Olin kymmenen vuotta sitten sitä mieltä, että äitiys tai vanhemmuus ei tee ihmistä onnelliseksi. Kolme ja puoli vuotta napanuoran katkaisun...

Vähän äitiydestä ja onnesta

29.9.13 Satu Kommentteja: 35

Olin kymmenen vuotta sitten sitä mieltä, että äitiys tai vanhemmuus ei tee ihmistä onnelliseksi. Kolme ja puoli vuotta napanuoran katkaisun jälkeen huomaan olevani edelleen samaa mieltä. Se, että minulla on lapsi, ei ole tehnyt minusta järin paljon aikaisempaa onnellisempaa tyyppiä. Itse asiassa se ensimmäinen vuosihan oli - anteeksi nyt kun sanon tämän - aika hemmetin kaamea. Siis ei lapsi, vaan se elämäntilanne: yöheräily-vaipanvaihto-ruokinta-röyhtäytys-vaipanvaihto-rintasuojus-linjasto pyki ja pahasti. Ensimmäisen vuoden aikana olin onnellisimmillani silloin, kun vauva oli hiljaa ja nukkui.

Aihepiiriin löyhästi liittyen: alkulehmä ja maailman eka tyyppi Ymir.
Näitä asioita mietin tänään, kun vietimme ihanan laiskaa sunnuntaiaamua kotona. Lapsi istui sohvalla ja katseli iPadilta piirrettyjä. Röhnötin itse samalla sohvalla lukien uutta Parnassoa kahvikuppi kädessä. Mies duunasi pöydän ääressä kynällä ja ruutupaperilla jonkun uuden maastopyöräreitin suunnitelmaa, jonka se kävi myöhemmin päivällä testaamassa maastossa. Olimme näissä asemissa KAKSI TUNTIA. Siis kaksi kokonaista tuntia ja kaikki viihtyivät oman tekemisensä parissa - itsenäisesti mutta silti yhdessä. Voi luoja, minulla oli näitä hetkiä ikävä silloin 3,5 vuotta sitten!

Viikonloppujuttuja.
En tiedä, onko blogini lukioista moni ollut mukana alusta asti, mutta ne jotka ovat, muistavat, että blogin alku oli aika angstinen. Mutta niin oli kirjoittajakin. Olin nimittäin ollut koko aikuisikäni melko varma siitä, että olen vela. Siis vapaaehtoisesti lapseton. Ei onneen mielestäni tarvittu lapsia - kiksit ja hyvän olon saisi kyllä muualtakin. Muut näyttivät lisääntyvän ympärilläni sen verran ansiokkaasti, että en onnistunut ottamaan mielipiteestäni edes minkään mittapuun mukaisia yhteiskunnallisia paineita. Kun joku lisääntyy, mä voin sillä välin vapaaehtoisesti käydä töissä ja maksaa veroja.

Kolmen vuoden aikana tapahtunutta: 50 cents ja otsarypyt.
Siksi olikin nieleskelyn paikka, kun huomasin olevani paksuna: pulla oli ollut uunissa asian tajuttuani jo hyvän aikaa. Mietin moneen otteeseen, että miksi joku sellainen, joka ihan oikeasti on jo pitkään halunnut ja yrittänyt saada lasta, ei voi tulla raskaaksi. Miksi mun, joka ei edes yhtään halua tätä, täytyy. Raskaudenkeskeytys kävi mielessä sekunnin murto-osan, mutta hylkäsin ajatuksen ennen kuin ehdin vakavissani edes miettiä sitä: olin lähes kolmekymppinen, minulla oli (on) hyvä puoliso, onnellinen elämä, olin terve ja niin edelleen. Puitteista huolimatta olin silti paniikkinappula pohjassa: en pysty, en osaa, en halua ja mikä hemmetti on lypsykone?!?

Pyysin sitä poseeraamaan samassa kuvassa äidin ja isän kanssa.
Epävarmuuden sävyttävä sekoilu on kolmen vuoden aikana hävinnyt (tai sitten siihen ei ole ollut aikaa, onhan sekin mahdollista, tirsk), eikä tuo pätkäkään ole enää kovin pätkä. Sillä on omia päiväkotikavereita, joita se moikkailee kaupungilla. Sillä on mielipiteitä ja se kertoo niistä. Vaikka kolmevuotiasta täytyy jo kasvattaa (kun vauvan kanssa riitti, että sen pitää ruoassa ja vaipoissa), on elo metrisen kanssa huomattavasti iisimpiää kuin puolimetrisen kanssa.

Onnellisesta velasta on tullut onnellinen veyhla. Onnellisesti vapaaehtoinen yhden lapsen äiti.

35 kommenttia:

Mitä tuumaat?

anotaan, että lapsenkasvatuksen kaksi tärkeintä komponenttia ovat johdonmukaisuus ja rutiinit. No meillä on ainakin yksi rutiini, josta pid...

