Parisuhteen strategiapäivät

Katja kirjoitti tosi hyvin parisuhteesta liittyen tähän viime päivinä käytyyn "kuka vedettää ketä" -keskusteluun. Se on mielestäni juurikin näin: "Parisuhde on kahden aikuisen ihmisen välinen sopimus yrittää elää yhdessä toistaiseksi voimassaolevalla sopimuksella. -- Jos ison mittakaavan toiveet ja tavoitteet eivät kohtaa, sopimuksen saa irtisanoa."

Yksi isoimpia sarvikuonoja parisuhteen olohuoneessa on puhumattomuus. Se, ettei keskustella omista toiveista ja haluista. Olen ollut kahdessa pitkässä parisuhteessa ennen tänä nykyistä. Yhdessä suhteessa keskustelu oli jääkaapista kaivettujen paprikoiden heittelyä keittiön seinään. Toisessa suhteessa keskustelua ei ollut. Vika ei ollut kummassakaan tapauksessa vain siinä toisessa, vaan myös itsessäni. Tällä kolmannella kerralla päätin, että ei helvetti. Nyt tämä ei kaadu ainakaan siihen, että en tiedä kuka tuo toinen on ja mitä se haluaa. Mies oli samaa mieltä. Siksi järjestämme kerran vuodessa keskustelutapahtuman, jonka olen nimennyt strategiapäiväksi (Miehen mielestä nimitys on ihan pöljä, mutta mitäs nai ekonomin.) 


Juttelemme kyllä keskenämme päivittäin, mutta normipäivän viestinvaihto "voitsä ostaa maitoo", "meetsä jo nukkuun", "mitä mieltä sä olit tästä lehtijutusta" ei jätä aina tilaa harkitulle ja keskittyneelle keskustelulle. Siksi sille on järjestettävä omaa aikaa.

Strategiapäivän ideana on mennä ilman lasta jonnekin kodin ulkopuoliseen paikkaan ja varata aikaa puhumiseen. Mietimme yhdessä, olemmeko tyytyväisiä elämäämme nyt ja mitä haluamme tulevaisuudelta. Tulevaisuusskenaario tehdään yhden, kolmen ja viiden vuoden päähän. Lisääntymisasiat, kesämökkihaaveet ja työhön liittyvät toiveet. Asiat kirjoitetaan ylös, koska se helpottaa budjetointia. Ensi vuoden pitkästä matkasta päätettiin viimevuotisessa strategiapäivässä. Finäänssisyistä reissun noustessa listalle päätettiin lykätä yhtä pitkään suunniteltua remonttia vuodella.

Eihän elämä tietenkään mene niin kuin sen suunnittelee. Mutta jos molemilla on omia suunnitelmia ja ajatuksia niiden toteuttamiselle ja tieto siitä, mitä toinen haluaa ja onko se onnellinen, pystyy yllättävätkin tilanteet luultavasti handlaamaan vähän helpommin. Sitäpaitsi K-18-strategiapäivän ohjelmaan kuuluu aina paljon kuoharia, hotelliyö ja muita oheistoimintoja. 

Tunnisteet: ,