemassaoloni valaistui. Tuo hetki palautti minut takaisin kaunokirjallisuuden maailmaan. Aloin taas kirjoittaa, ensin runoja, sitten proosaa."

Silläkin uhalla, että kuulostan nyt valaistuneelta hihhulilta, on myönnettävä, että minulle kävi hieman samalla tavoin. Kun Esko Vuoren perheen saaga on lopussa sellaisenaan kuin Itkonen sen tarinaan oli kirjoittanut, tartuin heti kynään. Väsäsin jossain inspiraatioaallossa mikin lopussa oleville tyhjille sivuille seuraavan kirjaideani (ei tosin ole proosaa, eikä lyriikkaa) synapsiksen, jota täydensin seuraavana päivänä. Haudon sitä vielä muutaman päivän ja aion sitten lähettää sen kustantajalle vilkaistavaksi. Peukut pystyyn!

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

irjoitin taannoin avoimen kirjeen kosmetologeille . Enpä olisi uskonut, että siitä tulee kahdessa päivässä blogini ylivoimaisesti luetuin t...

Avoin kirje kosmetologeille - odotettu jatko-osa

16.2.14 Satu Kommentteja: 19

Kirjoitin taannoin avoimen kirjeen kosmetologeille. Enpä olisi uskonut, että siitä tulee kahdessa päivässä blogini ylivoimaisesti luetuin teksti. Lukijamäärät triplaantuivat. Saadun lukijapalautteen perusteella tein kahdenlaisia johtopäätöksiä. Ensinnäkin. En näemmä ole ainoa, joka on kokenut ihon dissaukseen perustuvaa pakkomyyntiä kosmetologilla käydessään. Kuten Outi Pyy Facebookissa osuvasti totesi, kyse on universaalista markkinoinnin peruskikasta: jos sinulla on huono olo itsestäsi, sen parantamiseksi voidaan myydä lisää roinaa. Vanhanaikainen, mutta ilmeisesti edelleen toimiva myyntiargumentti. (Onneksi osalla oli myös täysin päinvastaisia kokemuksia.)

Joku kosteuttava päivävoide olisi paikallaan?
Sain paljon myös toisenlaisia kommentteja. Sellaisia, joiden mukaan olen väärässä. Olen luultavati aina valinnut vääränlaisen hoidon (eli pitää siis erikseen pyytää ei-dissaavaa hoitoa). Sain kommenttiboksissa näkyvien viestien lisäksi myös  sähköpostiviestejä, joissa minulle mm. kerrottiin että kasvojeni iho näyttää todella todella huonolta ja valitukseni on turhaa ininää, koska tarvitsisin kuvien perusteella ihan oikeasti stydimpiä hoitotuotteita. Useassa viestissä oltiin närkästyneitä siitä, kuinka tarkoituksella mustamaalaan kauneusalan yrityksiä.

En todellakaan vinoile kaikille ihonhoitoalan yrityksille. Itse asiassa asia on täysin päinvastoin: suhtaudun todella myönteisesti yrittäjiin ja yrittäjyyteen. Myynhän itsekin palkkani eteen palvelujani ja osaamistani joka ikinen (työ)päivä. Se, että pidän ihon "vikoihin" ja "vajaavaisuuksiin" perustettua myyntipuhetta typeränä, ei tarkoita sitä, että inhoan kaikkia kosmetologeja.

Ymmärrän myyntityön tärkeyden. Itse asiassa yksi kirjoitustani kommentoinut selvensi minulle, miksi kosmetologit tekevät paljon enemmän tuotemyyntiä kuin esimerkiksi kehumani hierojat. Hierojat eivät joudu tilittämään arvonlisäveroa valtiolle myymistään palveluista. Kosmetologit sen sijaan joutuvat siirtämään hintalapusta neljänneksen verottajalle, eli katteet ovat selkeästi ohuemmat. Kosmetologien on siis pakko myydä tuotteita, jotta bisnes olisi lähelläkään kannattavaa. Kiitos sinä, joka kerroit minulle tämän varsin kiinnostavan verotuksellisen seikan!

Oliko sulla joku kommentti mun nenästä?
Kirjoitukseni tärkein pointti ei kuitenkaan ollut se, että kauneushoidoissa tehdään tuotemyyntiä, vaan se, että myyntiä tehdään aivan liian usein asiakkaan ihon ns. vikoja korostamalla. Myyntiä voi tehdä toisellakin tapaa. Mieleeni tulee heti yksi esimerkkifirma, joka tekee homman toisin: Jolie. En ole koskaan kokeillut kyseisen lafkan palveluja tai sen myymiä tuotteita, mutta bisneksen näkökulmasta tämä putiikki tekee erinomaista myyntityötä. Jolie on viime aikoina näkynyt kymmenissä lifestyle-, kauneus- ja tyyliblogeissa sekä naistenlehdissä. Minä en edes tiennyt, että sieltä saa kauneushoitoja; olen ajatellut firman myyvän vain laadukasta kosmetiikkaa.

