lemme viimeisen kolmen kuukauden aikana reissullamme kokeneet niin paljon uusia asioita, nähneet kummallisia juttuja ja vierailleet uskomat...

Lapsen reissukestävyys, äidin matkaähky

7.4.14 Satu Kommentteja: 18

Olemme viimeisen kolmen kuukauden aikana reissullamme kokeneet niin paljon uusia asioita, nähneet kummallisia juttuja ja vierailleet uskomattomissa paikoissa, tavanneet kiinnostavia ja vähemmän kiinnostavia ihmisiä, uineet niin lämpimissä vesissä ja jäätyneet niin kylmissä suihkuissa, että emme oikein itsekään oikein vielä tajua, mitä oikein on tapahtunut. Luulenpa, että vasta kotiin päästyämme kunnolla ymmärrämme, mitä itse asissa oikein tuli tehtyä.


Hetken kotona levättyämme muistamme, että me ihan oikeasti olimme siellä thaimaalaisella saarella aamujoogaamassa ja samoalaisessa pihakeittiössä katsomassa, kuinka mustekala paistetaan punaisena hohkaavien kivien päällä. Ja miten mukava se yksi uusiseelantilainen nuorimies olikaan, kun auttoi meitä hakemaan lähimmältä bensa-asemalta dieseliä sen jälkeen, kun automme oli hyytynyt keskelle maaseutua hurjassa myrskyssä. Entäs ne Uuden-Seelannin maisemat ja thaimaalaisen keittiön tuoksut. Samoan palmumetsät ja Kuala Lumpurin pilvenpiirtäjät. Ja hei: vielä on Fiji ja Kalifornia näkemättä! Saan pian matkaähkyn.



Koska meillä aikuisillakin kestää matkan sulattelussa oma aikansa, miten mahtaa lapsi jaksaa tätä kaikkea? Sillä on reissussa kasvanut hiusten lisäksi myös kynnet, jalat ja henkinen kestävyys. Se osaa sanoa kuudella kielellä päivää ja kiitos. Se ei enää pelkää kärpäsiä tai liskoja ja torakatkin ovat siitä järjettömän kiinnostavia eläimiä. (Kun kersa kyykkii isänsä kanssa hiekkatiellä seuraamassa torakan rapisevaa menoa, minä yritän estää itseäni kakomasta pitämällä kymmenen metrin turvavälin.) Mutta on se silti vasta neljävuotias.

Yhtenä yönä kun meistä täysi-ikäisistä ei kumpikaan saanut kuumuuden takia unta, me mietimme, olemmekohan hulluja, kun olemme tuoneet lapsen näihin olosuhteisiin. Olemme tuoneet tyypin mukanamme kuumaan tropiikkiin, hyttysverkon alle nukkumaan, koska meistä on siistiä vähän seikkailla ja kokeilla uusia asioita. Olemme valinneet majapaikkoja, joista välillä katkeaa sähköt ja vedenjakelu ja suihkusta tulee vain haaleaa vettä. Vietämme aikaa maissa, joissa ei ole supermarketteja, joista saisi joka päivä muroja ja jukurttia. Kioskeja kyllä on, mutta niistä saa vain kokista ja sipsejä. Ajelemme ilmastoitujen taksien sijasta täyteen ahdetussa samoalaisbussissa päällekkäin istuvien ihmisten ja torilaatikoiden seassa, koska meistä on kiinnostavaa nähdä, miten paikalliset matkustavat. Siinä kovalla patjalla maatessa meille tuli ensimmäistä kertaa koskaan meidän vanhemmutemme aikana mieleen se kaikkein inhottavin kysymys: olemmekohan me ihan epäkelpoja vanhemmiksi?

Kahden tunnin vatvomisen jälkeen havaihduimme siihen faktaan, että olemme edelleen hereillä jauhamasa asiaa. Ainoa, joka meistä tässä kuumassa pystyy tauotta nukkumaan, on - hah - oma huolenaiheemme. Sillä välin kun me kuiskimme, lapsi kuorsaa. Se on matkan aikana sammunut saunalyhdyn lailla kello kymmenen ja herännyt kello yhdeksän, oli lämpötila sitten 22 tai 32 astetta.

Tarkemmin miettiessä lapsi on ollut tyytyväinen melkein kaikkeen. Lapsi ei tykkää matkustaa henkilöautolla autopahoinvoinnin takia. Bussissa sen taas ei tule ollenkaan huono olo, koska sieltä näkee paremmin ulos ja ympärillä on actionia. Sitä paitsi samoalaisbusseissa soitetaan usein kovaa musiikkia, ja se on lapselle mieleen. Takseissa ja vuokra-autoissa on vaan tylsät radiokanavat! Eivätkä ne kylmien suihkujen rantafaletkaan ole mitään talebanin koulutuskeskuksia olleet. Kersa on viihtynyt niissä hyvin: falesta pääsee aamulla suoraan rannalle simpukoita keräämään, mikä on osoittautunut reissussa kukkien keräämisen ja hyönteisten katselun ohella lempipuuhaksi.

Meillä kaikilla perheenjäsenillä on omat lempipuuhamme, eivätkä ne ole kenelläkään samoja. Tekemisiä pitää jaotella eri päiville. Siksi kaikki päivät eivät ole superhauskoja, virkistäviä tai mukavia. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, mutta kyllä täällä Fijilläkin osa päivistä voi olla tautisen tylsiä. Loma-arki on täynnä kompromisseja, eli joka päivällä jollain on ainakin vähän aikaa tylsää. Silloin kun matkustimme miehen kanssa kaksin, kompromisseja tehtiin vähemmän, koska molemmat pystyivät häipymään omille teilleen päiväksi harrastamaan tai olemaan harrastamatta mitään. Tällä reissulla on pakko suunnitella päivittäin, mitä kukakin haluaa tehdä ja milloin se olisi mahdollista.
Se, että on tärkeää ottaa huomioon jokaisen toiveet, tarkoittaa myös kersan toiveiden huomioimista. Teemme säännöllisin väliajoin myös sellaisia juttuja, joista lapsi tykkää paljon. Yövymme silloin tällöin niissä värikkäiden rannekkeiden all inclusive -megaresorteissa, jotta lapsi saa nauttia uima-altaista ja länkkäriaamiaisbuffettien murotarjoilusta. Joinain päivinä kiipeilijä saa olla sukeltaja ja mennä päiväksi lajinsa pariin. Sillä välin me teemme lapsen kanssa jotain muuta, kuten poimimme kukkia tai katsomme läppäriltä muumeja, jos majapaikassa on nettiyhteys. Välillä on kiipeilijän vuoro viedä pätkä jonnekin seikkailemaan, ja sillä välin minä saan omaa aikaa lukea ja löhötä ulkona. Ja blogata.

Reissun onnistumisen kannalta on tärkeää pitää huoli siitä, että kaikki pääsevät nauttimaan reissusta omalla tavallaan. Ei se aina helppoa ole, ainakaan minulle. Kyllä joskus ketuttaa, kun ei voi tehdä sitä, mitä itse haluaa, vaikka on tullut tänne asti ja ensin hankkinut ja sitten käyttänyt matkan toteuttamisen paljon rahaakin.

Eilenkin harmitti niin vietävästi, kun olin suunnitellut meneväni snorklaamaan, mutta se ei sitten onnistunutkaan. Kaikki maskit olivat vuokralla ja niiden vapauduttua lapsi alkoi ilmoitella nälästään. Sekin vähän harmittaa, että ostin kasan sähkökirjoja lukulaitteeseen, mutta en ole viime viikkoina ehtinyt lukea niistä juuri yhtäkään. Koska aina kun pitäisi tarttua kirjaan, on pitänyt hoitaa joku muu asia.

Olen reissun päällä avautunut omien suunnitelmien kariutumisesta muutamaan otteeseen. Lapsi sen sijaan ei ole valittanut matkalla olemisesta kertaakaan. Se ei ole kertaakaan sanonut, että joku paikka on tylsä, ylihinnoiteltu tai muuten vain epämukava. Se ei ole kertaakaan ilmoittanut kyllästyneensä reissaamiseen. Se on joka kerta punaisen kukan nähdessään yhtä fiiliksissä. Rinkassa mukana kulkevassa muovikassissa on jo joku sata simpukkaa, mutta se ei laske seuraavalta rannalta löytyneen uuden näkinkengän arvoa. Lapsen reissukestävyydessä ei ole mitään moitittavaa. Itsestäni sen sijaan en voi aina sanoa samaa. Kun tekee mieli valittaa, muistutan itseäni, että tällaistahan tämä arki kotonakin useimmiten on. Hauskojen hetkien ohella riittää kompromisseja, keskeytyksiä ja järjestämistä.


Kuvat: Björgvin Hilmarsson

18 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Meillä on ollut jo pitkään haaveena myös vähän pidempi, kaukaisempi ja kalliimpi matkakohde, mutta odotellaan lasten kasvamista. On ajateltu, että se maaginen 3 vuotta on ikä, jolloin onnistuisi sekin, että voidaan ihan oikeasti tehdä asioita myös aikuisten ehdoilla. Kun kyllä meidän lomat menevät tällä hetkellä pitkälti lasten ehdoilla: ruoka-ajoista pidetään kiinni ja leikkipuistoon tai vastaavaan pitää päästä. Kivaa sekin aina on vieraassa ympäristössä, mutta odotan mä sitäkin, että taidemuseoissa näkisi ihan oikeasti edes puolet teoksista kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tämä oli lapsen iän kannalta paras reissuajankohta: se ei vielä ole koulussa, mutta tarpeeksi vanha ymmärtämään eri asioita. Yksi ilta mietimme miehen kanssa, että ei ihan näin pitkää matkaa kyllä kahden tämän ikäisen kanssa jaksaisi. Tai ainakin se oma tekeminen jäisi tosi vähälle, enkä mä nyt ihan pelkästään lapsen ehdoilla reissataukseni säästäisi vuotta rahaa ja säätäisi ihan hitosti, siitä reissusta pitäisi aikuisenkin saada jotain :D

      Poista
  2. Voit kertoa kersalle, että olen kateudesta vihreä tuossa hyönteisasiassa. Olen minäkin tämän reilun puolen vuoden reissaamisen aikana oppinut vähemmän hysteeriseksi muurahaisten suhteen, mutta torakoiden kanssa ollaan viellä hyvin vaiheessa. :P

    Minusta se, että olette vieneet lapsen tällaiselle matkalle, jossa on paljon vaihtelevia olosuhteita, opettaa älyttömän hyvin joustavuutta ja sitä, että asiat ja fiilikset voivat olla ihan hyvin, vaikka ulkoiset puitteet eivät olisi koko ajan (jollain standardilla) täydelliset. Monilta aikuisiltakaan eivät meinaa sujua perusasiat kuten syöminen ja nukkuminen vieraassa paikassa, joten joustavuuden opettelu on kyllä jotain, mihin mielestäni kannattaa panostaa, koska siitä on onnistuessaan iloa aina jatkossakin.

    Jos lapsi saa kuljetettua nämä "reissuopetukset" mukanaan läpi teini-iän aikuisuuteen saakka, niin olette tehneet tyypille aivan valtavan suuren palveluksen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ovat tosi mukautuvaisia eri tilanteisiin; usein se onkin se vanhempi, joka pilaa jonkun hyvän jutun stressaamalla tai tiuskimalla (ollessaan itse väsynyt tai jossain kulttuurishokissa). Mähän käyttäydyn just tällä tavalla välilä, mutta silloin on aika ottaa vahdinvaihto ja pitää iltapäivä vapaata...

      Poista
  3. Samaa mieltä kuin Surku. Ja olen tässä läpi talven ajatellut. kuinka upea lapsuus lapsellanne on. Uskomattomia kokemuksia turvallisten aikuisten läsnäollessa. Mikä on siis kuorsatessa rauhassa kun tietää, että äiti ja isä huolehtii, välittää ja turvaa. Näin voi simpukoita kerätä ja kukkia katsella vailla huolen häivää. Imeä kokemuksia ja aistia maailmaa ilman pelkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anonyymi. Ihanan kaunis kommentti <3

      Poista
  4. Ihan loistava teksti! Näitä sitä itsekin on pohtinut, vaikka jälkikasvua ei vielä ole, mutta että millaista se sitten on lapsen kanssa reissata? Ihana päästä blogisi kautta kokemaan ja näkemään, että hei, ei se todellakaan ole yhtään mahdotonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo ei se mahdotonta ole, vaikka onkin erilaista. Kiinnostuneena olen matkan aikana seurannut erilaisia matkaiijatyyppejä: 1) sinkut ja lapsettomat parit, 2) lapsiperheet (ymmärrettävistä syistä yleensä hotelliresorteissa) ja 3) 50+ pariskunnat tai kaveriporukat jotka matkustavat ilman lapsia (koska lapset haluavat matkustaa ilman vanhempiaan). :)

