esarissa siteerattiin tällä viikolla kiinnostavaa tutkimustulosta. Hiirten käyttäytymistä tutkittaessa huomattiin, että motivaatio liikkua...

Vuorten amatsoni

12.9.14 Satu Kommentteja: 16

Hesarissa siteerattiin tällä viikolla kiinnostavaa tutkimustulosta. Hiirten käyttäytymistä tutkittaessa huomattiin, että motivaatio liikkua ja mielihyvän tunteminen sijoittuvat samoihin aivojen alueisiin. Kuulun itse juurikin tähän hiiriryhmään. Aloitin kesällä - jälleen kerran - säännöllisen urheilun. Sen jälkeen olen huomannut muuttuneeni mukavammaksi ja leppoisammaksi ihmiseksi. Ja minulla on koko ajan käsittämättömän hyvä olo.

Kävin kesäkuussa crossfitin peruskurssin. Kolmen kuukauden kreisitreenien jälkeen jaksan tehdä punnerruksia ekaa kertaa 12 vuoteen, 50 sit-uppia ei tunnu kuolemalta ja viiden kilsan juoksuaika parani parissa kuukaudessa 40 minuutista 25:een! Eikä noilla luvuilla ole edes oikeasti mitään väliä, koska tärkeintä on se, että mulla on kovaa treenaamisen jälkeen joka päivä edellistä päivää parempi olo. On kestänyt vähän aikaa tajuta, että voin todella aamuisin herätä ajatukseen "jess, uusi päivä - tänään on taas treenit!". Pahoittelen jo etukäteen, että ette pääse välttymään aiheelta jatkossa: crossfitistä on aikanaan tulossa oma postaus. Nyt nimittäin tuntuu ensimmäistä kertaa koskaan, että tämä urheiluharrastus ei ala maistua puulta ja suorittamiselta.

Olen kantapään kautta huomannut, että urheilemista ei kannata pistää hyllylle epäsäännöllisten työaikojen tai  esimerkiksi matkustamisen takia. Viidennen treenittömän päivän jälkeen alan muutttua kärsimättömäksi ja takakireäksi, vaikka matkalla olisi muuten miten kivaa tahansa. Kun on muutaman päivän hikoilematta moni täysin turha asia alkaa ottaa päähän - myös tällä tämän viikkoisella Islannin kiertoreissulla. Niin hullu en ole ollut, että olisin pistänyt pystyyn kuntopiirin telttailualueen nurmikentällä. Sen sijaan olen vetäissyt vaelluskengät jalkaan ja lähtenyt painelemaan vuorille.

Tulimme eilen lomailemaan Grenivíkiin Polar Hestarin tilalle (sama tila, jonne järjestän Saga-Matkojen kanssa Islanti-lomia). Lähdimme illalla poimimaan porukalla marjoja: muut menivät suorinta tietä vuoren juurella oleville puskille, kun itse taas tein oman hyvinvointini vaatiman kiertotien. Kiipesin tunnin vuoren huipulle ja laskeuduin puolituntisen alas marjaämpärien pariin. Se oli ihanaa.

Vuorilla hikoilu on täydellistä urheilua. Siellä pääseee käsiksi maisemiin, joita ei autonikkunasta näe. Ilma on raikasta ja ympärillä ei puuskatuulen lisäksi kuulu muita ääniä. Ylämäet saa taistella hengästyneenä ja hammasta purren. Reisissä ja pakaroissa soi. Vaikka olisi miten hikistä ja naamaapunoittavaa, huipulla ei silti koskaan tunnu siltä, että ei olisi kannattanut lähteä.

Sitä paitsi vaelluskengät ovat kengistä upeimmat. Ne jalassa kuka tahansa näyttää kuumalta vuorten amatsonilta.

Kuvat ovat tämän viikon Islannin-reissulta (paitsi kenkäkuva, joka on kokoomateos syksyn varrelta).