Perjantaikahvitus

27.9.13 Satu Kommentteja: 14

Sanotaan, että lapsenkasvatuksen kaksi tärkeintä komponenttia ovat johdonmukaisuus ja rutiinit. No meillä on ainakin yksi rutiini, josta pidetään johdonmukaisesti kiinni: perjantaikahvit. Perjantai-iltapäivisin meillä on tapana kersan kanssa kävellä päiväkodilta suoraan lähileipomoon (joita on viiden minuutin kävelyetäisyydellä kolme; se on jo hemmottelua). Lapsi saa kaakaomaidon ja yhden vapaavalintaisen pullan. Äidille sama setti mutta kahvilla. Puolituntisen aikana vertaillaan leivoksia, vaihdetaan päivän kuulumiset ja mietitään, mitä tehdään illalla. Tätäpä ei voinut vauvan kanssa tehdä. En pane kyllä yhtään pahakseni, että aika on mennyt niin nopeasti.


Pätkä tarjosi maistiaisia pullastaan. Syyllisestä ilmeestäni päätellen haukkasin liikaa? 

Kuidut on tässä leivässä kohdallaan. Vínarbrauð (viinerileipä).

Tänään otin yhden perjantaipullan sijasta kaksi, koska saimme juuri Katjan kanssa Vuoden mutsi 2:n kässärin valmiiksi. Huikeaa! Otavan kustannustoimittaja saa pian meiltä postia. Uskallanpa arvata, että hänellä on vastassa ensi maanantaina tavallista hauskempi työpäivä.

14 kommenttia:

Mitä tuumaat?

eykjavíkissa on satanut koko saamarin kevät, kesä ja syksy. Lenkkeily on kivaa tihkusateessa, mutta kaatosateessa kastuu kengät. Jottei lii...

Paluuni punttisalille

25.9.13 Satu Kommentteja: 8

Reykjavíkissa on satanut koko saamarin kevät, kesä ja syksy. Lenkkeily on kivaa tihkusateessa, mutta kaatosateessa kastuu kengät. Jottei liikkuminen ihan kokonaan loppuisi, marssin tänään punttisalille - jossa kävin viimeksi kaksi vuotta sitten - ja ostin kymppikortin. Aion lunastaa sillä kymmenen kappaletta 60 minuutin mittaisia Body Pump -tunteja. Siinä on laji, joka ei yllätä. Ennalta-arvattavuudessa sen kiinnostavuus piileekin: tiedän aina, mitä on tulossa. Joka jumalan kerta sama ohjelma, samat liikkeet, samat musiikit. Kahden vuoden tauon aikana ainoa muutos koski ohjaajaa: sen hauis on nykyään isompi kuin mun reislihas. (Paitsi rasvaton.) Ja mikä parasta: ei koreografiaa! Kaiken energian voi pistää tekemiseen, ei sivuaskeleiden laskemiseen tai sen pohtimiseen, kumpi on väärä vasen.

Selvisin tunnista hengissä. En saanut sydäriä, eikä happikaan loppunut. Suuremmin ei sattunutkaan muualle paitsi itsetuntoon: Käytin koko tunnin kilon painoja. Eturivin mummo veti kyykkysarjat 15 kilon levypainoilla, haukkareissa tiputti kymppiin. Ei helvetti. Ensi viikolla on mentävä uudestaan.

Kuva-arkiston helmiä vuodelta 2002. Epäilen, että tapaamme tätä pyykkilautaa enää koskaan.

8 kommenttia:

Mitä tuumaat?

yselin taannoin Vuoden mutsin puolella , onko pienille tytöille suunnattu baletti uhka vai mahdollisuus. Tykkään kuunnella klassista musii...

Erään harrastuksen alku ja loppu

24.9.13 Satu Kommentteja: 16

K yselin taannoin Vuoden mutsin puolella, onko pienille tytöille suunnattu baletti uhka vai mahdollisuus. Tykkään kuunnella klassista musiikkia ja pidän modernista tanssista. Kävin kerran Pietarissa ollessa katsomassa balettiesitystä. Diggasin (etenkin niistä sukkahousuasuisista miehistä). Muutoin en tiennyt baletista mitään. Muutama viikko sitten lapsi sai idean mennä balettitunneille. Sanoi, että haluaisi mennä tanssimaan - oli nähnyt vaaleanpunaisen tyllimekon balettia harrastavan serkkunsa päällä. Ensimmäinen reaktioni oli tiukka ja ehdoton ei. Nevörevööör. Vaaleanpunaiset hörhelömekot, sorjat sääret, hillitty käytös ja liian hyvä ryhti. Voi kikkeli. En ehkä kestä!

Heiaheia. (Kuva: Flickr/Expo Meloneras

Yritin olla fleksiibeli mutsi, ennakkoluuloton ja avoin uusille ideoille. Okei. Kokeillaan, ajattelin. Hankittiin mekko, jumppatossut ja punaiset sukkahousut. Ekaa kertaa elämässää lapsi antoi laittaa hiuksensa nutturalle.

Jarrut löivät pohjaan balettisalin ovella. Lapsi piti käsin ja jaloin kiinni minusta koko tunnin ja mulkoili sylistäni käsin muuta ryhmää, joka harjoitteli opettajan johdolla nilkkojen taivutusta toistaen sanoja "rumat varpaat, nätit varpaat". Kotimatkalla kersa uskoutui ja sanoi, ettei pelännyt niitä muita lapsia, mutta pelkäsi opettajaa. Osasin eläytyä tilanteeseen: kaksimetrinen tiukkailmeinen varvastäti röyhelömekossa oli minustakin aavistuksen erityinen ilmestys.

