Kuva: Otava un kirjan takakannessa suurisanaisesti maalaillaan "Rikoskirjallisuuden uusi kotimainen tähti on syttynyt", minua...

Kati Hiekkapelto: Kolibri

15.6.14 Satu Kommentteja: 20

Kuva: Otava
Kun kirjan takakannessa suurisanaisesti maalaillaan "Rikoskirjallisuuden uusi kotimainen tähti on syttynyt", minua alkaa epäilyttää. Ei kai nyt esikoiskirjan perusteella kenestäkään tähteä tule? Tartuin kuitenkin teokseen, koska Reykjavikin pohjoismaisesta kirjastosta ei löytynyt mitään muutakaan suomenkielistä kirjaa, joka olisi hoidellut silloisen dekkarinnälän.

Kati Hiekkapellon esikoisteos Kolibri osoittautui ihan pirullisen hyväksi. Se on todella tervetullut ilmestys suomalaiseen dekkariskeneen, jota hallitsevat pääasiassa miehet. En väitä, että kirjailijan sukupuoli jotenkin määrittelisin tarinan sisältöä tai laatua, mutta on se nyt kuitenkin kiinnostavaa, että niiden kymmenen hyvän suomalaisäijän sekaan saataisiin muitakin kotimaisia rikoskirjailijanaisia kuin Leena Lehtolainen.

Varsinkin, kun Lehtolaisen Maria Kallio -sarja - niin menestynyt kuin se myyntiluvuissa mitattuna onkin - on omasta mielestäni todella väsähtänyt. Juoni tavallaan toimii, mutta tarina tuppaa olemaan vähän laihanlainen ja juonen vauhti aivan liian hidas ja mutkat liian loivia ja pitkiä. Henkilökuvauskaan ei juuri liikauta. Kiusaannun ja tunnen myötähäpeää Maria Kallion haaveillessa miespuolisen kollegan hauislihaksista kuin joku 13-vuotias teini päiväkirjansa sivuilla tyyliin "Voi, miten tiukka t-paita myötäilikään hänen upeiden käsivarsiensa hikisiä lihaksia." Tunnistan saman kiusaantumisen tunteen lukiessani mm. Reijo Mäen ja Seppo Jokisen kirjojen sivuosadaisareita. Ainakin kerran sadan sivun aikana tarinaan on ollut pakko liimata joku naisvartalon uloke. Tissikuvaukset voivat olla hyviä, mutta kun ne ovat täysin irrallisia monologeja jonkun ohi kulkevan naisen mielettömästä tissivaosta tai herkullisesta kaarevasta pyllystä, alkaa haukotuttaa. Että ette sitten muuta keksineet.

Kati Hiekkapellon päähenkilö Anna Fekete on toista maata. Mustetta ei hukata kolmekymppisen naisen kliseemäisiin päiväuniin miehistä, jonnin joutavaan itsetutkikseluun tai ruuhkavuosista itkemiseen.

Kati Hiekkapelto. Kuva: Jouni Harala / Otava
Toki Anna Fakete on se dekkarin päähenkilöpoliisi, jolla on henkilökohtaisia ongelmia. En tiedä, voiko pohjoismaista dekkaria edes kirjoittaa ilman, että pääpollarilla on joko sokeritauti, alkoholiongelma tai tunnelukko. Anna Faketella nämä ongelmat kumpuavat kuitenkin täysin uudesta kontekstista – nimittäin Jugoslavian hajoamissodista. Anna on kotoisin Serbian alueelta ja työskentelee poliisipiirin ainoana maahanmuuttajataustaisena poliisina.

Veto on kirjailijalta erinomaisen fiksu. Annan maahanmuuttajatausta tuo kirjan maailmaan täysin uudenlaisen asetelman. Päähenkilön tausta tarjoaa paljon potentiaalista materiaalia, jota käyttää sivutarinoiden rakennusaineksina tai päähenkilön toiminnan motiiveina.

Hiekkapelto on kirjoittanut päähenkilöönsä muutenkin särmikkääksi. Fekete lenkkeilee maanisesti, kiroilee paljon, juo kaljaa ja suosii suoraa toimintaa mm. pokaamalla terassilta miehen (ilman, että haaveilee tämän ojentajalihaksista kolmen sivun verran).

Myös Anna Feketen työyhteisö tuo kehystarinaan vääntöä. Työkavereihin kuuluu mm. yksi vanhalle viinalle haiseva rasisti, ruuhkavuosissa elävä naispoliisi ja eräs vähän omituinen patologi.

Kolibrissa seurataan kahta tarinaa. Anna Feketen pitää kiireisenä kurdiperhe, joka uhkailee aikuistumassa olevaa tytärtään. Samaan aikaan sarjamurhaaja metsästää uhreja kaupungin lenkkipolulla. Molempien tarinoiden jännitys säilyy loppuun asti, ja koko kuvio selviää vasta kirjan viimeisillä sivuilla. Jos Kati Hiekkapelto jatkaa Kolibri-teoksen malliin juonenpyöritystä myös tulevissa kirjoissaan, Otavan copywriter on voinut hyvinkin olla oikeassa.