Mielestäni Jolie tekee kauneushoitoalan bisnestä putelit ja purkit edellä. Tuotteita ei myydä rypyttömyyden lähettiläinä tai rupsahtamisen estolääkityksenä, vaan ihan muilla argumenteilla: hyvinvointia, hyvää oloa ja luonnollisuutta korostaen. Nerokasta. Toivottavasti hyvin tehty digimainonta on saanut ovimpumpun laulamaan. Jolien lisäksi Suomessa on varmasti (toivottavasti?) monia muitakin taidolla myyntityötä tekevää kauneusalan firmaa. Kommenttikentässä sana on vapaa, eli saa kehua ja suositella. Kiitos muuten myös kaikille edellisessä kirjoituksessa suosituksia jakaneille.

PS. Nyt myös naamani on lomamoodissa! Oma nahkani ei tunnu suihkun jälkeen enää yhtään kireältä. Väitän, että syynä ovat hyvät yöunet, sopiva annos aurinkoa ja päivättäiset neljä hedelmiäsmoothieta. Naamaan kun olen annostellut viimeisen neljän viikon aikana meriveden lisäksi vain aurinkorasvaa (Vichy, suojakerroin 30).


Kuvat: Björgvin Hilmarsson

19 kommenttia:

Mitä tuumaat?

aaleatukkainen lapsemme saa Thaimaassa huomiota non-stop. Kaupassa, ravintoloissa, kaduilla ja uimarannalla paikalliset haluavat tulla koke...

Tumma iho, vaalea iho

14.2.14 Satu Kommentteja: 21

Vaaleatukkainen lapsemme saa Thaimaassa huomiota non-stop. Kaupassa, ravintoloissa, kaduilla ja uimarannalla paikalliset haluavat tulla kokeilemaan lapsen hiuksia ja ihoa. Hän saa osakseen hellittelyä, hymyjä, hihkauksia ja ihailua. Bungalowimme keittäjä antaa lapselle joka aamu ylimääräisen banaanin. Naapuriravintolassa on jo kolmesti kannettu eteen ilmaiset jätskit. Kersa ottaa tilanteen lunkisti: hän kun on viime ajat leikkinyt (uskonut?) olevansa prinsessa, ja prinsessojen kuuluu saada osakseen ihailua. (Tässä kohtaa feminsti raapii päätään ja miettii, mistä raunioista lapsi on onnistunut kaivamaan esiin prinsessafantasiansa; palaan aiheeseen myöhemmin).

Kuva: Björgvin Hilmarsson
Useamman kuin kerran paikalliset naiset ovat todenneet lapsemme olevan todella kaunis, koska hän on niin vaalea. "Hänellä kaunis iho, minulla tämmöinen vaan ruskea", sanoi yksikin tarjoilija ja puristi oman käsivartensa ihoa. Viittilöin näissä lapsemme vaaleaa ihoa ihannoivissa keskusteluissa läheisen rannan suuntaan ja muistutan, että Euroopasta saapuu väkeä kuin pipoa tänne ruskettamaan omasta mielestä liian vaaleaa ihoaan. Tarjoilijan mielestä havaintoni on väärä. Vaalea iho on kaunis, ei sitä kukaan voi haluta ruskeammaksi!

Vaalennushyllyllä.
On surullista nähdä, kuinka innokkaati vaaleaa ihoa palvotaan täällä. Paikallisen supermarketin kosmetiikkahyllystä yli puolet ovat ihonvalkaisutuotteita. Vaalennusvoiteita, vaalennnusseerumeita ja hiustenvaalennustuotteita. Olen nähnyt jopa ihoa vaalentavaa deodoranttia. Kyse ei ole mistään ihan pienestä markkinasta. Näppärästi näitä samoja tuotteita osittain valmistavat ne samat kosmetiikkabrändit, jotka myyvät valkonaamalänkkäreille itseruskettavia ihorasvoja ja sävyttäviä päivävoiteita. Ei siitä montaakaan vuotta ole, kun Suomessakin solariumissa käyminen oli muidenkin kuin päästään vinksahtaneiden bodarien harrastus.

