oissailtana tuli vastaan hetki, jonka muistaa varmasti lopun elämäänsä. Lapsi meinasi jäädä auton alle. Ilta oli ihan tavallinen. Pätkä ja ...

Kun aikaa on yksi sekunti

17.10.13 Satu Kommentteja: 34

Toissailtana tuli vastaan hetki, jonka muistaa varmasti lopun elämäänsä. Lapsi meinasi jäädä auton alle. Ilta oli ihan tavallinen. Pätkä ja mies lähtivät ruoan jälkeen ostamaan lähikaupasta jäätelöt, kuten meillä joskus on tapana. Muistan siinä nettihesaria selatessa pohtineeni, että onkohan kaupassa jonoa, kun näin kauan kestää. Syy selvisi pian. On maksettu jäätelöt, otettu vaihtorahat ja astuttu kaupasta kadulle. Kuten aina, pysähdytään tutun kaupan tutun tien varteen odottamaan sopivaa hetkeä ylittää tie. Autot menevät ohi. Mies katsoo vasemmalle ja oikealle. Autoja ei näy. Paitsi se iso maasturi, jolla ei ole valoja päällä. Mies katsoo alaviistoon. Lasta ei näy missään. Se on lähtenyt ääneti ylittämään tietä, koska kaikki autot ovat jo menneet.

Aikaa on ehkä sekunti. Tämä on se kohtalokas sekunti, jonka aikana pitää päättää, mitä tekee. Se on sekunti, jota saattaa joutua miettimään loppuelämänsä. Pyörtyykö, huutaako vai yrittääkö tarttua kadulle ehtineestä lapsesta kiinni. Kiipeilijämies ei tee noista mitään vaan juoksee itse auton eteen.


Koska mitään muuta vaihtoehtoa ei kuulemma ollut.

Jonkin käsittämättömän nopeasti läpi kelatun ajatusketjun tuloksena se sanoi tajunneensa, että auto osuu, jos se ei hiljennä vauhtia. Lasta ei enää ehdi napata kiinni. Huudosta se vain jähmettyy. Ison maasturin kyydistä ei näe lähellä olevaa metrin mittaista pätkää. Mutta jos alle on juoksemassa iso mies, kuljettaja saattaa ehtiä jarruttaa. Se ehti.

34 kommenttia:

  1. Hui kamala! Sydän pysähtyi pelkästä ajatuksesta. Onneksi ei käynyt mitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Aika läheltä puhalsi.

      Poista
  2. Apua. Näitä läheltä piti tilanteita on meidän perheessä jo kaksi. Koulun valinnassa (olisi ollut kolme vaihtoehtoa) painaa eniten turvallinen koulumatka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden autojen kanssa on kyllä aina pelko perseen alla.

      Poista
  3. Uhh. Mä aina huudan, mikä aina jähmettää sekä itseni että lapsen - pahin mahdollinen vaihtoehto. Onneksi ei ole ollut liian lähellä koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että näin olisi käynyt mullekin.

      Poista
  4. Oi kamala! Onneksi kaikki säilyivät ehjänä. Toivottavasti sun mies antoi palautetta sille valottomalle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että siinä vaihdettiin muutamia merkitseviä katseita :) Auto jatkoi jarruttamisen jälkeen matkaansa, eivät jääneet puimaan tilannetta sen tarkemmin. Toisaalta lapsi oli niin kriisissä tilanteesta, että oli vain parempi jutella kaksin rauhassa ja tulla kotiin.

      Poista
  5. Se valoton ei toivottavasti koskaan enää unohda valoja. Onneksi kävi onnellisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan, että ei unohda. Täällä alkaa kuitenkin pimeä tulla jo hirvittävän varhain...

      Poista
  6. Kauheeta. Onneksi oli onnea!

    VastaaPoista
  7. Hyi hirveeta! Onneksi oli lahelta, todella lahelta, piti tilanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, onneksi ei mennyt yhtään lähempää...

