yselin taannoin Vuoden mutsin puolella , onko pienille tytöille suunnattu baletti uhka vai mahdollisuus. Tykkään kuunnella klassista musii...

Erään harrastuksen alku ja loppu

24.9.13 Satu Kommentteja: 16

K yselin taannoin Vuoden mutsin puolella, onko pienille tytöille suunnattu baletti uhka vai mahdollisuus. Tykkään kuunnella klassista musiikkia ja pidän modernista tanssista. Kävin kerran Pietarissa ollessa katsomassa balettiesitystä. Diggasin (etenkin niistä sukkahousuasuisista miehistä). Muutoin en tiennyt baletista mitään. Muutama viikko sitten lapsi sai idean mennä balettitunneille. Sanoi, että haluaisi mennä tanssimaan - oli nähnyt vaaleanpunaisen tyllimekon balettia harrastavan serkkunsa päällä. Ensimmäinen reaktioni oli tiukka ja ehdoton ei. Nevörevööör. Vaaleanpunaiset hörhelömekot, sorjat sääret, hillitty käytös ja liian hyvä ryhti. Voi kikkeli. En ehkä kestä!

Heiaheia. (Kuva: Flickr/Expo Meloneras

Yritin olla fleksiibeli mutsi, ennakkoluuloton ja avoin uusille ideoille. Okei. Kokeillaan, ajattelin. Hankittiin mekko, jumppatossut ja punaiset sukkahousut. Ekaa kertaa elämässää lapsi antoi laittaa hiuksensa nutturalle.

Jarrut löivät pohjaan balettisalin ovella. Lapsi piti käsin ja jaloin kiinni minusta koko tunnin ja mulkoili sylistäni käsin muuta ryhmää, joka harjoitteli opettajan johdolla nilkkojen taivutusta toistaen sanoja "rumat varpaat, nätit varpaat". Kotimatkalla kersa uskoutui ja sanoi, ettei pelännyt niitä muita lapsia, mutta pelkäsi opettajaa. Osasin eläytyä tilanteeseen: kaksimetrinen tiukkailmeinen varvastäti röyhelömekossa oli minustakin aavistuksen erityinen ilmestys.

Mutta koska periksi ei perkele heti anneta, menimme viikkoa myöhemmin - eli eilen - uudestaan.

Lopputulos täysin sama: äiti, mä vihaan balettiopea, en mee enää. Asia harvinaisen selvä. Balettia voi leikkiä kotonakin. Vivaldin vuodenaikoja voi soittaa omista sterkoista ja mikä parasta: pukupakkoa ei ole. Hetken aikaa koin helvetinmoista kiitollisuutta. On se sittenkin minun lapsi. 


PS. Mekon nakkasin Huutikseen.


16 kommenttia:

  1. Entäs kun tyttö sanoo, että vihaa koulussa omaa opettajaansa, eikä mee enää kouluun? Baletti on hyvä harrastus siinä missä muutkin. Tekee hyvää ryhdille ja harjoittelu vaatii kurinalaisuutta, jota nykymaailmasta puuttuu. Lapsia pidetään pumpulissa eikä mitään vähääkään kurjaa anneta heidän kohdata. Tuskin se balettiope on mikään hirviö ollut eikä hänen pukeutumistyylinsä vaikuta opetustaitoihin ja ryhmän vetämiseen. Taiteilijat ovat persoonallisia. Olisiko harrastusta kannattanut jatkaa edes 2 kuukautta eikä kaksi kertaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihana avautuminen Anolta. :D Ehkä se ero on just siinä, että harrastus on HARRASTUS. Eli vapaaehtoista. Kyllä niitä vastenmielisiä asioita tulee tehtäväksi sitten niissä pakollisissakin asioissa, ihan turha niitä on harjoitella jossain minkä on tarkoitus olla kivaa.
      -S

      Poista
    2. Hehe, meillä ei kysytä, haluatko mennä päiväkotiin (tai aikanaan kouluun) tai haluatko siivota. Ne ovat itsestäänselvyyksiä; asioita, joita nyt vaan täytyy tehdä. Harrastus on vapaa-ajan viettoa - eikä vapaa-ajalla tarvitse tehdä mitään, mistä ei diggaa.

      Ei kukaan balettiopea hirviöksi ole sanonutkaan. Sitä paitsi siellä ryhmässä oli kuitenkin 20 varsin onnellisen näköistä lajin aloittajaa, jotka näyttivät tykkäävän myös opettajasta.

      Ja mä en henk.koht. jaksa hengata kymmentä kertaa ovensuussa 20 kg vastahakoista lasta käsivarsilla. Täs on muutakin tekemistä :)

      Poista
    3. Usein harrastusten ohjaajat eivät osaa eivätkä haluakaan ottaa vastaanhangoittelevaa lasta ryhmäänsä. Sellainen pilaa vain kaikkien harrastuksen. Päiväkoti tai koulu on sitten vähän toinen juttu ja siellä työntekijöillä on ihan erilaiset valmiudetkin ottaa vastaan lapsi, joka ei nyt vain voi lähteä äitinsä kanssa töihin.

      Poista
    4. Ei kai nyt kolmevuotiasta tarvitse kasvatussyistä pakottaa mihinkään harrastukseen. Ehtii sitä kaikkea pakollista sitten koko loppuelämän myöhemminkin!

      Poista
  2. Auts. Näitä varmaan tulee vastaan erinäisten vaihtoehtojen parissa tulevina vuosina. Välillä jumitetaan jalkapallokentän, pianotunnin tai arkkitehtuurikerhon ovilla..

    Mutta kuulosti kyllä aika heviltä tuo meininki. Meidän kosketus lajiin oli samoin tukka nutturalla -versio, mutta kuitenkin rento ja ikäisten leikkimielisyydestä lähtevä. Kurinalaistahan se homma on taatusti sitten joskus.. Täällä vaatimuksena oli neutraalit kamat, vaalea jumppapuku ja ihon väriset legginssit ja tukka ponnarilla. Ehkä noi on sikäli hyvä linjata, että tietty linja karsii vaatehifistelyn minimiin kun vaihtoehto on haalean kalpea paketti nimeltä ballerina.

    Mutta hei, olisit säilyttänyt sen kostyymin kaapin pohjallla. Prinsessa/balettikausi voi iskeä ilman sitä opea. Silloin voi vetää vermeet niskaan ja poimia niin sanotusti rusinat pullasta. Kun ne vaatteet tuntuu tällä ikäluokalla olevan tärkeämpi kuin itse toiminta.. Valitettavasti, mutta ymmärrettävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurin osa lapsista näytti tykkäävän opettajan tyylistä - ehkä se vaan ei istunut meille... Vaikka on musta aika hanurista puhua rumista varpaista 3-vuotiaille. No, ne on ehkä nää kulttuurierot sitten :)

      Poista
  3. Sehän näissä pienten lasten harrastuksissa onkin niin jännää, että ensin ne vinkuu viikko tolkulla haluavansa jumppaan (viime syksynä) tai muskariin (tänä syksynä) ja kun sitten jumpassa tai muskarissa on käyty muutama kerta, tenava vaan toteaa, että ei enää haluakaan. Ei tykkää ja siinäpä se. Ei auta houkuttelu, eikä pieni lahjontakaan, mutta pakottamaan en minäkään sentään ala, kun kyseessä on kuitenkin vain vapaaehtoinen harrastus. Pakottamalla tappaa varmasti sen pienimmäkin innon, joka ehkä kuitenkin on vielä piilossa siellä jossain pahimman uhman takana. Vaikka kyllähän se vähän äidin mieltä kirpaisee, kun on kuitenkin jo maksanut muskarin koko syyslukukausimaksun...

    Ja sitten on vielä kerrat, kun tenava ilmoittaa puoli tuntia ennen muskarin alkua, että ei halua tänään lähteä. Ok, ei sitten. Mutta kun muskarin alkuun toisella puolella kaupunkia on aikaa noin minuutti, onkin mielipide muuttunut ja muskariin onkin ihan pakko päästä. Sori kaveri, mutta juna meni jo, ensi viikolla uudelleen. Jos vaikka silloin ois mieli eri heti lähtöpelissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ottanut sen linjan, että lapsi ei päätä, lähteekö hän tänään harrastukseen. Aika monta kertaa olisi jäänyt lähtemättä. Sen sijaan kysyn harrastuskerran jälkeen, jos lähtö on ollut takkuinen, että tullaanko vielä seuraavallakin kerralla. Aina vastaus on ollut, että tullaan.

      Mutta hei! Säästä se balettipuku. Kotonakin on kiva tanssia. Meidän neitimme pukee usein keijukaispukunsa päälleen, jos tanssii.

