Oman navan kaivelija jättää rokottamatta

On olemassa muutamia asioita, joista en tee kompromisseja. Yksi niistä on lasten rokottaminen. Tietyt rokotteet on otettava. Piste. Kävimme tänään lapsen nelivuotistarkastuksessa terveyskeskuksessa. Palikkatestien lisäksi settiin kuului yksi piikki. Pienelle lapselle se on suhteellisen helppo tökätä käsivarteen, nelivuotiaan kanssa on vähän toinen juttu. Ennakoimme tilanteen puhumalla tulevasta rokotteesta muutamaa päivää etukäteen. Koska nelivuotias tajuaa järkipuhetta, valitsin suoran lähestymistavan. Kerroin, että rokote on pakko ottaa, että ei sairastu pahasti. Argumentti hyväksyttiin ja lapsi halusi ottaa piikin ilman isompia vastalauseita.
Kuinka ollakaan huomasin tänään kaverin Facebook-feedissä uutisen rokotusvastaisuuden lisääntymisestä Kalifornian hyväosaisten keskuudessa. Santa Monican ja Beverly Hillsin hienostokaupunginosien peruskouluissa jopa 60-70 % on jättänyt lapsensa rokottamatta. Nuo luvut tarkoittavat, että Etelä-Sudanissakin rokotetaan ahkerammin.

Rokottamatta jättäminen alkaa näkyä. Niillä Los Angelesin alueilla, joilla rokottamisesta kieltäytyy yhä useampi, on alkanut ilmetä mm. hinkuyskää. Eikä se ole mikään harmiton köhä, vaan rokottamattomalle lapselle jopa hengenvaarallinen sairaus.

Paitsi että nämä rokotekriitikot altistavat omat lapsensa sairauksille, he tekevät saman myös kaikille muille samalla alueella asuville lapsille. Kun tarpeeksi moni jättää jälkikasvunsa rokottamatta, massaimmuniteettia ei synny ja taudit pääsevät tarttumaan ja leviämään.

Erityisen suuren uhan rokotteista kieltäytyvät aiheuttavat vastasyntyneille, joita ei vielä ikänsä puolesta voi rokottaa. Jos taudit pääsevät leviämään laumaimmuniteetin heiketessä, vastasyntyneet riski sairastua vakavasti kasvaa.

Islannissakin näitä rokotteista kieltäytyjiä tapaa. Esikoistaan odottava lääkäriystäväni on jo päättänyt, että ennen kuin hänen oma lapsensa on tarpeeksi iso saadakseen kaikki rokotukset, hän aikoo järjestelmällisesti kieltäytyä menemästä yksiinkään perhetapaamisiin, joissa pyörii mukana rokottamatta jääneitä lapsia. Ehkä hän on ylivarovainen, mutta hyväksyn pointin.

Rokotuksista kieltäytyvien pointtia taas en hyväksy. Rokotteista kieltäytyjät nakertavat ison massan hyvinvointia. Pari kolme vapaamatkustajaa siellä täällä ei sössi koko systeemiä, vaikka moinen käytös saakin ihoni kananlihalle. Pelottavaa on se, kun vapaamatkustajia tulee lisää. Jos kaikki alkavat kieltäytyä maksamasta veroja, auttamasta toista tai noudattamasta laadittuja sääntöjä, maailma lakkaa toimimasta. Kun tarpeeksi moni "kriitikko" jättää rokottamatta, vittumaiset sairaudet palaavat ja sairastua voivat he itse ja heidän lapset, minä ja minun lapset ja kaikki muutkin tyypit. 

Onneksi Suomessa pikkulasten rokotuskattavuus on edelleen erinomainen: yli 95 % vuonna 2009 syntyneistä lapsista on saanut kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotukset. Erinomaista.

Tunnisteet: