nneksi on perjantai. Viivasin juuri yli viimeisen rivin tämän viikon tehtävistä töistä. Takki on työpöydän ääressä valunut ihan tyhjäksi, v...

Kun luova työ mättää

15.8.14 Satu Kommentteja: 32

Onneksi on perjantai. Viivasin juuri yli viimeisen rivin tämän viikon tehtävistä töistä. Takki on työpöydän ääressä valunut ihan tyhjäksi, vaikka en ole tehnyt mitään fyysisempää kuin kirjoittanut. Seuraava kirjani ilmestyy ensi keväänä ja käsikirjoitus pitäisi palauttaa tammikuussa. Olen jakanut kirjoitusurakan pieniin osiin ja kunkin osan kullekin viikolle. Tällä viikolla sain valmiiksi yhden 20 sivuisen luvun. Hurraa ja huhhuhhhuh. Ei tullut helposti.
Kuva: Gudny Hilmarsdottir
Välillä kirjoittaminen on todella vaikeaa.

Tyypillinen hankaluus on se, että päässäni on kyllä melko paljon ihan päteviä ajatuksia, mutta niitä ei saa järjelliseen muotoon. Istun ja ryin, mutta mitään ei ota tapahtuakseen. Tämän blokin ratkaisen kirjoittamalla vihkoon tai puhelimeen sattumanvaraisesti kaikkea jotenkin aiheeseen liittyvää. Teen päättömiä lauseita, jotka eivät välttämättä edes liity toisiinsa. (Tyyliin: Minun on pakko tavata hänet. Katsokaas neiti, ei täällä silloin mitään pesukoneita ollut. Repussa (VAI rinkassa!?) on ruokaa kahdeksi päiväksi.) Parin tunnin kuluttua aloitan editoimisen ja huomaan, että kyllä sieltä jotain julkaisukelposta materiaalia syntyy. Ehkä. Kun on onneksi lahjakas editori. 

Vaikeampi ongelma on se, kun päässä ei tapahdu mitään, mistä kannattaisi kertoa muille. Silloin huomaan, että juuri se, mitä nyt aion sanoa, onkin ihan typerää, liian keskinkertaista tai jo aikaisemmin ja paremmassa muodossa useaan kertaan sanottua. Exceliin tehdyn kirjoitussuunnitelman ja itse tehdyn tiivistelmän takia kyllä tiedän, mistä pitäisi noin niin kuin periaatteessa kirjoittaa, mutta kun mitään ei vaan tule. Pää on tyhjä. Argh. Se on niin turhauttavaa. Vähän kuin alkaisi leipoa pullaa, mutta mistään ei löydy hiivaa tai edes jauhoja.

Tällaisissa ameebaeläintilassa tulevat tietysti mieleen muiden omista tekeleistäni antamat kommentit. Miina Supinen kirjoitti Facebook-seinällään olevansa onnellinen, että tänä syksynä voi mennä kustantajan syysbileisiin kirjailijana, jolta ei juuri ole tullut ulos uutta romaania. Ymmärrän tunteen niin hyvin. Arvioinnin kohteena oleminen voi olla välillä todella kaameaa.

Valehtelisin, jos sanoisin, että sillä ei ole väliä, mitä muut  puhuvat. Kyllä sillä vaan on väliä. 

Se ei haittaa, jos joku kommentoisi ulkonäköäni, ihmettelisi vaatetustani tai naureskelisi harrastuksilleni tai rämälle autolleni. Koen itseni näissä asioissa täysin ehjäksi. Täysin yhdentekevää, jos jonkun mielestä kenkävalintani on urpo. Lampsin aika usein sattumanvaraisissa vaatteissa, joissa värimaailma etsii toista. 

Mutta sitten kun joku kritisoi jotain, mikä liittyy työhöni, tuntuu inhoittavalta. Erityistä nipistelyä koen silloin, jos arvostelu liittyy kirjoittamiini teksteihin. Siinä ei voi syyttää ketään muuta: huonoa tiimiä, kehnoa esimiestä, epäselviä ohjeita tai asiakkaan virheellisiä odotuksia. Mielestäni on tullut ajatuksia, jotka olen kirjoittanut ylös, ja jos ne ajatukset ovat jonkun mielestä täysin hohhoijaa, tuleehan siitä kehno mieli. 

Kökkö kirjoitusviikko saavutti pohjansa, kun lukaisin Kotilieden-kolumneistani tulleita palautteita. Olen saanut muutaman sähköpostin, joissa juttuja (ja samalla Vuoden mutseja) on kiitelty. Mutta olihan siellä muutama ihan toistakin mieltä: "Haluan antaa palautetta Satu Rämön kolumnista. Koin sen täysin Kotilieteen kuulumattomaksi höpinäksi."

Kirjoitin sitä juttua ainakin viisi tuntia. Olen saanut aikaiseksi viiden tunnin höpinää! En tietenkään syytä ketutuksesta kommentin kirjoittanutta lukijaa. Se on hänen mielipiteensä. Mutta ollapa niin vahva, että se ei tuntuisi missään.
Palutteiden lukemisen jälkeen mörisin kotona läheisille pari päivää ennen kuin mies sai lypsettyä ulos syyn alakuloon. Miehen mielestä olen käsittänyt koko homman ihan väärin. Pitäisi olla kuulemma mielissään, että joku edes reagoi. Omaa linjaa ei saisi missään nimessä muuttaa, koska yleisöä ei kuulu yrittää miellytää. Ne joko tykkäävät tai sitten eivät. No voisihan sen noinkin ajatella.

Luulen, että tässä on kyse ennen kaikkea oman ammatti-identiteetin menettämisen pelosta. Minun ei ole tarvinnut koskaan pelätä yt-neuvotteluita ja työsuhteen irtisanomista. Taloudellisten ja tuotannollisten syiden takia potkujen saaminen voi olla todella kova paikka. Kai tässä on kyse vähän samasta: salaa pelkään sitä päivää, kun oma sisältö lakkaa kiinnostamasta ketään. 

Semmoista. Välillä on tällaisiakin työviikkoja. 

32 kommenttia:

  1. Miehesi on oikeassa :) Pahinta on sisältö, jonka tekijä yrittää miellyttää muita. Toki negatiivisen palautteen saaminen omasta työstä on kurjaa, mutta sellainen ei liene mahdollista, että kaikki tykkää (siis jos yleisöä on pöytälaatikon ulkopuolellakin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on pirullisen usein oikeassa...

      Poista
  2. Mä olin tosi ilahtunut, että aloitit Kotiliedessä! Erityisesti viimeisin (muistaakseni?) kolumni oli aivan hillittömän hyvä!!! :-D Sitä ei taida näkyä vielä tuolla Kotilieden verkkosivuilla enkä löydä lehteä tähän hätään, mutta siis se juttu pissankarkailusta urheillessa. Nauroin kippurassa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos, Reeta :) Muakin nauratti se pissaepisodi. Elämä on just tällaista välillä... Pistän pisutekstin heti jakoon kunhan se ilmestyy tuonne lehden nettisivuille.

      Poista
  3. Mä taas olin jo alunperinkin sitä mieltä, että Sinä ja Sinun kolumnit eivät kuuluisi olla Kotiliedessä. Kaikella kunnioituksella, mutta minun mielestäni se on hyvin kankea, ahdistava ja kiiltokuvamaisen ummehtunut lehti. Kolumnisi olisivat totisesti ansainneet pirteämmät ja freesimmät puitteet! Tsemppiä!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä!

      Mä taas itse viehätyin just Kotiliedestä, se on aina ollut olemassa ja mulla on lukumuistoja siitä jo mummon keittiöstä. Ajattelin, että aika nastaa kokeilla tällaista vähän erilaisempaa mediaa. Rohkea veto tietysti Kotiliedeltä pyytää multa kolumneja, kun onhan näissä tähänastisissa julkaisuissa tullut aika hyvin esiin tuo oma tyylilaji ja aihevalinnat ;-)

      Poista
  4. Samaa mieltä kuin yllä oleva anonyymi. Kotiliesi ei välttämättä ole paras foorumi, koska tyyli on ollut eri mihin osa tottunut. Luulenpa, että jos juttu olisi ollut eri lehdessä, tuskin tuollaista palautetta olisi tullut. Mutta onhan niitä huonoja päiviä töissä itse kullakin - erottuupahan ne onnistumiset ja huippupäivät paremmin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mullehan on tullu ihan Tulenkantajat-olo tässä. Ikkunat auki arkirealismiin :D

      Poista
  5. Hei!
    Tuli mieleen tuosta, että "ei voi syyttää ketään muuta"-lausessta tämä Elizabeth Gilbertin puhe :)

    https://www.youtube.com/watch?v=86x-u-tz0MA

    Ihanaa viikonloppua ja tsemppiä töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Viikonloppu on ollut tosi mukava :)

      Poista
  6. Ja óle sulle, óle mulle ja óle kaikille meille!

    "‘Olé! to you, nonetheless, just for having the sheer human love & stubbornness to keep showing up.”

