len viime päivien iltoina lepuuttanut hermojani (taas kerran tuntuu siltä, että koko vuoden hommat valahtavat jostain ihmeellisestä pohjatt...

Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta

13.12.13 Satu Kommentteja: 132

Olen viime päivien iltoina lepuuttanut hermojani (taas kerran tuntuu siltä, että koko vuoden hommat valahtavat jostain ihmeellisestä pohjattomasta mustasta aukosta työpöydälle vuoden viimeisellä kahdella viikolla) Tove Janssonin kattavan elämänkerran parissa. Facebook-ryhmässä joku jo kehaisikin kirjaa upeaksi, koskettavaksi ja monipuoliseksi. Olen täsmälleen samaa mieltä. Tee työtä ja rakasta (Tuula Karjalainen) on rakkauden ja työnteon ylistys. Sain kirjan arvosteltavaksi Tammelta/WSOY:ltä ja postaus on toteutettu yhteistyössä heidän kanssaan, mutta as always - mielipiteet ovat omiani. Tekstin lopusta löytyy pieni muumiaiheinen kilpailu.

Minulle Tove Jansson on ennen kaikkea ollut yhtä kuin Muumit. Kuinka tsiljoonan tsiljoonaa kertaa olen kaupallammekin kertonut asiakkaille muumeista ja Tove Janssonista aikaa ennen muumimukeja, muumishamppoita ja muumihammastahnoja. Vaikka olen muksusta asti tiennyt, kuka täti Tove on, kirjaa lukiessa eteeni avautui ihan uusi maailma. Jestas, hänhän oli paitsi tavattoman lahjakas taiteilija, tarinankertoja ja fantasiamaailmojen luoja myös anarkisti, pasifisti, feministi, vela ja työnarkomaani.

Töissä Tovea.
Kirjan kautta tulee selvästi esiin myös se, että vaikka Tove oli monilahjakkuus ja yhteiskunnallisesti kantaaottava, hän teki kaiken tavattoman - noh - vaatimattomasti. Enkä tarkoita nyt vaisua tekemistä, itsensä vähättelyä tai asioissa puolitiehen jäämistä vaan tapaa, jolla hän toteutti itseään eli teki töitä ja rakasti. Tärkeintä oli se, että teki, eikä puhe siitä, mitä teki. Hän ei ollut joukon äänekkäin paasaaja, vaan käytti energiansa toteuttamiseen. (Ja tähän kohtaan on aivan pakko sanoa, että yleensä he, jotka todella osaavat, eivät pitä ääntä siitä, että osaavat.)

Ai niin, ja olihan Tove oli myös humoristi - ja poliittinen pilapiirtäjä! Kirjan luku Toven sodanaikaisista pilapiirroksista on hyvin mielenkiintoinen. Pilapiirrokset käsittelivät ankeita ja järkyttäviä aiheita, mutta kuvien katsojaa saattaa hyvin alkaa naurattaa vakavan aiheen äärellä. Tove vihasi sotaa, kävi sen kimppuun kynällä ja huumorilla ja totesi myöhemmin: "…kaikkein eniten pidin siitä, että sain olla sikamainen Hitleriä ja Stalinia kohtaan." (s. 60)

Taiteen, tarinoiden, kantaaottamisen ja maailmalla matkustamisen lisäksi Toven henkilökohtaisimmat ihmissuhteet saavat kirjassa paljon tilaa. Tove rakastui Helsingin kaupungin rahoitusjohtajaan, vielä tapaamishetkellä naimissa olevaan Vivica Bandleriin. Salaiset tapaamiset ja salakieli olivat osa arkea, koska homous oli Suomessa tuohon aikaan vielä rikos. Vivica oli Toven ensimmäinen naisystävä ja hän kuvaa suhteen alkua kirjan mukaan näin:

"Tiedätkö mitä, tunnen ensimmäistä kertaa itseni vihdoin rakkaudessa naiseksi…Voin nyt puhua kaikesta enkä häpeä enää. Ystäväni tuijottavat minua ja kysyvät mitä on tapahtunut. Olen kuin uudesti syntynyt, vapautunut, onnellinen ja vailla syyllisyydentuntoja." (s. 105)

Vaikka Vivican ja Toven rakkaussuhteesta ei tullut elämänmittaista, se jatkui ainakin muumikirjojen sivuilla: Tiuhdin ja Viuhdin esikuvia ovat juurikin Vivica ja Tove. (Tätä en muuten tiennyt!)

Tuula Karjalaisen kirjoittama Tee työtä ja rakasta on laaja teos, joka sisältää valtavan määrän materiaalia. Onneksi kirjan rakenne mahdollistaa lukemisen myös lyhyemmissä pätkissä. Luvut ovat teemoittain, eivät aikajärjestyksessä.  Maalaustaide teoskohtaisine analyyseineen on eritelty omiksi luvuikseen, samoin sota-aika ja Toven ihmissuhteet. Muumien synnylle ja muumiteoksille on omistettu monta lukua.

Kotona Tovea.
Vaikka olen tänä vuonna hehkuttanut sähkökirjojen puolesta, tämä on teos, joka on aivan ehdottomasti luettava perinteisenä kirjana. Lukuisat kuvat Janssonin taideteoksista, sormissa sopivasti rahisevat paksupaperiset sivut ja massiiviset kovat kannet tuovat taidekirjamaista tunnetta.

No kenelle tämä sopisi? Lahjaksi tärkeälle ystävälle, rakastetulle ja työkaverille. Joskus ne kolme voivat olla - kuten Tovella usein oli - yksi ja sama henkilö. Sujauta toki lahjapakettiin mukaan pullo hyvää viiniä. Viimeisen lasillisen jälkeen on hyvä käydä sohvalle pitkäkseen ja huomata, että:

"Kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi." (s. 210)

Edullisimmillaan Tee työtä ja rakasta löytyy hieman yllättäen Akateemisesta hintaan 32,90 €*. (Huomasin heidän sivuiltaan, että kirja tulee perille ilman lähetyskuluja kotimaassa 17.12. asti ja lahjapaketoinnin saa kaupan päälle ennen 15.12. tehtyjä tilauksia.

Lopuksi se kilpailu: Tammi lahjoitti yhden kappaleen lukijoiden kesken arvottavaksi. Koska suurin osa (luen itseni mukaan tähän porukkaan) tuntee Toven muumeista, jutellaanko niistä? Mikä on sinun rakkain muumitarinoihin liittyvä muistosi? Tai kaikkein ärsyttävin? Vastausaikaa maanantaihin 16.12. asti. Ilmoitan voittajan tiistaina 17.12. eli kirja ehtii vielä jouluksi jonkun kotiin.

*) Affiliate-linkki

132 kommenttia:

  1. Muumit olivat suuri osa lapsuuttani ja niihin liittyy paljon hauskoja muistoja! Mieleenpainuvinta taitaa kuitenkin olla mörön karkuun juokseminen sohvan taakse... Nyt 2,5-vuotias tyttäreni selittää minulle miten mörköä ei kannata pelätä, se on vain surullinen koska sillä ei ole ystäviä! Niinpä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mörkö juoksuttaa meilläkin sohvan taakse. Lapsi sanoo ymmärtäväisesti, että sillä ei ole ystäviä, koska kukaan ei ymmärrä sen puhetta. Voi liikkis...

      Poista
  2. Minulle rakkain muumeihin liittyvä muisto ja osa nykyisyyttä on miehelle ja minulle yhteinen "muumipääoma" eli kattava liuta muumisitaatteja, joita viljelemme sopivissa kohdin, usein sattumalta saman sitaatin tilanteeseen sopivaksi kokien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loisto! Kirjoissa ja tv-sarjoissakin on aivan voittamattomoia lausahduksia.

      Poista
  3. Kaikista muumikirjoista olen aina pitänyt eniten kirjasta "Kuinkas sitten kävikään?". Se löytyy edelleen kirjahyllystäni ja sen ovat myös jotkut kummilapseni saaneet lahjaksi. Lapsena Muumipeikon, Mymmelin ja Pikku-Myyn matkaa kohti kotia läpi jännien maisemien ja erinäisten reikien oli hauskaa kuunnella ja katsella. Mieleenpainuvin on Pikku-Myyn lausahdus kirjan lopussa, kun viimeinen reikä onkin liian pieni: "Me jäätiin kirjaan, virkkoi Myy. Niin käy, kun liiaks kehittyy!" Tuo "Niin käy, kun liiaks kehittyy!" on jostain syystä jäänyt tähän päivään asti roikkumaan tilanteessa kuin tilanteessa viljeltävien fraasien luettelooni, mutta tuskin kukaan sen alkuperää tunnistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tosi pettynyt, kun opin ruotsia ja luin tuon lopun alkukielellä. " Vi är för STORA, sa millä My."

