Esikoinen-kirjan voittajat

O lisi niin tehnyt mieli lähettää Jari Tervon Esikoiset kaikille postaukseen kommentoineille. Keskustelu oli - jälleen kerran - valtavan kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää. Kiitos, olette ihania! Koska oli pakko valita kaksi, valitsin kaksi. Nimimerkit Satu ja Kaisla; lähettäkää minulle osoitetietonne (satu ät suomi piste is), niin välitän ne eteenpäin WSOY:lle. Kirjat tulevat teille postissa pikapuoliin.

Satu kertoi lukion äikäntunneilta tarttuneesta analyysinpelosta. Tuntemus on, uskokaa tai älkää, minullekin tuttu, vaikka suoritin seminaarityötä lukuunottamatta kotimaisen kirjallisuuden kandinopinnot eli analysoin vähintään kirjan viikossa. Kirjallisuuden ja ylipäätään muidenkin taideteosten analysointi ei todellakaan ole helppoa. Joskus pelkäsin, etten osaaa sanoa teoksesta mitään järkevää. Joskus taas tuli olo, että yliluen teosta ja jaadailen omiani. Vastaan tuli myös monia sellaisia kirjoja, joista en osannut sanoa sanaakaan - koska en tajunnut niistä mitään. Tentin lähetyessä googlailin, mitä muut ovat näistä vaikeista kirjoista sanoneet ja luin luentomuistiinanot. Tentissä sitten kopioin toisten ajatukset ulkomuistista koepaperiin. Luovaa selviytymistaistelua.

Mutta onneksi vapaa-ajalla kirjoja voi vain lukea ja niistä nauttia. Vaikka Esikoinen on hieman haastava kirja runsaine henkilöhahmoineen ja muuttuvine aikatasoineen, sitä voi lukea vaikka ihan vain päiväkirjamerkinnän kerrallaan. Jos ei pysy kärryillä isosta kuvasta, voi intoutua tarinan pienistä hetkistä ja parin lauseen mittaisista minitarinoista. Kaima, toivottavasti kirjasta on sinulle iloa!

Lähetän toisen kirjan Kaislalle - ihan vaan siksi, että hän epäili niin kovasti. 

Esikoisesta on tehty pieni videopätkä. Kirjalijan lisäksi teoksesta juttelee muutama lukija. Ja Jartsan vanha äikänope. Voih!



Tunnisteet: