äiväkoti alkoi viime viikolla. Ensimmäiset viisi päivää nämä vuonna 2010 syntyneet eli kersa kavereineen viettivät viime lukuvuoden opettaj...

Päiväkodin aloitusvaikeus

11.8.14 Satu Kommentteja: 24

Päiväkoti alkoi viime viikolla. Ensimmäiset viisi päivää nämä vuonna 2010 syntyneet eli kersa kavereineen viettivät viime lukuvuoden opettajien parissa tutuissa tiloissa. Ryhmästä on tullut tosi tiivis ja siellä on hyvä yhteishenki. Ryhmän opettajat ovat lasten keskuudessa todella pidettyjä. Lapsi ehdottaa lähes joka aamu, että pysähtyisimme päiväkotimatkalla poimiaan kukkia, jotka voisi sitten antaa opettajille. Liikkistä.
Tällä viikolla päiväkotiin saapuu ryhmä uusia lapsia, eli vanhemmat lapset vaihtavat osastoa. Muutos huippupidetystä Kuuryhmästä isompien lasten Tähtiryhmään on osoittautunut luulemaani kovemmaksi paikaksi. Ajattelin, että eihän tässä mitään, koska koko ryhmä vaihtaa tiloja samaan aikaan, eli kaveriporukka ei muutu. Uuden ryhmän opettajat ovat tuttuja nimeltä ja päiväkodin pihalta. Fyysinen muutos on viisitoista metriä vanhasta eteisestä länteen.

Mutta jokin tässä silti kivistää. Kesällä lapsi oli muutosta isojen lasten ryhmään innoissaan. Viime viikolla minulle ilmoitettiin, että vaihto on typerää. Torstaina ja perjantaina lapsi alkoi protestoida koko päiväkotia. Torstaina ja perjantaina ensimmäistä kertaa koko lapsen lähes kolmivuotisessa päiväkotihistoriassa minun piti hyvästellä lohduttomasti itkevä lapsi. Äitiäitäitiiiiii, mä en haluuuuu....

Tunsin itseni luuseriksi kävellessäni päiväkodin pihasta työhuoneelle.

Viikonloppuna keskustelimme lapsen kanssa ryhmänvaihdosta ja ajatus isojen lasten ryhmään kuulumisesta sai osakseen hyväksyviä ja jopa innostuneita nyökkäyksiä. Tänään aamulla ensimmäinen ajatus kuitenkin oli, että hän ei halua tänään mennä päiväkotiin. Selitin, että äitiäkin harmittaa välilä mennä töihin, mutta tunne menee ohi kyllä. Päiväkoti on vähän niin kuin työpaikka, paitsi paljon kivempi, koska siellä tarjoillaan kolme ateriaa ja mahdollisuus nukkua päiväunet. Se onneksi sai lapsen vähän hymyilemään.
Päiväkodin portilla iskettiin jarrut pohjaan. Itkevä lapsi ei olisi halunnut jäädä - eikä häntä ollut helppo jättää. Opettajat lohduttivat meitä neuvottomia vanhempia sanomalla, että osalle lapsista tämä muutos on isompi juttu kuin toisille. Että se menee ohi kyllä.

Mutta miksi! Viime elokuussa ryhmän muutos ei saanut aikaan minkäänlaista tunneryöppyä. Se ohitettiin olankohautuksella. Miksi muutos nyt on niin vaikeaa? Ehkä viime lukuvuoden opettajat vaan niin loistotyyppejä, että lapsi ei haluaisi luopua heistä. Tai sitten kolmivuotias ei ollut kiintynyt samalla tavalla niihin ensimmäisen ryhmän opettajiin. Tai ehkä sitä  ylipäätään ahdistaa olla päiväkodissa loman jälkeen. Tai jotain. Voi hittolainen.  Minä kun jo luulin, että nämä päiväkotisopeutumisvaikeudet olisivat jo ohi. 

24 kommenttia:

  1. Meillä edessä sama tällä viikolla. Tosin isommasta oppineena osaan varautua siihen, että ryhmämuutokset on aina vaikeita. Ahdistaa jo koko ajatus, mutta pidän mielessä että tämäkin on vain väliaikaista! Tsemppiä sinne teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. <3 Ajattelin että jos tämän viikon saa jotenkin menemään, ensi viikko on toivottavasti helpompi...

      Poista
  2. Mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän mukulat ryhtyvät pohdiskelemaan kaikkea. Tuossa iässä alkaa sitä kautta tulemaan kaikenmaailman pelkoja ym. mitä ei aiemmin ollutkaan. Tämä, noiden lopussa mainitsemiesi seikkojen (loman loppuminen ym.) lisäksi vaikuttanee vaihdon hankaluuteen. Ja vaikka kaveriporukka on tuttu, ryhmädynamiikka muuttuu tuollaisissa tilanteissa aina jotenkin. Mutta veikkaukseni on, että pahin sopeutumisvaikeus kestää max. kaksi viikkoa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Eiköhän tämä tästä.... On vaan niin kovin ikävää, kun toisella on ikävät fiilikset.

      Poista
    2. Itsellä ei tästä vielä kokemusta, mutta olen kuullut, että usein tulee tällainen päiväkotia vieroksuva vaihe juuri 4-5-vuotiaille pienenkin muutoksen jälkeen, joskus vaikka mikään ei olisi muuttunut. Voisiko olla jokin tällainen kyseenalaistava vaihe?

      Poista
    3. Saattaa hyvinkin olla. Tyyppi on ollut muutenkin aika herkkänä viime aikoina...

      Poista
  3. Tosi ikävä tää teidän tilanne, mutta jospa se alkaisi sujumaan. Se on itselle niin inhottava jättää lapsi itkemään. Meillä oli tytön kanssa samanlaista kun hän oli neljä-viisi vuotias. Yhtäkkiä tytöstä tuli arempi, jopa tosi pelokas. Mm. vieraita miehiä esim. kaupassa pelkäsi niin että roikkui itkien hihassani kiinni ja aneli että mennään pois. Muitakin pelkoja tuli ja sitten niitä kuolema ja taivas kyselyjä. Olen kuullut että tällainen liittyy lapsen ikävaiheeseen. Tsemppiä teille! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kuulostaa tosi tutulta: meillä on myös kaikki kuolemaan ja elämän loppumiseen liittyvät asiat tapetilla ja ne itkettävät kovasti. Ehkä tämä yllättävä päiväkotiarastus on osa tätä "angsti"vaihetta. Kiitos tsempeistä!

      Poista
  4. Oi, mä niin symppaan! Meillä on kaksi lasta, joista molemmat ovat osoittautuneet erittäin hitaasti lämpiäviksi. Luulin esikoiseni kohdalla että ko. piirteessä mennään tapissa (kerhossa piti mun olla vielä kuukauden jälkeen siellä mukana, kun viimeistä edellisetkin vanhemmat hyvästeli lapsensa noin viikon alkulämmittelyn jälkeen). Kuopus haraa vastaan välillä vielä pahemmin. Usein meillä koetaan "aloitustuskaa" viikon flunssan jälkeen. Ehdin jo pelätä miten alkupisteessä sitä ollaan neljän viikon kesäloman jälkeen. Kohtuullisen kivuttomasti meni, meidän mittapuulla iisibiisisti. Vanhemmus on epämukavuusalueella olemista, ei voi muuta sanoa. Aina on vähän höpsö olo kun jättää lapsensa hoitoon. Jotenkin vähän vajaa. Mutta sitten niitä onnistumisen ja uskaltamisen riemuja on kanssa niin siisti kokea vierestä ja itsekin. Luuseri- tai petturifiilikset kuuluu asiaan, ja kateus niitä perheitä kohtaan jossa jääminen on aurinkoista ja aina niin helpon näköistä. Mutta oi niitä aamuja kun omat lapset riemulla kirmaten häviävät ovesta ja joku "normaalisti niin reipas" vähän itkua tihruttelee äiti-ikäväänsä.