Mutta koska periksi ei perkele heti anneta, menimme viikkoa myöhemmin - eli eilen - uudestaan.

Lopputulos täysin sama: äiti, mä vihaan balettiopea, en mee enää. Asia harvinaisen selvä. Balettia voi leikkiä kotonakin. Vivaldin vuodenaikoja voi soittaa omista sterkoista ja mikä parasta: pukupakkoa ei ole. Hetken aikaa koin helvetinmoista kiitollisuutta. On se sittenkin minun lapsi. 


PS. Mekon nakkasin Huutikseen.


16 kommenttia:

Mitä tuumaat?

ksi syksyn Marimekko-lemppareitani ei ole jostain syystä lämmittänyt islantilaisia. Syytä en ymmärrä. Matsku on laadukas. Paita on ihanan p...

Design-löytö: Nokkela-paita

20.9.13 Satu Kommentteja: 0

Yksi syksyn Marimekko-lemppareitani ei ole jostain syystä lämmittänyt islantilaisia. Syytä en ymmärrä. Matsku on laadukas. Paita on ihanan pragmaattinen, koska se toimii myös tunikana. Ehkä tämä on islantilaisille liian mustavalkoinen? Tiedä häntä. Siispä design-alen puolella olisi nyt Marimekon Nokkela-paita yli 50 prosentin alennuksella. Faktat: pituus kauluksesta helmaan 80 cm. Koko M. Väljä malli. Materiaali: 70 % lyocell, 30 % villa. Tarkemmat tiedot ja kuvia Design ale / Suomi PRKL! -osioista.

Nokkela. Koko M. Hinta 75 €.

0 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kyselin pari viikkoa sitten, mitä te haluaisitte kysyä kaksikielisyyden tutkijalta . Kiinnostavia ehdotuksia tuli paljon, kiitoksia niistä!...

Kaksikielisyyden tutkija vastaa

18.9.13 Satu Kommentteja: 17

Kyselin pari viikkoa sitten, mitä te haluaisitte kysyä kaksikielisyyden tutkijalta. Kiinnostavia ehdotuksia tuli paljon, kiitoksia niistä! Sorry, että joudun hautomaan osaa haastattelusta Vuoden mutsi 2 -kirjaa varten :) Poimin kuitenkin kommenttiboksissa esitetyistä kysymyksistä muutamat ja nakutin niihin Sirje Hassisen antamat vastaukset. Ennen kuin siirryn niihin, eräs huomio omasta kaksikielisestä arjesta.

Mä olen huomannut, että vierasta kieltä puhuessa yksi vaikeimpia juttuja on oppia tilannesidonnaisia sanontoja, joilla pystyy rikastuttamaan omaa ilmaisua ja olemaan hauska. Lapsi kuulee islanninkielisiä kaskuja ja loruja joka päivä päiväkodissa. Niinpä olen alkanut järjestelmällisesti syöttää hänelle suomalaisia sananparsia. Aina esimerkiksi kun ohitamme pihlajapuun, kysyn pätkältä, mitä kettu sanoo pihlajanmarjoista. Kolmannen puunohituksen jälkeen se hokasi idean. Mitä kettu.... ja lapsi huutaa PIHLAJANMARJOISTA, PJAKK!!  (Pjakk (isl.) = ällöö)

Perinteiset happamat.

Mua kiinnostaisi sellaisen lapsen kaksikielisyys, jonka molemmat vanhemmat on vaikka suomenkielisiä, mutta koko perhe asuu maassa, jossa puhutaan muuta kieltä. Miten kaksikielisyyttä voisi tässä tilanteessa tukea, erityisesti alle kouluikäisellä?
Uutta kieltä puhuvien ihmisten määrä lapsen ympärillä ei ole avainkysymys. Paljon tärkeämpää kielen omaksumisen kannalta on se, miten lasta rohkaistaan uuden kielen pariin ja miten vanhemmat kotona suhtautuvat uuteen kieleen. Lapsi aistii äänenpainosta ja eleistä, jos vanhemmat suhtautuvat uuteen kieleen alentuvasti tai eivät itse halua oppia sitä.

Entä perheet, joiden lapsilla on äidin kieli, isän kieli ja vielä erikseen asuinmaan kieli? Olen myös miettinyt, kuinka olennaista on, mitä kieltä vanhemmat päättävät keskenään puhua - onko tämä se kieli, jonka lapsi parhaiten omaksuu?
On aivan mahdollista, että kotona puhutaan kolmea kieltä ja lapsi omaksuu ne kaikki. Kolmen kielen tilanteessa voi olla se riski, että lapsi alkaa puhua eniten sitä kieltä, mitä vanhemmat puhuvat yhdessä, ja vähentää muiden kielien puhumista. Siksi tällaisessa tilanteessa on tärkeää jatkaa oman äidinkielensä puhumista lapselle.

Hidastaako kaksikielisyys puheenkehitystä?
Tutkimusten mukaan ei. On kuitenkin hyvä muistaa, että kielen kehitys on hyvin yksilöllistä. Kaksikielinen omaksuu samassa ajassa paljon enemmän kieltä kuin yksikielinen, koska hän oppii yhden kielen sijasta kahden kielen sanastoa. Jos taas vertaa lapsia katsomalla vain kehittymistä yhdessä kielessä, saattaa hyvin olla, että yksikielinen on pidemmällä kielen kehityksessä kuin kaksikielinen.


Miten voisi kannustaa lasta, joka ymmartaa kylla suomea taydellisesti mutta vastaa minullekin yleensa englanniksi (isän ja ympäristön kieli)?
Voi olla, että toinen äidinkielistä jää heikommaksi, jos sitä ei harjoittele tarpeeksi kaikilla eri tavoin: puhumalla, kirjoittamalla, kuuntelemalla ja lukemalla. Skypen kautta voi soitella isovanhemmille ja Facebookkiin voi kirjoitella omalla kielellä. Youtubesta voi katsella erikielisiä lastenohjelmia. Älä korjaa lapsen tekemiä virheitä, vaan jatka sen sijaan keskustelua ihan tavallisesti. 

17 kommenttia:

Mitä tuumaat?

yselin kesällä neuvoja Lapin-matkailuun . Haaveena oli mennä viikoksi Lappiin joululomalla, mutta en tiennyt, että minne päin. Koitin ensin...

Kiitos Lapin-vinkistä!

16.9.13 Satu Kommentteja: 15

Kyselin kesällä neuvoja Lapin-matkailuun. Haaveena oli mennä viikoksi Lappiin joululomalla, mutta en tiennyt, että minne päin. Koitin ensin googlata hakusanoilla "Lappi", "murtomaahiihto", "mökki Lapissa". Ruudulle lävähti joku tsiljoona vaihtoehtoa. Seurasin silmät ristissä sponsoroituja googlen linkkejä ja luin toinen toistaan hienompia mainoslauseita Lapin taikatalvesta ja moderneista kelohonkamökeistä. Mutta en saanut mistään otetta - ei ollut hajuakaan, mikä näistä on se, mitä minä etsin. Onneksi tajusin kysyä asiaa täällä. Sain useita kymmeniä ihan järjettömän hyviä vinkkejä, kiitos teille kaikille avusta!  Ilman havaintojanne ja mielipiteitänne en olisi tajunnut, että meidän kuuluu mennä juuri Äkäslompoloon.

Kuva: linssimato/Flickr

Miksi Äkäslompolo? Paikka on pieni ja rauhallinen, mutta palvelut lähellä. Laskettelurinne ei ole takapihalla, mutta sinne pääsee bussilla. Murtsikkaladut sen sijaan lähtevät ihan oven vierestä, ja kauppaankin pääsee kävellen. Joku muistutteli Lapin todella kylmästä ja pimeästä tammikuusta, jolloin ns. valaistut lämpöladut olisivat poikaa. En ollut aikaisemmin edes kuullut sanaa lämpölatu. Ja nyt tiedän, että juuri sitähän me tarvitsemme!

Kohteen varmistuttua aloin etsiä perheellemme mökkiä Äkäslompolon keskustasta (jotta sinne kauppaan tosiaan pääsisi ilman autoa). Parin päivän hintavertailun jälkeen päädyin rivitalohuoneistoon, jossa on majoitustilat kuudelle. Löysin mökin Lomarenkaan kautta*.  Elokuun lopussa varatessani viikon mökkivuokra oli hiukan alle tuhat euroa. Se ei viidelle hengelle jaettuna tuntunut liian kalliilta - kun ottaa huomioon, että jouduimme perheen loma-aikataulujen takia valitsemaan mökkiviikoksi välipäivät ja uudenvuoden.

Nyt pitäisi vielä löytää suksivuokraamo.

PS. Kiitoksena hyvistä vinkeistä laitan islantilaisia suklaalakuja lämpöladut maininneille, eli Luimupupu ja anonyymi 30.7./ 5.46 ip. Laittakaa osoitteenne satu (ät) suomi (piste) is, niin laitan Islannin-terveiset tulemaan. Kiitos vielä kaikille vinkeistä!

*) affiliate-linkki

15 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Kotimme sijaitsee Reykjavikin keskustassa, postinumerossa 101. Rakastan tämän maailman pohjoisimman pääkaupungin keskustaa: se on pieni kyl...

Mun lähiö - Reykjavik 101

13.9.13 Satu Kommentteja: 4

Kotimme sijaitsee Reykjavikin keskustassa, postinumerossa 101. Rakastan tämän maailman pohjoisimman pääkaupungin keskustaa: se on pieni kylä, mutta silti viiden minuutin kävelymatkan päästä löytyy kirjasto, ruokakauppa, luomukauppa, kahvilat, vaatekaupat, rautakauppa, pankit ja lähes kaikki kaupungin museot. Reykjavíkin lähiöissä asuvat sukulaisemme usein kyselevät, että onko tässä meidän keskusta-asumisessa mitään järkeä: talot ovat vanhoja ja asunnot ahtaita, pihat pieniä ja autoja kulkee jatkuvasti tiellä. Voi että. Ovat niin väärässä! Eihän täällä keskustassa autoa tarvitse - ellei sitten aja sukulaisten luo kylään.