En ole imelästä mainoslauseesta vieläkään samaa mieltä, koska mielestäni dekkarintekijältä vaaditaan hyviä näyttöjä ainakin kolme tai neljä, ennen kuin tähdistä aletaan puhua. Siksi halusinkin ottaa heti selville, miten Hiekkapelto on saanut kulkemaan järjestyksessä toisen dekkarinsa (Suojattomat, 2014). Ostin sen sähkökirjana iPadiin. Aavistan jo, että seuraavina öinä unet jäävät vähän tavallista lyhyemmiksi.

20 kommenttia:

  1. Itse luin molemmat e-kirjana viikon Turkin matkan aikana. Ei voi muuta kuin suositella, harmi vain ettei niitä ole enempää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että sarja saa pian jatkoa!

      Poista
  2. Suojattomat toimi mulle myös, joten kauniita vaaleita unettomia kesäöitä toivotellen ,-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukaisin viime yönä 120 sivua. Ihan hiton hyvä.

      Poista
  3. Mä taas lukijana koin vaivautuneisuutta siksi, että kirjoissa oli niin paljon samaa kuin Lehtolaisen Kallio-sarjassa. Olisin kaivannut omaperäisempää makua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiinnostavaa, että me on koettu tämä niin eri tavalla. Saanko kysyä, mitkä asiat erityisesti tuntuivat yhteneviltä?

      Poista
    2. Toki kysyä saat :) Ainakin nämä muistan: Kalliokin juoksee, kaljoittelee, kahnaa juopon mieskollegan kanssa, tärisee entisen ihastuksensa, nykyisin varatun miehen edessä, jossakin kirjassa keskittyy juurikin maahanmuuttajatyttöjen ongelmiin.

      Eli tuli tunne, että kyseessä eilinen keitto.

      Poista
    3. Oot muuten ihan oikeassa, nuo asiat ovat yhteneviä. Maria Kallio on kuitenkin loppujenlopuksi tosi sovinnainen ja tavanomainen tyyppi, joka kuuntelee vähän punkkia ja ottaa silloin tällöin kaljan, ja "kriiseilee" työn ja perheen yhteensovittamisessa.

      Anna Feketellä on isompi vaihde silmässä; hän muistuttaa mua jollain tapaa Nesbön Harry Holesta.

      Poista
  4. Minäkään en olee koskaan innostunut Lehtolaisesta, mutta Eppu Nuotion dekkarit ovat maistuneet! Eli kannattaa tsekata sekin suomalainen naisdekkaristi. Muistaakseni sarjan kaksi ekaa kirjaa ovat olleet ilmaiseksi tarjolla jonkun lehden sivuilla äänikirjoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, Nuotion kirjat! Mä olen lukenut niistä pari, mutta en jostain syystä isommin syttynyt. Pitänee palata ajassa taaksepäin ja tarttua johonkin Pii-kirjaan uudestaan ja tarkastaa oma mielipide :) Dekkareitahan nekin ovat, vaikka päähenkilö onkin toimittaja eikä poliisi.

      Poista
  5. Kiitti lukuvinkistä ! Just eilen mietin, että mitähän sitä latais pädille kesälukemiseks :)

    VastaaPoista
  6. Maria Kalliot luettu ja olen samaa mieltä kuin sinä. Telkkarisarjakin oli oudon pliisu.
    Vinkkisi innoittamana varasin kirjastosta kummatkin Hiekkapellon kirjat. Toisessa oli varausnro 1 mutta uudemmassa 32! Täytyy sanoa, etten ole Kati Hiekkapellosta aiemmin kuullutkaan. Toivottavasti "iskee..." :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en ollut! Ihan sattumalta törmäsin Kolibriin kirjastossa, ja ostin kakkososan esikoisen innoittamana. Nyt on jo puolet siitäkin luettu. Ihan huippu!

      Poista
  7. Kiitos vinkistä - törmäsin tähän Kolibriin tänään kirjastossa minikirjanaversiona. Lainasin heti keskiviikkona alkavalle reissulle mukaan :)

    Fekete muuten tarkoittaa unkariksi mustaa. Ei varmaan mitenkään sattumalta nimetty sankaritar.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, en tiennytkään tätä. Sehän sopii hyvin!
      Lukuiloa :)

      Poista
    2. Missä olet oppinut unkaria? ; )

      Poista
  8. Kiitos vinkistä! Molemmat luettuna jo. Dekkariahmatti kaipaa aina uusia dekkaristeja luettavaksi ja tämä sopi hyvin akuuttiin lukunälkään. Ei mennyt ehdottomiin suosikkeihin, mutta varmasti luen mahdolliset jatko-osatkin.

    Tarinan kerronta oli ihan jees, paljon sujuvampaa ja jouhevampaa kuin Lehtolaisen uusimmissa. Ei kuitenkaan paini samassa sarjassa ruotsalaisten kollegoiden saati Jo Nesbøn kanssa.

    Oletko lukenut Tess Gerritsenin kirjat? Itse tykkään niistä kovasti. Hiljan törmäsin pitkästä aikaa Sue Graftonin aakkosdekkariin, lomareissulle lähtee mukaan V englanninkielisenä versiona.

    Sulla on todella hyvä ja viihdyttävä blogi. Tykkään kun en saa huonoäitiahdistusta joka postauksesta ;) kiitos jokaikisestä postauksesta sekä ehdottomasti myös Islanti matkaoppaasta, sen perusteella kierrettiin viime kesänä saarta ympäri. Samalla, muuten, löysin blogisi.

    SatuT

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?