      Poista
  8. Multa pääsi nyt kyllä itku. Onneksi ei käynyt kenellekään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tämä aika järkytys itsellekin. Mutta onneksi tosiaan ei sattunut mitään. Toivotaan, ettei tuu tokaa kertaa...

      Poista
  9. A-PU-A. Nää tarinat ottaa aina niin henkilökohtaisesti, että mä en tosiaankaan olisi osannut tehdä sitä oikeeta ratkasua ja apua. Parempi pitää laps neljän seinän sisällä forever.

    Onneksi loppu hyvin. HUH.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, mulla oli tähän pitkä vastaus, mutta se katosi jonnekin : / Pääpointtina se, että se näissä horror-hetkissä onkin kamalinta juuri se, että tajuaa osan niistä menevän läheltä ja osan taas - no - räsähtävän suoraan kohdalle. Vaikka miten yrittäisi varoa. Tuli muuten mieleni, että Lähiömutsi kirjoitti tällä viikolla hyvin aiheesta, siis varomiesta ja siitä, miten sitäkin voi tehdä liikaa.

      Poista
  10. Hyvin toimittu, hirvee kasa pisteitä miehelle.

    VastaaPoista
  11. Voih, tulipa aamuitkut, onneksi miehesi toimi juuri nain, itse olisin varmaan huutanut paniikista, tallaisia tilanteita pelkaan ehka eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin jäin miettin, mitä olisin itse tehnyt. Todennäköisesti jäätynyt totaalisesti. Huh, onneksi ei (tällä kertaa) tarvinnut testata omaa reagointiaan.

      Poista
  12. Hui, mikä tilanne. Onni onnettomuudessa, että sun mies osasi reagoida nopeasti. Se mua ihmetyttää, että kuski on jatkanut jarrutuksen jälkeen noin vain matkaa. Mun omatuntoni olis kyllä pakottanut pysähtymään ja edes pyytämään anteeksi.

    Korpikissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että se oli ennemminkin ehkä kersa ja mies, jotka jatkoivat matkaansa pois autotieltä ja kohti rauhallisempaa paikkaa jossa käsitellä asiaa; en ole ihan varma, yrittikö autoilija jäädä jutteleen. Mut ne perhanan valot ois voinut kyllä olla päällä :)

      Poista
  13. Huh miten pelottavaa, onneksi ei käynyt kuinkaan! Oma lapsi jäi joskus pyörällä auton alle, mutta selvisi onneksi pelkällä säikähdyksellä (pyörä tosin ei). Minä olin saada sydärin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kauheeta. Voin hyvin uskoa, infarkti on oli lähellä. Mutta kuten omassakin tapauksessa ei voi todeta kuin että onneksi lapselle ei käynyt kuinkaan.

      Poista
  14. Sydän kylmänä. Onneksi molemmat palasi jätskireissulta ehjänä kotiin!

    VastaaPoista
  15. Hui! Mutta on kyllä hienosti toimittu. Mä pohdin hullun lailla, millä saan varustettua oman taaperon niin hyvin, että se tulee näkymään meidän valottomalla tiellä. Heijastinliivi on hankintalistalla.

    VastaaPoista
  16. Kyllä tuossa kaikilta veri jäätyi suonissa säikähdyksestä. Lapsilla on suojelusenkeli ja tässä se oli isän näköinen.
    Tuo on minun kauhuskenaarioni autoilijana, että lapsi juoksisi minun autoni eteen ja ajaisin päälle. Paha on ajatus, että ajaisin aikuisenkaan päälle, mutta aikuiset ovat sentään jotenkin ennakoitavissa.
    Onneksi lasten anorakeissa ja repuissa on nykyään heijastusnauhoja ja -solkia, että aamuhämärissä koulutiellä kulkevat lapset näkyvät pitemmältä matkalta. Onneksi en ole vahingoittanut ketään autoilijana.

    VastaaPoista
  17. Hui kamala, ihan kaamea tilanne..onneksi kaikki kuitenkin hyvin!

