elttailu on superhyvä harrastus. Perheessämme sitä harrastetaan aktiivisesti. Olemme kiipeilijän kanssa tehneet monia useamman päivän mitta...

Perhelomailua teltassa

4.6.14 Satu Kommentteja: 15

Telttailu on superhyvä harrastus. Perheessämme sitä harrastetaan aktiivisesti. Olemme kiipeilijän kanssa tehneet monia useamman päivän mittaisia vaelluksia Islannissa ja yöpyneet matkat mukana kulkevassa teltassa ja makuupusseissa. On nimittäin paljon mukavampaa koisia hiljaisessa teltassa kuin vuoristomajassa, jossa on aina vähintään yksi todella kovaääninen yölaulaja. Barcelonan-vuosinamme vuokrasimme välillä auton viikonlopuksi ja ajoimme Katalonian maaseudulle teltan kanssa. Muutaman tunnin mittaisen vuoristohipan jälkeen oli ihanaa istahtaa syömään kylän ainoaan ravintolaan, ostaa pullo vinkkua jälkkäriksi ja painua telttaan.
Kolme (!) vuotta sitten.

Kersa oli ensimmäisenä telttayönään reilun vuoden ikäinen. Pakkasimme silloin kolmea yötä varten mukaan kasan vaippoja, hirveästi aikuisten ruokaa, paljon vauvanruokaa, tiskiaineen ja tiskiharjan, ison teltan, makuupussit, aluspatjat, ilmapatjan, astioita, vaatteita... Pieni Kia-jeeppimme oli hajota liitoksistaan.

Telttalomailu varsinkin vaippaikäisen lapsen kanssa vaatii julmetusti säätöä ja hervottoman määrän tavaraa. Nukkuminen ulkosalla on kyllä luonnonmukaista, mutta vaatii suhteettoman paljon etukäteisjärjestelyjä. Mutta harvemmin mikään oikeasti siisti juttu tapahtuu sormia napsauttamalla.

Ensimmäisen telttayön aamuna.





Sitä paitsi lapsen kanssa mikä tahansa uusi asia vaatii sujuakseen harjoittelua. Koska aloitimme telttailun jo kolme vuotta sitten, nyt nelivuotias tyyppimme on jo varsin pätevä eräkaveri. Se osaa koota teltan kannatusrimat, tietää missä laatikossa säilytetään keksejä ja ymmärtää, miksi kättä ei kannata tunkea tuntemattomaan puskaan.

Energisen pakkauksen mutsina en tiedä aamujen suhteen mitään helpompaa majoittautumistapaa. Teltasta voi heti pukeutumisen jälkeen astua ulos juoksemaan. Ja minä voi nauttia aamukahvini rauhassa!

Eväskalat.
Eilen illalla lapsi kertoi juuri Vatnajökullilta palanneelle isukilleen, että hänkin haluaisi kovasti päästä telttaan nukkumaan. Siinä ei hirveästi taivuttelua vaadittu. Tyypit päättivät, että tänään isi hakee kersan päiväkodista ja ne ajavat puolen tunnin päähän Reykjavikista telttailemaan. Eräjengi aikoo nukkua yön laavakentällä, keittää Primuksella aamupuurot ja ajaa ennen ysiä töihin ja päivikseen.

Minä saan oman vapaaillan hyvän kirjan parissa kotona. Mitä mä sanoin: telttailu on superhyvä harrastus!

15 kommenttia:

  1. Meillä on ensimmäinen telttayö 2,5-vuotiaan kanssa edessä parin viikon päästä ja nyt jo vähän jännittää. Tavaran määrä (vaippoja edelleen, blaah), se itse nukkuminen (emme ole perhepetiin tottuneita kukaan) sekä eestaas ryntäilevä lapsi ja spriikeitin -yhdistelmän turvallisuus. Mutta tämä kirjoitus kannusti, kyllä me uskalletaan! Ja eka kerta tapahtuu kaiken lisäksi omasta vaatimuksestani leirintäalueella, jossa on juoksevaa vettä ja vieressä kavereiden matkailuauto, jos Tilanne iskee päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin oltiin ekaa kertaa perhepedissä teltassa - joten ymmärrän jännitysmomentin :D
      Hyvin se menee!

      Poista
  2. Superia iltaa itsekseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Luin kokonisen kirjan. Ilman keskeytyksiä. Kuin luksusta voi olla sellainen... Nyt on mieli täynnä mutta niskat kipeänä.

      Poista
    2. Luksusta!

