Viikonlopun miniloman ajoitus osui nappiin. Sain kandintyön ensimmäisen draftin valmiiksi TÄNÄÄN. Voi. Mun. Jee. En olisi ikinä uskonut, et...

Miniloma

12.4.13 Satu Kommentteja: 8

Viikonlopun miniloman ajoitus osui nappiin. Sain kandintyön ensimmäisen draftin valmiiksi TÄNÄÄN. Voi. Mun. Jee. En olisi ikinä uskonut, että pystyisin siihen. Mutta pystyinhän, kun vähän painoin kaasua. Vitsi mitkä kiksit!! Oikoluen sen vielä kerran. Sen jälkeen painan entteriä ja lähetän tuotoksen ohjaajalle. Päivän lopuksi laitan tietokoneen sivuun ja kuohuviinit kylmään odottamaan  huomista päivää.

Lähdemme viikonlopuksi miehen kanssa maaseutuhotelliin. Jäähdytetyt kuohuviinit autoon, lapsi mummolle hoitoon ja vaelluskengät kassiin. Hotelliloma, pieni vuoristovaellus ja hiljainen islantilainen maaseutu. Uuhlalaa. Tästähän voi kehkeytyä vaikka mitä. Anoppi on jo pidempään on vihjaillut, että voisi hankkia sen seuraavan lapsen aika äkkiä, että hän olisi tarpeeksi nuori sitä sitten vielä hoitamaan. Ei siis yllätä, että joululahjaksi saadun hotellilomalahjakortin mukana ei tullut kondomipakettia.


8 kommenttia:

  1. Nyt kun olen täällä Saksassa hurahtanut tähän vaeltamiseen vois seuraava haavekohde vaeltamiselle olla Islanti ja sinne lähden ehdottomasti kaksistaan miehen kanssa. Uudet trekkeritkin ostin eilen kun täällä oli alennusmyynti...tänään kävin koeponnistamassa ne ja hyvät oli.

    Tältä mun Saksan unelmalomalta ei puutu muuta kuin mies mukaan, mutta hän on valitettavasti kotona kahden lapsen kanssa kun minä täällä "lomailen" yhden tyttären luisteluleirin aikana.

    En olis muuten uskonut, että voi olla näin ikävä reilun viikon jälkeen miestä ja lapsia. Ja ollaan sentään skypetetty joka ilta, joten kotikuulumiset on tiedossa. Ja naimisissa on oltu sentään jo huimat 18 vuotta ja rapiat päälle. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaeltaminen on ihanaa! Islannissa varsinkin kesäaikaan, kun ei ole liian kuuma, mutta päivät ovat silti pitkiä. Talvisin olosuhteet ovat ulkona liikkumiseen (ainakin mulle) liian HC.

      Eiks ookkin ihanaa kun tulee ikävä. Kotiin palaaminen on niin siistiä :)

      Poista
  2. Siinä se nyt tuli, uusintapainos ;) Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eipäs nyt innostuta vielä mistään sellaisesta :D

      Poista
  3. Joo! Jee! Tervetuloa liriin! :D

    Haha, ei vaan. Onnea kandintyöstä! (Ja jos ihan pikkuisen saa ylipuhua, niin onpa helppo tää toinen kierros!)

    VastaaPoista
  4. Ah, kuulostaa aikas unelmalta! Täällä Norjassa ei paljon muuta vaelleta kuin suksien kanssa, edelleenkin. Mutta ehkä se kevät sieltä vielä tulee... Niin ja onnea kandin työstä! Ja ensi vuoden alkupuolella siis kuullaan vauvauutisista? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kyllä ei tule vauvauutisia ;)
      Ja kandintyötäkin joudun vielä viilaamaan, pahus sentään. No, kohta on kesä; ihan nurkan takana...

      Poista

Mitä tuumaat?