Pitäisiköhän huolestua? Aamulla herättyäni kilautin olohuoneen valot päälle. Yksi kynttilälampuista sihahti pimeäksi. Seuraavaksi yritin sy...

Valomerkki

26.2.13 Satu Kommentteja: 9

Pitäisiköhän huolestua? Aamulla herättyäni kilautin olohuoneen valot päälle. Yksi kynttilälampuista sihahti pimeäksi. Seuraavaksi yritin sytyttää eteisen kattovalon. Kaksi lamppua kolmesta ei totellut. Kolmatta kertaa en kehdannut kokeilla, joten keitin aamukahvit pimeässä keittiössä.


Yrittääkö tässä nyt joku kertoa jotain? Pimee ämmä, mee vuosihuoltoon. Helmapeltisi repsottaa. Nuku enemmän. Käy ostamassa irtiksiä ja pidä vapaapäivä.

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Sillä tällä tällä viikolla sitä on ollut tarjolla. Viime päivinä Suomessa on julkaistu kaksi aivan mielettömän hyvää tutkivan journalismin...

Hanki poikkeuksellisen hyvää katsottavaa ja luettavaa

22.2.13 Satu Kommentteja: 29

Sillä tällä tällä viikolla sitä on ollut tarjolla. Viime päivinä Suomessa on julkaistu kaksi aivan mielettömän hyvää tutkivan journalismin tuotosta. Kemikaalicocktailin Nooran tekemä Pilattu maito -dokumentti nosti katsoessa niskavillat pystyyn. Taloustieteilijän huomio kiinnittyi ensimmäisenä siihen kiinnostavaan seikkaan, että Valion laktoosittomien tuotteiden kulutus on noussut kymmenen vuoden aikana 2 miljoonasta litrasta 110 miljoonaan litraan. Viidennes suomalaisista ei voi vatsavaivojen vuoksi juoda kaupan "tavallista maitoa", vaan joutuu turvautumaan laktoosittomaan ja jopa 50 % kalliimpaan vaihtoehtoon. Joku nauraa matkalla pankkiin. Vatsavaivaista kuluttajaa ei hymyilytä. Korkeintaan pierettää. Juttu löytyy Areenasta, suosittelen! 


Miksi maito homogenisoidaan?

Tämän viikon toinen suomalaisen journalismin päivänsäde on verkkolehti Long Playn julkaisema juttu Pekka Himasesta. Ai että. Joka toisessa mediassa on viime kuukausien aikana ihmetelty ja hienovaraisin sanankääntein paheksuttu Himasen saamaa 700 000 euron tutkimusrahoitusta, jonka tuotoksena on tähän mennessä syntynyt kirjanen täynnä latteaa sanojen kääntelyä. (Eioototta-blogin Katleena Kortesuo teki kirjasta osuvan tekstianalyysin.)

Kukaan ei toden teolla ole lähtenyt kaivelemaan, miten hemmetissä on mahdollista, että yhdelle taholle on syydettu tutkimusapurahaa toisensa perään, vaikka hankkeista syntyneet tutkimukset ovat ympäripyöreää bulabulaa ja tutkimussuunnitelma loistaa poissaolollaan. Kunnes Long Play tarttui aiheeseen. Ai että! Kataisen ja Himasen läheiset välit; salaperäinen Himasen tutkimusryhmä, joka katoaa jäsen kerrallaan kuin pieru saharaan toimittajan ottaessa yhteyttä ja Himasen nk. professuurit eli yliopistoissa (yhden yliopiston puhelinvaihde ei edes tunnistanut koko tyyppiä). Ja niin edelleen. Aah. Juttu on antoisaa, jännittävää ja silmät avaavaa luettavaa. 

Long Playn pitkiä, tutkivan journalismin juttuja ostetaan kertaperiaatteella, yksi juttu maksaa 4 €. (Se on halpa. Samalla hinnalla saa viikonvaihteen iltapäivälehdet: Tällaiset arvet leikkaus jätti Ron Jeremyn rintaan. Suuseksikohtaus hätkähdytti katsojia.)

Se mitä ei haluta päätyvän mediaan, on journalismia. Kaikki muu on pr:ää. Tuo viisaus pitää usein paikkansa. Jos haluat ajateltavaa viikonlopuksi, tiedät, mitä klikata.