    Tsemii,

    Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Taru! Meidän lapsi on tosi ujo, eli osaan hyvin eläytyä teidän tilanteeseen. Kuten totesit; onneksi tilanteet muuttuvat. Kyllä ne pärjää, :)

      Poista
  5. Teillä oli monta muutosta (jotka on lapselle kriisejä) nopeaan tahtiin (matka, ei-kotona asuminen, isän onnettomuus, pitkä loma Suomessa, päiväkotiryhmän vaihto) plus noin nelivuotias, jonka ikäkaudelle on tyypillistä se, että muutos on huono juttu. Mitä jos itse muuttuu niin, ettei enää ole itse olemassa? Mitä jos kaikki asiat ympärillä muuttuu niin, että tämä ei enää olekaan minun elämääni? Yms. Kyllä se siitä, ensi viikolla alkaa varmaan jo olemaan helpompaa.

    Meillä kahden kulttuurin perheessä on aina kriisi päiväkodissa kun tullaan takaisin kotiin miehen kotimaasta - silloin kaipaa huomiota päiväkodissa tavallista enemmän ja vastustelee sinne menoa. Suomen-mummolasta paluu on paljon helpompaa. Kamalin kriisi oli kyllä lapselle meidän muutto. Muuten rohkea ja reipas lapsi roikkui mun lahkeessa ja kyynelehti kesken päivän hoidossa. Oli vissiin melko epävarma olo, päiväkodin täditkin oli ihan ihmeissään kun se oli niin epätyypillistä. Onneksi se meni ohi parissa viikossa. Tsemppiä! -Sara-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! Multa on mennyt ihan ohi tämmöinen, että muutosvastustus on suurta juuri tämänikäisissä. Päättelin jotenkin ihan päinvastoin, kun nämä tuppaavat jo olemaan muutenkin niin itsenäisiä ja haluavat itse kokeilla kaikkea. Aina tässäkin hommassa näköjään oppii uutta...mutsikin.

      Poista
    2. Musta se muutosvastarinta näkyy suurissa linjoissa, ei niinkään uusissa kokeiluissa. Tietty persoonallisuuserojakin on - joskus meillä vastustetaan vaikka mitä :D.

      Poista
  6. Heippa! Kuullostaapa tutulta. Palailin itse pitkältä lomalta töihin päiväkotiin (! :D) viikko sitten ja tuntui kuin olisin ollut 5 vuotta pois viiden viikon sijaan. Kaikki rutiinit oliva tiessään ja rytmikin vielä ihan lomalaisen. No, viikon mittaan pikkuhiljaa palailin arkeen ja työrytmiin. Kyllä se tästä taas lähtee! Varmasti myös teidän 4-vuotiaalla päiväkotilaisella :)
    Näitä "taantumisia" on ihan jokaisella lapsella jossain vaiheessa ja missä iässä vaan.
    Oman lapsen kohdalta muistan hyvin, kun hän aloitti aikoinaan eskarissa. Sitä odotettiin kovasti, mutta myös jo jännitettiin. Aaamuisin oli hankalaa; itketti, väsytti ja vaikka mitä eikä olisi haluttu lähteä päiväkotiin. Ihmettelen kovasti tätä käytöstä kohta 6-vuotiaalta vaikka niin sanottu ammattilainen olenkin :D Tätä aamuhässäkkää jatkui oikeastaan koko toimintavuoden, mutta päivät sujuivat onneksi hyvin. Pelkäsin jo tulevaa kouluvuotta ja vaikka mitä. No, onneksi tätä oli muillakin ja kuulemma ihan normaalia käytöstä eskarilaiseltakin. kun ei hänkään tiedä onko vielä pieni vai jo iso, reipas vai mitä milloinkin. Tuntui ihan kuin joku taantumus olisi tullut ihan yht"äkkiä. Kyllä siinä tuli jo mieleen, että onko lapsi valmis aloittamaan koulunkaan. Luotin kuitenkin päiväkodin henk.kuntaan ja siihen, että päivät OIKEASTI sujuivat hyvin, ja näinhän sen itsekkin, kun hain iloista lasta kotiin. Mutta silti ne aamut ärsytti ja harmitti...
    Pian se teidänkin 4-vuotias varmaan taas kotiutuu tuohon päiväkotiarkeen ja syksy alkaa sujua leppoisammin aamujenkin suhteen. Kohta ei varmaan halua lähteä kotiin, kun menet hakemaan! Niin se tuppaa menemään :)
    Olisi muuten kiva kuulla Islannin päivähoidosta enemmänkin vai oletko siitä tänne jo kirjoitellut. Päiväkoti toiminta sinällään kiinnostaa kovasti...
    Mukavia aamuja toivottelee Taina.




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta!

      Enpä muuten olekaan kirjoitellut aiheesta aikaisemmin blogiin. Mulla on yksi lehtijuttu aiheesta työn alla; kun se on ulkona niin pistän blogiinkin juttua.

      Poista
  7. Meidän lapsi aloitti tarhan vasta 2,5 vuotiaana, koska aikaisempi yritys 1,5 vuotiaana ei tuottanut minkäänlaista tulosta. Jännitin hirveesti miten (silloin) ujo lapsemme pärjää. No, hän pärjäsi loistavasti. Joskin ryhmässsä oli ensimmäiset 3 kuukautta 6 lasta (ja 2,5 hoitajaa).

    No, vuosi sitten syksyllä tuli muutto uuteen "isojen lasten" tarhaan, poika oli silloin 3,5 vuotias. Edellinen syksy oli todella vaikea (vaikka uutta tarhaa odotettiinkin innolla). Jokaisen muutaman päivän poissaolon jälkeen itkeminen alkoi alusta. Olin jo aika epätoivoinen ja lopputalvesta lapsi ilmoittii, että hän pissaa alleen(!) joka päivä, kunnes ei tästä syystä enää saa mennä tarhaan! Viikon päivät hän myös pari kertaa päivässä toteutti suunnitelmansa. Silloin minulla meni hermot totaalisesti ja ilmoitin ei-niin-hienovaraisesti, että pissaamiset ja muut pelleilyt loppuu tähän. Tai hän viettää päivänsä siellä märkine vaatteineen. Piste.

    Tämän jälkeen meillä alkoi nousukausi. Lapsi alkoi viihtyä huomattavasti paremmin, eikä enää itkenyt maanantaisin eikä muutenkaan vaikuttanut enää millään tavalla masentuneelta. Heinäkuun vietimme Suomessa ja jännitin, miten sopeutuminen päiväkotiarkeen sujuu - hyvin meni. Lapsi oli jopa innoissaan tavatessaan kaverinsa! Olen niin helpottunut. Päiväkotia oli vain kaksi viikkoa meidän kesäloman jälkeen, nyt päiväkoti on vuorostaan neljä viikkoa kiinni. En kuitenkaan enää jännitä syyskuuta, vaan toivon kaiken jatkuvan samaan malliin.

    On se vaikeaa jättää surullinen lapsi päiväkotiin. Meidän lapsen kohdalla on parempi viedä lapsi sinne joka päivä kunnes homma toimii, eikä "sallia" välipäiviä kotona. Yritin nimitttäin sitäkin, mutta se teki kynnyksestä vielä korkeamman. Ystäväni lapsella taas välipäivät toimivat varsin hyvin (silloin kuin hänen lapsensa ei halunnut mennä tarhaan) ja lapsi meni niitten jälkeen taas paremmin mielin. Joten se on varmaan ihan lapsesta kiinni, mikä tapa toimii.

    Toivottavasti teidän päiväkotiarki kohta taas toimii! Uskon, että pitkä loma teki tehtävänsä ja ensimmäiset päivät uudessa ryhmässä vain jännittävät.

    Terveisiä Saksasta, Henrika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Henrika! Meillä sama juttu: välipäivät ei auta, ne vaan sekoittaa pakkaa vielä lisää. Toivottavasti tämä tästä suttaantuu, viikossa tai parissa. Eilen lapsi oli tosi iloinen tullessaan kotiin ja kehui uutta ryhmäänsä maailman parhaaksi, jota hän rakasta paljon. Ihana itsensätsemppaaja <3

      Poista
  8. Ei kerpele, tähän en ollut tajunnut varautua. Huomenna alkaa kolmevuotiaan ura isojen ryhmässä ja oon ollut ihan autuaan optimistinen asian suhteen. No häh - parhaat kaverit vaihtaa kans, hoitajat on yhtä lukuunottamatta tuttuja ja lapsi reipas ja rohkea. Toki on eri asia olla yksi isoimmista 12 lapsen joukossa kuin yksi pienimmistä 24 lapsen joukossa, mut silti, onhan se nyt siistiä päästä Isojen Ryhmään.

    No huomenna nähdään, miten käy. Yksi tutuista hoitajista ei tulekaan, enkä ymmärrä, miten tässä vaiheessa vuotta saadaan ketään rekrytoitua. Ainakaan ketään hyvää. Hitsi.

    Venni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näillä näkymin muutto isojen ryhmään sujuu meillä mainiosti, oireilut jätetään iltoihin, jolloin ihanasta lapsesta kuoriutuu esiin kirkuva uhmamonsteri. Vauva kantorepussa ja vahvan kolmevuotiaan itkupotkuraivari kaverin luota kotiin lähdettäessä EI muuten ole kiva yhdistelmä...

      Venni

      Poista
  9. Kyllähän se on lapselle rankkaa muuttaa ryhmän isoimmista ryhmän pienimmiksi. Ajatus tuntuu hyvältä, mutta sitten voikin huomata, ettei omaa itseä noteerata enää kuten aiemmin tai voi olla jopa jonkun asteista kiusaamista. Jos siis ryhmässä on myös isompia jo siellä aiemmin olleita tyyppejä. Ja aina se syksy on vaikeaa kun pitkän poissaolon jälkeen pitää tottua rytmiin ja siihen valtavan isoon porukkaan, jossa päiväkodissa ollaan. Tsemppiä vaan syksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ryhäm pysyy samana: sama ryhmä vain vaihtaa tiloja eli tulee uudet maikat ja uusi naulakkopaikka. Mutta onhan siinä muutosta tietysti siinäkin.

      Poista
  10. Joskus on helpompaa, joskus vaikeampaa. Muuta en ole keksinyt. Yhtenä vuonna kyllä paljastui myös syyksi eräs lapsi, jonka ehti huiskia ja huitoa mennessä ja tullessa ja huutaa päiväuniajat läpi siten, että koko ryhmä kärsi. Tämä olikin ihan poikkeus ja varmasti tämäkin lapsi kärsi suuresta ryhmästä, johon oli ehkä vähän vahingossa joutunut. Meillä esim. junioirin eskarivuosi meni eskarissa moitteettomasti, mutta ennen kotia kotimatkalla tuli joka ikinen päivä mittavat huudot. Siihen verrattuna nämä ekat kaksi päivää koulua tuntuu ihanalta.

    VastaaPoista
  11. Onhan tuossakin muutosta niin paljon, että helposti varsinkin ujompi lapsi voi ahdistua. Olisiko mahdollista kotona vietettyjen välipäivien sijaan olla lapsen kanssa päiväkodissa? Hengailisit siellä taustalla samaan tapaan kuin päiväkotiin tutustuessa ja toisit läsnäolollasi turvaa. Erityisesti ujot lapset voivat hyötyä siitä, että oma vanhempi on läsnä uudessa tilanteessa, kunnes ujous hellittää. Painostus olemaan rohkea ei helpota ujoutta, vaikka lapsi toki sopeutuukin tilanteeseen. Toivottavasti päiväkotitaival helpottaa pian tavalla tai toisella!

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?