Uusi-Seelanti ja vaikea alku

ia Ora! Terveisiä Uudesta-Seelannista! Olemme viime päivät viettäneet trooppisessa Islannissa. Täällä on hyvin kotoista. Tutunoloisia maisemia vilisee matkailuauton ikkunasta: jylhiä vuoria, tuhansia lampaita ja kuumia lähteitä. Ihmetys iskee autosta ulos astuessa. Täällähän on kuuma ja mainiot sortsi- ja t-paitakelit! Maa on upea, mutta ei tämän reissun alku ihan helppo ollut. Alkusäädöstämme tuli elävästi mieleen kaimabloggarini Uuden-Seelannin ekat ei-niin-hohdokkaat reissupäivät - olemme sattumalta täällä samaan aikaan, siistiä!)

Ekaksi kosahti netti - ja sehän on minulle matkan järjestely- ja muissa työasioissa kriittisempi asia arkipäivää kuin puhtaat alusvaatteet (koska ilman alkkareitakin pärjää päivän tai pari, jos pakko on). Ensimmäisenä päivänä otin käyttöön promolahjaksi saamani wi-fi-aseman (THL Mobile wi-fi), jonka aloituspaketti kesti ruhtinaalliset kolme tuntia. Uusintalataus (500 mb) maksoi yli 30 euroa. Meinasin saada hepulin. Ettäkö maksaisin netistä tunnissa enemmän kuin kahden Chardonnay-valkkaripullon verran? No onneksi se valkkari on edullista ja matkailuautossamme on tehokas jääkaappi, joten ajattelin, että pystyn ehkä elämään ilman päivittäistä nettiä muutaman viikon. No sitten tänään löysin toisen palveluntarjoajan: 30 päivän langaton netti ilman käyttörajoitusta 200 leirintäalueella ympäri maata maksoi 40 euroa (IAC).

Aucklandin leirintäalueen neljänneksi tärkein ohje tuli mieleeni, kun yöllä heräsin naapuripaikalta kantautuvaan känniseen älämölöön.

Netin takkuilua isompi kiusa oli lentomatka Thaimaasta Aucklandiin. Ei mennyt ihan putkeen. Tai no, kirjailmellisesti se meni juurikin sinne. Miehellä. Se sairastui lentomatkalla vatsatautiin ja vietti 10 tunnin yölennon hyppien keskipaikalta (meidät kolme oli plaseerattu keskirivin keskelle, maailman surkeimmat paikat ikinä) saudiarabialaisen sheikin näköisen herran sylin yli vessaan. Kohteliaana miehenä kiipeilijä vaihtoi välillä vessasta toiseen, että muutkin jonossa pääsevät.

Perillä meidän piti kiirehtiä autovuokraamoon noutamaan meille varattua matkailuautoa. Kuskin roolia vetävä kiipeilijä hoippui lentoaseman saapuvien terminaalissa naama valkoisena vessaa pälyillen. Tästä ei tule kyllä nyt mitään, ajattelin. Lapsi huusi väsymystä, oma vatsani nälkää ja mies oli kipeänä ja vittuuntunut omasta sairastumisestaan. Aivan aluksi sekoilimme lentokentällä pari tuntia. Mietimme, yrittäisimmekö löytää taksikyydin avulla huoneen jostain lentokenttähotellista, sairastaa yhden päivä siellä ja mennä autovuokraamoon vasta huomenna. Hylkäsimme idean (5 laukkua, 3 ihmistä, ei varauksia ja asuntoauto odotti naapurissa) ja lähdimme noutamaan sitä asuntoautoa.

Meidän motorhome - aika porvarimalli! Superhieno. Viinilasitkin ovat LASIA. Kiitos www.newzealand.com.

Yritin painaa päänsäryn kiusaamaan väsyneeseen kollaani, miten vessakasetti tyhjennetään, mistä kaasu menee päälle, mistä puhdas vesi tulee sisään ja likainen ulos. Auton avaimet saatuamme mies tsemppasi itsensä ajokuntoon, mutta meni jos mahdollista entistä valkoisemmaksi, kun muistimme, että ai helkkari, täällähän on vasemmanpuoleinen liikenne. "Väärinpäin" kulkevat liikenneympyrät, käännös oikealle t-risteyksessä ja muut hienoudet. Oh noh. Ajelimme niin hitaasti kuin Aucklandin iltapäiväruuhkassa kehtasimme läheisimmälle leirintäalueelle, jossa onneksi oli tilaa. Emme kolaroineet. Hyvä kuskin on hyvä kuski, vaikka väsyneenä vatsatautisena vasemanpuoleisessa liikenteessä. Pisteet miehelle.

Neljännen matkapäivän jälkeen reissuelämä alkaa taas maistua. Vatsatauti on ohi, aikaerorasitus melkein selätetty ja matkasuunnitelma seuraavalle kolmelle päivälle on valmis. Huomenna käymme Rotoruan kylpylöissä ja illalla ajamme Tongariron luonnonpuistoon. Ja jääkaapissa on sitä kylmää, edullista ja paikallista Chardonneyta. Tästä on mainio jatkaa.