29 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Reykjavíkissa on viime aikoina käyty paljon keskustelua päiväkotien kirkkovierailuista. Päiväkotiryhmät ovat tehneet retkiä läheisiin seura...

Uskon asia

19.2.13 Satu Kommentteja: 48

Reykjavíkissa on viime aikoina käyty paljon keskustelua päiväkotien kirkkovierailuista. Päiväkotiryhmät ovat tehneet retkiä läheisiin seurakuntatiloihin ja kirkkoihin - ja vanhemmille nämä kyläilyt ovat tulleet yllätyksenä. Ymmärrän tavallaan päiväkodin pointin: Jos kirkko on lähellä, sinne on helppo kävellä. Samalla lapset saavat vaihtelua ulkoiluun. Ymmärrän kuitenkin paremmin niitä tuohtuneita vanhempia, joiden mieleen uskonnolliset vierailut eivät ole. Eivät kaikki perheet välttämättä kuulu mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Osa saattaa kuulua johonkin ihan muuhun kuin evluttiin. Voisihan sen päiväretken tehdä vaikka museoon tai kaupungintalolle. Tai läheiselle maatilalle.

Päiväkotivierailut eivät ole ensimmäinen kerta, kun Islannissa näen kunnallisten palveluiden flirttailevan avoimesti kirkon kanssa. Saatuani lapsen terveydenhoitaja kehotti ottamaan osaa seurakunnan järjestämään äiti-vauvakerhoon. Uskonnottomana se tuskin on minun paikkani, totesin. Ei se ole mitenkään uskonnollista. Siellä on muita äitejä pienten lasten kanssa, eikä siellä tarvitse rukoilla. 

Ei tarvitse rukoilla. Mutta on se silti uskonnollisen instituution järjestämää iltapäiväkerhotoimintaa! Palveluntuottajalla on aina väliä, osti sitten lasagnea tai lastenhoitoa. En halua uskotella itselleni ostavani tennissukkia, jos tiedän, että paketista löytyykin täikampa. Varsinkaan, jos en halua täikampaa.

Löyhästi asiaan liittyen. Aika kiinnostavaa, mitä uskonnon ja toisaalta elämänkatsomustiedon oppilaan oletetaan osaavan viidennen luokan jälkeen. Vaikea valinta, sitten kun sen aika koittaa.

48 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Facebook-kavereideni keskuudessa kiersi tällä viikolla kiertokirje. Siinä pyydettiin muistelemaan, mitä tapahtui ikävuonna XX ja kertomaan,...

Hyvä elämä on ihan tässä näin

15.2.13 Satu Kommentteja: 11

Facebook-kavereideni keskuudessa kiersi tällä viikolla kiertokirje. Siinä pyydettiin muistelemaan, mitä tapahtui ikävuonna XX ja kertomaan, millaista elämä on nyt. Sain entiseltä opiskelukaveriltani iän 23. En yleensä jaksa vastailla kiertokirjeisiin, mutta tähän vastasin. Jäin nimittäin miettimään sitä, että miten onnellinen voikaan olla se, jonka ei tarvitse haaveilla menneistä "elämän parhaista vuosista" tai pohtia sitä, että "sitten on paremmin, kunhan ensin..." Hyvä elämä on just nyt tässä. Jos törmäisin kadulla itseeni kymmenen vuotta sitten, sanoisin sille, että älä pimu stressaa. Sä oot hyvä tyyppi ja kaikki menee loppujen lopuksi ihan hyvin.

Minä, 23.
- Söin proteiinilisiä ja nostin penkistä oman painoni verran.
- Olin huonossa parisuhteessa, joka vei voimat. (Myös siltä toiselta osapuolelta, veikkaisin.)
- Lähdin vaihto-oppilaaksi Islantiin: maistoin mätää hainlihaa, näin Björkin kerran baarissa ja pääsin ministerien ja pressan kanssa viinikutsuille.
- Pääsin päätoimittajaksi yhden ylioppilaskunnan lehteen, löysin Amnestylle ja Naisasialiitto Unioniin. Sain kaikista noista paikoista elinikäisiä ystäviä. 
- Mietin usein, että olenkohan tarpeeksi hyvä tässä, mitä nyt teen. Tuntuisikohan paremmalta, jos tekisinkin jotain muuta? Olin helvetinmoinen sekahedelmäkeitto: bodari-feministi-aktivisti-kauppakorkeakoulunopiskelija, joka kävi viikonloppuisin keräämässä nimiä  Amnestyn vetoomuksiin Venäjällä tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia vastaan ja maanantai-iltaisin opiskelemassa kreikkaa kansanopistolla. Tunsin silti olevani koko ajan vähän vajaa ja vailla jotain. 