      Poista
    2. Heh, enpä ole koskaan tiennyt, miten tuo kohta menee alkuperäiskielellä. Käännös vei siis voiton! :)

      Poista
    3. Tuosta tuli mun uusi lempilause :D

      Poista
  4. Rakkain muumimuisto liittyy Muumipeikko ja Pyrstötähti-elokuvaan. Minusta on lapsena kuvatu yksi puolituntinen videokameralla, olin silloin noin 6kk. Kyseisen pätkän perään isä on nauhoittanut tvstä tulleen Muumi-leffan. Nämä kaksi pätkää katsottiin aina putkeen.
    Elokuva on edelleen lempparini muumeista, musiikin ja värien takia. Lisäksi Nuuskamuikkusen ääni on ihana ja varsinkin ensikohtaaminen muun joukon kanssa. "Onko teillä kahvia?" Ihana kahviaddikti-Nuuskis~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko teillä kahvia. Lol. Perusasiat ensin :)

      Poista
  5. Hassu muisto vuosien takaa Kööpenhaminasta. Olin kesätöissä vanhainkodin siivoojana, ekaa kertaa ulkomailla yksin pidemmän aikaa joten kommunikointi ympäristön kanssa oli enimmäkseen jäykkää. Vanhainkodilla oli kolme vakisiivoojaa joiden helmoissa työskentelin, yksi heistä vanhemmanpuoleinen mies. Hän sanoi kerran kahvitauolla out of the blue että minä olen kuulemma ihan kuin Pikku Myy, Lille My, koska en puhu paljoa paitsi jos on asiaa ja silloin sanon sen suoraan. En ole varma olenko samaa mieltä tuosta Myyn luonnekuvauksesta mutta silloin tuosta kommentista tuli jotenkin hyvä olo. Osittain ehkä siksi että työkaverit pitivät minua jämptinä, toisaalta taas ehkä silloin teininä ulkomailla seikkaillessa muumikommentti toi mukavasti kotoisaa turvallisuuden tunnetta :)

    Mira

    VastaaPoista
  6. Voi kumpa voisin sisäistää tuon "Kaikki on hyvin epävarmaa ja juuri se tekee minut levolliseksi."!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin aivan samaa omalla kohdallani! Siksi tuo ajatus siitä, että elämä on liikkeessä olemista ja muutosta, ja se on hyvä asia, kolahti minulle kirjaa lukiessa.

      Poista
  7. Muumitarinoihin liittyviä muistoja on niin paljon, että taidanpa tarttua aiheeseen näin internet-näkökulmasta. Kuten huomaat, niin nickini täälläkin on Surku, mikä pohjautuu nimenomaan vanhoihin muumisarjakuviin, joissa on eri Surku kuin muumikirjoissa on. Ysiluokkalaisena vuonna 2001 yritin keksiä itselleni irc-nickiä, joka olisi ytimekäs, suomenkielinen, kertoisi minusta jotain ja sillä olisi helppoa kutsua minua, koska niissä piireissä nickejä käytettiin usein etunimen sijasta (ja siis tosiaan irkissä, ei irc-galleriassa :P). Aikani pähkäiltyä huomasin jatkuvasti palaavani Surku-koiraan, joka vanhoissa muumisarjakuvissa oli se säälittävä, kaikkea pelkäävä pikkupiski, joka ei suostunut menemään mihinkään ilman naamiota. Teini-ikäni ei ollut siitä helpommasta päästä ja olisin mieluusti pistänyt naamion päähäni aina ovesta astuessani (sen sijaan meikkasin joka kerta saaden sitä kautta "naamion"), joten Surkuun oli helppo samaistua. Vaikka nykyään olen onneksi kaikkea muuta eli sain onnellisen lopun ihan niin kuin Surku-koirakin, niin nicki on kulkenut mukana kaikki 12 vuotta ja pidän siitä edelleen kovasti surullisesta kaiusta huolimatta.

    Itse olen siis nykyisin ennen kaikkea vanhojen mustavalkosarjakuvien fani, vaikka toki lapsena tuijotin piirrettyäkin tuntitolkulla. Ärsyttävin muisto liittyy Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvaan, jonka alussa Nuuskamuikkunen juoksee pitkän pätkän huutaen Muumipeikkoa useasti. Kun tätä on toistunut ties kuinka monta kertaa, toteaa Muumipeikko innottomasti "Nuuskamuikkusella taitaa olla jotain asiaa" - NO IHANKO TOTTA SILLÄ ON JOTAIN ASIAA JOS SE JUOKSEE KOHTI JA HUUTAA NIMEÄSI SATA KERTAA. :'D Pahoittelen capseja, mutta tuo kohta onnistuu joka kerta lietsomaan sellaisen "heitän sohvapöydän ilmaan" -olon. :D

    Ja vielä lyhyesti haluaisin yhtyä tuohon, että Tove on tosiaan todella ihailtava ihminen noista mainitsemistasi syistä (feministi jne.), todellinen edelläkävijä. Enkä tosiaan itsekään tiennyt tuosta Tiuhti ja Viuhti -asiasta, vaikka muumeista kuvittelikin tietävänsä yhtä sun toista, joten kiitos että kerroit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, mä en vaan voi lopettaa nauramista tuon kertomasi Nuuskamuikkus-juoksun jälkeen :D :D :D

      Mut siis Surkuhan on niin ihana. Miten voikin aikuisesta ihmisestä olla niin liikuttavaa, kun pieni koira haluaa lähteä susien matkaan ja ne sudet haluaisi vain syödä sen (tämä niissä piirretyissä, kirjoista en ole varma).

      Poista
  8. Vaikka Muumit olivat merkittävä osa lapsuuttani, on rakkain Muumi-aiheinen muistoni kuitenkin se, että tärkein ystäväni rakastaa Muumeja yli kaiken. Olen kovin onnellinen, että minulla on hänen kaltainen ihminen ja aina kun näen jotakin Muumeihin liittyvää, tulee ystäväni heti mieleen. Olen jo paketoinut hänelle joululahjaksi Muumi-purkin ja -lautasen, mutta nyt aloin miettiä, josko tuo kirjakin vielä löytäisi tiensä pukinkonttiin. Itsellekin tuo on toki pakko ostaa, sillä rakastan elämäkertoja yli kaiken.

    En ole varmaankaan kommentoinut koskaan aiemmin, mutta täytyy vielä samaan syssyyn todeta, että olette Katjan kanssa Suomen ehdottomasti parhaimmat bloggarit :) Ja näin sanoo lapseton 25-vuotias - tai ehkä juuri siksi olettekin ne parhaat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos isoista kehuista, tässähän melkein punastuu.

      Analysoimme muuten muumeja Katjan kanssa tammikuussa ilmestyvässä Vuoden mutsi 2 -kirjassa. Tosin vähän enemmän huumorilinsseillä. En usko, että Tove tästä pahastuisi ;)

      Poista
  9. En tiedä onko tämä muumimuisto rakkain, mutta lämmin kylläkin. Kuulin että se japanilainen animaatio oli ensimmäinen nepaliksi dupattu sarja/animaatio joka pyöri Nepalissa. Näin ollen muumit olivat kovin tuttuja siellä myös lapsille. Olikin ihanaa kun sain sinne lastenkodille toista kertaa mennessäni vietäväksi muumivärityskirjan, että lapset tunnisti hahmoja ja oli siitä tohkeissaan. Nyt vähän harmittaa etten yhtään muista millä nimillä ne hahmoja kutsui.
    Ärsyttävää muumimuistoa ei minulle tule mieleen. Ehkä joku fanaattinen muumimukien keräily voisi olla sellainen, ei ne nyt ihan niiiin hienoja ole (vaikka mullakin on pari).

    Muumit on mulle kyllä kaikenkaikkiaan kovin rakkaita, etenkin ne kirjat ja sarjakuvat, vaikka mä kyllä tykkään siitä animaatiostakin huolimatta että se ei ole aitoa Tovea henkilöhahmoiltaankaan. Mä kyllä fanitan Tovea tosi paljon, ja musta on ihanaa että Suomessa on joku semmoinen henkilö jonka voi nostaa kun puhutaan ihmisistä jotka minun mielestäni eli hienosti ja hyvien arvojen mukaan: pasifistisesti, kapinallisesti, rakastaen ja työtä tehden. Olisi hienoa päästä lukemaan tuo kirja. Jos tästä arvonnasta ei tärppää niin pitänee katsoa onko sille kirjastossa jo kymmenien jonottajien jono.