Haluaako ihminen haluaa aina sitä, mitä hän ei ole? Vai olisiko yhteiskunnallisempi analyysi paikallaan? Ihonvärissä ei ole kysymys kauneudesta vaan valta-asemasta: Keskellä talvea nätisti päivettyneellä suomalaisella on rahaa matkustaa aurinkoon. Vaaleaihoisella aasialaisella taas on varaa olla altistumatta auringonsäteille ja viettää päivät ilmastoidussa toimistossa, autossa ja kotona.

Kun nyt tilaisuus on, niin hämmästelenpä tässä samalla myös omaa käytöstäni. Haluanhan itsekin ruskettua! Meillä on miehen kanssa jopa skaba siitä, kummalla on nätimpi rusketus Thaimaan rantalomakauden päätteeksi. Jär-je-tön-tä.

21 kommenttia:

Mitä tuumaat?

yt on kolmatta viikkoa suoritettu päiväohjelmaa , joka ei sisällä syömisen ja nukkumisen lisäksi mitään pakollista. Yli 20 päivää pelkkää...

Kun ei tee mitään, on pakko tehdä leija

13.2.14 Satu Kommentteja: 3

N yt on kolmatta viikkoa suoritettu päiväohjelmaa, joka ei sisällä syömisen ja nukkumisen lisäksi mitään pakollista. Yli 20 päivää pelkkää oleilua on aiheuttanut sen, että olemme alkaneet puuhastella asioita. Koska jos emme tee yhtään mitään, kyllästymme, ja alamme kiukutella. On siis toimitettava jotain projektia, jossa on alku ja lopputulos, vaikka projektin lopputulemalla ei olisi juuri välinearvoa. Tätä varmaankin kutsutaan harrastamiseksi?

Kolmen viime viikon DIY-hankkeiden lopputuloksena kiipeilijä ja pätkä saivat valmiiksi leijan, jota on liimailtu jätesäkistä ja katkenneista kuivista oksista jo aika monena päivänä. Ja eilen se lensi!



Leijan kasaamisessa ei riittänyt hommaa kolmelle, joten toimitin omaa projektiani rantaviivalla. Hamstrasin keskenään samankokoisia ja samanvärisiä simpukoita. Lopputuloksena melko painava ja melko hippi kaulakoru:

(Kuva: Björgvin Hilmarsson)
Kävi jo mielessä, että jos näitä koruja alkaisi valmistaa sarjatuotantona ja pistäisi kiskan pystyyn rantatielle. Vaaleatukkaisesta lapsesta saisi hyvän sisäänheittäjän. Kolmella kaulakorulla rahoittaisi yhden illallisen!

Onneksi lähdemme ensi viikolla kohti Uutta-Seelantia.

3 kommenttia:

Mitä tuumaat?

ullessani paksuksi lupasin itselleni, että tästä äitiydestä ei sitten kyllä tehdä mitään numeroo. Että elämä jatkuu kuten se on jatkunut tä...

Elämäni ristiriita alessa 14.2. asti

11.2.14 Satu Kommentteja: 9

Tullessani paksuksi lupasin itselleni, että tästä äitiydestä ei sitten kyllä tehdä mitään numeroo. Että elämä jatkuu kuten se on jatkunut tähänkin asti, vaikka perhekoko kasvaisikin yhdellä. Tämän bloginkin piti alun perin olla nimetön avautumiskanava siitä, kuinka perseestä on olla raskaana ja saada hiivatulehduksia non-stop. Enhän kehdannut ensimmäiseen puoleen vuoteen edes kertoa asuinmaatani. Jostain syystä homma kehittyi toiseen suuntaan ja sitten oltiin tilanteessa, jossa äitiys-aiheesta piti kirjoittaa kaksi kirjaa. Vuoden mutsi -kirjoihin kulminoituu elämäni ristiriitaisuus. Välttelen asiaa sitruuna ja sitten siitä sitruunasta tuleekin mun elämä.

No hei! (Kuva: Björgvin Hilmarsson)
Tammikuussa ilmestyi yhdessä Katja Lahden kanssa kirjoittamani Vuoden mutsi 2. Tämä pinkeän pinkki kirja on jatko-osa Vuoden mutsille, jonka tarkoitus oli paljastaa totuus hempeiden vaaleanpunaisten ja -sinisten verhojen takaa ja tarjota suoraa puhetta raskausajasta, visiitistä synnärille ja ensimmäisestä vuodesta mutsina. Tämä tuore kakkonen puolestaan keskittyy upeaan taaperoikään! Pottasekoilusta ja uhmaiästä huolimatta taaperon kanssa on mielestämme paljon helpompaa ja mukavampaa olla kuin vastasyntyneen vauvan (koska esim. synnytys ja imetys ja jatkuvat yöheräilyt ovat takanapäin). Metriheikin kanssa asiat kuitenkin vähän monimutkistuvat. Siksi olemme tähän jatko-osaan oman sekoilun lisäksi haastatelleet asioista jotain oikeasti tietäviä: kasvatuspsykologeja, kielentutkijoita, lääkäreitä.

