Köyhiä ritareita takapihan mustikoista

M utsini rivariasunnon taka- ja etupihoilla kasvaa mustikoista. Eikä siis mitään kahta marjaa neliömetrillä, vaan kunnon puskia. Siis 20 metrin päässä kotiovelta! Siksi vähän hämmästyttää, että kukaan muu naapurustosta ei ole vaivautunut kupin kanssa paikalle. No, se on meidän onni. Olemme nimittäin poimineet lapsen kanssa mustikoita lähes joka päivä. Pensaasta suuhun tai pensaasta heinään ja sitten suuhun. On sieltä vähän kahvikupin pohjallekin tipahtanut ja saatu sisälle asti.
Muistatteko vielä köyhät ritarit? Tein niitä usein lapsena. Se on jälkkäri, johon on aina raaka-aineita. Jostain pussin pohjalta löytyy kuivaa vaaleaa leipää, ja jääkaapissa on aina sen verran maitoa, että palaset saa kostutettua. Voissa paistamisen jälkeen ritarien ruskettuneille rinnuksille voi heitellä lähes mitä tahansa.
Tänään leivoimme köyhiä ritareita Korian Leipomon pullapitkosta. Menin eilen taas sinne Korian Leipomon tehtaanmyymälään. Vilpittömänä tavoitteenani oli ruisleivän kaveriksi ostaa joku pieni makea pulla, jonka olisin voinut siinä kotimatkalla nauttia kesäisenä välipalana. 

Mutta enhän olisi minä, jos en olisi ostanut heräteostoksena lähes puolimetristä pullapitkoa. Siitä sitten leikkasimme parin sentin paksuisia siivuja, jotka lapsi uitti maidossa ja minä paistoin. Päälle heiteltiin viimevuotisia juuri sulaneita mansikoita, kermavaahtoa ja niitä takapihan mustikoita.


Kas näin saatiin aikaiseksi ”kevyt lounas” alle kolmella eurolla. Projektissa riitti lapselle ohjelmoitua tekemistä kahdeksi tunniksi. Elinajanodotteeni kasvoi useammalla päivällä.