arkalleen 2/3 perheestämme kärsii ötökkäkammosta: minä ja pätkä. Kestän kärpäset, hyttyset ja kastemadot. Raatokärpästä isommat lentävät a...

Ötökkäkammo - vertaistukea, vinkkejä, anyone?

25.1.14 Satu Kommentteja: 27

T arkalleen 2/3 perheestämme kärsii ötökkäkammosta: minä ja pätkä. Kestän kärpäset, hyttyset ja kastemadot. Raatokärpästä isommat lentävät asiat ja seinillä luikertelevat liskot saavat aikaan paniikinomaisen reaktion: kiljaisen, säpsähdän, menen kyyryyn ja hengästyn. Tämä hyönteisten perässä säntäily pitää Thaimaassa sykkeet säännöllisen ylhäällä. Tiedän, että on naurettavaa ja täysin järjetöntä juosta toiseen huoneeseen pakoon hämähäkkiä. Mutta kun en voi sille mitään! Paitsi nyt, kun reissussa on minua paljon vakavampi ötökkäkammoinen: lapsi. Se alkaa parkua nähdessään millin mittaisen muurahaisen.
Kylppäristä löytyi lisko. Rakensimme poistumistien.
Olen järkevä aikuinen, joka pystyy hillitsemään tunteensa. Kun oikein pinnistän, pystyn esittämän coolia, vaikka näen katonrajassa kiipeilevän liskon, joka aivan varmasti pian putoaa lautaselleni tai menee paidankauluksestani sisään. Tai vähintäänkin se murskaantuu viereiseen tuulettimeen ja saan naamalleni annoksen liskomuhennosta.

Mutta miten toimia Islannin ilmastossa kasvaneen lapsen kanssa, joka alkaa parkua pienestä kärpäsestä? Hämähäkki saa aikaan tärinäpaniikkireaktion ja liskon ensi kertaa nähdessään pelkäsin todella, että se saa sydärin. Auttaako tässä rauhallinen totuttautuminen vai asian ignooraaminen? Miten hyönteispelon saa pois tai edes siedettäväksi? Tropiikissa ja muissa ötökkämaissa lasten kanssa matkustaneet vanhemmat: jos teillä on hyviä vinkkejä, pistkäkää jakoon. Niille olisi nyt todellista tarvetta.

PS. Olen yrittänyt jo ns. järkevää lähestymistapaa. Kerroin, että on itse asiassa ihan sairaan hyvä juttu, että täällä on paljon liskoja, koska ne syövät pois kaikki vittumaiset hyönteiset. Kersa mietti vähän aikaa  epäilevästi ja sanoi sitten, että minä narraan. Koska täällähän on molempia: liskoja ja hyönteisiä. No niinpä.

27 kommenttia:

  1. Äh, voi kurjuus. :( Minusta ei juuri taida olla hyötyä, vaikka olin itsekin ötökkäkammoinen lapsi ja nykyisin ötökkäkammoinen aikuinen. Kammo on toki lientynyt, nimittäin sillä, että jouduin jo eläintenhoitajaksi opiskellessani hoitamaan erilaisia hyönteisiä (erityisesti suuria inhokkejani sirkkoja) ja syöttämään niitä elävänä muille eläimille. Matkustaminen on toinen asia, mikä kammoon on auttanut, erityisesti Kaakkois-Aasia muurahaiskammoon. :) Mutta duunikokemus ei ole auttanut siihen, ettenkö edelleen saa kohtausta törmätessäni torakkaan, pieneenkin sellaiseen. Todistettavasti pystyn jo poistamaan sellaisen bungalowista pyyhkeen avulla, mutta se vaatii suurta psyykkausta etukäteen ja pitkää rauhoittumista jälkikäteen.

    Itse en siis ole löytänyt muuta keinoa kammon lientymiseen kuin väkisin totuttautumisen. Asennekin ratkaisee, koska tiedän, että kun kerran haluan täällä päin maailmaa matkustaa pitkiä aikoja, niin niiden ötököiden kanssa on vain elettävä, piste. Mutta tuo asennekoulutus on ehkä enemmän aikuisten heiniä, sen verran vaativa juttu.