      Poista
  3. Ihanaa kun onnistuu :) Meidän kolmen yön telttareissu päättyi ekan yön jälkeen - refluksivaivasta kärsivä taapero oksensi yön aikana kolmisen kertaa - osa vatsaneritteistä päätyi varmasti myös jonkun makuupussiin. Lapsen itku herätti varmasti meidän lisäksi myös lähistöllä telttailevat. Aamulla pakkasimme tavarat niin pian kuin mahdollista ja telttailua ei ole sen jälkeen kokeiltu, oli se sen verran työläs reissu. Kiitos kivasta blogista. Eipä olisi tämäkään muisto tullut mieleen jos en olisi tätä juttua sattunut lukemaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei!
      Meillä meni yhden kerran reissu telttareissu perseelleen kun alkoi sataa niin kovasti, että muka sateenkestävä teltta kastui ja myrskytuuli painoi kattoa kasaan. Lapsi karjui peloissaan ja minua vitutti...

      Meinaatteko kokeilla uudestaan?

      Poista
    2. Mieli tekisi, mutta vaatimuslistalla on myös lämmin sää. Se öinen oksennusrumba oli meillä niin tavallista että se ei ollut niin paha mitä se kamala kylmyys - eli sattui vielä sitten huonot säät ;) Mutta sen muistan että pikkuvesseli tykkäsi kun sai painella teltasta suoraan pihalle leikkimään. Nyt odotten sitä että päästäisin perheenä kunnon patikkaretkelle. Oikealle eränkävijälle meikäläisen patikkoiti on varmaan kevyt päiväkävely mutta yöpyminen hotellissa tai B&B:ssä ja päivällä reilun kymmenen kilsan kävelylenkki on meitsille lomaa parhaimmillaan. Niin reippaita me olla oltu että oltaisiin kannettu pikkumiestä rinkassa moisia matkoja. Kun aikansa odottaa niin pikkumiehestä tulee vähän isompi ja hän kävelee sitten itse. Mihinkäs tässä on kiire...;)

      Poista
  4. No nyt on pakko kommentoida ekaa kertaa, vaikka auvoisista ajoista lähtien (vai oliko se silloin alussa niin auvoisaa... ;)) olenkin blogiasi lukenut. Aihe liippasi sen verran läheltä, kun oma mies valittaa, miksi en halua lähteä telttailemaan koko perheen kesken (2 lasta ja koira mukaanlukien). Ehkä ehdotan tätä nimenomaista tapaa eli tervemenoa vaan mettään, mä voin jäädä koiran kanssa kotiin! On muuten mietityttänyt, että onko siellä Islannissa minkälainen hyönteiskanta? Eli onko hyttysiä, mäkäräisiä, jättiläispaarmoja ja mitä näitä nyt on?

    Ja kiitos vielä muuten erittäin viihdyttävästä blogistasi! Aika paljon blogeja tulee seurattua, mutta kyllä tämä kärkipäässä on, kun huumorisi vaan osuu kohdalleen omani kanssa :)
    Kettu kuittaa ja jää odottamaan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Henna! Joo ei ollut auvoisa alku :D En tiedä uskallanko edes itse lukea noita alkuaikojen postauksia....

      Täällä on kesäisin jonkun verran hyttysiä, sellaisia pieniä ja vittumaisia naaman edessä pörrääjiä, jotka kiusaavat jos ei ole tuulinen sää (eli todella harvoin). Sellaisiin kunnon kutisevia puremia aiheuttaviin en ole itse törmännyt. Täällä on myös tosi vähän muurahaisia tai paarmoja. Ihanan ötökkävapaata.

      Poista
  5. Miten ihana isi teidän lapsella on! (nyt kuulostaa tämä kommentti siltä, että pitää alkaa selittelemään että äitikin on ihana...) Tuollainen spontaanius on just sitä, millaista elämän pitää olla! 1.5v kaksosten kanssa on spontaanius hiipunut minimiin, mutta tämä blogaus antaa rohkeutta uskoa tulevaan :) Nauti rauhallisesta illasta ja aamusta!!

    Mervi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mies on enemmän tommoinen spontaani, mun pitää suunnitella kaikki valmiiksi ja mielellään hyvissä ajoin etukäteen. Luonnollisesti tämä erilainen maailmankatsomus aiheuttaa välillä vähän kipinää, mutta onhan siinä puolensakin :)

      Poista
  6. Meidän Tiitiäisen ensimmäinen telttaretki tapahtui mummilan keittiössä... Silloin reilu 2-vuotiaalle oli luvattu telttareissu ja lupaus oli pidettävä, vaikka sää oli syvältä, joten teltta kasattiin keittiöön ja siellä sitten yövyttiin...

    VastaaPoista
  7. Mä olen viimeeksi yöpynyt teltassa kavereitten takaterassilla, kun kolmioon oli vähän haasteellista tunkea kymmentä ihmistä nukkumaan järkevästi... :) Se meni oikein hyvin, koska vessaan pääsi, hanasta sai vettä ja lapset oli mummolassa hoidossa (siis niitten muitten, meillähän ei ole lapsia)... Totesin, että jos saan säätakuun, voin lähteä myös muualle kuin sinne takaterassille telttailemaan... :)

    VastaaPoista
  8. Ihania hetkiä täällä blogissasi :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?