Mun elämä. Milloin siitä tuli näin hirveän ihana.
Minä, 33.
- En jaksa enää edes punnertaa.
- Mulla on maailman paras mies ja maailman paras kersa, joka maistettuaan mätää hainlihaa päiväkodissa pyysi sitä lisää.
- En ehdi käydä enää baareissa, mutta lenkkipolkuni kulkee Björkin talon ohi.
- Saan edelleen kirjoittaa työssäni ja mulla on edelleen ne upeat elinikäiset ystävät ja monta uutta ihanaa lisää.
- Olen muuttunut katuaktivistista kuukausilahjoittajaksi. Muistan vieläkin, mitä munakas tarkoittaa kreikaiksi. (Isoa p*llua.) Tätä en tosin oppinut siellä kansanopistossa.
- Olen edelleen rypälepommi, mutta enää en mieti, olenko tarpeeksi hyvä siinä, mitä teen. Mä vaan teen ja nautin siitä, mitä teen. Kuppini on niin täynnä, että yli läikkyy. 

Tässä nykymenossa on vain yksi huono puoli. Jos tämä trendi jatkuu samansuuntaisena, kuolen onnellisuudesta ennen eläkeikää. Olisi sitten Jukka Rantalallakin yksi huoli vähemmän.

11 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Laitoin eilen Safkaa. Päätin kokeilla Hannan blogissaan antamaa ohjetta: haudutettua fenkolia ja paahdettua kuhaa . Minut koukutti fenkoli....

Kiitos fenkolikala

14.2.13 Satu Kommentteja: 4

Laitoin eilen Safkaa. Päätin kokeilla Hannan blogissaan antamaa ohjetta: haudutettua fenkolia ja paahdettua kuhaa. Minut koukutti fenkoli. Se ankea aniksen maku maitopohjaisessa kesäkeitossa. Hrr. Voiko siitä saada hyvää ruokaa? No tokihan.

As you see, ruokakuvaus ei ole vahvimpia puoliani.
Ennen eilistä en tiennyt, miltä kokonainen fenkoli näyttää. Veikkasin kieroa porkkanaa. Googlen kuvahaun ansiosta löysin vihannes- ja juuresosastolta oikean laatikon. Naapurikorttelin kalakaupan vitriinissä ei ollut kuhaa, joten ostin kilon karfia. Se on sellainen ahvenentapainen islantilainen merikala. Timjamia löytyi kotoa, samoin valkkaripullo (tietysti).

Resepti on taivaalisen lyhyt: seitsemän raaka-ainetta. Aterian valmistaminen on helppoa kuin heinänteko. Mitään ei tarvitse edes pilkkoa pieneksi! Makeahko fenkoli, pinnalta rapsakaksi paistanut vaalea kala, valkkarin aromi ja timjami, joka tuo mieleen kreikkalaiset kesäpäivät vuoristossa, pelaavat tavattoman hyvin yhteen. Mies epäili minun salakuljettaneen illallisen kotiimme naapuriravintolasta. Kun ruoanlaiton jäljiltä ei ollut edes mitään tiskattavaa.

12 points!


4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Seuraa mainos. Mutta se on mainos paikallaan, koska tuote on niin hiton hyvä! Järjestän kesäkuun alussa sellaisen pakettimatkan, jonne h...

Pakettimatkalle, hopi hopi

13.2.13 Satu Kommentteja: 17

Seuraa mainos. Mutta se on mainos paikallaan, koska tuote on niin hiton hyvä!

Järjestän kesäkuun alussa sellaisen pakettimatkan, jonne haluaisin itsekin osallistua: viikonmittaisen islanninhevos- ja vuoristovaelluksen Pohjois-Islannissa. Oppaana toimii mun vuoristo-opasmies, minä ja IMHO Islannin paras maaseuturatsastustalli Polar Hestar.