Voin kävellä joka paikkaan, koska en tarvitse naapuriini ostoskeskusta, keilahallia tai perheelle 200 neliön asuntoa.  Olen pyrkinyt pitämään kaikki päivittäin tarvitsemani asiat lähellä. Yritän olla tarvitsematta asioita, jonne en voi kävellä*. Lapsen päiväkotiin on kaksi minuuttia kevyttä hölkkää, toimistolle kävelee kotoa 90 sekunnissa. Vain kauppa sijaitsee vähän kauempana – noin 2,5 minuutin kävelymatka. Kälppiessä ehtii sitä paitsi tsiigailla Reykjavíkin katutaidetta - sitä on paljon. Esimerkisi nämä kaikki maalaukset näkyvät olohuoneemme ikkunasta. Tämä on mun lähiö. Kaikki on ihan lähellä.




*)  No yhden poikkeuden olen sallinut: tarvitsen anoppia, ja usein. Automatka kestää viisi minuuttia.

4 kommenttia:

Mitä tuumaat?

n aikonut kirjoittaa mitään Auerin tapauksesta , enkä kirjota. Aiheeseen liittyen aloin kuitenkin tänään googlata hakusanoilla "mistä ...

Mistä tietää, että lapsi valehtelee?

11.9.13 Satu Kommentteja: 51

En aikonut kirjoittaa mitään Auerin tapauksesta, enkä kirjota. Aiheeseen liittyen aloin kuitenkin tänään googlata hakusanoilla "mistä tietää, että lapsi valehtelee".  Asia alkoi kiinnostaa ihan itsekkäästä syystä. Kolmevuotiaamme on nimittäin alkanut sepitellä juttuja, ja aika ikäviä sellaisia. En oikein edes tiedä, voiko tätä kutsua valehteluksi, vai olisiko kuvaavampaa puhua narraamisesta vai tyhjänjauhamisesta. Lapsi nimittäin sanoo joskus minulle, että isi lyö. Miehelleni hän sanoo, että äiti lyö. Väännän nyt varmuuden vuoksi rautalangaasta, että meillä ei koskaan lyödä tai tönitä ketään. Kerran tai pari olen karjunut naama punaisena, mutta välikohtauksen jälkeen olen selittänyt, miksi äidillä meni hermot ja sitten on lyöty kättä päälle sovinnoksi.

Monkey business.
Yleensä möläytykset alkavat, kun meillä on ollut jokin erimielisyys. Tänään en antanut lapsen hypätä päiväkodista tullessa lenkkarit jalassa kuralätäkköön. Siitähän riemu repesi. Kiukustuneen itkemisen lomasta lapsi parkui, että äiti älä lyö. Väite kuuluu samaan sarjaan kysymyksen joko olet lakannut lyömästä lastasi kanssa. Eihän siihen voi vastata mitään!

Raivoamista ja nillitystä kesti koko päivän. Illalla menimme syntymäpäiväillalliselle sukulaisten luokse, ja kun en hyväksynyt ruoan kaatamista lautaselta pöydälle, lapsi ilmoitti kielioppivirheettömällä, islannilla ääni väristen, että äiti aina lyö. Ei perhana, mutta sitä on kyllä täysin aseeton tuollaisen syytöksen edessä. Poruhan siinä pääsi. Itseltä. 

Lasten psykiatrian erikoislääkäri Janna Rantalan mielestä kolmivuotias voi valehdella, koska hänen päässään menevät sekaisin omat kokemukset ja tarinat. Tarinoiden kautta ymmärtäisin, jos lapsen puheissa äiti pantaisiin uuniin, se haukkaisi myrkkyomenaa tai tippuisi pakarat edellä luolaan potkittuaan ensin viisi sekuntia tyhjän päällä ilmaa. Mutta en tajua, mistä se on keksinyt lyömisen? Missään tutussa kirjassa, lasten televisio-ohjelmassa tai näytelmässä`kukaan ei lyö toista. MLL:n mukaan lapsi oppii noin 5–6-vuotiaana ymmärtää toden ja sadun välisen eron. Kaksi vuottako tässä pitää odotella korvat (ja silmät) punaisena?


51 kommenttia:

Mitä tuumaat?

ätkiksen päiväkotiryhmän vanhempaintapaaminen pidettiin tänään aamulla. Mä en ole ihan varma, mitä suomalaisten päiväkotien vanhempainkokou...

Aamun menninkäissulkeiset

10.9.13 Satu Kommentteja: 9

Pätkiksen päiväkotiryhmän vanhempaintapaaminen pidettiin tänään aamulla. Mä en ole ihan varma, mitä suomalaisten päiväkotien vanhempainkokouksissa tapahtuu, mutta tämänaamuinen oli aika avartava kokemus. Ensimmäisenä asiana lastentarhanopettaja kertoi, että tämän vuoden teema ovat menninkäiset*. Tarhan ruokasaliin ahtautuneelle vanhempainryhmälle kerrottiin, että tänä syksynä 3-vuotiaiden ryhmässä luetaan paljon menninkäistarinoita, piirretään menninkäisiä ja otetaan ne mukaan myös liikunnallisissa harjoituksissa (?!). Menninkäisistä puhuttiin noin puoli tuntia, jonka jälkeen kaksi äänekkäintä kysyi yksityiskohtaisia tietoja siitä, mitä tarinoita tarkemmin ottaen luetaan ja miksi ruokalappua ei käytetä enää ihan joka aterialla. Lastentarhanmaikka lupasi lähettää listan menninkäissaduista sähköpostilla perjantai-iltapäivään mennessä. Se ruokalappuasia jäi vähän epäslväksi.

Tarinatunnilla. (Kiitos kuvasta, Minna Susanna)

*) Menninkäiset (toiselta nimeltään piilokansa) ovat islantilaisissa kansantarinoissa seikkailevia hahmoja, jotka näyttävät useimmiten aivan tavallisilta ihmisiltä (vähän kauneimmilta vain), mutta näyttäytyvät vain harvoille ja valituille. Menninkäiset toimivat yhteiskunnan moraalinvartijoina ja auttavat hyviksi katsomiaan tyyppejä ja aiheuttavat monennäköistä harmia kuolleista lampaista sairastuneisiin perheenjäseniin epämiellyttäviksi katsomilleen ihmisille. Piilokansan syntymästä on olemassa ainakin kaksi erilaista versiota. Ensimmäisen tarinan mukaan jumala ja saatana ottivat matsia jossain taivaan ja helvetin välillä. Lässyt enkelit menivät tietty jumalan puolelle, ja pirut pelasivat saatanan jengissä. Ne, jotka eivät osanneet valita pelipaitaa, manattiin menninkäisiksi maanpäälle.

Toisen tarinan mukaan Eeva ja Aatami saivat jumalan kylään, koska tämä halusi nähdä maailman ensimmäisen ihmisparin lapsikatraan. Eevaa oli laiskottanut ja hän oli jättänyt osan lapsistaan pesemättä ennen jumalan vierailua. Hädissään tämä alkumutsi oli piilottanut kuralätäkössä lätränneet tahmanaamat kaappiin. Jumala tietty arvasi, että Eeva yritti viilata linssiin. Rangaistukseksi kaikkivaltias lemppasi kaapissa piilotellut kakarat maan päälle piilokansaksi, ja ne alkoivat lisääntyä.


Ihmeellisintä tässä on se, että mä tiedän kaiken tämän.

9 kommenttia:

Mitä tuumaat?

Uusimmassa Journalisti -lehdessä oli hyvä juttu matkatoimistojen ja kohdemaiden turistiviranomaisten järjestämistä maksuttomista pressimatk...

Juttumatkoilla ulkomailla

9.9.13 Satu Kommentteja: 5

Uusimmassa Journalisti-lehdessä oli hyvä juttu matkatoimistojen ja kohdemaiden turistiviranomaisten järjestämistä maksuttomista pressimatkoista. Pressimatkoille kutsutaan erilaisten matkailumedioiden toimittajia tai matkailuaiheisiin erikoistuneita freelance-toimittajia. Täyshoitomatkalla lennot, hotellit, kuljetukset, ruokailut ja matkaohjelma on järjestetty ja maksettu etukäteen. Nyrhitymmässä versiossa lennot ja hotelli on kustannettu, mutta muun toimittaja järjestää ja maksaa itse. Journalistin juttu on taitavasti kirjoitettu. Se on kiinnostava myös siksi, että aihepiiri liippaa läheltä omia työkuvioitani. Kerronpa siis mielipiteeni aiheesta.

Korsika 2010 (Evita). Maksettu juttumatka ja neljännellä kuulla paksuna. 

Hulppeilta kuulostavia pressimatkoja koskeva journalistinen perushuoli on kyllä ihan aiheellinen: journalistin eettisten ohjeiden mukaanhan journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata tiedonvälitystä tiettyyn haluttuun suuntaan ("Tässä sulle luksusristeilyloma jokailtaisella spa-hoidoilla ja kuohuviinibrunssilla; kirjoitahan ny tyttö, et hauskaa oli!"). Ohjeissa myös sanotaan, että journalisti ei saa vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan ("Ihan sairaan kiva reissu ja pääsin sukeltaankin - ja ilmaiseks! Hotelliketjun edustaja vihjaili, että jos kirjoitan hyvän jutun, pääsen ensi vuonna taas messiin!") Pelätään, että reissuilta kirjoitetaan yltiöpositiivisia ja totuutta vääristeleviä juttuja, koska pressimatka ei vastaa tavallisen matkailijan kokemusta: toimittajia kestitään, heille näytetään kaikki kohteen parhaat puolet ilman jonotusta ja heitä siirrellään mutkattomasti paikasta toiseen tilataksilla typistäen kaikenlainen oikeaan lomailuun kuuluva hitonmoinen säätö pois päiväohjelmasta.