    Meillä viime talvena rysähti järkyttävä määrä painavaa lunta lumiesteineen suoraan ulko-oven eteen, kun kuusivuotias oli tulossa pihatieltä pitkin.. ehti juuri kääntyä kannoilla ja juosta lumimassan alta pois.. itse katsoin vierestä kuistilta ja huusin. Onneksi lapsi ei jäätynyt vaan osasi toimia. Sekunti pidemmällä ja olisi jäänyt alle..

    Kummallista miten niin pienessä hetkessä määräytyy lopulta koko elämän suunta..

    Mukavaa viikonloppua järkytyksestä huolimatta!

    VastaaPoista
  18. Hyvä kun kaikki on hyvin. Itsellä kai kahden vilkkaan lapsen äitinä on suurimpana tavoitteena juurikin pitää noi ipanat hengissä. Olen löytänyt niitä milloin juuttuneena ojaan vyötäröstä asti, Milloin kaivinkoneiden välistä työmaalta tms, karkulaisia kun ovat.

    Syy miksi kirjoitan on kuitenkin mainitsemasi parisuhteen strategiapäivät. Kuulostaa tosi hyvältä idealta ja makoisalta toteutukselta. ;) Mä jäin kuitenkin miettimään, että mitäs helvettiä sitten, jos ei itsellään ole mitään hajua mitä elämältään haluaa? Tarviinko mä apua vai omat henkilökohtaiset strategiapäivät? Välillä suurin asia mitä haluan ja toivon, on että saan lisää lapsia. Että olisin kotona ja tekisin taikinoita yleiskoneella ja leipoisin vaan menemään. Toisaalta toivon, että mulla ei olis ketään, eikä mitään. Eläisin itselleni. matkustaisin helvetisti enemmän, näkisin ystäviäni ja nauttisin aamulattea metrossa tai leveällä ikkunalaudalla maisemia katsellen. Tai sitten jos elämässäni olisi vain mies, ei vielä huolta pyykkirumbasta, vaan kaksia aikuista ihmistä jakamassa arkea ja juhlaa. Mut realiteetit on nyt ne lapset, mies, koira, talo ja työ. Töistä luopuisin jos voisin. ;) Miten mä voin edustaa itseäni pariuhteen strategiapäivillä, mikäli omat tavoitteet ja toiveet on täysin ristiriidassa keskenään. :/

    Sylvia.

    VastaaPoista
  19. Hui kamala, kylläpä hyysi (hyytää, hyyti - kuinka tämä sana taipuu?!) itselläkin selkäpiissä, vaikka vain ruudun takaa "tuntemattomana" luin.

    Tuo on mielenkiintoista, että mikä kenelläkin on primäärireaktio hätätilanteessa. Ja sitä ei valitettavasti voi tietää, ennen kuin osuu kohdalle. Meillä kesällä Tosikoinen (silloin 10kk) kaatui kotipihalla lasten kahluualtaassa selälleen ja meni tietenkin vauvakokoisena umpisukkeluksiin. Itse olin lähimmäisenä ihan vieressä, eikä tosiaan ehtinyt mitään miettiä, kun rempaisin vauvan altaasta ylös. Onneksi ensireaktioni oli toimia, vaikka monesti olen epäillyt, että tosipaikan tullen jäätyisin! Tosin heti toinen reaktio olikin itku. Lykkäsin vain vauvan miehen käsivarsille köhimään, koska en pystynyt muuta kuin itkemään. Tulen varmasti ikuisesti muistamaan vauvan ilmeen hänen maatessaan vedenalla selällään. Sitä ei kestänyt kuin alle sekunnin, mutta pysähdytti ja tuntui ikuisuudelta.

    VastaaPoista
  20. Hui kamala! Onneksi selvisivät säikähdyksellä!

    VastaaPoista
  21. Hui kauhea! Tuli kyllä aivan kylmätväreet, ne semmoiset kamalien uutisten aiheuttamat kylmätväreet, kun luki tätä. Luojan kiitos, että miehesi reaktiokyvyt tuntuvat olevan huippuluokkaa.

    Lämmin halaus

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?