Ja nyt viimein jutun otsikkoon: Suomalainen kirjakauppa tarjoaa 14.2. asti Vuoden mutsi ja Vuoden mutsi 2 -kirjoista 10 %:n alennuksen koodilla 20140101* Että jos vaikka ystävänpäivälahjaksi :)

*) affiliate-linkki



9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Rouva ähkii polulla. eimme päiväretken Koh Lantan eteläkärjessä olevaan kansallispuistoon. Kiipesimme vanhalle majakalle, kävelimme par...

Karvaiset, vittumaiset apinat

9.2.14 Satu Kommentteja: 19

Rouva ähkii polulla.
Teimme päiväretken Koh Lantan eteläkärjessä olevaan kansallispuistoon. Kiipesimme vanhalle majakalle, kävelimme parin kilsan mittaisen luontopolun viidakossa ja katselimme korpikuusta isompia puita ja kauniita perhosia. Päivän päätteeksi asetuimme syömään eväitä luonnonpuiston hiekkarannalle. Kaikki meni kuten suunniteltua siihen asti, kunnes avasimme eväspussit. Pussin avausäänestä sekunti ja puskasta hyppäsi eteemme lauma apinoita, jotka piirittivät eväsvilttimme. Yksi isoimmista kävi nykäisemässä pussin kuivattuja banaailastuja lapsen kourasta. Kolme pienempää piti puolustusrintamaa ja yritti tukkia meiltä pakoreitin. Karvaista mini-ihmistä muistuttavan valepehmolelun yllätyshyökkkäys sai ymmärrettävästi lapsessa aikaan mojoavan paniikkihuutokohtauksen.

Pelokas, mutta sisukas lapsi ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan toisessa kädessään olevaa pähkinäpussiaan vaan piti siitä kiinni rystyset valkoisina ja laittoi apinan lähestyessä huutoonsa lisää desibelejä. Eläimen väijyessä pähkinöitä potkaisin sen päälle rantahiekkaa. Nisäkäs vittuuntui ja näytti minulle hampaitaan sen näköisenä, että kiipeilijä oli jo iskemässä sitä objektiivilla päähän. (Mistä olisi saanut vakuutusyhtiölle ihan mielenkiintoisen linssin tuhoutumista käsittelevän tapauskertomuksen.)

Nämä eivät herättäneet ihastusta.
Seuraavaksi rannalle pöllähti lauma puistonvartijoita isojen ritsojen kanssa, joilla ne alkoivat tähdätä nyt jo karkuun juoksevia apinoita. Pari apinaa saikin nahkakuulasta kalloonsa ja ne juoksentelivat sen jälkeen verissäpäin ympäri rantahiekkaa. Lapsi puristi pähkinäpussia kädessään ja huusi Mennään Suomeen! Tässä kohtaa päätimme, että juuri nyt olisi erinomainen aika päättää tämä retki ja lähteä takaisin hotellille. Lähdimme livohkaan ja jätimme viidakko-Securitaksen painimaan raggariapinoiden kanssa. Lapsi lopetti huutamisen saatuaan eteen lasin appelsiinimehua luonnonpuiston lähistöllä sijaistevan bungalow-resortin allasbaarissa. Ei se tosin ole vieläkään päässyt yli ensikohtaamisestaan apinoiden kanssa. Joka päivä lähtiessämme rannalle se kysyy "onks apinoita", "eihän siellä ole apinoita", "tulevatko apinat".

Kohti seuraavaa ruokailijaa.

Siinä mene jonkun hedelmät.
Kyllähän minä tiesin, että siellä puistossa olisi apinoita. Olinhan lukenut paikasta niin monta infolehtistä ja pätevää matkaopaskirjaa. Erehdyin luulemaan apinoita söpöiksi veijareiksi, kun kansallispuiston portillakin vain kielletään ruokkimasta niitä. (Eihän niitä todellisuudessa ehdi kukaan pösilö edes ruokkia, koska eväät häviävät, ennen kuin ne edes ehtivät kääreistä omaan käteen.) Adventurous Katen blogissa mainittiin ohimennen apinoista, mutta suositeltiin pikniklounasta "Bring a picnic lunch. The area was made for picnicking!" (Noh, jos tykkää syödä lounaan nopeasti seisten eväät vasemmassa kädessä, kun oikeassa kädessä olevalla oksalla huitoo apinoita helvettiin.) Mondon Thaimaa-oppaassakin karvapäät mainitaan kansallispuiston kohdalla: "Makakit ovat erikoistuneet varastamaan hedelmiä, joita varomattomat matkailijat aina välillä unohtavat skoottereidensa luokse." (Varovainen matkailija syö eväät oman t-paitansa sisällä aseellisessa valvonnassa.)

