eillä on pienoinen ongelma. Tai siis miehelläni on. Olen nimittäin lapsemme suosikkivanhempi. Sankari vastoin tahtoaan. Lähes joka päivä ko...

Suosikkivanhempi avautuu

29.10.13 Satu Kommentteja: 41

Meillä on pienoinen ongelma. Tai siis miehelläni on. Olen nimittäin lapsemme suosikkivanhempi. Sankari vastoin tahtoaan. Lähes joka päivä kolme ja puolivuotias sanoo isälleen, että voisitko mennä taas illalla töihin, koska hän halua olla äidin kanssa. Aamuisin se kehottaa isäänsä nukkumaan vielä vähän pidempään, että voidaan olla äidin kanssa kahdestaan hereillä. Jos pitää valita kahdesta, se olen aina ja joka kerta minä. Äiti laittaa. Ei kun äiti pukee. Ja siis äiti pesee hampaat. Eikun äiti lukee. Viehän äiti tarhaan? Äiti, tuu sit hakeen tarhasta, ei isi. Hopeamitalisija on miehelleni kova paikka.

Kukkia voittajalle.
Asia ottaa palloon kahdestakin syystä. Toinen niistä on täysin itsekäs. Haluaisin itse nukkua aamuisin pidempään. Haluaisin myös, että minulle sanottaisiin ulko-ovella Mene jo. Lähtisin ilomielin juoksulenkille ilman puntissaroikkujaa. Asia harmittaa myös miehen puolesta. Se on tilanteesta ihan surkeana. Mies miettii, mikä siinä on vikana. Kerran se kysyi lapselta, pitäisikö hänen mennä kokonaan pois. JOO vastasi lapsi. Ai vienkö mä sit kaikki sulle tuomani lelut mukanani, hän kokeili kepillä jäätä. JOO ja lähde jo, vastasi lapsi. Auts! Hämmentynyt katse silmissään mies epäili, pitäisikö varata aika perheterapiaan.

Olet toiseksi kivoin.
Ehdottomasti ei.  Kehotin ottamaan iisisti. Kolmevuotiashan puhuu suurimman osan aikaa täysin järjettömiä. Loogisuudessa on päästy näin pitkälle: rikki menneen tietokoneen voi korjata teipillä ja takin taskuun mahtuu elävä lammas. Kersan jutut ovat täydellistä hakuammuntapapatusta. Ei tätä jaadailua kannata ottaa vakavasti.

Lapsen loogisen ajattelun puutteesta kertoo jo se, että on valinnut ykköseksi minut. Meistä kahdesta mulla on paljon lyhyempi pinna. Mies ei koskaan läiski ovia tai painota viestiään sihisemällä hampaiden välistä kaulalihakset jäykkänä. Hän ei kiristä, uhkaile eikä juuri lahjo. Minä lankean niihin kaikkiin joka päivä. Mies on kaiken kaikkiaan paljon parempi vanhempi kuin minä. Ei kai nyt kukaan järjellinen kädellinen valitse ykköseksi huonompaa vaihtoehtoa?

Numero yksi vastoin omaa tahtoaan.

Väitän, että lapsi sekoilee ja se nyt vaan pitää kestää siinä missä yövalvomiset, uhmarähinät ja aamuöiset kantapääpotkut naamaan. On parasta olla ottamatta tilanteesta pulttia ja ignoorata älyttömyydet. Vanhemmat päättävät, kumpi herää ensimmäisenä, ei kersa.

Tuttu tilanne?

41 kommenttia:

  1. Mikäs se ikävaihe on, missä Freud(?) teorisoi että lapsi rakastuu toiseen vanhemmista ja tulee mustasukkaiseksi hänestä... Jos teidän lapsi onkin lesbo! :-)
    Kiitos ja anteeksi. Varmaan tuskallinen tilanne vähän molemmille. Mulla ei siis ole vielä läheskään tuon ikäistä naperoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha, tästä tuli päivän naurut, kiitos! :D

      Poista
  2. Auts - mutta niin tuttua. Meillä tämä on edelleen poitsun kanssa näin (6v), mutta tuntuisi olevan tasaantumaan päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokseenkin helpottavaa kuulla, että muilla sama juttu.