Pakettimatkaa markkinoidaan aktiivilomana. Mutta elä pelästy. Osallistujilta ei vaadita kestävyysurheilijan kuntoa tai superpitkää ratsastuskokemusta. Olen itse keskinkertainen hevostelija; osaan mennä suoraan eteenpäin. Pysyn selässä kaikissa askellajeissa, mutta pohkeenväistöistä en tajua mitään. Vuoristovaelluksilla kävelen aina ryhmän viimeisenä; pidän paljon evästaukoja ja nautin maisemista. 

Jos olet aina halunnut päästä Islantiin, haluat nähdä Islannin upeimmat luonnonnähtävyydet, kävellä tulivuoren pohjalla, kiertää turistirysät kaukaa ja tykkäät maastoratsastuksesta ja ulkona liikkumisesta ja luulet, että kestäisit viikon seuraani, tämä on sun juttusi. Matka on varmistunut, koska varauksia on tullut yli minimimäärä. Tilaa on vielä muutamalle. Mutta kannattaa pitää kiirettä, koska ryhmäkoko on pieni: paikkoja on 12.

Reissua myy Saga-Matkat, ja matkan voi varata täältä. Lisätietoja reissusta löytyy matkaa varten avaamastani blogista. Kysymyksiä voi jättää myös tämän tekstin kommenttikenttään; vastaan mielelläni :)

Olispa jo kesä!


17 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kääpiö täytti tänään kolme. Pari viikkoa sitten menin jonain heikkona hetkenäni lupaamaan, että aion leipoa juuri sellaisen syntymäpäiväkak...

Kakku kädestä pitäen

10.2.13 Satu Kommentteja: 24

Kääpiö täytti tänään kolme. Pari viikkoa sitten menin jonain heikkona hetkenäni lupaamaan, että aion leipoa juuri sellaisen syntymäpäiväkakun kuin hän haluaa. Tyyppi mietti hetken ja vastasi lyhyesti. Sininen muumitalo. Ja minä hölmö odotin jotain yksinkertaista! Vaaleanpunaista leppäkerttua tai kakkua, jossa on päällä suklaarusinoita.

Mutta luvattu mikä luvattu. Kuten miinoitetulla ja tuntemattomalla maaperällä on järkevintä, kannattaa edetä varovasti ja pienin askelin. Ja jos ei osaa itse, pitää kysyä neuvoa niiltä, jotka osaavat. Sainkin heti arvokkaita vinkkejä Vuoden mutsin puolella. Lähiseudun leipurikaupan omistajakin osasi auttaa, kunhan ensin selvitettiin sellaiset perusasiat, että en todellakaan tiedä mitä eroa on marsipaani- tai sokerimassakuorrutuksella tai että arabiankumista ei saa puhalettua purkkapalloja. Tarvitsin myös leivonta-apua. Tiukassa paikassa vain yksi nainen voi auttaa. Iris. Niinpä pistin skumppapullon kylmään ja soitin ystävän avuksi. Näillä tukijoukoilla voi vain onnistua. Näin se kakku tehdään!

Valmista kaksi kääretorttupohjaa Kinuskikissan ohjeella. Värkkää täyte iskemällä yhteen puoli litraa vispattua kermaa, puoli kiloa mansikkaskyriä ja aika reilusti arabiankumia (jonka rooli on pitää täyte jäpäkkänä). Paista kääretorttupohjaa 200-asteisessa uunissa yhden skumppalasillisen verran.


Muovaa valkoinen sokerimassa (osta herrantähden valmiina) taskulämpimäksi. Tökkää pienen tissin kokoiseen taikinamöykkyyn sormella reikä. Iske reikään halutunalaista väriainegeeliä (saa hyvistä leivontatarvikekaupoista).


Pyörittele taikina tasaisen väriseksi ja näytä sille kaulinta. Parhaimman lopputuloksen saa, kun vaivaa kerrallaan vain nätisti käteen sopivaa taikinakönttiä.


Palaa kakkuun. Leikkaa kääretorttulevyt halutun kokoisiksi. Pinoa vuorotellen täytettä ja kakkukerroksia. Leikkaa törkeän isolla veitsellä kakku haluttuun muotoon.


Nosta kaulittu värinahka kakun päälle. Leikkaa heltta tasaiseksi jollain terävällä. Väsää yli jääneestä sokerimassasta tarpeelliset detailit kuten ikkunankarmit, kattotiilet, rappuset ja hattivatit.