Luonnonpuisto oli kyllä ihan kaunis paikka, mutta yhtä kauniita rantoja ja palmuja näkee muuallakin - ilman sisäänpääsymaksua (10 €) ja ilman röyhkeitä apinoita. Jos siis Koh Lantalla: jätä suosiolla puistovisitiitti ja vittumaiset karvapyllyt väliin.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

19 kommenttia:

Mitä tuumaat?

ässä viimeisen parin viikon aikana on muodostunut varsin pätevä arkirutiini. Koska minnekään ei ole kiire eikä nettikään toimi kuin pätkit...

Rannalla miki-kirjan kanssa

7.2.14 Satu Kommentteja: 20

Tässä viimeisen parin viikon aikana on muodostunut varsin pätevä arkirutiini. Koska minnekään ei ole kiire eikä nettikään toimi kuin pätkittäin, minun on pakko käyttää joka päivä ainakin pari tuntia aikaa lukemiseen. Ja voi luoja mutta olenkin lukenut! Laila Hirvisaarta, Donna Leonia, Juha Itkosta… Sain suomalaiselta bungalow-naapurilta lahjoituksena pinon suomenkielisiä pokkareita (kiitos sinulle, unohdin tohkeissani kysyä nimeäsi!) Suomesta asti on mukana kulkenut yksi kovakantinen (jonka lahjoitan eteenpäin heti kun olen lukenut viimeiselle sivulle), muutamia e-kirjoja iPadilla ja yhden kappaleen miki-kirjoja.



Muistan lukeneeni minikirjasta eli mikistä viime vuonna, kun Otava lanseerasi kirjaformaatin. En kuitenkaan silloin nähnyt käyttöliittymässä mitään lisäarvoa: se on minulle joko perinteinen kirja tai e-kirja. Nyt ennen reissua päätin kuitenkin ottaa tuotteen testaukseen ja ostin Otavan kirjakaupasta silkasta mielenkiinnosta mikin. Yllätyin, miten pieni se on!  Kirjanen on kämmeneen mahtuva pikkupokkari, jonka sivut ovat ohuen ohuita. Hipellellessäni kirjaa minulle tuli ensimmäisenä mieleen pino sätkäpaperia. Tai Raamattu. Myöhemmin kuulinkin, että mikeissä ja Raamatuissa käytetään samaa paperia.

Olen ollut testiostokseeni todella tyytyväinen: miki on kuin tehty rantalomailuun. Se ei paina juuri mitään, se ei mene rikki vedestä tai hiekasta, sen sivuja on helppo kääntää ja se mahtuu sortsien takataskuun tai pienimpäänkin käsilaukkuun. Olen edelleen sähkökirjojen vankkumaton ystävä, mutta mikillä on matkailijan näkökulmasta paljon sellaista, mitä e-kirjalla ei ole - ja toisinpäin. 

Miki keulii:
- Mikiä voi lukea rannalla auringonpaisteessa. Sähkökirjaa (siis suomalaisia sähkökirjoja, joita luen iPadilta), en pysty lukemaan kirkkaassa valossa ulkona. Paitsi saahan kirkkaassa päivänvalossa toimivaan Kindleen nykyään myös "suomenkielistä" kirjallisuutta: google translaten suomeksi kääntämiä klassikoita! (huhhhuhhh).
- Miki ei mene rikki, jos sen unohtaa aurinkoon, sen päälle läikkyy ananassmoothieta tai sen sisään menee hiekkaa.
- Miki ei aiheuta selälleen makaavalle nenävammaa, jos nukahtaa kesken lukemisen. 
- Miki on edullisempi: minikirjojen hinnat lähtevät noin kymmenestä eurosta, uudet e-kirjat ovat usein kovakantisen hinnoissa (johtuen mm. eri alv-kannasta).
- Mikistä ei lopu akku.
- Mikillä ei voi katsoa Muumeja. Saan pitää sen itselläni ilman narinaa.