    VastaaPoista
  10. Olen ollut Muumimaailmassa töissä, oli huippua saada kesken päivän halaus Haisulilta tai Muumipeikolta, jopa aikuisen :))

    Muumimuistot on tärkeitä, nytpä niitä alkoi tulvimaan kun otit aiheen esille.
    Pidän erityisesti Taikatalvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siistiä! Muumilaaksossa olen käynyt muutaman kerran, viime kesänä visiitti oli tosi onnistunut (edelliskesänä meni vähän beballeen, mutta se johtui ihan omasta leukaperien kiristelystä kesähelteessä).

      Poista
    2. Olen myös tehnyt asiakkaanakin onnistuneita (ja tuskaisia) reissuja siskoni lasten kanssa Muumimaailmaan :)

      Piti vielä sanoa että osa muumimuistoista tuntui niin henkilökohtaisilta, ettei niitä halunnut jakaa. (En nyt kyllä tarkoita mitään kesätöihin liittyvää.)

      Ja aikaisempaa kommentoijaa kompaten, olen 29v. lapseton ja luen sun ja Katjan blogia säännöllisesti.
      Jotenkin hassua! Ja huippua :)

      Poista
  11. Oma ensi kosketukseni Muumeihin on tv-sarjan kautta. Joskus lapsena lainasin kirjastosta Toven aidon Muumi.sarjakuva kirjan ja olinkin tosi pettynyt, kun se ei vastannut tv-sarjan luomaa kuvaa Muumeista.

    Anna-Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne piirretyt ovat kyllä aika erilaisia; siellä on muutamia hahmojakin, joita Tove itse ei luonut (esim. Noita ja Aliisa). Molemmissa on mun mielestä paljon kiinnostavaa; tykkään näyttää piirrettyjä lapselle, tunnelma on tarpeeksi rauhallinen eikä juuri mikään räisky tai räjähtele. :)

      Poista
  12. Silloin kun mä olin pieni (siis tyyliin 1-2-vuotias), mun vanhemmat teki töitä ja gradua/dippa a ja olin paljon isovanhempien tai puistotädin tai mitänäitänyton hoivissa. Ne lainas kirjastosta ison pinon lastenkirjoja ja luki ne kaseteille jotta kuulisin edes niiden äänen päivisin. Tämä oli ilmeisesti ihan suht onnistunut idea koska kun lähdettiin Syracuseen vuodeksi kun olin neljä niin ne pyysi äidin nuorempaa siskoa, mun kummitätiä, tekemään samoin. Outi teki työtä käskettyä ja luki Taikatalven neljälle C-kasetille. Muistan maanneeni oksennustaudissa sängyssä ja kuunnelleeni kun Muumipeikko kohtaa jään alla Tuutikin.

    Faija digitalisoi ne kaikki kasetit joku aika sitten ja poltti ne CD:lle. Vähänkö on huikea fiilis kuunnella omaa tätiään 6vuotta nuorempana kuin itse on nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumeja luettuna C-kasetille. Tää on klassikkoainesta!!

      Poista
  13. Taikatalvi on kulkenut läpi vuosien mukanani eräänlaisena raamattuna. Siitä löytyvät niin masennus, tyhjyys, yksinäisyys kuin suuri rakkauskin. Ajatella, jos ihan lähellä olisikin joku, joka katsoo ja välittää mutta sitä ei vain itse huomaa... -Täytyy päästä itse selville kaikesta, hän sanoi. Ja kiivetä yli aivan yksin.

    Minusta Tuulikin ja Toven rakkaus oli rakkautta kauneimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :¨) NIinpä! Taikatalvea muuten käsiteltiin tuossa kirjassa todella perusteellisesti. Miten onkin voinut kirjaa lukiessa jäädä _niin_ paljon näkemättä ja tajuamatta...

      Poista
  14. Muumit oli ainut sarja jota sain lapsena katsoa ilman että äidillä meni hermot :D Kuulemma kaikissa muissa lastenohjelmissa ääninäyttelijät vinkui ärsyttävästi. Siitä kai tämä muumimania on jäänytkin päälle ;) Nykyään käydään säännöllisin väliajoin puoliskon kanssa keskusteluja aiheesta "kuinka monta mukia on tarpeeksi". Onneksi nuo uudemmat alkaa olla aika pliisuja... Rahankeruun maku, lyödään joku kuva kylkeen ja äkkiä myyntiin, vanhemmissa oli niin paljon enemmän katseltavaa ja kaunista jälkeä :(
    Niiskuneidistä en tosin ikinä pitänyt. Ärsyttävä inisijä. Pikkumyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, olen äitisi kanssa samaa mieltä!
      Mun mielestä kauneimmat mukit tällä hetkellä on Rakkaus ja Mörkö. Niissä on vielä jäljellä hienoja ja pieniä yksityskohtia. Uudet muumipeikko- ja niiskuneitimukit ovat liian pehmoeläinmäisiä, en hirveästi itse tykkää niistä. (Mutta kauppiasminän mielestä on siistiä, että valtaosa asiakkaista on tykännyt ü)

      Poista
  15. Mun veli on ihmismaailman nuuskamuikkunen. Älykäs, hiukan melankolinen, kärsivällinen ja hyvä tyyppi, jota kaikki lapset rakastaa. Se on taas kadonnut talvehtimaan jonnekin ja tulee takaisin kun kevät koittaa. <3

    Sylvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä rakasta, Nuuskamuikkusta siis, mun mielestä se on ihan tosi ärsyttävä, oli jo silloin kun olin lapsi ja on edelleen. ;)

      Poista
    2. Nuuskamuikkunen besserwisseröi ainakin muumipiirretyissä. Mutta kirjoissa se on kyllä erilainen...

      Poista
  16. Mulla ei ole oikein muumimuistoja, mutta ylioppilaaksi päästessä sain ruotsin stipendin, joka oli Tove Janssonin eräs kirja ja ruotsiksi tietysti:).

    Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kai luit sen? ;)
      (Stipendikirja kotikunnan historia sodasta nykypäivään on ollut avaamatta kirjahyllyssä vuodesta 1996. Mutta Tove nyt on vähän eri juttu).

      Poista
  17. Minulla oli lapsena muumipeitto, jonka alle menin piiloon, kun Noita, Hattiwatit, Haisuli tai Mörkö ilmestyi ruudulle. Noita oli minulle hahmoista pelottavin. Hoitopaikassa katsottiin edellisillan jakso uusintana VHS-kasetilta, ja hoitokaveri halusi kelata pahat kohdat pois. Muumien pahishahmoihin minulla on erityinen suhde vieläkin. Luin muumikirjat vasta aikuisena, ja olen lukenut kirjat aika monta kertaa. Mörkö on runollisin ja suosikkini. Ostin pahishahmoilla varustetut muumimukit, ja sitten joku oikean elämän pahishahmo varasti mukit opiskelija-asuntolassa. Tove ja muumit ovat vaikuttaneet niin paljon minun elämänfilosofiaani ja uravalintaani (kuvataiteilija/animaattori), että elämänkerta on pakko lukea ja pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mikä mulkero asuntolassa!! Noitahan ei muuten ole Toven luoma - tajusin tämän vasta sitten kun aloin kysellä Arabialta, miksi Noidasta ja Aliisasta ei ole vielä omaa muumimukia. Heillä ei ole kuulemma oikeuksia tehdä mukeja muista kuin Toven alkuperäishahmoista, ja noita luotiin vasta teeveesarjaa varten. Kiinnostavia juttuja tässä työssä oppii :D

      Poista
  18. Muumit ei varsinaisesti kuuluneet lapsuuteeni. Ne vanhat muumikirjat "Kuinkas sitten kävikään"jne. oli mun mielestä kuvallisesti pelottavia ja se kaunokirjoitusfontti oli ärsyttävä, koska en saanut siitä selvää enkä voinut niitä siis edes lukea. (Opin lukemaan alle kouluikäisenä) Telkkarimuumien aikaan olin jo inan liian vanha. Muumit tiesin toki, mutta ne eivät ole näytelleet mulle mitään suurta roolia. Mut nyt aikuisena olen ajatellut lukea ne muumikirjat, niistä saanee irti vaikka mitä. Tove Jansson on myös hirmu kiinnostava persoona.

    Mitä muuten olit kirjan luettuasi mieltä siitä, että Hesarin arvostelun mukaan Janssonin kirjailijuus jäi huonolle käsittelylle tässä elämäkerrassa? Jäitkö kaipaamaan tästä aihepiiristä enemmän käsittelyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muumikirjojen lisäksi ei tosiaan kovin paljoa käsitelty Toven muuta kirjallista tuotantoa, esim. novelleja. En oikeastaan jäänyt kaipaamaaan sitä osaa, kun kirja tuntui niin kovin runsaalta muutekin. Ehkä yksi syy siihen että maalaustaide sai niinkin paljon huomiota on että teoksen kirjoittaja on itse taidehistoroitsija.

      Poista
  19. Muumi- kirjat olen itse lukenut ala-asteikäisenä kaikki. Niistä vanhoista muumi-sarjakuvista en tykännyt. Lasten kanssa olen katsonut muumeja aika paljon. Esikoiseni katsoi muumeja alle kaksivuotiaana ja oppi muumit hyvin. Toisin kun sukulaisten nimet. Liisa - sukulaista kutsui Aliisaksi ja Tuulikki - sukulaista Tuutikiksi. Se ehkä huvittaa vieläkin eniten. Vaikka samalla asiasta tunsin jonkinlaisen omatunnonpistoksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on piirrosmuumeja kiittäminen, että kaksikielinen lapsi puhuu niin monipuolisesti Suomea.

      Poista
  20. Oi. Tilasin heti, en malta odottaa joulupyhiä kun saan käpertyä laiskanlinnaan tämän opuksen ja viinilasillisen kera! Ja sitten muumimuistoihin. Mulle tulee heti Pikku Myyn pippurisuudella hykertelyn jälkeen muumeista ekana muistona mieleen ne kirjat joita pienenä lainailin uudestaan ja uudestaan Leppävaaran silloisesta kirjastosta joka silloin tuntui labyrintiltä joka tarjosi seikkailuja. Niin isolta ja mahtavalta. Ja se ilon tunne kun huomasi että oma suosikki "Vaarallinen Juhannus" löytyi hyllystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaarallinen juhannus - ihana! Melkein vois sanoa että kirjana vallankumouksellisempi kuin Juhannustanssit ;)

      Poista
  21. Rakkain muumeihin liittyvä muistoni on vanhan kämppikseni, joka rakasti muumeja. Asuimme pienessä opiskelijakaksiossa ja yhteisen keittiömme seinällä oli ystäväni muumikello, laitoimme nastoilla seinään muumiaiheisia keittiöpyyhkeitä ns. tauluiksi (opiskelijakämppätyyliin :)) ja astiakaapissa kuivuivat tiskauksen jäljiltä hirmuinen määrä muumimukeja, joita ystäväni keräsi. Harvinaisimmat kappaleet oli kuitenkin hyllyssä, poissa käytöstä. Ystäväni oli muutenkin pieni ja punatukkainen, äänekäs ja ihana, joten oli kuin olisi saanut asua Pikku-Myyn kanssa kämppiksinä. :) Asuntomme oli värikäs, joka puolella roikkui kangaskasseja ja helmikaulakoruja, olimmehan molemmat kulttuurialan opiskelijahörhöjä. Sitä aikaa muistelen lämmöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihanan lämminhenkinen muisto, kiitos!

      Poista
  22. Muumit on olleet mulle tärkeitä läpi elämän, ensimmäinen lelukin oli pieni froteinen muumi mikä löytyy vieläkin kirjahyllyn päältä. Tähän voisin sanoa, että yksi viimeisimmistä muumi-muistoista liittyy itseasiassa sun kauppaasi. Kun muutin Islantiin ja olin ensimmäistä kertaa yksin Reykjavikissa ostin kimppakämppäkommuunin jääkaappiin teiltä ihanan muumi magneetin, siellä se vieläkin muistuttelee minusta vaikka olenkin jo ehtinyt muuttaa pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow, ihanaa! Tiemme ovat siis ristenneet; kiitos Toven.

      Poista
  23. Muumimuistot liittyvät tv:stä katsottuihin piirrettyihin.. jostain syystä, muumit olivat lapsena musta aika pelottavia ja erityisesti tietysti mörkö ja hattivatit, enkä uskaltanut katsella niitä kovin usein. Kirjojakin kotona oli, mutten ole lukenut niistä yhtäkään. Jälkeenpäin olen harmitellut ja kiinnostus muumeihin ja Tove Janssoniin on nyt kolmekymppisenä suurempi, olen ymmärtänyt, että Ateneumissa tulisi ensi keväänä näyttely, sitä odotan innolla! Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä Ateneumin näyttelystä tulee varmasti aivan mahtava, pakko päästä katsomaan se jollain Suomen-reissulla.

      Poista
  24. Ollessani pieni sain kaksi hiirtä, Tiuhdin ja Viuhdin. Hiiret vain olivat Tiuhti ja Viuhti ilman sen tarkempaa jakoa kumpi oli kumpi. Sain hiiret seurakseni, sillä halusin niin kovasti sisaruksen. Pikkuveljeni syntyi ollessani 6 vuotias, joten hiiret sain pari vuotta sitä aiemmin. Niistä on muistona yksi ainoa valokuva, mikä ei olisi mahdollista enää nykyaikana, kun kaikesta otetaan miljoona kuvaa.

    VastaaPoista
  25. Voi muumit ja ihanan inspiroiva Tove. Muumeissa melkeinpä ihaninta on se, että hahmoja on niin monenlaisia ja kaikki omalla tavallaan sekä sympaattisia että raivostuttavia, aivan niin kuin ihmisetkin. Itselle osuvin tarina on ollut Näkymätön lapsi, joka onkin kulkenut matkalaukussa mukana vuosien varrella jo kolmella eri mantereella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juuri näin! oikein mikään muumilaakson hahmoista ei ole pelkkä statisti, jolla olisi vain yksi ulottuvuus.

      Poista
  26. Olen asunut suuren osan lapsuudestani ulkomailla, muumivaiheen mukaan lukien. En oikein koskaan ymmärtänyt muumeista kohkaamista isompanakaan. Kunnes olen saanut omia lapsia ja niitten kanssa katsellut muumeja ja lukenut muumikirjoja. Muumit on mainioita ja tykkään varsinkin piirrettyjen rauhallisuudesta moneen muuhun lastenohjelmaan verrattuna. Lisäksi kieli on hyvää niin telkkarissa kuin kirjoissakin. Tovesta en tiedä juuri mitään, joten olis mielenkiintoista tutustua paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin sanoa jo tuolla aikaisemminkin, mutta muumipiirretyt ovat varmasti osasyyllisiä siihen, että lapsi puhuu niin sujuvaa suomea; koska eihän hän sitä päivittäin kuule keneltäkään muulta kuin minulta. Ja muumeilta

      Poista
  27. Mulla ei ole lapsuudesta oikeastaan mitään mielikuvia muumeista. Itselle ne ovatkin tullee tutuiksi lähinnä teini-iässä ja sitä vanhempana tuttujen ja sukulaisten lasten kautta, sekä tästä muumi-mukien ja muiden astioiden keräilystä mitä jotkut harrastavat fanaattisuuteen asti. Eniten itseä muumeissa kiehtoo niiden kaiken ikäiselle sopivuus ja lennokkaat lausahdukset.

    -Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On luojan lykky, että muumipiirretyissä on hyvä näyttelijät; myös täällä Islannissa islanninkielisissä muumipiirretyissä on ääninäyttelijöinä maan parhaimpia näyttelijöitä.

      Poista
  28. Rakkain Muumeihin liittyvä muisto on tuoretta laatua. Olen lastenhoitaja ja nykyisen hoidokkini kanssa on tapana lukea iltaisin iltasatu jos toinenkin. Muksu kuuntelee helposti viisi kirjaa ilman merkkiäkään väsymyksestä. Mutta kun otetaan esiin Muumilaakson kevät-kirja, alkaa tapahtua. Silmät lupsahtavat kiinni ja pinnasängystä alkaa kuulua vieno kuorsaus. Mitä kummia salakoodattuja unihiekkaviestejä tuohon kirjaan onkaan kirjoitettu?

    VastaaPoista
  29. Minäkin olen ollut inasen liian vanha Muumien tullessa. Jaksot on lapsuudessakin kyllä nähty pikkusisarusten kanssa, mutta varsinaisesti enempi olen päässyt tutustumaan (ja ihastumaan!) muumeihin nyt siskon lasten kanssa joita olen paljon hoitanut.
    Poikien isoisä erehtyi pelottelemaan pieniä mörön tulemisella, vain kerran, mutta se riitti. Asian käsittely kesti pitkään ja perusteellisesti. Nyt mörkökin tarvitsisi vain ystävää. Silti hauskaakin hauskempaa on rakentaa muuri oven eteen kasaamalla kaikki tuolit, lelut ja muu irtoava. Hattivatiesteitä! E rakastaa Pikku Myytä ja A Niiskuneitiä <3 Itsellä on juuri kirjahyllyssä odottamassa kaksi muumikirjaa, joita en ole aiemmin lukenut. Tovesta jonkin verran aiemmin, mutta olisi ihana käpertyä jouluna sohvannurkkaan lukemaan hyvää kirjaa mielenkiintoisesta henkilöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hattivattiesteitä :D Meillä on suihkussa jo kokeiltu suurta tulvaa laittamalla suihkukaivon päälle vesieste. Ehdin onneksi ajoissa paikalle.

      Poista
  30. Muumit ovat olleet ikään kuin aina olemassa. Lapsena katsoin animaatiota, ja silloin oli myös muumilehti. Myöhemmin luin kirjat, ja ne ovat mielessä nykyisinkin, vaikka en ole niitä viime aikoina lukenutkaan. Sain ala-asteikäisenä lahjaksi niiskuneidin muotoisen herätyskellon, joka soitti muumianimaation tunnaria ja sanoi "Herätys, on kiva päivä tänään herää jo!" Kello lähti mukaan, kun lähdin opiskelemaan ja muutti kanssani paikkakunnalta toiselle. Muutoissa tuli vähän ruhjeita, muun muassa sekunttiviisari putosi paikoiltaan. En tiedä missä mielenhäiriössä myin kellon kirpputorilla muutama vuosi sitten, kun se oli jo melkein 20 vuotta vanha. Myöhemmin alkoi harmittaa ja kaipaan sitä kelloa vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heijjj..mulla on ollut lapsena tuo sama herätyskello! Siinä oli todella kova ääni. Mun äidillä on se vielä tallessa :)

      Poista
  31. Rakkain muumeihin liittyvä muistoni on, kun löysin aikuisiällä löysin Kuka lohduttaisi Nyytiä? -teoksesta lauseen: "ei kukaan sinua huomaa ellet itse mene mukaan!". Se oli suuri oivalluksen hetki tällaiselle kotona viihtyvälle, mutta kuitenkin sosiaaliselle henkilölle.

    Muuten mahtavaa että kirjoitit tästä kirjasta! En edes tiennyt tämmöisen ilmestyneen ja Tovea ihailevana, mun on pakko saada lukea tämä! Kiitos siis vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä vain :) Oli kauhean avartavaa lukea kirja ja kirjoittaa siitä, joten on erityisen mukavaa siksi kuulla, että tämä on ilostuttanut muitakin. Tovesta on tullut aikaisemminkin elämänkertoja, mutta en ole lukenut niitä joten en osaa tätä kirjaa sen tarkemmin suhteuttaa niihin.

      Poista
  32. Minä mokasin kerran pahasti. Muumipeikko unelmoi -mukia valmistettiin vuonna 2005 Arabian museon muuminäyttelyä varten 2005 kappaleen erä. Siskoni pyysi minua Helsingissä asuvana järjestämään itseni paikalle ja hankkimaan hänelle himoitsemansa mukin. Paikan päältä soitin siskolle ja sanoin, että en haluaisi ostaa mukia, koska Muumipeikko näyttää siinä ihan omituiselta, jotenkin turvonneelta ja ihan kuin se olisi joissain aineissa. Sisko kummasteli asiaa, mutta totesi, ettei mukia tarvitse ostaa, jos se näyttää pahalta. En ostanut. Myöhemmin - kun muki oli jo loppuunmyyty - sisko näki siitä kuvan ja minä sain puhelun: "Siis täähän on just tämmönen ihana, oikea vanha Muumi!!" Minä, 8 vuotta siskoani nuorempi, olin pienenä katsellut muumeja ainoastaan telkkarista, enkä siksi tunnistanut aitoa muumia. Harmitti vietävästi ja koitin monta vuotta hyvitellä mokaani ostamalla siskolle jouluna kaikkea krääsää alkuperäisellä muumikuvituksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiffiu.. tuo kuppi on nimittäin nyt ihan sairaan arvokas!! (Eli älä mene katsomaan e-bayn sivuille mitä siitä saisi) :)

      Poista
  33. Muistan kirjaston ja hyllyn, missä Tove Janssonin kirjoihin ensi kerran tutustuin. Kirjstossa oli vielä siihen aikaan kirjoissa lainauskortit, joihin laitettiin palautuspäivämäärä leimalla. Olin toisella luokalla ala-asteella ja siitä lähtien olen Tove Janssonin kirjoja lukenut.

    Nimimerkki: Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik, mäkin muistan nuo old school -lainauskortit! Meidän kotikirjastossa oli sellaisia vaaleanpunaisia ja mintunvihreitä pitkulaisia kortteja, jotka sujautettiin kirjan taakse liimattuun taskuun eräpäivästä muistuttelemaan <3

      Poista
  34. Ehdottomasti hellyyttävimpiin muumimuistoihin lukeutuu kesä, jolloin luin silloin ala-asteiässä olleille pikkusiskoilleni iltasaduksi kirjaa Vaarallinen juhannus. Viimeisenä iltana, juuri jännittävimpien kohtien ollessa käsillä, olivat siskoni nukahtaneet, ja minä senkun jatkoin lukemista. Aika kauan meni, ennen kuin tajusin, että pienet ovat umpiunessa. Kirja jatkui sitten seuraavana iltana loppuun. :)

    VastaaPoista
  35. Pelkäsin pienenä pimeää älyttömän paljon. Käy Muumilaaksoon -luritusta hyräilemällä ahdistus väistyi ja unen päästä oli helpompi saada kiinni. Tunnussävelmän hyräily on aikuisenakin helpottanut mm. esiintymisjännityksen poistamisessa. Mikälie turvallisuuden tunne siitä on mahtanut jäädä. :)
    /Ruth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieletön kokemus, kiitos kun jaoit sen.

      Poista
  36. Omat muumimuistot liittyvät lähinnä animaatioihin, noita katsottiin suurella hartaudella lapsena televisiosta. Nyt lähinnä odotan, että saisin alkaa lukemaan tarinoita myös omalle pojalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Kasvoin 1990-luvun alun muumien parissa :)
      VHS-kasetit ovat edelleen omalla äidilläni tallessa vanhassa matkalaukussa, joka luonnollisesti on kersalle aarreaitta.

      Poista
  37. Kiitos tästä lahjavinkistä, osui erinomaisesti mun lahjanhankintalistaan!

    Tällä hetkellä Muumit pelastavat pulasta usein arkipäivisin. Kun tulen kotiin töistä ja olen hakenut lapset päiväkodista, yhdellä jaksolla Muumia on ihmeellinen vaikutus siinä välissä, kun pitää saada ruokaa pöytään... Muumeista tarttuu myös sanontoja lapsille, itse käytän nyt puolitosissaan esim. tätä: "älä vingu, riittää että tuuli vinkuu!" (-Pikku Myy)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että tästä oli hyötyä :) Enne joulua ilmestyy niin valtava määrä kirjoja, että ainakin itselle aiheuttaa vaikeuksia haravioda sieltä ne omat valinnat.

      Poista
  38. Viimeisin ihana muumikokemukseni oli tänään. Pikkuveljeni luokka kerää rahaa retkeä varten, joten väkerrettiin arpajaispalkinnoksi iso piparimuumitalo, johon sisko vielä elintarvikevärejä ja sokerikuorrutettu säästämättä paistoi ja koristeli liudan muumihahmoja ja joulukuusia. Mm. Haisulia varten erottelin strösseleistä ruskeita rakeita sen turkiksi ja Muumipapan hatun mustaksi väriksi keksittiin lääkehiili. Tänään oli arpajaiset ja lopulta onni osui jonkun vanhemman tädin kohdalle, joka kertoi antavansa sen lahjaksi jollekin kaksivuotiaalle muumifanille!! Tuntui ihanalta, että se piparitalo pääsi jollekin pikkulapselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat te!

      Mä väkersin kerran muumitalon täytekakun pohjista ja värit pintaan väkersin karamellivärein värjätystä sokerimassataikinasta. Helpotti, kun laitoin talon makaamaan pystyasennon sijaan...

      Poista
  39. Minun lapsuuteni voimakkain Muumi-kokemus eivät ole ne tuhannet tunnit piirrettyjä, vaan jollain kasetilla äänikirjana (tai no, ääninovellina?) ollut Vilijonkan Myrsky. Se oli lapselle valtavan voimakas tarina, jossa tunnelma myrskyn edellä käy aina vain painostavammaksi ja Vilijonkka parka pelkää kuollakseen. Lopulta myrsky tulee. Mutta sen jälkeen koittaakin Vilijonkan yllätykseksi rauha ja raukeus. Pitäisi etsiä käsiini tämä teksti niin voisin lukea, miten se tarkalleen ottaen oikein menikään. Vilijonkka on ihanan inhimillinen kaikessa neuroottisuudessaan. Muumipeikko ja Niiskuneiti vaikuttivat jo lapsena minusta liian lällyiltä ja naiveilta.

    Tove Jansson avautui minulle muuten uudella tavalla joskus vajaa kymmenen vuotta sitten, kun Tampereella vierailin hänen elämäntyötaidenäyttelyssään. Erityisesti on jäänyt mieleen eräs Toven omakuvamaalaus, yhtä aikaa voimakas ja herkkä, realistinen ja sadunomainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös tuo kertomus ole Näkymättömässä lapsessa?

      Poista
    2. Voi hyvinkin olla! Minä en muista sitä tarpeeksi tarkasti, vain sen, että sitä tuli aina joltain kasetilta kuunneltua. Näkymätön lapsi onkin kirjoista jäänyt varmaan vähemmälle sitten, kun on ollut tarpeeksi vanha itse lukeakseen. Tuo kasettikuunnelma muisto on ajalta ennen lukutaitoa.

      Poista
  40. Vaan ei se ollutkaan tuon niminen, vaan Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin! Muistinpas sentään. Se on hieno kuvaus siitä, kuinka jonkin asian edessä voi olla aivan kauhusta jäykkänä, vaikka jälkikäteen onkin samasta kokemuksesta äärettömän kiitollinen. Näin aikuisiällä on tullut koettuja kyseisiä tunteita monastikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viljonkka on aika yksiulotteisen hysteerinen teeveesarjassa, kirjoissa hahmo on onneksi huomattavasti monipuolisempi - aivan kuten tuo sinunkin kertomasi esimerkki kertoo.

      Poista
  41. Muumeilu on huippu juttu! Ne ei pingota mistään, eikä oo turhan takakireitä elämään ja asioihin suhtaudutaan sopivan rennosti, ei todellakaan liian vakavissaan. Omaa elämänfilosofiaa yritän toteuttaa samaan tyyliin. Joskus mietin että "voinkohan, pystynköhän tai onkohan joku oma juttu ihan hullu ja mitäköhän muut siitä ajattelee", sitte järkiinnyt ja ajattelen, hei MUUMIT, miksi en minäkin. Muumit antaa luvan olla vähän hassu ja hupsu.

    Tänä jouluna laitettiin mieheni kanssa ensimmäistä kertaa joulukuusi omaan kotiin. Kuusi on siis pystytetty ja eka koriste jonka mies siihen ripusti oli lahjaksi saatu uistin (jolle on muutoin hyvin vähän käyttöä tähän vuoden aikaan). Tämä nauratti minua kovin, mutta perusteluksi kerrottiin että "muumeillaki on". <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tää oli ihan mahtava kommentti, kiitos!

      Poista
  42. Mulla on paljon ihania muistoja Muumeista, siitä tv-sarjasta. Hirveimmän muumimuiston muistan varmasti loppuelämäni, nytkin siitä on jo yli 20 vuotta aikaa. Jossain muumijaksossa oli hiekkakuopan pohjalla muurahaisleijona, jota pelkäsin kamalasti. Pelkoa ei lievittänyt yhtään se, että veljeni sai jostain muurahaisleijona-tarran ja liimasi sen mun kirjotuspöydän laitaan. Siitä se kamala muurahaisleijona mua aina iltaisin tuijotti kun aloin nukkuun, ja mua pelotti niin kamalasti että ilta toisensa jälkeen itkin itseni uneen. Myöhemmin tajusin liimata sen kammotuksen päälle toisen tarran, eikä enää pelottanu :D Päällimmäisen tarran poistin siitä joskus teini-ikäisenä, naureskelin että tätäkö mä tosiaan pelkäsin, mutta ku hetken sitä katselin nii tajusin että onhan se (edelleen) ihan kamalan näkönen otus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, se muurahaisleijona oli ihan kaamea….

      Poista
  43. Ikuisesti muistan, kun mentiin esikoisen kanssa eka kerran Muumimaailmaan... Jätkä sai sätkyn: ne on isoja, ne on isoja! Ne on karrrrmean isoja! Jep, tellussa sellaisia pikkuisia :D Myöhemmin ihmeteltiin sitä, kun ne eivät puhu mitään. Hoh-hoijaa, kyllä pidäteltiin isukin kanssa naurua sinä päivänä...

    Kaverini meni saksalaisen kanssa naimisiin. Ensimmäisen kerran siellä vieraillessani löysin hyllystä Muumit. Ihmettelin. No, niillä opeteltiin suomea! Vau... Käyhän se niinkin. Ei ole kyllä tullut tarkistettua, miten onnistui ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti ihan hyvin, jos frekvenssi on ollut tarpeeksi korkea ;)

      Poista
    2. Minunkin mieheni opetteli suomea ihan ensimmäiseksi Muumi-sarjakuvista. Tosin useampaan kertaan se sitä tankatessaan joutui kysymään, että "ihanko oikeasti tuossa sanotaan noin?". Joka kerta se oli ymmärtänyt oikein, oli vaan se Muumit Rivieralla -bileiden logiikka vaan vähän erilaista, kuin mies oli kuvitellut (kun oli luullut niiden olevan vain jotain lastenkirjoja).

      Poista
  44. Meidänkin tiemme ovat risteennet Toven takia. Olen aina tykännyt muumeista, mutta valitettavasti olen kyllä katsonut vain piirrettyjä.
    Nyt kyllä ehdottomasti täytyy lukea Muumi-kirjoja ja myös tämä Toven elämänkerta. Kuinka mielenkiintoisia yksityiskohtia olettekaan kertoneet. Kuitenkin, kun olin töissä Islannissa, perheen kaikki aikuiset ja lapset olivat hulluna muumeihin. Aina kun pääsin käymään reykjavikissa kävin ostamassa heille jotain pientä. Pidimme yhdet muumiteemaiset synttärit!! :) blogiasi olin kyllä lukenut jo sitä ennen kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, ihan huippua <3

      Tässä keskusteluketjussa on tosiaan tullut esiin aivan mahdottoman hienoja yksityiskohtia muumeista ja Tove Janssonista.

      Poista
  45. Tulipa niitä muumeja katsottua paljon lapsena ja edelleen ne on hyviä. Heh, paras muumimuisto on kuitenkin se, kun voitin koirakisoista emalimuumimukeja ;) Posliinisia onkin paljon kotona, mutta emalisia ei ollut ennestään. Aina kaffetta juodessa niistä voi muistella miten onnistui pääsemään palkintopallille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne Muurlan emalimukit ovat muuten hauskannäköisiä. Kuumeneeko ne kuumasta juomasta?

      Poista
    2. Joo kuumenee ne, joten eiv't ole ihan parhaat kaffelle tai muulle kuumalle juomalle. Juon silti! ;)

      Poista
  46. Ärsyttävin Muumi-muisto on se että rakastin jo pienenä Pikku Myytä valtavasti mutta se ei ollut mitenkään "merkittävää" sillä kaksossiskoni oli pienenä kuin aivan ilmetty Pikku Myy luonteensa ja käytöksensä puolesta, joten Pikku Myy on aina yhdistetty häneen. Sydäntäni lämmitti suuresti se kun ruotsalainen paras ystäväni sanoi että olen aivan kuin Pikku Myy, ainakin yhtä itsepäinen ajoittain.

    VastaaPoista
  47. Mä yhdistän Toven ja muumit lapsuuden kesämökki-reissuihin. Jos en nyt ihan joka kesä lukenut Muumisaagaa läpi niin ainakin joka toinen. Riippumatossa, hedelmämerkkareita mutustellen, ihanaa kuvailevaa kieltä maistellen. En muista että kovin pienenä olisin muumeista seonnut, vaan vasta sitten kun koulukäisenä luin kirjoja. Ja nimenomaan niitä jossa ei ole kuvia, pelkät tarinat. Ne kirjat on onneksi vieläkin tallella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesämökki ja muumit. Tässä on jotain niin suomalaista. Mun on ehkä pakko mennä nyt tulevalla Suomen-lomalla kirjastoon ja lainata kaikki lukematta jääneet Muumi-kirjat!

      Poista
  48. Toivon, että ihanimmat muumimuistot ovat vielä edessä päin, sillä innoissani seuraan nyt 3-vuotiaan lapseni heräävää rakkautta muumeja kohtaan.

    Kaikiltahan löytyy muumimukeja (eikös jossakin sanottu, et tää on tosi tyypillistä suomalaisille, ettei juuri kotia ole, missä ei kahvia juotais muumimukeista), mutta mulle oli yllätys, mitä niistä vanhemmista ja erikoisemmista maksetaan! Mulla on jotain vanhoja, yläaste/lukioiässä saatuja mukeja, joista maksettais reippaasti yli satasen kappale. Hahaa, lyön vielä rahoiksi niillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sun kannattaa säästellä vielä muutama vuosi ja odotella hintojen nousua :)

      Poista
  49. Minulle on muumikirjoja luettu jo ihan pienenä, en muista kuinka pieni olin, kun ne ekan kerran kuulin. Kuinkas sitten kävikään sai minut pelkäämään imuria ("Imurin kita hirmuinen, nielaisi muumipeikon sen...") ja äitini se sai lapsena pelkäämään metsää ("Puut kolkon korven kohisee ja tuuli ähkyy huokailee"). Teininä Kuka lohduttaisi nyytiä ja erityisesti kohta "Ei kukaan, sua huomaa ellet itse mene mukaan" iski lukaa. Koin olevani vähän outo. Juuri kukaan kaveripiiristä ei muumeista juuri perustanut, vaan piti niitä outoina ja pelottavina.

    Joskus lukioaikoina tuli Radio Mafialta Vaarallinen juhannus Lasse Pöystin lukemana. Istui sormi nauhoitusvalimiina ja keräsin koko kirjan talteen ja kuuntelinkin sen pariin kertaan. Kun sain lapsia, olen yrittänyt tätä kasettia löytää, että voisin sen heille soittaa. En löydä sitä mistään.

    Sitten tuli syksy 1991. Olin jo aikuisten kirjoissa. Alkoi japanilainen piirrossarja. Se oli pettymys. sitä rallatusta "Ei muumitaloa lukita yöksi..." en voi sietää. Kun sain lapsia, pelkäsin, että nämä animemuumit jotenkin tulevat väkisin kotiimme. Olen kuitenkin onnistunut lapsiani niiltä varjelemaan. Lapset ovat kyllä joskus minulta salaa mummilla katsoneet animemuumeja.

    Uusvanhaa nukkeanimaatiota olemme kyllä katsoneet. Muistan hämärästi seuranneeni lapsena samaa sarjaa tai siis sitä vanhaa versiota, missä muumit eivät puhu. Nämä muumit vastaavat paljon paremmin käsitystäni siitä, miltä muumilaaksossa näyttää.

    Hämmentävintä tässä 90-luvun alun muumibuumissa oli, että moni joka ennen oli muumeihin suhtautunut vierovasti, yhtäkkiä tykästyi niihin. Minusta ne ovat kovin pinnallisia ja varsinkin Pikku Myy hahmona on tulkittu ihan kummallisesti. Ei Myy ole jatkuvasti vihainen. Myy on tyttö, joka toimii, selviytyjä. Hän ei katso taakse vaan eteenpäin. Esimerkiksi Taikatalvessa hän opettelee talvella tarvittavia taitoja, kun Muumipeikko muistelee kesää ja kuinka kaikki oli silloin niin paljon paremmin.

    Kirjoista on vaikea valita suosikkia, mutta äiti väittää lukeneensa Vaarallisen juhannuksen yhdellä istumalla minulle ääneen. Sitä tarinaa ei voi vain jättää kesken. Oma suosikkikohtaukseni on luku missä Nuuskamuikkunen saa yllättäen vastuulleen 14 metsän lasta, eikä pikku Myy kommentteineen helpota tilannetta yhtään.

    Luin itsekin Vaarallisen Juhannuksen esikoiselle melkein yhdellä istumalla. Oltiin hotellissa lomareissulla, lapset olivat yhden ja neljän ja heitä oli "haasteellista" saada rauhoittumaan. Niinpä aloin lukea, luin, luin ja luin. Kuopus rauhoittui ja nukahti, mutta esikoinen istui ja kuunteli. Lopulta oltiin jo lähellä loppukohtausta ja huomasin esikoisen olevan edelleen hereillä. Päätin lukea tarinan lopppuun ja kun pääsin viimeiselle sivulle, pieni pää putosi tyynylle ja lapsi oli saman tien unessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jatkuu... ei mennyt läpi yhtenä kommenttina, kumma juttu.

      Muumimaailma on ollut ensimmäinen lomakohde, johon olen uskaltautunut yksin lasten kanssa, kun nämä olivat kahden ja viiden. Meillä oli ihan uskomattoman hauska päivä, vaikka Noidan mökin sivuutimmekin mahdollisimman nopeasti.

      Tampereen taidemuseon Muumilaaksossa olemme käyneet monta kertaa ja on tosi harmi, että se joutui väistymään Metsosta aivan liian pieniin tiloihin. Kerran kävimme Muumilaaksossa niin, että olimme lukeneet Outoa vierasta muumitalossa ties kuinka monta kertaa. Silloin tutkimme esikoisen kanssa muumitalon jokaisen yksityiskohdan.

      Kerran kävimme Tampereen taidemuseon muumilaaksossa äänille aistiyliherkän lapsen kanssa. Yleensä Muumilaaksossa on rauhallista, mutta sillä kertaa siellä oli joku orkesteri esiintymässä ja kaikuva tila oli varsin meluisa. Lapsi istui lähes koko käynnin ajan eteisessä, vain kerran pari hän uskaltautui näyttelytilaan. Pistin museoon palautetta, että tällaisen lapsen kanssa on vaikea käydä oikein missään lasten jutuissa, mutta taidemuseossa toivoisi olevan hiljaista. Siteerasin vielä tarinaa Hemulista, joka rakasti hiljaisuutta.

      Kun menimme seuraavan kerran Muumilaaksoon, seinälle oli ilmestynyt ohje, miten Taidemuseossa käyttäydytään ja siinä oli sitaatti tarinasta Hemulista, joka rakasti hiljaisuutta. Meidän pikku neitimme juoksi ympäri näyttelytilaa ja hihkui riemusta. Yritin häntä rauhoitella, mutta henkilökunnalta ei tullut mitään ikävämpää palautetta.

      Pari vuotta sitten luin Boel Westinin elämäkerran Tove Jansson: Sanat, kuvat, elämä. Sen jälkeen muumikirjat eivät ole enää olleet entisensä. Kyllä minä tiesin, että Tiuhti ja Viuhti ovat Tove ja Vivica. Mutta en tiennyt kuinka Tove oli ollut palavasti rakastunut Vivicaan kirjoittaessaan Taikurin hattua. Kuinka salaperäisessä matkalaukussa piilotellut Kuningasrubiini symboloi tätä rakkautta. Kuinka Mörkö symboloi yhteiskuntaa, jossa heidän rakkautensa oli kielletty, homoseksuaaliset suhteet rikollisia. Oikeudenkäynnissä joku toteaa Tiuhdin ja Viuhdin syntyneen sellaisiksi, että he eivät erota oikeaa väärästä.

      Tove Jansson kirjoitti pari varhaista muumikirjaa (Pyrstötähti ja Muumipapan urotyöt) kokonaan uusiksi ja muutti joitakin kohtia Taikurin hatusta. Nämä uudet versiot suomennettiin vasta ihan äskettäin, vuonna 201. Meiltä löytyy molemmat hyllystä. En tiedä, kummat lukisin nyt lapsille ääneen. Ne vanhemmat versiot ovat minulle rakkaita, erityisesti kohta, jossa Muumimamma lähettää torailevat lapset luolaan ja antaa luvan palata vasta kun ovat kilttejä (uudessa versiossa kun ovat iloisia). Toisaalta ne uudistetut laitokset ovat kyllä kirjoina parempia.

      Voisin jatkaa tästä aiheesta vaikka kuinka pitkään. Jos kuitenkin linkitän Kalaksikukkoon: http://kalaksikukko.blogspot.fi/search/label/Tove%20Jansson.

      Poista
    2. Mahtava kommentti, kiitos kun jaksoit kirjoittaa näin pitkästi! Tässä tuli valtavan paljon uutta tietoa.

      Poista
    3. Älä yllytä... tai kirjoitan lisää. Esimerkiksi siitä, miten Nuuskamuikkusen esikuva oli Atos Virtanen, jonka kanssa Tove oli kihloissa. Se Bole Westinin elämäkerta kannattaa ilman muuta lukea. Itse pistin nyt tämän "Tee työtä ja rakasta" -kirjan joulun toivelahjalistalle.

      Poista
    4. Nuuskamuikkusen - Atos Virtanen. Mahtavaa :D

      Poista
  50. Meille ei ihan pienenä luettu Muumeja jostain syystä, mutta alakoululaisena olin kipeänä kotona ja silloin sain niitä luettavakseni ja hyvin kului potilaan aika.

    VastaaPoista
  51. Rakkain muisto on nyt edesmenneen isäni ääneen lukamat muumit iltasatuna, erityisesti Muumipappa ja meri, jonka olen löytänyt aikuisena uudestaan ja huomannut, miten kirja toimii eri ikäkausina.

    HannaHoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tulee tunnustus: mä en ole lukenut tätä. Ehkä pitäisi korjata tilanne joululomalla!

      Poista
  52. Minä en ole lapsena tiennyt muumeista mitään eli rakkaimmat muistot ovat syntyneet omien lasten kautta. Tietysti kaikki muumi-videot on katsottu moneen kertaan etu- ja takaperin. Erityisesti muistamme jakson nimeltä Tuoli, se kun sattui jäämään jumiin vanhaan vhs-soittimeen eikä sitten pitkään aikaan muuta katsottukaan kuin sitä :) Rakkain muisto ovat kuitenkin iltasaduiksi luetut muumi-kirjat, erityisesti Kuinkas sitten kävikään ja Kuka lohduttaisi Nyytiä. Nyt ovat lapset jo isoja eikä iltasatuja enää kaivata, kirjat odottavat hyllyssä seuraavaa sukupolvea tulevaksi.

    VastaaPoista
  53. Ollessani pieni, isäni hoiti meitä sisaruksia kotona äidin ollessa töissä. Talvipäivinä, maalaistalon pihapiirin lumileikkien jälkeen, isä teki meille suolakurkulla ja keittokinkulla päällystettyjä ruisleipiä ja keitti kaakaota. Niitä mutustellen sitten katseltiin Muumeja videolta. Osaan melkein vieläkin joidenkin jaksojen repliikit ulkoa.

    ElliK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi, on niin upea lukea näitä teidän muumimuistoja! Kiitos ElliK tästä seikkaperäisestä muistosta, mä melkein tunnen nenässäni sen ruisleipä-suolakurkkuyhdistelmän :)

      Poista
  54. Ollessani lapsi vietimme juhannusta tuttavaperheen luona, jonka äiti oli totaalinen tove-fani. Vaarallinen juhannus luettiin lapsille ääneen noiden muutaman päivän aikana juhannus jälkeen juhannuksen; milloin sateen ropistessa ikkunoihin, seitsemän sortin kukan tuoksuessa tyynyn alla tai järven pinnan kimallellessa hieman hämärässä kesältä tuoksuvassa illassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrassaan upeaa maalaisromantiikkaa!

      Poista
  55. Luin lapselleni uutta Muumi-kirjaa. Lukiessa eteen tulikin lapseni nimi, Miisa. En ollut tiennyt että sellainenkin hahmo on. Osaatko sanoa onko Toven keksimä? Kukaan kavereistanikaan ei ollut kuullut tästä hahmosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaarallisessa juhannuksessa on Miska ja joissakin suomennoksissa olen nähnyt hänellä myös nimen Miisa. Semmoinen pieni otus, jolla on puolipitkät hiukset hujan hajan, jakaus keskellä.

      Poista
    2. Riitta, sä olet kyllä oikea Muumi-tietopankki!! :)

      Poista
    3. Kiitos Riitta tästä tiedosta. :) Hassua, Miisan pikkuveljen nimeksi meinasi tulla Miska. :D

      Poista
  56. Olin lapsena täysin Muumi-hullu ja jumaloin Tove Janssonia. Minulla oli muumeja ja Janssonia käsittelevä leikekirjakin, ja unileluni oli froteesta ommeltu muodoton muumi. Koska olen 70-luvun lapsia, fanitukseni kohteena olivat alkuperäiset muumikirjat, joita jo alle kouluikäisenä pakotin vanhempani lukemaan, vaikka he eivät oikein niiden päälle ymmärtäneet. Kun animaatiosarja tehtiin, se oli mielestäni kaikella tapaa ihan vääränlainen. Nykyään keski-ikäistyvän henkistyneellä tasapainoisuudella hyväksyn senkin ja lapseni katsovat sitä treenatakseen suomea täällä ulkomailla.

    VastaaPoista
  57. Ne klassiset: Muumimaailma ja tv:n ääressä vietetyt tunnit Muumeja katsellen... Siinäpä ne, koko lapsuusajan lempparit.

    roosa.lautanen@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan sen odotuksen (aikaa ennen kuin vhs-kasettikokoelmat tulivat myyntiin), kun Muumit tulivat vain kerran viikossa ohjelma kerrallaan.

      Poista
  58. Muumit tais olla mun lapsuuden kovin juttu! Muistan, että mulla oli punainen muumi-mekko ja serkkupojalla sininen muumi-collegepuku :) Suurinpiirtein kaikki muumijaksot löytyy nauhotettuina vhs-kaseteilta, jotkut jopa kolmeen otteeseen, koska meitä sisaruksia on kolme ja ikäerot on suuria, niin kaikki on tottakai pitänyt nauhottaa erikseen!

    hannaelina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli jos yksi nauha bragaa, varmuuskopiot on olemassa, great!

      Poista
  59. Muumi-piirretyt kuuluivat vahvasti omaan lapsuuteeni, edelleen ne löytyvät vanhempien luota vhs-kaseteille nauhotettuina. Pikku myy oli ja on edelleen suosikkihahmo. Nyt odotan kovasti, että oma lapsi vähän kasvaa ja saadaan yhdessä katsella muumeja - tosin nyt jo niistä on apua kynsien leikkaamisessa, napero pysyy tarvittavan ajan paikallaan istumassa :) Lukulistalla on myös Toven muumi-kirjat, Muumipappa ja meri odottaa jo kirjahyllyssä. Tosin kirjojen lukeminen olisi hyvä aloittaa myös Toven elämänkerrasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hitto, näitä kommentteja lukiessa mun tulee oikein ikävä VHS-kasetteja… Meidän omilla kersoilla on vähän huonommat vaihtoehdot: ne voivat fiilistellä naarmuuttuneilla dvd-levyillä tai videotiedostoilla, jotka eivät enää toimi...

      Poista
  60. Minä en muista milloin olen muumeihin tutustunut. Opettelin lukemaan 5-vuotiaana ja 8-vuotiaana olin siirtynyt jo nuorten osastolle kirjastossa, ja sitä ennen taisin lukea suunnilleen koko lasten osaston läpi, eli muumit niiden mukana. Sain joltakin kaverilta Taikurin hatun synttärilahjaksi, voitin arpajaisista jonkun itseompeleman ison muumi-pehmon ja ensimmäinen piparkakkutaloni oli muumitalo ja kaikki hahmot tehtiin tietysti pihalle seisomaan (itse leivinpapereille suunnitelluista hahmoista, ei tuolloin ollut mitään valmiita muumi-piparimuotteja...), tein kouluun ala-asteella harrastuspäiviksi sablunat pikkumyystä ja muumipeikosta joilla varmaan sata lasta painoi kankaalle kuvia. Ja tämä tosiaan tapahtui ennen kuin tunnetuinta japanilaisanimaatiota oltiin edes alettu esittää, eikä mitään käsitystä mistä iso kiinnostus aiheeseen tuli! Ilmeisesti oltiin sarjakuvia luettu ainakin tuolloin. Hieman sitten alkoi ärsyttää kun muumeja alkoi tulla joka ikiseen tuotteeseen mitä kaupoista löytyi, muumimukit varmaan eniten ärsyttivät, mutta sittemmin olen tajunnut että niissä ärsyttää vain ne jotka rahallisen arvon takia niitä ostelevat, täysin muumifilosofian vastaista. Nykyään aamukahvikaverina on aina Haisuli, Hemuli tai Hosuli, muutaman harvinaisemman mukin olen saanut sattumalta lahjana (ennen kuin edes tiesin/tajusin että niitä jotkut keräävät). Piirrossarjan ostin facebook-kirppikseltä melkein kokonaan dvdinä kun sattui tuuri ja ehdin ensimmäisenä varaamaan kassillisen dvditä. En tosin tohtinut kertoa että itselle minä ne haluan, enkä kellekään lapselle... ;D

    Mulla on muumeista tärkeintä niiden filosofia. Että ei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti ja että aikuisetkin saavat olla lapsenmielisiä, että tavaroilla ei tule onnea ja että hyvä ruoka parantaa minkä tahansa mielipahan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun lapsemme syntyi, mulla oli mennä hermot muumeihin, koska niitä alkoi tunkea postilaatikosta kaikissa eri materian muodoissa. Nyt olen päässyt jollain tapaa jo yli angstistani ja osaan jopa nauttia muumien katselusta, kirjoista puhumattakaan.

      Poista
  61. Tove, hänen työnsä ja elämänsä oli kaunis ja lumoava juttu. En pitänyt tästä uudesta kirjasta.

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?