Omakerrostalo Reykjavíkissa

Tapasin ystävääni Katjaa edellisviikolla. Kuvailessani hänelle kotitaloamme sain osaksi hämmästyneen kysymyksen: siis missä te niinkuin asutte? Reykjavíkin vanha keskusta tosiaan on aika omalaatuinen. Täällä on vähän kerrostaloja mutta paljon omakotitaloja. Kaikki omakotitalot eivät kuitenkaan ole yhden perheen koteja, vaan miltei jokaisessa isommassa talossa asuu useampi perhe, yleensä perhe per kerros. Oma kotimme sijaitsee 1900-luvun alussa valmistuneen kivitalon keskikerroksessa. Asumme siis omakerrostalossa.
Omakerrostalo - takapihalla on lisää sisäänkäyntejä.
Tyypillinen Reykjavik 101:n talo on syönyt yhden kellarikämpän, yhden keskikerroksen asunnon ja yhden ullakkokämpän ihanan vinoilla katoilla.
Olen tällä viikolla kuvannut lähikortteliemme eli Reykjavik 101:n alueen taloja, niin tekin näette, minkälaisella seudulla kolmihenkinen perheemme asuu. Reykjavík 101 (101 viittaa kaupunginosan postinumeroon) on vanhin osa Reykjavíkia ja melkeinpä vanhin osa koko Islantia. Historiankirjoitusten mukaan ensimmäinen Islantiin asumaan jäänyt norjalainen viikinki ohjasi botskinsa rantaan juuri Reykjavíkissa. Vuosi oli 874.
Näkymä toimistoni ikkunasta.
Siltä ajalta ei ole säilynyt kuin turvemajojen raunioita. Vanhimmat asuintalot ovat aivan 1800-luvun lopusta tai 1900-luvun alusta. Suurin osa näistä omakerrostaloista on kivitaloja. Puutalojakin löytyy, mutta niitä on hankala tunnistaa, sillä melkein kaikki puutalot on sateen ja tuulen takia päällystetty värikkäillä aaltopelleillä. Näin ollen Reykjavíkin vanha keskusta muistuttaa ylhäältä päin katsottuna kirjavaa räsymattoa.
Uulalaa! Siinä on Reykjavíkin pähein kattorakennelma.
Lähitalomme seinänaapuri. 
Meidän kotimme on tyypillinen vanha talo: ihana huonekorkeus, paksut seinät ja jumalattoman ahdas kylpyhuone. Sinne ei aikanaan mahtunut edes vaipanvaihtotasoa. Lavuaari oli niin pieni, että siinä ei pyllyä pesty ilman, että kylppärin lattia lainehti vedestä. Meillä on kaksi pientä makuuhuonetta ja iso avara tila, jossa yhdistyvät keittiö ja olohuone. Pyykkitupa on ylä- ja alakerrosten väen kanssa yhteinen, samoin takapihan puutarha, jonne minä ansiokkaasti olen istuttanut muun muassa marjapensaita, perunoita, viinimarjapensaita ja tulppaaneja. Ainoastaan viimeksimainitut nousivat pinnan aurinkoisemmalle puolelle.
Kun samassa talossa on monta asuntoa, eikä omistajien kesken päästä yhteisymmärrykseen esimerkiksi ulkosivuremonteista, voi käydä näin.
Talomme pihan autotallirakennus ja autopaikka kuuluvat keskikerrokselle eli meille. Jaoimme autotallin kahtia. Tai siis mies jakoi. Kätevänä isäntänä se nikkaroi tilaan 25 neliön suuruisen pikkustudion, jonka olemme laittaneet vuokralle. Loppuosa autotallia jäi ukon maastopyörien, kypärien, jäähakkujen ja kiipeilykamojen varastoksi. Minä pidän siellä lähinnä Jopo-pyörääni.
Ai mikä asemakaava?
Haluaisin oikein mielellään tosi tilavan kylpyhuoneen. En pistäisi pahakseni tilavaa parveketta etelään tai kodinhoitohuonetta, jonne mahtuisi esimerkiksi pölynnimuri ja moppi. Nyt ne on sullottu lastenhuoneen lelukaappiin, eikä kersa ole tilanteesta järin mielissään.
Mikä risteys! Aivan liikaa informaatiota yhteen kylttiin.
Uusissa kämpissä on ajateltu käytännönläheisyyttä. Eteiset ovat isoja ja kylppäriin mahtuu kerralla kaksikin ihmistä. Huono puoli vaan on se, että uudisrakentaminen on keskittynyt Reykajvíkin lähiöihin. Mutta kun en raaskisi millään muuttaa pois ydinkeskustasta. Tässä kaupunginosassa on kaikki, mitä tarvitsen. Olenhan keskustaihmisiä.
Reykjavik 101, kaduilla tuulee.
Näissä vanhoissa omakerrostalossa on kuitenkin yksi mahtava mahdollisuus: kotia voi laajentaa vähitellen. Ei tarvitse kerralla ostaa koko taloa. Eikä näillä Islannin korkotasoilla ja inflaatioon sidotuilla asuntolainoilla semmoinen olisi edes mahdollista. Niinpä olemme päättäneet edetä pienin askelin. Ostimme omakerrostalomme kuusi vuotta sitten. Tila on lapsen kasvettua käymässä pikkuisen ahtaaksi, joten nyt olisi aika laajentaa.
Velkomin! 
Viime viikolla tapahtui se, mitä on salaa odoteltu jo kolme vuotta. Alakerran pikkukaksio tuli myyntiin. Ensin epäilytti, koska emme pystyisi juuri nyt ottamaan maksettavaksi toista asuntolainaa. Sitten mieleen hiipi vaihtoehto: jos ostaisimme sen, laittaisimme vuokralle ja kartuttaisimme säästöjä. Vuoden tai parin päästä voisimme iskeä reiän lattiasta läpi ja - tadaa - siinä meillä olisi tuplaomakerrostalo. Niin siinä sitten kävi, että jätimme asunnosta tarjouksen. Voi hemmetin hemmetti, jos onnistuisimme saamaan sen!!

Tunnisteet: , ,