Vertaa projektin lopputulosta suunnitelmaan. Juo kaikki jääkaapin pullot veks, että saat kaappiin tilaa. Laita kakku kylmään.


Tarjoile.



24 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Heräsin tänään aamulla kaksi tuntia ennen herätyskelloa. Jännityksestä. Olin pari kuukautta sitten lupautunut juontamaan muotinäytöstä kolm...

Hyvä työpäivä

8.2.13 Satu Kommentteja: 6

Heräsin tänään aamulla kaksi tuntia ennen herätyskelloa. Jännityksestä. Olin pari kuukautta sitten lupautunut juontamaan muotinäytöstä kolmellesadalle ihmiselle. Lupaus piti lunastaa tänään.

Pidän kollegani kanssa Reykjavíkin keskustassa suomalaiseen designiin erikoistunutta kauppaa. Visit Helsinki ja Visit Finland soittivat ennen joulua ja kysyivät, pystyisimmekö järjestämään suomalaista muotoilua esittelevän hauskan muotishown Islannissa pidettävään matkailualan tapahtumaan. Hell yeah pystymme!

Kaupan alalla vietetään alkutalvi hiljaista kautta. Rahaa pitäisi kuitenkin jostain pieraista. Sitä paitsi jos joku kysyy tekemään jotain kivaa työhommaa, niin yleensä suostumme.

Istuimme alas ja aloimme tehdä sunnitelmaa. Mitä Suomi-aiheisessa muotinäytöksessä tarvitaan? No ainakin mallit. Ja jotain suomalaisia vaatteita. Musiikkia. Vitsejä. Vissyä takahuoneeseen.

Harmillista, että nämä pitää palauttaa.
Hankimme tuotteet Ivana Helsingiltä, Minna Parikalta, Poola Katarynalta ja SavetheC:ltä. Mallit rekrysimme paikallisesta mallitoimistosta. Hankimme paikalle valomiehen, harmonikansoittajan, meikkaajan, valokuvaajan, räsymattoja ja yhden kappaleen poikaystäviä. Ajelimme kaksi päivää edestakaisin pahvilaatikoiden, vaatteiden, give away -tuotekassien ja eväspähkinöiden kanssa.

Roinaa vuoden habaharjoitusten edestä.

Aamulla rullasimme räsymattoja, sovittelimme kenkiä ja laitoimme 900 postikorttia 300 mainoskassiin. Kollega piti pakkaa kasassa takahuoneessa. Yhtäkkiä kaikki oli valmista, poninhännät kammattu ja yleisö pöytien ääressä. Nousin lavalle ja potkaisin samalla kengän jalastani. Kirosin - onneksi ei ollut mikki päällä - poimin kengän ja sujautin sen uudestaan jalkaan. Kävelin catwalk-lavan päähän. Avasin mikin.  Jälkeenpäin sain kuulla olleeni hauska ja vitsikäs. Aito. Onnistuin! Voi iloa!!

Ekakertalainen.
Tulee ihan järjettömän hyvä fiilis, kun tekee jotain ekaa kertaa, eikä kukaan huomaa, että se oli eka kerta.

6 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Ipanamme täyttää viikonloppuna kolme. Aika moni on viime aikoina ystävällisesti tiedustellut, milloin tulee 2.0. Kun toi ensimmäinen olisi ...

Yllytyshullun helpotus

6.2.13 Satu Kommentteja: 35

Ipanamme täyttää viikonloppuna kolme. Aika moni on viime aikoina ystävällisesti tiedustellut, milloin tulee 2.0. Kun toi ensimmäinen olisi nyt niin hyvässä iässä. Listasimme Katjan kanssa Vuoden mutsissa syitä hankkia toinen lapsi - ja syitä olla hankkimatta niitä. Molemmista listoista löytyy ihan varteenotettavia argumentteja:

Puolesta:
– Olet hyväksynyt elämän uudet standardit: ainoa pysyvä asia on jatkuva  muutos. Carpe fucking diem. Vaiheet alkavat ja loppuvat, vaihtuvat ja tulevat uudestaan ilman mitään logiikkaa. Vähän sama fiilis kuin joulun odotus, paitsi ettet varmasti voi tietää mitä ja milloin on tulossa.
– Olet jo tottunut olemaan äiti. Äitiys on kasvanut identiteettiisi kuin harmaa hius ohimollesi: voit nykäistä sen  hetkeksi irti ja lähteä kavereiden kanssa rapujuhliin, mutta siellä se on. Ja se kasvaa takaisin.
– Se olisi sitten siinä. Kukaan ei enää tivaa, tuleeko kolmatta. Arvonta on ohi. Ja jos ei ole, kyseessän ei ole enää arvonta: jos vielä kolmannenkin kerran haluaa yrjöä olkapäilleen, tarvitaan jo selkeää kutsumusta.

Vastaan:
– Jos liittoudut kumppanisi kanssa, et voi koskaan hävitä demokraattista äänestystä, mitä tv:stä katsotaan.
– Et tarvitse airbusin kokoista perheautoa. Pienet matkarattaat ja yksi lastenistuin mahtuu Miniinkin, kun vähän survoo.
– Jokaisen hankaluuden kohdalla voit todeta, että luojan kiitos tätä paskaa ei tarvitse sietää enää koskaan.


Tossa kantorinkassa on tasan yksi istumapaikka.
En oikein lämpeä ajatukselle lisätä perheyksikkömme päälukua. En juuri nyt, enkä ehkä koskaan. Tässä on vain yksi riskitekijä. Mä olen aivan liian yllytyshullu. Jos ystävän mielestä ei ole pokkaa tanssia ilman paitaa, niin mulla kyllä on. (Onneksi 1990-luvun lopussa ei vielä ollut Facebookia ja kännykkäkameroita.) Jos joku kaveri ehdottaa liftausreissua Loviisaan, olen pienen suostuttelun jälkeen jo pakkaamassa kasseja. No niin. Tunnistatte tyypin.

Eli jos mun mies oikein kovasti ja joka päivä alkaisi ehdotella toisen lapsen hankkimista. ...Ei muuten ole pokkaa lisääntyä vielä kerran.../...se olisi ihan helppoa, sun ei tarvii kuin synnyttää niin mä herään sitten joka yö kun se itkee... / jne... niin olen melko varma, että jossain kohtaa murtuisin ja heittäisin hormonikierukalla vesilintua.

Koska mä olen yllytyshullu, on luojan lykky, että mieheni ei pyöritä yllytyssekotria, vaikka suhtautuukin toisen lapsen hankkimiseen minua innokkaammin. Pohdimme eilen illalla lapsiperheasioita: toista kersaa, asuntomme pienuutta, päiväkotimaksuja. Keskustelussa tuli eteen hiljainen tilanne (mulla oli just kuuma pala pitsaa suussa), jossa hän olisi voinut tehdä syötön maalille ja laittaa  lisääntymiskeskusteluun isommat panokseta. Mutta ei. Hän vain totesi, että  tuon yhden kanssa on oikeastaan aika leppoisaa, kun se on kasvanut noin isoksi. Että ei tässä varmaan nyt pakkaa tarvitse sen kummemmin alkaa sekoittaa. Söin pitsan loppuun ja ajattelin, että hän on ihana.

35 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Olohuoneemme sohvalla  käytiin viime aamuyönä keskustelu aiheesta olenko täysin anaali vanhempi . Keskustelun aloitin minä. En käy mu...

Onnellinen perhe

3.2.13 Satu Kommentteja: 27


Olohuoneemme sohvalla käytiin viime aamuyönä keskustelu aiheesta olenko täysin anaali vanhempi. Keskustelun aloitin minä.

En käy muskareissa, hiekkalaatikolla tai äiti-lapsi-jumpassa. Vanhemmuuden vertaistukeni löytyy netistä lapsen nukahdettua. Kiinnostavaa - ja samaan aikaan lohdullista - huomata, että samoja ajatusia poukotellaan muuallakin. Lähiömutsi kirjoitti osuvasti syyllisyydestä muutama viikko sitten. Kirsi ”Äitijohtaja” Piha avautui tällä viikolla samoista teemoista blogissaan. Vanhempien hyvyydestä ja huonommuudesta on puhuttu ainakin siitä asti, kun tulin raskaaksi. (Ajasta ennen sitä en tiedä, koska silloin tiesin vanhemmuudesta yhtä paljon kuin Englannin liigasta: olen kuullut puhuttavan, mutta aihe ei kiinnostanut.)