    VastaaPoista
  7. Siis samaa mieltä miehesi kanssa. EI kaikkia voi miellyttää ja jos vielä kokevat, että tarttee antaa tollasta palautetta, niin eihän se sun vikas oo...Kotiliesi päättäköön oman linjansa ja eikä sielläkään voi kaikkia miellyttää koko ajan. Kyllä sulle lukijoita riittää, kunhan pysyt itsenäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mama Elf.
      Jos yrittää miellyttää kaikkia, ei saa mitään aikaiseksi.

      Poista
  8. Siis eihän jonkun yksittäisen lukijan ja sun jutun laadulla ole sinällään mitään tekemistä toistensa kanssa. Jos jonkun yhden mielestä se on turhaa höpinää, niin eihän tuo vielä kerro mitään. Ymmärrän toki, että tunnetasolla nämä jutut eivät ole niin yksinkertaisia.

    Löysin sun blogin vasta ihan hiljan, mutta oon lukenut jo varmaan kaikki tekstit läpi. Ja nauttinut kovasti. Eli mielipiteitä löytyy näinkin päin. Kirjoitat hauskasti ja napakasti, ole onnellinen siitä taidosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista!
      Olen samaa mieltä kanssasi. Tunnejutut vaan on joskus monimutkaisempia, yksinkertaisten asioiden hyväksymiseen menee vaan joskus yllättävän pitkä aika...

      Poista
  9. Hui mitenkä samaistuin tähän sinun kirjoitukseesi, vaikka kirjoitankin vain pikkuruista blogia, jota melko harva loppujen lopuksi lukee. Itsekritiikki on joskus mahdottoman vaikeasti ylitsepäästävä este, ja joskus mikään ei vaan tunnu kelpaavan vaikka kuinka yrittää. Pahinta on tietysti vielä se, jos kritiikkiä tulee myös kaikkialta muualtakin. Miehesi taitaa tosin olla oikeilla jäljillä: kolumnien etenkin pitäisi juuri saada aikaan keskustelua. Tsemppiä kirjoitusprosessiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kamalan paljon trempeistä, Laura!

      Poista
  10. Mun mielestä ihan mahtavaa, että olet Kotiliedessä, joka ei todellakaan ole mikään ummehtunut kiiltokuvalehti, vaan oikeastaan ainoa naistenlehti, jossa on sopivassa suhteessa asiaa, meikkejä, ruokaa, kiinnostavia henkilöitä, sisustusta, puutarhaa, matkoja. Itsekin tietysti luulin, että kyse on mummolehdestä, mummullehan se tulikin, mutta meidän mummu se olikin monipuolisesti sivistynyt nainen.:). Löysin Kotilieden joskus 6-7 v sitten "uudelleen" ja nykyään saan sen anopilta lahjatilauksena, ja voin kertoa, kuinka ilahduin, kun näin sut Satu siellä ekaa kertaa kolmunoimassa. Sovit täysin nykyaikaiseen Kotilieteen:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on lehdestä vähän samat fiilikset!

      Poista
  11. Sun kannattaa tehdä itsellesi tsemppimappi (joko sähköinen tai paperinen). Suomennettuna siis kerää yhteen kansioon positiivinen palaute, jota saat työstäsi. Itselläni on kansiossa talletettuna kiitossähköposteja ja -lappuja, professorin suosituksen kopio yms, joissa taitojani ja tekemääni työtä kehutaan. Huonoina päivinä (tietotyön tai elämän tökkiessä) sitten lueskelen niitä ja huomaan, että minun työtäni ja panostani kyllä arvostetaan - ja ainakin joskus olen osannut tehdä jotakin hyvin.

    Yleiseen työn sujumattomuuteen ja 'luomattomuuteen' minulle sen sijaan auttaa leipominen tai muu käsillä tekeminen. Huomaan sen, että mitä vähemmän luovalta minusta tuntuu tietokoneen äärellä (tai mitä enemmän työ ahdistaa), sitä enemmän auttaa konkreettinen luominen, esimerkiksi pullien muodossa :)

    Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrassaan mainio idea, kiitos! Mulla on semmoinen palautekansio sähköpostissa, mutta se sisältää vain tulleita meilejä. Nytpä alan puuhaamaan tuollaista tsemppimappia. Ei tekisi yhtään pahaa, että olisi sen cv:n lisäksi olla oma epävirallinen ansioluettelo. Tykkään tästä sun ideasta!

      Poista
  12. Random kommentti tähän väliin - etsiskelin 66 degree Northia netistä ja löysin tämän artikkelin "For Icelanders, it pays to be weird" - ja eka kuva on sun miehestä :D LOL http://sciencenordic.com/icelanders-it-pays-be-weird

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei voi olla totta - mutta onhan se. Pien on maailma!

