Paluuni punttisalille

Reykjavíkissa on satanut koko saamarin kevät, kesä ja syksy. Lenkkeily on kivaa tihkusateessa, mutta kaatosateessa kastuu kengät. Jottei liikkuminen ihan kokonaan loppuisi, marssin tänään punttisalille - jossa kävin viimeksi kaksi vuotta sitten - ja ostin kymppikortin. Aion lunastaa sillä kymmenen kappaletta 60 minuutin mittaisia Body Pump -tunteja. Siinä on laji, joka ei yllätä. Ennalta-arvattavuudessa sen kiinnostavuus piileekin: tiedän aina, mitä on tulossa. Joka jumalan kerta sama ohjelma, samat liikkeet, samat musiikit. Kahden vuoden tauon aikana ainoa muutos koski ohjaajaa: sen hauis on nykyään isompi kuin mun reislihas. (Paitsi rasvaton.) Ja mikä parasta: ei koreografiaa! Kaiken energian voi pistää tekemiseen, ei sivuaskeleiden laskemiseen tai sen pohtimiseen, kumpi on väärä vasen.

Selvisin tunnista hengissä. En saanut sydäriä, eikä happikaan loppunut. Suuremmin ei sattunutkaan muualle paitsi itsetuntoon: Käytin koko tunnin kilon painoja. Eturivin mummo veti kyykkysarjat 15 kilon levypainoilla, haukkareissa tiputti kymppiin. Ei helvetti. Ensi viikolla on mentävä uudestaan.

Kuva-arkiston helmiä vuodelta 2002. Epäilen, että tapaamme tätä pyykkilautaa enää koskaan.

Tunnisteet: