Eräs ratkaisu kestävään parisuhteeseen

Meillä oli viime viikolla kerrassaan mahtava reissu Pohjois-Islantiin. Loistavan sään ja onnistuneiden hevosvaellusten lisäksi poimin vuoristovaelluksilla pari litraa mustikoita ja tutustuin huippukivoihin uusiin ihmisiin. Meillä oli useampiakin loistavia keskusteluja muun muassa parisuhteista ja niiden kestävyydestä. Luulen, että pääsin näiden keskustelujen kautta jälleen askeleen lähemmäs kestävän parisuhteen salaisuutta. Tai ei se oikeastaan mikään salaisuus edes ole, vaan varsin arkinen ajatus, jonka puki sanoiksi yksi matkalle osallistuneista:

Parisuhteessa pitää olla yhteisiä haaveita.

Ihminen tarvitsee tavoitteita ja tekemistä pysyäkseen järjissään. Jos ei ole mitään, mitä kohti pyrkiä, mielen valtaa tylsyys ja toimettomuus, mikä pitkään jatkuneena muuttuu harmaaksi suoksi, josta ei välttämättä enää pääsekään ylös. Alle kolmekymppisten työkyvyttömyyseläkkeet on tästä surullinen esimerkki.

Ihan sama voi tapahtua parisuhteessa. Jos puolisoilla ei ole yhteistä haavetta ja tavoitetta, jota kohti kulkea, suhteeseen laskeutuu tylsyys ja toimeettomuus. Ei yksistään auta, vaikka molemmat viettäisivät tahoillaan aktiivista elämää ja molemmilla olisi paljon omia toiveita ja tavoitteita. Jos yhtäkään yhteistä päämäärää ei ole, suhde kuivuu parin ensimmäisen vuoden ensihuuman kasaan viimeistään silloin, kun jompi kumpi tajuaa, että "eihän meillä olekaan mitään yhteistä".
Viime talvena toteutimme yhteisen haaveen murtsikkahiihtolomasta Lapissa.
Olen huomannut omaaakin elämääni taaksepäin miettiessä, että yhteiset tavoitteet eivät yksistään riitä. Yhteinen haavepankki on nimittäin vaarallisen helppo tyhjentää. Miettikääpäs, kuinka nopeasti kaikki nykyään yritetään saada. Ensiasuntojen pinta-ala on noussut. Ensimmäiseen asuntoon otettu laina saattaa olla useita satoja tuhansia euroja. Omakotitalo on saatava mielellään heti, samoin myös kesämökki, isot häät, lapset ja se haaveiden auto ja purjevene. Mitä sitten, kun kaikki tavoiteltava on jo saatu, vaikka sitten lainarahalla? Kun ikää on alle neljäkymmentä, mutta enää ei ole mitään yhteistä tavoiteltavaa, tulee se sama tyhjyys ja toteamus siitä, kuinka "kasvoimme erillemme". Jos menestysstrategian yrittää luoda ja myös toteuttaa kahdessa vuodessa, pieleen menee.
Meidän yhteinen seuraava tavoite: ensi talvena aiomme hiihtää muutaman vuorokauden Islannissa ja minä aion oppia yöpymään  teltassa lumihangessa.
En väitä, että tämä pätee joka tilanteessa ja jokaisessa suhteessa, mutta ajattelemisen arvoista se ainakin on: sopiva määrä yhteisiä tavoitteita vie kestävään parisuhteeseen. Jos yhteisiä haaveita ei ole, ei ole parisuhdettakaan. Kun haaveet toteutetaan liian nopeasti, yhteisten tavoitteiden määrä kutistuu ja niin käy myös parisuhteelle. Kun homma on lähtenyt isoon luisuun, latistunutta suhdetta ei puhalleta henkiin yhteisellä kynttiläillallisella tai nätillä kukkapuskalla.

Paitsi taloudellisen tilanteen myös parisuhteen näkökulmasta saattaisi olla hyvä ottaa vähän hitaammin. Voisi olla ihan mainio idea hankkia vähän pienempi ensiasunto, ottaa vähän pienempi asuntolaina, ostaa halvempi auto tai auton sijasta kausilippu bussiin. Kesämökin ehtii kyllä rakentaa viisi- tai kuusikymppisenäkin.
Niin, mikä sitten on _romanttista_?
Uskon, että yksi syy siihen, miksi meillä menee parisuhteessa niin hyvin on se, että vaikka meillä molemmilla on omat, toisistamme hyvin poikkeavat mielenkiinnonkohteet (vrt. vuorikiipeily ja lukeminen), meillä on myös selkeitä yhteisiä tavotteita. Ensi talvena haluaisimme mennä yhdessä murtsikkaretkelle telttojen kanssa Islannin pohjoisvuonoille. Muutaman vuoden päästä tavoitteena on hankkia vähän enemmän asuintilaa. Parinkymmenen vuoden päästä meillä on toivottavasti kakkosasunnon kaltainen kesämökki, jota remontoida.

Näin realistin näkökulmasta yhteiset tavoitteet ja niiden toteuttaminen ovat paljon romanttisempia tekoja kuin lahjapaperiin kääritty rannerengas. Ja voihan siellä parisuhteen strategiapäivillä, jossa tavoitteista sovitaan, korkata pullon kuohuvaa tai räpsäyttää kynttilän - tai telttaillessa primuksen - palamaan.

Kuvat: Björgvin Hilmarsson

Tunnisteet: ,