Havaintoja maailmalta: lapsen asema arjessa

Reissun aikana ja ulkomailla asuessa on tullut laitettua merkille, kuinka eri maissa suhtaudutaan lapsiin. Eroja nimittäin on. Asuinmaassani Islannissa ei ole lainkaan lapsiystävällisiä paikkoja, koska lapset otetaan automaattisesti mukaan joka paikkaan. Pätkiä ei erikseen toivoteta minnekään tervetulleeksi, koska he ovat asiakaskuntaa uimahalleissa, ravintoloissa, kahviloissa ja museoissa siinä missä pidemmätkin tyypit. Ei tulisi kuuloonkaan, että tavallisessa uimahallissa olisi alue, jonne lapset eivät saisi mennä.

Islannissa: iällä on väliä vain baarissa, ja sielläkin vasta myöhäisillasta.
Thaimaassa lapsi sai aikaan positiivista pöhinää kaikkialla. Löysimme kuukauden reissaamisen aikana vain yhden hotellin, joka oli tarkoitettu ainoastaan täysi-ikäisille vieraille. Hotellibaarin belgialaisten oluiden lista oli kuitenkin sen verran sykähdyttävä, että menimme kysymään respasta, saisimmeko käydä baarissa yhdellä, vaikka hotelliin ei periaatteessa päästetäkään lapsia. Tottakai se sopi! Ehdotukseni siitä, että istuisimme hiljaa taaimmaisessa pöydässä, ohitettiin hihittämällä. Saimme kivan paikan hyvillä näköaloilla ja lapsen eteen kannettiin ilmainen jätski sillä välin kun vanhemmat joivat omat Leffensä.

Barcelona; lapsen kanssa cava-kekkereillä.
Barcelonassa asuessamme olimme lapsettomia, mutta olemme käyneet kaupungissa lomalla lapsen kanssa. Isoksi kaupungiksi siellä on leikkipuistoja joka nurkalla, emmekä me ole ainakaan omilla reissuillamme koskaan törmänneet lapsilta erikseen kiellettyihin alueisiin.

Kuala Lumpur oli mainio lapsiperheenkin näkökulmasta. Hienoimpia ravintoloita emme tosin kokeilleet, vaan keskitymme puisto- ja ostarihengaamiseen. Kaikkialla saimme hyvän vastaanoton.

Suomessa meno ei ole ollut ihan niin aneemista, kuin mitä aluksi pelkäsin. Sanna Ukkolan legendaarinen lapsiaiheinen kolumni ei todella ole koko totuus. Meillä on Suomen-reissuilla ollut lapsi mukana ravintoloissa, hotelleissa, museoissa ja kahviloissa, eikä kukaan ole koskaan nyrpistellyt nenäänsä tai pyytänyt poistuimaan.

Uudessa-Seelannissa olen sen sijaan törmännyt useisiiin lapsi-aiheisiin sääntöihin. Kaikissa tähän asti käymissämme suuremmissa uimahalleissa on ollut vähintään yksi allas, johon lapset eivät saa mennä häiritsemään aikuisia (hah, ei todellakaan toimisi Islannissa). Leirintäalueiden sääntötauluissa neuvotaan vanhempia katsomaan lastensa perään, jotta nämä eivät rikkoisi mitään tai häiritsisi ketään. Sisäänpääsylippujonoissa olen nähnyt lappusia, joissa ohjeistetaan, että lapset eivät saa koskea jonoja ohjailevia nauhoja, jotta ne eivät menisi rikki. (Niin, lapsethan yleensä kaatuilevat julkisilla paikoilla asioiden päälle hajoittaen niitä.)

Yksi Uuden-Seelannin kylpylöistä, Tekapo Springs. Kolmannes altaista on vain aikuisten käytössä.
En väitä, että Uusi-Selanti olisi lapsivihamielinen paikka. Täällä on helppoa ja huippua matkustaa lapsen kanssa. Lapsiaiheisia rajoituksia ja ohjeita - ohjeita, joiden luulisi olevan kaikille itsestään selviä - vain kirjoitetaan todella hanakasti näkyville, enkä ole aikaisemmin törmännyt vastaavaan.

Thaimaassa lapsen kanssa matkustaminen on todella helppoa.
Lisättäköön vielä se, että minusta on ihan okei, että vaikkapa jotkut hotellit haluvat profiloitua vain aikuisten paikkoina. Menisin itsekin sellaiseen, jos haluaisin reissultani rauhaa ja hiljaisuutta. Toisaalta arvostaisin myös rehellisesti idiootti- ja ördäysvapaata hotellia, jossa kukaan täysi-ikäinenkään ei (kännissä ja housut kintuissa) metelöisi. Ja ehkä "Ei vanhuksille" -designhotellillekin voisi olla kävijänsä? Ehkäpä jotkut haluavat lomallaan katsella vain nuoria ja vetreitä tyyppejä! Kukakohan kehtaisi perustaa tällaisen mestan?

Vanhemmat, älkää antako lastenne ärsyttää!
Olisi kiinnostavaa kuulla, millaisia kokemuksia teillä on asuinmaastanne tai lomamatkoilta. Ovatko lapset paikallisesta näkökulmata oma, kylttiohjeistusta vaativa erityisasiakasryhmänsä vai solahtavatko he muiden ihmisten joukkoon siinä missä muutkin erikokoiset, -näköiset tai vähän kovemmalla äänellä jäätelöä änisevät tyypit?

Tunnisteet: ,