      Poista
    2. kysyin pariinkin kertaan, että haluatko mennä sinne vielä. vastaus: EN.
      no jos ens viikolla mentäisiin kaksin: vastaus EI.

      eli peruin kurssin; ja sain maksamani summan takaisin, jäi hyvä mieli :)

      Poista
  4. Voi kurjuus mikä kokemus. Meillä balettiharrastus on aloitettu ns.lastentanssin nimellä 4v.nä ja se etäisesti muistutti balettia :) Ope oli aivan iiihana, ainakin näin äidin näkökulmasta. Aivan tuli kylmät väreet itselle opetusta ensimmäisellä tunnilla seuratessa kun ope osasi niin nätisti ja innostavasti ja kuitenkin napakasti opettaa vaikkapa sitä, kuinka eri eläimet liikkuvat. Se ei ollut balettia ja kuitenkin oli. Mitä tulee tylliin ja pitsiin, antaa lasten pukeutua ja nauttia. :)
    Ja jos lapsi itse haluaa aloittaa harrastuksen niin kyllä minä ainakin pakotan hänet käymään siellä vaikka sitten sen ensimmäisen puoli vuotta...Tosin, 3v. on kyllä niin pieni, että ei meillä ole tainnut olla mitään kummoista harrastusta noin pienenä. Että ehkä tämä mitä pakottamiseksi kutsun, on sitten tarkoitettu isommille lapsille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, juuri tuota minäkin tarkoitin kommentoidessani, etten lähde lastani harrastuksiin pakottamaan, vaikka alunperin kyllä itse jumppaan/muskariin halusikin. Kyseessä kun on vasta 3 v. tenava, mutta muutaman vuoden päästä taatusti kyllä suhtaudun eri asenteella hukkaan menneisiin lukukausimaksuihin.

      Ja siinä Riitta ylempänä oli kyllä oikeassa, että jos vaan houkuttelu tuottaa tulosta, niin ainahan harrastuksessa kivaa on ollut, kun jälkeenpäin kysyy. Itse vain vedän selkeän rajan houkuttelun ja pakottamisen välille; en minä sentään ala itkevää ja potkivaa tenavaa jumppasaliin raahaamaan. ;)

      Poista
  5. Meilläkin oikein kepulikonstein hommattu enkkumuskaripaikka meni ihan reisilleen. Molemmat asiat (kieli+musiikki) lapsen mielenkiinnon kohteina, mutta opettaja ei vaan natsannu. Lapsi pelkäsi opettajaa ja se oli mullekin ihan uus kokemus. Että just tämä lapsi pelkäis ketään :o. Jäi sitten ensimmäiseen kertaan se setti.

    -R

    VastaaPoista
  6. Hihihi! Hyvinhän siinä sitten kävi lopulta :D Mä itse pelkään, että meidän tyttö haluaa alkaa pelata jalkapalloa joskus hamassa tulevaisuudessa... Miehen kanssa varmasti tullaan vetämään pitkää tikkua siitä, kumpi joutuu lusimaan harkat ja pelit + potkimaan sitä nahkakuulaa takapihalla. Varmaan ilmoittaudun mehunkeittoon tai paitojen pesuun. (Kaikki muu urheilu menee, mutta futis ei natsaa kummallekaan: tässä fiilikset http://www.youtube.com/watch?v=f27IqVo5-Oc ) -S-

    VastaaPoista
  7. Mulla on samanlainen balettikokemus omasta lapsuudesta! Ope pukeutui mustaan ja sillä oli mustat piikkarit ja pitkät mustat hiukset, tosi pelottava ja muistan miten en halunnut mennä. Ilmeisesti mä kestin yhden lukukauden koska meillä on valokuvia jostain joulujuhlasta, mutta sitten ei enää tarvinnut mennä. Itse olin vähän huolissani kun olin viemässä lasta uintipeuhuun, mitä teen jos se ei tykkää jne, mutta onneksi tyyppi rakasti sitä ja lähti joka kerta tosi mielellään. Eka onnistunut harrastuskokemus :)

    Johanna

    Johanna

    VastaaPoista
  8. Voih. Ehkä myöhemmin natsaa baletti tai joku muu harrastus sitten. Vaikka ensi syksynä tai sitä seuraavana. Onneksi sait rahat takaisin!

    Mä kävin jumpassa nelivuotiaasta lähtien. Aina en ollu innoissani, mut menin kai ainakin yleensä, lopulta 7 vuoden ajan. Sitten iski urheiluvamma, kun samaan settiin lisättiin koripallo. Mutta Vähänkö olen iloinen niistä perustaidoista, kehonhallinnasta ja koordinaatiosta, mitä sieltä oppi.

    -Minna Uu

    VastaaPoista

Mitä tuumaat?