      Poista
  3. Kyllä - ainoastaan lempivanhempi on isi. Ja minä taas nautin, kun isi tekee sitä, isi tekee tätä ja äiti vaan naatiskelee :)

    VastaaPoista
  4. Esikoinen varsinkin harrasti tätä hoivapalvelujen kilpailutusta. Välillä se oli äiti, välillä kuka tahansa muu kuin äiti. Veikkaan, että siinä lapsi kokeilee, millaisia tunnereaktioita läheisistä voi saada: eräänlainen Vaihe siis tämäkin.

    Kuopus ei samaan tapaan ole vanhempiaan kilpailuttanut. Sille on kelvannut aina se vanhempi, joka nyt on sattunut olemaan vapaana esikoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nerokasta! Ykkösellä on ns. varaa valita, mutta kakkosella on rajatummat resurssit saatavilla joten joustavuus kasvaa. :D

      Poista
    2. Kakkonen (tai kolmonen) joutuu usein tyytymään muihin ihmisiin kuten kylässä olevaan tätiin, kun vanhemmat ovat varattuja. Siskon luona uusperheessä (kummallakin puolisolla oma lapsi ennestään ja yksi yhteinen) kyläillessä tuli usein eteen tilanteita, joissa jompikumpi vanhemmista sanoi: "Ota sää tää vauva", ja antoi pienen minulle syliin.

      Olen kyllä iloinen siitä, että tuon nyt 3-vuotiaan kanssa on muodostunut erityinen suhde. Pieni on myös luontevampi muiden ihmisten kanssa ja ujostelee vähemmän kuin isoveljensä vastaavan ikäisenä, koska on ollut läheisemmin tekemisissä muiden aikuisten kanssa alusta asti.

      Mutta tosiaan: tuskinpa teidän kannattaa huolestua, tuota tapahtuu varmaan kaikissa perheissä jossain vaiheessa. Muistan kyllä ihan omasta lapsuudestani samanlaista käyttäytymistä.

      Poista
  5. Pieni lohdutuksen sana puolisollesi. Meillä oli ihan sama tilanne noin vuosi sitten tenavan ollessa nippa nappa 3 vee: äiti oli kaikki kaikessa ja iskää ei kelpuutettu yhtään mihinkään. Mutta tsa-daa, tunnetusti tenavat osaavat olla mielipiteissään varsin ailahtelevia ja nyt tilanne on meillä juuri päinvastoin. Eilisen(kin) illan makoilen mukavasti sohvalla hyvän kirjan parissa, kun iskä kylvetti, iskä kuivasi, iskä puki yöpuvun, iskä laittoi iltapalan, iskä pesi hampaat, iskä luki iltasadun, iskä teki sitä ja iskä teki tätä. Tenavan sanojen mukaan äidin vuoro on kuulemma sitten joku toinen kerta. Sitä odotellessa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä, välitän terveiset :)

      Poista
  6. Mä sanoisin, että tässä asiassa lapset taitaa olla vähän niin kuin kissat: Aina ne vaistoaa joukosta sen vastahakoisemman (tai ainakin vähiten valmiin miellyttämään), ja valitsevat juuri hänet omakseen. Kissojen tapauksessa he useimmiten valitsevat sen joukon allergisen tai vähintään vannoutuneimman koiraihmisen, kenen syliin kiehnäävät ja kenen rapsutuksia halajavat. Ja aina nuo nelijalkaiset itsepäisyydet kääntävät selkänsä niille kaikista ihastuneimmille ja kissarakkaimmille, kenties kavahtavatkin sitä maanittelua.