      Poista
  13. No, minä olen ainakin saanut blogistasi niin paljon, että sanat eivät riitä kertomaan...Joskus tässä maailmassa löytää ihmisen, tapahtuman, kirjan, joka koskettaa. Sinun blogisi on minulle yksi niistä. Lisäksi arvostan sitä, että sinulla ei ole tarvetta lytätä ketään ilkeilyllä, kykenet ottamaan kritiikkiä ja asenteellisuuttakin vastaan. Joku muu blogisti hyökkää (huomattu on!) heti sen lukijan kimppuun, joka kommenttikentässä uskaltaa esittää vähänkään eriäviä mielipiteitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten upea ja kantava kommentti, kiitos sinulle! Mäkin olen saanut tämän blogin kautta järjettömän paljon sisältöä ja merkityksellisyyttä elämään, enkä nyt puhu vain työprojekteista vaan oikeasti merkityksellisistä asioista. Kohtaamisia ja uusia kavereita, jopa uusia ystävyyksiä.

      Poista
  14. Minulle tämä sinun blogisi on yksi parhaista, joihin olen törmännyt. Siinä, missä monet muut hyvät blogit hiipuvat vähitellen, sinä kirjoitat usein ja koko ajan kiinnostavia juttuja. Uskallat panna itsesi likoon ja kirjoittaa henkilökohtaisistakin jutuista.

    Luin äsken myös nuo kaksi Kotilieden kolumniasi, ja pidin niistäkin kovasti. Ei kannata ottaa ilkeämielisesti kirjoitettuja palautteita henkilökohtaisesti. Mutta jos jonkun parannusehdotuksen saa antaa, niin minusta kolumnien aloituskappaleista voisi yrittää saada jotenkin vetävämpiä ja uteliaisuutta herättäviä. Mutta miten, sitä en osaa sanoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena palautteesta! Aloitus on aina vaikein - ja lopetus. Se keskiosa on helppoa (koska aloitus ja lopetus ovat jo valmiina, tai no, ainakin niiden pitäisi olla...)

      Poista
  15. Sillycatlady8/18/2014 8:46 ap.

    Mä niin samaistun sun tekstiin. Mä olen parisen vuotta yrittänyt vääntää väitöskirjaa ja oppia akateemisen maailman tavoille. Siihen maailmaanhan kuuluu, että oma tutkimus ja omat ajatukset asetetaan tasaisin väliajoin kollegoiden kommentoitavaksi julkaisuissa, konferensseissa tms. Ja idea on se, että toiset etsimällä etsii tuotoksista heikkouksia. Välillä se on tosi inspiroivaa, varsinkin jos palaute annetaan kannustavassa muodossa. Välillä taas helkkarin ahdistavaa, koska jotenkin sen kokee niin, että samalla arvioinnin alla on mun älylliset kyvyt ja ajatukset. Jos en kykene tuottamaan tarpeeksi laadukasta tieteellistä tekstiä, niin se tuntuu helposti siltä, että en ole tarpeeksi älykäs. Tässä työssä todellakin oppii ottamaan kritiikkiä vastaan ja vielä kiittämään ja hymyilemään päälle.
    Tunnistan tekstistäsi myös olotilan, jolloin päässä olisi paljon ajatuksia, mutta jotenkin niitä ei vaan saa paperille järkevään muotoon. Oman haasteensa tuo vielä se, että usein pitää kirjoittaa jollain muulla kielellä kuin omalla äidinkielellä. Mulla on vihko, johon suttaan lyijykynällä ranskalaisilla viivoilla kaikenlaisia hajanaisia ajatuksia. Joskus palaan niihin, joskus en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uff, mä voin kuvitella... Akateeminen maailma on saletisti tosi rankka ympäristö. Etenkin kun siellä(kin) törmää ihmisiin, jotka eivät osaa antaa palautetta järkevästi ja asiaa edistävällä tavalla.

      Vieraalla kielellä kirjoittaminen on pirun vaikeaa, mulla ainakin on iso kynnys saada mitään julkaisukelpoista englanniksi tai islanniksi aikaiseksi.

      Tsemppiä väikkärintekoon!!

      Poista
    2. Sillycatlady8/19/2014 9:37 ap.

      Kiitos! Tsemppiä myös itsellesi! Hyvin sä vedät :).

      Poista
  16. Tämä oli tosi hyvä ja koskettava teksti! Muutenkin mä tykkään sun blogista kamalasti. Olen tässä perustamassa omaa yritystä ekaa kertaa, tarkoituksenani myydä juuri tuota samaa kamaa eli sisältöä. Kotiäitivuoden jälkeen tuntuu ettei päässä liiku mitään / yhtään ideaa. Mutta jostain on aloitettava eikä virheitä pitäisi tietenkään pelätä...

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?