Olen tehnyt itse noin kolmisenkymmentä matkailuaiheisiin liittyvää juttumatkaa, joilta on syntynyt noin 60 juttua muutaman sivun reppareista neljännesosasivun pikkujuttuihin. Näistä reissuista noin neljännes on ollut tavalla tai toisella ilmainen. Eli esimerkiksi lennot on maksanut lentoyhtiö, ja hotellin on piffannut paikallinen turistiministeriö. Pari kertaa olen ollut pressimatkalla, jolle olemme kuvaajan kanssa saaneet alle vastikeettoman vuokra-auton, ilmaisen majoitukset ja lennot sekä etukäteen suunnitellun ohjelman. Joskus koko lysti on maksettu aterioista matkatuliaisiin (wtf?!). Kolme neljästä reissusta olen kuitenkin kustantanut itse; ostanut lennot, majoitukset, suunnittelut matkaohjelman ja myynyt reissulta etukäteen tarpeeksi monta juttua varmistaen sen, että työprojektista ei tule persnettoa.

Islanti 2013 (Mondo). Saimme juttukokonaisuutta tehdessämme ilmaiseksi yhden ruoka-annoksen, joka oli kuvauksen jälkeen niin kylmä, että sitä ei tehnyt mieli syödä. (Olemme tosin käyneet kyseisessä ravintolassa syömässä omalla rahalla useammankin kerran.) 

Sekä itse maksetuilta että muiden maksamilta juttumatkoilta on syntynyt hyviä juttuja. Mutta niin on kyllä niitä vähemmänkin hyviä. Juttujen huonous tai hyvyys ei ole riippunut siitä, kuka lentolipun on ostanut. Kerran olin all inclusive -pressimatkalla, jonka ohjelma oli suunniteltu sekunnilleen aamuseiskasta iltayhdeksään. Tiivis juokseminen ravintolaelämyksestä sirkushuvipuistoon alkoi kolmantena matkapäivänä kyllästyttää. Tilataksiamme ajanut opas osoittautui onneksi niin mukavaksi tyypiksi, että suostui virallisen kierroksen jälkeen tekemään meille tunnin ylitöitä. Halusimme nimittäin nähdä jotain muutakin kuin niitä loputtomia hiekkarantoja ja viiden tähden hotelleja. Niinpä ukko ajelutti meitä paratiisisaaren vähemmän loisteliailla hoodeilla eli köyhissä kaupunginosissa ja kodittomien puistoissa ja kertoili ratin takaa tarinoita saaren crack-ongelmasta. Tietämykseni kohdemaan sosioekonomisista piirteistä lisääntyi tuon tunnin aikana enemmän kuin koko muun matkan aikana yhteensä. Jutusta tuli hyvä.

Kerran yksi itse järjestämäni perssimatka meni täysin perseelleen, koska en saanut kaikista etukäteisvalmisteluista huolimatta tehtyä yhtäkään haastattelua ja sää oli järkyttävän huono (rantakohdetta on hieno yrittää valokuvata myrskyssä). Turistisesonki oli juuri lopussa ja kaikki paikalliset olivat kurkkuaan myöten täynnä länkkärituristeja, joten ketään olisi voinut vähempää kiinnostaa jaella kiinnostavia ravintolavinkkejä.

Yksi mielestäni parhaimmista matkajutuistani syntyi itse maksetulla omatoimimatkalla Intiassa. Eräs Chicagosta tekemäni "ilmaisten lentojen" -matkajuttu onnistui tosi hyvin, koska satuin tapaamaan aloittelvan naiskoomikon, joka kertoi minulle juttuja Chicagon komediaskenestä (kuvassa oikealla alhaalla).

Chicago 2012 (Mondo). Nauratti.

Suomessa on käsittääkseni vain yksi lehti (HS), joka ei osta maksetuilta pressimetkoilta valmistuneita matkajuttuja. Se on minusta selkeä ja hyvä linjaus. Toisaalta ymmärrän erittäin hyvin myös niitä matka- ja muita aikakauslehtiä, joilla ei ole budjettia tehdä samanlaista rajausta. Jos maksuttomille pressimatkoille ei osallistuta, juttu tehtäisiin googlella, ja se nyt olisi aivan älytöntä. Maailmalla omalla rahalla seilaavia laadukkaita matkajuttuja tekeviä toimittajia ja hyviä valokuvaajia ei kasva puissa. Yksi syy on varmasti se, että matkajuttuja kirjoittamalla ja kuvaamalla ei yllä kummoisinkaan tuloihin.

Matkajutut ovat huonoiten palkattuja palasia ainakin tässä omassa sekalaisessa yrittäjäportfoliossani. Olen kuitenkin järjettömän kiinnostunut matkustamisesta ja koen mielekkääksi kaivella paikoista erikoisia faktoja ja tarinoita muita matkailijoita ajatellen. Työn mielenkiintoisuus voittaa liksan sata nolla. Tykkään maustaa matkajutuilla muuta, asteen verran monotonisempaa toimistohommaa. Olen onnellinen, että tällainen järjestely on omassa työssäni mahdollista.

Lokakuun alussa pääsen käymään Sardiniassa (yea!), joka on minulle entuudestaan täysin tuntematon kohde. Vietän muutaman päivän lukien saarta käsitteleviä kirjoja ja surffaan nettiä. Yritän miettiä, mikä siellä on juuri nyt kiinnostavaa ja lukijoiden kannalta antoisinta, ja keskityn reissussa siihen. No okei okei, aion toteuttaa myös muutaman nykyelämäntilanteessa vähän harvinaisemman jutun: ravintolassa ilman kaatuvaa maitolasivaaraa ja ainakin yksi to-del-la pitkään nukuttu aamu.

Taustahommissa.

Maksetuille juttumatkoille osallistuminen ei mielestäni kaikissa tilanteissa vaaranna journalistista riippumatttomuutta. Riippumattomuus voi vaarantua,  jos tilaaja ei vaadi priimajälkeä ja jos laiska ja ammattitaidoton toimittaja lähtee reissulle lähinnä lomailemaan ja tyytyy typeränä kirjoittamaan auki kaikki paikallisen hotellinomistajan suusta kuulemansa kliseet. Mutta voi se riippumattomuus vaarantua, vaikka matka olisi tullut maksettua omastakin pussista. Se on minusta täysin itsestä kiinni.

PS. Jos tykkäät laadukkaasta matkajournalismista, miten olisi:

Tilaa monipuolinen matkailulehti Mondo nyt!* 5 numeroa vain 25€ ja tilaajalahjaksi matkaopas valitsemastasi kohteesta!

*) affiliate-linkki

5 kommenttia:

Mitä tuumaat?

iissä Islannin-malliin tasan jaetuissa vanhempainvapaissa on muuten myös yksi hyvä  puoli, jota en ole aikaisemmin tajunnutkaan: seksyt i...

3+3+3 mallin hedelmät

6.9.13 Satu Kommentteja: 3

N iissä Islannin-malliin tasan jaetuissa vanhempainvapaissa on muuten myös yksi hyvä  puoli, jota en ole aikaisemmin tajunnutkaan: seksyt isit. Sikailevat änkyräalfaurokset ovat niiiin last season: hiekkalaatikoilla hengailevat ja lapsia hoitavat isit sen sijaan... mieskauneuden uusi musta. Lukekaa koko juttu, linkki löytyy kuvan alta.
Isät kotiin, että saadaan lisää näitä muidenkin hoodeille! 

Juttu täällä: Reykjavik Grapevine

Edit: 6.9. 21:30

3 kommenttia:

Mitä tuumaat?

aavuin juuri kotiin hevosvaellusmaatilamatkalta . Naama on pohjoistuulesta ruvella, jalat mustelmilla pässin sarvista, peba kipeänä ratsast...

Yrittäjä lammasfarmilla

4.9.13 Satu Kommentteja: 22

Saavuin juuri kotiin hevosvaellusmaatilamatkalta. Naama on pohjoistuulesta ruvella, jalat mustelmilla pässin sarvista, peba kipeänä ratsastamisesta ja ääni käheänä mikkiin puhumisesta. Vaelluskengistä varisi eteiseen vulkaanista hiekkaa. Mutta se oli niin ihanaa! Tuo mahtava työreissu antoi taas aihetta taputtaa itseään olkapäälle: rakastan tätä yrittäjyyttä - voin tehdä ihan mitä vaan osaan ja mistä tykkään, ja saan siitä palkkaa. Ei tämä korporaationi mikään rahakone ole, mutta onnellisuutta se jauhaa tasaisena tulovirtana. Viikko matkaoppaana Islannin maaseudulla tuottaa omaa happinessia enemmän kuin muutaman tonnin bonus tai palkallinen kesäloma.

Kuva takapenkin Tuulia/Riikka.

Yksi reissuviikon ehdottomia kohokohtia oli osallistuminen réttiriin, siis vuorilta kerättyjen lampaiden lajitteluun. Tila, jolla yövyimme, keräsi lampaat vuorilta laiduntamasta saapumispäivänämme. Seuraavana päivänä tuhat lammasta odotti lajittelua isossa aitauksessa - ja me pääsimme matkaryhmän kanssa mukaan maatilan hommiin. Real stuff!

Projekti.

Projektiassari.

Hommiin ryhdyttiin aamuvarhaisella. Ensin ajoimme tilanomistajien ja lammaskoirien kanssa lampaat ryhmä kerrallaan isoon keskiaitaukseen. Tarkastimme korvamerkistä tilanomistajan ja nostimme / raahasimme sarvista / työnsimme pepusta lampaat oikeisiin pikkuaitauksiin, joista eläimet lajiteltiin myöhemmin teurastettaviin ja säilytettäviin. Tänä vuonna syntyneet karitsat menevät lihoiksi, kun taas osa iäkkäimmistä uuhista ja pässeistä jää jatkamaan sukua, jotta ensi syksynä saadaan lisää vakuumipakattua lihaa kylmäkaappiin. 

Lampaat ovat pirun vahvoja! Käsivarteni menivät maitohapoille ensimmäisen tunnin aikana.

Lihansyöjänä olen sitä mieltä, että mieluummin tätä kuin porsimishäkkejä. 

Näitä valokuvia olisi vielä lisää, jos kimppuumme ei olisi hyökännyt islantilainen tappajalammas:




22 kommenttia:

Mitä tuumaat?