    Meillä lempivanhempi (ainakin Esikoiselle, Tosikoiselle ei onneksi ole niin nokonnuukaa ;)) on iskä. Äiti saa mennä töihin, jäähän iskä kotiin. Mieluummin jään iskän kanssa kotitöitä tekemään kuin lähdeän äitin kanssa leikkipuistoon. Ja kaikki myös toisinpäin: Kyllä mä lähden iskän kanssa kauppaan, enkä jää kotiin äitin kanssa leikkimään saati siivoamaan. Mulla tämä tosin välillä vähän kirpaisee (ja lapsi vaistonnee kissan tyyliin minun miellyttämishaluni ;D) mutta en onneksi ota turhan vakavissani. On tässä vajaan 2,5vuoden aikana ollut muutama lyhyt kausi toisinkin päin - ja silloinkos Mies on ollut hukassa iskänroolissaan! :D

    Kehotapa miestäsi yrittämään viileää suhtautumista, jospa lapsenne kissanvaistot silloin kehottaisivat suosimaan häntä, hehe. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli myös mieleen sama kissa-vertaus! :)

      Muuten luulen että jos toinen vanhempi on omasta halustaan (tai pakon vuoksi) antanut paljon aikaa lapselle niin lapsi voi siksikin olla vailla sen toisen vanhemman aikaa enemmän, varsinkin jos tämän toisen vanhemman kanssa on tietyt erikoisjutut mitä tehdään vain silloin kun toinen vanhemmista ei ole kotona. Itse muistan odottaneeni sitä että isä oli matkoilla koska se tarkoitti että me lapset saatiin vuorotellen nukkua parisängyssä, mikä oli silloin jotenkin uskomattoman upeaa. :D

      Poista
    2. Kerrassaan loistava vertaus; juuri näinhän tämä taitaa olla. Pitääkin vinkata miehelle, että vaihtaa cool-vaihteen päälle muutamaksi päiväksi. Katsotaan, mitä tapahtuu.

      Poista
  7. Meillä on tilanne päinvastainen. 4- ja 1,5-vuotiaat pojat ovat NIIN isän poikia, ettei tosikaan. Äiti kelpaa silloin kun isompi haluaa leipoa (koska sitä isä taas ei tee), muuten meillä menee kaikki niin että äiti ei kelpaa mihinkään, syyllistyn siis myös kaikkiin noihin yllämainittuihin, uhka, lahjonta, kiristys jne.
    Joskus ottaa päähän tilanne aivan valtavasti, joskus ei. Tottakai sitä tuntee itsensä huonoksi äidiksi kun ei kelpuuteta mihinkään lapsen taholta, miehen mielestä asia rassaa sen takia että hänellä on heti iltapäivästä lähtien taattu lapsenvahtikeikka nukkumaanmenoon saakka, eikä tällä välillä tehdä yhtään mitään mitä itse haluaisi.
    Kolmas lapsi on haaveissa, lähinnä minun puoleltani, ja salainen toive: josko minä kelpaisin hänelle sitten. Rakastan kaikkia lapsiani yli kaiken, joskus vaan toivon että minun luo tultaisiin ongelmien kanssa, leikin suhteen, pukemisen auttamisen kanssa tai muuten vain halailemaan :(
    Ymmärrän miestäsi täysin. Emme ole antaneet periksi kumpikaan tässä asiassa lapsille, kuten en suosittele teidänkään, vaan heidät on totutettu siihen että vaikka kuinka haluaisi että isä auttaa/leikkii/juttelee, niin jos äiti on tapahtuman hetkellä se läsnäoleva ja isä tekee jotain muuta, asiasta ei edes keskustella, vaan minä autan ja sillä sipuli.

    Eiköhän se tästä pikkuhiljaa tasoitu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan sitä, ettei liikaa pidä antaa lapselle periksi, vaan se vanhemmista auttaa tai tekee, joka sattuu olemaan läsnä ja paremmin ehtii.

      Ja kuten moni on jo todennut, tämäkin on niitä kuuluisia vaiheita. Jonain kauniina päivänä homma menee just toisinpäin :)

      -Niina

      Poista
    2. Ehdottomasti samaa mieltä; tässä(kin) asiassa vanhemmat päättävät.

