eksin juuri täydellisen äitienpäivälahjan omalle äidilleni (äiti, älä lue juttua tätä, ethän?). Pistän pakettiin Laila Hirvisaaren  Minä,...

Laila Hirvisaari: Minä, Katariina

28.4.14 Satu Kommentteja: 8

Keksin juuri täydellisen äitienpäivälahjan omalle äidilleni (äiti, älä lue juttua tätä, ethän?). Pistän pakettiin Laila Hirvisaaren Minä, Katariina -romaanin, joka kertoo aikanaan maailman vaikutusvaltaisimman naisen Katariina II Suuren elämästä ja noususta Venäjän valtaistuimelle. Omalle lukulistalleni tämä kirja tuli täysin puun takaa. En ole aikaisemmin ollut suuri historiallisten romaanien ystävä. Mutta vielä kummallisempi juttu on se, että en ollut koskaan aikaisemmin lukenut Laila Hirvisaaren (ent. Hietamies) teoksia, vaikka hän on yksi Suomen tuotteliaimpia, myydyimpiä ja pisimmän kirjailijanuran tehneitä kirjailijoita.

Olen ohittanut Hirvisaaren teokset kirjakaupoissa ja kirjastoissa kuvitellen niiden edustavan Karjala-aiheista mummokirjallisuutta. Muistan Viipurista kotoisin olevan mummoni aina lukeneen Laila Hietamiehen (sukunimi vaihtui Hirvisaareksi vuonna 2004) kirjoja, koska niissä käsiteltiin evakkokokemuksia. Jotenkin olin alitajuisesti päättänyt, että mummon yöpöytälukeminen ei voisi kiinostaa minua. Miten noloa.

Viime syksynä kirjamesuilla paljastin puutteeni Otavan ständillä ja minulle iskettiin käteen Katariina Suuri -romaanit ja kehotettiin aloittamaan hirvisaarestelu niistä. Avasin 607 sivun mittaisen, Katariina II:n nuoruudesta ja elämästä suuriruhtinas Pietarin puolisona kertovan Minä, Katariina -kirjan tällä maailmanympärimatkalla. Sain kirjan päätökseen Uudessa-Seelannisa ja jos tarkkoja ollaan niin Hamiltonin kaupungin leirintäalueen keittiössä. Join siellä paksun syystakin alla kylmää punaviiniä ja jännitin viimeisille sivuille asti, kuka hovin tyypeistä mahtaa lopussa heittää veivinsä. Go Katariina!

Kuva: Björgvin Hilmarsson


Minä, Katariina oli innostava, opettava ja viihdyttävä lukukokemus. Vaikka kyseessä on fiktiivinen romaani, se todella perustuu Katariina II Suuren elämään. Hirvisaari kertoo kirjan loppusivuilla tekemästään vuosia kestäneestä taustatutkimuksesta. Työmäärä on ollut käsittämättömän suuri. Kaiken sen tiedon ja yksityiskohtien määrä on hengästyttävä. Minä opin kirjan lukemalla kaiken, mitä nyt tiedän Venäjän hovin hierarkiasta, vannehameista, peruukeista, 1700-luvun Venäjästä, hovin seksihurjasteluista (kuningashuoneissa on ilmeisesti ajankohdasta riippumatta käynyt sutinaa suuntaan ja toiseen) ja Katariinan taistelusta Venäjän tsaarittareksi ja oman aikakautensa mahtavimmaksi naiseksi.

Mutta kirjahan ei ole pelkästään taidokas ja värikkäin sanankääntein tuotettu teksti historiallisista tapahtumista. Se saa henkilöhahmonsa elämään. Kirjaa lukiessani Katariina Suuresta tuli minulle tuttu tyyppi. Aivan kuin olisin tuntikausia istunut vakoilemassa häntä hänen huoneestaan johtavien salakäytävien varrella. Seurannut sivusta, mitä kirjoja hän lukee, miten hän suree menetettyjä lapsiaan ja kenen kanssa öisin paneskelee. Tuntuu kuin olisin oppinut tuntemaan häntä koko ajan hieman enemmän. Loppusivuilla minun teki jo mieli käydä heittämässä muijan kanssa yläfemmat sen kunniaksi, että hän sai napattua vallan omituiselta ex-aviomieheltään Pietari III:lta.

Niin. Että mikä muukaan voisi sopia paremmin äitienpäivälahjaksi* kuin tarina maailman mahtavimmasta naisesta? Sitäpaitsi sitten kun Minä, Katariinan (2011) on saanut loppuun, on lukijan pakko saada lisää. Siinä tulee joululahjaidea samassa reessä: joulukuussa voi kääräistä pakettiin Katariina II Suuren elämää Venäjän tsaarittarena käsittelevän jatko-osan Me, Keisarinna (2013). Siispä vinkiksi teillekin: Minä, Katariina Suomalainen.com:ssa alkaen 13,95 €*

*) No tietysti Vuoden mutsi -kirjat, mutta ne mun äidillä jo on!
**) Affiliate-linkki, eli jos ostat linkin kautta kirjan, saan pienen myyntiprovikan. 

8 kommenttia:

  1. Mä tykkäsin tuosta kanssa ihan tosi paljon. Suorastaan yllättävän paljon. Me, Keisarinna ei musta ollut enää ihan niin yhtä hyvä. En kerro miksi etten spoilaa mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se tosiaan vielä lukematta :)

      Poista
  2. Ostin! Elisa e-kirjasta vitosella. Nyt pitää vaan ottaa aikaa lukemiselle.

    Männä viikolla lapsi nukkui kolmen tunnin päikkärit (!) Oikeesti se ei enää nuku päikkäreitä, mutta pari edellistä yötä oli menny vähän huonosti (ja seuraava meni muuten vielä huonommin). No, kolmessa tunnissa ehdin lukeen läppäriltäni e-kirjana Veera Vaahteran Rakkautta, vahingossa ja se oli IHANA! En kyllä oppinut mitään, mutta jäi hyvä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastavinkistä. Ihanan olon kirjat ovat myös upeaa luettavaa!

      Poista
  3. Mulla on hyllyssä Henri Troyatin Katariina Suuri, olen sen joskus teininä lukenut ja muistan, että se teki kyllä vaikutuksen. Hirvisaaren versio on varmasti huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en olekaan lukenut. Pitäisi varmaan. Iski nimittäin nyt sellainen Katariina-kuume.

      Poista
  4. Tuo oli aivan mahtava kirja! Sen sijaan Me Keisarinnasta samaa mieltä kukkavarpaan kanssa, ei vaan kolahtanut. Tai oliko sitten odotukset nousseet jo liian korkealle...

    VastaaPoista
  5. Minä olen lukenut myös paljon Hietamies/Hirvisaaren -kirjoja, Minä, Katariina oli aivan huippu, mutta kyllä niihin muihinkin teoksiin kannattaa tarttua, erityisesti suosittelen Imatra-sarjaa ja Anni-sarjaa... Olin itsekin aluksi skeptinen, mutta tartuin tuohon Anni-sarjan ensimmäiseen kirjaan vähän vahingossa, kun omasta kirjahyllystä ei löytynyt lukemista ja isän Päätalojen seasta löytyi "Kylä järvien sylissä". Sen jälkeen olen lukenut käytännössä kaiken Hietamies/Hirvisaaren tuotokset. Toinen kirjailija, jota kohtaan olin ensin myös hyvin epäileväinen oli Kaari Utrio, mutta sekin on kaikkea muuta paitsi mummokirjallisuutta! :)

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?