      Poista
  5. Samaa mieltä kuin Rimma. Tämä blogi tuo uskoa ja toivoa kaikille meille matkustamiseen koukkuun jääneille ja perheen perustamista harkitseville. :)

    VastaaPoista
  6. Vaikka tapahtuukin paljon ympärillä, kokee lapsi ne tärkeimpien ihmisten kanssa eli omien vanhempiensa kanssa, jotka siis pitävät huolta lapsen rutiineista ja "arjesta". Vastuullisena vanhempana ottaa usein päähän, siis olla vastuussa. Ei voi uppoutua omiin juttuihin niin paljon kuin haluaisi. Se tapahtuu reissussa tai kotona. Kivoina ja huonoina päivinä.
    Tässä vaiheessa voi kyllä ajatella, että aikansa kutakin. Jossain vaiheessa lapsi ilmoittaa, että "mä en sitten muuten lähde teidän kanssa mihinkään, ellen saa ottaa kaveria tms. mukaan". Matkanautintoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tismalleen. Välillä tekisi mieli pakata rantalaukku, häipyä ja mennä ottamaan muutama kylmä olut hyvän kirjan parissa hiekalle. Sitten taas sovitellaan ja säädetään ja kaikilla hyvä mieli.

      Poista
  7. Varmasti kestää, että pääsette takaisin omaan elämäänne. Olin itse 5kk vapaaehtoistöissä Tansaniassa, ja eilen huomasin pystyväni ajattelemaan matkaa ilman että ikävä sattuu liikaa. Olen ollut suomessa tasan kuukauden. Edelleen on hieno fiilis huomata, että olen puhdas, suihkusta tulee vettä, ja se on jopa lämmintä. Netti toimii, sähköt toimivat, kaikkea saa kaupasta, kauppoja ylipäätään on.

    Mutta täytyy myöntää, että minä olen teille ja lapsellenne kateellinen: ihan satavarmasti lapsi ei saa matkasta mitään ikuisia traumoja, vaan päinvastoin. Kyllähän matkailu aina avartaa, oli sitten neljä- tai neljäkymmentävuotias.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, sä olet ollutkin kaukana ja erilaisessa kulttuurissa. Vielä kun on enemmän siinä paikallisessa arjessa kiinni tuollaisen projektin takia, sitä varmasti ihan eri tavalla vielä kiintyy siihen paikkaan kuin näin vierailijana.

      Poista
  8. Ei sitä vielä kotonakaan oikein tajua mitä tapahtui, melkein hämmentyneenä olen käynyt läpi Uuden-Seelannin kuvia ja miettinyt että elettiinkö ja koettiinko me oikeasti kaikki tämä? Ja nytkö se on jo ohitse?

    Mullakin jäi kaikki kirja lukematta. Blogit sentään pysyivät noin suunnilleen erossa. Sen sijaan tutustuin niin moneen leikkipuistoon että en pysynyt perässä laskuissa, ja useassa niissä käytiin monta kertaa... Miehelläni ja minulla on aika lailla samanlaiset harrastukset vaikka se ei salikorttiin sortunutkaan, joten vuorotellen oli mentävä, suurimman osan ajasta. Silti oli kyllä aivan mieletöntä olla matkalla koko perheen voimin, ja mekin kun ollaan eletty aikas jatkuvaa reissuarkea niin täytyy sanoa että aika sopeutuvainen ja sosiaalinen tuo meidän mini on. Toki arki ja rutiinit ovat hyvästä, mutta välillä niitäkin on hyvä rikkoa... :)

    Teidän reissu on kuulostanut upealta ja kyllä se kahdenkin kanssa onnistuu, niistä on ihan eri lailla sitten seuraa toisilleen! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä seura-aspekti on muuten mietityttänyt. Jos oltaisiin pykätty kakkonen heti Vanhemman Perijättären perään, ne leikkisivät nyt kaksi tuolla rannalla, eikä minun tarvitsisi heittäytyä leikkimään Matoa, Hevosta, Ilkeää Äitipuolta tai Hiekanmurua ;)

      Perheen kanssa matkailu on kyllä ollut ihan huippusiistiä, olen digannut!

      Poista
  9. Lapsen kotihan on siellä, missä ovat vanhemmat. Ei siinä sen kummempaa tarvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vanhempien siellä, missä lapsi, hammasharja ja langaton netti ;)

      Poista

Mitä tuumaat?