    Ymmärrän lapsista suurinpiirtein yhtä paljon kuin ydinfysiikasta, mutta tämäntyyppistä luin jostain toisesta blogista joskus: Auttaisiko teoreettinen tutustuminen liskoihin? Internetistähän sitä tietoa löytää. Ehkä lapsi tiedon kartuttua alkaisi paremmin uskoa tuohon, että niistä liskoista ON oikeasti hyötyä. En tiedä, kannattaako lapselle kovin graafisesti kuvailla, että ätököitähän olisi aivan hurjasti enemmän, mikäli liskoja ei olisi, mutta koittaisin silti jollain tavoin jatkaa tuota, että liskosta maalailisi kuvan ystävänä. Anyway, siinä tutustumisessa olisi siis se pointti, että sitä kautta eläimestä tulee lapselle tutumpi ja sen toiminnasta lapselle ymmärrettävämpää - jolloin ainakin teoriassa pelko voisi hälventyä, tuntematonta asiaahan pelkää aikuinenkin aina enemmän. Lemmikki- ja kasvatussivustojahan on suomeksikin, niin siinä näkisi, että liskot ovat ihan harmittomia eläimiä, joita ihmiset pitelevät ja hellivät. Toisaalta jos minä näkisin kuvia, joissa on ihmisiä vaikkapa kädet täynnä vaeltajamuurahaisia, niin alkaisin varmaan itkeä. :D

    Minun on tietysti helppo puhua, kun puhuttelen liskoja ja gekkoja muutenkin pikku ystävikseni. :) Ötökänsyöntisyistä toki, nehän ovat yksi parhaista asioista reissulla ja toivotan ne aina riemulla bungalowiini. Mutta rakastan niitä muutenkin, älyttömän kiinnostavia ja mukavia otuksia! Rauhoittaisiko sua ammattilaisen sana, että ne ovat kyllä sen verran näppäriä ja varovaisia kavereita, että eivät spontaanisti putoile ympäriinsä. Olet liskojen ja gekkojen mielestä aivan liian pelottava, että ne uneksisivatkaan pääsevänsä paidankauluksestasi sisään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo todella lohdutti :)
      Eilen illalla ravintolassa pari liskoa seikkaili pöydän vieressä, enkä saanut ulospäin näkyvää sätkyä. Eiköhän tämä tästä, ainakin omalla kohdallani. Lapsen kanssa harjoitukset jatkuvat.

      Poista
  2. "Olet liskojen ja gekkojen mielestä aivan liian pelottava, että ne uneksisivatkaan pääsevänsä paidankauluksestasi sisään."

    Surku varmaan huomaamattaan antoi sulle just avainsanat! Tosin tämä ei ehkä päde niiden ötököitten kohdalla mutta ehkäpä noitten isompien kavereiden kanssa asiaa vois lähestyä näin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin diggasin tästä ajatuksesta :)

      Poista
  3. Meidän esikoinen on ihan tajuttoman ötökkäkammoinen. Kreikan-lomalla valvottiin muutama yö, kun huoneessa oli _yksi_ hyttynen!
    Parhaiten on auttaneet humoristiseen sävyyn pelottavista ötököistä kertominen. Tyyliin muurahaiset etsii ruokaa pienille muurahaisvauvoille, vilkutetaanko muurahaiselle heipat. Ja ötököiden nimeäminen, tyyliin Mauri-muurahainen ja sitten seurailtu Maurin puuhia. Ja tietty, että on ite pokkana, eikä kilju ja säiky (tosi helppoa ampiaisten kohdalla esim...)
    Siitäkin voisi varmaan puhua, että muistaako teidän pieni, kun Suomessa tai Islannissa oli kesällä niitä ja niitä ötököitä, että nyt ne nukkuu talvella, ja että Thaimaassa on nyt kesä ja ötökät hereillä?
    Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  4. Minulle on lukion psykologiasta asti hoettu kaikilla mahdollisilla kursseilla että lapsen (ja myöhemmin aikuisen) pelot ovat yleensä omilta vanhemmilta / sisaruksislta / läheisiltä opittuja. Esim. koirakammoinen isä kiertää koirat kaukaa ja vie lapsenkin epäilevän oloisena pois, vaikka koettaisikin hillitä pelon ilmenemisen, lapsi tajuaa "vaaran".

    Koska lapsilla ei ole samanlaisia edellytyksiä hillitä omaa pelko-/inho-/vihareaktiotaan, on pelon ilmeneminen hyvinkin kokonaisvaltaista. Ja onhan pelkoreaktio/paniikki raskasta henkisen puolen lisäksi myös pienen ihmisen fysiikalle.

    Pelon liennyttämiseen olen lukenut parista vinkistä
    A) Ympäröivät ihmiset eivät pelkää sitä mitä ko. henkilö pelkää, kts. joukkohysteria
    B) Tiedon lisääminen pelon kohteesta esim. susi pelkää ihmisiä ja pakenee, susia ei tarvitse pelätä tai muurahaiset ovat hyviä tyyppejä, ne ehkäisevät tauteja, syövät ällöt raadot pois lojumasta ja karkottavat käärmeitä tms.
    C) Inhimillistäminen ja sadut kts. Ötökän elämää, Topelius: Muurahainen lääkärissä jne.
    D) Siedätyshoito: Aloitetaan aikuisen/lapsen mielestä ei niin pahoista koirista/ötököistä tms. otetaan esim. pieni ja vaaraton koira kuten mäyräkoira paijattavaksi tai pyydystetään perhonen/leppäkerttu ja tutkitaan sitä, mietitään mitä se syö ja siirrytään sitten badass ötököihin kuten kämmenen kokoisiin myrkkyhämähäkkeihin, lihansyöjämuurahaisiin ja tappaja-ampiaisiin... tai okei, ne voi ehkä jättää tutkimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadut, of course! Seuraavana nukkumaanmenotarinana sepitän jonkun prinsessa ja sen muurahaissuperystävät tarinan. Kiitos vinkistä!

      Poista
  5. Olimme jokunen vuosi sitten miehen kanssa pitkään Thaimaassa. Liskoja oli tietenkin paljon, ja mulla oli jotain myrkkyä (?!) millä niitä aluksi suihkuttelin hysteerisenä. Hermo meni viimeistään siinä vaiheessa, kun yksi löytyi tyynyliinan sisältä.
    Ei reissussa kuitenkaan kovin kauaa tarvinnut olla, että ötököihin tottui. Ei sitä ihminen jaksa montaa viikkoa pelätä eläimiä, joita on joka paikassa ja jotka ovat vaarattomia.
    En osaa mitään vinkkejä antaa, mutta uskon että tämä tottuminen tapahtuu teillekin jossain vaiheessa. Olette kuitenkin sen verran pitkään reissussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyynyliinassa - uff. Tottouminen tekee tässä varmasti ainakin osan tehtävää, meillä on varmaankin joku sopeutumisvaihe vielä menossa.

      Poista
  6. Täällä on jo niin monta auttavaa kommenttia joten ihan vaan lohduttava tieto - me ei olla vielä löydetty Uudesta-Seelannista ötököitä vaikka viime yö vietettiinkin hieman kyseenalaisessa motellissa. Jos motellin nimi on Rendezvous ja paikan nimikyltti vilkkuu punaisena bensa-aseman vieressä missä tönö sijaitsee, pakostakin joutui miettimään viedäänkö muksut (ja mut) sinne koisimaan. Tällä kertaa ei ollut muita vaihtoehtoja mutta niitä ötököitä ei siis ainakaan löytynyt :) Ja ihan pakko kysyä. MITÄ teillä on tuossa mustassa paketissa!!??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi-Seelanti on kuulemma tosi ötökkä- ja myrkyllinen elälin -vapaata aluetta. :)

      Tuossa mustassa paketissa on meidän kantorinkka kersalle; päästään kätsymmin vaeltamaan, kun sen voi istuttaa isänsä selkään ensimmäisen kilsan jälkeen.

      Poista
    2. Tai no, unohda edellinen kommenttini. Kyllä niitä ötököitä löytyy, mutta suurin osa on pysynyt asunnon ulkopuolella!! :)

      Poista
    3. Nooo, mutta on niitä toivottavasti vähemmän kuin täällä ;)

      Poista
  7. Mua käy vähän sääliksi sun miestä, kun se joutuu siellä mörönsyötiksi ja ötökäntappajiksi teidän kahden hihkuessa ja hyperventiloidessa :) Tyypille voi tulla pitkä neljännesvuosi tropiikissa... Tsemppiä!

    Nyt rakentavampi kommentti: tuli mieleeni, että jonkun eläinkirjan/ötökkäkirjan lukeminen/tutkiminen voisi auttaa. Sen sijaan, että heti tulisi paniikki, voisi seurata sitä ötökkää ja yrittää kirjan avulla selvittää, mikä se on ja mitä se tekee. Se olisi samalla totuttelua. Lapsiahan totutetaan muihinkin vaikeisiin aiheisiin kirjojen avulla (meidän kirjastossa on erillinen "vaikeat aiheet" -hylly, jossa on kirjoja kuolemasta, kiusatuksi tulemisesta, avioerosta, pimeän pelosta yms). Mutta sun pitää myös itse totutella ötököihin (tai ainakin näytellä coolia lapsen vuoksi), koska tyttäresi mallioppii sekä saattaa jopa säikähtää sinun reaktiotasi.
    -S-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika tottunut rooliinsa, ei tullut yllätyksenä :)
      Mä toimin kartturina ja suunnittelijana, se hoitaa tinkaukset ja ötökät.

      Mä yritän oikein kovasti olla pelästymättä näitä pikkueläimiä. Mies selittää lapselle innokkaasti ravintoketjua ja miten homma toimii ja miten kärpäset etsivät ruokaa ja sulattavat sen elimistössään energiaksi. (Se pääsee hyödyntämään biologin koulutustaan, haha)

      Poista
  8. Empä ossaa auttaa, mutta jos toinen pelkää, niin ehkä ignooraus ei auta. (Paitsi jos kyse olisi huomion herättämisestä)

    Ainakin sitä voi olla turvallinen ja läsnä lapselle.

    Toiv. nuo muitten menetelmät toimisivat.

    Tsemppiä kovasti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saanut tässä hyviä vinkkejä, raportoin kehityksen etenemisestä.Eiköhän tässä johonkin suuntaan päästä :)

      Poista
  9. En nyt haluaisi lisätä ötökkäahdistusta, mutta kannattaa Uudessa-Seelannissa vältellä näitä: http://www.geekosystem.com/record-breaking-giant-weta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Argh, voi saatana! Tuostahan riittäisi ravintoa yhdeksi illaksi koko perheelle.

      Poista
  10. Meillä lapsi purskahti itkuun kesästä puhuttaessa, kun muisti, että silloin on ampiaisia. Ja puhuttiin siis ihan Suomen kesästä. Meidän täytyy aloittaa joku ampiaiset, nuo iloiset pikku ystävämme -projekti, koska muuten kesä menee sisällä ikkunat kiinni panikoidessa. Tsemppiä, mulla ainakin omaan hämähäkkikammoon auttoi juuri se, että lapsen kanssa piti esittää rohkeaa - esitys muuttuikin ihan oikeaksi pelottomuudeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siedätyshoito auttaa varmasti! Mä olen nyt jo vähän vähemmän pelokas kuin viikko sitten. Ja lapsi halusi jo piirtää muurahaisille kuvan ja viedä sen heidän kotipolulleen rappusten eteen. Pienin askelin jne.

      Poista
  11. Kuulostaapa tutulta. Itse hypin myös kattoon, ellen melkein katon läpi, kun gekkoja tai lentäviä öttimötisiä on näkynyt Aasian reissujen majapaikkojen katoissa/seinillä/ilmassa. Ipanathan saman tien jo ihan pieninä tajusivat tällaisessa tilanteessa, että nyt on todellinen hätä kyseessä, kun äitikin noin säikähtää. Mies oli tooooosi iloinen, kun tälleen ihan vahingossa tartutin lisko- ja ötökkäkammon lapsiinkin. Vähitellen olen kuitenkin oppinut olemaan kiljumatta ja pomppaamatta, kammotuksesta ja kylmistä väreistä huolimatta, ja osaan jo lähes äänettömästi viestittää liskonmetsästäjämiehelleni havainnosta. Urhea isi sitten yrittää pelastaa perheensä häätämällä gekon harjanvarrella seinältä alas ja nappaamalla sen pakastepussiin, jossa kiikuttaa elukan ulos. Harmi vaan, että toisinaan gekon häntä on jäänyt matkan varrelle:)
    Vähitellen on lapsukaisten kauhu muuttunut melkein välinpitämättömyydeksi (ötökän koosta riippuen), kun itse vaan olen onnistunut pitämään naaman peruslukemilla tyyliin "voi että, taas tollainen, eihän siitä mitään haittaa ole mutta koitapas X nyt kuitenkin saada se häädettyä ulos, eihän me kotonakaan tykätä nukkua jos on hyttysiä sisällä". Ei me erityisesti olla ötököihin tai liskoihin tutustuttu, siihen ei taitais mulla rohkeus riittää... Nykyään meillä nuorempi jo kotonakin tappaa kesällä lukkeja ja hämähäkkejä äitin puolesta:) Siedätyshoito on siis purrut - lapsiin, vaan ei valitettavasti itseeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvailit juuri meidän loma-arkea :D

      Poista
  12. enemmän gekkoja!

    kandee varoa niitä vähän isompia veitikoita. viime vuonna thaikuissa löysin vessastani käärmeen (poikasen, kun oli vaan 40cm). en ymmärtänyt pelätä (paljoa) ennenkuin näin, että henkilökunta piti todella pitkää välimatkaa vierailijaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin eilen yhden hostellin edessä kuolleen käärmeen ja mulle tuli heti tämä sun kommentti mieleen. :)

      Poista
  13. Se on muuten ongelma, jos on allerginen, ja siksi säikkyy, vaikkapa mehiläisiä/ampiaisia/muita vastaavia... Minä en varsinaisesti pelkää ko. ötököitä, mutta jos joku noista sattuu pistämään, niin hengenlähtö on lähellä, joten saan todellakin järkyttäviä paniikkikohtauksia, varsinkin, jos satun näkemään useamman kuin yhden lajin edustajan samaan aikaan... Toki mulla on ensiapu saatavilla, mutta pelko on niin syvällä, etten pysty pidättämään sitä edes lasten lähettyvillä, mikä on valitettavaa, koska todennäköisesti heillä ei ole todellista syytä pelkoon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Pelko on varmasti ihan eri luokkaa - ja jokseenkin ymmärrettävämpää - jos on pahasti allerginen hyönteisten pistoille. Mä en ainakaan (vielä) ole huomannut, että meistä kukaan olisi allerginen.

      Poista

Mitä tuumaat?