      Poista
  8. Ei huolta! Vaiheita, vaiheita.... Mulle oli todella kova pala, kun lapset tuli (kauhu?)anopin luota ja ai että, kun mummi olikin ollut ihana. Äiti vaihtoon mennen tullen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä että viihtyivät. Lastenhoitajia kun ei ole koskaan liikaa...

      Poista
  9. Äh, se on KAUSI. Vuoden päästä voi olla just toisinpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihe muiden joukossa, epäilemättä.

      Poista
  10. Meillä on kaikki lapset olleet äidin perään kovasti (ja kuopus oli oidipaalinen ihan naurettavuuteen asti :)) mutta kyllä se on siitä tasaantunut, vain 6v-kuopus vielä on mieluummin äidin kanssa, muille ihan sama, esikoiselle varmaan oikeastaan äiti on vielä nolompi kuin isä (esikoisennikä pian jo 15v). Lähden nytmnolostuttamaan sitä kouluterveystarkastukseen, jossa jutellaan varmaan taas kaikkia kivoja sukupuoliasioita yms. Esikoisella varmaan naama ihanpunaisena (no äidilläkin ehkä) - LeenaK

    VastaaPoista
  11. Ehkä olet ollut niin Karsee Mutsi, että se on kehittänyt jonkin Tukholma-syndroomaa vastaavan puolustusreaktion. ;D

    Btw, sanonpa tässä yhteydessä, mitä useasti ajattelen kommentteja selatessa: Vaikka sinun juttusi ovat aivan mahtavia, niin luen ahmimalla myös kommenttiboksin, mitä ei todellakaan joka blogissa jaksa tehdä. Teillä on vain niin älyttömän mielenkiintoisia ja hauskoja juttuja mukuloistanne, luen aina kihlatullekin ääneen parhaita paloja - vaikka meidän suunnitelmiimme ei lisääntyminen edes kuulu. Myös keskustelun taso on mielestäni pysynyt hyvänä, vaikka monet aiheet ovat arkaluontoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tirsk, ihan todennäköistä sekin. : D Ehkä pitäisi alkaa leipoa enemmän pullaa. Tai jotain.

      Ja olen niin samaa mieltäsi hyvistä kommenteista, näitä on tosiaankin antoisaa ja hauskaa lukea. Tänään olen hihitellyt koko päivän Riitan keskusteluun tuomalle termille hoitopalvelujen kilpailuttamisesta. Minusta on ollut kauhean kivaa huomata myös se, että tänne ei ole eksynyt elämäntapavalittajia tai anonyymeja kiusaajia. Olen vain kaksi kertaa koko blogin olemassaolon aikana joutunut poistamaan asiattoman kommentin (molemmat liittyivät - yllätys yllätys - maahanmuuttoaiheisiin). Keskustelu on pysynyt järjettömän kivana!

      (Moderoin kyllä pois kaikki ilkeydet, jos niistä joskus tulee.)

      Poista
    2. Sanonta on lähtöisin mieheltäni. Kerron terveisiä! ;)

      Poista
  12. Tuo suosiminen taitaa olla enemman saanto kuin poikkeus. Meilla isi on tytolle (3v) ihan selva suosikki, koska isi on enemman poissa ja toisaalta osaa rauhoitella lasta paremmin. Lapsi myos turvautuu hadan hetkella ensisijaisesti isaan (ottaa siis ehka mallia minusta, heh :-).

    MLL:n sivuilla sanottiin hyvin, ettei suosiminen kerro rakkaudesta mitaan. Lapsi suosii ehka sita vanhempaa, jonka kanssa silla on helpompaa kommunikoida, samantapainen persoonallisuus tai ihan muuten vaan. Silti han rakastaa molempia vanhempiaan yhta paljon.

    Onhan se turhauttavaa valilla, kun lapsi haluaa vaan isin luokse, mutta ajattelen etta siihen on minunkin opittava. Seuraava suosikki voi sitten olla mummi, opettaja jne., en voi olla lapsen maailman keskipisteena loppuelamaani enka tietty haluakaan. Tavallaanhan lapsi myos silla "hylkaamisella" osoittaa, etta luottaa siihen vanhempaan ja siihen, ettei se vanhempi kuitenkaan katoa.

    Eiko teilla myos mies ole ollut paljon poissa? Ehka lapsi muistaa sen, etta isi on valissa pitkaan poissa, ja siksi on tottunut turvautumaan useammin aitiin. Mene ja tieda sit noista naskeista ja niiden mielenliikkeista..

    Ehka ainoa neuvo mika tulee mieleen on, etta sun miehen pitaa ehka miettia miksi se ottaa ton homman niin raskaasti. Itsekin kirjoitit, etta vanhempana han on (objektiivisesti, jos niin nyt voi arvottaa?) jopa parempi. Onko sun miehella jotenkin huono omatunto tyomatkoista vai kokeeko se olevansa heikommassa asemassa tai jotain. Joskushan myos hyvin omistautuneet isovanhemmat voivat vaikuttaa omien tyttarien/poikien itsetuntoon vanhempina.

    sussu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin katsoa tuo MLL:n sivuilla oleva juttu. Minusta tuo pointtisi siitä, että lapsi osoittaa "hylkäämisellä" luottamusta vanhempaan, on todella hyvä. Mies on siis välillä poissa viikkoja töiden takia, mutta päivissä mitattuna mä luulen että olen enemmän poissa, ainakin talviaikaan. (Kesäisin vietämme paljon aikaa Suomessa, jolloin suosikki-ihmisen eli mummin läsnäolo on korvannut sitä mielipahaa, että isä on poissa.) Lapsi siis luultavasti roikkuu enemmän mun puntissa, koska mä olen useammin ollut poissa.

      Poista
    2. Luulisin, että kyse on juuri tästä, sen "puntissa riiputaan" joka on enemmän poissa. Meillä on myös ollut näitä vaiheita aina välillä, kun jompikumpi on työn takia matkustanut enemmän.

      Olen myös huomannut seuraavan ilmiön. Kun toinen tulee kotiin reissussa, alkaa ihan kauhea raivoominen, milloin mistäkin asiasta... Olen joskus kysynyt mieheltä, että oletteko koko illan täällä huutaneet ja vastaus on ollut, että ihan rauhallista on ollut tähän asti. Usein on myös ollut sama homma kun mies on tullut kotiin. jotenkin tuo toisen vanhemman kotiintulo laukaisee kaikki "patoutuneet raivarit" tai jotain sinne päin. Kai se niin on, että kun molemmat on kotona, uskaltaa paremmin kiukutella...

      Poista
  13. Meilla on niin etta koska olen eniten tytön kanssa ollessani ed. himassa ma olen vahan kun se turvallinen puoliso, jonka poisolon huomaa vasta kun se tulee takas, isa on enemmin duunissa ja se onkin huomattavasti kivempi ja jannempi tapaus kun on kotona eli sita fanitetaan ihan taysilla, ja silloin aiti on ihan paska jolle voi nayttaa etta mene pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta toisaalta ihan kiva, että saat vapaa-aikaa isän tullessa kotiin, eiks vaan? :)

      Poista
  14. Joo, sama meininki oli meilläkin Milon kanssa silloin pienempänä, nyt kääntynyt toisin päin ja siedettävämmäksi. Tsemii muru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti muru! Välitän tsemppausterveiset myös miehelleni. :)

      Poista
  15. Meillä vajaa kolmevuotias suosii vuoronperään isiä ja äitiä, mielestäni vähän kokeilee voisiko noita pompottaa sen suhteen kumpi mitä tekee (kesken iltatoimien käskee että eikun äiti/isi laittaa yöpuvun tms). Ei ole menty mukaan tuohon, todellakin aikuiset päättää! Eiköhän tämän ole jotain vaiheilua vaan taas... ja uskon että turvallisuutta se vaan lapselle tuo ettei kaikenmaailman mielihalut ole itse päätettävissä :)

    Sympatiat kyllä miehellesi, oma mieskin oli alkuun surkeana kun häntä dissattiin mutta fiksuna kaverina sai vaiheesta sitten kiinni kun asiaa yhdessä mietittiin. Varmasti sunkin mies. Muistuta hänelle se mitä aiemminkin mainittiin, että ei lapsi oikeasti rakkauttaan lopeta tai halua jommankumman vanhemman menevän pois (eihän 3v edes käsitteistä kunnolla mitä lopullisesti pois tarkoittaa...) Ihana blogi sulla ja hyvää keskustelua kommenteissa <3

    VastaaPoista
  16. Enpä tiedä onko nämä jotain "vaiheita"... Meillä 15v, 11v ja 8v ovat olleet ihan aina - ja edelleenkin - tosi kovasti äidin "perään". Tosin tätä nykyään pääsee jo vessaan ilman, että joku karjuu oven takana :-) Se, miten suosikkivanhemmuus näkyy, on myös muuttunut vuosien varrella. Tunnistin Satu nuo sinun harmistuksesi oireet NIIN selkeästi - nyt se on lähinnä enää mukavaa. Ja tietty etenkin isompia (poikia) on kiva kiusoitella sopivissa väleissä, miten ovat joskus vuosia sitten olleet puntissa kiinni. Mieheni on järkeillyt asian itselleen niin - oli myös ekat vuodet aika harmistunut - että lapset rakastavat kumpaakin vahempaa yhtä paljon, mutta tiettyihin asioihin, kuten vaikkapa kahdenkeskinen aika jutellen, sylissä istuminen, lapsen rokaiseminen johonkin, sujuu minulta luontevammin, joten siksi tietyissä tilanteissa lapsi tulee mielummin minulle iholle. Ja olenhan minä hänenkin mielestään ihan huippu tyyppi - miksei sitten lasten :-)

    Saija

    VastaaPoista
  17. Meidän viisivuotias on totaalisesti isän tyttö. Sain juuri kuulla, että lapsi rakastaa isää tosi paljon ja tykkää äidistä silleen keskimääräisesti. Just.

    Kyllä on todellakin usein huono äiti -fiilikset, joten hyvä kuulla, etten ole ainoa jolla näin.

    VastaaPoista
  18. Oon ihan samaa mieltä siitä, että ei kolmivuotias vielä ihan oikein tiedä, mitä se haluaa mitenkään kauhean pitkällä tähtäimellä. Huomenna voi jo olla, että isi onkin se kivempi.

    Meillä vedetään varsinkin triviaalimpien pyyntöjen kohdalla sellaista natsivanhempilinjaa, että se auttaa joka on paikalla ja jos ei lapselle käy, niin jäljelläolevat vaihtoehdot on a) ei tapahdu ollenkaan tai b) odotat nätisti niin pitkään, että se suositumpi vanhempi joutaa apuun. Aika usein ei lapsen kilpailuhermo riitä joko luopumaan kokonaan tai odottamaan tarpeeksi pitkään (mikä voi siis tarkoittaa esim. että isin työvuoro loppuu kahden tunnin päästä, eli se vois auttaa n. kolmen tunnin päästä, jaksatko odottaa mehua sinne asti?). Jos molemmat vanhemmat on käsillä, niin silloin kyllä yleensä menee lapsen pyynnön mukaan. Kuitenkin onneksi on vielä toistaiseksi oltu yhteisymmärryksessä siitä, että pohjimmiltaan kaikkien hermot säästyy jos ei alkuunkaan antaudu hyppyytettäväksi sen suhteen, kuka antaa vettä tai auttaa pukemisessa, joissa mitään taitoeroa ei aikuisten välillä täällä ainakaan ole havaittu.

    VastaaPoista
  19. Meillä 3v on niin isin tyttöä, että äiti ei juuri kelpaa mihinkään. Jotta tämä äiti ei pääsis liian helpolla neiti 6kk ei kelpuuta sitten ketään muuta kuin äidin hoivaamaan.

    VastaaPoista
  20. Näistä teidän kommenteista on ollut aivan tavattomasti apua ja ovat antaneet perspektiiviä, kiitos vilpittömästi kaikille omia kokemuksiaan jakaneille. Vertaistuki <3

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?