E-kirjalla on etunsa:
- Yksi miki vie vähän tilaa, mutta kymmenen vie jo aika paljon tilaa. Lukulaitteeseen voi ladata vaikka sata kirjaa, eikä matkalaukkuun tule lisää painoa. Se on etu ainakin pitkällä matkalla.
- Suomenkielisten e-kirjojen valikoima on tällä hetkellä miki-valikoimaa moninkertaisesti laajempi.
- Lukulaitteella (iPad/iPhone) voi kuunnella myös äänikirjoja.
- E-kirjaa voi lukea pimeässä. Tätä ominaisuutta arvostaa, kun nukkuu neljä kuukautta perhepedissä pienissä tiloissa ilman kohdevaloa. 

Suomalainen.com:sta löytyy lähes kaikki Suomessa julkaistut minikirjat hintaan alk. 11,95 €*, mm. Anna-Leena Härköstä, Khaleid Hosseinia, Jens Lapidusta, Juha Itkosta, Riikka Pulkkista ja Eve Hietamiestä. Lukaisin tällä viikolla mikinä Itkosen Hetken hohtava valo. Ristiriitaisia ajatusia ja ahaa-elämyksiä herättänyt kirja vaatii ehdottomasti oman postauksensa - tulossa pikapuoliin!

Onko teistä joku kokeillut mikiä? Onkohan sillä paikkansa muuallakin kuin rantakassissa?

Kuvat: Björgvin Hilmarsson
*) affiliate-linkki

20 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ravisteltuna ja kahdella pillillä. ykkään nauttia vapaa-ajalla alkoholia. Siis hillityissä rajoissa, koska krapulaa en kestä varsinkaa...

Kuka vei mun reissuviinat!

6.2.14 Satu Kommentteja: 0

Ravisteltuna ja kahdella pillillä.
T ykkään nauttia vapaa-ajalla alkoholia. Siis hillityissä rajoissa, koska krapulaa en kestä varsinkaan tropiikissa eikä lapsen seurassa saa ördätä. Mutta tällä lomalla on tapahtunut jotain todella kummallista. Alkoholia on tullut sippailtua to-del-la vähän. Olenkohan kolmen viikon aikana juonut edes viittä olutta? No en! Viiniä ei ole mennyt huiviin lasillistakaan. Syytän turreravintoloiden mehu- ja smoothielistoja. Tuore ananas-, omena-, banaani-, vesimeloni-, sitruuna- tai appelsiinimehu tai joku ihana kookosananasjäämurskasheikki tuntuu paljon paremmalta idealta kuin olut, joka lämpenee kädessä viidessä minuutissa. Iltapäivän kuumina tunteina emme juo miehen kanssa kylmää valkkaria merituulessa hotellin parvekkeella vaan vertailemme smoothieiden koostumuksia lapsiystävällisessä rantabaarissa. (Anteeksi, mutta mitä ihme hippeilyä tämä on?!?) Tässä raittiina ollessani olen pistänyt merkille, että matkaseurueemme nuorimmainen voisi yrittää päästä kanssamme samaan moodiin ja ottaa vähän rauhallisemmin noiden sateenvarjodrinkkien kanssa. Koska minähän nekin joudun loppupeleissä maksamaan. Juuri siitä syystä kirjoitin äsken Mondo-lehden blogin puolelle reissun aikaisesta rahankäytöstä ja mm. tissuttelun vaikutuksesta matkabudjettiin.


Karvaisempi yrittää osingoille. Turhaan.

Juoman värit mätsäävät äidin ilmeisen hyvällä maulla valitsemiin vaatteisiin.


0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Rannalla. Espanja 2008. Kassissa lompakko, pyyhe ja vesipullo. Rannalla. Thaimaa 2014. Ulkoinen habitus +5 kg, pelkkää lihasta tiett...

Tämän lapsi muuttaa lomailussa

5.2.14 Satu Kommentteja: 18

Rannalla. Espanja 2008. Kassissa lompakko, pyyhe ja vesipullo.

Rannalla. Thaimaa 2014. Ulkoinen habitus +5 kg, pelkkää lihasta tietty. Laukussa kolme vesipulloa, kahdet uikkarit, pyyhe, vessapaperia, yrjöpusseja, aurinkorasvaa (suojakerroin 40), käsidesejä, simpukankuorikokoelma (ei oma), litra mangomehua, kengät. Selittää lihasmassan kasvun.
Eipä muuta.

18 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Lapsen turremaha meni ohi päivässä. Kuumetta ei tullut lainkaan, ja 24 tunnin kuluttua taudin alkamisesta oireet olivat hävinneet kokonaa...

Lomailu jatkuu

4.2.14 Satu Kommentteja: 17

Lapsen turremaha meni ohi päivässä. Kuumetta ei tullut lainkaan, ja 24 tunnin kuluttua
taudin alkamisesta oireet olivat hävinneet kokonaan ja ruoka maistui entiseen malliin. Palasimme siis takaisin tavanomaiseen lomarytmiimme, joka etenee kuta kuinkin seuraavasti.

Heräämme yhdeksältä. Aamiainen tarjoillaan bungalowimme pikkuruisessa ravintolassa mangopuun alla. Aamiainen ei ole iso buffetsirkus, vaan pöytiin tuotu tarjotin, jossa on kahvia tai teetä, lasi mehua, tuoretta vesimelonia ja ananasta (jonka lisäksi lapsi saa aina ylimääräisen banaanin bungalowimme keittäjä-siivooja-talonmieheltä), pari siivua paahtoleipää ja valinnan mukaan joko thaimaalainen riisikanakeitto, paistettua riisiä ja kanaa, paistetut kananmunat kahdella nakilla tai muroja maidolla.

Rannalla taas.
Aamiaisen jälkeen alkavat joogatreenit. En ole mikään lisensoitu joogaopettaja tai edes aktiivinen astangan harrastaja (enää), mutta kiipeilijä on valittanut viime vuodet jäykkiä lihaksiaan ja ennen matkalle lähtöä se kysyi, voisinko vetää joka aamun tunnin joogasessiot koko perheelle. No tokihan voin! Aurinkotervehdykset ja warrior 1&2 menevät rutiinilla, mutta muita asanoita vetelen lähinnä päästä ja sovellan niin paljon kuin kehtaan. Treenit ovat hauska tapa aloittaa päivä ja näyttäisi niistä olevan hyötyäkin. Kymmenen päivän jälkeen jo huomaan, että ukkkokin alkaa venyä. Pyllistellessämme kaislamatoilla lapsi katsoo iPadilta muumeja; wifi-yhteys huoneessamme on surkea, mutta yleisissä tiloissa virtaa riittää Youtuben katsomiseen.

Joogan jälkeen on noin puolipäivä. Hengaamme viileässä huoneessa ja teemme vähän mitä sattuu. Minä bloggaan ja luen meilejä tai kirjoja, kiipeilijä askartelee kersan kanssa leijaa muovipusseista ja kuivuneista kaislanpätkistä. Jos on hierontapäivä (käymme molemmat hieronnassa joka toinen päivä) teemme sen puolenpäivän aikoihin. Järjettömän hyvä perinteinen thai-hieronta maksaa tippeineen noin kympin ja hierontapaikka on aivan bungalowimme naapurissa. Hieronnassa maataan isolla ja melko kovalla alustalla löysät vaatteet päällä. Hieroja kiipeää samalle pöydälle venyttämään, painelemaan ja läpsyttelemään lihaksia. Parasta lomalla hieronnassa käymisessä on se, että hieronnan jälkeen voi mennä hotellin sänkyyn maleksimaan. Ei ole kiire juosta takaisin töihin, tapaamiseen, ruokakauppaan tai hakemaan lasta päiväkodista.

Äidin ollessa hieronnassa lapselle tarjottiin lakkaa kynsiin.
Joogan ja hieronnan jälkeen menemme hedelmäsmuutheille. (Ei hitto tämä kuulostaa niin hipiltä, että itseäkin hirvittää.) Tilaamme lounaaksi jotain kevyttä, kuten tulisen papaya-salaatin tai jonkun nuudeliannoksen. Kersa vetää mieluiten höyrytettyä riisiä, kanaa ja vihanneksia. Lounas kolmelle juomineen maksaa noin 12 euroa.

Sittenhän kello onkin jo kolme ja auringonpaahde alkaa laantua. Suuntaamme siis rannalle pariksi tunniksi. Kiipeilijä ei pysty istumaan paikallaan, joten yleensä se kävelee rantaa päästä toiseen kameran kanssa. Minä ja kersa makoilemme auringossa ja käymme pari kertaa uimassa.

Kun auringosta on saatu tarpeeksi, lähdemme suihkuun ja vaihtamaan vaatteita. Saatamme juoda yhdet oluet huoneemme edustalla olevalla pienellä terassilla lapsen tarkkaillessa lattialla hiipiviä muurahaisia (kuten teistä muutama aikaisemmin arvailikin, hyönteisiin ja liskohin tottuu ajan kuluessa). Päivän päättää illallinen lähiravintolassa: nuudelit ja hedelmäsmuuthiet. Ruoan jälkeen käymme vielä kävelemässä rannalla katselemassa tähtiä ja laivoja. Suunilleen kello yksitoista kaikki ovat unessa.

Kantaing Bay.
Kaikki tämä on toistunut nyt noin kymmenen päivän ajan. Olemme poistuneet Kantiang Bayn rannalta tasan kerran, kun lähdimme päiväksi kansallispuistoon. Sehän ei ollut mikään fiksu veto, sillä puiston vittumaiset apinat varastivat meiltä eväät. Kerron puistonvartijoista ja veripäissään juoksevista apinoista tarkemmin joku toinen kerta. Koska nyt pitää kiiruhtaa hierontaan!

Kuvat: Björgvin Hilmarsson


17 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ämpärin takaa. o tulihan se sieltä, se ensimmäinen turistimahatauti! Eilen illalla yhdeksän aikaan peiton alta ehti kuulua mammaaaa, mu...

Vatsa sekaisin - lapsen turistiripuli

2.2.14 Satu Kommentteja: 26

Ämpärin takaa.
No tulihan se sieltä, se ensimmäinen turistimahatauti! Eilen illalla yhdeksän aikaan peiton alta ehti kuulua mammaaaa, mulla on vähän paha ol…. ÖÖÖÖRGHHHHHH. Hyppäsin kärppänä nostamaan lasta ylös, mutta enhän tietenkään ehtinyt. Oksennuksen nopeudelle kun ei pärjää mikään.

Jos yksi asia tropiikissa on enemmän perseestä kuin kotona, se on lapsen vatsatauti. Ei siinä vielä mitään, että joka nurkka haisee kaatopaikalle ja vatsanesteille ja kaikkien hiuksista roikkuu pahanhajuista löysää riisiä ja nuudelinpätkiä. Mutta kun hotellin respa on kiinni, mistään ei saa vaihtolakanoita tai lisää pyyhkeitä.  Likainen lakanamytty lattialla kerää kaikki saaren muurahaiset herkkubuffettiin. Suu pitää huuhdella pullovedellä.

Onneksi lapsen oksennusrutiini on käynyt tutuksi: tavaraa tulee puolen tunnin välein. Ja jos ei tule, ögäily on mennyt ohi. Kun oksentelu eilen illalla loppui, huokaisimme molemmat helpotuksesta. Mutta vain varttia liian aikaisin. Kun oksentelu oli loppunut, ripulilla jatkettiin. Kolmannen kerran jälkeen tilanne alkoi muuttua epätoivoiseksi, koska vessanpönttöön ei saa heittää paperia ja likaisten vessapapereiden roskis on noin maitotölkin kokoinen.  Voi perkele! Taskuihinko me nämä ripulipaperit piilotetaan?

Yöllä saimme rantapyyhkeillä verhotussa seitsemän tunnin yöunet. Aamuvarhaisella kannoin kolme kiloa vaatteita likapyykkiin ja pyysin siivoojalta pesuaineita lainaksi, jotta pääsisimme muurahaisista eroon.

Lapsella ei ole ainakaan vielä noussut kuumetta, se ei ole ollut veltto eikä ulosteessa ole ollut verta. Viimeöinen oksennuskin näytti niin tavalliselta kuin oksennus nyt voi näyttää. Analysoimme oireista turistiripulin. Turistiripulihan alkaa usein noin viikon kuluttua uuteen maahan saapumisesta. Olemme olleet matkalla nyt noin kymmenen päivää, josta viikon Thaimaassa. Olemme syöneet koko perhe maitohappobakteereja pari päivää ennen matkalle lähtöä. Käytämme käsidesiä kymmeniä kertoja päivässä. Syötämme lapselle vain kuumennettua ruokaa. Mutta eihän näistä mikään ole täydellinen ehkäisykeino turremahaa vastaan. Kersa on voinut saada vieraan pöpön jostakin ruoasta. Tai ehkä se on jossain vaiheessa ehtinyt laittaa sormet suuhunsa, vaikka yritämme vahtia, että niin ei tapahdu.

Seuraavat päivät tulevat kulumaan rattoisasti: syömme banaaneja ja keitettyä riisiä ja toivomme, että tämä menee parissa päivässä ohi. Juotamme lapselle paljon vettä ja Osmosal-juomia. Hengaamme ilmastoidussa huoneessa ja toivomme, että tämä ei ole virus, joka tarttuu seuraavaksi meihin. Yritämme keksiä yksiössämme jotain tekemistä. Kyllä meinaan nyt harmittaa, että jätin tilanpuutteen takia pakkaamatta mukaan ne muumi-dvd:t. Hittolainen.

26 kommenttia:

Mitä tuumaat?