Suosikkivanhempi avautuu

Meillä on pienoinen ongelma. Tai siis miehelläni on. Olen nimittäin lapsemme suosikkivanhempi. Sankari vastoin tahtoaan. Lähes joka päivä kolme ja puolivuotias sanoo isälleen, että voisitko mennä taas illalla töihin, koska hän halua olla äidin kanssa. Aamuisin se kehottaa isäänsä nukkumaan vielä vähän pidempään, että voidaan olla äidin kanssa kahdestaan hereillä. Jos pitää valita kahdesta, se olen aina ja joka kerta minä. Äiti laittaa. Ei kun äiti pukee. Ja siis äiti pesee hampaat. Eikun äiti lukee. Viehän äiti tarhaan? Äiti, tuu sit hakeen tarhasta, ei isi. Hopeamitalisija on miehelleni kova paikka.

Kukkia voittajalle.
Asia ottaa palloon kahdestakin syystä. Toinen niistä on täysin itsekäs. Haluaisin itse nukkua aamuisin pidempään. Haluaisin myös, että minulle sanottaisiin ulko-ovella Mene jo. Lähtisin ilomielin juoksulenkille ilman puntissaroikkujaa. Asia harmittaa myös miehen puolesta. Se on tilanteesta ihan surkeana. Mies miettii, mikä siinä on vikana. Kerran se kysyi lapselta, pitäisikö hänen mennä kokonaan pois. JOO vastasi lapsi. Ai vienkö mä sit kaikki sulle tuomani lelut mukanani, hän kokeili kepillä jäätä. JOO ja lähde jo, vastasi lapsi. Auts! Hämmentynyt katse silmissään mies epäili, pitäisikö varata aika perheterapiaan.

Olet toiseksi kivoin.
Ehdottomasti ei.  Kehotin ottamaan iisisti. Kolmevuotiashan puhuu suurimman osan aikaa täysin järjettömiä. Loogisuudessa on päästy näin pitkälle: rikki menneen tietokoneen voi korjata teipillä ja takin taskuun mahtuu elävä lammas. Kersan jutut ovat täydellistä hakuammuntapapatusta. Ei tätä jaadailua kannata ottaa vakavasti.

Lapsen loogisen ajattelun puutteesta kertoo jo se, että on valinnut ykköseksi minut. Meistä kahdesta mulla on paljon lyhyempi pinna. Mies ei koskaan läiski ovia tai painota viestiään sihisemällä hampaiden välistä kaulalihakset jäykkänä. Hän ei kiristä, uhkaile eikä juuri lahjo. Minä lankean niihin kaikkiin joka päivä. Mies on kaiken kaikkiaan paljon parempi vanhempi kuin minä. Ei kai nyt kukaan järjellinen kädellinen valitse ykköseksi huonompaa vaihtoehtoa?

Numero yksi vastoin omaa tahtoaan.

Väitän, että lapsi sekoilee ja se nyt vaan pitää kestää siinä missä yövalvomiset, uhmarähinät ja aamuöiset kantapääpotkut naamaan. On parasta olla ottamatta tilanteesta pulttia ja ignoorata älyttömyydet. Vanhemmat päättävät, kumpi herää ensimmäisenä, ei kersa.

Tuttu tilanne?

Tunnisteet: ,