16 kommenttia:

  1. Myös minä kuulun tuohon porukkaan, jolle ulkoilu ja liikkuminen tuovat hyvää oloa. Nykyisin tulee reissussakin liikuttua ihan pakosta, kun koira on useimmiten mukana ja sitä on pakko lenkittää sielläkin. Ja joka päivä tulee tehtyä lähes tunnin lenkki pitkin metsiä. Pääsääntöisesti vielä rämpimällä, kun Eka ei viihdy tehdyillä poluilla. Kunto on noussut kohisten.
    Ihania kuvia tuolta matkaltanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirien kanssa lenkkeily tuo kyllä kiitettävän määrän kilsoja päivittäin. Lenkkitossut mullakin kulkee useimmiten pitkillä reissuilla mukana, ne jalassa kun voi periaattessa urheilla ihan missä vain. Paitsi ehkä siellä 33 asteen trooppisessa helteessä...

      Poista
  2. Samaa mieltä, vaelluskengät on todellakin ne upeimmat :) Itsellenikin liikkuminen (varsinkin luonnossa) tuottaa erittäin hyvän olon ja jos vaelluslenkit jää tekemättä saatan olla kuin persiiseen ammuttu karhu...! Meiltä pääsee suoraan takapihalta metsään ja rinteeseen josta voi parhaillaan nousta yli 2500 metrin korkeuteen (me asutaan 1600 metrissä) - rakastan sitä tunnetta kun pääsee puurajan yläpuolella ja maisemat avautuu eteen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, mä oon niin kade teidän sijainnista :)

      Poista
  3. Olisi kiva kuulla crossfit-kokemuksia. Olen kuullut siitä paljon ja mieli tekisi mennä kokeilemaan.. Liikunta on ihanaa ja varsinkin vuorivaellukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan, että aiheesta tulee oma postauksensa. Sen verran positiivisia kokemuksia on kertynyt tässä kolmen kuukauden aikana. Parasta treeneissä on se, että siellä on kauhean erilaisia ihmisiä: eri-ikäisiä, huippu-urheilijoita, kaltaisiani aktiiviharrastajia ja paljon myös sellaisia, jotka ovat elämänsä ekaa kertaa aloittamassa urheilua.

      Poista
  4. 40min->25min on huikea muutos. Pystytkö analysoimaan sitä lisää? Oletko tehnyt intervallijuoksuharjoituksia vai onko nopeus tullut jostain ihan muualta? mistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan käsittämätön muutos minustakin! Friikeintä tässä on se, että tuon kolmen kuukauden aikana treeneissä ei juostu kertaakaan. Joka päivä treenit ovat erilaiset, välillä tehdään pelkkiä voimatreenejä kun taas toisina päivinä tehdään maksimisykkeellä yhdistellen esim. nopeaa soutua, punnerruksia, leuanvetoja (itse teen tukevasti kuminauhan avustuksella...) jne. Mä luulen että noiden todella hengästyttävien harjoitusten ansiosta hapenottokyky on parantunut niin paljon, että juoksulenkillä pystyin väsymättä juoksemaan kovempaa koko matkan. Mä olen kuullut monilta, että corsfitissä erityisesti alussa kunto nousee hullun paljon. En usko, että vastaava yhtä nopea kehitys jatkuu, muutoin voisin parin vuoden kuluttua ilmoittautua jonnekin satasen mm-kisoihin :D

      Poista
    2. Voi olla, mutta en usko. Oothan ennenkin juossut säännöllisesti. Pääsyyksi ehdottaisin korvienvälin siedättymistä tuskalle/rasitukselle/omien rajojen venyttämiselle. Ja voisiko olla, että sun jouksutekniikka on ennenkin ollut kohtuullinen, mutta nyt on enemmän voimaa.

      Mä en ole juoksija, mutta juoksentelen rastien perässä metsässä. Mulle normaali vauhti on todella hidas 7:30min/km. Osallistuin kuitenkin keväällä juoksukilpailuihin ja opin sieltä, että vaikka tuntuu pahalta, niin jaksan. Vaikka sattuu/hengästyttää/vituttaa, niin pystyn juoksemaan kilsan toisensa perään. Eli enää en hidasta/luovuta, kun luulen etten enää jaksa. Jo aikaisemmin olin oppinut suunnistaessa, että vaikka olen hengästynyt, niin usein vain luulen olevani hengästynyt eli keskittymällä hengitykseen hetkeksi saan sen tasaantumaan ilman vaihdin hidastamista. Nyt tavoitteena on juosta kymppi 6min/km ja työkaluina on punttis ja pilates ja talvella hiihto.

      Poista
    3. No oonhan mä, niitä viiden-kuuden kilsan lenkkejä ja aina samalla vauhdilla. Oikeastaan vain Vuoden mutsi -juoksuhaasteen kohdalla venytin lenkkiä muutaman kerran kymppiin. Syy tuohon junnaamiseen oli varmasti laiskuudessa ja siinä, etten viitsinyt tehdä enempää, kun tälläkin vauhdilla pääsi kotiin asti. Eihän siinä hitaassa menossa mitään huonoa ole, mutta itselle on tullut tajuttoman paljon parempi fiilis, kun yrittää niin pitkään kuin vähänkin jaksaa.

      Eli syy saattaa hyvinkin olla psykologinen!

      Hiihto on muuten maailman ässein urheilulaji. Hiihtäisin useammin, jos täällä vaan olisi paremmat hiihtomaastot... Murtsikkalatuja on olemattoman vähän.

      Poista
    4. Ehkäpä. Kerro, jos keksit muita tekijöitä, mistä vauhdin lisäys johtuu.

      Mä olen taas menossa Äkäslompoloon vuodenvaihteessa hiihteleen. Toivottavasti ei tule kovat pakkaset. Siellä Velhon Kodalla esittäydyin sulle viime talvena.

      Poista
  5. Samma här, liikkumattomuus kiristää pipon ja tekee sen vielä todella nopeasti. Olen ihan koukussa siihen liikunnan jälkeiseen hyvään oloon, ja jos en saa kokea sitä riittävästi, on pieni helvetti valloillaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Vaikka kaikki muu elämässä olisi täydellisesti, liikkumattomuus aiheuttaa äyskimistä.

      Poista
  6. Entäs me, jotka ei saada urheilusta mitään hyvää oloa? Siitäkin oli joku tutkimustulos, että tällaisia ihmisiä todella on. Niin paljon on puhuttu juuri urheilun jälkeisestä hyvästä olosta, että olen luullut olevani ihan "ainutlaatuinen", kun ei tunnu hyvältä, ei aikana eikä jälkeen. Useimmiten urheillessa vaan harmittaa, välillä ihan itkettää. Vielä vuosi sitten urheilin ihan säännöllisesti ja rankastikin, uimista, jalkapalloa, kahvakuulaa, crossfitiäkin. Nyt "vain" kävelen ja pyöräilen.

    VastaaPoista
  7. Ihana blogi! Haluaisin niin päästä lukemaan blogiasi alusta asti mutta onko ainoa mahdollisuus vain plarata sivuja "vanhemmat" -kohdasta taaksepäin? Onko muuta mahdollisuutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietokoneen selaimella oikeassa laidassa näkyy arkisto, josta voi valita vuoden ja kuukauden mukaan mitä lukee. Luetko kuitenkin älypuhelimen selaimella? Olen nimittäin huomannut saman ongelman, että puhelimella lukiessa arkistoa ei näe, vaan pitää rämpyttää "vanhemmat"-linkkiä. En ole huomannut puhelimen selaimessa muita vaihtoehtoja...

      - H

      Poista

Mitä tuumaat?