Aamuyöllinen analyysimme alkoi siitä, kun olimme palanneet (taas) kaksin myöhäisillan leffasta. Lapsi oli (taas) anopilla yötä. Kun tulimme kotiin, kompastuin eteisessä lapsen leikkimopoon. Keräillessäni itseäni pohdin hiljaa mielessäni, että anopille ei kävisi koskaan näin. Se ei koskaan tulisi kotiin kahdelta aamuyöllä  kontaten tuulikaapissa.

Ydinperheeni jäsenet? I dunno. Muumit?
Tämän faktan tunnustaminen tuntuu vähän ilkeältä, mutta sanon sen silti: lapsemme viettää päiväkodin ulkopuolisesta ajasta noin viidenneksen mummollaan. Anopilla oli aikoinaan kolme lasta vuoden välein (ja huhhuijaa - kaikki kestovaipoissa). Se hoiti omat lapset, ja nyt se kasvattaa myös lastensa lapset.

Lapsi on oppinut mummolassa käyttämään vesivärejä, muistamaan syntymäpäivämääränsä, laulamaan lastenlauluja, sanomaan vanhempiensa etu- ja sukunimet ja rakentamaan legoista autotallin. Kotona aika kuluu muumien, myyrän ja äidin alusvaatelaatikon seurassa.

Iski  lievä synkkämielisyys. Olenko laiminlyönyt kasvatuksen? Olenko ulkoistanut äidin työnkuvan anopille? Luikertelenko irti vastuusta? Pitäisikö jonkun ottaa minut huostaan?

Onneksi kodissamme on näissä asioissa yksi aikuisen ihmisen järjen ääni – mieheni ääni. Hän muistutti, että kersa on syntynyt juuri meidän perheeseen. Ei lapsi analysoi iltaisin nukkumaan mennessään, että tämä on jo toinen lauantai-ilta saman kuukauden sisällä amman luona, tai että miksi amma osaa opettaa hämähäkkilauluja mutta mutsi laula mitään.

Anoppi kuuluu meillä yhtä lailla ydinperheeseemme kuin minäkin tai mun mies. Sen sijaan, että stressaan siitä, teenkö itse tarpeeksi ja oikein, mun pitäisi pystyä olemaan tyytyväinen ja kiitollinen siitä, että perheyksikössämme on aina joku, joka tekee tarpeeksi ja oikein. Olen henkeen ja vereen liberaali, mutta minun tekee silti vaikeaa omaa pesää penkoessani tajuta se, että hyvä perhe ei yksiselitteisesti tarkoita komboa, jossa on jälkikasvun lisäksi äiti ja isä ja piste. Maailman kiltein anoppi ei ole usein työllistettävä lapsenhoitaja, vaan perheenjäsenen. Yritän palauttaa tämän ajatuksen mieleeni, kun seuraavan kerran alan pohtia syvällisiä löytäessäni naamani kenkähyllystä.

27 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kriittinen  salkunhoitaja menestyy . Kun mummi soittaa Skypellä Suomesta, kersa haluaa ensimmäiseksi nähdä mummin kissan. Kissan hännä...

Kissa

1.2.13 Satu Kommentteja: 8

Kriittinen salkunhoitaja menestyy.
Kun mummi soittaa Skypellä Suomesta, kersa haluaa ensimmäiseksi nähdä mummin kissan. Kissan hännän vilahdettua ruudulla mummin kanssa voi puhua viisi sekuntia. Loppuaika pitää katsoa kissaa ja pussailla älypuhelin märäksi. Kohtelias puhelinkeskustelija. Tästä fetissistä voi kersa syyttää voi vain sukuaan. Olemme nimittäin kaikki hulluina kissoihin. Perheemme ensimmäiset lemmikkieläimet olivat kissaveljespari Aki ja Turo. Ne olivat seitsemänvuotiaan maailmassa maailman siisten juttu. 

Kodissamme ei asu tällä hetkellä nelijalkaisia, mutta siksi fiilistelenkin säännöllisesti You Tuben hassuilla kissavideoilla. Muutama viikko sitten olin pissata innostuksesta housuihini, kun kaveri vinkkasi Facebookin Tard The Grumpy Cat -ryhmästä. Klikkaa jos klikkaat, mutta omalla vastuulla. Kissaihmisen maailma ei nimittäin tämän jälkeen ole enää entisensä. 

Kuva: Tard The Grumpy Cat

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?